Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?

Vierailija kirjoitti:

219 vielä tarkentaa. Koen itse, että helppous ei ole tässä elämässä onnellisuuden tae. Se voi olla myös tie tylsyyteen ja yksipuoliseen elämään. Kukin kokee asiat tavallaan, mutta näin minä sen näen. Olen kiitollinen myös vastoinkäymisistäni. Haluan vain kokea koko ihmisyyden tunteiden skaalan ja kyllä oma lapsi mahdollistaa sitä aika paljon.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että helppous ei ole onnellisuuden tae. Itse en tavoittele onnellisuutta, vaan mielekkyyttä, onnen tavoittelu on aika järjetöntä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Joskut kokemukset olisin kyllä halunnut jättää väliin, kuten läheisteni päihdeongelmat ja lapsuuden kaltoinkohtelun ja väkivallan. Huolehdin edelleen sisaruksistani kuten olen tehnyt siitä asti, kun olin itse lapsi, ei ole energiaa omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Kysy itseltäsi: pelottaako sua enemmän ajatus perheestä vai siitä, että sulla ei ole perhettä? Tämä ratkaisi itselleni asian, kun vastaus oli jälkimmäinen. Pitää miettiä miten haluaa elää 10,15,20 vuoden jälkeen.. Työ ja vapaa-aikana matkustelu ja jatkuva juhlinta oli todellakin nähty n. 30 ikävuoteen mennessä. Nyt kun on lapsi, nauttii taas jos joskus tulee lähdettyä ulos. Juominen ei tosin enää kiinnosta yhtään. Lapsi tuo omaan elämään vaikka mitä, ei se elämä aina helppoa ole lapsen kanssa, mutta en halua elää helppoa elämää, yksin, ilman lasta. Lapsettomien kavereiden jutut on nykyisin omasta näkökulmasta aika lapsellisia, uusi paita tai baari-ilta.. hohhoijaa. Itse välitän lähinnä siitä että koko perhe on terveenä ja kaikilla on asiat hyvin.

Miten tämä sama asia on aina näissä ketjuissa: se, että kaikkien lapsettomien elämä on ollut (ja oletetaan olevan) matkustelua, juhlimista? Ja että elämän sisältö on työ? 

Olen itse kotihiiri, viihdyn yksin. Ystävät ja muut läheiset ovat äärimmäisen tärkeitä. Teen myös aikaavievää vapaaehtoistyötä, joka antaa tosi paljon haastavuudestaan huolimatta. 

Välillä tuntuu siltä, että vanhemmissa on vain näitä "biletys ei enää riittänytkään elämänsisällöksi" -ihmisiä. Ei ole todellisuus, tietenkään. Mutta selittää toki sitä, miksi lapsettomien oletetaan juhlivan non-stoppina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy itseltäsi: pelottaako sua enemmän ajatus perheestä vai siitä, että sulla ei ole perhettä? Tämä ratkaisi itselleni asian, kun vastaus oli jälkimmäinen. Pitää miettiä miten haluaa elää 10,15,20 vuoden jälkeen.. Työ ja vapaa-aikana matkustelu ja jatkuva juhlinta oli todellakin nähty n. 30 ikävuoteen mennessä. Nyt kun on lapsi, nauttii taas jos joskus tulee lähdettyä ulos. Juominen ei tosin enää kiinnosta yhtään. Lapsi tuo omaan elämään vaikka mitä, ei se elämä aina helppoa ole lapsen kanssa, mutta en halua elää helppoa elämää, yksin, ilman lasta. Lapsettomien kavereiden jutut on nykyisin omasta näkökulmasta aika lapsellisia, uusi paita tai baari-ilta.. hohhoijaa. Itse välitän lähinnä siitä että koko perhe on terveenä ja kaikilla on asiat hyvin.

Miten tämä sama asia on aina näissä ketjuissa: se, että kaikkien lapsettomien elämä on ollut (ja oletetaan olevan) matkustelua, juhlimista? Ja että elämän sisältö on työ? 

Olen itse kotihiiri, viihdyn yksin. Ystävät ja muut läheiset ovat äärimmäisen tärkeitä. Teen myös aikaavievää vapaaehtoistyötä, joka antaa tosi paljon haastavuudestaan huolimatta. 

Välillä tuntuu siltä, että vanhemmissa on vain näitä "biletys ei enää riittänytkään elämänsisällöksi" -ihmisiä. Ei ole todellisuus, tietenkään. Mutta selittää toki sitä, miksi lapsettomien oletetaan juhlivan non-stoppina.

En ole siis itse päättänyt, haluanko lapsia. Mutta keksin kyllä muutakin sisältöä elämääni kuin työn, matkustelun tai jatkuvan juhlimisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.

Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.

Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.

Miten te päädyitte päätökseenne?

Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.

Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.

Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.

Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.

Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.

Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.

Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.

Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.

Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.

Yleensä elävät olennot tekevät asioita. Jos lapsia ei ole niin ei ole onnistuttu tekemään niitä.

Tekemättömyydestähän tuo kertoo ja yleensä aina ihmiset päätyvät parittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Satunnainen vierailija kirjoitti:

Mieheni sisar alkoi haluta lasta vasta nelikymppisenä, kun löysi mieleisensä miehen, joka myös halusi lasta. Saivat lapsen, mutta lapsi oli yliaikainen, ei alkanut syntyä itse, vaan vasta kun synnytys käynnistettiin, oli jo myöhäistä. Lapsi syntyi, mutta pahasti vaurioituneena ja kuoli seuraavana päivänä. Sitten saivat seuraavana kahtena vuotena lapsen alulle, mutta aina alkio juuttui munatorveen, seuraus ulkopuolinen raskaus, joten munatorvet  jouduttiin poistamaan katkaisemalla. Ei saatu imemistekniikalla pois, mikä  teki hänestä sitten lapsettoman. Oli pettynyt lääkäreihin ja haukkui yhden lääkärin pataluhaksi. Tyytyivät sitten lapsettomuuteen, eivät aikoneetkaan ottaa esim adoptiolasta. Koira on heillä lapsen asemassa, jolla on omassa sängyssään marimekon lakanat, lampaantaljat ja muut lämmikkeet. Sille vietetään synttäreitä, kuin lapselle konsanaan, on jauhelihakakku, lautasen reunalla luita ja kynttilät palavat ikävuosien mukaan. 

Aika epämiellyttävää hekumoida toisen kärsimyksellä ja epäonnella, pilkata ja nostaa tällä itseään.

Löysi sopivan kumppanin myöhään, voiko tästä häntä syyttää? Kävi monta kertaa huonosti, ei ole takeita, että kaikki olisi aiemminkaan aloitettuna mennyt hyvin. Jos olet itse onnekkampi, mistä ilkeys ja katkeruus?

Mistä päättelet että pilkkaan toisen epäonnea ja nostan sillä itseäni. En ole ilkeä ja katkera. Kerroin vain tosiasian. Hän itsekin on katunut sitä, ettei aiemmin halunnut lasta, olihan hän jo kymmenen vuotta asunut tämän elämänsä miehen kanssa. Ehkä yksi syy epäröintiin oli se, että hän oli miehen kolmas vaimo, ei itse ollut aiemmin ollut aviossa. Itse olen ollut sikäli onnekas, että sain ensimmäisen lapsen 21-vuotiaana, toisen 22-vuotiaana, mutta hän oli vakavasti sairas kehitysvammainen ja kuoli alle 6 kuisena. Sen jälkeen en ole lapsia halunnut. Mieheni olisi vielä halunnut, mutta minä en. Äidiltänikin on kuollut kaksi täysiaikaisena syntynyttä lasta alle vuorokauden ikäisenä, joten ajattelin sen olevan jopa sukuvika. Äitinikin sai nuo kaksi vauvaa noin kaksikymppisenä. Minut hän sai 26 vuotiaana. Eli ei se lapsen saanti terveenä ole aina saajan iästäkään kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

219 vielä tarkentaa. Koen itse, että helppous ei ole tässä elämässä onnellisuuden tae. Se voi olla myös tie tylsyyteen ja yksipuoliseen elämään. Kukin kokee asiat tavallaan, mutta näin minä sen näen. Olen kiitollinen myös vastoinkäymisistäni. Haluan vain kokea koko ihmisyyden tunteiden skaalan ja kyllä oma lapsi mahdollistaa sitä aika paljon.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että helppous ei ole onnellisuuden tae. Itse en tavoittele onnellisuutta, vaan mielekkyyttä, onnen tavoittelu on aika järjetöntä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Joskut kokemukset olisin kyllä halunnut jättää väliin, kuten läheisteni päihdeongelmat ja lapsuuden kaltoinkohtelun ja väkivallan. Huolehdin edelleen sisaruksistani kuten olen tehnyt siitä asti, kun olin itse lapsi, ei ole energiaa omille lapsille.

ihmiset lisääntyy kehitysmaissakin vaikka ei ole riittävästi oikeaa energiaa eli ravintoa tuleville lapsille.

Ihmiset lisääntyvät siinä missä puut siementävät. Ei se ole sen monimutkaisempaa ja asiaan ei oikeasti liity mitään vapaaehtoisuutta vaikka sellainen on jännä tai egoa kiihottava ajatus.

Se on utopiaa.

Ei ihminen päätä omien solujenkaan lisääntymisestä yhtään. Kokoajan soluja syntyy ja kuolee.

Ei sitä voikaan tietää. Itse en ajatellut haluavani lapsia, osittain samoista syistä kuin ap. Kuitenkin sellaisen sain enkä voisi olla onnellisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.

Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.

Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.

Miten te päädyitte päätökseenne?

Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.

Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.

Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.

Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.

Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.

Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.

Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.

Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.

Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.

Jos ehkäisyä ei olisi koskaan keksitty tai monia tapoja niistä, niin lapsia haluamattomat olisivat sitten niitä jotka antaa peppua (päättävät lisääntymisestään) tai antaisivat miesystävälleen suuseksiä.

Tai sitten olisivat pian siunatussa tilassa.

Ei asioita oikein ole koskaan historiassa päätetty tai asia ollut ns hallinnassa.

Ehkäisy on muuttanut vähän kuvitelmia, mutta edelleen kokonaiskuva on sama.

Ihmiset tekevät ihmisten juttuja ja kuten muillakin elävillä olennoilla, lisääntyminen kuuluu niihin olentojen tehtäviin juttuihin.

Niitä vain tehdään ja ei sitä sen kummemmin mietitä.

Vierailija kirjoitti:

En halua lapsia, koska minulle neurologisia-ja mielenterveysongelmia, geneettisiä epämuodostumia kehossa, joista on arjessakin on haittaa mm. diabetes, skolioosi ja vaarattomia mitta inhottavan näköisiä kasvaimi kehossa. Suvussa on masennusta ja ADHD:ta ja mulla on myös nämä molemmat. Arki on selviämistä, ei niinkään elämistä, mutta haluan tämän elämän elää, vaikka sitten yksin ja ilman omaa perhettä. Koska minulla ei ole resursseja pitää itsestäni huolta, miten voisin pitää sitten toisesta, saatikka lapsesta? Mielestäni on ihan hyvä, etten pistä omia huonoja geenejä eteenpäin.

Harmittaa kovasti päättäjien puheet synnytystalkoista ja joidenkin keskustelijoiden jutut vanhan piian verosta. He eivät ymmärrä tai halua ymmärtää, että ei kaikki naiset voi saada lapsia, vaikka haluaisivat, jotkut jättävät tekevät geneettisistä syistä, joitakia ei vain kiinnosta ja niin edelleen. En voi enkä halua tehdä lasta tiedostaen että hän voi syntyä hyvinkin sairaana ja minä olisin hänestä vastuussa koko loppuelämän. Että enemmin elän tämän elämän ihan itseäni varten. Vaikka olisin syntynyt terveenä, en olisi perustanut perhettä koska en myöskään pidä lapsista, että haluaisin omia.

Aika pitkä sepustus sille että haluaa käyttää ehkäisyä siitä syystä että pelkää ottaa elämässään luonnollisia haasteita, joita esi-isät ovat tehneet jokatapauksessa jossain vaiheessa kehitystä elämässään.

Käytät siis ehkäisyä tai et harrasta lainkaan seksiä.

Ei sellaiseen tarvitse selittää noin pitkät pätkät itsevalehtelua.

En nimittäin usko että yksikään ihminen perustelee tapahtumattoman asian noin pitkillä tekosyillä. Asiaa ei ole tapahtunut ja käytät mieluusti ehkäisyä ja pelkäät jotain muutosta elämässäsi, jos ehkäisy puuttuu?

Jos vaadit itseltäsi täydellistä vanhemmuutta, jätä suosiolla väliin.

Toinen juttu, mikä tuli mieleen, on kumppani, eli tulevan lapsen toinen potentiaalinen vanhempi. Tuntuuko, että haluat hänen kanssaan lapsen. Haluaako hän lapsen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.

Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.

Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.

Miten te päädyitte päätökseenne?

Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.

Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.

Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.

Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.

Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.

Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.

Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.

Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.

Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.

Jos ehkäisyä ei olisi koskaan keksitty tai monia tapoja niistä, niin lapsia haluamattomat olisivat sitten niitä jotka antaa peppua (päättävät lisääntymisestään) tai antaisivat miesystävälleen suuseksiä.

Tai sitten olisivat pian siunatussa tilassa.

Ei asioita oikein ole koskaan historiassa päätetty tai asia ollut ns hallinnassa.

Ehkäisy on muuttanut vähän kuvitelmia, mutta edelleen kokonaiskuva on sama.

Ihmiset tekevät ihmisten juttuja ja kuten muillakin elävillä olennoilla, lisääntyminen kuuluu niihin olentojen tehtäviin juttuihin.

Niitä vain tehdään ja ei sitä sen kummemmin mietitä.

Joo, mutta nyt vähän realismia peliin duracell-puput. Ihminen eroaa sitruunapuusta oleellisesti siten että ihmisellä on tietoisuus ja valta valita. Tiede tuskin on osoittanut että sitruunapuulla on sielu siinä mielessä mitä ihmisellä ja että se tekee tietoisen valinnan lisääntyäkseen suhteen. Ihmisen ei ole pakko lisääntyä. Joku lisääntyy kuitenkin toisen puolesta. Näin ollen kyllä ihminen voi tietää haluaako lisääntyä vai ei. Kaikki eivät edes voi vaikka ehkä haluaisivatkin. Minä kuulun niihin jotka eivät halua. Mielummin adoptoin vaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.

Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.

Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.

Miten te päädyitte päätökseenne?

Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.

Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.

Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.

Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.

Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.

Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.

Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.

Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.

Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.

Jos ehkäisyä ei olisi koskaan keksitty tai monia tapoja niistä, niin lapsia haluamattomat olisivat sitten niitä jotka antaa peppua (päättävät lisääntymisestään) tai antaisivat miesystävälleen suuseksiä.

Tai sitten olisivat pian siunatussa tilassa.

Ei asioita oikein ole koskaan historiassa päätetty tai asia ollut ns hallinnassa.

Ehkäisy on muuttanut vähän kuvitelmia, mutta edelleen kokonaiskuva on sama.

Ihmiset tekevät ihmisten juttuja ja kuten muillakin elävillä olennoilla, lisääntyminen kuuluu niihin olentojen tehtäviin juttuihin.

Niitä vain tehdään ja ei sitä sen kummemmin mietitä.

Joo, mutta nyt vähän realismia peliin duracell-puput. Ihminen eroaa sitruunapuusta oleellisesti siten että ihmisellä on tietoisuus ja valta valita. Tiede tuskin on osoittanut että sitruunapuulla on sielu siinä mielessä mitä ihmisellä ja että se tekee tietoisen valinnan lisääntyäkseen suhteen. Ihmisen ei ole pakko lisääntyä. Joku lisääntyy kuitenkin toisen puolesta. Näin ollen kyllä ihminen voi tietää haluaako lisääntyä vai ei. Kaikki eivät edes voi vaikka ehkä haluaisivatkin. Minä kuulun niihin jotka eivät halua. Mielummin adoptoin vaikka.

Ei tuota ole todistettu tieteellisesti että ihmisellä olisi tietoisuus valita. Yhtä todennäköistä on että sitruunapuu tietoisesti haluaa säilyä elossa ja siementää ympäristöönsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.

Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.

Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.

Miten te päädyitte päätökseenne?

Ei asiaa oikeastaan päätetä tai suunnitella.

Jos lapsi tulee niin se tulee. Joka vuosi jokunen koivu tuottaa siementä ja osa siemenistä itää ja hyvin pieni osa kasvaa puuksi asti aikojen saatossa.

Ei tuossa ole mitään suunniteltavaa tai päätettävää. Toki voi egoistinen olento niinkin itselleen imarrella.

Jos tosiaan olet filosofiaan taipuvainen, niin tajuat että se että sinulla ei ole lasta johtuu siitä että et ole vain paritellut tarpeeksi.

Ei ihminen ole muita eläviä olentoja erilaisempi teoissaan.

Tämän toteaminenkin suututtaa suurimmat osat, koska heitä vihlaisee totuus.

Eli ei asiaa voi päättää. Niitä tulee tai ei tule.

Muistan kun parikymppisenä itse olin sitä mieltä vahvasti että en halua lapsia. Huomasin kuitenkin olevani kuin eläin ja parittelin ja lisäännyin täysin holtittomasti kuten koiperhoset vaatekaapissani.

Ei sitruunapuukaan mieti haluaako jälkikasvua vai ei. Se tekee mitä se osaa ja hoitaa hommansa.

Jos ehkäisyä ei olisi koskaan keksitty tai monia tapoja niistä, niin lapsia haluamattomat olisivat sitten niitä jotka antaa peppua (päättävät lisääntymisestään) tai antaisivat miesystävälleen suuseksiä.

Tai sitten olisivat pian siunatussa tilassa.

Ei asioita oikein ole koskaan historiassa päätetty tai asia ollut ns hallinnassa.

Ehkäisy on muuttanut vähän kuvitelmia, mutta edelleen kokonaiskuva on sama.

Ihmiset tekevät ihmisten juttuja ja kuten muillakin elävillä olennoilla, lisääntyminen kuuluu niihin olentojen tehtäviin juttuihin.

Niitä vain tehdään ja ei sitä sen kummemmin mietitä.

Joo, mutta nyt vähän realismia peliin duracell-puput. Ihminen eroaa sitruunapuusta oleellisesti siten että ihmisellä on tietoisuus ja valta valita. Tiede tuskin on osoittanut että sitruunapuulla on sielu siinä mielessä mitä ihmisellä ja että se tekee tietoisen valinnan lisääntyäkseen suhteen. Ihmisen ei ole pakko lisääntyä. Joku lisääntyy kuitenkin toisen puolesta. Näin ollen kyllä ihminen voi tietää haluaako lisääntyä vai ei. Kaikki eivät edes voi vaikka ehkä haluaisivatkin. Minä kuulun niihin jotka eivät halua. Mielummin adoptoin vaikka.

Tuollainen ajattelu on vähän yksinkertaista :)

Lisätään yksinkertaisuutta peliin. Koska ihminen on ja koska sitruunapuu on, on heillä tietoisuus itsestään ja halua säilyä elossa.

Tässäpä tämä. Mitään sielua ei ole ellei sillä tarkoiteta elämää, joka nyt on ja huomenna ei ehkä ole. Tietoisuus on kaikissa elävissä ja elottomissa asioissa. Sen voi ymmärtää hyvin yksinkertaisella testillä, jonka ymmärtää pieni lapsikin.

Jos et tällä hetkellä rakas lukija oivalla sitä, niin suosittelen oivaltamaan asian itse ilman esimerkkiä. Se on paljon palkitsevampaa.

Niin. Kun syntyvyys laskee lapsi- ja perhevastaisuus nousee. En tiedä haluanko lapsia jos kaikkialla katsotaan tulevaisuudessa kieroon ja syrjitään. 

Kyllä sen vain tietää. Itse olen tiennyt pienestä asti ja olen nyt 29-vuotias. Saan kuulla vieläkin kaikki ne kliseet aina "kyllä se mieli muuttuu" jutuista "kuka hoitaa sinua vanhana?" myöten. Kerron kaikille avoimesti, että en tahdo lapsia, jos asia tulee puheeksi. Tuntuu, kuin muut pelkäisivät minun jäävän yksin vanhuksena, vaikka miehenikään ei halua lapsia. Meillä molemmilla on isot perheet ja koemme heidät läheisiksi. Voimme olla aina halutessa sisarusten lasten kanssa ja se on oikein riittävää meille. Pidämme matkustelusta ja rauhasta, emmekä vain yksinkertaisesti koe tarvetta jälkikasvulle. 

Omakohtaisesti valinta on ollut ihan lapsesta asti selvä, ei ole tarvinnut miettiä. Valitettavasti en pysty juurikaan auttamaan kysymyksen kanssa, kuvitelmani oli että muutkin tuntisivat yhtä vahvasti joko haluavansa tai ei-haluavansa lapsia.

Mutta jos et oikeasti tiedä, olisi ehkä hyvä alkaa listaamaan asioita. Mitkä koet hyvänä ja mitkä huonoina puolina, eri aikaväleillä. Tässähän tulee isoja muutoksia pikkulapsiajasta omaan vanhuuteesi. Kun olet riittävän valmis listoinesi, voit niiden perusteella miettiä onko lastenhankkiminen sinulle sopiva ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

219 vielä tarkentaa. Koen itse, että helppous ei ole tässä elämässä onnellisuuden tae. Se voi olla myös tie tylsyyteen ja yksipuoliseen elämään. Kukin kokee asiat tavallaan, mutta näin minä sen näen. Olen kiitollinen myös vastoinkäymisistäni. Haluan vain kokea koko ihmisyyden tunteiden skaalan ja kyllä oma lapsi mahdollistaa sitä aika paljon.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että helppous ei ole onnellisuuden tae. Itse en tavoittele onnellisuutta, vaan mielekkyyttä, onnen tavoittelu on aika järjetöntä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Joskut kokemukset olisin kyllä halunnut jättää väliin, kuten läheisteni päihdeongelmat ja lapsuuden kaltoinkohtelun ja väkivallan. Huolehdin edelleen sisaruksistani kuten olen tehnyt siitä asti, kun olin itse lapsi, ei ole energiaa omille lapsille.

ihmiset lisääntyy kehitysmaissakin vaikka ei ole riittävästi oikeaa energiaa eli ravintoa tuleville lapsille.

Ihmiset lisääntyvät siinä missä puut siementävät. Ei se ole sen monimutkaisempaa ja asiaan ei oikeasti liity mitään vapaaehtoisuutta vaikka sellainen on jännä tai egoa kiihottava ajatus.

Se on utopiaa.

Ei ihminen päätä omien solujenkaan lisääntymisestä yhtään. Kokoajan soluja syntyy ja kuolee.

No, näemmä kuitenkin päätin kun ehkäisen enkä täten ole tullut raskaaksi, vaikka on seksiä. 

Minulla on ollut vauvakuumetta, joskus voimakastakin, mutta järki on aina jarrutellut. Pelkään sitä, osaanko olla hyvä vanhempi ja jaksanko. Väsyn myös helposti tai pikemminkin niin, että minulla on taipumus väsyttää itseni puuhaamalla sata lasissa kaikkea mahdollista. Pidän lapsista todella paljon, mutta pelkään sitä tarvitsevuutta. Pelkään sitä, että miten jaksan olla hyvä vanhempi univelkaisena ja väsyneenä, kun koskaan ei saa nukuttua univelkoja pois, aina pitää olla läsnä jollekin toiselle, en saa ladata akkuja rauhassa, en saa omaa rauhaa. Jos tietäisin sen varmaksi, että saisin levättyä ja saisin omaa aikaa riittävästi, niin mitään ongelmaa ei olisi. En myöskään ole mikään maailman järjestelmällisin ihminen ja vihaan rutiineja.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen vain tietää. Itse olen tiennyt pienestä asti ja olen nyt 29-vuotias. Saan kuulla vieläkin kaikki ne kliseet aina "kyllä se mieli muuttuu" jutuista "kuka hoitaa sinua vanhana?" myöten. Kerron kaikille avoimesti, että en tahdo lapsia, jos asia tulee puheeksi. Tuntuu, kuin muut pelkäisivät minun jäävän yksin vanhuksena, vaikka miehenikään ei halua lapsia. Meillä molemmilla on isot perheet ja koemme heidät läheisiksi. Voimme olla aina halutessa sisarusten lasten kanssa ja se on oikein riittävää meille. Pidämme matkustelusta ja rauhasta, emmekä vain yksinkertaisesti koe tarvetta jälkikasvulle. 

Minulla sama mutta sillä poikkeuksella että olen 37v mies ja minulla on vahinkolapsia 4kpl.

Yksi Ruotsissa, ja kaksi Suomessa.

Viimeisin on Thaimaassa hän on pieni poika ja testien mukaan olen isä.

En kuitenkaan ole osallistunut mitenkään näiden lapsten elämään.

Eli en halua vanhemmaksi ja en ala sellaiseksi.

Olen tiennyt jo pienestä pitäen etten sovi isäksi tai esikuvaksi. Tykkään pitää hauskaa ja elää helppoa elämää. Olen niin jumalattoman hyvännäköinen mies että yksikään nainen ei kieltäydy kanssani seksistä, joten aika vaikeaa olla avioliitossa ja uskollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

219 vielä tarkentaa. Koen itse, että helppous ei ole tässä elämässä onnellisuuden tae. Se voi olla myös tie tylsyyteen ja yksipuoliseen elämään. Kukin kokee asiat tavallaan, mutta näin minä sen näen. Olen kiitollinen myös vastoinkäymisistäni. Haluan vain kokea koko ihmisyyden tunteiden skaalan ja kyllä oma lapsi mahdollistaa sitä aika paljon.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että helppous ei ole onnellisuuden tae. Itse en tavoittele onnellisuutta, vaan mielekkyyttä, onnen tavoittelu on aika järjetöntä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Joskut kokemukset olisin kyllä halunnut jättää väliin, kuten läheisteni päihdeongelmat ja lapsuuden kaltoinkohtelun ja väkivallan. Huolehdin edelleen sisaruksistani kuten olen tehnyt siitä asti, kun olin itse lapsi, ei ole energiaa omille lapsille.

ihmiset lisääntyy kehitysmaissakin vaikka ei ole riittävästi oikeaa energiaa eli ravintoa tuleville lapsille.

Ihmiset lisääntyvät siinä missä puut siementävät. Ei se ole sen monimutkaisempaa ja asiaan ei oikeasti liity mitään vapaaehtoisuutta vaikka sellainen on jännä tai egoa kiihottava ajatus.

Se on utopiaa.

Ei ihminen päätä omien solujenkaan lisääntymisestä yhtään. Kokoajan soluja syntyy ja kuolee.

No, näemmä kuitenkin päätin kun ehkäisen enkä täten ole tullut raskaaksi, vaikka on seksiä. 

Ei se ole päätös. Se on pelkoa.

Ajattele aikaa ennen ehkäisyä.

Mieti vastausta uudestaan. Niimpä. Minä olin oikeassa :)