Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
1v:n äiti ja täysin loppu, en jaksa tätä enää
20.01.2019 |
Minulla ja miehellä on siis juuri 1v täyttänyt poika ja minä olen se, joka on tämän vuoden hoitanut lapsen ja kodin täysin yksin. Siis todellakin aivan yksin. Mies ei ole kertaakaan ollut tuntia kauempaa lapsen kanssa yksin, ja silloinkin olen käynyt kaupassa KYSYTTYÄNI ensin, että saanko käydä kaupassa tällä välin kun lapsi nukkuu vielä päikkäreitä. Miksi edes kysyn, en tiedä. Mies ei siivoa, ei laita ruokaa, ei käy kaupassa. Ei edes siivoa omia sotkujaan, vaatteet jää lattialle, kaikki lautaset ja mukit olkkariin, nuuskaa lojuu pitkin poikin pöytiä.
Mies "käy" töissä, mutta asumme työpaikan (varastohalli) tiloissa sijaitsevassa asunnossa omakotitalon remontin ajan. Mies on yksin varastolla ja pystyy siis päivät lorvimaan kotona. Nukkuu lähes poikkeuksetta 10-12 asti aina ja pystyy vain päivät katselemaan elokuvia kun minä olen lapsen kanssa, kokkaan,siivoan ja hoidan koko kodin. Toki hänellä ehkä kahden viikon välein on päivä, jolloin on lähes koko päivän tekemässä töitä. Työpäivän jälkeen mies lähtee tekemään remonttia ja arvostan häntä, että jaksaa joka päivä lähteä tekemään tulevaa kotiamme. Hän sitten syyllistää minua, että sunkin pitäis olla täällä tekemässä, en mä saa yksin aina kaikkea tehtyä. Ai että kaiken tämän kotirumban, ruuanlaiton ja vielä passauksenkin lomassa pitäisi taaperon kanssa lähteä tekemään remonttia. Niin, kaiken lisäksi siis passaan miestä, pyytää laittamaan ruokaa, keittämään kahvia, tuomaan ja hakemaan sen ja sen. Minä liian kilttinä aina autan ja teen. Oma moka.
Jatkuu
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole 1- vuotiaan vaan miehen.
Normasli mies toimii toisin. Esim mun mies tänään:
-asmulla heräsi antamaan asmupalan 1v:lle
-lähti kaikkien lasten kanssa ulkoilemaan
-teki ruuan sillävälun kun minä pyykkäsin
-imuroi iltapäivällä kun olen jumpassa ja nuorin päikkäreillä.Mies siivoaa, käy kaupassa, hoitaa lapsia, pyykkää, kokkaa ja on ollu 3 kertaa puolen vuoden jakson koti-isänä hoitovapaalla.
Pointti: SUN MIEHEN pitäisi tehdä samaa kuin normaaliati miehet tekee.
Jätä ukko heti. Lspsi kainaloon, turvakotiin tai sukulaiselle tai ystävälle, sanot ukolle heippa.Itse en katsoisi PÄIVÄÄKÄÄN tuollaista perseilebäävukkoa. Lähde.
Olen todellakin tosissani pohtinut eroa. En kerta kaikkiaan jaksa ja se on minusta kaikista inhottavinta, kun mies ei ymmärrä että miksi olen näin puhki. Välillä tuntuu, että olen vain orjana. Kiitosta en kuitenkaan saa tästä orjuutuksesta.
Huono syy pysyä yhdessä, mutta sekin mietityttää, että jään täysin puille paljaille jos lähden. Minulla ei ole oikeasti mitään. Mutta silti ero houkuttaa.
Ap
Jos mies ei tajua, miksi olet väsynyt, laita viikon ajan lukujärjestyksen muotoiseen kalenteriin ylös, mitä kaikkea teet joka päivä. Pidä myös unipäiväkirjaa, johon merkitset, kuinka monta kertaa yössä lapsi herää/sinä nukutat uudelleen ja montako tuntia suunnilleen nukut joka yö.
Tämän viikon jälkeen keskustelet miehen kanssa kodin työnjaosta. Jos miehesi yrittää väittää, ettei sinulla ole rankkaa etkä tee mitään, näytät hänelle päiväkirjasi. Näytät myös unipäiväkirjasi ja kysyt, montako tuntia mies on keskimäärin nukkunut yötä kohden.
Pelkästään työn epätasainen jakautuminen ei ole ongelma. Ongelma, ja todella suuri sellainen, on myös, se, ettei mies vietä aikaa lapsensa kanssa. Mies kannattaisi laittaa miettimään sitäkin, millaisen suhteen hän omaan lapseensa oikein tahtoo.
Minä vähän ihmettelen sitä että parisuhteessa tulisi jotenkin faktapohjaisesti todistaa kumppanille että on oikeus olla väsynyt sillä on tehnyt asiat a,b,c ja nukkunut x määrän. Minun miehelleni riittää kun kerron olevani väsynyt!! Me ainakin rakastetaan toisiamme ja halutaan toisillemme hyvää, ja toisen väsymys on tilanne jota emme halua ja yhteisesti pidetään toisistamme huolta. Mun mieheni ei ikinä vaatisi minulta jotain perusteluita tunteilleni, eikä minä tarvitse hänen oikeutustaan niille. On täysin subjektiivista mistä jokin väsyy ja kuinka helposti, ja RAKKAUS on syy huolehtia toisesta jos hän kaipaa huolenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini oli aikoinaan 1-vuotiaansa kanssa niin väsynyt että näki harhoja ja oli hulluuden rajamailla yliväsymyksestä. Kertoi tämän monta vuotta myöhemmin kun ko lapsi jo koulussa. Ei koskaan pyytänyt apua keneltäkään, ei mieheltä, ei anopilta eikä ystäviltä -- halusi olla "hyvä äiti joka kyllä pärjää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ongelmasi on tosiaan tuo kelvoton ukko, eikä lapsi. Olen varma, että jaksaisit paremmin arkea yh:na kuin tuolla tavoin, jossa joudut "hoitamaan" myös kiukuttelevan miehen. Mäkin olen kahden pienen lapsen äiti. Lapset ovat juuri 1v. täyttänyt ja 2,5v. Mun mies on yrittäjä ja hän tekee pitkää päivää ja pitää hyvin harvoin vapaata. Olen kaikki päivät yksin lasten kanssa. Mies lähtee töihin, kun lapset nukkuu ja usein lapset ovat jo nukkumassa yöunia kun tulee. Mutta silti se ei tunnu niin raskaalta, koska vedämme mieheni kanssa yhtä köyttä. Hän käy usein kaupassa, saattaa tuoda ruokaa, jos en jostain syystä kykene sitä tekemään, esim. silloin kun lapset sairastaa, hän myös tietenkin antaa rahaa, jos tarvitsen yms. eli hän tekee sen minkä nyt pystyy ja se jo auttaa mua henkisesti jaksamaan. Mutta vaikuttaa siltä, että sun mies ei jaa edes henkistä tukeä sulle, saati konkreettista. Mikä teitä pitää edes enää yhdessä?
Kummasti tuo "kelvoton ukko" rakentaa omakotitaloa vapaa-ajallaan perheelleen ja tyo tilipussin kiltisti kotiin. Te ette ole kelvotonta ukkoa vielä tavanneetkaan...
On minusta tuostakin huolimatta kelvoton, kun ei tunne lainkaan empatiaa ja aitoa kiinnostusta vaimon jaksamista ja lastaan kohtaan. Ja jääpä tuolla arjen ahertajalla silti aika paljon luppoaikaa makailla sohvalla, kun töissäkin tarvitsee niin harvoin käydä kääntymässä. Miksei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan pienen lapsensa elämään? Miksi ei arvosta lainkaan vaimoaan?
Miten niin ei arvosta vaimoaan. Et sinä tunne hänen miestään muutoin kuin nyt yiväsyneen äidin kärjistyneen tilanteen tuottamasta kuvauksesta.
Kyse näissä tilanteissa on usein yksinkertaisesti siinä ettei mies hahmota äidin työmäärää.
Kun mies herää/kasvaa isäksi ja sisäistämään se, että 24/7 vastuu vauvelista käy voimille, useimmat alkaa osallistumaan niin että myös vaimo saa kipeästi kaipaamansa breikin.
Kauanko sitä herätystä pitää odotella? Nytkin tämä "vauveli" on jo taapero.
Mieshän lähti "taaperon" kanssa . Vaikka veisi anoppilaan, niin silti. Se on alku.
Jotkut nuoret isät pelkää olla / ei osaa olla pienen kanssa . Muutaman vuoden vanhan kanssa jo touhaillaan kovastikin.
Pelkäsi tai ei, niin säälittävän kädetöntä touhua silti. Mikä huima suoritus. Viedä oma 1v. oman äitinsä hoidettavaksi, kun oma vaimo ei enää jaksa ja silti ei näe omassa isyydessä mitään ongelmaa. Ei s****a.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää Ap:n omanarvontunteen puute, ja kyvyttömyys huolehtia itsestään. Sinä kasvatat lasta nyt, ja aikuiseksi ja vanhemmaksi kasvamisessa on kyse myös siitä, että ottaa vastuun elämästään ja siitä millaisen mallin antaa. Haluatko lapsesi oppivan että nainen on piika? Haluatko että tyttäresi pariutuu miehen kanssa joka makaa sohvalla ja käskyttää häntä, tai että poikasi käyttäytyy kumppaniaan kohtaan noin? Vanhempana on entistä tärkeämpää elää elämää tavalla joka vastaa omia toiveita, ja tekee tyytyväiseksi, sillä lapset tarkkailevat vanhempiaan jatkuvasti.
Hakeudu perheneuvolaan, ja pyydä päästä psykologin juttusille pohtimaan omien vanhempiesi antamaa mallia ja miehen ja naisen suhteen dynamiikkaa. Koko perheen täytyy muuttua. Ja muista, että miehelläsi on enemmän hävittävää, yksinolo ei ole herkkua jos on jäänyt lapsen tasolle.Yksi syy miten tähän tilanteeseen on ajauduttu on tosiaankin minä itse. Minulla on huono itsetunto, olen ujo, pidän itseäni huonona, arvottomana, turhana, kelvottomana lähes joka päivä. Jos osaisin arvostaa edes itse itseäni, olisin varmasti jo lähtenyt. Muutoksen täytyisi lähteä minusta itsestänikin, tiedostan sen, mutta en kykene ajattelemaan, että ansaitsisin parempaa :(
Ap
Terapialle olisi siis selkeä tarve. Näytä tämä kirjoituksesi vaikka neuvolassa niin saat lähetteen. Ja mieti vaikka että ansaitseeko lapsesi mielestäsi parempaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ei ole 1- vuotiaan vaan miehen.
Normasli mies toimii toisin. Esim mun mies tänään:
-asmulla heräsi antamaan asmupalan 1v:lle
-lähti kaikkien lasten kanssa ulkoilemaan
-teki ruuan sillävälun kun minä pyykkäsin
-imuroi iltapäivällä kun olen jumpassa ja nuorin päikkäreillä.Mies siivoaa, käy kaupassa, hoitaa lapsia, pyykkää, kokkaa ja on ollu 3 kertaa puolen vuoden jakson koti-isänä hoitovapaalla.
Pointti: SUN MIEHEN pitäisi tehdä samaa kuin normaaliati miehet tekee.
Jätä ukko heti. Lspsi kainaloon, turvakotiin tai sukulaiselle tai ystävälle, sanot ukolle heippa.Itse en katsoisi PÄIVÄÄKÄÄN tuollaista perseilebäävukkoa. Lähde.
Olen todellakin tosissani pohtinut eroa. En kerta kaikkiaan jaksa ja se on minusta kaikista inhottavinta, kun mies ei ymmärrä että miksi olen näin puhki. Välillä tuntuu, että olen vain orjana. Kiitosta en kuitenkaan saa tästä orjuutuksesta.
Huono syy pysyä yhdessä, mutta sekin mietityttää, että jään täysin puille paljaille jos lähden. Minulla ei ole oikeasti mitään. Mutta silti ero houkuttaa.
Ap
Jos mies ei tajua, miksi olet väsynyt, laita viikon ajan lukujärjestyksen muotoiseen kalenteriin ylös, mitä kaikkea teet joka päivä. Pidä myös unipäiväkirjaa, johon merkitset, kuinka monta kertaa yössä lapsi herää/sinä nukutat uudelleen ja montako tuntia suunnilleen nukut joka yö.
Tämän viikon jälkeen keskustelet miehen kanssa kodin työnjaosta. Jos miehesi yrittää väittää, ettei sinulla ole rankkaa etkä tee mitään, näytät hänelle päiväkirjasi. Näytät myös unipäiväkirjasi ja kysyt, montako tuntia mies on keskimäärin nukkunut yötä kohden.
Pelkästään työn epätasainen jakautuminen ei ole ongelma. Ongelma, ja todella suuri sellainen, on myös, se, ettei mies vietä aikaa lapsensa kanssa. Mies kannattaisi laittaa miettimään sitäkin, millaisen suhteen hän omaan lapseensa oikein tahtoo.
Minä vähän ihmettelen sitä että parisuhteessa tulisi jotenkin faktapohjaisesti todistaa kumppanille että on oikeus olla väsynyt sillä on tehnyt asiat a,b,c ja nukkunut x määrän. Minun miehelleni riittää kun kerron olevani väsynyt!! Me ainakin rakastetaan toisiamme ja halutaan toisillemme hyvää, ja toisen väsymys on tilanne jota emme halua ja yhteisesti pidetään toisistamme huolta. Mun mieheni ei ikinä vaatisi minulta jotain perusteluita tunteilleni, eikä minä tarvitse hänen oikeutustaan niille. On täysin subjektiivista mistä jokin väsyy ja kuinka helposti, ja RAKKAUS on syy huolehtia toisesta jos hän kaipaa huolenpitoa.
" I may be stupid but I know What love is"
(Forrest Gump)
Kiva että sääki tiijjät ja kerroit sen meille tyhmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi mutta luinko oikein, että kyselit tuollaiselta mieheltä klo 11 aamulla, että milloin saisit laittaa hänelle aamupalaa?? (Mihin hän vastasi tiuskimalla passiivis-aggressiivisesti...jeesus).
Miehesi on kusipää, mutta varsinainen ongelma olet sinä, koska olet alistunut tuohon todella perusteellisesti. Ehdottaisin seuraavaa: eroa miehestä saman huushollin sisällä. Ala elää täysin kuin miestä ei olisikaan. Älä ota häntä mitenkään huomioon. Ala nukkua eri huoneessa. Tee ruokaa vain itsellesi ja lapselle. Lähde ulos lapsen kanssa ennen kuin mies herää. Jne. Kohtele miestä etäisen kohteliaasti kun olette samassa tilassa. Älä antaudu mihinkään riitelyyn tai neuvotteluun. Jos hän yrittää sitä, sano rauhallisesti, että "en aio keskustella siitä tällä hetkellä, tämä ei ole hyvä aika". Selvitä mitä ero konkreettisesti vaatisi, että pärjäisitte lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini oli aikoinaan 1-vuotiaansa kanssa niin väsynyt että näki harhoja ja oli hulluuden rajamailla yliväsymyksestä. Kertoi tämän monta vuotta myöhemmin kun ko lapsi jo koulussa. Ei koskaan pyytänyt apua keneltäkään, ei mieheltä, ei anopilta eikä ystäviltä -- halusi olla "hyvä äiti joka kyllä pärjää".
Minäkin sain noita psykoosimaisia kokemuksia muutaman kun vauva oli pieni. Toki minulla oli vielä iso kortisonilääkitys joka piti hereillä silloinkin kun vauva nukkui. Heräsin joskus klo 4 aamulla keittämään kahvia ja ihmettelin oliko tämä todellisuus, tuntui ihan unelta missä voin tehdä mitä vaan vaikka jotenkin tiesin että se oli totta, mutta en kuitenkaan ollut varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ymmärrän tilanteesi TÄYSIN.
Itselläni oli aivan sama kokemus. Ja se on todella rankkaa!!
Erosin lapsen ollessa 2v ja selvisin ajan saatossa tuosta raskaasta suosta. Lapseni on nyt jo teini-ikäinen ja ilman tällaista "isää" arjen taakkana, olemme nyt onnellisia. Olemme olleet onnellisia jo pitkään, koska minulla on yksi lapsi (mies!) vähemmän hodettavana.
Tuntui pahalta lukea tarinaasi ja vieläkin nousee kylmät väreet tuosta sinun (ja minunkin!) tilanteesta. Yli 10v myöhemmin vielä melkein oksennan, niin rankkaa se oli.
Ap, MIETI muuttuuko miehesi tuosta ja auttaako kertoa omasta kokemuksestasi hänelle. Ymmärtääkö hän todella sitä.
Tuskin, olisi jo ymmärtänyt, jos olisi ymmärtääkseen. Jotkut ei vain ymmärrä. Silloin on ainut tie ero, pelasta itsesi ja lapsesi. Aikaa se ottaa, mutta voimat palautuu. Usko minua, sillä tiedän mistä puhun.
Olen jälkikäteen miettinyt, että olisiko koko vauva-aika edes ollut noin raskas, jos tuollaista "miestä" alkujaankaan ei edes olisi ollut rinnalla - ei!
Perusteluja: vauva-aika on aina raskas, mutta tuo tekee tilanteesta vielä raskaampaa. Aina odotat mieheltäsi tukea/apua, ja aina petyt, kun sitä et saa. Petyt, petyt, päivä toisen jälkeen, se on raskasta henkisesti, vauva-ajan fyydisen raskauden lisäksi. Kun olet yksin, et voi odottaa etkä pettyä. Koko ajan saat iskuja naamaasi, kun mitään apua et saa. Mies koko ajan kääntää puukkoa haavassasi, moittimalla kuinka sinulla ei voi olla raskasta, kuinka muut naiset palvelee miehiään ja valittamatta..., mies vähät välittää jaksamisestasi ja tunteistasi, siis ei ota kuuleviin korviisi kokemustasi ja tilanteen raskautta sekä voimiesi vähyyttä. Ei tuo ole mitään välittämistä. Välinpitämättömyyttä se on, ja itsekeskeistä narsistisuutta.
Jotkut eivät vain ymmärrä, että 24/7 vauvan hoitaminen ja vauvan saatavilla oleminen on S****NAN RASKASTA, olet koko ajan "pallo jalassa" niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka kävisit yksin kaupassakin. Eikä se miehesi sitä tule ymmärtämäänkään.
Vastaava tilanne olisi miehille, että työnantaja pitäisi koko ajan vuosia miestä orjana. Aina joka työnantajan pihahdukseen olisi reagoitava, 24h vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa, olet koko aja varpaillasi milloin työnantaja pyytää, vaatii, odottaa, soittaa, inahtaa ja ja sun on HETI toimittava. Jok ikinen minuutti, tunti, päivä, yö, viikko, kuukausi, vuosi...
Tällaiset ihmiset eivät tajua asian vaativuutta eikä vakavuutta vaan ovat kuin miehesi ja minun ex.
Eroa tuollaisesta sontasäkistä! Aikuinen mies, kun ei tuon vertaa ymmärrä niin ei se sitä tule koskaan ymmärtämäänkään. Turha yrittääkään selittää, enää. Olet jo yrittänyt. Nyt nosta kytkintä ja lähde!
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän tilanteesi TÄYSIN.
Itselläni oli aivan sama kokemus. Ja se on todella rankkaa!!
Erosin lapsen ollessa 2v ja selvisin ajan saatossa tuosta raskaasta suosta. Lapseni on nyt jo teini-ikäinen ja ilman tällaista "isää" arjen taakkana, olemme nyt onnellisia. Olemme olleet onnellisia jo pitkään, koska minulla on yksi lapsi (mies!) vähemmän hodettavana.
Tuntui pahalta lukea tarinaasi ja vieläkin nousee kylmät väreet tuosta sinun (ja minunkin!) tilanteesta. Yli 10v myöhemmin vielä melkein oksennan, niin rankkaa se oli.
Ap, MIETI muuttuuko miehesi tuosta ja auttaako kertoa omasta kokemuksestasi hänelle. Ymmärtääkö hän todella sitä.
Tuskin, olisi jo ymmärtänyt, jos olisi ymmärtääkseen. Jotkut ei vain ymmärrä. Silloin on ainut tie ero, pelasta itsesi ja lapsesi. Aikaa se ottaa, mutta voimat palautuu. Usko minua, sillä tiedän mistä puhun.
Olen jälkikäteen miettinyt, että olisiko koko vauva-aika edes ollut noin raskas, jos tuollaista "miestä" alkujaankaan ei edes olisi ollut rinnalla - ei!
Perusteluja: vauva-aika on aina raskas, mutta tuo tekee tilanteesta vielä raskaampaa. Aina odotat mieheltäsi tukea/apua, ja aina petyt, kun sitä et saa. Petyt, petyt, päivä toisen jälkeen, se on raskasta henkisesti, vauva-ajan fyydisen raskauden lisäksi. Kun olet yksin, et voi odottaa etkä pettyä. Koko ajan saat iskuja naamaasi, kun mitään apua et saa. Mies koko ajan kääntää puukkoa haavassasi, moittimalla kuinka sinulla ei voi olla raskasta, kuinka muut naiset palvelee miehiään ja valittamatta..., mies vähät välittää jaksamisestasi ja tunteistasi, siis ei ota kuuleviin korviisi kokemustasi ja tilanteen raskautta sekä voimiesi vähyyttä. Ei tuo ole mitään välittämistä. Välinpitämättömyyttä se on, ja itsekeskeistä narsistisuutta.
Jotkut eivät vain ymmärrä, että 24/7 vauvan hoitaminen ja vauvan saatavilla oleminen on S****NAN RASKASTA, olet koko ajan "pallo jalassa" niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka kävisit yksin kaupassakin. Eikä se miehesi sitä tule ymmärtämäänkään.
Vastaava tilanne olisi miehille, että työnantaja pitäisi koko ajan vuosia miestä orjana. Aina joka työnantajan pihahdukseen olisi reagoitava, 24h vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa, olet koko aja varpaillasi milloin työnantaja pyytää, vaatii, odottaa, soittaa, inahtaa ja ja sun on HETI toimittava. Jok ikinen minuutti, tunti, päivä, yö, viikko, kuukausi, vuosi...
Tällaiset ihmiset eivät tajua asian vaativuutta eikä vakavuutta vaan ovat kuin miehesi ja minun ex.
Eroa tuollaisesta sontasäkistä! Aikuinen mies, kun ei tuon vertaa ymmärrä niin ei se sitä tule koskaan ymmärtämäänkään. Turha yrittääkään selittää, enää. Olet jo yrittänyt. Nyt nosta kytkintä ja lähde!
👌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ongelmasi on tosiaan tuo kelvoton ukko, eikä lapsi. Olen varma, että jaksaisit paremmin arkea yh:na kuin tuolla tavoin, jossa joudut "hoitamaan" myös kiukuttelevan miehen. Mäkin olen kahden pienen lapsen äiti. Lapset ovat juuri 1v. täyttänyt ja 2,5v. Mun mies on yrittäjä ja hän tekee pitkää päivää ja pitää hyvin harvoin vapaata. Olen kaikki päivät yksin lasten kanssa. Mies lähtee töihin, kun lapset nukkuu ja usein lapset ovat jo nukkumassa yöunia kun tulee. Mutta silti se ei tunnu niin raskaalta, koska vedämme mieheni kanssa yhtä köyttä. Hän käy usein kaupassa, saattaa tuoda ruokaa, jos en jostain syystä kykene sitä tekemään, esim. silloin kun lapset sairastaa, hän myös tietenkin antaa rahaa, jos tarvitsen yms. eli hän tekee sen minkä nyt pystyy ja se jo auttaa mua henkisesti jaksamaan. Mutta vaikuttaa siltä, että sun mies ei jaa edes henkistä tukeä sulle, saati konkreettista. Mikä teitä pitää edes enää yhdessä?
Kummasti tuo "kelvoton ukko" rakentaa omakotitaloa vapaa-ajallaan perheelleen ja tyo tilipussin kiltisti kotiin. Te ette ole kelvotonta ukkoa vielä tavanneetkaan...
On minusta tuostakin huolimatta kelvoton, kun ei tunne lainkaan empatiaa ja aitoa kiinnostusta vaimon jaksamista ja lastaan kohtaan. Ja jääpä tuolla arjen ahertajalla silti aika paljon luppoaikaa makailla sohvalla, kun töissäkin tarvitsee niin harvoin käydä kääntymässä. Miksei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan pienen lapsensa elämään? Miksi ei arvosta lainkaan vaimoaan?
Miten niin ei arvosta vaimoaan. Et sinä tunne hänen miestään muutoin kuin nyt yiväsyneen äidin kärjistyneen tilanteen tuottamasta kuvauksesta.
Kyse näissä tilanteissa on usein yksinkertaisesti siinä ettei mies hahmota äidin työmäärää.
Kun mies herää/kasvaa isäksi ja sisäistämään se, että 24/7 vastuu vauvelista käy voimille, useimmat alkaa osallistumaan niin että myös vaimo saa kipeästi kaipaamansa breikin.
Kauanko sitä herätystä pitää odotella? Nytkin tämä "vauveli" on jo taapero.
Mieshän lähti "taaperon" kanssa . Vaikka veisi anoppilaan, niin silti. Se on alku.
Jotkut nuoret isät pelkää olla / ei osaa olla pienen kanssa . Muutaman vuoden vanhan kanssa jo touhaillaan kovastikin.
Pelkäsi tai ei, niin säälittävän kädetöntä touhua silti. Mikä huima suoritus. Viedä oma 1v. oman äitinsä hoidettavaksi, kun oma vaimo ei enää jaksa ja silti ei näe omassa isyydessä mitään ongelmaa. Ei s****a.
Moni nuori isä oppii ajan myötä ottamaan vastuuta alkukankeuden jälkeen.
Niin sanotusti "kasvaa isyyteen" kun oppii tuntemaan mukulansa.
Samoin kuin nainen "kasvaa äitiyteen" . Naisella monesti on heti pakon edessä näppituntuma ja etumatkaa tähän uuteen ihmiseen , kun synnyttää ja imettää ja lapsi on erilailla heti alussa "iholla".
Ekan vuoden perusteella älä sinäkään tuomitse tätä isää. Että s*****a vaan ittelles!
Tuokin mies on takuulla pohjimmiltaan kunnon kaveri, touhaa sitä mitä parhaiten tässä vaiheessa osaa ja hallitsee , eli pykää perheelleen omaa torppaa. Varmasti oppii myös isyyden hommat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ongelmasi on tosiaan tuo kelvoton ukko, eikä lapsi. Olen varma, että jaksaisit paremmin arkea yh:na kuin tuolla tavoin, jossa joudut "hoitamaan" myös kiukuttelevan miehen. Mäkin olen kahden pienen lapsen äiti. Lapset ovat juuri 1v. täyttänyt ja 2,5v. Mun mies on yrittäjä ja hän tekee pitkää päivää ja pitää hyvin harvoin vapaata. Olen kaikki päivät yksin lasten kanssa. Mies lähtee töihin, kun lapset nukkuu ja usein lapset ovat jo nukkumassa yöunia kun tulee. Mutta silti se ei tunnu niin raskaalta, koska vedämme mieheni kanssa yhtä köyttä. Hän käy usein kaupassa, saattaa tuoda ruokaa, jos en jostain syystä kykene sitä tekemään, esim. silloin kun lapset sairastaa, hän myös tietenkin antaa rahaa, jos tarvitsen yms. eli hän tekee sen minkä nyt pystyy ja se jo auttaa mua henkisesti jaksamaan. Mutta vaikuttaa siltä, että sun mies ei jaa edes henkistä tukeä sulle, saati konkreettista. Mikä teitä pitää edes enää yhdessä?
Kummasti tuo "kelvoton ukko" rakentaa omakotitaloa vapaa-ajallaan perheelleen ja tyo tilipussin kiltisti kotiin. Te ette ole kelvotonta ukkoa vielä tavanneetkaan...
On minusta tuostakin huolimatta kelvoton, kun ei tunne lainkaan empatiaa ja aitoa kiinnostusta vaimon jaksamista ja lastaan kohtaan. Ja jääpä tuolla arjen ahertajalla silti aika paljon luppoaikaa makailla sohvalla, kun töissäkin tarvitsee niin harvoin käydä kääntymässä. Miksei ole lainkaan kiinnostunut osallistumaan pienen lapsensa elämään? Miksi ei arvosta lainkaan vaimoaan?
Miten niin ei arvosta vaimoaan. Et sinä tunne hänen miestään muutoin kuin nyt yiväsyneen äidin kärjistyneen tilanteen tuottamasta kuvauksesta.
Kyse näissä tilanteissa on usein yksinkertaisesti siinä ettei mies hahmota äidin työmäärää.
Kun mies herää/kasvaa isäksi ja sisäistämään se, että 24/7 vastuu vauvelista käy voimille, useimmat alkaa osallistumaan niin että myös vaimo saa kipeästi kaipaamansa breikin.
Kauanko sitä herätystä pitää odotella? Nytkin tämä "vauveli" on jo taapero.
Mieshän lähti "taaperon" kanssa . Vaikka veisi anoppilaan, niin silti. Se on alku.
Jotkut nuoret isät pelkää olla / ei osaa olla pienen kanssa . Muutaman vuoden vanhan kanssa jo touhaillaan kovastikin.
Ei. Se, että tuollainen isä vie lapsen omalle äidilleen hoidettavaksi, ei todellakaan ole "alku". Vaan tekohengitystä surkean tilanteen jatkamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten jotkut miehet ovat nii T Y H M I Ä, etteivät edes tajua sita, jos nainen nukkuu vain 2h/yö (vauvaa hoitaakseen) ja mies 10h/yö, että vaimo voi olla väsynyt ja tarvitsee apua.
Onko nämä miehet kehitys-vam-maisten tasolla!?!?
Uskomaton mies. Meillä on ollut silleen sama tilanne että hoidin lapset yksin, mies aina töissä. Mutta siinä on se iso mutta. Sain apua aina kun pyysin. Ja sitten joskus vaikka olisin tarvinnut enkä saanut jaksoin koska sain kuitenkin yleensä apua ja mies oli kyllä ihan oikeasti töissä.
Miehesi on kyllä suorastaan ilkeä ja lapsellinen, ei tosiaan ole vastuullinen eikä edes kypsä isäksi.
Me tehtiin kolme lasta ihan peräkkäin, tiesin jokaisen kohdalla että minä hoidan ne 95% yksin ja mies auttaa parhaansa mukaan. En tuollaista olisi jaksanut jos miehellä olisi ollut asennevamma. Vaikka tilanteemme kuullostaa aika hurjalta, meillä se toimi hyvin, eikä tullut yllätyksenä. Mies on mitä lempein isä ja jaksaa lasten kanssa olla aina. Nyt kuopus jo eskarilainen ja voivat roikkua isän mukana hommissa, nykyään mies on melkein enemmän lasten kanssa kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elätit taas haukkumassa miestä. Menkää itse töihin ja remontoikaa samalla kämppää.
Kyllä takuulla se kotonamakaaminen maistuu paremmalta. Teilläkin on kummasti aikaa maata palstalla?
Vierailija kirjoitti:
Uskomaton mies. Meillä on ollut silleen sama tilanne että hoidin lapset yksin, mies aina töissä. Mutta siinä on se iso mutta. Sain apua aina kun pyysin. Ja sitten joskus vaikka olisin tarvinnut enkä saanut jaksoin koska sain kuitenkin yleensä apua ja mies oli kyllä ihan oikeasti töissä.
Miehesi on kyllä suorastaan ilkeä ja lapsellinen, ei tosiaan ole vastuullinen eikä edes kypsä isäksi.Me tehtiin kolme lasta ihan peräkkäin, tiesin jokaisen kohdalla että minä hoidan ne 95% yksin ja mies auttaa parhaansa mukaan. En tuollaista olisi jaksanut jos miehellä olisi ollut asennevamma. Vaikka tilanteemme kuullostaa aika hurjalta, meillä se toimi hyvin, eikä tullut yllätyksenä. Mies on mitä lempein isä ja jaksaa lasten kanssa olla aina. Nyt kuopus jo eskarilainen ja voivat roikkua isän mukana hommissa, nykyään mies on melkein enemmän lasten kanssa kuin minä.
Miehesi ei varmaankaan elätin elättämisen lisäksi remontoinut samaan aikaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuden lapsen äitinä kysyn, oletko ihan tosissas kirjoittanut tämän jutun.
Itse hoidin kaikki hommat mitä kotiin liityi aivan yksin. Mies hommas rahat perheeseen. Minun mielestä aika tasan.
Itse sain määrätä aikatauluni hommieni suhteen, se vaan pelas tosi hyvin.
Välillä olin väsynyt, tottakait.
Mutta näin jälkeenpäin ajatellen, erittäin hyvä systeemi oli.Olen, kaikki ei kato ole supermarjoja. Miehen rahathan menevät remonttiin, eikä se palkka muutenkaan päätä huimaa. Minä siis vähillä varoillani pääsääntöisesti maksan kaikki ruuat ja laskujakin. Ja lapsen vaatteet ja muut tarvikkeet. Antaa mies välillä rahaa ruokaan, mutta sekin pitää pyytää jos ei itsellä oikeasti ole. Ruuatkin pitää olla miehen aikataulun mukaan valmiina, aamupala, lounas, päivällinen yms. Eihän tässä oikeasti ole järkeä.
Ap
hehheh
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän tilanteesi TÄYSIN.
Itselläni oli aivan sama kokemus. Ja se on todella rankkaa!!
Erosin lapsen ollessa 2v ja selvisin ajan saatossa tuosta raskaasta suosta. Lapseni on nyt jo teini-ikäinen ja ilman tällaista "isää" arjen taakkana, olemme nyt onnellisia. Olemme olleet onnellisia jo pitkään, koska minulla on yksi lapsi (mies!) vähemmän hodettavana.
Tuntui pahalta lukea tarinaasi ja vieläkin nousee kylmät väreet tuosta sinun (ja minunkin!) tilanteesta. Yli 10v myöhemmin vielä melkein oksennan, niin rankkaa se oli.
Ap, MIETI muuttuuko miehesi tuosta ja auttaako kertoa omasta kokemuksestasi hänelle. Ymmärtääkö hän todella sitä.
Tuskin, olisi jo ymmärtänyt, jos olisi ymmärtääkseen. Jotkut ei vain ymmärrä. Silloin on ainut tie ero, pelasta itsesi ja lapsesi. Aikaa se ottaa, mutta voimat palautuu. Usko minua, sillä tiedän mistä puhun.
Olen jälkikäteen miettinyt, että olisiko koko vauva-aika edes ollut noin raskas, jos tuollaista "miestä" alkujaankaan ei edes olisi ollut rinnalla - ei!
Perusteluja: vauva-aika on aina raskas, mutta tuo tekee tilanteesta vielä raskaampaa. Aina odotat mieheltäsi tukea/apua, ja aina petyt, kun sitä et saa. Petyt, petyt, päivä toisen jälkeen, se on raskasta henkisesti, vauva-ajan fyydisen raskauden lisäksi. Kun olet yksin, et voi odottaa etkä pettyä. Koko ajan saat iskuja naamaasi, kun mitään apua et saa. Mies koko ajan kääntää puukkoa haavassasi, moittimalla kuinka sinulla ei voi olla raskasta, kuinka muut naiset palvelee miehiään ja valittamatta..., mies vähät välittää jaksamisestasi ja tunteistasi, siis ei ota kuuleviin korviisi kokemustasi ja tilanteen raskautta sekä voimiesi vähyyttä. Ei tuo ole mitään välittämistä. Välinpitämättömyyttä se on, ja itsekeskeistä narsistisuutta.
Jotkut eivät vain ymmärrä, että 24/7 vauvan hoitaminen ja vauvan saatavilla oleminen on S****NAN RASKASTA, olet koko ajan "pallo jalassa" niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka kävisit yksin kaupassakin. Eikä se miehesi sitä tule ymmärtämäänkään.
Vastaava tilanne olisi miehille, että työnantaja pitäisi koko ajan vuosia miestä orjana. Aina joka työnantajan pihahdukseen olisi reagoitava, 24h vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa, olet koko aja varpaillasi milloin työnantaja pyytää, vaatii, odottaa, soittaa, inahtaa ja ja sun on HETI toimittava. Jok ikinen minuutti, tunti, päivä, yö, viikko, kuukausi, vuosi...
Tällaiset ihmiset eivät tajua asian vaativuutta eikä vakavuutta vaan ovat kuin miehesi ja minun ex.
Eroa tuollaisesta sontasäkistä! Aikuinen mies, kun ei tuon vertaa ymmärrä niin ei se sitä tule koskaan ymmärtämäänkään. Turha yrittääkään selittää, enää. Olet jo yrittänyt. Nyt nosta kytkintä ja lähde!
Eron jälkeen ei tarvitse kuunnella enää miehen vaatimuksia, ei tarvitse pettyä avun saamattomuuteen, ei tarvitse siivota se sotkuja, ei pestä sen pyykkejä, ei palvella miestä.... Eroa kannatan minäkin tuossa ap tilanteessa. Potku ukolle persiisiin ja nopiasti sekin.
Jotkut miehet luulee että tilanne on tasan jos nainen tekee vauvan kanssa 24h päivässä duunia ja mies tekee kodin ulkopuolella töitä 8h/pv ja lopun vuorokaudesta mies makaa, pelaa, nukkuu tms.
Jotkut on yksinkertaisesti niin idi.ootteja
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut miehet ovat nii T Y H M I Ä, etteivät edes tajua sita, jos nainen nukkuu vain 2h/yö (vauvaa hoitaakseen) ja mies 10h/yö, että vaimo voi olla väsynyt ja tarvitsee apua.
Onko nämä miehet kehitys-vam-maisten tasolla!?!?
Valitettavasti näin keskinkertaisella tasolla olevia miehiä löytyy 😞
Alue: Aihe vapaa
Mieshän lähti "taaperon" kanssa . Vaikka veisi anoppilaan, niin silti. Se on alku.
Jotkut nuoret isät pelkää olla / ei osaa olla pienen kanssa . Muutaman vuoden vanhan kanssa jo touhaillaan kovastikin.