Tutkimus: Huono itsetunto saa ihmisen hakemaan kumppaniltaan tukea valittamalla – eikä se auta asiaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Itsetunto paranee kun saa hyväksyntää, mutta silti kaikkea käytöstä ei pidä hyväksyä. Jos jollakin käytöksellä ei saa hyväksyntää luulisi että kuka tahansa oppii muuttamaan käytöstä, eläimetkin oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Lisäksi useimmat ihmiset oppivat mm. lukemalla tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

Huono itsetunto toki saattaa johtaa esim. masennukseen jolloin oppiminen voi olla mahdotonta. Silloin masennus täytyisi hoitaa ennen kun voi korjata itsetuntoa.

Eläimet eivät ajattele, miltä niistä tuntuu eivätkä pohdi, ovatko he vai muut lajitoverit oikeassa tai väärässä. Jos ihmiset olisivat kuin muutkin laumaeläimet, he oppisivat paikkansa laumassa jo lapsina ja käyttäytyisivät koko elämänsä sen mukaisesti. Ehkä jossain vaiheessa haastaen arvojärjestystä, mutta ei olettaen, että olisi samassa asemassa kuin kaikki muutkin.

Jokaisen ihmisen pitäisi lukea tuo tutkimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut sen kuvan, että osa puolustaa valittamista vaikka tutkimuksenkin mukaan se ei aiheuta mitään positiivista. Olenko oikeassa?

Jotkut tulkitsevat kaikki hiukankin ikävältä tuntuvat puheenaiheet valittamisena. Parisuhde vaatii asioista sopimista yhdessä, joten joskus haastavistakin aiheista on puhuttava, jos suhteen haluaa toimivan.

Jotkut myös kokevat valittamisena sen, että ongelma kipataan kiukkuisena toisen nenän eteen ja oletetaan, että toisella on joku "Näin korjaat asian kuin asian" -opaskirja, josta katsomalla mikä tahansa ongelma ratkeaa. Mun mielestä ongelmaa kannattaa ensin pohtia itse. Mikä ongelma täsmälleen ottaen on? Mikä ongelman on aiheuttanut? Mitä seurauksia on, jos ongelmalle ei tehdä mitään? Mitä minä voisin omalta osaltani tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Mitä mielestäni toinen osapuoli voisi omalta osaltaan tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Onko muita vaihtoehtoja kuin ensimmäisenä mieleen tulleet? Voiko joku kolmas osapuoli ratkaista ongelman tai auttaa ongelman ratkaisemisessa? Ja vasta tämän jälkeen ottaa ongelma puheeksi, kertoa oma näkemys ja antaa toiselle myös aikaa omalla tahollaan miettiä samoja kysymyksiä. Jollekin riittää miettimiseen 10 min, toinen tarvitsee koko päivän, kolmas ehkä viikon ongelman laadusta riippuen. Kun miettimisajan jälkeen sovitusti ongelma otetaan uudelleen puheeksi, on paljon helpompaa keskustella asiasta. 

Olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja on todella ärsyttävää, jos yks kaks puskista kipataan eteeni ongelma ja mulla pitäisi olla taikurinhatussa kaikkitietävä puhuva jänis, jolta korvista nostamalla saan ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Tarvitsen aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen, joskus ihan asioiden tarkistamiseen ja laskemiseen esim jos on kyse raha-asioista. Joku ratkaisu voi tuntua nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, jos ei ole aikaa miettiä, mitä kaikkia seurauksia ratkaisulla on ja mihin kaikkeen muuhun ratkaisu tulisi vaikuttamaan. Pahimmassa tapauksissa mennään vain ojasta allikkoon ja sen jälkeen on uusi ongelma, joka on seurausta edellisen ongelman liian hätäisestä ratkaisusta. 

Usein puoliso kaipaa toiselta ensimmäisenä huomiota. Ratkaisuja voidaan sitten miettiä yhdessä ajan kanssa.

Ohis...positiivista vai negatiivista huomiota? Jos negatiivista, silloin voi olla ihan järkevää valittaa puolisolle, miten taloustili on TAAS tyhjä ja lapselle pitäisi ostaa toppahaalari. Kyllä se siippakin takuulla ärsyyntyy ja tiuskaisee jotain. Jos taas positiivista huomiota, kannattaa harkita jotain muuta lähestymistapaa. 

Ohis... en yleensä ole valittaja. Joskus olen ja silloin on se vaihe, kun minulla ei ole enää voimavaroja normaaliin itsesäätelyyn ja olen ylikuormittunut. Vähän kuin pieni lapsi itkee nälkäänsä. Sen tajunneena olen alkanut ymmärtää, että valittajalla on asiat jollain oleellisella tavalla pielessä eikä se ratkaise mitään, että vaaditaan valittajalta rakentavampaa kommunikaatiota vaan se ainoastaan vaatii lisää väsyneeltä ja lakaisee ongelmia maton alle. Yleensä valitus lakkaa heti, kun sen aiheuttava tekijä poistuu valittajan elämästä. Ja toki, valittajat ovat raskaita ihmisiä ympäristölleen. 

Aikuisen tulee itse huolehtia voimavaroistaan. Ei tähän oikein muutkaan pysty. Valitus ei auta vieläkään. Sinä oikeutat huonoa ja rasittavaa käytöstäsi ja et ota siitä itse vastuuta. Ei se ole toisen syy jos et osaa säännöstellä voimavarojasi.

Elämä yksinkertaisesti on sellaista, että se välillä vaatii ihmiseltä enemmän voimavaroja kuin mitä hänellä olisi. Ei koko elämää pysty suunnittelemaan ennakkoon. Aina voi tulla jotain yllättävää eteen vaikka miten hyvin olisi etukäteen varautunut kaikenlaiseen.

Ja sitten on oikeus valittaa niille tärkeimmille ihmisille, joiden pitäisi kuitenkin sinua auttaa ja tukea? Usein kannattaa tutkiskella omaa osuuttaan vallitsevaan tilanteeseen. Omia virheitä on tunnetusti vaikea huomata ja myöntää. Ihmiset käyttävät huomasti resursejaan todistellakseen mitä milloinkin. Tässäkin ketjussa pohjalla on tutkimus, mitä valitusmyönteiset koittavat kovasti kampittaa erilaisilla lähtökohdilla, ei kovin tieteellisesti tosin.

Valittaminen voi olla reaktio siihen, että läheiset eivät auta eivätkä tue. Se ei ole mitenkään kovin harvinaista.

Melkolailla harvnaista on että valittamalla kuitenkaan tulee tukea ainakaan läheisiltä.

Epäsuorat tavat hakea tukea johavat harvoin toivottuun tulokseen.

"Ihmiset eivät hae tukea kumppaniltaan vain suoraan pyytämällä. He voivat etsiä sitä myös epäsuorasti valittamalla, jurottamalla tai tuomalla esille surullisuuttaan.

Tällainen epäsuora mielenosoittaminen ja marttyyrimäinen käytös ei kuitenkaan välttämättä tuo toivottua tulosta. Se päinvastoin ärsyttää kumppania, jolloin lohdun sanoja tai tekoja ei heru."

Jos ikinä mitään positiivista huomiota ei ole saanut keneltäkään muillakaan tavoilla, niin tämä vastaa odotusarvoa täysin. Sitä, että ihmiset ylipäätään ovat melko ikäviä ja keskittyvät yleensä vain omiin asioihinsa.

Moni pitää itseään niin erikoisena, että ei kestä jos ei saa huomiota. En tarkoita että hän on narsisti, vaan tämä narsistinen piirre on vain korostunut. Tämä olisi kuitenkin hyvä tiedostaa itsekkin.

Huono itsetunto varmasti myös osittain aiheuttaa se että huomiota haetaan ulkopuolelta kun ei kykene sitä itse itselleen antamaan. Onneksi itsetuntoa voi parantaa https://www.is.fi/terveys/art-2000005004110.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Ei se muuta asiaa miksikään. Jos joku ei osaa käyttäytyä, niin eihän se oikeuta häntä huonoon käytökseen, vaan hän on velvollinen opettelemaan hyvää käytöstä. Tätähän rikollisetkin opettelevat vankilassa. Eri

Ei muutakaan, mutta tässäkin ketjussa on ihmisiä, joiden mielestä valittaminen on ihan ok ja valittamalla ovat saaneet sen mitä ovat halunneetkin. Jos jonkun parisuhteessa valittaminen kerran on hyväksi havaittu ja toimiva keino, miksi muuttaa mitään? Tiedän itsekin pariskuntia, joissa mies antaa lopulta periksi, kun nainen tarpeeksi kauan nalkuttaa.

Monesti nämä miehet ovat ennenaikaisesti myös haudassa. Tästäkin on tutkimuksia. Tämä on sama tilanne kuin miksi osa naisista ei eroa väkivaltaisesta miehestään.

Osassa parisuhteista tuo asetelma on päinvastoin. Jokin näitä ihmisiä silti ajaa yhteen ja pysymään yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Itsetunto paranee kun saa hyväksyntää, mutta silti kaikkea käytöstä ei pidä hyväksyä. Jos jollakin käytöksellä ei saa hyväksyntää luulisi että kuka tahansa oppii muuttamaan käytöstä, eläimetkin oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Lisäksi useimmat ihmiset oppivat mm. lukemalla tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

Huono itsetunto toki saattaa johtaa esim. masennukseen jolloin oppiminen voi olla mahdotonta. Silloin masennus täytyisi hoitaa ennen kun voi korjata itsetuntoa.

Eläimet eivät ajattele, miltä niistä tuntuu eivätkä pohdi, ovatko he vai muut lajitoverit oikeassa tai väärässä. Jos ihmiset olisivat kuin muutkin laumaeläimet, he oppisivat paikkansa laumassa jo lapsina ja käyttäytyisivät koko elämänsä sen mukaisesti. Ehkä jossain vaiheessa haastaen arvojärjestystä, mutta ei olettaen, että olisi samassa asemassa kuin kaikki muutkin.

Oletko siis sitä mieltä, että on täysin hyväksyttävää kasvattaa esimerkiksi osa ihmisistä toisten orjiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Itsetunto paranee kun saa hyväksyntää, mutta silti kaikkea käytöstä ei pidä hyväksyä. Jos jollakin käytöksellä ei saa hyväksyntää luulisi että kuka tahansa oppii muuttamaan käytöstä, eläimetkin oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Lisäksi useimmat ihmiset oppivat mm. lukemalla tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

Huono itsetunto toki saattaa johtaa esim. masennukseen jolloin oppiminen voi olla mahdotonta. Silloin masennus täytyisi hoitaa ennen kun voi korjata itsetuntoa.

Eläimet eivät ajattele, miltä niistä tuntuu eivätkä pohdi, ovatko he vai muut lajitoverit oikeassa tai väärässä. Jos ihmiset olisivat kuin muutkin laumaeläimet, he oppisivat paikkansa laumassa jo lapsina ja käyttäytyisivät koko elämänsä sen mukaisesti. Ehkä jossain vaiheessa haastaen arvojärjestystä, mutta ei olettaen, että olisi samassa asemassa kuin kaikki muutkin.

Minun koirani taitaa olla sitten poikkeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Ei se muuta asiaa miksikään. Jos joku ei osaa käyttäytyä, niin eihän se oikeuta häntä huonoon käytökseen, vaan hän on velvollinen opettelemaan hyvää käytöstä. Tätähän rikollisetkin opettelevat vankilassa. Eri

Ei muutakaan, mutta tässäkin ketjussa on ihmisiä, joiden mielestä valittaminen on ihan ok ja valittamalla ovat saaneet sen mitä ovat halunneetkin. Jos jonkun parisuhteessa valittaminen kerran on hyväksi havaittu ja toimiva keino, miksi muuttaa mitään? Tiedän itsekin pariskuntia, joissa mies antaa lopulta periksi, kun nainen tarpeeksi kauan nalkuttaa.

Monesti nämä miehet ovat ennenaikaisesti myös haudassa. Tästäkin on tutkimuksia. Tämä on sama tilanne kuin miksi osa naisista ei eroa väkivaltaisesta miehestään.

Osassa parisuhteista tuo asetelma on päinvastoin. Jokin näitä ihmisiä silti ajaa yhteen ja pysymään yhdessä.

Tottakai on erilaisia pareja. Häpeä ja pelko uudesta elämästä. Monesti vanha totuttu huono koetaan turvallisemmaksi kuin uusi ja todennäköisesti parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Ei se muuta asiaa miksikään. Jos joku ei osaa käyttäytyä, niin eihän se oikeuta häntä huonoon käytökseen, vaan hän on velvollinen opettelemaan hyvää käytöstä. Tätähän rikollisetkin opettelevat vankilassa. Eri

Ei muutakaan, mutta tässäkin ketjussa on ihmisiä, joiden mielestä valittaminen on ihan ok ja valittamalla ovat saaneet sen mitä ovat halunneetkin. Jos jonkun parisuhteessa valittaminen kerran on hyväksi havaittu ja toimiva keino, miksi muuttaa mitään? Tiedän itsekin pariskuntia, joissa mies antaa lopulta periksi, kun nainen tarpeeksi kauan nalkuttaa.

Monesti nämä miehet ovat ennenaikaisesti myös haudassa. Tästäkin on tutkimuksia. Tämä on sama tilanne kuin miksi osa naisista ei eroa väkivaltaisesta miehestään.

Osassa parisuhteista tuo asetelma on päinvastoin. Jokin näitä ihmisiä silti ajaa yhteen ja pysymään yhdessä.

Tottakai on erilaisia pareja. Häpeä ja pelko uudesta elämästä. Monesti vanha totuttu huono koetaan turvallisemmaksi kuin uusi ja todennäköisesti parempi.

Ehkäpä, koska osa ihmisistä uusintaa samoja asetelmia kaikissa parisuhteissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellinen keskustelu. Tutkimus sanoo että ei kannata ja mammat sanoo että kannattaa. :D

Valittamisen lopettaminen saattaa olla näille ihmisille pelottavaa.

Eräs valittava läheinen on sanonut minulle, että hänhän vain välittää ja huolehtii.

Hän kokee valittamisen olevan asioista huolehtimista ja ongelmien korjaamista.

Sitä en vielä ole hoksannut, että millä tavalla se valittaminen korjaa asioita.

Tämä henkilö valittaa minulle sellaisistakin asioista, joita ei voi muuttaa millään tavalla. Hän valittaa esim. joidenkin ihmisten käytöksestä toistuvasti, vaikka nämä valittamisen kohteet ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten.

"HUONO itsetunto saa ihmiset pelkäämään torjuntaa. Ristiriitaisesti he käyttäytyvät niin, että joutuvat pelätyn torjunnan kohteeksi ja jäävät vaille kaipaamaansa hyväksyntää."

Jospa se on heille ainoa toimintamalli, jolla saavat yhtään minkäänlaista huomiota? Hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset ovat oppineet, millaisella käytöksellä saa hyväksyntää ja millaisella tulee nk paskaa tuulettimeen. 

Itsetunto paranee kun saa hyväksyntää, mutta silti kaikkea käytöstä ei pidä hyväksyä. Jos jollakin käytöksellä ei saa hyväksyntää luulisi että kuka tahansa oppii muuttamaan käytöstä, eläimetkin oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Lisäksi useimmat ihmiset oppivat mm. lukemalla tutkimuksiin perustuvaa tietoa.

Huono itsetunto toki saattaa johtaa esim. masennukseen jolloin oppiminen voi olla mahdotonta. Silloin masennus täytyisi hoitaa ennen kun voi korjata itsetuntoa.

Eläimet eivät ajattele, miltä niistä tuntuu eivätkä pohdi, ovatko he vai muut lajitoverit oikeassa tai väärässä. Jos ihmiset olisivat kuin muutkin laumaeläimet, he oppisivat paikkansa laumassa jo lapsina ja käyttäytyisivät koko elämänsä sen mukaisesti. Ehkä jossain vaiheessa haastaen arvojärjestystä, mutta ei olettaen, että olisi samassa asemassa kuin kaikki muutkin.

Eläimet tekee asioita enemmän vaiston varaisesti kuin ihmiset. Sen takia myös koira oppii esim. tekemään asioita joista se palkitaan ja välttämään asioita joista palaute on negatiivista. Ihmiseltä kyllä löytyy myös näitä vaistoja. Lisäksi ihminen kykenee myös lasjempaan ajatteluun kun eläimet ja pystyy hyödyntämään oppimisessa mm. tutkittua tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut sen kuvan, että osa puolustaa valittamista vaikka tutkimuksenkin mukaan se ei aiheuta mitään positiivista. Olenko oikeassa?

Jotkut tulkitsevat kaikki hiukankin ikävältä tuntuvat puheenaiheet valittamisena. Parisuhde vaatii asioista sopimista yhdessä, joten joskus haastavistakin aiheista on puhuttava, jos suhteen haluaa toimivan.

Jotkut myös kokevat valittamisena sen, että ongelma kipataan kiukkuisena toisen nenän eteen ja oletetaan, että toisella on joku "Näin korjaat asian kuin asian" -opaskirja, josta katsomalla mikä tahansa ongelma ratkeaa. Mun mielestä ongelmaa kannattaa ensin pohtia itse. Mikä ongelma täsmälleen ottaen on? Mikä ongelman on aiheuttanut? Mitä seurauksia on, jos ongelmalle ei tehdä mitään? Mitä minä voisin omalta osaltani tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Mitä mielestäni toinen osapuoli voisi omalta osaltaan tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Onko muita vaihtoehtoja kuin ensimmäisenä mieleen tulleet? Voiko joku kolmas osapuoli ratkaista ongelman tai auttaa ongelman ratkaisemisessa? Ja vasta tämän jälkeen ottaa ongelma puheeksi, kertoa oma näkemys ja antaa toiselle myös aikaa omalla tahollaan miettiä samoja kysymyksiä. Jollekin riittää miettimiseen 10 min, toinen tarvitsee koko päivän, kolmas ehkä viikon ongelman laadusta riippuen. Kun miettimisajan jälkeen sovitusti ongelma otetaan uudelleen puheeksi, on paljon helpompaa keskustella asiasta. 

Olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja on todella ärsyttävää, jos yks kaks puskista kipataan eteeni ongelma ja mulla pitäisi olla taikurinhatussa kaikkitietävä puhuva jänis, jolta korvista nostamalla saan ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Tarvitsen aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen, joskus ihan asioiden tarkistamiseen ja laskemiseen esim jos on kyse raha-asioista. Joku ratkaisu voi tuntua nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, jos ei ole aikaa miettiä, mitä kaikkia seurauksia ratkaisulla on ja mihin kaikkeen muuhun ratkaisu tulisi vaikuttamaan. Pahimmassa tapauksissa mennään vain ojasta allikkoon ja sen jälkeen on uusi ongelma, joka on seurausta edellisen ongelman liian hätäisestä ratkaisusta. 

Usein puoliso kaipaa toiselta ensimmäisenä huomiota. Ratkaisuja voidaan sitten miettiä yhdessä ajan kanssa.

Ohis...positiivista vai negatiivista huomiota? Jos negatiivista, silloin voi olla ihan järkevää valittaa puolisolle, miten taloustili on TAAS tyhjä ja lapselle pitäisi ostaa toppahaalari. Kyllä se siippakin takuulla ärsyyntyy ja tiuskaisee jotain. Jos taas positiivista huomiota, kannattaa harkita jotain muuta lähestymistapaa. 

Ohis... en yleensä ole valittaja. Joskus olen ja silloin on se vaihe, kun minulla ei ole enää voimavaroja normaaliin itsesäätelyyn ja olen ylikuormittunut. Vähän kuin pieni lapsi itkee nälkäänsä. Sen tajunneena olen alkanut ymmärtää, että valittajalla on asiat jollain oleellisella tavalla pielessä eikä se ratkaise mitään, että vaaditaan valittajalta rakentavampaa kommunikaatiota vaan se ainoastaan vaatii lisää väsyneeltä ja lakaisee ongelmia maton alle. Yleensä valitus lakkaa heti, kun sen aiheuttava tekijä poistuu valittajan elämästä. Ja toki, valittajat ovat raskaita ihmisiä ympäristölleen. 

Aikuisen tulee itse huolehtia voimavaroistaan. Ei tähän oikein muutkaan pysty. Valitus ei auta vieläkään. Sinä oikeutat huonoa ja rasittavaa käytöstäsi ja et ota siitä itse vastuuta. Ei se ole toisen syy jos et osaa säännöstellä voimavarojasi.

Elämä yksinkertaisesti on sellaista, että se välillä vaatii ihmiseltä enemmän voimavaroja kuin mitä hänellä olisi. Ei koko elämää pysty suunnittelemaan ennakkoon. Aina voi tulla jotain yllättävää eteen vaikka miten hyvin olisi etukäteen varautunut kaikenlaiseen.

Ja sitten on oikeus valittaa niille tärkeimmille ihmisille, joiden pitäisi kuitenkin sinua auttaa ja tukea? Usein kannattaa tutkiskella omaa osuuttaan vallitsevaan tilanteeseen. Omia virheitä on tunnetusti vaikea huomata ja myöntää. Ihmiset käyttävät huomasti resursejaan todistellakseen mitä milloinkin. Tässäkin ketjussa pohjalla on tutkimus, mitä valitusmyönteiset koittavat kovasti kampittaa erilaisilla lähtökohdilla, ei kovin tieteellisesti tosin.

Valittaminen voi olla reaktio siihen, että läheiset eivät auta eivätkä tue. Se ei ole mitenkään kovin harvinaista.

Melkolailla harvnaista on että valittamalla kuitenkaan tulee tukea ainakaan läheisiltä.

Epäsuorat tavat hakea tukea johavat harvoin toivottuun tulokseen.

"Ihmiset eivät hae tukea kumppaniltaan vain suoraan pyytämällä. He voivat etsiä sitä myös epäsuorasti valittamalla, jurottamalla tai tuomalla esille surullisuuttaan.

Tällainen epäsuora mielenosoittaminen ja marttyyrimäinen käytös ei kuitenkaan välttämättä tuo toivottua tulosta. Se päinvastoin ärsyttää kumppania, jolloin lohdun sanoja tai tekoja ei heru."

Jos ikinä mitään positiivista huomiota ei ole saanut keneltäkään muillakaan tavoilla, niin tämä vastaa odotusarvoa täysin. Sitä, että ihmiset ylipäätään ovat melko ikäviä ja keskittyvät yleensä vain omiin asioihinsa.

Moni pitää itseään niin erikoisena, että ei kestä jos ei saa huomiota. En tarkoita että hän on narsisti, vaan tämä narsistinen piirre on vain korostunut. Tämä olisi kuitenkin hyvä tiedostaa itsekkin.

Huono itsetunto varmasti myös osittain aiheuttaa se että huomiota haetaan ulkopuolelta kun ei kykene sitä itse itselleen antamaan. Onneksi itsetuntoa voi parantaa https://www.is.fi/terveys/art-2000005004110.html

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut sen kuvan, että osa puolustaa valittamista vaikka tutkimuksenkin mukaan se ei aiheuta mitään positiivista. Olenko oikeassa?

Jotkut tulkitsevat kaikki hiukankin ikävältä tuntuvat puheenaiheet valittamisena. Parisuhde vaatii asioista sopimista yhdessä, joten joskus haastavistakin aiheista on puhuttava, jos suhteen haluaa toimivan.

Jotkut myös kokevat valittamisena sen, että ongelma kipataan kiukkuisena toisen nenän eteen ja oletetaan, että toisella on joku "Näin korjaat asian kuin asian" -opaskirja, josta katsomalla mikä tahansa ongelma ratkeaa. Mun mielestä ongelmaa kannattaa ensin pohtia itse. Mikä ongelma täsmälleen ottaen on? Mikä ongelman on aiheuttanut? Mitä seurauksia on, jos ongelmalle ei tehdä mitään? Mitä minä voisin omalta osaltani tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Mitä mielestäni toinen osapuoli voisi omalta osaltaan tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Onko muita vaihtoehtoja kuin ensimmäisenä mieleen tulleet? Voiko joku kolmas osapuoli ratkaista ongelman tai auttaa ongelman ratkaisemisessa? Ja vasta tämän jälkeen ottaa ongelma puheeksi, kertoa oma näkemys ja antaa toiselle myös aikaa omalla tahollaan miettiä samoja kysymyksiä. Jollekin riittää miettimiseen 10 min, toinen tarvitsee koko päivän, kolmas ehkä viikon ongelman laadusta riippuen. Kun miettimisajan jälkeen sovitusti ongelma otetaan uudelleen puheeksi, on paljon helpompaa keskustella asiasta. 

Olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja on todella ärsyttävää, jos yks kaks puskista kipataan eteeni ongelma ja mulla pitäisi olla taikurinhatussa kaikkitietävä puhuva jänis, jolta korvista nostamalla saan ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Tarvitsen aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen, joskus ihan asioiden tarkistamiseen ja laskemiseen esim jos on kyse raha-asioista. Joku ratkaisu voi tuntua nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, jos ei ole aikaa miettiä, mitä kaikkia seurauksia ratkaisulla on ja mihin kaikkeen muuhun ratkaisu tulisi vaikuttamaan. Pahimmassa tapauksissa mennään vain ojasta allikkoon ja sen jälkeen on uusi ongelma, joka on seurausta edellisen ongelman liian hätäisestä ratkaisusta. 

Usein puoliso kaipaa toiselta ensimmäisenä huomiota. Ratkaisuja voidaan sitten miettiä yhdessä ajan kanssa.

Ohis...positiivista vai negatiivista huomiota? Jos negatiivista, silloin voi olla ihan järkevää valittaa puolisolle, miten taloustili on TAAS tyhjä ja lapselle pitäisi ostaa toppahaalari. Kyllä se siippakin takuulla ärsyyntyy ja tiuskaisee jotain. Jos taas positiivista huomiota, kannattaa harkita jotain muuta lähestymistapaa. 

Ohis... en yleensä ole valittaja. Joskus olen ja silloin on se vaihe, kun minulla ei ole enää voimavaroja normaaliin itsesäätelyyn ja olen ylikuormittunut. Vähän kuin pieni lapsi itkee nälkäänsä. Sen tajunneena olen alkanut ymmärtää, että valittajalla on asiat jollain oleellisella tavalla pielessä eikä se ratkaise mitään, että vaaditaan valittajalta rakentavampaa kommunikaatiota vaan se ainoastaan vaatii lisää väsyneeltä ja lakaisee ongelmia maton alle. Yleensä valitus lakkaa heti, kun sen aiheuttava tekijä poistuu valittajan elämästä. Ja toki, valittajat ovat raskaita ihmisiä ympäristölleen. 

Aikuisen tulee itse huolehtia voimavaroistaan. Ei tähän oikein muutkaan pysty. Valitus ei auta vieläkään. Sinä oikeutat huonoa ja rasittavaa käytöstäsi ja et ota siitä itse vastuuta. Ei se ole toisen syy jos et osaa säännöstellä voimavarojasi.

Elämä yksinkertaisesti on sellaista, että se välillä vaatii ihmiseltä enemmän voimavaroja kuin mitä hänellä olisi. Ei koko elämää pysty suunnittelemaan ennakkoon. Aina voi tulla jotain yllättävää eteen vaikka miten hyvin olisi etukäteen varautunut kaikenlaiseen.

Ja sitten on oikeus valittaa niille tärkeimmille ihmisille, joiden pitäisi kuitenkin sinua auttaa ja tukea? Usein kannattaa tutkiskella omaa osuuttaan vallitsevaan tilanteeseen. Omia virheitä on tunnetusti vaikea huomata ja myöntää. Ihmiset käyttävät huomasti resursejaan todistellakseen mitä milloinkin. Tässäkin ketjussa pohjalla on tutkimus, mitä valitusmyönteiset koittavat kovasti kampittaa erilaisilla lähtökohdilla, ei kovin tieteellisesti tosin.

Valittaminen voi olla reaktio siihen, että läheiset eivät auta eivätkä tue. Se ei ole mitenkään kovin harvinaista.

Melkolailla harvnaista on että valittamalla kuitenkaan tulee tukea ainakaan läheisiltä.

Epäsuorat tavat hakea tukea johavat harvoin toivottuun tulokseen.

"Ihmiset eivät hae tukea kumppaniltaan vain suoraan pyytämällä. He voivat etsiä sitä myös epäsuorasti valittamalla, jurottamalla tai tuomalla esille surullisuuttaan.

Tällainen epäsuora mielenosoittaminen ja marttyyrimäinen käytös ei kuitenkaan välttämättä tuo toivottua tulosta. Se päinvastoin ärsyttää kumppania, jolloin lohdun sanoja tai tekoja ei heru."

Jos ikinä mitään positiivista huomiota ei ole saanut keneltäkään muillakaan tavoilla, niin tämä vastaa odotusarvoa täysin. Sitä, että ihmiset ylipäätään ovat melko ikäviä ja keskittyvät yleensä vain omiin asioihinsa.

Moni pitää itseään niin erikoisena, että ei kestä jos ei saa huomiota. En tarkoita että hän on narsisti, vaan tämä narsistinen piirre on vain korostunut. Tämä olisi kuitenkin hyvä tiedostaa itsekkin.

Huono itsetunto varmasti myös osittain aiheuttaa se että huomiota haetaan ulkopuolelta kun ei kykene sitä itse itselleen antamaan. Onneksi itsetuntoa voi parantaa https://www.is.fi/terveys/art-2000005004110.html

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Minä kärsin nuorempana huonosta itsetunnosta ja nyt minulla on mielestäni hyvä itsetunto, olenko siis väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut sen kuvan, että osa puolustaa valittamista vaikka tutkimuksenkin mukaan se ei aiheuta mitään positiivista. Olenko oikeassa?

Jotkut tulkitsevat kaikki hiukankin ikävältä tuntuvat puheenaiheet valittamisena. Parisuhde vaatii asioista sopimista yhdessä, joten joskus haastavistakin aiheista on puhuttava, jos suhteen haluaa toimivan.

Jotkut myös kokevat valittamisena sen, että ongelma kipataan kiukkuisena toisen nenän eteen ja oletetaan, että toisella on joku "Näin korjaat asian kuin asian" -opaskirja, josta katsomalla mikä tahansa ongelma ratkeaa. Mun mielestä ongelmaa kannattaa ensin pohtia itse. Mikä ongelma täsmälleen ottaen on? Mikä ongelman on aiheuttanut? Mitä seurauksia on, jos ongelmalle ei tehdä mitään? Mitä minä voisin omalta osaltani tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Mitä mielestäni toinen osapuoli voisi omalta osaltaan tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Onko muita vaihtoehtoja kuin ensimmäisenä mieleen tulleet? Voiko joku kolmas osapuoli ratkaista ongelman tai auttaa ongelman ratkaisemisessa? Ja vasta tämän jälkeen ottaa ongelma puheeksi, kertoa oma näkemys ja antaa toiselle myös aikaa omalla tahollaan miettiä samoja kysymyksiä. Jollekin riittää miettimiseen 10 min, toinen tarvitsee koko päivän, kolmas ehkä viikon ongelman laadusta riippuen. Kun miettimisajan jälkeen sovitusti ongelma otetaan uudelleen puheeksi, on paljon helpompaa keskustella asiasta. 

Olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja on todella ärsyttävää, jos yks kaks puskista kipataan eteeni ongelma ja mulla pitäisi olla taikurinhatussa kaikkitietävä puhuva jänis, jolta korvista nostamalla saan ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Tarvitsen aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen, joskus ihan asioiden tarkistamiseen ja laskemiseen esim jos on kyse raha-asioista. Joku ratkaisu voi tuntua nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, jos ei ole aikaa miettiä, mitä kaikkia seurauksia ratkaisulla on ja mihin kaikkeen muuhun ratkaisu tulisi vaikuttamaan. Pahimmassa tapauksissa mennään vain ojasta allikkoon ja sen jälkeen on uusi ongelma, joka on seurausta edellisen ongelman liian hätäisestä ratkaisusta. 

Usein puoliso kaipaa toiselta ensimmäisenä huomiota. Ratkaisuja voidaan sitten miettiä yhdessä ajan kanssa.

Ohis...positiivista vai negatiivista huomiota? Jos negatiivista, silloin voi olla ihan järkevää valittaa puolisolle, miten taloustili on TAAS tyhjä ja lapselle pitäisi ostaa toppahaalari. Kyllä se siippakin takuulla ärsyyntyy ja tiuskaisee jotain. Jos taas positiivista huomiota, kannattaa harkita jotain muuta lähestymistapaa. 

Ohis... en yleensä ole valittaja. Joskus olen ja silloin on se vaihe, kun minulla ei ole enää voimavaroja normaaliin itsesäätelyyn ja olen ylikuormittunut. Vähän kuin pieni lapsi itkee nälkäänsä. Sen tajunneena olen alkanut ymmärtää, että valittajalla on asiat jollain oleellisella tavalla pielessä eikä se ratkaise mitään, että vaaditaan valittajalta rakentavampaa kommunikaatiota vaan se ainoastaan vaatii lisää väsyneeltä ja lakaisee ongelmia maton alle. Yleensä valitus lakkaa heti, kun sen aiheuttava tekijä poistuu valittajan elämästä. Ja toki, valittajat ovat raskaita ihmisiä ympäristölleen. 

Aikuisen tulee itse huolehtia voimavaroistaan. Ei tähän oikein muutkaan pysty. Valitus ei auta vieläkään. Sinä oikeutat huonoa ja rasittavaa käytöstäsi ja et ota siitä itse vastuuta. Ei se ole toisen syy jos et osaa säännöstellä voimavarojasi.

Elämä yksinkertaisesti on sellaista, että se välillä vaatii ihmiseltä enemmän voimavaroja kuin mitä hänellä olisi. Ei koko elämää pysty suunnittelemaan ennakkoon. Aina voi tulla jotain yllättävää eteen vaikka miten hyvin olisi etukäteen varautunut kaikenlaiseen.

Ja sitten on oikeus valittaa niille tärkeimmille ihmisille, joiden pitäisi kuitenkin sinua auttaa ja tukea? Usein kannattaa tutkiskella omaa osuuttaan vallitsevaan tilanteeseen. Omia virheitä on tunnetusti vaikea huomata ja myöntää. Ihmiset käyttävät huomasti resursejaan todistellakseen mitä milloinkin. Tässäkin ketjussa pohjalla on tutkimus, mitä valitusmyönteiset koittavat kovasti kampittaa erilaisilla lähtökohdilla, ei kovin tieteellisesti tosin.

Valittaminen voi olla reaktio siihen, että läheiset eivät auta eivätkä tue. Se ei ole mitenkään kovin harvinaista.

Melkolailla harvnaista on että valittamalla kuitenkaan tulee tukea ainakaan läheisiltä.

Epäsuorat tavat hakea tukea johavat harvoin toivottuun tulokseen.

"Ihmiset eivät hae tukea kumppaniltaan vain suoraan pyytämällä. He voivat etsiä sitä myös epäsuorasti valittamalla, jurottamalla tai tuomalla esille surullisuuttaan.

Tällainen epäsuora mielenosoittaminen ja marttyyrimäinen käytös ei kuitenkaan välttämättä tuo toivottua tulosta. Se päinvastoin ärsyttää kumppania, jolloin lohdun sanoja tai tekoja ei heru."

Jos ikinä mitään positiivista huomiota ei ole saanut keneltäkään muillakaan tavoilla, niin tämä vastaa odotusarvoa täysin. Sitä, että ihmiset ylipäätään ovat melko ikäviä ja keskittyvät yleensä vain omiin asioihinsa.

Moni pitää itseään niin erikoisena, että ei kestä jos ei saa huomiota. En tarkoita että hän on narsisti, vaan tämä narsistinen piirre on vain korostunut. Tämä olisi kuitenkin hyvä tiedostaa itsekkin.

Huono itsetunto varmasti myös osittain aiheuttaa se että huomiota haetaan ulkopuolelta kun ei kykene sitä itse itselleen antamaan. Onneksi itsetuntoa voi parantaa https://www.is.fi/terveys/art-2000005004110.html

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Minä kärsin nuorempana huonosta itsetunnosta ja nyt minulla on mielestäni hyvä itsetunto, olenko siis väärässä?

Tutkimukset antavat viittaa keskiarvosta. Ehkä itsetuntosi olisi vieläkin parempi kuin nyt, jos se ei nuorena olisi ollut heikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut sen kuvan, että osa puolustaa valittamista vaikka tutkimuksenkin mukaan se ei aiheuta mitään positiivista. Olenko oikeassa?

Jotkut tulkitsevat kaikki hiukankin ikävältä tuntuvat puheenaiheet valittamisena. Parisuhde vaatii asioista sopimista yhdessä, joten joskus haastavistakin aiheista on puhuttava, jos suhteen haluaa toimivan.

Jotkut myös kokevat valittamisena sen, että ongelma kipataan kiukkuisena toisen nenän eteen ja oletetaan, että toisella on joku "Näin korjaat asian kuin asian" -opaskirja, josta katsomalla mikä tahansa ongelma ratkeaa. Mun mielestä ongelmaa kannattaa ensin pohtia itse. Mikä ongelma täsmälleen ottaen on? Mikä ongelman on aiheuttanut? Mitä seurauksia on, jos ongelmalle ei tehdä mitään? Mitä minä voisin omalta osaltani tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Mitä mielestäni toinen osapuoli voisi omalta osaltaan tehdä, jotta ongelma ratkeaisi? Onko muita vaihtoehtoja kuin ensimmäisenä mieleen tulleet? Voiko joku kolmas osapuoli ratkaista ongelman tai auttaa ongelman ratkaisemisessa? Ja vasta tämän jälkeen ottaa ongelma puheeksi, kertoa oma näkemys ja antaa toiselle myös aikaa omalla tahollaan miettiä samoja kysymyksiä. Jollekin riittää miettimiseen 10 min, toinen tarvitsee koko päivän, kolmas ehkä viikon ongelman laadusta riippuen. Kun miettimisajan jälkeen sovitusti ongelma otetaan uudelleen puheeksi, on paljon helpompaa keskustella asiasta. 

Olen varsin ratkaisukeskeinen ihminen ja on todella ärsyttävää, jos yks kaks puskista kipataan eteeni ongelma ja mulla pitäisi olla taikurinhatussa kaikkitietävä puhuva jänis, jolta korvista nostamalla saan ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Tarvitsen aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen, joskus ihan asioiden tarkistamiseen ja laskemiseen esim jos on kyse raha-asioista. Joku ratkaisu voi tuntua nopeasti hyvältä vaihtoehdolta, jos ei ole aikaa miettiä, mitä kaikkia seurauksia ratkaisulla on ja mihin kaikkeen muuhun ratkaisu tulisi vaikuttamaan. Pahimmassa tapauksissa mennään vain ojasta allikkoon ja sen jälkeen on uusi ongelma, joka on seurausta edellisen ongelman liian hätäisestä ratkaisusta. 

Usein puoliso kaipaa toiselta ensimmäisenä huomiota. Ratkaisuja voidaan sitten miettiä yhdessä ajan kanssa.

Ohis...positiivista vai negatiivista huomiota? Jos negatiivista, silloin voi olla ihan järkevää valittaa puolisolle, miten taloustili on TAAS tyhjä ja lapselle pitäisi ostaa toppahaalari. Kyllä se siippakin takuulla ärsyyntyy ja tiuskaisee jotain. Jos taas positiivista huomiota, kannattaa harkita jotain muuta lähestymistapaa. 

Ohis... en yleensä ole valittaja. Joskus olen ja silloin on se vaihe, kun minulla ei ole enää voimavaroja normaaliin itsesäätelyyn ja olen ylikuormittunut. Vähän kuin pieni lapsi itkee nälkäänsä. Sen tajunneena olen alkanut ymmärtää, että valittajalla on asiat jollain oleellisella tavalla pielessä eikä se ratkaise mitään, että vaaditaan valittajalta rakentavampaa kommunikaatiota vaan se ainoastaan vaatii lisää väsyneeltä ja lakaisee ongelmia maton alle. Yleensä valitus lakkaa heti, kun sen aiheuttava tekijä poistuu valittajan elämästä. Ja toki, valittajat ovat raskaita ihmisiä ympäristölleen. 

Aikuisen tulee itse huolehtia voimavaroistaan. Ei tähän oikein muutkaan pysty. Valitus ei auta vieläkään. Sinä oikeutat huonoa ja rasittavaa käytöstäsi ja et ota siitä itse vastuuta. Ei se ole toisen syy jos et osaa säännöstellä voimavarojasi.

Elämä yksinkertaisesti on sellaista, että se välillä vaatii ihmiseltä enemmän voimavaroja kuin mitä hänellä olisi. Ei koko elämää pysty suunnittelemaan ennakkoon. Aina voi tulla jotain yllättävää eteen vaikka miten hyvin olisi etukäteen varautunut kaikenlaiseen.

Ja sitten on oikeus valittaa niille tärkeimmille ihmisille, joiden pitäisi kuitenkin sinua auttaa ja tukea? Usein kannattaa tutkiskella omaa osuuttaan vallitsevaan tilanteeseen. Omia virheitä on tunnetusti vaikea huomata ja myöntää. Ihmiset käyttävät huomasti resursejaan todistellakseen mitä milloinkin. Tässäkin ketjussa pohjalla on tutkimus, mitä valitusmyönteiset koittavat kovasti kampittaa erilaisilla lähtökohdilla, ei kovin tieteellisesti tosin.

Valittaminen voi olla reaktio siihen, että läheiset eivät auta eivätkä tue. Se ei ole mitenkään kovin harvinaista.

Melkolailla harvnaista on että valittamalla kuitenkaan tulee tukea ainakaan läheisiltä.

Epäsuorat tavat hakea tukea johavat harvoin toivottuun tulokseen.

"Ihmiset eivät hae tukea kumppaniltaan vain suoraan pyytämällä. He voivat etsiä sitä myös epäsuorasti valittamalla, jurottamalla tai tuomalla esille surullisuuttaan.

Tällainen epäsuora mielenosoittaminen ja marttyyrimäinen käytös ei kuitenkaan välttämättä tuo toivottua tulosta. Se päinvastoin ärsyttää kumppania, jolloin lohdun sanoja tai tekoja ei heru."

Jos ikinä mitään positiivista huomiota ei ole saanut keneltäkään muillakaan tavoilla, niin tämä vastaa odotusarvoa täysin. Sitä, että ihmiset ylipäätään ovat melko ikäviä ja keskittyvät yleensä vain omiin asioihinsa.

Moni pitää itseään niin erikoisena, että ei kestä jos ei saa huomiota. En tarkoita että hän on narsisti, vaan tämä narsistinen piirre on vain korostunut. Tämä olisi kuitenkin hyvä tiedostaa itsekkin.

Huono itsetunto varmasti myös osittain aiheuttaa se että huomiota haetaan ulkopuolelta kun ei kykene sitä itse itselleen antamaan. Onneksi itsetuntoa voi parantaa https://www.is.fi/terveys/art-2000005004110.html

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Minä kärsin nuorempana huonosta itsetunnosta ja nyt minulla on mielestäni hyvä itsetunto, olenko siis väärässä?

Tutkimukset antavat viittaa keskiarvosta. Ehkä itsetuntosi olisi vieläkin parempi kuin nyt, jos se ei nuorena olisi ollut heikko.

Vierailija kirjoitti:

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Minä olen kyllä sitä mieltä et itsetuntoa voi parantaa vielä 60 kymppisten jälkeenkin jos haluaa. Joskus ihminen vain on niin mukavuuden haluinen että moni odottaa että joku toinen tekisen sen puolestani.

Valittaminen on valinta.

Jos mammat ei usko tutkimusta, niin ehkä artikkeli me naisissa olisi pätevämpi? https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/terveys/asiantuntijat_taman_…

Vierailija kirjoitti:

Jos mammat ei usko tutkimusta, niin ehkä artikkeli me naisissa olisi pätevämpi? https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/terveys/asiantuntijat_taman_…

Kyllä ja ei. 

Tyhjänvalittajat voivat opetella uuden tavan heti, mutta kriisissä oleva ihminen saa kyllä valittaa minulle ja minä edelleen ilmaisen suruani läheisille, jos siihen tulee vielä uudelleen aihetta. Olisi luonnotonta, että pitäisi esittää jotain muuta kun aivot työstävät elämän suuntaa muuttavaa ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mammat ei usko tutkimusta, niin ehkä artikkeli me naisissa olisi pätevämpi? https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/terveys/asiantuntijat_taman_…

Kyllä ja ei. 

Tyhjänvalittajat voivat opetella uuden tavan heti, mutta kriisissä oleva ihminen saa kyllä valittaa minulle ja minä edelleen ilmaisen suruani läheisille, jos siihen tulee vielä uudelleen aihetta. Olisi luonnotonta, että pitäisi esittää jotain muuta kun aivot työstävät elämän suuntaa muuttavaa ongelmaa. 

Miksi tehdä tahallaan asiat huonommaksi? Mielestäni on luonnotonta aiheuttaa itselleen harmia, varsinkin silloin jos sitä yrittää korjata. Jos on luonteeltaan laiska, niin on luonnotonta tehdä töitä kun aivot työstää elämän suuntaa muuttavaa ongelmaa? Jos on hiljainen, niin on luonnotonta puhua, vaikka olisikin asiaa? Jos tuntuu että tekee mieli syödä joka päivä roskaruokaa (kuten minun), on luonnotonta olla syömättä?

Vierailija kirjoitti:

Ja silti: "Itsetunto paranee yhdeksänneltä luokalta 50–60-vuotiaaksi asti, mutta niillä, joilla itsetunto on ollut yhdeksännellä luokalla heikko, itsetunto jää muita heikommaksi vanhanakin." Lähde https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/lastenpsykiatri-raisa-cacciatore-on-…

Kuuskymppinen on usein oppinut tuntemaan itsensä melko hyvin ja joutunut hyväksymään myös puutteensa.

"Hyvän itsetunnon myötä on helpompi suhtautua itseensä ja muihin lempeästi ja hyväksyvästi. Tällöin voi tunnustaa omia virheitä ja mokia, mutta silti pohjimmiltaan pitää itseään hyvänä tyyppinä. Hyvän itsetunnon taustalla on aito itsetuntemus...

Täydellistä itsetuntoa ei ole kenelläkään – eikä sellaisen tule olla edes tavoitteena. Jokaisella on myös vähintäänkin rahtunen itsetuntoa. Itsetuntoa voi kaikissa elämänvaiheissa kehittää parempaan suuntaan. Tällöin tyytyväisyys elämään lisääntyy ja kokemus oman elämän hallinasta vahvistuu." https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/sinulla-on-itsetun…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mammat ei usko tutkimusta, niin ehkä artikkeli me naisissa olisi pätevämpi? https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/terveys/asiantuntijat_taman_…

Kyllä ja ei. 

Tyhjänvalittajat voivat opetella uuden tavan heti, mutta kriisissä oleva ihminen saa kyllä valittaa minulle ja minä edelleen ilmaisen suruani läheisille, jos siihen tulee vielä uudelleen aihetta. Olisi luonnotonta, että pitäisi esittää jotain muuta kun aivot työstävät elämän suuntaa muuttavaa ongelmaa. 

On varsin eri asia olla vaikka läheisen kuoleman vuoksi kriisissä muutama kuukausi kuin valittaa 70 vuotta. Isäni on jälkimmäinen. Aina on huonosti. On selkä kipeä tai jalka tai liian kuuma tai kylmä tai liikaa ihmisiä tai liian vähän vali vali vali. Ikinä ei vahingossakaan ole hyvin asiat.