Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta

Minusta tuli vuoroviikkoisä kun lasteni äiti totesi että ei saa hengitettyä kodissamme. Arvaten yhteinen koti ei tullut kysymykseenkään. Nyt saa hengitellä rauhassa, vaikka ei näytä arkena se vieläkään sujuvan, liekö hengitellyt kadonneen reinoni nenäänsä.

Onneksi itse olin jo teini kun vanhemmat erosivat ja sain itse päättää missä asuin.

Vain yksi koti. Asuin äitini kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Onneksi itse olin jo teini kun vanhemmat erosivat ja sain itse päättää missä asuin.

Vain yksi koti. Asuin äitini kanssa. 

Tuo onkin täysin eri asia. Ymmärrät varmasti.

Lähipiirissä on ekaluokkalainen, jonka vanhemmat erosivat eskarikeväänä. Asuu viikko-viikko-systeemillä molempien luona. Eniten mua säälittää lapsi, jota heitellään lähes joka viikonloppu isovanhemmilta toisille, jotta lapsen vanhempi saa vapaan viikonlopun juhlimiseen/uuden kumppanin kanssa olemiseen. EIKÖ SE JUMALAUTA RIITÄ, ETTÄ JOKA TOINEN VIIKKO JA VIIKONLOPPU OVAT VAPAITA LAPSESTA?? En tajua, mua niin säälittää tämä lapsi. Kai hänkin kaipaa kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin vanhemman kanssa, ei se kiireisellä työ-ja kouluviikolla ole samanlaista. Kaiken huippu on, kuinka kaikki vakuuttelevat lapsen olevan niin reipas ja omatoiminen. Musta tuntuu, ettei se ole totuus, mitä lapsi oikeasti ajattelee/tuntee. Kiitos, olen puhunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.

Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.

Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?

Vanhempien mukavuudenhalun takia? Eli olet sitä mieltä että vanhempien pitäisi vaan asua ja olla yhdessä vaikka rakkaus on loppunut?

No tätä mieltä ovat kyllä monet lastenpsykologitkin, että eron tulisi todellakin olla vihoviimeinen ratkaisu pienten lasten perheissä. Että vaikka rakkaus on loppu, niin pitäisi pystyä sen verran laittamaan tuossa tilanteessa lasten etu omansa edelle, että kykenisi elämään sen puolison kanssa - jos ei nyt enää toista rakastaen - niin edes toista kunnioittaen.

Missä kulkee raja? Minä erosin koska mielenterveys meinasi sanoa itsensä irti. Oliko tämä sallittu lastenpsykologien mielestä?

Mitäköhän tekemistä sillä sinun mielenterveydelläsi on avioeron kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi itse olin jo teini kun vanhemmat erosivat ja sain itse päättää missä asuin.

Vain yksi koti. Asuin äitini kanssa. 

Tuo onkin täysin eri asia. Ymmärrät varmasti.

Kuinka niin eri asia? Koska ei omalla kokemuksellaan puolusta tätä vuoroviikkomallia, vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Nuorella on siihen oikeus. Hän olisi voinut joka tapauksessa valehdella olinpaikkansa, vaikka asuisi ydinperheessä. Mahtavaa, että nuori kantoi vastuun itse ❤️

T. Itsekin abortin salaa vanhemmiltaan aikanaan teettänyt. En enää asunut kotona, mutta en edelleenkään kadu että tein sen salaa. Enkä ole tapahtuneesta traumatisoitunut.

No tämä kuvio meni siis niin,että kummallakin vanhemmalla oli jo uudet rakkaat ja siihen se huomio menikin. Ei sitä nyt alettu joka päivä soittelemaan exälle, että onko se tyttö nyt siellä. Kun uusi puoliso olis ollut mustasukkainen.

Tyttö oli 13v ja minä olin se, joka hain tytön sairaalasta ja kumpikin vanhempi luuli, että tyttö on ehkä toisella vanhemmallaan tai siellä Mirkun luona tai jossakin, kun tärkeintä on se uuden ystävän kanssa parinmuodostus.

Siksi joskus olen niin vihainen näistä erojutuista, kun totutaan siihen, että viikko ollaan tapaamatta lasta ja saa rauhassa kuherrella uuden miehen tai naisen kanssa, niin se lapsiviikko tuntuukin raskaalta. Murkku, joka kiukuttelee ja toivotaan, että tulispa taas vapaa viikko, kun ei jaksa kuunnella paiskomista ja se uusi hellukin on ärtynyt, kun ei voi petihommia harrastaa rauhassa ja murkku kiukkuaa ja aika menee siihen. Kukaan ei jaksa kysyä, että miksi se murkku raivoaa ja kiukuttelee. Tässä tapauksessa syynä oli raskaus ja ajan hommaaminen sairaalaan ja poishakeminen jäikin sitten muiden kontolle, kun omille vanhemmille oli tärkeämpiä muut jutut ja se vapaaviikko.

Anteeksi jos loukkasin jotain tällaisella mielipiteellä, mutta näitä yksinäisiksi tuntevia nuoria on aika paljon, joilla on tunne, etteivät he kuulu minnekkään ja kukaan ei välitä heistä.

Lapsella nyt valitettavasti on oikeus molempiin vanhempiinsa. Millä oikeudella äiti sitten saisi suurimman osan ajasta? Koska rakastaa lapsiaan? Niin isäkin.

Minusta vuoroviikkoasuminen ei toimi, mutten voisi itsekkäästi omia lasta itselleni.

Itse olen myös eroperheestä ja reissannut niin että joka toinen päivä toisella vanhemmalla ja joka toinen toisella. Oli oma päätös tehdä niin koska saimme veljeni kanssa valita miten haluamme kumpaakin vanhempaa nähdä. Eikä siis ole ollut mitään ongelmaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Nuorella on siihen oikeus. Hän olisi voinut joka tapauksessa valehdella olinpaikkansa, vaikka asuisi ydinperheessä. Mahtavaa, että nuori kantoi vastuun itse ❤️

T. Itsekin abortin salaa vanhemmiltaan aikanaan teettänyt. En enää asunut kotona, mutta en edelleenkään kadu että tein sen salaa. Enkä ole tapahtuneesta traumatisoitunut.

No tämä kuvio meni siis niin,että kummallakin vanhemmalla oli jo uudet rakkaat ja siihen se huomio menikin. Ei sitä nyt alettu joka päivä soittelemaan exälle, että onko se tyttö nyt siellä. Kun uusi puoliso olis ollut mustasukkainen.

Tyttö oli 13v ja minä olin se, joka hain tytön sairaalasta ja kumpikin vanhempi luuli, että tyttö on ehkä toisella vanhemmallaan tai siellä Mirkun luona tai jossakin, kun tärkeintä on se uuden ystävän kanssa parinmuodostus.

Siksi joskus olen niin vihainen näistä erojutuista, kun totutaan siihen, että viikko ollaan tapaamatta lasta ja saa rauhassa kuherrella uuden miehen tai naisen kanssa, niin se lapsiviikko tuntuukin raskaalta. Murkku, joka kiukuttelee ja toivotaan, että tulispa taas vapaa viikko, kun ei jaksa kuunnella paiskomista ja se uusi hellukin on ärtynyt, kun ei voi petihommia harrastaa rauhassa ja murkku kiukkuaa ja aika menee siihen. Kukaan ei jaksa kysyä, että miksi se murkku raivoaa ja kiukuttelee. Tässä tapauksessa syynä oli raskaus ja ajan hommaaminen sairaalaan ja poishakeminen jäikin sitten muiden kontolle, kun omille vanhemmille oli tärkeämpiä muut jutut ja se vapaaviikko.

Anteeksi jos loukkasin jotain tällaisella mielipiteellä, mutta näitä yksinäisiksi tuntevia nuoria on aika paljon, joilla on tunne, etteivät he kuulu minnekkään ja kukaan ei välitä heistä.

Tuo ei mielestäni liity mitenkään vuoro viikko asumiseen. Sama tulanne olisi varmaan ollut vaikka vanhemmat olis asunut kotonakin, lapsi olis vaan ilmottanut että on Mirkulla.

Kun vanhempia ei kiinosta niin niitä ei kiinosta.

Näitä tälläisia vanhempia llöutyyjika perhemalleista.

Huvittavaa, että täällä mammat selittää, että kuinka he soittelevat joka päivä exälleen lapsen asioista ja mies tulee viettämään joulua mamman ja uuden miehen ja uusien lapsien kotiin ja kaikki on niin sulavaa ja ihanaa.

Oikeasti kenenkään puoliso ei katsoisi kauaa aikaa sitä, että ex-vaimo soittaa isäviikolla joka päivä pari kertaa ja äitiviikollakin ainakin kerran päivässä ja vaatii, että miehen pitää tulla exän luo viettämään joulua.

Siinä vaiheessa kun tulee uusia puolisoita ja uusia lapsia, niin se vuoroviikkolapsi alkaa ärsyttämään kummassakin kodissa, kun kummassakin haluttaisiin elää ydinperhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi itse olin jo teini kun vanhemmat erosivat ja sain itse päättää missä asuin.

Vain yksi koti. Asuin äitini kanssa. 

Tuo onkin täysin eri asia. Ymmärrät varmasti.

Kuinka niin eri asia? Koska ei omalla kokemuksellaan puolusta tätä vuoroviikkomallia, vai?

Ei, ja minulla on rautalanka loppu, joten heippa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.

Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)

Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.

Voidaan tehdä tutkimus ja tieto lapsen näkökulmasta on sinänsä arvokasta, mutta sen pohjalta ei voi tehdä mitään suosituksia, koska asiaan liittyy paljon muutakin.

Vaikka lapsi kuinka haluaisi asua äidin luona, eikä nähdä isää koska se on ei anna katsoa tablettia koko päivä niin kuin äiti, ja äiti uupuu koska on lapseen 100% sidottu eikä pysty käymään töissä, koska on vanhuspuolen lähihoitaja eikä pysty tekemään vuorotyötä lapsen takia, ja sen vuoksi lapsi elää köyhyydessä - ei se lapsen mielipide "mikä musta on kivointa" kuitenkaan ole lapsen etu. Asiassa on paljon muitakin ulottuvuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lapseen.

Ei ole pakko tehdä vuorotyötä, voi mennä vaikka siivoamaan työkseen, ja tehdä vain päivällä töitä. Itse olin tottakai 100 prosenttisen sitoutunut omaan lapseeni, ja mielestäni sellaisten ei tarvitsisi tehdä lapsia ollenkaan, jotka eivät ymmärrä että lapsi on 100 prosenttisesti oma lapsi. Vaikka eroaa, ei lasta voi halkaista 50/50.

Niin meillä lapsi on molemmille 100% oma, sekä isälle että äidille. Mitäs tässä tehdään?

Mikä helvetia teitä toisten tekstien lainaajia vaivaa?? Onko älyaika tehnyt teistä täysin älyttömiä? Tekstiä lainataan silloin, kun siihen lainaukseen on itsellä viitattavaa. Tuossakin sinun lainaamasi henkilö vastasi itse lainaamaansa kohtaan, ei siis sinulle HENKILÖKOHTAISESTI. Ei siis ollenkaan sinulle. Kykenetkö nyt ymmärtämään lainaamisen????! Vai eikö vieläkään? Tässäkin ketjussa jatkuvasti molkeropäät lainaavat tekstiä, vain höpöttääkseen omia ihan lainaamansa tekstin vierestä. Annan nyt tästä valaisevan esimerkin. NYT tarkkana!!

Minä olen ajatellut että voisin hyvin tehdä lettuja punaiseen maitoon, niin maistuvat paremmilta. 

Noin, sitten tulee pösilön lainaus, ja "vastine":

"minä olen ajatellut että voisin tehdä lettuja punaiseen maitoon, niin maistuisivat paremmilta."

En voi käsittää minkä takia sanot että mersu on huono auto, onko sinulla kenties jotain rassistista tässä mielipiteessäsi takana??Hä??

Nyt oikeasti, käykää mammat ne peruskoulutkin kunnolla, eikä vain pelkkää elämäm kolua.

Me sovimme miehen kanssa ennen kuin teimme lapsia, että se joka pettää tai haluaa erota, ei saa pitää lapsia. Toki meillä oli jo tieto siitä, että molemmat olemme fiksuja ihmisiä, emme juo liikaa tai tee toisen oloa tahallaan hankalaksi. On muuten ollut hyvä sopimus. Jos on vihreä ruoho houkutellut aidan takana, on aina tiennyt mikä on hintana. Yhdessä on pysytty ja oltaisiin varmaan pysytty ilman sopimustakin, mutta kehottaisin kaikkia pareja puhumaan tällaisista asioista ennen kuin perustaa perheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Kyllä näin. Ja on sellainenkin psykologinen seikka olemassa, että mitä enemmän on lastensa kanssa, sitä kiintyneempi ja sitoutuneempi on heihin. Jos silmissä siintää rillutteluviikonlopun jälkeen jo seuraava lapsivapaa vkl, niin vanhemmasta tulee kärttyisämpi, ja lyhytpinnaisempi lapsia kohtaan, ja lapset saattavat olla rentoutumisen ja nollaamisen "tiellä". Hän vain odottaa että milloin noista taas pääsee eroon. Eli "väsynyt, ja jaksamaton" lähivanhempi, jonka lapset kuitenkin ovat joka toinen vkl poissa kotoa, tarvitsisi nimen omaan enemmän niitä viikonloppuja lastensa kanssa, jos isä ottaisikin niitä lapsia välillä ihan viikolla. 

Perusteluja miksi on automaattisesti näin? Ei ole ja sinä olet väärässä. Vaikka sitä odottaa myös sitä lapsivaapata viikonloppua EI poista sitä että haluaa olla lapsien kanssa ja ajatella heidän parastaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja tuo viikonloppu ei tule yhtään sen nopeammin jos olen kärttyisä rakastamilleni lapsille. Nämä eivät mitenkään sulje toisiaan pois, jos sulkevat niin jotakin perustavanlaatuista on vialla. Minä valitsen aina lapset, mutta tykkään matkustella kun minulla on siihen mahdollisuus.

Ja siinä tinen saataman elämäm kululainen! Lainaamasi henkilö ei kirjoittanut missään vaiheessa mitään automaatiosta, etkö ole oikeasti oppinut vielä kunnolla lukemaan?? Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, sillä tuonkaltainen typeryys periytyy hyvin vahvasti

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että täällä mammat selittää, että kuinka he soittelevat joka päivä exälleen lapsen asioista ja mies tulee viettämään joulua mamman ja uuden miehen ja uusien lapsien kotiin ja kaikki on niin sulavaa ja ihanaa.

Oikeasti kenenkään puoliso ei katsoisi kauaa aikaa sitä, että ex-vaimo soittaa isäviikolla joka päivä pari kertaa ja äitiviikollakin ainakin kerran päivässä ja vaatii, että miehen pitää tulla exän luo viettämään joulua.

Siinä vaiheessa kun tulee uusia puolisoita ja uusia lapsia, niin se vuoroviikkolapsi alkaa ärsyttämään kummassakin kodissa, kun kummassakin haluttaisiin elää ydinperhe-elämää.

Miten niin joka päivä?

Ei me ainakaan jokapäivä soitella, kerran viikossa laitetaan viestiä. Lapsi sen sijaan soittaa melkein joka päivä.

Nää jotka ovat vuotoviikko olemista vastaan näyttävät olevan kateellisia lähinnä siitä ajasta jonka lapsi on isällään.

Selitellään kuinka äiti tekee sitä ja tätä. Katsokaa kun tässä mallissa on aivan sama mitä äiti tekee, vaikka te tuntisitte sitä kateellisuutta kun äidillä on omaa aikaa niin yrittäkää kuitenkin ajatella että tässä ajatellaan myös lasta, lapselle isä on tärkeä.

Ei voi äitinä vaan ajatella sitä omaa napaa ja minä minä minä. Ymmärrän että ollaan kateellisia kun teillä ei vissiin mies osallistu olenkaan lapsen kasvatukseen. Mutta kun isä on alusta asti ollut täysillä mukana lapsen elämässä niin ei sitä yhtäkkiä vaihdeta 6 päivään kuukaudessa. Teille se varmasti sopisi kun mies ei kai muuten osallistu mutta normaaliperheissä kuitenkin on ihan tavallista että myös isä huolehtii lapsesta eikä äiti ole number one yksin.

Ensin kirjoitetaan tähän ketjuun, kuinka vuoroviikko toimii mahtavasti ja lapsella on ihanaa olla 100% viikko kummankin vanhemman kanssa.

Sitten hypätään seuraavaan ketjuun kirjoittamaan, että nimettömänä tunnustan, että inhoan puolisoni lasta, joka lojuu meillä joka toinen viikko.

Yhdessä ketjussa itketään, että kun lapsi on isäviikolla, se vain pelaa tietsikalla ja syö mäkkäriruokaa ja ei tee edes läksyjä, kun isä ei vaadi mitään.

Ja sitten taas hypätään tähän ketjuun kehumaan, että voi, kuinka ihanasti meillä vuoroviikot menee ja se on lapsen etu ja katkerat ydinperhemammat vain huutaa, kun ei saa viikkoa n ussia rauhassa ja juhlia, kuten me vuoroviikkoäidit saamme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.

Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.

Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?

Vanhempien mukavuudenhalun takia? Eli olet sitä mieltä että vanhempien pitäisi vaan asua ja olla yhdessä vaikka rakkaus on loppunut?

No tätä mieltä ovat kyllä monet lastenpsykologitkin, että eron tulisi todellakin olla vihoviimeinen ratkaisu pienten lasten perheissä. Että vaikka rakkaus on loppu, niin pitäisi pystyä sen verran laittamaan tuossa tilanteessa lasten etu omansa edelle, että kykenisi elämään sen puolison kanssa - jos ei nyt enää toista rakastaen - niin edes toista kunnioittaen.

Missä kulkee raja? Minä erosin koska mielenterveys meinasi sanoa itsensä irti. Oliko tämä sallittu lastenpsykologien mielestä?

Miten se mielenterveys ei sanonut itseään irti silloin kun niitä lapsia piti väkisellä tuhertaa tuon miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa, että täällä mammat selittää, että kuinka he soittelevat joka päivä exälleen lapsen asioista ja mies tulee viettämään joulua mamman ja uuden miehen ja uusien lapsien kotiin ja kaikki on niin sulavaa ja ihanaa.

Oikeasti kenenkään puoliso ei katsoisi kauaa aikaa sitä, että ex-vaimo soittaa isäviikolla joka päivä pari kertaa ja äitiviikollakin ainakin kerran päivässä ja vaatii, että miehen pitää tulla exän luo viettämään joulua.

Siinä vaiheessa kun tulee uusia puolisoita ja uusia lapsia, niin se vuoroviikkolapsi alkaa ärsyttämään kummassakin kodissa, kun kummassakin haluttaisiin elää ydinperhe-elämää.

Miten niin joka päivä?

Ei me ainakaan jokapäivä soitella, kerran viikossa laitetaan viestiä. Lapsi sen sijaan soittaa melkein joka päivä.

Nää jotka ovat vuotoviikko olemista vastaan näyttävät olevan kateellisia lähinnä siitä ajasta jonka lapsi on isällään.

Selitellään kuinka äiti tekee sitä ja tätä. Katsokaa kun tässä mallissa on aivan sama mitä äiti tekee, vaikka te tuntisitte sitä kateellisuutta kun äidillä on omaa aikaa niin yrittäkää kuitenkin ajatella että tässä ajatellaan myös lasta, lapselle isä on tärkeä.

Ei voi äitinä vaan ajatella sitä omaa napaa ja minä minä minä. Ymmärrän että ollaan kateellisia kun teillä ei vissiin mies osallistu olenkaan lapsen kasvatukseen. Mutta kun isä on alusta asti ollut täysillä mukana lapsen elämässä niin ei sitä yhtäkkiä vaihdeta 6 päivään kuukaudessa. Teille se varmasti sopisi kun mies ei kai muuten osallistu mutta normaaliperheissä kuitenkin on ihan tavallista että myös isä huolehtii lapsesta eikä äiti ole number one yksin.

Vuotoviikko. Taisi freudilaisittain lipsahtaa se oikea totuus. Vuotoviikkohan se on, kun saa vuotaa rauhassa viikon ilman lapsia

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on ekaluokkalainen, jonka vanhemmat erosivat eskarikeväänä. Asuu viikko-viikko-systeemillä molempien luona. Eniten mua säälittää lapsi, jota heitellään lähes joka viikonloppu isovanhemmilta toisille, jotta lapsen vanhempi saa vapaan viikonlopun juhlimiseen/uuden kumppanin kanssa olemiseen. EIKÖ SE JUMALAUTA RIITÄ, ETTÄ JOKA TOINEN VIIKKO JA VIIKONLOPPU OVAT VAPAITA LAPSESTA?? En tajua, mua niin säälittää tämä lapsi. Kai hänkin kaipaa kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin vanhemman kanssa, ei se kiireisellä työ-ja kouluviikolla ole samanlaista. Kaiken huippu on, kuinka kaikki vakuuttelevat lapsen olevan niin reipas ja omatoiminen. Musta tuntuu, ettei se ole totuus, mitä lapsi oikeasti ajattelee/tuntee. Kiitos, olen puhunut.

Ei se kuule riitä, kun on makuun päässyt. Mieheni lasten äiti viime kesänä, näki heinäkuussa lapsiansa 2 päivää, joista jälkimmäisenä tuli jo lankoja pitkin mieheni korville että OTAT NÄMÄ LAPSET JO ENSIVIIKONLOPUKSI, ELI YLIHUOMENNA!!! Näin.