Lue keskustelun säännöt.
Elämä on vaikeaa sellaiselle kuin minä, jota kukaan ei hyväksy ystäväksi tai edes jonkinlaiseksi tutukseen.
20.01.2019 |
Sen verran ihmiset ovat kanssani tekemisissä kuin on aivan pakko olla, mutta eivät muuten. Ei puhettakaan, että minut hyväksyttäisiin kaveripiireihin mukaan. Kyse ei voi olla siitä, että yritän ystävystyä vääränlaisten ihmisten kanssa, koska olen yrittänyt elämäni aikana ystävystyä todella monenlaisten ihmisten kanssa onnistumatta siinä. Aina käy niin, että ihmiset katsovat minua kummastuneena kun yritän mennä puhumaan heille, vilkuilevat toisiaan kiusaantuneena, jättävät minut syrjään ja lähtevät pois. Aivan sama missä tilanteessa yritän mennä puhumaan ihmisille ja mistä puhun heille. Enää en jaksa edes yrittää, mutta koska ihminen on sosiaalinen eläin, niin en jaksa enää yksinäisyyttäkään. Siksi odotan vain kuolemaa ja toivon sen tulevan pian. Olen alle 40-vuotias, mutta olen nähnyt tätä elämää jo aivan tarpeeksi ja olen kyllästynyt elämään. Olen pettynyt liian monta kertaa ja väsynyt yksinäisyyteen, hylkiönä elämiseen ja olemaan aina sivuosassa elämässä katsellen kun muut elävät sellaista elämää jota minäkin haluaisin elää mutta johon minua ei hyväksytä mukaan. Kaikki keinoni on käytetty ja ainoa vapautus tästä on se kuolema.
Kommentit (56)
Hmm, minulle se ei ole ollenkaan vaikeaa. Lapsena oli, teininä ihan kamalaa, mutta 20 ikävuodesta eteenpäin aloin ensin tottua yksinäisyyteen, ja jossain 35 ikävuoden paikkeilla nauttia siitä. Nyt olen 44 vuotias onnellinen erakko. Minun onneni on, että on vaan ääri-introvertti ja erakko luonne, joten viihdyn kauhean hyvin yksin. Se on kyllä varmasti surullisempi osa, jos on ekstrovertti ja seuraa kaipaava, mutta jostain syystä sellainen jsota ihmiset ei oikein pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkisin asian niin että yksinäisillä ihmisillä nimenomaan on hyvä itsetunto ja vahvuus. Ovat pelottavia muiden silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen kaltaisesi. Ehkä meissä on jotain omituista, ehkäpä itsetuntoa korjaamalla asia voisi muuttua? Jos tykkää että itse on kivaa seuraa niin kai muut aistivat sen?
Joidenkin ihmisten ilmeet ja eleet ovat torjuvia. Mulla on työkaveri, joka hymyillessään näyttää pikemminkin ivalliselta kuin huvittuneelta. Hänen perusilmeensäkin on hieman ylimielinen. Oikeasti hän on tosi kiva ja huumorintajuinen, mutta moni varmasti tulkitsee hänet ilmeidensä perusteella ihan erilaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, minulle se ei ole ollenkaan vaikeaa. Lapsena oli, teininä ihan kamalaa, mutta 20 ikävuodesta eteenpäin aloin ensin tottua yksinäisyyteen, ja jossain 35 ikävuoden paikkeilla nauttia siitä. Nyt olen 44 vuotias onnellinen erakko. Minun onneni on, että on vaan ääri-introvertti ja erakko luonne, joten viihdyn kauhean hyvin yksin. Se on kyllä varmasti surullisempi osa, jos on ekstrovertti ja seuraa kaipaava, mutta jostain syystä sellainen jsota ihmiset ei oikein pidä.
Sittenpä sinä et edes ole tämän keskustelun aihetta.
Sama. Mua joko vihaa tai rakastaa.
Mulla on puoliso ja perhe.
Opiskellessa oli pari kaveria, jäi kun muutin.
Mulla on kolme ystävää, yksi asuu nyt ulkomailla. Kaksi tällä kunnalla. Nämä minun ystävät sanoo että ihmettelevät miksei mulla ole enempää kamuja koska he pystyvät olemaan omia itsejään seurassani, ei tarvitse esittää normaalia niin kuin muiden seurassa.
Mutta oon introvertti joten ei haittaa vaikka oonkin yksin mutta olishan se mukavaa kun olisi enemmän..
Töissä varsinkin olisi mukavaa jos joku ei vihaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua joko vihaa tai rakastaa.
Mulla on puoliso ja perhe.
Opiskellessa oli pari kaveria, jäi kun muutin.
Mulla on kolme ystävää, yksi asuu nyt ulkomailla. Kaksi tällä kunnalla. Nämä minun ystävät sanoo että ihmettelevät miksei mulla ole enempää kamuja koska he pystyvät olemaan omia itsejään seurassani, ei tarvitse esittää normaalia niin kuin muiden seurassa.
Mutta oon introvertti joten ei haittaa vaikka oonkin yksin mutta olishan se mukavaa kun olisi enemmän..
Töissä varsinkin olisi mukavaa jos joku ei vihaisi.
Puoliso, perhe ja kolme kaveria? "Sama" ja "yksin"?
Olenko minä ihminen, kun en ole millään tavalla sosiaalinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen kaltaisesi. Ehkä meissä on jotain omituista, ehkäpä itsetuntoa korjaamalla asia voisi muuttua? Jos tykkää että itse on kivaa seuraa niin kai muut aistivat sen?
Joidenkin ihmisten ilmeet ja eleet ovat torjuvia. Mulla on työkaveri, joka hymyillessään näyttää pikemminkin ivalliselta kuin huvittuneelta. Hänen perusilmeensäkin on hieman ylimielinen. Oikeasti hän on tosi kiva ja huumorintajuinen, mutta moni varmasti tulkitsee hänet ilmeidensä perusteella ihan erilaiseksi.
Minulle ehdotti hammaslääkäri taannoin oikomishoitoa, koska huono purenta kuulemma tekee minulle resting bitch facen, vaikka omasta mielestäni hymyilisin.
Minä taas en hyväksy ystävikseni juuri ketään. Minulla on yksi todella läheinen sydänystävä ja kolme vähemmän läheistä, kuitenkin sellaisia että voin heitä ystäviksi kutsua. Sitten on kymmeniä "kavereita", mutta kaverisuhteet eivät merkitse minulle mitään enkä vietä heidän kanssaan aikaa.
Suurimman osan ajastani vietän elämänkumppanini kanssa tai yksin.
Meitä on moneen junaan, mutta ethän ap ole haksahtanut ajattelemaan, että ystäviä olisi jotenkin "pakko" olla? Moni on onnellinen ilmankin. Osa ihmisistä taas ei ole. Mieti olisiko sinulle parempi vaihtoehto hyväksyä tilanne vai pyrkiä muuttamaan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Miksi nämä kaikki ihanat eivät olleet ystäviä keskenään? Lähes joka päivä täälläkin kirjoittaa yksinäisiä, jotka saavat vastauksia muilta yksinäisiltä. En ymmärrä, miksi nämä eivät hakeudu toistensa seuraan. Miksi he kaikki yrittävät tunkea jo valmiisiin kaveriporukoihin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Minun kokemukseni yksinäisten illasta taas oli juuri päinvastainen, mutta ehkä olemme eri ikäiset. Useimmista näki hyvin selvästi, miksi he jäävät yksin. Yksi nainen puhui vain hevosista, toinen oli jotenkin kehitysvammainen, kolmas fanitti Frozenia ja kertoi, miten on sisustanut asuntonsa fanituotteilla, neljäs avautui pakonomaisesti seksielämästään vaikka olimme vasta tavanneet. Kaikki olimme kuitenkin 20-30-vuotiaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi mukavaa jos kaverit olisivat hiukan omituisia. Normaalit ihmiset ovat tylsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua joko vihaa tai rakastaa.
Mulla on puoliso ja perhe.
Opiskellessa oli pari kaveria, jäi kun muutin.
Mulla on kolme ystävää, yksi asuu nyt ulkomailla. Kaksi tällä kunnalla. Nämä minun ystävät sanoo että ihmettelevät miksei mulla ole enempää kamuja koska he pystyvät olemaan omia itsejään seurassani, ei tarvitse esittää normaalia niin kuin muiden seurassa.
Mutta oon introvertti joten ei haittaa vaikka oonkin yksin mutta olishan se mukavaa kun olisi enemmän..
Töissä varsinkin olisi mukavaa jos joku ei vihaisi.
Puoliso, perhe ja kolme kaveria? "Sama" ja "yksin"?
Tarkoitan perheellä äitiä ja sisariani. He asuvat eri kaupungissa. Puoliso on 400km päässä. Kolme kaveria joita nään ehkä pari kertaa kuussa koska heillä on perheet. Vauva-arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Miksi nämä kaikki ihanat eivät olleet ystäviä keskenään? Lähes joka päivä täälläkin kirjoittaa yksinäisiä, jotka saavat vastauksia muilta yksinäisiltä. En ymmärrä, miksi nämä eivät hakeudu toistensa seuraan. Miksi he kaikki yrittävät tunkea jo valmiisiin kaveriporukoihin.
Keskustelu tyssää aina tähän samaan kohtaan, ikinä ei tule ihmettelyyn vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en hyväksy ystävikseni juuri ketään. Minulla on yksi todella läheinen sydänystävä ja kolme vähemmän läheistä, kuitenkin sellaisia että voin heitä ystäviksi kutsua. Sitten on kymmeniä "kavereita", mutta kaverisuhteet eivät merkitse minulle mitään enkä vietä heidän kanssaan aikaa.
Suurimman osan ajastani vietän elämänkumppanini kanssa tai yksin.
Meitä on moneen junaan, mutta ethän ap ole haksahtanut ajattelemaan, että ystäviä olisi jotenkin "pakko" olla? Moni on onnellinen ilmankin. Osa ihmisistä taas ei ole. Mieti olisiko sinulle parempi vaihtoehto hyväksyä tilanne vai pyrkiä muuttamaan sitä.
Niin miksi kirjoitat tähänketjuu kun sinulla on elämänkumppani ja yksinäisyytesi on varsin vapaaehtoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Miksi nämä kaikki ihanat eivät olleet ystäviä keskenään? Lähes joka päivä täälläkin kirjoittaa yksinäisiä, jotka saavat vastauksia muilta yksinäisiltä. En ymmärrä, miksi nämä eivät hakeudu toistensa seuraan. Miksi he kaikki yrittävät tunkea jo valmiisiin kaveriporukoihin.
Keskustelu tyssää aina tähän samaan kohtaan, ikinä ei tule ihmettelyyn vastausta.
Niin missä hakeudu? Täälläkö missä jokainen yrittää olla niin ano kuin mahdollista ettei aleta mollata ja pilkata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Miksi nämä kaikki ihanat eivät olleet ystäviä keskenään? Lähes joka päivä täälläkin kirjoittaa yksinäisiä, jotka saavat vastauksia muilta yksinäisiltä. En ymmärrä, miksi nämä eivät hakeudu toistensa seuraan. Miksi he kaikki yrittävät tunkea jo valmiisiin kaveriporukoihin.
Keskustelu tyssää aina tähän samaan kohtaan, ikinä ei tule ihmettelyyn vastausta.
Jospa sitten minä, numero 19, yritän vastata tähän.
Harrastusporukat, työporukat yms. ovat harvoin niin valmiita, etteikö niihin mahtuisi sopiva uusi jäsen. Porukassa vastuu myös jakautuu siten, että kenenkään ei tarvitse antaa koko huomiota yhdelle ihmiselle, eikä porukasta pois putoaminenkaan kolahda keneenkään henkilökohtaisesti. Porukassa on aina erilaisia ihmisiä tasaamassa toistensa ominaisuuksia.
Mistä yksinäinen sitten löytäisi toisen yksinäisen? Minä olen huomannut omalta kohdaltani sen, että minua on hyvin helppo (yrittää) käyttää hyväksi. Vedän puoleeni juuri sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa työpanokseni ja joilla on röyhkeyttä vaatia sitä. Kahdenväliset suhteet ovat aina hankalampia kuin monenväliset, ja niistä on myös vaikeampi hankkiutua eroon. Pahimmillaan saa itselleen riippakiven, kun kiinnostus onkin toispuolista. Pelkkä yksinäisyys ei riitä ystävyyden tai edes kaveruuden pohjaksi. Yhteinen harrastuskaan ei riitä. Ystäväpalvelut taas kuulostavatkin siltä, että toinen osapuoli etsii ystävää ja toinen sosiaalialan opintopisteitä.
Tuossa ylempänä kuvattu yksinäisten ilta kuulostaa minusta epätodelliselta. Huone täynnä ihania yksinäisiä ihmisiä etsimässä toisiaan eikä edes kaveriporukkaa synny?
E tämä mikään tyhjentävä vastaus ollut, mutta ehkä avaa asiaa edes vähän.
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt karun havainnon että nykyään hyvillä tyyppeillä ei ole mitään asiaa mihinkään. Olen käynyt yksinäisten iltaan ja hämmästyin mitä porukka siellä oli. Tyylikkäitä, kouluttautuneita, aivan ihania , ajattelevaisia ihmisiä. Oli sekä menestyneitä että työttömiä. Ilmapiiri oli niin ihanan kypsä.
En vaa käsitä miksi ihanimmat jäävät yksin.
Juoruilevat ja huomionkipeät ovat taas suosittuja.
Tuo on noita "kilttien" miesten harhoja taas.
Minä olen ihana ja suosittu ja inhoan juoruamista.
Sama juttu. Mietin aina että sen täytyy olla rumuuteni/ulkonäköni syytä enimmäkseen. Mutta toisaalta jos ajattelee noin niin eipä niihin ihmisiin edes halua tutustua. Tarkkailijana näkee ihmisten pinnallisuuden ja ulkonäkökeskeisyyden liian hyvin.
Kannattaa tutustua Facebook ryhmiin, näitä on joka lähtöön, näissä saa todella hyvää vertaistukea. Etsi joku harrastus, kansanopistolla on paljon kaikkea, liikunnallisia harrastuksia on paljon ja kunnon ei tarvitse olla mikään huippu, kun lähtee johonkin kevyeen jumppaan aloittelijoille tai johonkin muuhun... Seurakunnilla on vapaa pääsy kaikkiin tilaisuuksiin ja jos tällainen toiminta kiinnostaa, nii käy katsomassa eri paikoissa ja valitse sellainen mikä tuntuu omalta. Pitää myös ymmärtää että ihmisillä on oma elämä ja ystävyydeltä ei pidä vaatia liikoja, kun monella on perhe ja työ, ei aikaa jää tavata välttämättä usein ja säännöllisesti, netissä on helppo pitää yhteyttä ja viestit ovat yleensä ilmaisia esim. mese.