Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.

Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.

Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?

Vanhempien mukavuudenhalun takia? Eli olet sitä mieltä että vanhempien pitäisi vaan asua ja olla yhdessä vaikka rakkaus on loppunut?

Minäpä tiedän miten teidän mammojen elämä olisi mukavempaa ja aikaakin jäisi enemmän niille lapsille. Lähtekää avlta, älkääkä koskaan enää palatko. Myös kaikken muun somen ja netflixin voitte unohtaa. Onko se niin väärin että ajattelisitte lastenne parasta? Myös kannattaa jäädä töistä pois ja olla läsnä lasten arjessa, eikä hylätä häntä päiväkotiin. MINÄ tiedän että ruotsissakin hyvät vanhemmat eivät käy avlla.

Minusta tuntuu että nämä muiden neuvojat ja tietäjät, eivät ole kovinkaan hyviä vanhempia, ja juuri he eivät voi ymmärtää omien lapsiensa erilaisia tarpeita.

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Vierailija kirjoitti:

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Voi voi, oisko kannattanut jättää sunkin lapset tekemättä jos sinne baariin noin kovasti haluat vieraita miehiä panemaan.

Tiedoksi sulle, lapsia ei työnnet isälle, isä on myös lasten kasvattaja ja yhtä tasavertainen kuin äiti. Jos sulla on paska mies ja koet että vain äiti voi heidät kasvattaa niin olis kannattanut hetki miettiä kenelle haaransa avaa.

Vierailija kirjoitti:

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Olen isä, mutta tyo onnellisuus ei ainakaan minun kohdalla tarkoita tuota, vaan yksinkertaisesti että minulla on kotona hyvä olla. Siksi erosin kun alituinen lyttääminen ei loppunut. En näe että meidän kohdalla tuo yhteinen asunto voisi olla toimiva ratkaisu, koska lastemme äiti muistaisi aina sanoa hänen oma tapansa on oikea. Yhteisessä asunnossa näitä tilanteita tulisi jatkuvasti ja lapset olisivat varmasti olisvat hämmentyneitä. Selkeästi omat kodit ja osin tavatkin, ovat tässä tapauksessa ainoa mahdollinen vaihtoehto. Ei missään tapauksessa ideaali, mutta en näe että mitään muutakaan olisi tehtävissä. Teen parhaani tässä valitettavassa, mutta todellisessa tilanteessa ja se riittää tai ei riitä.

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Olisit kertonut näille nuorille, että heidän ihmisoikeuksiins kuuluu osaltaan päättäminen siitä missä haluavat asua. Teinikään ei välttämättä ole oikeuksistaan selvillä, kun hänelle ei niitä kukaan ole selvittänyt! 

Kyllä minä ainakin tiesin oikeuteni vaikuttaa asumiseeni, mutta onko oikein, että teini joutuu itse ottamaan vastuun ja tekemään valinnan vanhempiensa välillä? Tilanteessa, jossa molemmat vanhemmat ovat lapselle yhtä tärkeitä ja rakkaita, on psyykkinen kuormitus mielestäni aivan kohtuuttoman suuri. Vai kuinka moni vanhempi pystyisi tekemään valinnan, kenet lapsistaan haluaa luokseen asumaan?

Ainoa joka puhuu puolien valitsemisesta olet sinä itse. Tuossa lainaamassasihan ei ollut siitä kysymys, vaan siitä että nuoret eivät tiedä oikeuksistaan päättää omista asioistaan.

Mistä sinä tiedät, mitä nuoret tietävät? Ehkä he tietävätkin, mutta eivät halua käyttää oikeuttaan = tehdä valintaa? Siitä oli viestissäni kysymys.

Mistäs sinä tiedät mitä nuoret tietävät? Ehkä he eivät tiedäkään oikeuksistaan, ja siksi mutisevat kun on pakko vaihdella koteja. Siitä viestissäni oli kyse.

Vierailija kirjoitti:

Itse tapaan työssäni joka viikko yli 20 juuri peruskoulun päättänyttä. Kukaan ei ole vastaava syytä kertonut omilleen muuttamiselle. Aina syynä on ollut pitkä koulumatka. Vuoroviikkoasujia on tuon ikäisissä paljon ja tuon ikäsillä en oo enää kuullu, ku et hyvin toimii. Joku joskus sanonu et alkuun oli raskasta, kun tavaroita piti kuskaa paikasta toisee. Paljon on myös niitä, jotka saa tossa iässä päättää kui paljo on kummankin vanhemman luona.

Minä en osaa ottaa kantaa vuoroviikkoasumiseen, koska vaikka itse olin yh-äiti, niin lapsi asui minun luona ja tapasi isäänsä silloin, kun isälle sopi. Eli lopulta aika harvoin. Nyt lapsi on jo aikuinen ja välit isäänsä ihan ok.

Mutta nuo tummennetut kohdat ovat aika karua luettavaa. Juu, omakaan suhde ei kestänyt, eli ydinperhettä ei tullut elättyä kovinkaan kauaa, mutta että nykyään on jo kamalan paljon erolapsia, se on surullista. Toki ymmärrän, että kun suhde ei toimi, niin parempi erota. Tosin tuntuu, että nykyään erotaan jo tyyliin siitä, että toinen ei saa sukkia vietyä pyykkikoriin tai rakkaus ei ole palavaa 24/7.

En ala kertomaan miksi itse erosin, koska se on tunnistettava asia ja aika rankka juttu muutenkin. Oikeastaan mies halusi lähteä suhteesta ja vasta nyt 20 vuoden jälkeen olen alkanut ymmärtämään miksi niin.

Minä en enää koskaan uutta suhdetta ole löytänyt, mutta mies on ehtinyt elää kahdessa suhteessa jälkeeni. Toisesta lapsia ja toisen kanssa edelleen. Nuo toisen suhteen lapset eivät ole tekemisissä lapseni kanssa, koska siitä perheestä ei tullut koskaan sellaista keiden kanssa lapseni olisi halunnut viettää aikaa, vaikka pakolla sinnekin joutui välillä menemään tapaamaan isäänsä. (sori hieman OT kirjoitus)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Mutta mistä lapsi oppisi ja näkisi miten kotona eletään arkea, jos vanhempi ei koskaan tee kotitöitä, vaan seurustelee vain lapsen kanssa.

Lapsihan ottaa esimerkin vanhemmiltaan, myös niistä kotitöistä.

Mieleen muistuu erään 10v lapsen ihmettely, joka tapasi joka toinen viikonloppu isäänsä, miten hänen isänsä on niin siisti, vaikka hän ei koskaan siivoa tai pese pyykkiä, kun hånen kotinsa on aina tiptop kunnossa kun hän menee isän luo, vessat pesty, lakanat vaihdettu, lika pyykkiä ei missään, eikä pölyn hiukkasta, kun isä oli juuri edellisenä päivänä siivonnut ennen lapsen tuloa, mutta sitähån hän ei nähnyt.

Kun äidin luona jatkuvasti likapyykkiä korissa, eikä lakanoita vaihdeta päivittäin, villakoiria lattialla jne.

Meillä taas miehen lapset ihmettelevät miksi meillä ei tarvitse siivota kymmentä kertaa päivässä, ja suoristella maton hapsuja niin kuin äidin luona täytyy. Meillä imuroidaan 2 kertaa viikossa, ja kerran pestään lattiat/vko, vessa pestään pari kertaa viikossa, ja lakanat vaihdetaan kun niissä on nukuttu 14 yötä. Jos lapset ovat paikalla tällöin, niin he hoitavat oman osansa, joka päivä ei tarvitse siivota.

Vierailija kirjoitti:

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Olisitko sitten suostunut siihen että näet lastasi joka 2. viikonloppu? Minusta se on aika vähän ja vaikka tähän päälle lisäisi vielä 2 arkipäivää viikossa niin siinä mielestäni tuntuisi ettei ole pysyvää kotia/arkea ollenkaan

Mistä te kriitikot päättelette, ettemme puhuisi lastemme kanssa heidän toiveistaan? Ja miksi oletatte, että kukaan lapsi ei haluaisi asua vuoroviikoin vanhemmillaan?

Itselläni on kolme lasta, kaksi jo lähempänä täysi-ikäisyyttä. Kaksi heistä nimenomaan HALUAA vuoroasua ja kokee molemmat kodit yhtä lailla omikseen. Yksi lapsista haluaa asua enemmän äitinsä kanssa. Syy tähän on muissa elämän haasteissa, ei vuoroasumisessa sinänsä. Järjestely toimii meillä hyvin näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin. 

Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi? 

Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?

Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.

Ystäviä tämä ei tietenkään koske.

Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä. 

Minkä ihemmn takia menit tekemään lapsia miehen kanssa, jolle on pitänyt asettaa sääntöjä? Sellaisen kanssa joka ei osaa hoitaa vuokraa, kotitöitä, ei ymmärrä rahankäytöstä mitään? Sinä halusit välttämättä lisääntyä juuri hänen kanssaan, nyt sinun täytyy kantaa vastuu siitä että ensin lisäännyit täysin epäkelvon yksilön kanssa, ja sitten rikoita lasten perheen, ja nyt syytätä exmiestäsi omista isävalinnoistasi.

Ei hyvää päivää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Mutta mistä lapsi oppisi ja näkisi miten kotona eletään arkea, jos vanhempi ei koskaan tee kotitöitä, vaan seurustelee vain lapsen kanssa.

Lapsihan ottaa esimerkin vanhemmiltaan, myös niistä kotitöistä.

Mieleen muistuu erään 10v lapsen ihmettely, joka tapasi joka toinen viikonloppu isäänsä, miten hänen isänsä on niin siisti, vaikka hän ei koskaan siivoa tai pese pyykkiä, kun hånen kotinsa on aina tiptop kunnossa kun hän menee isän luo, vessat pesty, lakanat vaihdettu, lika pyykkiä ei missään, eikä pölyn hiukkasta, kun isä oli juuri edellisenä päivänä siivonnut ennen lapsen tuloa, mutta sitähån hän ei nähnyt.

Kun äidin luona jatkuvasti likapyykkiä korissa, eikä lakanoita vaihdeta päivittäin, villakoiria lattialla jne.

No tuossahan nimenomaan ongelma on se, että isän luona ei oltu sitä koko viikkoa. Jos hän olisi ollut siellä, hänkin olisi nähnyt, miten esim pyykkiä ja tiskiä muodostuu. Isommat siivot ja harvemmin tehtävät asiat sitten voi hoitaa eri tavalla. 

Ei lapsi mene rikki siististä kodista, eikä siitä jos ei näe isää koko ajan rätti kädessä :D Ei se VOI olla mikään ONGELMA, herran tähen sentään :D Aika keheva saa 10 vuotias olla, jos ei selitettynäkään ymmärrä, että isä tykkää siivota kaiken valmiiksi kun lapsi tulee hänen luokseen, niin on sitten siivot tehty alta pois, ja voidaan keskittyä olennaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Olisitko sitten suostunut siihen että näet lastasi joka 2. viikonloppu? Minusta se on aika vähän ja vaikka tähän päälle lisäisi vielä 2 arkipäivää viikossa niin siinä mielestäni tuntuisi ettei ole pysyvää kotia/arkea ollenkaan

Meillä meni niin että minä oon päähuoltaja. Ens alkuun meni niin että isänsä haki lapsen la ja palautti su. Ei ollut sopimuksia. Sitten kun tuli vaimo kuvioihin niin koko vl ja välillä arkena. Lapsi päätti 12 v milloin menee. Meni välillä la ja tuli su ja välillä koko vl.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

Tämä "joustaminen " ja katkera tilitys on niin nähty monesti. Houstaminen kun tuntuu monesti tarkoittavan sitä että äidin mielialojen mukaan pitää isän hypätä käskystä, koska muuten äiti ei voi hyvin, ja lapset kärsii. Ei tietenkään siksi että äiti on sekopää, vaan siksi että isä ei "jousta", eli ei esim. ota töistä palkatonta vapaata kun äiti haluaa ekstempore viikon reissulle etelään NYT HETI, Ei maksa enempää elareita, koska äidin mielestä hän voi huonosti, jos ei pääse neljää kertaa vuodessa kaukomaille. Se on semmoista se joustaminen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Voi voi, oisko kannattanut jättää sunkin lapset tekemättä jos sinne baariin noin kovasti haluat vieraita miehiä panemaan.

Tiedoksi sulle, lapsia ei työnnet isälle, isä on myös lasten kasvattaja ja yhtä tasavertainen kuin äiti. Jos sulla on paska mies ja koet että vain äiti voi heidät kasvattaa niin olis kannattanut hetki miettiä kenelle haaransa avaa.

En tiedä mistä päättelit että itse olisin eronnut, kun kerroin heidän olevan itsekkäitä, mutta en ole. Ei tulisi mieleenkään vaikeuttaa lasten elämää ”oman onneni takia.” Me olemme yhdessä perustaneet perheen ja siitä huolehdimme. Huomaa että kalikka kalahti, kun noin hermostuit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂

Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.

Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.

T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta

Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)

Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.

Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.

Kyllä osaan. Tuo on ihan sama asia kuin nähdä joka toinen viikonloppu pe-su. Paitsi että jos teillä on kouluikäisiä lapsia niin jää pelkät illat aikaa. En tiedä, että millainen kuva sulla on ylipäänsä vanhemmuudesta, mutta kaiken tuon pitäisi olla normaalia. Paitsi, että 2 yötä kahteen viikkoon on surullisen vähän. Kiva tietenkin, että sinä olet tyytyväinen.

Siitä tulee 3 päivää, ei kaksi. Yöllä meillä nukutaan ;)

Aika puuaivo saa olla, jos ei ymmärrä mitä eroa on elää arkea kouluineen harrastuksineen, vrt viikonloppu, jolloin kaikki läksyjen kyselyt ja harrasteet on tauolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni perheessä on virallisesti vuoroviikkoasuminen ja se toimii hyvin. Käytännössä oikea koti on äidillä ja puhuvat siis tästä kodista kotina ja isän kodista isällä olemisena. Systeemin paras puoli on se, että vanhemmat asuvat alle kilometrin päässä toisistaan, joten vaihto on nopeaa eikä siitä ole luotu pakkoa. Isällä on paljon työmatkoja, joten käytännössä viikko-viikko-asuminen on sitä, että isän luona vietetään 3-4 päivää ja äidin luona sitten taas kokonainen viikko. Vanhemmat ovat puheväleissä, viettävät lasten juhlat ja kaikki juhlapyhätkin yhdessä. Nyt kun lapset ovat teinejä, on yksi vähän enemmän isän luona eli käytännössä aina kuin vain mahdollista ja kaksi muuta sitten enemmänkin vierailevat siellä.

Toisaalta työn kautta tapaan koko ajan lapsia, joilla koulukirjoja, harrastusvälineitä ja vaatteita on aina väärässä paikassa ja jossa vanhemmat ovat ihan pihalla lapsen menemisistä ja tekemisistä, kun "se tapahtui silloin kun oli isällään, puhu siitä isälle". Lastan ei pidetä kokonaisuutena vaan enemmänkin "minun luonani kaikki on hyvin" -kategoriassa aivan kuin lapsi voisi kääntää päässään olevasta katkaisimesta, miten käyttäytyy ja mitä pään sisällä tapahtuu.

Onko näissä juhlapyhien vietoissa mukana molempien vanhempien nykyiset kumppanit myös? Ja ehkä heidän entiset kumppaninsa, ja heidän kanssa tekemät lapset myös? Vai ollaanko muka erillään asuvia ja eronneita vain...

Äidillä on uusi mies ja lapsia tämän kanssa. Nämä ovat mukana lasten juhlissa (synttärit, rippijuhla yo-juhlat jne) siinä missä vanhemmatkin. Jouluja viettivät yhdessä silloin kuin lapset olivat pienempiä, nykyään tapaavat koko porukka aattona mutta aattoiltana sitten jakaantuvat tavallisesti niin, että nämä yhteiset lapset viettävät aattoillan ja joulupäivän isällä ja sitten loppuloman äidillään.

Isän seurustelukumppani ei ole ollut toistaiseksi mukana, eivät esim. asu yhdessä ja seurustelukumppanilla on ulkomailla asuva aikuinen tytär, jonka luona usein viettää esim. joulut.

Mielestäni systeemi on toiminut näin ulkopuolisen silmin hyvin, vaikka olin todella epäileväinen heti alkuun. Tilannetta on auttanut vanhempien hyvät välit ja läheinen asuminen.

Niin, tilanteita kun on erilaisia. Jos molempien uusilla kumppaneilla onkin omia lapsia, ja he viettävätkin joulut exvaimon/miehen kanssa, ja yhteisten lapsien kanssa exanoppilassa. Niin eipä enää toimikaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Voi voi, oisko kannattanut jättää sunkin lapset tekemättä jos sinne baariin noin kovasti haluat vieraita miehiä panemaan.

Tiedoksi sulle, lapsia ei työnnet isälle, isä on myös lasten kasvattaja ja yhtä tasavertainen kuin äiti. Jos sulla on paska mies ja koet että vain äiti voi heidät kasvattaa niin olis kannattanut hetki miettiä kenelle haaransa avaa.

En tiedä mistä päättelit että itse olisin eronnut, kun kerroin heidän olevan itsekkäitä, mutta en ole. Ei tulisi mieleenkään vaikeuttaa lasten elämää ”oman onneni takia.” Me olemme yhdessä perustaneet perheen ja siitä huolehdimme. Huomaa että kalikka kalahti, kun noin hermostuit.

En hernostunut eikä kalahtanjt, mietin vain mitä vikaa sun päässä/suhteessa on kun väität yleistäen että äidit ravaavat baareissa muiden miesten perässä kun lapset ovat isällään. Ja että kapset on työnnetty isälleen.

Isä on lapsen perheeseen kuuluva henkilö jota lapsi rakastaa yhtäpaljon kuin äitiä. Ei häntä tarvi työntää isälleen. En edes halua tietää millaista perhe-elämänne on kun sun ajatukset on tuollaisia. Yök