Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Joskus ihmiset suunnittelee elämänsä liian tarkasti. Itse en halunnut lapsia, mutta tapasin isämatskua olevan miehen, joka halusi pitää meidän "vahingon". Se vahinko täyttää kohta 18. "Vahingon" jälkeen yritettiin kakkosta.... tulikin monta keskenmenoa. Iltatähti syntyi vuosia myöhemmin. Meidän lapset ovat syntyneet silloin, kun ovat itse päättäneet tulla. Molemmat ovat omalla tavallaan yllätyksiä. Nuorin syntyi raskaudesta, jonka päätin viimeiseksi raskaudekseni "käy miten käy". Keskenmenoa odotin, kun sydänääniä ei kuulunut.
Jos jotain kadun elämässäni, niin liikaa tehtyjä työtunteja. Kadunko lapsiani: en. En kuitenkaan aluksi halunnut lapsia. Enkä yhtään lasta ole tekemällä tehnyt. Jos olisin aikoinaan tehnyt abortin, niin olisin voinut jäädä lapsettomaksi. Onnellisin olen ollut silloin, kun kuopus syntyi. Silloin itkin onnesta päivittäin pitkän aikaa....yhä edelleen kuopus on erityinen, koska hän antoi odotuttaa itseään. Nyt katuisin valtavasti, jos olisin abortin tehnyt ja olen valtavan kiitollinen lapsistani ja siitä, että heidät sain.
Vanhemmuus on kasvattanut mua paljon, eli en ole enää samanlainen kuin silloin, kun en halunnut lapsia. Elämässä on tärkeää mennä eteenpäin ja ottaa vastaan se mitä tarjotaan.
Jos kontrolloi kaikkea liikaa, niin elämästä voi tulla vähän pliisua. Väkisin ei silti lapsiakaan kannata tehdä. Ne tulee, jos tulee, näin itse ajattelen omien kokemusteni kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää.
Sulla on aivan väärä lähtökohta ajattelulle tuo, että lapsen hankkiminen tekee elämästä ikävämpää.
Ei vaan täysin oikea. Nauttisin elämästäni paljon vähemmän vanhempana kuin nyt nautin lapsettomana.
Et sinä voi sitä tietää, voit vain asenne edellä arvailla. Eikö ole ikävä elää ilman minkäänlaista uteliaisuutta?
Kyllä minä tiedän, että nautin elämästäni enemmän, kun minulla ei ole lapsia. Ihan niin kuin tiedän, etten pitäisi raiskatuksi tulemisesta, vaikka en ole sitä kokenut. Ei lastenkaan kanssa minun tilanteeni ole mikään fifty fifty vaan ihan selvä tilanne.
Nautin elämästäni lapsettomana, mutta olen liian utelias että voisin olla hankkimatta (yrittämättä hankkia) lapsia. Karkeasti biologiselta kannalta eliöiden on tarkoitus vain lisääntyä ja uskon, että lisääntyminen tuo elämään jotain sellaista syvempää merkitystä, jota ei voi muuten kokea. No, aika näyttää - olen varmasti onnellinen kävi elämässä kummin tahansa.
Minä luotan siihen, että kai siihen lapsen hankintaan sitten iskee joku pakottava tarve, jos lapsia haluan. Vielä ei ole tullut sellaista tunnetta. N31
Olet toistaiseksi ns. "ei-kenenkään-maalla", joten parempi jättää asia sikseen joksikin aikaa. Eiköhän se näkemys siitä vielä selkiinny. Kyllä sen lopulta tietää, haluaako niitä eli ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Haluatko toimia kotipiikana 20+ vuotta (joskus yli 40 vuotta..) jollekulle toiselle joka ei tule koskaan kiittämään vaan lähinnä kitisee ja valittaa?
Jos et koskaan voisi ajatellakkaan tehdä mitään toisen eteen älä lisäänny.
Teidän suvussa taitaa olla aika ikävää väkeä. Se on ihan kelpo syy olla jatkamatta geenejä.
En minä ainakaan varmaksi tiennyt kun hankkiuduin raskaaksi. Enkä vielä silloinkaan kun tein toisen :D molempien raskausaikana itseasiassa ajattelin ettei maailma kaadu jos saan keskenmenon.. että niin on sitten tarkoitettu. Toisesta jopa alussa toivoin keskenmenoa kun olin todella epävarma oliko päätös toisesta lapsesta oikea. Nämä kaikki ajatukset ovat kuitenkin loppuraskaudessa lähteneet ja olen rakastanut molempia jo ennen syntymää ja tiennyt päätöksen olleen oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satunnainen vierailija kirjoitti:
Mieheni sisar alkoi haluta lasta vasta nelikymppisenä, kun löysi mieleisensä miehen, joka myös halusi lasta. Saivat lapsen, mutta lapsi oli yliaikainen, ei alkanut syntyä itse, vaan vasta kun synnytys käynnistettiin, oli jo myöhäistä. Lapsi syntyi, mutta pahasti vaurioituneena ja kuoli seuraavana päivänä. Sitten saivat seuraavana kahtena vuotena lapsen alulle, mutta aina alkio juuttui munatorveen, seuraus ulkopuolinen raskaus, joten munatorvet jouduttiin poistamaan katkaisemalla. Ei saatu imemistekniikalla pois, mikä teki hänestä sitten lapsettoman. Oli pettynyt lääkäreihin ja haukkui yhden lääkärin pataluhaksi. Tyytyivät sitten lapsettomuuteen, eivät aikoneetkaan ottaa esim adoptiolasta. Koira on heillä lapsen asemassa, jolla on omassa sängyssään marimekon lakanat, lampaantaljat ja muut lämmikkeet. Sille vietetään synttäreitä, kuin lapselle konsanaan, on jauhelihakakku, lautasen reunalla luita ja kynttilät palavat ikävuosien mukaan.
Aika epämiellyttävää hekumoida toisen kärsimyksellä ja epäonnella, pilkata ja nostaa tällä itseään.
Löysi sopivan kumppanin myöhään, voiko tästä häntä syyttää? Kävi monta kertaa huonosti, ei ole takeita, että kaikki olisi aiemminkaan aloitettuna mennyt hyvin. Jos olet itse onnekkampi, mistä ilkeys ja katkeruus?
Mulla ajatus lapsesta tuntuu ihan helvetin ahdistavalta, siis siltä, että elämä menisi pilalle. Jos vahinko kävisi, olisi pakko abortoida. En halua olla sidottu lapseen, enkä myöskään lapsen isään. Ikää on kuitenkin vasta 29, eli mieli voi muuttua. Pidän sitä kuitenkin hyvin epätodennäköisenä, koska tuntemukset ovat näin voimakkaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani eivät enää välittäneet minusta, kun olivat toisella kierroksella. Ovat melkein katkeria siitä, että minuun kului rahaa, vaikka ei sen enempää kuin lapsiin normaalisti. Vanhemmuus on myytti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää.
Sulla on aivan väärä lähtökohta ajattelulle tuo, että lapsen hankkiminen tekee elämästä ikävämpää.
Ei vaan täysin oikea. Nauttisin elämästäni paljon vähemmän vanhempana kuin nyt nautin lapsettomana.
Et sinä voi sitä tietää, voit vain asenne edellä arvailla. Eikö ole ikävä elää ilman minkäänlaista uteliaisuutta?
Kyllä minä tiedän, että nautin elämästäni enemmän, kun minulla ei ole lapsia. Ihan niin kuin tiedän, etten pitäisi raiskatuksi tulemisesta, vaikka en ole sitä kokenut. Ei lastenkaan kanssa minun tilanteeni ole mikään fifty fifty vaan ihan selvä tilanne.
Rinnastat siis lapsen ja raifkatuksi tulemisen kokemuksina? Herranen aika sentään! Kovaa on täytynyt elämäsi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoinen ongelma. Ehkä on niin, että jos ei koe haluavansa lapsia, niin sitten ei halua lapsia. Pelkästään se ajatus, että myöhemmin saattaisi katua lapsettomaksi jättäytymistä, ei muuta sitä toiseksi.
Mielihän voi toisaalta muuttua tässä asiassa jo ennen kuin lasten saaminen on liian myöhäistä. Ehkä kannattaa kuulostella asiaa aina välillä? Jotkut eivät ala koskaan haluta lapsia, mutta joillakuilla toisilla mieli saattaa muuttua.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat isältäni. Hän ei ollut mikään hyvä vanhempi. Kertoi useampaan otteeseen katuvansa lasten hankintaa ja sen kyllä lapsena ja nuorena huomasi käytöksestä. Jätä välistä, ei vanhemman rooli ole kaikkia varten.
Itse en kyllä koskaan kertoisi tai mitenkään muutenkaan ilmaisisi lapselle katuvani häntä vaikka niin sisimmässäni tuntisinkin. Mutta tuota huonoa vanhemmuutta pelkään ja pohdin toki.
Ap
Lapsi huomaa vanhemman käytöksestä sen, jos vanhempi koko ajan on kyllästyneen oloinen ja moittii lastaan sen takia, ettei jaksa kuunnella lapsen juttuja, ulkoilla lapsen kanssa, opastaa kotitöihin yms.
Jep, ja tällaista taitaa olla 99 prosenttia perheistä ainakin kauppareissujen perusteilla mitä siellä tulee aina kuultua... Kyllästyneen ja väsyneen näköisiä vanhempia raivoamassa ja tiuskimassa kiukutteleville lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No varmin tapa on tämä: teet pari kakaraa, ja kun ne pyörii siinä jaloissa niin mietit että tykkäätkö niistä. Jos et, niin sitten et varmaankaan halunnut niitä.
Itse tiesin haluavani siinä vaiheessa kun tuntui, että elämässäni pyörii vain sama levy uudestaan ja uudestaan. Oli ollut kiva juhlia ja matkustella,mutta sitten alkoi jo kyllästyttää. Naureskelin liioitelluille mielikuville itsestäni jonain kyynisenä 60v. pubipirkkona ääni tupakan käheyttämänä.
Tunne tuli toivottuna, spontaanisti ja kehittyi nopeasti. Olin aiemmin ollut asian suhteen hyvin fifty-fifty. Elämäntilanne myös puolsi päätöstä.
Ei kaduta lapsen saanti. Elämä tuntuu rikkaammalta kun saa kokea kaikkia erilaisia elämänvaiheita ja tilanteita, vaikkakaan ne eivät aina olisi ruusuisia. Tästä samaisesta vaihtelun tavoittelusta en kuitenkaan hankkisi montaa lasta, koska haluaisin vielä elämässäni kokea muutakin kuin alati toistuvan pikkulapsiarjen.
219 vielä tarkentaa. Koen itse, että helppous ei ole tässä elämässä onnellisuuden tae. Se voi olla myös tie tylsyyteen ja yksipuoliseen elämään. Kukin kokee asiat tavallaan, mutta näin minä sen näen. Olen kiitollinen myös vastoinkäymisistäni. Haluan vain kokea koko ihmisyyden tunteiden skaalan ja kyllä oma lapsi mahdollistaa sitä aika paljon.
En halua lapsia, koska minulle neurologisia-ja mielenterveysongelmia, geneettisiä epämuodostumia kehossa, joista on arjessakin on haittaa mm. diabetes, skolioosi ja vaarattomia mitta inhottavan näköisiä kasvaimi kehossa. Suvussa on masennusta ja ADHD:ta ja mulla on myös nämä molemmat. Arki on selviämistä, ei niinkään elämistä, mutta haluan tämän elämän elää, vaikka sitten yksin ja ilman omaa perhettä. Koska minulla ei ole resursseja pitää itsestäni huolta, miten voisin pitää sitten toisesta, saatikka lapsesta? Mielestäni on ihan hyvä, etten pistä omia huonoja geenejä eteenpäin.
Harmittaa kovasti päättäjien puheet synnytystalkoista ja joidenkin keskustelijoiden jutut vanhan piian verosta. He eivät ymmärrä tai halua ymmärtää, että ei kaikki naiset voi saada lapsia, vaikka haluaisivat, jotkut jättävät tekevät geneettisistä syistä, joitakia ei vain kiinnosta ja niin edelleen. En voi enkä halua tehdä lasta tiedostaen että hän voi syntyä hyvinkin sairaana ja minä olisin hänestä vastuussa koko loppuelämän. Että enemmin elän tämän elämän ihan itseäni varten. Vaikka olisin syntynyt terveenä, en olisi perustanut perhettä koska en myöskään pidä lapsista, että haluaisin omia.
Kysy itseltäsi: pelottaako sua enemmän ajatus perheestä vai siitä, että sulla ei ole perhettä? Tämä ratkaisi itselleni asian, kun vastaus oli jälkimmäinen. Pitää miettiä miten haluaa elää 10,15,20 vuoden jälkeen.. Työ ja vapaa-aikana matkustelu ja jatkuva juhlinta oli todellakin nähty n. 30 ikävuoteen mennessä. Nyt kun on lapsi, nauttii taas jos joskus tulee lähdettyä ulos. Juominen ei tosin enää kiinnosta yhtään. Lapsi tuo omaan elämään vaikka mitä, ei se elämä aina helppoa ole lapsen kanssa, mutta en halua elää helppoa elämää, yksin, ilman lasta. Lapsettomien kavereiden jutut on nykyisin omasta näkökulmasta aika lapsellisia, uusi paita tai baari-ilta.. hohhoijaa. Itse välitän lähinnä siitä että koko perhe on terveenä ja kaikilla on asiat hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.
Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.
Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.
Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.
Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.
Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.
Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.
Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.
Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.
"omistaa lapsi". :D Lasta ei omisteta, sen vanhempia ollaan. Jos lapsen omistais vanhemmuus ois hiton paljon helpompaa, kun vois päättää sen elämästä täysi-ikäisyyteen asti. Jäis moni vääntö väliin, kun vois sanoa, että minä omistan sut niin teet kuten sanon. Nyt pitää antaa tehdä ne pöljätkin ratkaisut ja koettaa olla sanomatta, että enkö minä sanonut.