Vuoroviikkoasuminen ei palvele lasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Olisitko sitten suostunut siihen että näet lastasi joka 2. viikonloppu? Minusta se on aika vähän ja vaikka tähän päälle lisäisi vielä 2 arkipäivää viikossa niin siinä mielestäni tuntuisi ettei ole pysyvää kotia/arkea ollenkaan

Meillä meni niin että minä oon päähuoltaja. Ens alkuun meni niin että isänsä haki lapsen la ja palautti su. Ei ollut sopimuksia. Sitten kun tuli vaimo kuvioihin niin koko vl ja välillä arkena. Lapsi päätti 12 v milloin menee. Meni välillä la ja tuli su ja välillä koko vl.

Tottakai tuo sinulle sopi kun sait itse pitää kono ajan lapset mutta olisko sopinut toisinpäin?

Vierailija kirjoitti:

Älytön keskustelu.

Mikään eron jälkeen tehtävä asumisratkaisu ei ole ideaali. Kyse kaikessa on vain pienemmän pahan valitsemisesta.

Kaikki tietää, että vanhempi, jota näkee vain joka toinen viikonloppu, muuttuu ajan myötä etäisemmäksi kuin vuoroviikkovanhempi. Jos molemmat vanhemmat haluavat olla aktiivisesti osallisia lapsen elämässä, niin joka toinen vkl ei ole ideaali ratkaisu.

Ja mitä siihen tulee, että vanhemmat muuttavat, niin sehän toimii tasan silloin, kun vanhemmat tulee erittäin hyvin toimeen keskenään. Miksi ihmeessä sitten erotaan, jos tullaan niin hyvin toimeen?

Ei pidä paikkaansa. On meset ja wa, ja skypet, ja txtviestit, ja kuvaviestit, ja sähköpostit, ja puhelimet.... Hyvän suhteen ylläpitämiseksi ei tarvitse välttämättä päivittäistä näkemistä. Lisäksi jos etää nähdään myös viikolla, niin tulee ihan erilainen tatsi, kun niitä läksyjä tarkastaa myös se etävanhempi, ja kuuntelee koulupäivän kuulumiset välipalapöydässä.

Etteköhän te nyt vähän dramatisoi :D Ihan kun teitä oikeasti kiinnostaisi lasten etu. Naiset kannattavat isän sukunimen dominointia ja lapsen sukupuolen valitsemista aborteilla, ovatkos ne lapsen oma etu? Ei, eivät ole. Ne ovat miehen etu. Vuoroviikkoasuminen ei vahingoita ketään ja se yksinkertaisesti kuuluu elämään. Sekö sitten toimii, että toinen vanhempi vieraannutetaan? Sekös toimii? Onko ratkaisuja? Pakonomainen yhdessäpysyminen? 

Eivät miehet koskaan ole joutuneet ajattelemaan lapsen etua, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eronneet vanhemmat ovat kaikkein itsekkäimpiä ihmisiä keitä tiedän. ”Lapset kyllä sopeutuu! Onnellinen äiti, onnelliset lapset!” Joo, se lapsi varmasti tulee tosi onnelliseksi juuri siitä että äiti saa ravata baareissa ja raahata kotiin vieraita miehiä kun lapsi on työnnetty pois tieltä isälleen. ”Ansaitsee tämän oman ajan!” Mutta lapset ei ansaitse hyvää lapsuutta...

Voi voi, oisko kannattanut jättää sunkin lapset tekemättä jos sinne baariin noin kovasti haluat vieraita miehiä panemaan.

Tiedoksi sulle, lapsia ei työnnet isälle, isä on myös lasten kasvattaja ja yhtä tasavertainen kuin äiti. Jos sulla on paska mies ja koet että vain äiti voi heidät kasvattaa niin olis kannattanut hetki miettiä kenelle haaransa avaa.

En tiedä mistä päättelit että itse olisin eronnut, kun kerroin heidän olevan itsekkäitä, mutta en ole. Ei tulisi mieleenkään vaikeuttaa lasten elämää ”oman onneni takia.” Me olemme yhdessä perustaneet perheen ja siitä huolehdimme. Huomaa että kalikka kalahti, kun noin hermostuit.

En hernostunut eikä kalahtanjt, mietin vain mitä vikaa sun päässä/suhteessa on kun väität yleistäen että äidit ravaavat baareissa muiden miesten perässä kun lapset ovat isällään. Ja että kapset on työnnetty isälleen.

Isä on lapsen perheeseen kuuluva henkilö jota lapsi rakastaa yhtäpaljon kuin äitiä. Ei häntä tarvi työntää isälleen. En edes halua tietää millaista perhe-elämänne on kun sun ajatukset on tuollaisia. Yök

Niinhän yyhoot sanovat ”omaa aikaa!” Ja viinipullo auki. Ihan sama mikä lapsille olisi parasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Ja myös jo neuvoloissa alettaisiin kyselemään lapsilta näiden onnellisuudesta ja hyvinvoinnista kun ikä antaa myöten eaim erilaisten leikkien ym avulla. Ja koululaiset osaavat jo sanoittaakin tuntemuksiaan. Eikä nyt sitä "ettei vanhemmille tule vaan paha mieli" - bullshittiä. Lapsilla on muutenkin taipumus suojella vanhempiaan. Minä ainakin haluan kuulla vanhempana silläkin uhalla, että selviäisi jotain omasta toiminnasta epämieluisaa kuultavaa.

T. Se, joka aiemmin kritisoi neuvolatoimintaa, joka keskittyy vain vanhempien (erityisesti äidin) onneen

Mulla riipaisee sydämestä joka kerta kun miehen lasten äiti mollaa lapsien harrastuksia, ja "minä en ainakaan tee harrastusten eteen mitään" kitinöitä. Näen miten lapsia sattuu äidin käytös, ja se että äiti valittaa lapsista isälle melkein päivittäin. Lapset eivät silti sano mitään, vaikka itkua näkyy monesti jo silmänurkassa. Sitten me isän kanssa lohdutellaan että älä välitä, harrastuksesi on hyvin tärkeä, ja olet todella taitava siinä, ja me osallistumme aina, älä huoli. Kannatan lasten onellisuuskyselyjä jo varhaisessa vaiheessa. Nämäkään lapset eivät tiedä että me ottaisimme heidät mieluusti meille kokonaan. Äidille se ei vain käy, koska HÄNEN onnellisuutensa kärsisi siitä, vaikka lapset voisivat meidän luona selkeästi paremmin, kun on kaksi ihmistä jotka tekevät heidän eteen kaikkensa. Äidin luona kun ei ole yhtään aikuista, joka ajattelisi lasten parasta, vain omaansa, ja sillä hän ratsastaa, ja vaatii ja haukkuu, ja selittää että kaikki tämä on siksi että hän olisi mahsollisimman onnellinen, koska silloin lapsetkin ovat onnellisia. En voi tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Olisitko sitten suostunut siihen että näet lastasi joka 2. viikonloppu? Minusta se on aika vähän ja vaikka tähän päälle lisäisi vielä 2 arkipäivää viikossa niin siinä mielestäni tuntuisi ettei ole pysyvää kotia/arkea ollenkaan

Meillä meni niin että minä oon päähuoltaja. Ens alkuun meni niin että isänsä haki lapsen la ja palautti su. Ei ollut sopimuksia. Sitten kun tuli vaimo kuvioihin niin koko vl ja välillä arkena. Lapsi päätti 12 v milloin menee. Meni välillä la ja tuli su ja välillä koko vl.

Kertoo kyllä paljon vanhemmista, kun toinen ei anna ja toista ei edes kiinnosta ottaa joka viikko. Vuoroviikkoa kritisoidaan, mutta kyllä tällainen järjestely kuulostaa todella sekavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Nykyään on niin muodikasta olla jaksamatta omia väkisin tehtyjä lapsiaan. Jos vanhemmat oireilevat psyykettään, eivätkä jaksa olla lastensa kanssa, niin pitäisi helpommin sijoittaa lapset perheeseen jossa heitä jaksetaan, eikä olla mielisairaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Kuka on sanonut näin? Miksi sinulla on käsitys että jos saa olla itsekseen viihteellä voi automaattisesti paremmin. Minä en tykkää käydä viihteellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Ainoastaan katkera ja kateelline miettii asiaa tuolta kannata mitä äiti tekee kun lapset ovat isällään.

Huomaa kyllä kuinka vinksallaan on perhearvot tällaisessa perheessä.

Minä olen lapsista erossa siksi että heillä on hana ja rakastava isä! Tiedostan että kun isä on alusta asti ollut mukana lasten elämässä ja kasvattanut heidät niin en voi riistää isltä lapsia tai lapsia isältä.

Huomaa että sinä et ole paljon miettinyt kenelle lapsia teet kun ajattelet että vain sinä olet lapsille tärkeä ja isän tunteilla ei ole väliä. Joko miehesi on paska isä ja ei välitä tai sinänolet itsekös paska joka ei välitä onko lapsella isää.

Eli tärkeintä on että lapsi viettää aikaa molempien vanhempien kanssa koska niin on ollut vauvasta asti. Ymmärrän kyllä ett olet katkera kun näköjään miehesi ei välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂

Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.

Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.

T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta

Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)

Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.

Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.

Kyllä osaan. Tuo on ihan sama asia kuin nähdä joka toinen viikonloppu pe-su. Paitsi että jos teillä on kouluikäisiä lapsia niin jää pelkät illat aikaa. En tiedä, että millainen kuva sulla on ylipäänsä vanhemmuudesta, mutta kaiken tuon pitäisi olla normaalia. Paitsi, että 2 yötä kahteen viikkoon on surullisen vähän. Kiva tietenkin, että sinä olet tyytyväinen.

Siitä tulee 3 päivää, ei kaksi. Yöllä meillä nukutaan ;)

Aika puuaivo saa olla, jos ei ymmärrä mitä eroa on elää arkea kouluineen harrastuksineen, vrt viikonloppu, jolloin kaikki läksyjen kyselyt ja harrasteet on tauolla.

Turha sinulla minua on haukkua teidän surullisesta järjestelystä. Rautalangasta, pe-su on 3 päivää. Perjantai, lauantai, sunnuntai. Yy, kaa, koo. Tuo on todella vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.

Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)

Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.

Voidaan tehdä tutkimus ja tieto lapsen näkökulmasta on sinänsä arvokasta, mutta sen pohjalta ei voi tehdä mitään suosituksia, koska asiaan liittyy paljon muutakin.

Vaikka lapsi kuinka haluaisi asua äidin luona, eikä nähdä isää koska se on ei anna katsoa tablettia koko päivä niin kuin äiti, ja äiti uupuu koska on lapseen 100% sidottu eikä pysty käymään töissä, koska on vanhuspuolen lähihoitaja eikä pysty tekemään vuorotyötä lapsen takia, ja sen vuoksi lapsi elää köyhyydessä - ei se lapsen mielipide "mikä musta on kivointa" kuitenkaan ole lapsen etu. Asiassa on paljon muitakin ulottuvuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lapseen.

Ei ole pakko tehdä vuorotyötä, voi mennä vaikka siivoamaan työkseen, ja tehdä vain päivällä töitä. Itse olin tottakai 100 prosenttisen sitoutunut omaan lapseeni, ja mielestäni sellaisten ei tarvitsisi tehdä lapsia ollenkaan, jotka eivät ymmärrä että lapsi on 100 prosenttisesti oma lapsi. Vaikka eroaa, ei lasta voi halkaista 50/50.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Koska minulla on iso auto, olin äideistä se, joka kuskasi nuoria vähän sinne ja tänne. Kuuntelin takapenkkikeskusteluja tyrmistyneenä joskus ."voi v***, mun pitää mennä ens viikoksi iskän luo." " Voit tulla käymään vasta parin viikon päästä,kun oon kotona, mun pitää olla (isä tai äiti) luona tää viikko", "En voi tulla taaskaan sählymatseihin, kun mulla on isä/äiti viikko"

Kertaakaan en kuullut nuorten itse kertovan, että kivaa, kun saan olla joka toisen viikon jommassa kummassa kodissa. Yleensä se oli, että v**u, kun taas ens viikko on p*'ska,kun pitää olla siellä jomman kumman kodissa.

Silloin itse mietin, että jos eroaisimme miehen kanssa, en itse pystyisi yksin omakotitaloamme pitämään, joten lapset saisivat jäädä siihen isänsä kanssa ja minä muuttaisin etä-äidiksi ja koti säilyisi heille edelleen ainoana kotina.

Tuo nyt ei kerro mtn vuoroviikkoasumisesta, vaan siitä, että isä/äiti on välinpitämätön, jos ei kuskaa tai hommaa kyytiä matseihin.

Plus miten kuvkttelet et sun teinit puhuu sillo ku sä et oo kuulemassa. Jatkuvaa valitusta v ku sitä ja v ku tätä....

No kertoo se sen, että opin tuntemaan nämä nuoret hyvin, koska vuoroasujien vanhemmat ei välttämättä olleet aina ihan edes selvillä, missä heidän nuoret oli. Kun sen piti olla isällään, ei ku äidillään. Se oliki ollut jossain joron jäljillä. Lisäksi kuulinhan niitä tarinoita omaltakin nuorelta, joka kertoi kavereidensa juttuja vuoroasumisesta. Tuo, mitä ap kertoi, on osaltaan totta. Moni muutti mahdollisimman nopeaa omaan asuntoon, jotta sai sen oman kodin.

No hällä väliä, miten tätä asiaa ajattelette. Teidänhän se teidän elämä on ja teidänhän ne lapsenne on. Itse en vain kuullut koskaan (eikä oma lapsenikaan) näiltä nuorilta ikinä kehuja siitä, että on kaksi kotia. Ai niin, silloin kuulu, kun suunnittelivat jotain kätybileitä. Oli helppo valehdella, että on isällään ja isälle, että onkin äidillään. Paljon muitakin juttuja oli helppo valehdella, koska tiedonkulkua oli helppo pimittä,  kun kumpikaan vanhempi ei oikein enää ollut tietoinen, mitä oikeasti tapahtuu, kun tapasi lastaan vain joka toinen viikko.

Nyt kyllä vähän ontuu kommentointisi. Huomaa, ettet oikeasti tiedä asiasta yhtään mitään, etkä edes vaivaudu maalaisjärjellä miettimään. Miksi kukaan ylipäätään koskaan ääneen kehuisi että on kaksi kotia? Sanooko joku sitten muka, miten ihanaa kun on ylipäätään koti? Ja eihän kaksi hyvää kotia tarkoitakaan sitä, että se olisi ihailtava ja tavoiteltava tilanne, vaan että se on erotilanteessa mahdollinen ja parempi kuin joku epämääräinen säilytyslaitos. 

Ja tuosta käty-jutusta. Me vanhemmat ainakin sovimme keskenään, missä lapset kulloinkin ovat. Koskaan ei kyllä pääsisi syntymään tuollaista tilannetta, että kumpikin luulee lapsen olevan toisella. Se on sitten eri asia, jos lapsi sanoo menevänsä Mirkun luo, mutta oikeasti meneekin Markun luo. Tähänhän ei vuoroviikkoasuminen liity oikein millään tavalla. 

Voi, kun tietäisit......

Tietäisin mitä? Ei minun tarvitse toisten lapsien asioista tietää. Omalta kohdaltani kyllä tiedän 100 % varmasti, että ihan joka ikisestä kerrasta, kun lapset menevät isälleen, sovitaan isän kanssa suoraan eikä välillisesti lasten kanssa. Koskaan ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että lapsi kertoisi menevänsä isälleen enkä olisi isään yhteydessä. Mitä "voi kun tietäisit" tässä on? 

Näin sanoi yksi tuttavaäiti myös minulle.  Silti hänen tyttönsä oli käynyt tehetyttämässä abortin isäviikolla ja kumpikaan ei tiennyt asiasta mitään, kun luulivat lapsen olevan ihan jossakin muualla.

Luuliko tuo isä siis, että lapsi oli sen ajan äidillään? Oliko myös sopinut tästä äidin kanssa? Näin meillä nimittäin toimitaan. Ja jos taas lapsi on kertonut olevansa jossain muualla kuin toisen vanhempansa luona, ihan samalla tavallahan tuo olisi voinut tapahtua ydinperheessäkin. Vuoroviikkoasuminen ei siinä tapauksessa liity oikein mitenkään asiaan. 

En nyt oikein ymmärrä, miten noin pääsee tapahtumaan, jos vanhemmat sopivat aina keskenään (ei lasten välityksellä) kummanko luona lapsi on. 

Ei jestas sua! Siis sekö sua nyt mietityttää et miten käytännössä abortti toimenpiteenä salaa onnistui, miten lapsi pääsi ikään kuin livahtamaan hetkeksi? Se tuskin on vaikeaa ydinperheissäkään, kuten sanoit. Etkö ymmärrä mikä tuossa on huolestuttavaa?

Minulle tuli heti välitön sääli nuorta kohtaan, miten ei ole kumpaankaan vanhempaan niin läheiset ja luottamukselliset välit, että olisi tuollaisesta kertonut. Toisena tuli mieleen, että mitähän kaikkea muuta tuo tyttöparka on joutunut pitämään yksin sisällään.

Huomaa kyllä aatemaailmasta paljon siinä, mihin ihminen kiinnittää ensisijassa huomiota....

Ohis

Lue lainausketju, niin ymmärrät, mistä tässä puhuttiin. Tuossa nimenomaan joku väitti, että vuoroasumisen takia tapahtuu kaikkea tällaista, mistä vanhemmat eivät tiedä, kun lapset kertovat olevansa toisella vanhemmallaan. Tuossa ei ole kyse vuoroasumisesta, jos tuota voi tapahtua ydinperheessäkin. Silloin tätä "voi kun tietäisit" -argumenttia ei voi nyt käyttää tähän vuoroasumiseen. 

Täysin eri keskustelu on sitten se, miten läheiset ja luottavaiset välit lapsella on vanhempiinsa. Olettaisin, että siinä ratkaisussa, jossa vanhemmat tulevat vierailemaan lastensa kotiin, ei tämä ongelma ainakaan poistu. 

Ei kun tuosta juuri puhuin. Lapsi ei juurru mihinkään, missään ei ole hänen mielestään sitä henkistä kotia, jossa jakaa asioita. Tiwtoa voi ja pitääkin välittää, mutta ei hän avaudu aroista asioista. Hän on vain vierailija eikä vierailija avaudu tällaisista asioista. Toki tämä on mahdollista myös ydinperheessä, jos vält eivät ole kunnossa, mutta aivan taatusti enemmän näillä paikasta toiseen seilaavilla nuorilla. Todella surullista!

Voi sinun suruasi ***halaus***

Vuoroviikkolapsella on kaksi vanhempaa. Millä tavoin hän on vierailija? "Henkinen koti"? Kysypä sinä lapseltasi missä on hänen "henkinen kotinsa". Huomaat, että teet asioista aivan liian monimutkaisia. Koti ei ole seiniä, vaan läheisiä ihmissuhteita. Etenkin nykyteknologian aikana, kun asioista viestitellään lapsen kanssa päivittäin, läheisyyden ylläpitäminen on äärimmäisen helppoa. Minä tiedän täysin lasteni asiat. Isä ei välttämättä ole yhtä perillä kaikesta, koska meillä on tyttäriä, eikä hän ehkä ymmärrä tyttöjen maailmaa yhtä hyvin. Ja on toki asioita, joita tytöt kertovat mieluummin äidille. Esimerkiksi esikoiseni tuli ystävänsä kanssa 12-vuotiaana minulta kysymään mitä on valkovuoto. Kaveri on uskovaisesta ydinperheestä. Pitäisikö minun nyt sääliä kuinka ydinperheissä on asiat huonosti, kun ei kotona (siellä ainoassa asunnossa) uskalla tällaista kysyä? Yhtä hataria johtopäätöksiähän täällä vedetään näistä "menen isälle/äidille >mutta missä on lapsen koti?" -päätelmissä.

Onpa alentava kommentti. Ja todella ylimielistä (ja pelottavaa itsensähuijaamista!) kuvitella, että tietäisi lastensa asiat TÄYSIN. Ei se, kotona voi puhua alapäähän liittyvistä asioista, kerro vielä yhtään mitään siitä että miten hyväksi, turvalliseksi tai pysyväksi lapsi kokee asumistilanteensa tai suhteet vanhempiinsa. Lapsilla on taipumus suojella vanhempiaan. Ja naurettavaa kuvitella, että jonkun whatsapp-viestin välityksellä pystyisit astimaan lapsen henkisen olotilan tai huomaisit että häntä painaa jokin.

Eri, mutta tuohan oli vain esimerkki. Tämä toisten moralisoiminen taitaa olla joku naisten juttu? Oli kyse mistä tahansa, niin aina yliminä moralisoi huonompia. Kukaan teistä ei eroa tavallisesta tallaajasta. Viisas pitää huolen omista lapsistaan ei muiden asumiskuvioista.

Joo, perhe tietää parhaiten ja pitää itse asioistaan huolen = lapset kärsivät. Tämä on nähty aiemminkin. Lasten asiat eivät ole perheen yksityinen asia. Siksi onneksi lastensuojelun rooliakin on muutettu.

Kyllä minusta olisi syytä käydä jopa yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten asemasta ja tarpeista.

Ohis

On toki, mutta jos se keskustelu perustuu vain mutuun ja omiin asenteisiin, se ei ole rakentavaa.

Siksi voitais tehdä lapsille ja nuorille laajat onnellisuus- ja hyvinvointikyselyt ja katsoa mitkä asiat lisäävät lapsen onnellisuutta ja hyvinvointia ja voivatko lapset hyvin. Ja jos siellä paljastuu jotain vanhemmille (perhemuodosta riippumatta) epäedullista, niin sitä ei siloteltais millään tavalla, vaan annettais kerrankin ääni lapsille ja nuorille. Nyt painopiste pyörii liikaa vanhempien onnessa.

Tämä. Mutta huomioon täytyy ottaa myös vanhempien hyvinvointi. Lähivanhemman jaksaminen, psyykkinen hyvinvointi. Lapsiperheköyhyys (yleisempää yhden huoltajan perheissä). Etävanhemman hyvinvointi ja se, millaisena lapset kokevat suhteensa etävanhempaan. Etävanhempi saattaa syrjäytyä helpommin, koska ei ole lapsia arjessa huollettavana. Toisaalta etävanhempi saattaa olla etävanhempi juuri siksi, että on elämänhallinnan puutteita, päihteidenkäyttöä jne. Myös se olisi hyvä tuoda esiin, millaisena nyt jo aikuiset eroperhelapset kokivat asumisjärjestelyt ja suhteet vanhempiinsa.

Tutkimusta tarvittaisiin monesta näkökulmasta.

Juuri näin. Ei voida mitata pelkkää lastenhyvinvointia, koska se on niin vahvasti riippuvainen huoltajan hyvinvoinnista. Asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jos vanhemmat eivät tule keskenään toimeen, niin sama asunto ei onnistu. Jos erilaiset siisteyskäsitykset aiheuttavat jännitteitä vanhempien välille, ja lapset kyllä huomaavat tämän. Kuka voi väittää että yksi koti on aina lapselle paras? Ei tarvitse hirveästi osata ajatella että joissain tilanteissa se voi olla täys kaaos. Osalla on melkoisen harhaisia kuvitelmia että kaikki on paremmin silloin kun lapset saavat olla samojen seinien sisällä.

Miksi ihmeessä ei voida tehdä puhtaasti kyselyä lapsen näkökulmasta erikseen? Miten lapsi kokee elämänsä? En ymmärrä miksi tuohon täytyy liittää yhtään mitään..ne vanhempien tutkimukset voitaisiin tehdä erikseen myös ja nämä miten eroperheen lapset nyt aikuisena kokee asiat (tosin aika kultaa myös muistot, sen perusteelle ei voi tehdä päätelmiä nykytilanteessa eläviä koskien)

Nykyään ongelma on siinä, että tieto lasten voinnista tulee vain aikuisilta, joissa on monenkirjavaa porukkaa. Osalle on se lapsen etu tärkein, osalle ei. Lapsi on täysin sen varassa miten vanhempi asian kääntää ja selittää.

Voidaan tehdä tutkimus ja tieto lapsen näkökulmasta on sinänsä arvokasta, mutta sen pohjalta ei voi tehdä mitään suosituksia, koska asiaan liittyy paljon muutakin.

Vaikka lapsi kuinka haluaisi asua äidin luona, eikä nähdä isää koska se on ei anna katsoa tablettia koko päivä niin kuin äiti, ja äiti uupuu koska on lapseen 100% sidottu eikä pysty käymään töissä, koska on vanhuspuolen lähihoitaja eikä pysty tekemään vuorotyötä lapsen takia, ja sen vuoksi lapsi elää köyhyydessä - ei se lapsen mielipide "mikä musta on kivointa" kuitenkaan ole lapsen etu. Asiassa on paljon muitakin ulottuvuuksia, jotka kaikki vaikuttavat lapseen.

Ei ole pakko tehdä vuorotyötä, voi mennä vaikka siivoamaan työkseen, ja tehdä vain päivällä töitä. Itse olin tottakai 100 prosenttisen sitoutunut omaan lapseeni, ja mielestäni sellaisten ei tarvitsisi tehdä lapsia ollenkaan, jotka eivät ymmärrä että lapsi on 100 prosenttisesti oma lapsi. Vaikka eroaa, ei lasta voi halkaista 50/50.

Niin meillä lapsi on molemmille 100% oma, sekä isälle että äidille. Mitäs tässä tehdään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Kyllä näin. Ja on sellainenkin psykologinen seikka olemassa, että mitä enemmän on lastensa kanssa, sitä kiintyneempi ja sitoutuneempi on heihin. Jos silmissä siintää rillutteluviikonlopun jälkeen jo seuraava lapsivapaa vkl, niin vanhemmasta tulee kärttyisämpi, ja lyhytpinnaisempi lapsia kohtaan, ja lapset saattavat olla rentoutumisen ja nollaamisen "tiellä". Hän vain odottaa että milloin noista taas pääsee eroon. Eli "väsynyt, ja jaksamaton" lähivanhempi, jonka lapset kuitenkin ovat joka toinen vkl poissa kotoa, tarvitsisi nimen omaan enemmän niitä viikonloppuja lastensa kanssa, jos isä ottaisikin niitä lapsia välillä ihan viikolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta tietenkin että lapsilla hyvä olla ts jos ja kun ei vouda olla yhdessä niin välit on asialliset. Itse en olisi suostunut viikko ja viikko systeemiin ja lapsen isä ei olisi edes suostunut. Isompana lapsi voi itse päättää milloin menee.

Olisitko sitten suostunut siihen että näet lastasi joka 2. viikonloppu? Minusta se on aika vähän ja vaikka tähän päälle lisäisi vielä 2 arkipäivää viikossa niin siinä mielestäni tuntuisi ettei ole pysyvää kotia/arkea ollenkaan

Meillä meni niin että minä oon päähuoltaja. Ens alkuun meni niin että isänsä haki lapsen la ja palautti su. Ei ollut sopimuksia. Sitten kun tuli vaimo kuvioihin niin koko vl ja välillä arkena. Lapsi päätti 12 v milloin menee. Meni välillä la ja tuli su ja välillä koko vl.

Kertoo kyllä paljon vanhemmista, kun toinen ei anna ja toista ei edes kiinnosta ottaa joka viikko. Vuoroviikkoa kritisoidaan, mutta kyllä tällainen järjestely kuulostaa todella sekavalta.

Meillähän meni ok. Lapsen isän elämä vakiintui kun löysi uuden ja tapaamiset säännöllisty. Mulle se oli ok. Lapsi näki isäänsä vähintään pari kertaa viikossa. Kummallekaan ei olisi käynyt viikko ja viikko systeemi. Koulu oli n 200 metrin päässä ja isänsä luota olisi ollut vähintään puolituntia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni on muutamia perheitä joilla käytössä viikko-viikkosysteemi. Aina pistää korvaan kun lapset ovat äidillä tai isällä mutta eivät koskaan kotona. Lapset eivät siis koskaan sano että lähtevät kotiin vaan nimenomaan aina kun ovat olleet vaikka meidän nuoren luona kylässä ja on aika lähteä, sanovat: Menen nyt äidille/isälle. Itse en tähän suostuisi jos meille tulisi ero. Vaatisin, että lapsilla on pysyvä koti. En itsekään haluaisi vaihtaa kotia joka viikko joten en pystyisi sitä vaatimaan omilta rakkailta lapsiltani.

Tähän on hyvin käytännöllinen selitys: on nopeampaa sanoa menevänsä äidille kuin "siihen kotiin, joka on äidin luona". Tässä tapauksessa lapsi/nuori tarkoittaa, että menee sillä kertaa nimenomaan äidin eikä isän luona olevaan kotiin.

Muissa tapauksissa lapsi tietenkin sanoo menevänsä ihan vain "kotiin", oli koti sitten kumpi hyvänsä. :)

T. vuoroasujien äiti

Nimenomaan. Tämä on typerin peruste, jonka olen kuullut vuoroviikkoasumisen periaatevastustajilta: lapsella ei ole omaa kotia, on vain isän/äidin koti 😂

Minun lapsillani on sentään kaksi vanhempaa erosta huolimatta. Jos lapsi vierailee toisella vanhemmallaan joka toinen viikonloppu, tämä vanhempi on täysin vieras ihminen. Ja aivan ulkona lapsen asioista. Ja lähivanhemmalla on oikeus kiillottaa kruunuaan sillä, kuinka on niin rankkaa olla yh. Ja onhan se rankkaa, mutta moni ei suostu jakamaan vastuuta koska menettää marttyyri-yh:n statuksen. Meillä molemmat vanhemmat jaksavat hyvin, mikä on lastenkin etu. Lapsettomilla viikoilla panostetaan työntekoon, jotta on enemmän aikaa lapsille lapsiviikoilla. Ja olemme kyllä tarvittaessa saatavilla myös toisen vanhemman viikolla.

Lapset eivät ainakaan meillä halua vuoroviikkoja lopettaa.

T. Kolmen koululaisen vuoroviikkoäiti jo yhdeksättä vuotta

Ei meillä lapsen isä ole vieras ihminen, vaan lapset ovat joka toinen viikko 2 yötä, kolme päivää isällään. Nämä eivät ole aina vain viikonloppuisin, vaan viikolla, jolloin isä saa kokea, ja pysyy mukana myös koulu ja harrastusjutuissa :)

Joka toinen viikko 2 päivää ja vielä osittain viikolla, jolloin ollaan ensin päivä töissä ja koulussa. Vau...Kyllä lapset vieraantuu ihan väistämättä enkä usko, että kukaan joka haluaa ihan oikeasti olla osa lastensa elämää, edes suostuu tuollaiseen. Ellei äiti uhkaile, ettei kohta näe ollenkaan.

Kolme päivää. Etkö osaa lukea? Juu, onhan se vau, kun isä istuu jääkkisharkoissa katsomassa, kaukalon reunalla pelissä kannustamassa, juttelee pitemmällä matkalla harrastukseen syvällisiä tyttärensä kanssa, myy työpaikalle ekstrapaljon seuran kauppaamia tuotteita, jotta pääsee katsomaan tanssiesityksiä ympäri Suomen, pitää yhteyttä opettajiin wilmanvälityksellä, on tavoitettavissa 24/7 puhelimen välityksellä jos on hätä tai paha mieli, tai uni ei tule. Kyllä sanoisin myös ,että todella vau tilanne! Verrattuna siihen arjesta eristämiseen mitä tapahtuu jos lapset tulevat vain joka toinen vkl.

Kyllä osaan. Tuo on ihan sama asia kuin nähdä joka toinen viikonloppu pe-su. Paitsi että jos teillä on kouluikäisiä lapsia niin jää pelkät illat aikaa. En tiedä, että millainen kuva sulla on ylipäänsä vanhemmuudesta, mutta kaiken tuon pitäisi olla normaalia. Paitsi, että 2 yötä kahteen viikkoon on surullisen vähän. Kiva tietenkin, että sinä olet tyytyväinen.

Siitä tulee 3 päivää, ei kaksi. Yöllä meillä nukutaan ;)

Aika puuaivo saa olla, jos ei ymmärrä mitä eroa on elää arkea kouluineen harrastuksineen, vrt viikonloppu, jolloin kaikki läksyjen kyselyt ja harrasteet on tauolla.

Turha sinulla minua on haukkua teidän surullisesta järjestelystä. Rautalangasta, pe-su on 3 päivää. Perjantai, lauantai, sunnuntai. Yy, kaa, koo. Tuo on todella vähän.

Niin, eli ei kahta, niin kuin ensin väitit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapselle parempi että hänellä on kaksi elämäänsä tyytyväistä vanhempaa ja kaksi kotia, vai yksi koti ja kaksi tyytymätöntä vanhempaa?

Eli lapsilta vaaditaan sopeutumista ja asennetta siinä reissuelämässä, mutta vanhemmilta ei vaan saavat olla tyytymättömiä siihen itseaiheuttamaansa tilanteeseen ja antaa sen vielä näkyä ja heijastua lapsiin?

Lapsilta vaaditaan sopeutumista paljon enemmän jos heillä on elämäänsä tyytymätön vanhempi joka ei kasvata ja panosta lapsiinsa. Koti jossa vanhempi ei elä kuin kotonaan eläisi. Minä sopeuduin nuorempana hyvin kahteen kotiin, ja kaiken lisäksi oli mahtavaa kun kodeissa oli eri leluja. Jos nyt ajattelisin että lapsillani olisi vain yksi koti, mihin minä muuttaisin vuoroviikoin, niin en ehtisi olemaan lapseni kanssa niin paljon. Kahden kodin etu on että voi siirtää aikaavieviä kotitöitä sellaiselle viikolle kun lapsi on toisella vanhemmalla. Nyt minulla on aikaa lapselle huomattavasti enemmän.

Uskomaton kommentti! Eli siltä aikuiselta, itse erotilanteen aiheuttaneelta henkilöltäkö ei missään nimessä voi vaatia sitä sopeutumista ja tilanteen nielemistä lapsen edun hyväksi, vaan on ihan oikeus olla tyytymätön tilanteeseen, joka ei satu ihan prikulleen olemaan sen oman pikkumaisen mielen mukainen, vaan se on aina lapsi jonka siihen tilanteeseen täytyy sopeutua ja jolta vaaditaan joustoa???

Et taida ymmärtää asiasta. Joustoa tarvitaan paljon oli tilanne mikä tahansa. Lähtökohta on se että lapsi ei voi hyvin jos vanhempi ei voi hyvin. Ei kuulosta kivalta, mutta niin tuo on. Tapauksia on erilaisia ja on jokaisen aikuisen oma määritelmä mitä hän tarvitsee, että voi taata lapselle parhaan mahdollisen tavan kasvaa. Sinä haluat vain moralisoida ja kiilottaa sädekehääsi yleistämällä kaikki samaan muottiin. Lastenvalvojan tehtävä on katsoa että kaikki menee lasten etujen mukaan. Jos ei mene, hän ei vahvista sopimusta. Kyseessä on kokonaiskuva joka palvelee lasta parhaiten. En ymmärrä miten ne lapset selviää elämässä, jotka asuvat kesät kesäasunnossa.

"Lapsi ei voi hyvin, jos vanhempi ei voi hyvin."

Tuo kertoo vain siitä, miten suuri vastuu vanhemmalla on, kun hänen toimintansa vaikuttaa suoraan lapseen. Ei siitä, että lapsen kuuluu maksimoida vanhempansa hyvinvointi ja onnellisuus uhraamalla omia intressejään.

Kun lapsi ei voi hyvin, lapsi ei voi hyvin, mutta aikuiseen tämä vaikuttaa huomattavasti vähemmän. Kaiken voi kuitata tarvittaessa "kyllä ne joustaa ja sopeutuu" ja aletaan lapsen sijaan keskittyä itseen: miten lisätä omaa onnellisuuttaan, mikä on nykyään tärkein lapsen onnellisuuden lähde. Näin se ei ole, sillä lapset ovat erillisiä yksilöitä, joilla on omat tunteet, mielipiteet, tarpeet ja toiveet.

Edelleen että ainoa mahdollisuus lapsella on voida hyvin, on se että vanhempi voi hyvin. Ei tämä ole lapsen vastuulla, vaan aikuisen. Kaikki joustavat, tietysti, myös lapset. Olet naiivi jos kuvittelet että samat seinät ympärillä ovat tärkeämpiä kuin ne omat vanhemmat. Sinä nostat itsesi jalustalle ja luulet tietäväsi kaiken muita paremmin, et tiedä, enkä minäkään. Varmaa on se että tiedän oman perheeni asiat paremmin kuin sinä. Ei tuo yksi koti ole mitenkään automaattisesti parempi ratkaisu. Edelleen ihmettelen miksi monet asuvat kesän kesäasunnolla kun lapset kärsivät.

On itsensä huijaamista ajatella, että mitä enemmän äiti saa olla itsekseen viihteellä, sitä paremmin lapset voivat. Taitaa olla nykyajan harha tämä käsitys, jolla perustellaan itselle se miksi koko ajan ollaan omista lapsista erossa. "no kun lapset voivat hyvin, kun minä saan joka toisen viikonlopun olla miehen kanssa humputtelemassa" Just joo.

Kyllä näin. Ja on sellainenkin psykologinen seikka olemassa, että mitä enemmän on lastensa kanssa, sitä kiintyneempi ja sitoutuneempi on heihin. Jos silmissä siintää rillutteluviikonlopun jälkeen jo seuraava lapsivapaa vkl, niin vanhemmasta tulee kärttyisämpi, ja lyhytpinnaisempi lapsia kohtaan, ja lapset saattavat olla rentoutumisen ja nollaamisen "tiellä". Hän vain odottaa että milloin noista taas pääsee eroon. Eli "väsynyt, ja jaksamaton" lähivanhempi, jonka lapset kuitenkin ovat joka toinen vkl poissa kotoa, tarvitsisi nimen omaan enemmän niitä viikonloppuja lastensa kanssa, jos isä ottaisikin niitä lapsia välillä ihan viikolla. 

Perusteluja miksi on automaattisesti näin? Ei ole ja sinä olet väärässä. Vaikka sitä odottaa myös sitä lapsivaapata viikonloppua EI poista sitä että haluaa olla lapsien kanssa ja ajatella heidän parastaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja tuo viikonloppu ei tule yhtään sen nopeammin jos olen kärttyisä rakastamilleni lapsille. Nämä eivät mitenkään sulje toisiaan pois, jos sulkevat niin jotakin perustavanlaatuista on vialla. Minä valitsen aina lapset, mutta tykkään matkustella kun minulla on siihen mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.

Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.

Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?

Vanhempien mukavuudenhalun takia? Eli olet sitä mieltä että vanhempien pitäisi vaan asua ja olla yhdessä vaikka rakkaus on loppunut?

No tätä mieltä ovat kyllä monet lastenpsykologitkin, että eron tulisi todellakin olla vihoviimeinen ratkaisu pienten lasten perheissä. Että vaikka rakkaus on loppu, niin pitäisi pystyä sen verran laittamaan tuossa tilanteessa lasten etu omansa edelle, että kykenisi elämään sen puolison kanssa - jos ei nyt enää toista rakastaen - niin edes toista kunnioittaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suostuisiko kukaan aikuinen ihminen asumaan viikon siellä ja viikon tuolla. Ihan älytöntä.

Tämä on juuri se ydin, jota Sinkkonenkin artikkelissaan painottaa. Moni aikuinen ei ole edes uneksinut kokeilevansa tuollaista, että vaihtaisi viikoittain kotia, mutta kuvittelee ja selittää ratkaisun olevan lapselle täysin luonnollinen ja ihan helposti sopeuduttava. Ja ne, jotka selittävät että ovat kyllä jutelleet lapsensa kanssa ja tietävät satavarmasti mitä lapsi ajattelee: lapselle voi olla todella iso kynnys myöntääettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Tuollaisessa järjestelyssähän vanhempien aika on jaettu 50-50 ja vanhemmat ovat ainakin näennäisesti tasavertaisessa asemassa. Jos lapsi myöntäisi, että haluaisi oikeasti vain yhden pysyvän kodin, hän joutuisi valitsemaan jommankumman vanhemman ja asettamaan tämän ikäänkuin toista tärkeämmäksi.

Niin. Omalle rakkaalle vanhemmalle on mahdoton saada tietää miten oma rakas lapsi asumisjärjestelyt kokee. Sen sijaan random palstailija tietää kyllä, paljon paremmin kuin perheen asianosaiset itse. Näin se täällä on.

Pointti on katsos usein juuri se että lapsi ei halua valita toista vaan haluaa olla molempien kanssa yhtä paljon eli viikko-viikko. Ymmärtää että on erottu ja molempien kanssa ei voi enää asua 100% ja silloin valitaan toiseksi paras vaihtoehto.

Ja taas pistetään lapsi joustamaan ja sopeutumaan vanhempien mukaavudenhalun takia. Miten se Suomessa on niin sula mahdottomuus, että lapsi saisi sen 50-50 vanhempisuhteen kumpaankin vanhempaasa JA yhden pysyvän, oman kodin, kun tämä esimerkiksi Ruotsissa on varsin yleinen ratkaisu erotilanteissa?

Vanhempien mukavuudenhalun takia? Eli olet sitä mieltä että vanhempien pitäisi vaan asua ja olla yhdessä vaikka rakkaus on loppunut?

No tätä mieltä ovat kyllä monet lastenpsykologitkin, että eron tulisi todellakin olla vihoviimeinen ratkaisu pienten lasten perheissä. Että vaikka rakkaus on loppu, niin pitäisi pystyä sen verran laittamaan tuossa tilanteessa lasten etu omansa edelle, että kykenisi elämään sen puolison kanssa - jos ei nyt enää toista rakastaen - niin edes toista kunnioittaen.

Missä kulkee raja? Minä erosin koska mielenterveys meinasi sanoa itsensä irti. Oliko tämä sallittu lastenpsykologien mielestä?

No puolet eroaa kuitenkin, mikä tässä on nyt paras ratkaisu sitten muka? Ja miten voi syyllistää sitä, joka on jätetty ja joka ei olisi halunnut erota yleensäkään? Pitääkö hänen kokonaan luopua lapsestaan ja joutuuko lapsi menettämään vanhempansa sitten vielä, sekö on kaikkien etu niin lapsen kuin vanhemmankin muka? Miksi kukaan ei tee niin sadoista tuhansista eroperheistä että vanhempi siirtyy asumaan toiselle vanhemmalle jos se kerran on lapsen etu? Tia no lapsiperheistä ei eroa ehkä joka toinen lasten ollessa 0-18v., koska tuo puolet eroaa käsittää lapsettomat ja ne joilla lapset on jo aikuisia. Mutta varmaan ainaki; joka kolmas perhe hajoaa eron takia lastsn ollessa pieniä, vanhempien yhtrisestö aloitteesta tai toise halutessa lähteä syystä taikka toisesta, esim. toisen naisen/miehen takia tai puolison sairauden takia. Meillä lapsi on ainakin todella iloinen molempien luona, oikein odottaa pääsyä isälleen, on isällä joka toinen viikko ke-su, mutta oikein iloisena lähtee taas äidilleen Ja on kaksi kotia siis, lapsuuden koti ja uusi koti. Vanhemmilla ei keskenään mitään riitoja, hyvin tullaan toimeen ja olenpa välillä ollutkin yötä ex-vaimon luona lähinnä käytännön menojen takia, työhön liittyvän koulutusreissun tms. takia. Toki vituttaa kun sairastuin melko vakavasti ja vaimo ei tätä kestänyt vaan halusi erota, paranin sairaudesta 1v. 9kk:ssa lopulta kokonaan. Minulla on ikävä tytärtäni joka päivä kun hän ei ole luonani ja ero vituttaa lähes joka päivä. Se siitä lupaamisesta alttarilla Jumalan ja seurakunnan edessä halusta rakastaa niin myöten kuin vastoinkäymisissä.