Lue keskustelun säännöt.
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Vai olisiko sittenkin niin, että sinä et vain pysty myöntämään itsellesi, että erotessasi veit lapsiltasi oikeuden kotiin. Päätöstä ei tehty lasten parhaaksi. Jos olisitte ajatelleet lapsia, he asuisivat yhdessä pysyvässä kodissa ja sinä ja ex-miehesi vaihtaisitte kotia viikoittain. Miksi ette tehneet niin? Anna kun arvaan: Koska aikuiset eivät halua vaihtaa asuntoa viikon välein mutta vaativat tätä silti omilta lapsiltaan.
En ymmärrä millä tavalla aikuisten kodinvaihto onnistuisi vaikka sitä yritettäisiinkin?
En usko että ex haluaisi että viikon välein minä ja aviomieheni ja yhteiset lapsemme muuttaisimme hänen omistamaansa asuntoon, emmekä sinne edes mahtuisi. Ja toisimmeko joka kerta omat tavaramme mukana? Samalla ex veisi omat tavaransa meille? Vähintään päivä menisi muutossa joka viikko. Ja millä tavalla asumiskulujen kanssa tehtäisiin? Me maksaisimme exälle vuokraa niistä viikoista kun olemme hänen pikkuasunnossaan ja hän meille kun on meidän paljon suuremmassa kodissa? Ei hänellä edes olisi varaa siihen.
Erot eivät koskaan ole ideaalitilanteita, mutta eniten ihmettelen aina tätä ehdotusta että aikuiset vaihtaisivat kotia viikon välein kun en ymmärrä miten se käytännössä järjestettäisiin. Usein on jo uusia puolisoja ja lisää lapsia myös mukana kuviossa, eikä vanhempien tulotaso ja sitä myöten asumismuoto ole välttämättä samaa tasoa, eikä kukaan enää eron jälkeen taloudellisesti ole vastuussa exästään ja tuskin kukaan haluaakaan hyötyä exänsä tuloista asumalla puoliksi tämän omistamassa suuremmassa asunnossa tmv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen etua on eniten se että hillintään kiimaa vähän eikä lähdetä nyksäjahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En epäile aloittajan kokemusta, mutta en lähtisi yleistämäänkään, saati syyllistämään. Totta, on varmasti eroperheitä, joissa lapsen etu jää vanhempien katkeruuden ja riitojen jalkoihin, ja se on surullista. On kuitenkin myös paljon sellaisia eroperheitä, joissa aidosti mennään lasten etu edellä. Ero on traumaattinen kokemus koko perheelle, ja varmasti suurin osa vanhemmista tekee parhaansa. He tarvitset tukea, ei syyllistämistä. Syyllisyyttä he tuntevat jo ihan riittävästi ilmankin. Ja ne vanhemmat ovat niitä, jotka tästäkin aloituksesta syyllistyvät. Eivät ne, jotka jo lähtökohtaisesti ajattelevat vain itseään.
Parempaa viikonloppua kaikille!
Minä uskon, että näiden vanhempien vilpitön tarkoitus on ollut tarjota mahdollisimman läheinen suhde molempiin vanhempiin ja osoittaa lapselle että me molemmat rakastetaan sinua ja katso nyt miten reilusti ja tasapuolisesti me pystytään nämä asiat sopimaan koska sinä olet tärkein.
Siksi minusta onkin hyvä, että sanotaan ääneen, että vuoroviikkoasuminen ei välttämättä ole lapselle usein hyvä. Jos sitä ei saa kritisoida, ne hyvää tarkoittavat vanhemmat tekevät jatkossakin huonoja ratkaisuja luullen niitä parhaiksi.
Toki vuoroviikkoasuminen ei aina ole huono tai joku muu aina parempi, mutta minusta vuoroviikkoasuminen kuormituksesta lapsille puhutaan liian vähän kun suojellaan vanhempia pahalta mieleltä.
Kiva, että tässä kommentissa tunnustat sen, että vuoroviikkoasuminen ei automaattisesti ole huono vaihtoehto eroperheissä, kuten aloituksessa annoit ymmärtää. Aloituksesi oli syyllistävä, ehkä tahallasi provosoit. Minun viikonloppuni se pilasi. Toivottavasti sinulla on mukavampi viikonloppu, ja toivottavasti sinä et koskaan joudu valitsemaan mahdollisille omille lapsillesi vain huonoista vaihtoehdoista parasta mahdollista. Sillä vaikka kuinka sen tekisit parhaan kykysi mukaan, aina tulee olemaan ihmisiä, jotka sinut siitä tuomitsevat.
Ps. Jos minun lapseni puhuvat sinulle tuollaista, toivon että kerrot siitä minulle, etkä kaikille eronneille vanhemmille. Eihän se välttämättä heitä kosketa ollenkaan.
Ohis. Jos olet niin epävarma oman perheesi ratkaisuista että anonyymi nettiviesti pilaa koko viikonlopun, niin ehkä sinunkin kannattaa jutella jonkun kanssa. Jos taas tiedät tehneesi parhaan mahdollisen valinnan tuntien lapsesi, itsesi ja tilanteesi, niin jonkun nettitrollin mielipide ei siinä paljoa paina.
Työkaverilla vanhemmat muuttivat ja lapset saivat pysyä samassa kodissa.
Ymmärrän, että taloudellisista syistä monille huono ratkaisu, mutta inhimillinen lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Mitä sitten? Kyllä teini saa tehdä abortin vanhempien tietämättä, mikäli itse näin toivoo. Terveydenhuollolla on vaitiolovelvollisuus. Ei abortin teko liity mitenkään ausmisjärjestelyihin.
https://www.infofinland.fi/fi/elama-suomessa/terveys/abortti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.
Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.
En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.
Yksiö? Ja siellä yksiössä sitten jos toinen viikko toinen vanhempi puolisoineen ja heidän yhteisine lapsineen?
Jos taas ajattelit ettei kumpikaan vanhempi mene koskaan elämässään eteenpäin niin miksi edes erota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Oletpa naiivi. Lapsi sanoo menevänsä Mirkulle, mutta meneekin isälleen, jonka tietää olevan työmatkalla toisella puolen maailmaa, eli käty siellä isän luona...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Nuorella on siihen oikeus. Hän olisi voinut joka tapauksessa valehdella olinpaikkansa, vaikka asuisi ydinperheessä. Mahtavaa, että nuori kantoi vastuun itse ❤️
T. Itsekin abortin salaa vanhemmiltaan aikanaan teettänyt. En enää asunut kotona, mutta en edelleenkään kadu että tein sen salaa. Enkä ole tapahtuneesta traumatisoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Vai olisiko sittenkin niin, että sinä et vain pysty myöntämään itsellesi, että erotessasi veit lapsiltasi oikeuden kotiin. Päätöstä ei tehty lasten parhaaksi. Jos olisitte ajatelleet lapsia, he asuisivat yhdessä pysyvässä kodissa ja sinä ja ex-miehesi vaihtaisitte kotia viikoittain. Miksi ette tehneet niin? Anna kun arvaan: Koska aikuiset eivät halua vaihtaa asuntoa viikon välein mutta vaativat tätä silti omilta lapsiltaan.
Minulle itsellänikin on kaksi kotia (oma ja kumppanini), ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Vastaan vielä tämän kerran asiallisesti, sitten lähden päivän puuhiin enkä joka tapauksessa ala asioista vänkäämään / vastaamaan provoihin.Olen huomannut, että ihmiset jotka ehdottavat yhtä yhteistä kotia, jossa vanhemmat vuorottelevat, eivät yleensä osaa ottaa huomioon kaikkea asiaan liittyvää. Itse tunnen muutaman perheen, jossa on tällainen järjestely ollut heti eron jälkeen ja se on toiminut hyvin jonkin aikaa, ikään kuin välivaiheena.
Pitemmän päälle kuviossa tulee erilaisia ongelmia. Suurimpana on se, että kodista muodostuu "lasten koti", jossa vanhemmat käyvät ikään kuin kylässä. On erittäin vaikeaa välttää henkisesti vieraantumasta kodista, joka täytyy jakaa exän kanssa ja josta ei voi tehdä itsensä näköistä, tuoksuista, tuntuista. Se jarruttaa pahastu siirtymistä elämässä eteenpäin eron jälkeen, mikä taas on elintärkeää sekä omalle että lasten hyvinvoinnille. Pahimmillaan kumpikaan aikuinen ei ole täysin kotonaan kodissa eikä vastuu ole oikein kenelläkään. Paitsi ehkä lapsilla.
Lisäksi ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun toisella tai molemmilla on uusi kumppani. Silloin kodissa häärii taas lisää aikuisia, joilla on kotia kohtaan omat intressinsä. Jos olisit vielä valmis jakamaan kodin exäsi kanssa, niin kuinka valmis olisit avartamaan kotisi exän uudelle naiselle tai miehelle? Säädölle? Hoidolle? Hänen tavaroilleen, tuoksuilleen, sisustusmieltymyksilleen, hänen henkiselle läsnäololle kodissasi, sen keittiössä, vessassa, makkarissa? Nukkuisitko ilomielin sängyssä, jossa exäsi ja hänen uusi kumppaninsa harrastavat seksiä (ellei erillisiä makkareita ole)?
En sano, etteikö joku eronnut tähän kaikkeen voisikin taipua ja olla henkisesti niin kehittynyt, että onnistuisi yhtä aikaa
- jälleenrakentamaan oman elämänsä
- jakamaan kotinsa exän ja uusien kumppanien/hoitojen kanssa
- sitoutumaan yhteiseen kotiin niin, että aikuiset ovat aidosti vastuussa kodista ja sen hengestä niin, ettei vastuu vahingossakaan siirry lasten harteille tai "ei kenellekään"Useimmille tavallisille ihmisille kuvio kuitenkin on liian haasteellinen, enkä siksi tuputtaisi sitä kenellekään jonakin parhaana ratkaisuna.
T. Vuoroasujien äiti
Eikö lapset sitten etäänny henkisesti kodistaan, kun koteja on kaksi. Ja kun kumpikin vanhempi on etääntynyt myös lapsistaan, kun ne asuvat joka toinen viikko toisessa kodissa, niin vastuu jää liikaa lasten harteille. Ja sitten lapset vielä katsovat kummassakin kodissa niitä uusia hoitoja, kumppaneita ja vielä saavat yhtäkkiä kumpaankin kotiin uusia lapsia asumaan, kun se uusi hoito muuttaa sinne lapsineen. Lapsineen, jotka asuvat myös siellä joka toinen viikko.
Kyllä lapsi sopeutuu. Se oppii pitämään repussa tärkeimmät tavarat ja oppii, että kallistaa päänsä sinne, missä se kalenterissa lukee minäkin päivänä ja asuu niiden ihmisten kanssa, joiden kalenteriin se sinä päivänä sopii. Eli tällä viikolla asun isin kanssa ja hänen tyttöystävän Mirkun ja Mirkun murkkupoikien Santerin ja Eemelin kanssa, joista toinen yrittää tirkistellä mun tissinalkuja. Ens viikolla asun äidin ja äidin poikaystävän Pekan kanssa ja Pekan lasten Elinan ja Minnan kanssa, joista Minna vie mun tavaroita sillä viikolla, kun oon poissa ja käyttää mun meikkejä ja nukkuu mun huoneessa
Totta kai vuoroviikkokodissa aina lapsen ollessa toisessa kodissa lapsen huoneen ovi laitetaan lukkoon, ettei sinne mene puolison lapset hänen poissaollessaan. Jokainen järkevä vanhempi ymmärtää, että ei päästä puolison lapsia penkomaan poissaolevan lapsen huonetta ja lukemaan vaikka hänen päiväkirjojaan tai muuten tunkeutumaan hänen yksityisalueelleen
Sano, kenellä on varaa pitää asuntoa, missä on kolme makuuhuonetta tyhjillään joka toinen viikko. Järki käteen tässäkin hössötyksessä. Ihan hyvin voi käyttää tyhjillään olevaa lapsen makkaria vieraille tai puolison lapsille.
Siinä vaiheessa on hyvä jo myöntää itselleen, että se ei ole enää lapsen koti. Kukaan ei halua jakaa huonettaan vieraiden kanssa. Vai miksette päästäisi heitä omaan sänkyynne?
Kyllä meillä vierailijat voivat meidänkin sängyssä nukkua, ja ovat koiran hoitajat nukkuneetkin, kun olemme olleet pari viikkoa pois. Mm. hotelleissa nukkuu sängyissä tuhansia eri ihmisiä. Sitä varten on keksitty pestävät liinavaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Oletpa naiivi. Lapsi sanoo menevänsä Mirkulle, mutta meneekin isälleen, jonka tietää olevan työmatkalla toisella puolen maailmaa, eli käty siellä isän luona...
Luuletko, ettei vuoroviikoissa toisen vanhemman työmatkoista tiedä, jos ne tapahtuvat tämän toisen vanhemman viikolla? Niistä sovitaan erikseen, tietenkin! Tuo tilanne liittyy enemmän siihen, että lapset saavat rajattomasti kulkea kodista toiseen, ei vuoroviikkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noihin eroperheisiin aletaan kouluttamaan jo raskausaikana neuvoloissa, kun annetaan ymmärtää, että kaikki hyvinvointi tapahtuu äidin näkökulmasta, sitten ehkä molempien vanhempien. Korostetaan nautintoja, omaa aikaa, omaa onnea ja itsestä huolenpitoa, kyllähän lapset sopeutuu.... Mistään ei saisi syyllistää, edes lapselle tpdella haitallisista asioista kuten tupakointi.
Näkökulma on äärimmäisen harvoin on siinä koko perheen onnessa. Eli mten kaikki olisivat mahdollisen onnellisia. Lapsen mielihyvästä ja onnesta ei ainakaan puhuta. Suoritetaan mekaaniset mittaukset ja rokotukset ja tarkastetaan terveys ja kehitys. Lapselta ei kysytä oletko onnellinen? Saatko rauhaa ja omaa aikaa ja läheisyyttä? Koulussa tulee sitten tällaisia kyselyitä, jotka vanhempi (yleensä äiti) täyttää lapsen puolesta... Kukas sen parempi asiantuntija on!
Älkää ymmärtäkö väärin, olen naisena iloinen, että äitien hyvinvointiin kiinnitetään huomiota, tottakai. En tietenkään kannata mitään 50-luvun mallia. Mutta mielestäni olisi hyvä löytää joku tasapaino tässä asiassa. Tuollainen yhden tai kahden etujen korostaminen muiden kustannuksella on vaan väärin. Esim äidin mielipaha vst. lapsen mahdollisesti koko loppuelämän terveysongelmat.. Äidin mieli voittaa. Tämä on sairasta ja antaa viestiä ettei tarvitse syyllistyä silloin kun aihetta oikeasti olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Oletpa naiivi. Lapsi sanoo menevänsä Mirkulle, mutta meneekin isälleen, jonka tietää olevan työmatkalla toisella puolen maailmaa, eli käty siellä isän luona...
No siitähän ei tuossa äsken kyllä puhuttu. Mitenkäs tämä sitten eroaa esim tilanteesta, jossa ydinperheellä on vaikka mökki tms vapaa-ajan asunto, joka on tyhjillään? (Nämä eivät aina ole jossain 700 km päässä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Olisit kertonut näille nuorille, että heidän ihmisoikeuksiins kuuluu osaltaan päättäminen siitä missä haluavat asua. Teinikään ei välttämättä ole oikeuksistaan selvillä, kun hänelle ei niitä kukaan ole selvittänyt!
Harvoin niitä lapsia oikeasti kuullaan. Itsekin tiedån kahden nuoren kulkenern kahden kodin väliä, lähes 10vuotta, kun vanhemmat pitivät tärkeänä omista oikeuksistaan.
Ja tässä tapauksessa erityisesti isä, jolla oli kuviossa uusperhe.Kun vanhin lapsi täytti 18v ja nuorin 16v he totaallisesti kieltäytivät vuoroviikoista ja vanhemmilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko lapset asuvat äidin luona tai molemmat lapset muuttavat pois kotoa.
Lapset ja nuoret ovat lojaaleja usein vanhemmilleen, kunnes he saavat itselleen päätösvaltaa iän perusteella.
Kyllä niitä kuullaan, mikäli lapsi itse haluaa tulla kuultavaksi, iso osa lapsista ei vain tiedä, että heillä on oikeus tulla kuulluksi, eikä lastenvalvoja useinkaan tätä asiaa halua lapselle kertoa,(eikä ne vanhemmataan) koska lv pääsee helpommalla kun ei tarvitse kuulla lasta, ja vanhemat haluavat tehdä päätökset mieluiten omista lähtökohdistaan, ei lasten edun mukaisesti. Oikeusmurha tapahtuu joka kerta, kun lapsi ei ole tietoinen lapsen oikeuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?
Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?
Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Olisit kertonut näille nuorille, että heidän ihmisoikeuksiins kuuluu osaltaan päättäminen siitä missä haluavat asua. Teinikään ei välttämättä ole oikeuksistaan selvillä, kun hänelle ei niitä kukaan ole selvittänyt!
Kyllä minä ainakin tiesin oikeuteni vaikuttaa asumiseeni, mutta onko oikein, että teini joutuu itse ottamaan vastuun ja tekemään valinnan vanhempiensa välillä? Tilanteessa, jossa molemmat vanhemmat ovat lapselle yhtä tärkeitä ja rakkaita, on psyykkinen kuormitus mielestäni aivan kohtuuttoman suuri. Vai kuinka moni vanhempi pystyisi tekemään valinnan, kenet lapsistaan haluaa luokseen asumaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂
Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.
Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.
T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta
Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)
Vierailija kirjoitti:
Lapsen etua on eniten se että hillintään kiimaa vähän eikä lähdetä nyksäjahtiin.
Miten kauan sitten pitäisi hillitä sitä "kiimaa"? Minä löysin nyksän 3 vuotta eron jälkeen ja nyt kun olemme vuoden seurustelleet nyksä tapasi lapseni. Lapset ovat 12 ja 14 vuotiaat. Mitenkäs tässä nyt sitten olisi tilannetta auttanut se, että olisin nämä 3 vuotta tapellut exäni kanssa vielä vuokrista ja yhteisistä astioista, huonekaluista, tiskeistä ja imurointivuoroista ja se oikea ero tehtäisiin vasta nyt?
Ainakin omassa tuttavapiirissä vuoroviikko-systeemi on toiminut tuonne lapsen 13-15-ikävuoteen asti ja lapset vaihtaneet kiltisti kotia ja tyytyneet vanhempien päätökseen, mutta viimeistään 15-16-vuoden iässä kun nuoret päättävät jo asioistaan ja vanhempien on jo otettava nuoren tahto ja mielipide huomioon, vuoroviikot loppuvat kuin seinään ja useimmat nuoret haluavat pysyvän kodin itseelleen ja usein on samalla tavalla käy myös etävanhemman viikonloppu tapaamiselle ja nuoret sanovat "ettei enää jaksa" ja vanhemmat eivät siinä asiassa voi tehdä mitään tai päättää lapsen puolesta.
Vanhemmat vois edes joskus nähdä vähän vaivaa ja olla vähemmän tyytymättömiä kaikkeen. Varsinkin jos sitä toista, ainoaa ongelmien aiheuttajaa, ei tarvitse edes nähdä kuin äärimmäisen harvoin...