Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä voi tietää haluaako jälkikasvua vai ei?
Miten olette pystyneet tekemään noin merkittävän päätöksen? Itse näen niin paljon hyviä ja huonoja puolia molemmissa vaihtoehdoissa, että valinta tuntuu mahdottomalta.
Intuitiivisesti kallistun enemmän ehkä lapsettomuuden puolelle, sillä arvelen että minussa on piirteitä jotka eivät sovellu hyvälle vanhemmalle. Olen mm herkkä, pessimistinen, itsekäs ja nautinnonhaluinen, filosofinen ja laiska. Omaan huonon stressinsietokyvyn ja olen huono organisoimaan. Jos olisin vanhempi, saattaisin kuormittua liikaa, masentua ja olla kykenemätön hoitamaan velvollisuuttani, ja tulisi varmasti myös pohdittua miksi saatoin uuden ihmisen elämään kun täällä väistämättä joutuu myös kärsimään.
Mutta jos en koskaan hanki lasta, pelkään tulevani katumaan sitä sitten kun se ei enää ole mahdollistakaan. Tyypillisesti katumiseni alkaisi varmasti vasta siinä vaiheessa, kun lapsen saaminen ei enää ole mahdollista. Mietin menetänkö jotain oleellista elämässä lapsettomana. Toisaalta on varmasti antoisaa seurata lapsen kehitystä, ja moni myös rakastaa omaa lasta valtavasti, mikä on varmaan sekä lahja että taakka.
Miten te päädyitte päätökseenne?
Kommentit (346)
Ei sitä tiedäkään, kokeilun halu on kova. Jälkikäteen voi harmitella saatua/saamatonta jälkikasvua. Sitten, kun sulla on vaihdevuodet, jolloin moni muukin asia on myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää.
Sulla on aivan väärä lähtökohta ajattelulle tuo, että lapsen hankkiminen tekee elämästä ikävämpää.
Ei vaan täysin oikea. Nauttisin elämästäni paljon vähemmän vanhempana kuin nyt nautin lapsettomana.
Joku voisi välttää, että elämän tarkoitus voisi olla jotain muuta kuin nautinto. Jotkut toivovat kokemuksia (jopa kokemuksen vanhemmuudesta) ja haluavat kasvaa ihmisinä tai tehdä jotain merkittävää (vanhempana tai lapsettomana). Mutta ymmärrän, olet hauska.....
Ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, sinun ei millään perusteella pidä tehdä lapsia, et selvästi halua lapsia.
- eri
Toisin kuin kristityt uskovat, elämästä ei tee tippaakaan merkityksellisempää se, että siitä tekee ehdoin tahdoin itselleen epämiellyttävämpää.
Jaahas. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta eiköhän jokaisella palstalaisella ole vähintään jossain määrin kristinuskoon pohjautuva arvomaailma..
ja olet oikeassa, osasta elämänsä nautinnollisuudesta luopuminen ei tee elämästä itsessään merkityksellisempää. Perustelin esim. lasten hankinnan järjettömyyttä sillä, että joku voi kokea toisen ihmisen rakastamisen ja kasvattamisen merkitykselliseksi ja siksi valita sen maximaalisen nautinnon sijaan.
Samoin voi kokea luonnon suojelun tai kehitysavun merkityksellisenä vaikka se ei ole välttämättä nautinnollista, mutta palkitsevaa ja merkityksellistä. Jokainen löytää omalle elämälleen merkityksen eri asioista. Joku voi ajatella, että hänen elämänsä tarkoitus on elää itselleen mahdollisimman nautinnollista elämää. Kaikkien elämä ei ole yhtä merkityksellinen muulla maailmalle kuin toisten, yhtä arvokas tietenkin.
Ja jokaisellahan on oikeus tehdä omat valintansa oman elämänsä suhteen, se on sinun elämäsi.
En ole myöskään kovin innokas tekemään elämästäni vähemmän palkitsevaa ja merkityksellistä.
Jos lapsen kasvattaminen ei ole sinusta merkityksellistä tai palkitsevaa niin älä tee lasta. Tuossahan se luki jo monta kertaa.
En minä ole kysynyt keneltäkään neuvoja. Tässä ketjussa kysyttiin, miten voi tietää, haluaako lapsia vai ei. Ja minä vastasin, että koskaan ei ole vain tullut sellainen olo, että haluaisin nauttia elämästäni vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää.
Sulla on aivan väärä lähtökohta ajattelulle tuo, että lapsen hankkiminen tekee elämästä ikävämpää.
Ei vaan täysin oikea. Nauttisin elämästäni paljon vähemmän vanhempana kuin nyt nautin lapsettomana.
Joku voisi välttää, että elämän tarkoitus voisi olla jotain muuta kuin nautinto. Jotkut toivovat kokemuksia (jopa kokemuksen vanhemmuudesta) ja haluavat kasvaa ihmisinä tai tehdä jotain merkittävää (vanhempana tai lapsettomana). Mutta ymmärrän, olet hauska.....
Ja olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, sinun ei millään perusteella pidä tehdä lapsia, et selvästi halua lapsia.
- eri
Toisin kuin kristityt uskovat, elämästä ei tee tippaakaan merkityksellisempää se, että siitä tekee ehdoin tahdoin itselleen epämiellyttävämpää.
Jaahas. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, mutta eiköhän jokaisella palstalaisella ole vähintään jossain määrin kristinuskoon pohjautuva arvomaailma..
ja olet oikeassa, osasta elämänsä nautinnollisuudesta luopuminen ei tee elämästä itsessään merkityksellisempää. Perustelin esim. lasten hankinnan järjettömyyttä sillä, että joku voi kokea toisen ihmisen rakastamisen ja kasvattamisen merkitykselliseksi ja siksi valita sen maximaalisen nautinnon sijaan.
Samoin voi kokea luonnon suojelun tai kehitysavun merkityksellisenä vaikka se ei ole välttämättä nautinnollista, mutta palkitsevaa ja merkityksellistä. Jokainen löytää omalle elämälleen merkityksen eri asioista. Joku voi ajatella, että hänen elämänsä tarkoitus on elää itselleen mahdollisimman nautinnollista elämää. Kaikkien elämä ei ole yhtä merkityksellinen muulla maailmalle kuin toisten, yhtä arvokas tietenkin.
Ja jokaisellahan on oikeus tehdä omat valintansa oman elämänsä suhteen, se on sinun elämäsi.
En ole myöskään kovin innokas tekemään elämästäni vähemmän palkitsevaa ja merkityksellistä.
Jos lapsen kasvattaminen ei ole sinusta merkityksellistä tai palkitsevaa niin älä tee lasta. Tuossahan se luki jo monta kertaa.
En minä ole kysynyt keneltäkään neuvoja. Tässä ketjussa kysyttiin, miten voi tietää, haluaako lapsia vai ei. Ja minä vastasin, että koskaan ei ole vain tullut sellainen olo, että haluaisin nauttia elämästäni vähemmän.
Et kysynyt neuvoja, mutta: "Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää." perusteluita kuitenkin kaipasit sille miksi tehdä elämästä ikävämpää hankkimalla lapsia.
Joku siinä sitten kommentoi asennettasi, johon sinä totesit, ettet nauttisi vanhemmuudesta.
Siihen minä sitten vastasin vain monen muun valinneen toisin sillä he pitävät lapsen rakastamista ja kasvattamista merkityksellisenä. Olithan kuitenkin alunperin ollut kiinnostunut mitä perusteluja lasten hankinnalle voisi olla (siinä mielessä kun lapset tekevät elämästä vain ikävämpää).
Jätettiin kuitenkin tilaa myös valita lapsettomuus mikäli nuo perustelut eivät itseä koskea. Sinua selvästi ei, et pidä lasten saamista ja kasvattamista merkityksellisenä omalla kohdallasi. Jos tuo ei itseä kannusta valitsemaan vanhemmuus niin silloin ei ole perustetta "tehdä elämästä ikävämpää".
Toivottavasti pääset jonain päivänä nauttimaan viimeisen sanan saamisesta. Jatkapas vähemmän ikävästä elämästäsi nauttimista nyt, mukavaa lauantaita!
Kyllä sen sitten tietää kun tietää.
Sama asia kuin kaikissa muissakin valinnoissa, mutta asia on pikkasen pysyvämpi. Mistä tietää haluaako asua kaupungissa vai maalla, kerrostalossa vai omakotitalossa? Onko tuo se ihminen jonka kanssa haluan jakaa elämäni? Otanko ravintolassa pitsan vai pihvin? Järkeä voi käyttää, mutta jokin muu sen asian ratkaisee. lapsen teossa on aina riski ettei niitä tule tai tulee liikaa (kaksoset) ja lopulta aika loppuu ja asia on mahdoton. Mutta kyllä sen huomaa kun asia on selvä.
Vierailija kirjoitti:
Pidä molemmat mahdollisuudet avoimina. Älä ainakaan tee sen takia lasta, että pelkäät myöhemmin katuvasi.
Ei sitä kadu! Montaa asiaa voi elämässään katua, muttei lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa mietin, vaikka olen vasta reilu parikymppinen. Vielä viisi vuotta sitten haaveilin äitiydestä, mutta kun veljeni sai lapsia ja olen heitä hoitanut ja heidän elämää seurannut vierestä, niin olen alkanut miettimään haluanko sittenkään itse sellaista.
Tämä. Tosin olen 29 vuotias, vaimoni 25v. Olen aina ajatellut että haluan kyllä lapsen "sitten joskus", mutta nyt ku lähipiiriin on alkanut niitä vauvoja tupsahtamaan, olen alkanut kyseenalaistaa haluanko.
Tosin en tiedä johtuuko tämä minulla vain siitä että vaimo haluaa lapsen viimeistään 30 ikävuoteen mennessä, ja tästä on aloitettu keskustelut jo (hieman koen olevani myös painostettu) varmaksi tiedän ainakin sen, etten ainakaan vielä pariin vuoteen ole valmis vanhemmaksi.
Vähän ehkä ois mutta tekipä hyvää vähän avautua plus että saman asian kanssa periaatteessa olen alkanut viime aikoina painimaan kuin sinä ap.
Ap, suosittelen kuuntelemaan Radio Playsta Auta Antti podcastin, muistaakseni osa kaksi.
Siinä joku äiti Antin puolesta kertoi tästä asiasta kaiken tyhjentävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aina sanottu että kyllä sen tietää sit kun aika koittaa. Tässä sitä ollaan kolmeekymppiä eikä vieläkään tiedä. Toisaalta vähän harmittaa että en oo koskaan ollut mikään vauvakuumeilija, koska olisihan se helppoa jos tietäisi 100% mitä haluaa. Yksinäinen vanhuus on ainoa syy joka saa minut asiaa pohtimaan joten tuntuu että lapsen kasvatus ei minua tosiassa kiinnosta yhtään. Lapsen hankkimatta jättäminen tuntuu olevan paljon vaikeempi päätös kun se parasta ennen -päiväys menee umpeen lopulta ja yhteiskunta muutenkin odottaa lapsia.
Lapsen voi aina antaa adoptioon ja joku lapseton kiittää vauvasta :)
Itse olen jo sen ikäinen etten voi lahjoittaa edes munasolujani ellei joku vartavasten minun munasoluja halua. Olisi se ollut jollakin tavalla mielenkiintoista, jos olisi omia geenejä voinut laittaa kiertoon edes sen muodossa, että auttaa jotakin muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen itse kaikkea mitä kuvailit itseäsi, pessimistinen, herkkä, nautinnonhaluinen, väsymystä heikosti sietävä jne. Inhoan näitä puolia itsessäni ja teen paljon töitä niiden kanssa. Silti halu saada oma lapsi on aina ollut vahvempi kuin pelko noista puolista.
Monella tämäntyyppisellä ihmisellä on lapsia. Ei vain yksi, vaan useampi.
Minulle teki hyvää, että em piirteistä huolimatta sain lapsia ja jouduin tosissaan työskentelemään näiden kanssa, sillä en halua em piirteiden siirtyvän ainakaan minkään mallioppimisen kautta lapsilleni, geeneillehän ei voi mitään...
Pidän itsestäni enemmän nykyään. Tietenkään en suosittele hankkimaan lapsia itsensä jalostamisen vuoksi, mutta tämä oli minulle mieluisa bonus!
Jotkut hankkivat lapsia, mutta eivät työstä tuollaisia piirteitään. Se on yksi syy, miksi masennus yleensä periytyy suvussa.
No hohhoh joo, masennushan kun onkin "jalostettavissa" pois kun itse niin vaan päättää. Tällaista soopaa ei kenenkään pi uskoa, sillä masennusta on toki olosuhteista johtuvaa (joille jopa voi jotain), mutta myös geneettistä/aivokemiallista, johon ei voi itse vaikuttaa kuin lääkkeillä ja osittain elintavoilla.
Inhottaa tämä mielikuva, että masennus olisi joku valinta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä molemmat mahdollisuudet avoimina. Älä ainakaan tee sen takia lasta, että pelkäät myöhemmin katuvasi.
Ei sitä kadu! Montaa asiaa voi elämässään katua, muttei lapsiaan.
Sinulla on selvästi ollut vanhempien suhteen hyvä tuuri. Kyllä osa ihan aidosti katuu vanhemmaksi ryhtymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen itse kaikkea mitä kuvailit itseäsi, pessimistinen, herkkä, nautinnonhaluinen, väsymystä heikosti sietävä jne. Inhoan näitä puolia itsessäni ja teen paljon töitä niiden kanssa. Silti halu saada oma lapsi on aina ollut vahvempi kuin pelko noista puolista.
Monella tämäntyyppisellä ihmisellä on lapsia. Ei vain yksi, vaan useampi.
Minulle teki hyvää, että em piirteistä huolimatta sain lapsia ja jouduin tosissaan työskentelemään näiden kanssa, sillä en halua em piirteiden siirtyvän ainakaan minkään mallioppimisen kautta lapsilleni, geeneillehän ei voi mitään...
Pidän itsestäni enemmän nykyään. Tietenkään en suosittele hankkimaan lapsia itsensä jalostamisen vuoksi, mutta tämä oli minulle mieluisa bonus!
Jotkut hankkivat lapsia, mutta eivät työstä tuollaisia piirteitään. Se on yksi syy, miksi masennus yleensä periytyy suvussa.
No hohhoh joo, masennushan kun onkin "jalostettavissa" pois kun itse niin vaan päättää. Tällaista soopaa ei kenenkään pi uskoa, sillä masennusta on toki olosuhteista johtuvaa (joille jopa voi jotain), mutta myös geneettistä/aivokemiallista, johon ei voi itse vaikuttaa kuin lääkkeillä ja osittain elintavoilla.
Inhottaa tämä mielikuva, että masennus olisi joku valinta..
Kärsin itse masennuksesta, mutta hoidan sitä. Masentunut vanhempani ei hoitanut ja lapsuuteni ja nuoruuteni olivat raskasta aikaa. Lapsia ei pitäisi hankkia, ellei ole valmis tekemään paljon töitä itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankin lapsia heti, kun joku perustelee, miksi pitäisi tehdä elämästä ikävämpää.
Sulla on aivan väärä lähtökohta ajattelulle tuo, että lapsen hankkiminen tekee elämästä ikävämpää.
Ei vaan täysin oikea. Nauttisin elämästäni paljon vähemmän vanhempana kuin nyt nautin lapsettomana.
Et sinä voi sitä tietää, voit vain asenne edellä arvailla. Eikö ole ikävä elää ilman minkäänlaista uteliaisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä uskon, että ne jotka miettivät kyvykkyyttään vanhemmuuteen, sopivat usein vanhemmiksi. Ihminen, joka terveellä tavalla tiedostaa omat hyvät ja huonot puolensa, on todennäköisesti vähintään riittävänn hyvä äiti tai isä.
Masennustaipumus ei merkitse huonoa vanhemmuutta, esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät ovat monesti upeita äitejä. Kuten aiemmin joku sanoikin, biologia hoitaa paljon. Tokihan on niitä ääritapauksiakin, jotka eivät kykene lapsia asianmukaisesti hoitamaan, mutta he ovat poikkeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä uskon, että ne jotka miettivät kyvykkyyttään vanhemmuuteen, sopivat usein vanhemmiksi. Ihminen, joka terveellä tavalla tiedostaa omat hyvät ja huonot puolensa, on todennäköisesti vähintään riittävänn hyvä äiti tai isä.
Masennustaipumus ei merkitse huonoa vanhemmuutta, esim. synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät ovat monesti upeita äitejä. Kuten aiemmin joku sanoikin, biologia hoitaa paljon. Tokihan on niitä ääritapauksiakin, jotka eivät kykene lapsia asianmukaisesti hoitamaan, mutta he ovat poikkeuksia.
Osa jatkaa tuota loputonta aprikointiin siitä oliko lapsen hankinta hyvä vai huono päätös lapsen kuullen. Se ei ole kovin mukavaa.
Mieheni sisar alkoi haluta lasta vasta nelikymppisenä, kun löysi mieleisensä miehen, joka myös halusi lasta. Saivat lapsen, mutta lapsi oli yliaikainen, ei alkanut syntyä itse, vaan vasta kun synnytys käynnistettiin, oli jo myöhäistä. Lapsi syntyi, mutta pahasti vaurioituneena ja kuoli seuraavana päivänä. Sitten saivat seuraavana kahtena vuotena lapsen alulle, mutta aina alkio juuttui munatorveen, seuraus ulkopuolinen raskaus, joten munatorvet jouduttiin poistamaan katkaisemalla. Ei saatu imemistekniikalla pois, mikä teki hänestä sitten lapsettoman. Oli pettynyt lääkäreihin ja haukkui yhden lääkärin pataluhaksi. Tyytyivät sitten lapsettomuuteen, eivät aikoneetkaan ottaa esim adoptiolasta. Koira on heillä lapsen asemassa, jolla on omassa sängyssään marimekon lakanat, lampaantaljat ja muut lämmikkeet. Sille vietetään synttäreitä, kuin lapselle konsanaan, on jauhelihakakku, lautasen reunalla luita ja kynttilät palavat ikävuosien mukaan.
Minulla on tällä hetkellä mieheni kanssa ihan mukavaa kaksistaan, joten emme ole hankkineet ainakaan vielä lapsia. Minulla on ajatus, etten haluaisi synnyttää...pelkään ajatusta. En myöskään välitä vauvoista. Ja mieheni ei vain muuten vain halua lapsia. Olen joskus miettinyt adoptiota, mutta en sitä enää nykyään pidä realistisena vaihtoehtona, koska on ilmeisesti aika kallista ja vaikeaa nykyään. Mutta itse pidän mielen avoimena ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)
Nuorempana halusin. Muutenkin kun yhteiskunta painostaa, asiasta tehdään ruusuinen niin ihme ja kumma niitä kakaroita hankitaan. Jos sen tietäis mikä helvetti se kaikki on ja mitä juoksemista, stressaamista ja kaikkea kakkaa sen mukana tulee niin ei kyllä ketään hankkis.
Ja onneks näin mitä helvettiä on omistaa lapsi, oma elämä menee ja kaikkea. Joten ei kiitos.
Jos sitä haluaako vai ei halua tarvii yleensäkään miettiä, niin yleensä ei halua. Joko haluaa tai ei halua. Yksinkertaista.
Minä odotin tunnetta, että haluaa lapsia. Ei sitä koskaan tullut, joten päätin jäädä lapsettomaksi. Se oli oikea ratkaisu.