Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Mutta mistä lapsi oppisi ja näkisi miten kotona eletään arkea, jos vanhempi ei koskaan tee kotitöitä, vaan seurustelee vain lapsen kanssa.

Lapsihan ottaa esimerkin vanhemmiltaan, myös niistä kotitöistä.

Mieleen muistuu erään 10v lapsen ihmettely, joka tapasi joka toinen viikonloppu isäänsä, miten hänen isänsä on niin siisti, vaikka hän ei koskaan siivoa tai pese pyykkiä, kun hånen kotinsa on aina tiptop kunnossa kun hän menee isän luo, vessat pesty, lakanat vaihdettu, lika pyykkiä ei missään, eikä pölyn hiukkasta, kun isä oli juuri edellisenä päivänä siivonnut ennen lapsen tuloa, mutta sitähån hän ei nähnyt.

Kun äidin luona jatkuvasti likapyykkiä korissa, eikä lakanoita vaihdeta päivittäin, villakoiria lattialla jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Oletpa naiivi. Lapsi sanoo menevänsä Mirkulle, mutta meneekin isälleen, jonka tietää olevan työmatkalla toisella puolen maailmaa, eli käty siellä isän luona...

Luuletko, ettei vuoroviikoissa toisen vanhemman työmatkoista tiedä, jos ne tapahtuvat tämän toisen vanhemman viikolla? Niistä sovitaan erikseen, tietenkin! Tuo tilanne liittyy enemmän siihen, että lapset saavat rajattomasti kulkea kodista toiseen, ei vuoroviikkoihin.

Mitenkäs kommenttisi liittyy ylläolevan huomioon. LAPSI SANOO MENEVÄNSÄ MIRKULLE MUTTA MENEEKIN SINNE ISÄN TYHJÄÄN KÄMPPÄÄN. Vuoroviikkoasumisessa tulee paljon mahdollisuuksia käyttää tyhjänä olevia asuntija, varsinkin nykyään erovanhempien keskuudessa tuntuu olevan suorastaan ihmisoikeus nää lapsivapaat, oma aika ja matkustelu ilman niitä lapsia.

:D

Pikkusen katkeraa siellä, ei taida si. Tukiverkostot toimia! Jos eronnut haluaa omaa aikaa ja lapsivapaata hän on itsekäs joka vaatii itsekkäästi tätä kuin se olis ihmisoikeus.

Jos ydinperheen isä ja äiti haluavat kuhertelemaan kahdestaan lomalle, he ovat valveutuneita epäitsekkäitä ihmisiä jotka hoitavat suhdettaan jotta koko perhe voisi paremmin :D

Olen ottanut omaa aikaa ja parisuhdeaikaa ydinperheessä ja otan vastakin. Kyllä se on ihmisoikeuteni. Ja todellakin tärkeää lasten hyvinvoinnille koska mun jaksaminen ei riitä olemaan läsnä 24/7 vaan tarvitsen välillä omaa rauhaa ja aikaa ja myös aikaa mieheni kanssa. Kerran parissa vuodessa on tehty joku 3-5 päivän reissu kahdestaan ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin. 

Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi? 

Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?

Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.

Ystäviä tämä ei tietenkään koske.

Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂

Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.

Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.

T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta

Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)

Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.

Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Oletpa naiivi. Lapsi sanoo menevänsä Mirkulle, mutta meneekin isälleen, jonka tietää olevan työmatkalla toisella puolen maailmaa, eli käty siellä isän luona...

Luuletko, ettei vuoroviikoissa toisen vanhemman työmatkoista tiedä, jos ne tapahtuvat tämän toisen vanhemman viikolla? Niistä sovitaan erikseen, tietenkin! Tuo tilanne liittyy enemmän siihen, että lapset saavat rajattomasti kulkea kodista toiseen, ei vuoroviikkoihin.

Mitenkäs kommenttisi liittyy ylläolevan huomioon. LAPSI SANOO MENEVÄNSÄ MIRKULLE MUTTA MENEEKIN SINNE ISÄN TYHJÄÄN KÄMPPÄÄN. Vuoroviikkoasumisessa tulee paljon mahdollisuuksia käyttää tyhjänä olevia asuntija, varsinkin nykyään erovanhempien keskuudessa tuntuu olevan suorastaan ihmisoikeus nää lapsivapaat, oma aika ja matkustelu ilman niitä lapsia.

Usein minä vien sinne Mirkulle tai viestittelen Mirkun äidin kanssa. Harvoinpa nuo ovat edes puolta päivää kaverin luona yhteen soittoon. Vanhin nyt ysiluokkalainen.

Tuli tuosta tyhjä mökki -kommentista mieleen, että kaverini harrasti seksiä ensimmäisen kerran mökillä 15-vuotiaana, en muista missä vanhemmat luulivat hänen olevan. Mökki oli paikallisliikenteen varrella, niin sitä oli kätevä käyttää hyväksi kun tarve tuli. Ja ajattele, ydinperheen lapsi.

Kyse on enemmänkin luottamuksesta, että tietää lapsen puhuvan totta ja käyttäytyvän vastuullisesti. Ja jossain vaiheessa nuoruutta tulee tarve irtautua vanhemmista, jolloin ymmärrän ettei aina ole rehellinen olinpaikastaan. Herranenaika, tein sitä itsekin. Silloin vain pitää toivoa, että on kasvattanut lapseensa niin paljon järkeä, että tämä toimii silti vastuullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Mutta mistä lapsi oppisi ja näkisi miten kotona eletään arkea, jos vanhempi ei koskaan tee kotitöitä, vaan seurustelee vain lapsen kanssa.

Lapsihan ottaa esimerkin vanhemmiltaan, myös niistä kotitöistä.

Mieleen muistuu erään 10v lapsen ihmettely, joka tapasi joka toinen viikonloppu isäänsä, miten hänen isänsä on niin siisti, vaikka hän ei koskaan siivoa tai pese pyykkiä, kun hånen kotinsa on aina tiptop kunnossa kun hän menee isän luo, vessat pesty, lakanat vaihdettu, lika pyykkiä ei missään, eikä pölyn hiukkasta, kun isä oli juuri edellisenä päivänä siivonnut ennen lapsen tuloa, mutta sitähån hän ei nähnyt.

Kun äidin luona jatkuvasti likapyykkiä korissa, eikä lakanoita vaihdeta päivittäin, villakoiria lattialla jne.

Kyllä vuoroviikkoasumisessa siivotaan meillä molemmissa kodeissa. Myös lapset osallistuvat kotitöihin molemmissa kodeissa. En tiedä miten kukaan useamman lapsen vanhempi kestäisi viikkoa ilman siivoamista lasten läsnäollessa, mahtaa olla sotkuista!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Mutta mistä lapsi oppisi ja näkisi miten kotona eletään arkea, jos vanhempi ei koskaan tee kotitöitä, vaan seurustelee vain lapsen kanssa.

Lapsihan ottaa esimerkin vanhemmiltaan, myös niistä kotitöistä.

Mieleen muistuu erään 10v lapsen ihmettely, joka tapasi joka toinen viikonloppu isäänsä, miten hänen isänsä on niin siisti, vaikka hän ei koskaan siivoa tai pese pyykkiä, kun hånen kotinsa on aina tiptop kunnossa kun hän menee isän luo, vessat pesty, lakanat vaihdettu, lika pyykkiä ei missään, eikä pölyn hiukkasta, kun isä oli juuri edellisenä päivänä siivonnut ennen lapsen tuloa, mutta sitähån hän ei nähnyt.

Kun äidin luona jatkuvasti likapyykkiä korissa, eikä lakanoita vaihdeta päivittäin, villakoiria lattialla jne.

No tuossahan nimenomaan ongelma on se, että isän luona ei oltu sitä koko viikkoa. Jos hän olisi ollut siellä, hänkin olisi nähnyt, miten esim pyykkiä ja tiskiä muodostuu. Isommat siivot ja harvemmin tehtävät asiat sitten voi hoitaa eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

En epäile aloittajan kokemusta, mutta en lähtisi yleistämäänkään, saati syyllistämään. Totta, on varmasti eroperheitä, joissa lapsen etu jää vanhempien katkeruuden ja riitojen jalkoihin, ja se on surullista. On kuitenkin myös paljon sellaisia eroperheitä, joissa aidosti mennään lasten etu edellä. Ero on traumaattinen kokemus koko perheelle, ja varmasti suurin osa vanhemmista tekee parhaansa. He tarvitset tukea, ei syyllistämistä. Syyllisyyttä he tuntevat jo ihan riittävästi ilmankin. Ja ne vanhemmat ovat niitä, jotka tästäkin aloituksesta syyllistyvät. Eivät ne, jotka jo lähtökohtaisesti ajattelevat vain itseään.

Parempaa viikonloppua kaikille!

Mutta eihän aloittaja puhunut katkerista eroista, vaan on ilmeisesti opinto-ohjaaja, jolle lapset ilmaisevat etteivät tykkää viikko-viikosts ylipäänsä..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin. 

Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi? 

Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?

Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.

Ystäviä tämä ei tietenkään koske.

Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä. 

Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.

Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂

Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.

Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.

T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta

Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)

Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.

Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.

Kyllä osaan. Tuo on ihan sama asia kuin nähdä joka toinen viikonloppu pe-su. Paitsi että jos teillä on kouluikäisiä lapsia niin jää pelkät illat aikaa. En tiedä, että millainen kuva sulla on ylipäänsä vanhemmuudesta, mutta kaiken tuon pitäisi olla normaalia. Paitsi, että 2 yötä kahteen viikkoon on surullisen vähän. Kiva tietenkin, että sinä olet tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Ai, oi suuri tietäjä, mikä sitten kertoo kuinka turvalliseksi lapsi kokee suhteet vanhempiinsa? Kun en kerran itse sitä selvästi tiedä, mutta sinulta ainakin löytyy sen verran tietoa, että vuoroviikkolapsilla asiat ovat huonosti? Voin sitten analysoida suhdettani lapsiini. Heillähän on myös se toinen vanhempi, joka on läsnä silloin kun minä en ole.

Todellisuudessa, minä tunnen lapseni ja he tuntevat minut, ja minä tiedän että he aidosti kokevat heillä olevan kaksi läheistä vanhempaa. Jos sinulla on asenneongelma, etkä pysty muuttamaan ennakkoluuloista käsitystäsi vuoroviikkolasten kärsimyksistä, se on vain sinulta pois. Älykkäät ihmiset pystyvät näkemään asiat myös uusista näkökulmista ja muuttamaan käsityksiään. Jankkaajat eivät älyllä loista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.

Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.

En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.

Näin minäkin ajattelen. Ja uusia kumppaneita kun tulee niin sitä uutta voi tavata aluksi sen uuden kumppanin luona. Pari kolme vuotta menee ihan hyvin näin.

Ei sen uuden kumppanin tarvi heti olla muuttamassa sisään yhtään mihinkään, tapailla voi muutenkin.

Oletusarvona tietenkin on, että sillä on asunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

Missä se vanhempi joutuu sun mielestä joustamaan? Hänhän tekee just niin ku lystää. Ja selittelee ratkaisunsa lapsen edulla. Kas kun kaikki saa käännettyä lapsen parhaaksi halutessaan. Veikkaan, et suurin osa ei koskaan ole edes kysynyt lapsensa mielipidettä asiaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni perheessä on virallisesti vuoroviikkoasuminen ja se toimii hyvin. Käytännössä oikea koti on äidillä ja puhuvat siis tästä kodista kotina ja isän kodista isällä olemisena. Systeemin paras puoli on se, että vanhemmat asuvat alle kilometrin päässä toisistaan, joten vaihto on nopeaa eikä siitä ole luotu pakkoa. Isällä on paljon työmatkoja, joten käytännössä viikko-viikko-asuminen on sitä, että isän luona vietetään 3-4 päivää ja äidin luona sitten taas kokonainen viikko. Vanhemmat ovat puheväleissä, viettävät lasten juhlat ja kaikki juhlapyhätkin yhdessä. Nyt kun lapset ovat teinejä, on yksi vähän enemmän isän luona eli käytännössä aina kuin vain mahdollista ja kaksi muuta sitten enemmänkin vierailevat siellä.

Toisaalta työn kautta tapaan koko ajan lapsia, joilla koulukirjoja, harrastusvälineitä ja vaatteita on aina väärässä paikassa ja jossa vanhemmat ovat ihan pihalla lapsen menemisistä ja tekemisistä, kun "se tapahtui silloin kun oli isällään, puhu siitä isälle". Lastan ei pidetä kokonaisuutena vaan enemmänkin "minun luonani kaikki on hyvin" -kategoriassa aivan kuin lapsi voisi kääntää päässään olevasta katkaisimesta, miten käyttäytyy ja mitä pään sisällä tapahtuu.

Onko näissä juhlapyhien vietoissa mukana molempien vanhempien nykyiset kumppanit myös? Ja ehkä heidän entiset kumppaninsa, ja heidän kanssa tekemät lapset myös? Vai ollaanko muka erillään asuvia ja eronneita vain...

Äidillä on uusi mies ja lapsia tämän kanssa. Nämä ovat mukana lasten juhlissa (synttärit, rippijuhla yo-juhlat jne) siinä missä vanhemmatkin. Jouluja viettivät yhdessä silloin kuin lapset olivat pienempiä, nykyään tapaavat koko porukka aattona mutta aattoiltana sitten jakaantuvat tavallisesti niin, että nämä yhteiset lapset viettävät aattoillan ja joulupäivän isällä ja sitten loppuloman äidillään.

Isän seurustelukumppani ei ole ollut toistaiseksi mukana, eivät esim. asu yhdessä ja seurustelukumppanilla on ulkomailla asuva aikuinen tytär, jonka luona usein viettää esim. joulut.

Mielestäni systeemi on toiminut näin ulkopuolisen silmin hyvin, vaikka olin todella epäileväinen heti alkuun. Tilannetta on auttanut vanhempien hyvät välit ja läheinen asuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.

Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.

En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.

Näin minäkin ajattelen. Ja uusia kumppaneita kun tulee niin sitä uutta voi tavata aluksi sen uuden kumppanin luona. Pari kolme vuotta menee ihan hyvin näin.

Ei sen uuden kumppanin tarvi heti olla muuttamassa sisään yhtään mihinkään, tapailla voi muutenkin.

Oletusarvona tietenkin on, että sillä on asunto.

Mulla oli se tilanne että lunastin ok-talon erossa että lapset saisi jäädä siihen edes joka toiseksi viikoksi. Oikeasti mulla ei ollut siihen ihan varaa ja pohdin usein että myydäkö talo vai kituuttaa aina äitiviikolla. Kun olin seurustellut 6 kk, uusi mieheni muutti luoksemme. Lapset saivat jäädä tuttuun kotiinsa ja rahaa oli ihan eri tavalla kun oli kulujen ja lainan jakaja. Rahalla on myös väliä lapsille, sen jouduin siinä oppimaan kyllä. Että aina asiat ei ole ihan niin yksinkertaisia, meille muutto toi paljon hyvää vaikka toki pidempi sopeutuminen varmasti on aina hyvä jos niin voi valita. Hyvin kyllä ottivat mieheni vastaan alusta alkaen eikä muutto ollut ollenkaan sen tason asia lapsille mitä pelkäsin.

Kaikki nää on niin monesta asiasta kiinni. Jotkut tulee hyvin toimeen vanhemman uuden kumppanin kanssa kuten meillä ja jollekin voi olla tosi vaikeaa hyväksyä uusi kumppani. Joku voi huonosti vuoroviikkoasumisessa, suurin osa varmasti ei.