Lue keskustelun säännöt.
Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta
18.01.2019 |
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.
Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.
En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.
Mietipä sitä mielenkiintoista tilannetta, kun mä sillä yksiöviikollani kerron miesystävälleni Harrille, että hän voi ottaa kaapista ton vapaana olevan alahyllyn. Eksäni Antin kamat ovat tuossa ylähyllyllä ja sen alapuolella hänen naisystävänsä Helin.
Ja kylppäri täynnä hammasharjoja.
Hieno idea, Hermanni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.
Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.
En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.Mietipä sitä mielenkiintoista tilannetta, kun mä sillä yksiöviikollani kerron miesystävälleni Harrille, että hän voi ottaa kaapista ton vapaana olevan alahyllyn. Eksäni Antin kamat ovat tuossa ylähyllyllä ja sen alapuolella hänen naisystävänsä Helin.
Ja kylppäri täynnä hammasharjoja.
Hieno idea, Hermanni.
Jos sinulla on miesystävä, niin miksi ette ole lapsettomalla viikolla Harrin kotona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.
Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.
En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.Mietipä sitä mielenkiintoista tilannetta, kun mä sillä yksiöviikollani kerron miesystävälleni Harrille, että hän voi ottaa kaapista ton vapaana olevan alahyllyn. Eksäni Antin kamat ovat tuossa ylähyllyllä ja sen alapuolella hänen naisystävänsä Helin.
Ja kylppäri täynnä hammasharjoja.
Hieno idea, Hermanni.Jos sinulla on miesystävä, niin miksi ette ole lapsettomalla viikolla Harrin kotona?
Harrin viikolla ollaan Harrin ja Paulan ja heidän lapsien kotona. Ohis
Nyt olemme päässeet mielekkään elämän ytimeen. Tässä vanhemmat ovat iloisia ja lapset kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan.
En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on.
Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?
Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.
Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....
Ohis
Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen.
Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu.
Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!
Miksi ihmeessä ei juurtuisi? Ei kai se lapsi niille seinille niitä asioitaan kerro, vaan niille vanhemmille. Ihan yhtä poissaolevia (ja ehkä enemmänkin) ne vanhemmat ovat siinä tapauksessa, että lapset asuvat yhdessä asunnossa ja vanhemmat käyvät siellä vain kyläilemässä. Vanhemmilla on oma elämä ja koti, joihin lapset eivät tule kuulumaan. He juurtuvat niihin seiniin, jotka eivät ole isän eikä äidin.
Onko sinun ihmissuhteesi siis aina riippuvaisia niistä seinistä, joiden sisällä se tapahtuu? Etkö pysty esimerkiksi ystävystymään ihmisen kanssa, ellet asu hänen kanssaan 24/7? Ja meneekö välit ystävääsi poikki, jos hän muuttaa uuteen asuntoon? Tai jos puolison kanssa muutetaan uuteen asuntoon, se parisuhde yhtäkkiä muuttuukin täysin vieraaksi?
Kysytään näinpäin: jos sulle koti on vaan seinät, niin miksi ihmeessä et voi luopua omasta pysyvyyden tunteesta ja reissata itse, jos ja kun, se olisi lasten edun kannalta parempi? Mikset siis antaisi lapsille pysyvyttä, kun sulle on täysin yhdentekevää minkä seinien sisällä olet?
Ja mitä minuun tulee, tietysti mun ihmissuhteet ovat kytköksissä asumismuotoon. Ei mulle ole ihan sama asunko äitini kanssa vai aviomieheni. Ja kyllä oletuksena kun esim sitouduin avioliittoon oli se, että me puolisot asumme saman katon alla emmekä vuorottele missään.. Jotkut voivat erikseen sopia toisin, mikä on ok, mutta poikkeuksellista! Kun lapsemme syntyi, oletus oli että lapsi tulee meidän kanssamme kotiinsa. Yleinen oletus on, että perheenjäsenet asuvat yhdessä. Ja koti on monelle muutakin kuin seinät.
Ystäviä tämä ei tietenkään koske.
Koska joutuisin edelleen tappelemaan sen lasten isän kanssa asioista, joiden takia erosin. Vuokra, kotityöt, omaisuus, rahankäyttö, säännöt jne. Ei ole kyse asumismuodosta, vaan ihmissuhteesta, joka tekee normaaleista asioista vaikeita. En minä seiniä pakoon lähtenyt vaan sitä ihmistä.
Älä silti vähättele lasten kokemusta omasta kodistaan. Se voi poiketa omastasi. Jos mun menettäis rakastamansa kodin, uskoisin sen olevan heille todella suuri menetys.
Yhdessä joudutte edelleen sopimaan asioita. Mä todella ihmettelen mikä saa ihmiset sitoutumaan yhteisiin lapsiin, jos normaaleista käytännön asioista on noin vaikeaa! Todella ihme logiikka. Tokihan tähän on aina vastaus se, et kun se toinen vaan muuttu sellaiseksi. No, tämä menee tietysti jo vähän aiheen ohi.
Niin, joudumme edelleen sopimaan lapsiin liittyvistä asioista. Emme yhteisestä kodista, rahankäytöstä, omaisuudesta ja siivousvuoroista. Mikä tässä on vaikeaa? Miksi sinä kuvittelet, että ihmiset eroaa, jos yhteiselämä ei ole millään tavalla hankalaa? Jos et ymmärrä, miksi ihmiset ylipäätään eroavat, niin se on eri keskustelu. Jos ymmärrät erilaisia erojen syitä, ei pitäisi myöskään olla ymmärryksen ulottumattomissa se, miksi yhteisen kodin jakaminen ei vain ole vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ainakin ennemmin halunnut vuoroviikkoasumisen kun jtn muuta, jos vanhempani olisivat eronneet, kun vielä asuin heillä. Molemmat on mulle yhtälailla rakkaita ja tärkeitä ollu, joten olisin ehdottomasti halunnut olla molempien kanssa saman verran.
Pointti olikin, että jospa se ois ne vanhemmat, jotka vaihtaa sitä kotia.
En tajua mihin siinä kolmea asuntoa tarvitaan? Pikemminkin se vanhempien toinen asuntohan voi olla vaikka yksiö, joka on hankittu tätä varten.Näin minäkin ajattelen. Ja uusia kumppaneita kun tulee niin sitä uutta voi tavata aluksi sen uuden kumppanin luona. Pari kolme vuotta menee ihan hyvin näin.
Ei sen uuden kumppanin tarvi heti olla muuttamassa sisään yhtään mihinkään, tapailla voi muutenkin.
Oletusarvona tietenkin on, että sillä on asunto.
Niin pari kolme vuotta ja mitäs sitten? Sittenkö taas revitään ne lapset siitä systeemistä ja totutetaan uuteen? Tuohan tuossa juuri on ongelmana, että tuo vanhempien kodin vaihtaminen ei voi olla mikään pysyvä ratkaisu vaan se on jokin välitila, joka muka olisi kompromissi lasten parhaaksi. Mutta voiko se oikeasti olla lapsen parhaaksi, jos sitten parin vuoden päästä taas tehdään uudenlainen ero, eli se lopullinen. Ja sitten siellä onkin yhtäkkiä uusia kumppaneita joita ei ole koskaan edes nähty, kun lapset on pidetty siellä omassa kuplassaan ja vanhempien elämä on ihan vierasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.
Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.
Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)
T. vuoroasujien äiti
Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"
Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.
Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.
Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.
Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....
No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.
No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä, kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.
Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos.
Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla.
Voi, kun tietäisit......
Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on?
Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle. Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.
Nuorella on siihen oikeus. Hän olisi voinut joka tapauksessa valehdella olinpaikkansa, vaikka asuisi ydinperheessä. Mahtavaa, että nuori kantoi vastuun itse ❤️
T. Itsekin abortin salaa vanhemmiltaan aikanaan teettänyt. En enää asunut kotona, mutta en edelleenkään kadu että tein sen salaa. Enkä ole tapahtuneesta traumatisoitunut.
No tämä kuvio meni siis niin,että kummallakin vanhemmalla oli jo uudet rakkaat ja siihen se huomio menikin. Ei sitä nyt alettu joka päivä soittelemaan exälle, että onko se tyttö nyt siellä. Kun uusi puoliso olis ollut mustasukkainen.
Tyttö oli 13v ja minä olin se, joka hain tytön sairaalasta ja kumpikin vanhempi luuli, että tyttö on ehkä toisella vanhemmallaan tai siellä Mirkun luona tai jossakin, kun tärkeintä on se uuden ystävän kanssa parinmuodostus.
Siksi joskus olen niin vihainen näistä erojutuista, kun totutaan siihen, että viikko ollaan tapaamatta lasta ja saa rauhassa kuherrella uuden miehen tai naisen kanssa, niin se lapsiviikko tuntuukin raskaalta. Murkku, joka kiukuttelee ja toivotaan, että tulispa taas vapaa viikko, kun ei jaksa kuunnella paiskomista ja se uusi hellukin on ärtynyt, kun ei voi petihommia harrastaa rauhassa ja murkku kiukkuaa ja aika menee siihen. Kukaan ei jaksa kysyä, että miksi se murkku raivoaa ja kiukuttelee. Tässä tapauksessa syynä oli raskaus ja ajan hommaaminen sairaalaan ja poishakeminen jäikin sitten muiden kontolle, kun omille vanhemmille oli tärkeämpiä muut jutut ja se vapaaviikko.
Anteeksi jos loukkasin jotain tällaisella mielipiteellä, mutta näitä yksinäisiksi tuntevia nuoria on aika paljon, joilla on tunne, etteivät he kuulu minnekkään ja kukaan ei välitä heistä.
Tuokaan esimerkki ei liity varsinaisesti vuoroviikkoasumiseen vaan eron jälkeisiin uusiin puolisoihin. Miksi kaikki mahdolliset erodraamat ja jopa ydinperheissä mahdolliset draamat nyt yhtäkkiä pelkästään vuoroasumisen syytä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olisin mielelläni asunut vuoroviikkosysteemillä molempien vanhempien luona, mutta he eivät olleet väleissä ja välimatkakin oli satoja kilometrejä. Kyllä se väkisinkin heijastuu siihen isäsuhteeseen, jos tavataan vain muutaman päivän ajan kuukaudessa. Vuoroviikkomallin kritisoijien soisi ymmärtävän, ettei kodin hajoaminen ole lapselle koskaan ideaalitilanne, ja huoltojärjestelyissä täytyy valita lapsen kannalta huonoista järjestelyistä se oman perheen kannalta vähiten huono. Vuoroviikkomallissa on omat vikansa, mutta niin on perinteisessä mallissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Pointti tässä ehkä oli se, että ensin mies on haukuttu kaikille, kuinka huono se on ja ei tee kotitöitä ja ei ota vastuuta ja ei tuo kukkasia ja joulunakin antoi vain pörrösukat lahjaksi. Sikamies.Sitten yhtäkkiä se on vastuuntuntoinen ja ihana isä ja lapsilla on oikeus isään ja niin hyvä mies, kun hoitaa hyvin vuorollaan lapset. Ja kun mies löytää uuden naisen, niin sittenkös se yhtäkkiä vimma tuleekin. Se sikamies onkin onnellinen jonkun muun kanssa, joka ei haukukkaan sitä koko aikaa ja lapsetkin tykkää siitä naisesta ja olla isän luona. Stop tykkänään, nyt se muuttuikin taas sikamieheksi ja ympäristö saa taas kuunnella haukkuja miehestä.
Lapset siinä sitten yrittää elää tasapainoista lapsuutta kahdessa kodissa, kun ei oikein tiedä, saako isi olla tänään hyvä ja vastuuntuntoinen, vai onko se sika, kun otti uuden vaimon itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin mielelläni asunut vuoroviikkosysteemillä molempien vanhempien luona, mutta he eivät olleet väleissä ja välimatkakin oli satoja kilometrejä. Kyllä se väkisinkin heijastuu siihen isäsuhteeseen, jos tavataan vain muutaman päivän ajan kuukaudessa. Vuoroviikkomallin kritisoijien soisi ymmärtävän, ettei kodin hajoaminen ole lapselle koskaan ideaalitilanne, ja huoltojärjestelyissä täytyy valita lapsen kannalta huonoista järjestelyistä se oman perheen kannalta vähiten huono. Vuoroviikkomallissa on omat vikansa, mutta niin on perinteisessä mallissakin.
Minä olen elänyt ydinperheessä ja minulla ei ollut mitään välejä isään. Ei läheisiä ja ei oikeastaan mitään. Joten siksi minua huvittaa tämä lässytys, että vuoroviikot on juuri se ihku ja mahtava keino, millä lapsella on oikeus isäänsä ja isäsuhteeseen ja heistä tulee läheisiä.
Ei tule, vaikka se isä asuis naapurissa tai kellarissa tai 100km päässä tai ydinperheessä päivittäin tai vuoroviikoittain ja lapsi laukkaisi siellä joka päivä tai viis viikkoa putkeen. Jos isä on etäinen, se säilyy etäisenä, vaikka olisit asunut sen kanssa eläkkeeseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin mielelläni asunut vuoroviikkosysteemillä molempien vanhempien luona, mutta he eivät olleet väleissä ja välimatkakin oli satoja kilometrejä. Kyllä se väkisinkin heijastuu siihen isäsuhteeseen, jos tavataan vain muutaman päivän ajan kuukaudessa. Vuoroviikkomallin kritisoijien soisi ymmärtävän, ettei kodin hajoaminen ole lapselle koskaan ideaalitilanne, ja huoltojärjestelyissä täytyy valita lapsen kannalta huonoista järjestelyistä se oman perheen kannalta vähiten huono. Vuoroviikkomallissa on omat vikansa, mutta niin on perinteisessä mallissakin.
Minä olen elänyt ydinperheessä ja minulla ei ollut mitään välejä isään. Ei läheisiä ja ei oikeastaan mitään. Joten siksi minua huvittaa tämä lässytys, että vuoroviikot on juuri se ihku ja mahtava keino, millä lapsella on oikeus isäänsä ja isäsuhteeseen ja heistä tulee läheisiä.
Ei tule, vaikka se isä asuis naapurissa tai kellarissa tai 100km päässä tai ydinperheessä päivittäin tai vuoroviikoittain ja lapsi laukkaisi siellä joka päivä tai viis viikkoa putkeen. Jos isä on etäinen, se säilyy etäisenä, vaikka olisit asunut sen kanssa eläkkeeseen asti.
Tarkoitin siis, että olisin varmaan vetänyt ranteet auki, jos olisin joutunut isän kanssa asumaan joka toinen viikko kahdestaan. Jos siis olisivat eronneet. Onneksi eivät, niin sai asua kotona aikuiseksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Pointti tässä ehkä oli se, että ensin mies on haukuttu kaikille, kuinka huono se on ja ei tee kotitöitä ja ei ota vastuuta ja ei tuo kukkasia ja joulunakin antoi vain pörrösukat lahjaksi. Sikamies.Sitten yhtäkkiä se on vastuuntuntoinen ja ihana isä ja lapsilla on oikeus isään ja niin hyvä mies, kun hoitaa hyvin vuorollaan lapset. Ja kun mies löytää uuden naisen, niin sittenkös se yhtäkkiä vimma tuleekin. Se sikamies onkin onnellinen jonkun muun kanssa, joka ei haukukkaan sitä koko aikaa ja lapsetkin tykkää siitä naisesta ja olla isän luona. Stop tykkänään, nyt se muuttuikin taas sikamieheksi ja ympäristö saa taas kuunnella haukkuja miehestä.
Lapset siinä sitten yrittää elää tasapainoista lapsuutta kahdessa kodissa, kun ei oikein tiedä, saako isi olla tänään hyvä ja vastuuntuntoinen, vai onko se sika, kun otti uuden vaimon itselleen.
No jos sinun käsityksesi eroista ja kamalista miehistä on vääränlaiset pörrösukat, niin tuskin sinulle tämä asia tulee koskaan aukeamaan. Mielestäni äskeisessä viestissäni yritin asiaa selittää, mutta antaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Pointti tässä ehkä oli se, että ensin mies on haukuttu kaikille, kuinka huono se on ja ei tee kotitöitä ja ei ota vastuuta ja ei tuo kukkasia ja joulunakin antoi vain pörrösukat lahjaksi. Sikamies.Sitten yhtäkkiä se on vastuuntuntoinen ja ihana isä ja lapsilla on oikeus isään ja niin hyvä mies, kun hoitaa hyvin vuorollaan lapset. Ja kun mies löytää uuden naisen, niin sittenkös se yhtäkkiä vimma tuleekin. Se sikamies onkin onnellinen jonkun muun kanssa, joka ei haukukkaan sitä koko aikaa ja lapsetkin tykkää siitä naisesta ja olla isän luona. Stop tykkänään, nyt se muuttuikin taas sikamieheksi ja ympäristö saa taas kuunnella haukkuja miehestä.
Lapset siinä sitten yrittää elää tasapainoista lapsuutta kahdessa kodissa, kun ei oikein tiedä, saako isi olla tänään hyvä ja vastuuntuntoinen, vai onko se sika, kun otti uuden vaimon itselleen.
Minun äitini haukkui isääni aina ja en sitä voinut ymmärtää, koska isä oli aina minulle hyvä. Aikusena tajusin että se olikin äidin päässä se vika. Lapsi tulee pitää erossa vanhempien välisistä erimielisyyksistä ja tämä voi olla monelle liian vaikea paikka jos vanhemmilla on sama koti. Joku tästä taisi kirjoittaakkin jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläkin viikolla tapasin kaksi nuorta jotka suunnittelevat peruskoulun jälkeiset opintonsa sillä perusteella että voivat muuttaa omilleen ja päästä vihdoin jokaviikkoisesta reissaamisesta loukkaamatta ja valitsematta kumpaakaan vanhempaa. Eivätkä olleet ensimmäiset tai viimeiset.
Teinithän yleensä tietää parhaiten mikä on heille hyväksi ja mikä ei. Päätökset on aina järkeviä ja harkittuja.
Ehjä perhe jossa isä ja äiti olisi tietysti parempi mutta kyllä vuoroviikkoasuminen yksinhuoltajuuden voittaa. Lapsille on hyväksi että löytyy roolimallit molemmista sukupuolista. Se että järjestely on joskus lasten mielestä epämukavaa ei automaattisesti tarkoita ettei se heitä palvelisi.
No entäs lespo ja hommoparien lapset? Kaikki turmiossa kun ei ole vanhemman roolimallia kuin toisesta sukupuolesta?
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä on ekaluokkalainen, jonka vanhemmat erosivat eskarikeväänä. Asuu viikko-viikko-systeemillä molempien luona. Eniten mua säälittää lapsi, jota heitellään lähes joka viikonloppu isovanhemmilta toisille, jotta lapsen vanhempi saa vapaan viikonlopun juhlimiseen/uuden kumppanin kanssa olemiseen. EIKÖ SE JUMALAUTA RIITÄ, ETTÄ JOKA TOINEN VIIKKO JA VIIKONLOPPU OVAT VAPAITA LAPSESTA?? En tajua, mua niin säälittää tämä lapsi. Kai hänkin kaipaa kiireetöntä yhdessäoloa viikonloppuisin vanhemman kanssa, ei se kiireisellä työ-ja kouluviikolla ole samanlaista. Kaiken huippu on, kuinka kaikki vakuuttelevat lapsen olevan niin reipas ja omatoiminen. Musta tuntuu, ettei se ole totuus, mitä lapsi oikeasti ajattelee/tuntee. Kiitos, olen puhunut.
Tämäkään ei liity vuoroviikkoasumiseen oikein mitenkään. Ihan samalla tavalla ydinperheen lapsi voi olla hoidossa ihan joka viikonloppu, että vanhemmat pääsee juhlimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Oi miten tarkkanäköistä! Mahtavaa analyysiä, ja ihan totta joka sana, kiitos tästä! Olen huomannut asioiden menevän just eikä melkein näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa tähän miehenä kirjoittaa mitään. Tämä ketju on monelle pelkkää sädekehän kiilotusta. Monelle vanhemmalle tuntuu olevan suunnattoman tärkeää pönkittää omaa itsetuntoaan täällä avlla, ja se jos jokin on todella surullista. Myös oikeassa oleminen tuntuu olevan muiden hyvinvointia tärkeämpää.
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.
Voi pyhä yksinkertaisuus! Kai se mies nyt eron jälkeen itse tekee ruoat ja kotityöt, kun ei ole naista enää passaamassa. Se, että mies ei kunnioita ja arvosta vaimoaan, ei kyllä mitenkään liity lapsiin ja isyyteen. Valtataistelut, kunnioituksenpuute jopa halveksuminen sekä niistä aiheutuva ahdistus liittyi meillä parisuhteeseen eikä millään tavalla lapsiin. Kyllä minäkin tiesin koko ajan, että mies osaa tehdä ruokaa ja siivota, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni eikä tarvitse tehdä kenellekään kiusaa.
Pointti tässä ehkä oli se, että ensin mies on haukuttu kaikille, kuinka huono se on ja ei tee kotitöitä ja ei ota vastuuta ja ei tuo kukkasia ja joulunakin antoi vain pörrösukat lahjaksi. Sikamies.Sitten yhtäkkiä se on vastuuntuntoinen ja ihana isä ja lapsilla on oikeus isään ja niin hyvä mies, kun hoitaa hyvin vuorollaan lapset. Ja kun mies löytää uuden naisen, niin sittenkös se yhtäkkiä vimma tuleekin. Se sikamies onkin onnellinen jonkun muun kanssa, joka ei haukukkaan sitä koko aikaa ja lapsetkin tykkää siitä naisesta ja olla isän luona. Stop tykkänään, nyt se muuttuikin taas sikamieheksi ja ympäristö saa taas kuunnella haukkuja miehestä.
Lapset siinä sitten yrittää elää tasapainoista lapsuutta kahdessa kodissa, kun ei oikein tiedä, saako isi olla tänään hyvä ja vastuuntuntoinen, vai onko se sika, kun otti uuden vaimon itselleen.
No jos sinun käsityksesi eroista ja kamalista miehistä on vääränlaiset pörrösukat, niin tuskin sinulle tämä asia tulee koskaan aukeamaan. Mielestäni äskeisessä viestissäni yritin asiaa selittää, mutta antaa olla.
Ymmörrötkö sinä tahallaan väärin? ohis
Eniten tässä ihmettelen sitä, että naiset on enemmistönä erojen hakemisessa. Kun mies on niin huono ja ei tee sitä ja ei tee tätä, jätän sen sian. Mutta heti halutaan vuoroasumista ja se sikamies muuttuukin ihan mahtavaksi ja huolehtivaksi isäksi, kun erotaan ja halutaan lapset joka toiseksi viikoksi pois.
Kuten tuttavalleni kävi. Sika mies. Ei välitä lapsista, ei osoita rakkautta. Ei tee ruokaa, ei siivoa, inhottava otus. Erottiin ja vuoroviikot. Nyt miehestä tulikin niin vastuuntuntoinen, että totta kai sille voi antaa lapset joka toinen viikko. Mutta tilanne muuttui taas mullinmallin, kun mies alkoi seurustelemaan. Kauhea utelu lapsilta, millainen uusi nainen on. Onhan rumempi ja teki jopa riisipuuron siniseen maitoon, vaikka hän tekee kermaan. Ja tekeehän huonompaa ruokaa ja eihän iskäkään enää teitä hoida hyvin. Ja lapset tietenkin haukkui uutta naista äidin mieliksi ja sitä sotaa saikin sitten ympäristö kuunnella jatkuvasti, kuinka mies olikin taas huono isä, kun oli uuden naisen hommannut itselleen, joka ei edes riisipuuroa keitä kermaan ja totta kai lapsetkin inhoaa sitä.
Ja lopulta kävi tietenkin niin, että lapset ei halunneet mennä isälleen, kun äiti murjotti, jos heillä oli ollut siellä mukavaa ja uusi nainenkin oli ollut kiva.