Tutkimus: Huono itsetunto saa ihmisen hakemaan kumppaniltaan tukea valittamalla – eikä se auta asiaa

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Jos se saa valittajan paremmalle tuulelle niin ehkä. Itse yrittäisin ehkä kuitenkin keksiä jotakin muuta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

En tiedä tekevätkö sirkustemppusi ihmeitä, mutta kuten tutkimuskin kertoi, on parempi kommunikoida muilla tavoin kuin valittamalla. Jos sinä et muuta kommunikointitapaa keksi kuin tuon "halitulihallaörömörööö", niin mielestäni tämä on tutkimuksenkin valossa ainakin kokeiltavanarvoinen tapa viestiä. Jos tämä ei toimi, niin onhan tätäkin tyhmää sitten jatkaa, ymmärrätkö? Riittävän kauan kun kokeilet muita tapoja kuin valitusta, löytänet sen molempia miellyttävän tavan. En kuitenkaan usko että vitt.uilu toimii.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Voisiko mitenkään viestä suoraan "olen väsynyt" eikä yrittää olla tekopirteä jos sitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mammat ei usko tutkimusta, niin ehkä artikkeli me naisissa olisi pätevämpi? https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/terveys/asiantuntijat_taman_…

Kyllä ja ei. 

Tyhjänvalittajat voivat opetella uuden tavan heti, mutta kriisissä oleva ihminen saa kyllä valittaa minulle ja minä edelleen ilmaisen suruani läheisille, jos siihen tulee vielä uudelleen aihetta. Olisi luonnotonta, että pitäisi esittää jotain muuta kun aivot työstävät elämän suuntaa muuttavaa ongelmaa. 

On varsin eri asia olla vaikka läheisen kuoleman vuoksi kriisissä muutama kuukausi kuin valittaa 70 vuotta. Isäni on jälkimmäinen. Aina on huonosti. On selkä kipeä tai jalka tai liian kuuma tai kylmä tai liikaa ihmisiä tai liian vähän vali vali vali. Ikinä ei vahingossakaan ole hyvin asiat.

Minunkin suvussani on tuollaista käyttäytymistä, mutta eihän oikein muuta voi kuin sääliä selvistä mt-ongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka eivät mitään apua ongelmiinsa uskalla hakea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Voisiko mitenkään viestä suoraan "olen väsynyt" eikä yrittää olla tekopirteä jos sitä ei ole.

Tämä on todella monelle se mistä ne ongelmat alkavat. Ei sanota yksinkertaisia asioita, vaan oletetaan että toinen lukee ajatuksia. Sitten kiukutellaan kun toinen ei toiminutkaan niin kuin hänen toivoin. Valitus on työkalupakissa seuraavan. Missään välissä ei tajuta omaa mahdotonta käyttäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Voisiko mitenkään viestä suoraan "olen väsynyt" eikä yrittää olla tekopirteä jos sitä ei ole.

Tämä on todella monelle se mistä ne ongelmat alkavat. Ei sanota yksinkertaisia asioita, vaan oletetaan että toinen lukee ajatuksia. Sitten kiukutellaan kun toinen ei toiminutkaan niin kuin hänen toivoin. Valitus on työkalupakissa seuraavan. Missään välissä ei tajuta omaa mahdotonta käyttäytymistä.

Ei se tuollaisilla pareilla mene noin. Keskustelu kulkisi pikemminkin näin:

- Voisitko sinä nyt kattaa pöydän, kun olen aika väsynyt?

- Miksi luulet minun jaksavan yhtään paremmin kuin sinä? Lähden kioskille hakemaan purtavaa, jos täällä kerran ei edes saa edes lautaselta ruokaa.

- Minähän katan pöydän usein, voisitko sinä hoitaa sen tällä kertaa.

- Älä viitsi aina nalkuttaa. Ei tuota kukaan jaksa kuunnella. Nyt lähden menemään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Voisiko mitenkään viestä suoraan "olen väsynyt" eikä yrittää olla tekopirteä jos sitä ei ole.

Tämä on todella monelle se mistä ne ongelmat alkavat. Ei sanota yksinkertaisia asioita, vaan oletetaan että toinen lukee ajatuksia. Sitten kiukutellaan kun toinen ei toiminutkaan niin kuin hänen toivoin. Valitus on työkalupakissa seuraavan. Missään välissä ei tajuta omaa mahdotonta käyttäytymistä.

Ei se tuollaisilla pareilla mene noin. Keskustelu kulkisi pikemminkin näin:

- Voisitko sinä nyt kattaa pöydän, kun olen aika väsynyt?

- Miksi luulet minun jaksavan yhtään paremmin kuin sinä? Lähden kioskille hakemaan purtavaa, jos täällä kerran ei edes saa edes lautaselta ruokaa.

- Minähän katan pöydän usein, voisitko sinä hoitaa sen tällä kertaa.

- Älä viitsi aina nalkuttaa. Ei tuota kukaan jaksa kuunnella. Nyt lähden menemään!

Ei keskustelua kannata jatkaa jos toinen vastaa siihen valittamalla. Ehkä parempi vaihtoehto on aloittaa "Olen väsynyt, ajattelin mennä lepäämään kun on syöty. Voisitko kattaa pöydän. Ei siihen oikein tarvi vastata kuin kyllä tai ei. Jos toinen sanoo että ei, otan itselleni lautasen syön ja menen lepäämään (lapset myös onneksi osaa jo kattaa itselleen). Jos vastaus on aina ja joka asiaa ei, kerron puolisolle että ei minun kanssa ole mikään pakko olla jos ei huvita.

Valitus ei vain kannata, vääntää asian miten päin tahtoo. On todella typerää väittää että siitä olisi hyötyä, varsinkaan missään rakentavassa mielessä. Jospa siis kaikki miettisivät tätä ennen kuin aloittavat.

Kyllä, olen syyllistynyt tähän. Itsetunto on mitä huonoin ja tuntuu, että tuollainen käyttäytymismalli on ollut mulla jo lapsesta asti, kunnes aikuisena olen alkanut kyseenalaistamaan sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa muuta kuin valittaa, niin onko parempi, että kulkee ympäri kotia laulaen tekopirteäati "halitulijallaa holipolipoppaa halitulihatulijallallei, ömpöripöppää katakitahöppää halitulihalitulijallallei..."

Onko se parempaa käytöstä ja kestääkö puoliso sitä paremmin?

T. Nimim. "Epätietoinen"

Voisiko mitenkään viestä suoraan "olen väsynyt" eikä yrittää olla tekopirteä jos sitä ei ole.

Tämä on todella monelle se mistä ne ongelmat alkavat. Ei sanota yksinkertaisia asioita, vaan oletetaan että toinen lukee ajatuksia. Sitten kiukutellaan kun toinen ei toiminutkaan niin kuin hänen toivoin. Valitus on työkalupakissa seuraavan. Missään välissä ei tajuta omaa mahdotonta käyttäytymistä.

Ei se tuollaisilla pareilla mene noin. Keskustelu kulkisi pikemminkin näin:

- Voisitko sinä nyt kattaa pöydän, kun olen aika väsynyt?

- Miksi luulet minun jaksavan yhtään paremmin kuin sinä? Lähden kioskille hakemaan purtavaa, jos täällä kerran ei edes saa edes lautaselta ruokaa.

- Minähän katan pöydän usein, voisitko sinä hoitaa sen tällä kertaa.

- Älä viitsi aina nalkuttaa. Ei tuota kukaan jaksa kuunnella. Nyt lähden menemään!

Ööö. Lähdet minne? Eihän haittaa, että vaihdan lukot?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olen syyllistynyt tähän. Itsetunto on mitä huonoin ja tuntuu, että tuollainen käyttäytymismalli on ollut mulla jo lapsesta asti, kunnes aikuisena olen alkanut kyseenalaistamaan sitä.

Hienoa! Voit olla ylpeä itsestäsi. Onko itsetuntosi parantunut tämän myötä?

Mulla oli pitkään raskas parisuhde, josta sain irrottauduttua. Koin raskaaksi nimenomaan sen, että varsinkin viikonloppuisin ex aloitti nalkuttamisen perjantaina töiden jälkeen ja jatkoi sitä koko viikonlopun eikä ollut yhtään kiinnostunut minun jaksamisesta. Tajusin kyllä, että kyseessä on myös hankala luonne. Tuon itsetuntonäkökulman myös tiedostin. Ah, kun muistelee, niin kyllä ihminen voi sitten olla raskas.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pitkään raskas parisuhde, josta sain irrottauduttua. Koin raskaaksi nimenomaan sen, että varsinkin viikonloppuisin ex aloitti nalkuttamisen perjantaina töiden jälkeen ja jatkoi sitä koko viikonlopun eikä ollut yhtään kiinnostunut minun jaksamisesta. Tajusin kyllä, että kyseessä on myös hankala luonne. Tuon itsetuntonäkökulman myös tiedostin. Ah, kun muistelee, niin kyllä ihminen voi sitten olla raskas.

Hiljaisuus tuntuu suunnattomalta etuoikeudelta, kun on kokenut suhteen missä toinen vain valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valittaminen voi olla tapa yrittää saada jokin yhteys henkisesti etäällä olevaan kumppaniin, jokin reaktio toisessa ihmisessä. Usein huonoissa parisuhteissa olevilla ihmisillä suhde päättyy siihen, kun toinen kyllästyy siihen, ettei toinen reagoi mihinkään mitenkään ja lopettaa "valittamisen".

Tuossa tutkimuksessa todettiin että tuo on huono tapa. Koittakaa jotakin muuta. Kuinka vaikeaa tämä on?

Mitä voi tehdä, jos kumppani ei suostu keskustelemaan millään tavalla mistään vaikeista asioista, koska "ei halua riidellä"? Silloin ei ole aikaa myöten mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Yleensä mies lakkaa puhumasta, jos pelkää vastareaktiota. Opin tämän muutaman suhteen jälkeen. Annan puhua, en suutu, ei draamaa, en loukkaannu pienistä, yritän poimia pointin ja ymmärrän, että miehillä noin yleensä on vaikea pukea tunteitaan sanoiksi. Lisäksi heiltä saattaa lapsuudenkodista puuttu malli, miten kertoa vaikeitakin asioita. Mies sulkeutuu heti, jos kokee itsensä uhatuksi. 

Kokeile suhtautua hänen avautumiseensa avoimesti. Ei äänen korotusta, ei torjuntaa eikä varsinkaan draamaa. Tiedän, että on vaikeaa, mutta ei se mistään poiskaan ole, jos pari kertaa teet niin. Alat hiljalleen saada häneen luottamusta. Pyydä anteeksi tarvittaessa, vaikka olisitkin oikeassa. Puhu tulevaisuudesta me-muodossa. Riidellessä älä käytä sanaa 'sinä' vaan puhu aina omasta puolesta sanalla 'minä'. "Sinä aina sitä tai tätä", muuta muotoon "En pidä siitä tai tästä". Kun tuntuu, että kilahdat kohta, niin ota hänen kädestä ensin kiinni ja huuda sitten. Kun pitää kädestä kiinni on vaikeampi olla vihainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin se menee ja ei todellakaan kiinnosta kumppanin asiat joka vain valittaa. Miksi edes pitäisi kiinnostaa? Jos ei osaa käyttäytyä niin saa valittaa ihan itsekseen, sillä ero tuosta valittamisesta seuraa. Mutta tietenkin jokainen tekee tämän valinnan itse mitä elämältään haluaa.

Melko armoton ajattelutapa. Ellei tiedosta mistä omat ongelmat johtuvat, niin niitä on lähes mahdoton korjata. Traumat eivät ole oma valinta.

Ei puolison traumat ole sen toisen puolisonkaan valinta. Sen, jolla on ongelmia, pitääkin itse tiedostaa ongelmansa ja korjata ne eikä olettaa, että valittamalla toiselle toinen alkaa korjata toisen ongelmat. Jos taas ongelmat ovat parisuhteessa, ongelmista pitää keskustella syyttelemättä ja pohtia yhdessä erilaisia vaihtoehtoja, joilla ongelman saisi ratkaistua. Ei siis tehdä siten, miten vain toinen osapuoli haluaa vaan  tehdä kompromissi, jonka kanssa kumpikin kykenee elämään, vaikkei ratkaisu mitenkään ihanteellinen olisikaan. 

Jos puoliso rakastaa tätä ongelmaista ihmistä, hän pyrkii edes keskustelemaan asiasta ja ymmärtämään, että se voi olla aika isokin musta möntti, joka vaivaa tätä raivoavaa puolisoa. Sitäkin näkee ja kuulee jatkuvasti, että ei jakseta ja viitsitä edes kuunnella sitä ongelmaista ihmistä, koska siitä on itselle liikaa vaivaa. 

Totta kai, jos ongelma on liian monisyinen, niin kannattaa mennä ammattiauttajan pakeille, mutta lähtökohtaisesti toivoidin, että ihmiset juttelisivat myös ikävistä asioista keskenään enemmän.

Normaali ihminen kertoo puolisolleen, jos on jotain ongelmaa. Kertoo siis eikä ala raivoamaan. Ongelmasta voidaan keskustella ja jos ongelmainen ei itse keksi mitään ratkaisua, jolla voisi ongelmansa korjata, tietenkin voi kysyä puolisoltaan, jospa tämä keksisi. Ja jos puoliso keksii, sitten ongelmainen toteuttaa ehdotetun ratkaisun. 

Jos kyseessä on isokin musta möntti, pelkällä lukion psykologialla ei sellaisesta selvitä. Jos puolisolla ei ole ollut elämässään vastaavia kokemuksia, hänen ymmärtämättömyydelleen raivoaminen on yhtä typerää kuin jos raivoaisit suomeksi suomea osaamattomalle, kun tämä ei ymmärrä, mitä sanot. Eikä hän osaa tehdä mitään, millä tavalla olosi helpottuisi. Sen vuoksi olisikin parempi raivoamisen tai edes omien ongelmiensa herättämien tunteiden purkamisen sijasta pyytää puolisolta jotain selkeää, konkreettista asiaa, jonka hän voisi sinulle tehdä ihan riippumatta siitä, ymmärtääkö hän isoa mustaa mönttiäsi vai ei. Esimerkiksi pyytää halaamaan tai pyytää ottamaan sohvalla telkkaria katsellessa kainaloonsa. Tai jos olet illalla umpiväsynyt ja koiran iltalenkitys on normaalisti sinun heiniäsi, pyytää puolisoa viemään koira iltalenkille, jotta sinä pääsisit jo nyt nukkumaan. 

Siinähän se onkin, onko se pahoinvoiva kykenemään sanoittamaan pahan olonsa joksikin konkreettiseksi. Moni pahoinvoiva ei sitä osaa ja siksi raivoaa, koska haluaa voida paremmin, mutta ei ole löytänyt tietä kohti parempaa hyvinvointia. On tärkeää ymmärtää, että pahoinvoiva ei ajattele välttämättä kovin loogisesti. 

Ei pahoinvoiva raivoa sille toisen ymmärtämättömyydelle, vaan omaa pahaa oloaan. Tätä ei voi tarpeeksi korostaa.

Joskus oli kymysys siiitä "miksi omakotitalossa elävät eroavat todennäkööisemmin". Ainaakin itte oon kattonu tota iskän ja äiitin parisuhdettta (yli 30 vuotta) niiin kyllä sanoisin etttä autotalli on varmasti yksi pitkän parisuhteeen perusta.

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli kymysys siiitä "miksi omakotitalossa elävät eroavat todennäkööisemmin". Ainaakin itte oon kattonu tota iskän ja äiitin parisuhdettta (yli 30 vuotta) niiin kyllä sanoisin etttä autotalli on varmasti yksi pitkän parisuhteeen perusta.

Eivätkö vanhempasi autotallissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus oli kymysys siiitä "miksi omakotitalossa elävät eroavat todennäkööisemmin". Ainaakin itte oon kattonu tota iskän ja äiitin parisuhdettta (yli 30 vuotta) niiin kyllä sanoisin etttä autotalli on varmasti yksi pitkän parisuhteeen perusta.

Eivätkö vanhempasi autotallissa?

Todennäköisesti ainakaan molemmat eivät siellä eläneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin tarvitsisin jatkuvaa tukea, jos kumppanini suhtautuisi minuun kylmästi ja torjuvasti. Kannattaa mennä itseensä, jos huomaa olevansa jatkuvasti valittajien ympäröimänä. Joko olet ylikiltti likasanko tai tunnekylmä teflon, joka provosoi rakkautta janoavan valituksen ilmoille.

Mä olen mennytkin itseeni. Kuuluin aiemmin ylikiltteihin likasankoihin ja varmaan oikeastaan juuri siksi hakeuduinkin hoitoalalle. Naiivisti halusin auttaa muita. Kunnes aikani alalla oltuani totesin, että mahdollisuuteni auttaa on varsin rajalliset ja keskittyvät siihen, millaisia toimenpiteitä lääketieteellä on kulloinkin käytettävissä. Kuitenkin myös vapaa-ajallani musta tuli sukulaisten, ystävien ja muiden läheisten likasanko. Potilaiden ongelmia oli paljon helpompi kuunnella, koska niihin pystyi suhtautumaan ammattimaisesti eikä mulla ollut tunnesidettä potilaisiin ja sen jälkeen tehdä ne hoitotoimenpiteet, jotka lääkäri oli määrännyt. Sen sijaan nämä läheiset toivat omat ongelmansa ikään kuin minunkin ongelmikseni. Kälyni parisuhdeongelmat muuttuivat minunkin ongelmikseni, koska olihan toinen osapuoli veljeni . Ystäväni yksinäisyys muuttui minunkin ongelmakseni, koska minulla ei ollut hänelle hänen mielestään  riittävästi aikaa. Kun otin näissä tilanteissa "ammattilaisroolin",  olinkin epäempaattinen enkä välittänyt. Lopulta kyllästyin ja kun vapaa-ajalla joku hakeutuu "vastaanotolleni", ohjaan hakemaan ammattiapua. Osa ihmissuhteistani päättyi siihen tai hiipui siitä eteenpäin vähitellen. Osa jäi ja se osa riittää mulle ihan hyvin. Voin kuunnella, auttaa ja tukea tilapäisesti, mutta en olla vapaaehtoinen mielenterveystoimisto,  perheneuvola, sosiaalivirasto  tms

Ihan mielenkiinnosta, onko kukaan tutuistasi koskaan sanomisesi myötä hakenut ammattiapua?

Minä en ole tuo, jota lainasit, mutta ylpeydellä voin sanoa auttaneeni ainakin yhtä. En ole millään muotoa psykiatrian ammattilainen, mutta ehkä juuri siksi puhuin yhden tuttavani hakeutumaan hoitoon. Erittäin hyvin toimeentuleva, ylellisissä puitteissa elävä tuttuni päätyi ensikontaktista suoraan kuudeksi viikoksi suljetulle osastolle. Alunperin hän kielsi mitään ongelmia olevankaan, sitten hän epäili ottaisiko kukaan häntä tosissaan, vai olisivatko hänen huolensa liian vähäpätöisiä. Loppujen lopuksi sain hänet ottamaan yhteyttä ihan julkiseen terveydenhoitoon.

Hän on edelleen tuttuni ja pitää tapahtunutta hyvänä käänteenä elämässään. Hoitojaksosta ja sitä seuranneesta lääke- ja terapiahoidosta ei tiedä kukaan muu kuin puoliso. Perheenjäsenille ja sukulaisille hän oli "matkoilla", töistä sairaslomalla. Sen verran suuri stigma se edelleen on.

Olen mielestäni ansainnut pisteen.