Lue keskustelun säännöt.
Elämä on vaikeaa sellaiselle kuin minä, jota kukaan ei hyväksy ystäväksi tai edes jonkinlaiseksi tutukseen.
20.01.2019 |
Sen verran ihmiset ovat kanssani tekemisissä kuin on aivan pakko olla, mutta eivät muuten. Ei puhettakaan, että minut hyväksyttäisiin kaveripiireihin mukaan. Kyse ei voi olla siitä, että yritän ystävystyä vääränlaisten ihmisten kanssa, koska olen yrittänyt elämäni aikana ystävystyä todella monenlaisten ihmisten kanssa onnistumatta siinä. Aina käy niin, että ihmiset katsovat minua kummastuneena kun yritän mennä puhumaan heille, vilkuilevat toisiaan kiusaantuneena, jättävät minut syrjään ja lähtevät pois. Aivan sama missä tilanteessa yritän mennä puhumaan ihmisille ja mistä puhun heille. Enää en jaksa edes yrittää, mutta koska ihminen on sosiaalinen eläin, niin en jaksa enää yksinäisyyttäkään. Siksi odotan vain kuolemaa ja toivon sen tulevan pian. Olen alle 40-vuotias, mutta olen nähnyt tätä elämää jo aivan tarpeeksi ja olen kyllästynyt elämään. Olen pettynyt liian monta kertaa ja väsynyt yksinäisyyteen, hylkiönä elämiseen ja olemaan aina sivuosassa elämässä katsellen kun muut elävät sellaista elämää jota minäkin haluaisin elää mutta johon minua ei hyväksytä mukaan. Kaikki keinoni on käytetty ja ainoa vapautus tästä on se kuolema.
Kommentit (56)
Voimia! Tiedän osittain, miltä sinusta tuntuu. Olet kuitenkin edelleen täällä, joten joka päivä on uusi mahdollisuus. Tosi ystäviä on harvassa, varsinkin sellaisia, jotka aidosti välittävät. Toivon, että sinäkin löydät vielä sellaisen ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sun sitten vaan kannattais kattoa peiliin ja miettiä mitä teet väärin.Jos kaikki ihmiset välttelevät sua niin itsetutkiskelu vois olla tarpeen.
Jumala rakastaa sinua äärettömän paljon. Se saattaa tuntua lapselliselta, muttei ole sitä. Jeesus on elävä Jumala, johon saat yhteyden. Jumalalla on suunnitelma Sinun elämällesi. Elämästäsi tulee mahtava seikkailu ja saat vielä tuntea Jumalan rakkauden (joka on muuten paljon upeampaa kuin ihmisten epätäydellinen rakkaus voi koskaan olla).
https://sansa.fi/esirukoukset/
https://www.tukinet.net/palveluhaku/palvelu_tiedot.tmpl?id=612;paluu=1
Siunausta!
Oletko koskaan kokeillut harrastus- tai vapaaehtoistoimintaa? Se on yksi tapa olla tekemisissä ihmisen kanssa ja tutustua ihmisiin. Kärsivällinenkin pitää ihmissuhteiden luomisessa olla. Jokin seuramatkakin voisi tuoda mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Pohdi vielä mahdollisuuksiasi ja kokeile jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemassaoleviin kaveripiireihin on vaikea päästä mukaan. Ihan siksi, että näillä kaveripiireillä on yleensä oma historiansa ja jos et kuulu siihen historiaan, olet ulkopuolinen. Helpompaa on koittaa tutustua yksittäisiin ihmisiin. Tosin jos ehdottomasti haluat kuulua johonkin porukkaan, silloin yksittäiset kaverit tai ystävät eivät tietenkään riitä sinulle.
Juttele ihmisten kanssa chatti huoneissa. Ihmiset ovat avoimempia, kun ei tarvitse olla kiusaantuneesti kasvotusten. Voisi löytyä pitkäaikainen juttukaveri, josta kehkeytyy tuttavuus/ystävyys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 28v, olen kuulemma ihana, on loistavat sosiaaliset taidot, oon viisas, fiksu, rento ja helppo ihminen,käyttäydyn hyvin. Mulle ollaan jopa kadulla ja kassalla tultu sanomaan että olen niin selkeä ja mielyttävä ihminen. Kelpaan ainoastaan puolisolle ja vanhemmille.
Minua kaarretaan työyhteisöissä, ei koskaan haluta olla kanssani tekemisissä. Olen jopa mennyt terapeutille juttelemaan ja hän ihmetteli että mitä minä siellä teen, ei minussa oo mitään outoa kuulemma.
Oon kääntänyt ja vääntänyt ja kysynyt tästä niin en tiedä. Oon niin syrjäytynyt ja eristäytynyt. Alkaa voimavaroihin ottaa kun kukaan ei halu ottaa edes sen verran huomioon että tervehditään.
Olen äärimmäisen vaatimaton. Selviytyäkseen olen alkanut harjoitella sotilallisia henkisiä harjoituksia kestäkseen arkea.
Kirjoituksesi pysäytti, vaikea sanoa mitään mikä lohduttaa! Olet oikeassa, ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Älä lopeta yrittämistä, kuolema ei ole hyvä vaihtoehto! Voisitko harrastusten kautta tutustua kehenkään? Tai onhan jotain ystäväpalveluja tms. muistaakseni ainakin SPR: llä. Ja ainakin isoimmissa kaupungeissa on yksinäisille ryhmiä, jospa sellainen löytyisi ja sitä kautta ainakin vertaistukea - ja ehkä jopa ystävä! Aikuissosiaalityökin saattaisi osata auttaa tilanteessasi.
Tärkeintä on että et luovuta, kyllä asiat vielä järjestyvät! Jaksa vielä vähän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun sitten vaan kannattais kattoa peiliin ja miettiä mitä teet väärin.Jos kaikki ihmiset välttelevät sua niin itsetutkiskelu vois olla tarpeen.
Näin on. Monien mielestä ehkä ei ole, mutta asia ei vain yksinkertaisesti voi olla kaikkien muiden syy, vaan kaikkia muita yhdistävä tekijä on ap.
Ihmiset ovat toisenlaisia muualla, sosiaalisempia. Ihmiset hyväksytään ihan eri tavoin kuin täällä peräyrmylässä. Jopa suomalainen jyrrykkä muuttuu auringon lämmössä sosiaalisemmaksi.
Varaa matka Fugeen. Siellä voit omalla kielelläsi kohdata auringon notkistamia suomalaisia. Katso miten pääset siellä juttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävelin tässä menneenä päivänä hissiin ja minua sanottiin puupääksi.
Näkyykö se tosiaan noin selvästi, että on puupää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Joopa joo, täällä taas ymmärretään oikein porukalla ja haukutaan ne ihmiset, joiden kanssa ap on muka yrittänyt tutustua. Yksikään ei halua ap:n seuraa itse, vaan he työntävät ap:n muiden riesaksi ties minne. Antakaa nyt ymmärtäjät yhteystietojanne tai sopikaa treffit jonnekin, niin olette tehneet muitakin kuin höpöttäneet! Hyvähän se on anonyyminä lohdutella...
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Tai sitten ei.
Ystäviä ja ainakin tuttavia voi saada: harrastuspiireistä, lemmikkieläimien kautta tutustuu yleensä helposti, matkoilta, esim. ryhmävaellusmatkoille voi mennä itsekseenkin ja varmasti tutustuu muihin ihmisiin. Ei siihen mitään kaavaa ole, tietysti pitää olla avoin ja ystävällnen mutta liika tungettelevuus ei ole hyväksi. Tiedän henkilöitä jotka ovat periaatteessa ihan mukavia mutta yhteyttä ei synny koska keskustelutaidot ovat joten puutteelliset tai ovat niin hiljaisia ettei mitään henkilökemioita pysty edes arvioimaan.
Minä olen yli 50 ja aivan samassa tilanteessa. Minulla oli yksi hyvä opiskelukaveri, mutta parikymmentä vuotta sitten hän löysi itselleen puolison, joka inhosi minua, ja ystävyys katosi. Minulla on pari puolituttua entisestä työelämästäni, mutta olen heille jonkinlainen varttitunnin kahvikaveri kerran pari vuodessa, ja ystävyysjutut (illalliset, illanvietot, matkat, teatterikäynnit yms.) he hoitavat oman kaveripiirinsä kanssa. Sinun ikäisenäsi moni ihminen pyrki seuraani, mutta naisten motiivina tuntui olevan kätevyyteni ja miesten motiivina pääseminen sänkyyn. On kurjaa, kun juttuseuraksi ei kelpaa, mutta remontointiin ja sänkyseuraksi kyllä (sisään, homman hoito, ulos).
Sanotaan, että harrastusten parista löytyy kavereita, mutta olen todennut tuon omalta kohdaltani vääräksi. Useimmat ihmiset menevät esimerkiksi kursseille kaverin kanssa, ja ne, jotka eivät mene, eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta. Tuo mainitsemasi kiusaantuminen on ilmiselvää, kun yritän jutella. Minulla on monta kertaa ollut hoidossa kiltti, kaunis koira, jonka pitäisi olla ihmismagneetti, mutta koskaan ei kukaan aikuinen ole tullut juttusille. Edes koirapuistossa, mutta siellä klikit ja syrjiminen näkyvät olevan ihan arkipäivää.
Kummallista on se, että työelämässä asiantuntijana minut tunnetaan sanavalmiina ja hyvin huumorintajuisena ihmisenä. Kavereita ei silti tartu mukaan, ja jos on mahdollista, henkilökunnan pubireissuista yms. unohdetaan mainita minulle. Tämä ongelma on jo jonkin aikaa ollut menneisyyttä, koska työttömyys on vienyt asiapohjaisetkin ihmissuhteet mukanaan. Olen aina viihtynyt itsekseni hyvin, mutta vasta tämä täydellinen yksinäisyys on osoittanut sen, että minäkin haluaisin edes joskus olla ihmisten seurassa niin, että tuntisin kuuluvani joukkoon. Itseäni en osaa muuttaa kiinnostavammaksi, joten tähän on tyytyminen.
Minäkin olen kaltaisesi. Ehkä meissä on jotain omituista, ehkäpä itsetuntoa korjaamalla asia voisi muuttua? Jos tykkää että itse on kivaa seuraa niin kai muut aistivat sen?
Raskas tilanne. Oliko sinulla lapsena tai nuorena kavereita?