Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies menköön vasektomiaan, jos noin vajaa päästään on.
Sun jälkee. Mee sä eka.
Naisille ei tehdä vasektomiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hei lapsirakas mummi!
Tulin kysymään täältä koska olen 16 vuotias tänä vuonna 17 täyttävä ja raskaana. raskaus oli vahinko. olen syömäyt pillereitä säännöllisesti. minulla on semmonen periaate että abortti ei ole oikein kun sellaisessa tilanteessa jossa oikeesti lapsi kärsisi tai äiti. joten en tiedö mutä tehdä kuulostaa niin hullulta että minusta tulisi äiti nöin nuorena. en ole vielä kertonut vanhemmilleni. mitä te tekisitte jos teidän tyttö olisi näin nuorena raskaana?Hei nuori 16v ja raskaana!
Ajattelen lämmöllä sinua ja tulevaa vauvaasi.
Oma tyttärenikin oli nuori äidiksi tullessan ja sanoin hänelle kuten sinullekin, että se on maailman paras asia!
Toivon todella, ettei vauvoja abortoitaisi, vaan heille annettaisi elämä!
Jos kenelle sitten on ylivoimaista pitää lapsi, hänet annettaisi adoptioon rakastavaan kotiin. Lapsettomuus on monille suuri suru ja adoptiolapsista pulaa. Siitäkin huolimatta, että maailmassa on miljoonia katulapsia.
Meni nyt vähän off topic, mutta tasan ei käy onnenlahjat lapsiasioissakaan!
Onnellista odotusta kaikille tuleville äideille!Toivottaa lapsirakas mummi.
Kyllä noin on. Lapsettomuudesta kärsivien onni on saada pienokainen syliinsä ja antaa hänelle koti ja rakkautta. Kaikille ei vaan tiukan adoptiobyrokratian takia sitäkään onnea aina suoda. Siinä usein tulee ikä vastaan, kun ollaan 10 vuotta oltu hedelmöityshoidoissa joka ei ole tuottanut tulosta. Nykyään lisäksi, että 30-40 vuotiaina vasta herätään koko lapsiasialle.
Vastahan lapset olivat maailman luonnollisin ja toivotuin asia Suomessakin.
Nyt käydään keskusteluja kuinka lapset pilaavat elämän!!!!!
Jos vähänkin siltä jo etukäteen tuntuu, että lapsi tulisi olemaan taakka, jättäköön suosiolla kokeilematta.
Eli ei vauvaa koemielessä, koska sitä tilausta ei voi perua!
Itse en ole koskaan halunnut jälkikasvua. Yks anoppi yritti pakottaa ja onneks en suostunut lisääntymään. Olisin nyt niiden kersojen kanssa yksin.
Sitten kun kavereilla muksut ja erot, niin vaan vahvisti, että ei ole mun juttuni.
Useampi oli näitä kaikkimullehetinyt ja jokainen on eronnut.
Että oli helppo päätös.
Nyt ei tarvitse edes pelkää, että lisääntyis, kun munasarjat poistettiin.
Saan tehdä mitä haluan ja kenen kanssa haluan, eikä tarvitse olla vastuussa toisten elämistä.
Esim. siten luovimalla, että "hoitaa" tarvittaessa ensin itsensä sekä päänuppinsa kuntoon ja tasapainoon, jonka saavutettua elo on aina mielekästä, ja näin pystyy asennoitumaan positiivisesti, oppimaan jotain uutta ja nauttimaan jokaisesta käänteestä - lapsellisena tai lapsettomana.
Varmaa tietoa ei kai juuri koskaan ole, ja mieli voi muuttua pitkänkin ajan jälkeen, mutta ylläolevaa vinkkiä noudattamalla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, haastavissakin olosuhteissa.
En halua lapsia, jos haluaisin tekisin. Mieleni muuttuessa olen valmis muuttamaan tekojani, en usko kuitenkaan koskaan tekeväni lapsia. Ennakkoon ja lopullisesti päättäminen näissä asioissa on joko periaatteellista tai tunnetta, periaatteessa liikakansoitus on hyvä peruste sille ettei hanki tänne enää lisää ihmisiä. Tunnetasolla taas empiminen on selkeä merkki ettei kannattaisi tehdä lasta, tässä kohtaa tosin moni on sanonut ilahtuneensa lapsen saannista vaikka onkin epäillyt asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan halunnut jälkikasvua. Yks anoppi yritti pakottaa ja onneks en suostunut lisääntymään. Olisin nyt niiden kersojen kanssa yksin.
Sitten kun kavereilla muksut ja erot, niin vaan vahvisti, että ei ole mun juttuni.
Useampi oli näitä kaikkimullehetinyt ja jokainen on eronnut.
Että oli helppo päätös.
Nyt ei tarvitse edes pelkää, että lisääntyis, kun munasarjat poistettiin.
Saan tehdä mitä haluan ja kenen kanssa haluan, eikä tarvitse olla vastuussa toisten elämistä.
Totta haastat. Ei tänä erojen buumiaikana kannata lapsia hommata kärsimään.
Olet tehnyt aikuisen viisaan päätöksen olla lisääntymättä. Plussaa vielä, ettet kuormita hoitohenkilökuntaa ja vie yhteiskunnan varoja jatkuvilla aborteilla kuten tyhmemmät kanssasiskot.
Sehän tässä vähän on, ettei tiedä ennen kuin kokeilee.
Jos yhtään ei tunnu omalta jutulta, niin väkisin ei tarvitse hommaan ryhtyä.
Toisaalta, nyt julkisuudessa esillä oleva kuva vanhemmuudesta on aika ahdas.
Minä koen kasvaneeni vanhemmuuteen. Ekat vuodet oli harjoittelua. Ihan hyvä esikoisestakin silti on tullut.
Samalla lailla olen kasvanut esim. ammatillisesti ja muutenkin ihmisenä. Elämää oppii vaan elämällä.
Pikkulapsiaika on ehkä työläs, mutta lyhyt. Raskainta oli aina, kun piti käydä töissä lapsen ollessa alle 3v. Kotona oli kivaa ja sitten taas isompien kanssa on lähdöt helpompia jne.
Tukiverkot olis jees, mutta ilmankin pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän tässä vähän on, ettei tiedä ennen kuin kokeilee.
Jos yhtään ei tunnu omalta jutulta, niin väkisin ei tarvitse hommaan ryhtyä.
Toisaalta, nyt julkisuudessa esillä oleva kuva vanhemmuudesta on aika ahdas.Minä koen kasvaneeni vanhemmuuteen. Ekat vuodet oli harjoittelua. Ihan hyvä esikoisestakin silti on tullut.
Samalla lailla olen kasvanut esim. ammatillisesti ja muutenkin ihmisenä. Elämää oppii vaan elämällä.
Pikkulapsiaika on ehkä työläs, mutta lyhyt. Raskainta oli aina, kun piti käydä töissä lapsen ollessa alle 3v. Kotona oli kivaa ja sitten taas isompien kanssa on lähdöt helpompia jne.
Tukiverkot olis jees, mutta ilmankin pärjää.
Hyvä kirjoitus tuossa!
Tulin äidiksi nuorena, enkä huomannut väsyväni lainkaan kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä.
Meillä ei erottu, joka on tärkeä pointti.
Nyt puolta vanhempana 4-kymppisenä väsyn helpommin, enkä enää näin "vanhana" lapsia haluaisikaan. Lastenlapsia hoidan mielelläni tarvittaessa.
Terv.mummi.
Se on tosi helppoa. Olen tiennyt aivan pienestä asti, että en koskaan halua lapsia. En vain koskaan ole nähnyt itseäni äitinä. Minulla on ollut normaali lapsuus, rakastavat ja kannustavat vanhemma, pidän lapsista ja olen naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luotan siihen, että elämän isoissa asioissa sen tietää kyllä, jos haluaa. Siksi jää omalta kohdalta tekemättä.
Tottakai lasta rakastaisi jos sellainen tulisi, mutta ei ole koskaan tuntunut omalta jutulta. Turha miettiä miten muut elävät elämäänsä.. ei vanhemmuus näytä automaattisesti onnelliseksi ainakaan tekevän, ikävä kyllä.
Pari tuttua vanhempaa on myöntänyt, että valitsisivat toisin, jos olisivat tietäneet mihin ryhtyivät (ja vaikka siis rakastavat olemassaolevia lapsiaan).
Voit olla ainakin yhdestä asiasta varma: Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole periytyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietysti jokaisen oma asia hankkiiko lapsia vai ei. Jotkut kyllä muuntelevat asian niin, etteivät ole halunneet koska eivät ole saaneet.
Meitä on monia eläkeikäisiä harrastusten kautta tuttuja pariskuntia. He, joilla lapsia ei ole, asia on arka, eivätkä he puhu aiheesta. Koirista voi puhua, mutta lapsista ei.
Lastenlasten puuttuminen elämästä on vanhemmiten monille kovin kipeä asia.
Puhumattakaan, että 70 vuotiaat saavat jo lastenlastenlapsia! Hiljaa pitää olla kuin kusisukkasessa siitä ilosta.
Nykyään kun lähes kaikki eroavat, lapset eivät enää merkkaa niin paljon kuin ennen.
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Sorry että sanon näin, mutta tässä mun mielestä olivat tyypilliset lapseteioomunjuttu-puujalkakliseet kootusti.
Mä en ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, muiden ihmisten lapset on musta yleensä "ihan kivoja" mutta ei sen enempää. Omat kaksi lastani ovat kuitenkin ihan käsittämättömän rakkaita, ja olen nauttinut äitinä olemisesta ihan valtavasti pian jo 20 vuotta. Olen aika varma että elämä ilman heitä ei olisi ollut näin rikasta, hauskaa ja ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Sorry että sanon näin, mutta tässä mun mielestä olivat tyypilliset lapseteioomunjuttu-puujalkakliseet kootusti.
Entä sitten? Tällaisessa tilanteessa ei tee mieli muuta kuin kertoa syyt niinkuin ne ovat. Jollekulle toiselle painavin syy saattaa olla vaikkapa geneettisen sairauden siirtymisen riski - minulle yllämainitut asiat. Kuulosti vapaudenkaipuiselle kolmikymppiselle ikiteinille tai ei. Ketjua lukemalla selviää, että monet muutkin näitä samoja asioita miettivät. Siksi se kai kliseiseltä vaikuttaa.
Yhtä kliseistä olisi lisääntyä siksi, koska äidinrakkaus lapseen on suurinta maailmassa ja sen ymmärtää vasta sen koettuaan. Sekin on monen mielestä riittävä syy. Ja voi hyvin ollakin, minä en ole sitä mikään kritisoimaan.
No kyllä "filosofinen" äiti ainakin kuulostaa hyvältä vanhemmalta. Mikä sen hienompaa kuin jos äidiltä oppii syvällisempää ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Meillä petti ehkäisy, ja olen nyt 7. viikolla raskaana. Olen 32-v ja lapseton, ja perjantaina on aika keskeytykseen. On tullut viimeaikoina mietittyä paljon sitä, haluanko lapsen vai en... päädyin keskeytykseen, sillä arvostan (vielä?) liikaa mun vapautta. Haluan matkustella ja käydä suomessa aina kuin siltä tuntuu, ja kippistellä ystävien kanssa (ei juurikaan perheellisiä). Haluan luoda uraa, enkä saikutella jatkuvasti lapsen tautien vuoksi. Mä en ole myöskään valmis ottamaan riskiä, että lapsi ei olisi terve. Mua kauhistuttaa myös ajatella, mitä pikkulapsiarki tekisi meidän parisuhteelle. Aika näyttää, tulenko katumaan aborttia. En vain voi ottaa riskiä, että katuisin lasta.
Tunnut tuntevan itsesi hyvin, mikä on todella arvokas asia. Osaat varmasti arvioida tilanteesi hyvin.
Itse en ole sellainen, joka jo lapsesta asti olisi haaveillut perheestä ja vauvasta. Mutta kuitenkin nyt vuoden sisällä olen alkanut potea vauvakuumetta. Elämäntilanteenikin on sellainen, että vauva olisi tervetullut. Mieheni on asiasta samaa mieltä.
Puoli vuotta sitten selvisi, että siskoni on kovan luokan huumeidenkäyttäjä. Olen hyvästä perheestä, ja asia tuli kaikille täysin yllätyksenä. Siinä samassa haluni hankkia lapsia on kuihtunut kasaan. Katsoessani äitini tuskaa vierestä, mietin että tällaistako p*skaa joutuu sitten pahimmillaan itse joskus äitinä läpikäymään? Että sinne meni sekin halu. Olen katkera ja v*ttuuntunut, kiitos vaan siskolleni. Mitenköhän tästä pääsee ikinä yli?
Sun jälkee. Mee sä eka.