Lue keskustelun säännöt.
Olen pahassa pulassa enkä tiedä, onko miehen käytös rakkautta vai puhdasta kontrollointia
12.01.2019 |
Olen pulassa koska joitakin kuukausia tapailemani mies on sanojensa mukaan minuun sokeasti rakastunut ja tuntuu haluavan suunnilleen liimata itsensä minuun kiinni. Olin itse alkuun ihastunut mutta olen viime aikoina miettinyt, olenko sittenkään rakastunut. Haluaisin edetä rennommalla otteella ja koen miehen pakottavan minut sanomaan asioita, joihin en ole vielä valmis. Näitä ovat mm. etten ikinä jätä häntä ja että rakastan. Olen sanonut, että ei näitä asioita pidä kiirehtiä vaan pitää elää päivä kerrallaan. Mies ei tätä halua kuulla ja riitaa välttääkseni olen sitten sanonut em. asioita, joiden takana en sataprosenttisesti seiso. Riidat hänen kanssaan ovat totaalisen kauheita koska mies menee silloin aivan pois tolaltaan ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo. Kuulemma minä aiheutan nämä tilanteet (=tarpeeni ottaa omaa aikaa) ja hän ei voi reaktiolleen mitään. Koska välittää minusta niin hurjasti.
Olen tosi empaattinen ja miellyttämishaluinen ihminen. Mietin jopa sitä, onko mies sittenkin vain taitava manipuloija ja yrittää rakkautensa varjolla tukahduttaa minut. Vaikuttaa samalla impulsiiviselta ja herkältä. Narsisitista hänen käytöksensä minusta kuitenkin vähintäänkin joiltakin osin on.
Haluaisin itse edetä rauhassa ja katsoa, mihin tämä johtaa. Mies ei kuitenkaan anna minulle tarvitsemaani aikaa ja tilaa. Mies haluaisi nähdä joka päivä. Minulla on vaativa työ, josta kyllä pidän mutta joka vie valtavasti aikaani sekä energiaani tällä hetkellä. Mies haluaisi minun pitkin päivää viestittelevän hänelle ja minä taas koen nämä viestittelyt ahdistavina katkoina, joiden jälkeen joudun taas kasaamaan ajatukseni tehdäkseni asiaa, joita tein ennen tekstaria. Ei niin, etten arvostaisi ajatusta miehen huomionosoituksesta.
Olen ihan poikki siitä, että mikään ei tunnu riittävän. Olen jo laiminlyönyt työtäni jotta välttäisin riidat siitä, ettei minulla ole aikaa panostaa suhteeseen mutta tunnen samalla lyöväni laimin myös itseäni. Olemme molemmat neljäkymppisiä eli kokemusta löytyy. Miehen käsitys parisuhteesta on erittäin tiivis ja itse olen lapsettomana aiemminkin lapsettomien kanssa seurustellessani tottunut siihen, että omaa aikaa voidaan viettää myös kavereita erikseen viikottain nähtäessä ja että kumppania kuunnellaan ja hänelle annetaan tarvittaessa täysi työrauha.
Näen miehessä paljon epänormaalista takertumisesta kieliviä piirteitä ja kuulemma ne johtuvat hänen aiemmissa suhteissaan esiintyneistä pettämisistä. Miehen käytös tuntuu kontrolloivalta ja minua lievästi sanottuna ärsyttää se, että hän odottaa minun raportoivan omista menoistani ja jopa välillä soittaa kuin tarkistaaksensa sen, missä olen.
Olen miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti viheltää peli poikki. Mies on toisenlainen kuin aiemmat kumppanini ja se varmasti hänessä viehättää. Olen ajatellut, etten halua toistaa aiempia virheitä ja roikkua suhteessa, jossa minä olen ollut se rakastuneempi ja tarvitsevampi osapuoli. En ole ihan varma, kohtaammeko lopulta henkisesti ja mikä osa miehen huomiosta on rakkautta ja mikä kontrollointia. Minusta rakkaus on pyyteetöntä eikä sitä pitäisi koskaan vaatia.
Ylireagoinko vai mitä? Olen ihan hukassa omine ajatuksineni ja pelkään jopa mahdollisen manipuloinnin jo vaikuttaneen ajatuksiini.
Kommentit (335)
Kuulostaa tunne-elämältään epävakaalta. Näitä piiskaa hylkäämisen pelko. Ihmisen ainoa elämä on liian lyhyt vietettäväksi kenenkään terapeuttina. Ihan ehdoton edellytys tuollaisen kanssa seurustelulle on että mies ymmärtää tarvitsevansa terapiaa ja hakeutuu sinne omasta halustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ,unohda miehen sanat. Seuraa tekoja.TEOT näyttävät totuuden,valehdella voi miten vaan.
Jätä se mies.
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan eksäni kanssa? Hän oli tismalleen samanlainen. Alituisesti soittelua, viestittelyä, puhelimeen piti vastata heti tai se terrori jatkui pitkälle. Jollen vastannut, hän pommitti muut kanavat täyteen. Tilaa ei ollut, vaan piti toimia heti niin kuin hän saneli.
Pettäminen hänen kohdallaan tarkoitti sitä, että hän petti itse, koska kosti toisen vajavaisuudet - eli kuukautiset, halut mennä yksin menojaan tai ettei toinen ollut täysin riippuvainen hänestä.
Lopulta uuvuin ja se oli ihanaa kun mies raivoissaan jätti minut. Olin helpottunut kun puhelin ei soinut koko ajan.
Asuin myös itse toisella paikkakunnalla, työ- ja opiskelupaikka sekä pari lemmikkiä vaativat huomionsa. Minulla oli myös kavereita, joita halusin nähdä mutta mies oletti ilman muuta että tulen joka ikinen vapaa hänen luoksensa. En ollut valmis siihen, koska halusin valmistautua tentteihin ja olla yksin välillä.
Run forrest run.
Onnea jos tällainen jättää.
Se ei kuitenkaan poista etteikö hän esim 7 viikon tai 15 vuoden päästä soita ja ilmoita että nyt tuun sinne, haluun tulla..
Pahinta jos on niin hämmästynyt että hädissään vastaa myöntävästi. Salaiset osoitteet ym tuo pahanlapsi selvittää tavalla tai toisella.
Soita Naisten linja tai käy niiden ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kovin tarkkaan lukea, mutta jos jo parin kuukauden tapailun aikana on ollut "kauheita riitoja", ei se lupaa kovin hyvää tulevaisuutta.
Tätä minäkin olin tulossa ihmettelemään! Mielestäni suhteen alkuun kuuluu se ihastumisvaihe, jolloin on mukavaa eikä vielä todellakaan riidellä. Tämä alkuvaihe saattaa jopa olla tärkeä pitkän suhteen säilymiselle, kun voidaan vaikeinakin aikoina muistella, miten ihastuneita ollaan aiemmin oltu.
Jos heti suhteen alussa on vaikeaa, en ikinä suosittele jatkamaan suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, täällä eräänlainen kohtalotoverisi!
En osaa arvioida oliko oma mieheni alussa ihan noin vaikea kuin sinun, mutta samantapaisia häiritseviä piirteitä hänestä paljastui jo lyhyen tuntemisen jälkeen. Kyseessä ei ole hänen tapauksessaan narsistinen persoonallisuushäiriö, vaikka käytös vaikuttaakin välillä muodollisesti siihen viittaavalta, vaan mies kärsii PTSD:n kompleksisesta muodosta (hänellä on poikkeuksellisen vaikea tausta).
Olen koko suhteen ajan pitänyt huolellisesti kiinni omista rajoistani, antanut suoraa palautetta (neutraaliin sävyyn, jos suinkin mahdollista) siitä mitkä miehen jutut menevät liian pitkälle, ja parista asiasta olen sanonut jopa, että jos tällaista vielä ilmenee uudelleen, niin lopetan suhteen välittömästi. Mies tietää, että myös tarkoitan sitä mitä sanon.
Kun ongelmia oli esiintynyt jonkin aikaa, mies tajusi itse tarvitsevansa terapiaa (itse olen käynyt terapiassa aikaisemmin, tajuttuani että en osaa vetää rajoja oikein, ja olen puhunut miehelle avoimesti siitä miten paljon terapia hyödytti minua - en kuitenkaan ole koskaan pyytänyt häntä menemään terapiaan, koska on tärkeää että henkilö tekee sen päätöksen itse). Terapian myötä pahin käyttäytyminen on lieventynyt ja nyt parin vuoden yhdessäolon jälkeen olemme jo aika hyvässä tilanteessa.
Raskainta tässä on ollut se, että mies tuntuu tosiaan tarvitsevan loputtomasti huomiota ja kuuntelua. Minullekin kävi alussa niin, että laiminlöin työtäni voidakseni olla läsnä miehelle. Lopulta totesin, ettei näin voi jatkua, ja opettelin asennoitumaan miehen itsesäälikohtauksiin (jmv.) välinpitämättömämmin ja priorisoimaan asioita tasapainoisemmin. Olen tehnyt rauhan itseni kanssa sen suhteen, että jos miehelle ei riitä se määrä huomiota minkä minä voin antaa, minulle on ok että hän lähtee suhteesta. Sellainen suhde, jonka vuoksi minä menettäisin työni, ei missään tapauksessa ole se mitä minä haluan elämältä. Mies on selvästi itsensä kanssa vaikeuksissa välillä, mutta kertoo toisaalta ymmärtävänsä että ratkaisuni on aivan oikea. Ilman terapeutin apua suhtemme tuskin olisi kestänyt, ja nytkin on välillä tosi vaikeaa.
Olen tietoisesti päättänyt jäädä tähän suhteeseen (ainakin niin kauan kuin miehen käytös ei mene sellaiseksi, että vahingoitun liikaa) juuri siksi, että suhteen hyvät puolet ovat poikkeuksellisen hyviä. Jos pystyn käsittelemään vaikeampia hetkiä niin, että säilyn niistä huolimatta eheänä, katson että suhde on vaivannäön arvoinen. En voi kuitenkaan suositella samaa kaikille muille varauksetta, ja esim. lapsia en missään tapauksessa tekisi tällaiseen suhteeseen (olen vela, joten asiasta ei kohdallani tule ongelmaa).
Muista, että sinä olet hyvä, välittävä, empaattinen ja järkevä ihminen. Miehelläsi ei ole oikeutta painostaa sinua antamaan enemmän kuin mihin itse pystyt ja mitä haluat antaa. Älä anna miehen syyllistää sinua ja tuhota itsetuntoasi. Jos vähänkin tuntuu siltä, että et ole varma miten voisit tuossa onnistua, lopeta suhde. Mies selviytyy elämästään kyllä ilmankin sinua, kuten on selviytynyt tähänkin asti (ja siinä marginaalisessa tapauksessa että ei selviytyisikään, sekään ei olisi sinun vikasi, koska sinä et ole miehesi holhooja).
Kiitos paljon vastauksestasi. Miehen taustasta toki tiedän, en kuitenkaan suoralta kädeltä sano sen oleva aivan erityisen "vaikea" joskaan ei ehkä ideaaleinkaan. Oma taustani sitä vastoin on ja olen itse käynyt terapiassa solmujani selvittelemässä. Olen oikeastaan tehnyt itseni kanssa aika hemmetinmoisen duunin tähän mennessä ja ehkä sen takia en halua ihan kovin yksioikoisesti ketään tuomita psyykkisesti sairaaksi. Tiedän, miltä tuntuu kokea maailman olevan minua vastaan ja siksi en haluaisi kääntää selkääni ihmiselle, joka minusta selkeästi tarvitsee apua. Omasta taustastani johtuen pelkään, että saatan olla liiankin "anturit pystyssä" ja koen suurta tarvetta ymmärtää poikkeavaksi tulkitsemaani käytöstä.
Mies tietää oman taustani ja jopa ehkä kokee voivansa auttaa minua koska sanojensa mukaan "ymmärtää, miltä minusta tuntuu". Ainoa ongelma on se, että minä koen olevani reippaasti selvemmillä vesillä tämänhetkisessä elämäntilanteessani (taas mietin sitä, kumpi katselee tilannetta objektiivisemmin). Mies ei näe käytöksessään mitään epänormaalia ja kokee, että kaksi toisistaan välittävää ihmistä haluavat automaattisesti viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Minä taas koen, että elämässä pitää olla muutakin sisältöä parisuhteen lisäksi. Se on itse asiassa minusta hyvän parisuhteen elinehto. Minusta parisuhteen pitäisi olla kahden vapaan ihmisen sopimus siitä, että halutaan elää luottamuksellisessa suhteessa. Ei toisiinsa käpertyneiden ihmisten paniikinomainen sopimus juosta pää kolmantena jalkana töistä toisen luokse.
Olen samaa mieltä siitä, että terapiaan ei kukaan lähde pakottamalla. Olen kertonut miehelle etsineeni itse sopivaa terapeuttia pitkään ja todennut, että oikeasti kemioiden kohdatessa keskusteluavusta voi olla suurtakin apua. Tällä hetkellä miehen asenne on valitettavasti asiaan kielteinen siksi, että hän kokee saaneensa selvitettyä asiat omassa päässään pohtimalla sekä ystäville avautuen. En ole ihan vakuuttunut siitä, että kaikki ystävät ovat kyenneet paneutumaan asiaan riittävällä vakavuudella ja että ystävillä olisi ollut tarpeeksi jämällää otetta tarttua ehkä heidän havaitsemiinsa "epäkohtiin". Ystävällä ei välttämättä ole riittävästi rohkeutta todeta tilanteen olevan heidän selvitettäväkseen liian vaikea.
Olen aika finaalissa tällä hetkellä ja siksi lähtin tälle palstalle avautumaan. En tiedä, onko minulla voimia tsempata sekä töissä että yrittääkseni tehdä miehen olo turvalliseksi hänen oikeanlaiseksi katsomillaan tavoilla. Jos jätän hänet, jään aidosti suremaan menetystäni. Ja takuuvarmasti miettimään sitä, olisiko sittenkin pitänyt jaksaa kääntää kiviä saadakseni kummankin tuntemaan olonsa hyväksi. Fakta on se, etten tällä hetkellä voi itse hyvin ja pelkään sen pidemmän päälle heijastuvan elämäntilanteeseeni, jonka olen suurella vaivalla saanut muovattua kohtuullisen hyväksi. Kristallipalloa ei ole kellään mutta tällä hetkellä toivoisin sellaista enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Hankkiudu eroon miehestä JA huolehdi samalla turvallisuudestasi.
En uskaltaisi nimittäin jäädä noin käyttäytyvän ihmisen kanssa kahdestaan suljettuun tilaan, kun ilmoitan huonot uutiset.
Todellakin, nyt heti pois suhteesta ja älä missään kohtaa enää ole kahden tyypin kanssa. Varmista myös kotisi ympäristö äläkä liiku yksin iltaisin tms. vähään aikaan. ÄLÄ suostu tapaamisiin. Kerrasta poikki ja sano selkeästi ettet halua sinuun oltavan missään yhteydessä. Jos tämän jälkeen tyyppi ottaa sinuun yhteyttä, välittömästi poliisin viestiä mahdollisen lähestymiskiellon hakemista varten. Olet kyllä vaarassa. Usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut kovin tarkkaan lukea, mutta jos jo parin kuukauden tapailun aikana on ollut "kauheita riitoja", ei se lupaa kovin hyvää tulevaisuutta.
Tätä minäkin olin tulossa ihmettelemään! Mielestäni suhteen alkuun kuuluu se ihastumisvaihe, jolloin on mukavaa eikä vielä todellakaan riidellä. Tämä alkuvaihe saattaa jopa olla tärkeä pitkän suhteen säilymiselle, kun voidaan vaikeinakin aikoina muistella, miten ihastuneita ollaan aiemmin oltu.
Jos heti suhteen alussa on vaikeaa, en ikinä suosittele jatkamaan suhdetta.
Ensimmäisen kuukauden ajan jaksoin toimia miehen haluamalla tavalla (eli todellakin näimme koko ajan). Tämän jälkeen tajusin työni rupeavan kärsimään ja vähitellen kasautui painetta erimielisyyksiin. Olemme tunteneet pidempään kuin kaksi kuukautta ja riidat ovet kaikki lähteneet liikkeelle siitä, että olen kokenut miehen vaativan minulta liikaa. Tarvitsen yksinoloa ja mies ottaa loukkauksena sen, että työpäivän jälkeen haluan maata yksin sohvallani ja ehkä jutella ystävän kanssa puhelimessa. Mies ei ymmärrä, miksen voi maata hänen vieressään sohvalla enkä oikeastaan osaa tähän kysymykseen vastata muuta, kuin että suuren päivittäisen ihmiskontaktimäärän jälkeen joutilas yksinolo lataa parhaiten akkuni.
Posttraumaattinen stressireaktio voisi oikeastaan olla yksi erittäin hyvä selitys miehen käytökselle. Täytyy miettiä. Lämmmin kiitos vinkistä, 67!
Mietin toki suhteesta lähtemistä vakavasti. Olen kuitenkin tällä hetkellä vielä selkeästi tolpillani ja siksi haluan olla varma päätöksestäni. Olen ajatellut, että miehen on sitouduttava terapiaan jos hän oikeasti haluaa jatkaa kanssani. Tällä hetkellä en usko, että mies tätä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, sanoit olevasi miellyttämishaluinen ja sinulla on vaikea tausta, jota olet työstänyt paljon. Miehen käytöksellä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Sinä et pysty häntä auttamaan. Sen sijaan menet omassa kehityksessäsi ja tervehtymisessäsi vuosia takapakkia, jos annat tuon suhteen jatkua.
Ole kiltti, jätä suhde taaksesi, ja huolehdi turvallisuudestasi. Jos mahdollista, hae terapeuttista apua, jos irtaantuminen on vaikeaa. Tuo on puhdas hyväksikäyttösuhde, joka raastaa sinut hajalle. Se muuttuu tuosta vielä pahemmaksi, se on täysin selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos heti suhteen alussa on kauheasti riitoja ja tarvitaan siihen yksilö-tai pariterapiaa, niin suhteesta ei tule mitään. Niin se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Posttraumaattinen stressireaktio voisi oikeastaan olla yksi erittäin hyvä selitys miehen käytökselle. Täytyy miettiä. Lämmmin kiitos vinkistä, 67!
Mietin toki suhteesta lähtemistä vakavasti. Olen kuitenkin tällä hetkellä vielä selkeästi tolpillani ja siksi haluan olla varma päätöksestäni. Olen ajatellut, että miehen on sitouduttava terapiaan jos hän oikeasti haluaa jatkaa kanssani. Tällä hetkellä en usko, että mies tätä haluaa.
Olet vielä tolpillasi! Niin! Odotatko, ettet enää ole tolpillasi ja lähdet vasta sitten? Trust me, silloin se ei enää onnistukaan.
Lähde, hyvä nainen!! Kiität itseäsi, kunhan pääsi vähän selkenee. Et voi ketään pelastaa. Terapiaprosessit kestää vuosia, ja niihin pitää itsellä olla tosi kova motivaatio. Vaikka hän nyt sun vaatimuksesta menisikin johonkin, siitä ei olisi mitään hyötyä.
Mutta jokainen toimii elämässään niinkuin parhaimmaksi näkee. Jotkut hakeutuvat mahdollisimman huonoihin ja hankaliin suhteisiin, koska eivät muuta koe ansaitseva saa. Antavat hyväjsikäyttää ja kohdella itseään huonosti, koska niin ihanasti "ymmärtävät" "herkkää" miestä/naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Posttraumaattinen stressireaktio voisi oikeastaan olla yksi erittäin hyvä selitys miehen käytökselle. Täytyy miettiä. Lämmmin kiitos vinkistä, 67!
Mietin toki suhteesta lähtemistä vakavasti. Olen kuitenkin tällä hetkellä vielä selkeästi tolpillani ja siksi haluan olla varma päätöksestäni. Olen ajatellut, että miehen on sitouduttava terapiaan jos hän oikeasti haluaa jatkaa kanssani. Tällä hetkellä en usko, että mies tätä haluaa.
Olet vielä tolpillasi! Niin! Odotatko, ettet enää ole tolpillasi ja lähdet vasta sitten? Trust me, silloin se ei enää onnistukaan.
Lähde, hyvä nainen!! Kiität itseäsi, kunhan pääsi vähän selkenee. Et voi ketään pelastaa. Terapiaprosessit kestää vuosia, ja niihin pitää itsellä olla tosi kova motivaatio. Vaikka hän nyt sun vaatimuksesta menisikin johonkin, siitä ei olisi mitään hyötyä.
Mutta jokainen toimii elämässään niinkuin parhaimmaksi näkee. Jotkut hakeutuvat mahdollisimman huonoihin ja hankaliin suhteisiin, koska eivät muuta koe ansaitseva saa. Antavat hyväjsikäyttää ja kohdella itseään huonosti, koska niin ihanasti "ymmärtävät" "herkkää" miestä/naista.
Olet varmasti oikeassa kuten niin moni muukin täällä :) Märehdin täällä siksi etukäteen, jotten jäisi jälkikäteen pohtimaan olisiko pitänyt vaiko eikö olisi. Asiat eivät subjektiivisesta vinkkelistäni katsottuna ole ihan yhtä mustavalkoisia kuin asiaa ulkopuolelta tarkastellen. Samaan lopputulokseen voi silti päätyä (jos nopeasti pitäisi valita, pelaisin varman päälle ja lähtisin).
Oletkohan 67 (eli PSTD-tapaus) vielä linjoilla? Millaisia konkreettisia rajoja asetit? Rajoititko näkemistänne ja yhteydenpitoanne? Jos rajoitit, millaisissa mittasuhteissa?
Kouluissa pitäisi käydä ihan oppitunnilla lävitse sitä, miten ihmiset yrittävät toisiaan manipuloida. Siitähän tässäkin on kysymys eli aloittajan mies saa käännettyä asian niin ettei aloittaja ymmärrä paeta paikalta.
Jos kouluissa tätä opetettaisiin niin esimerkiksi Oulun kaltaiset tapaukset jäisivät harvinaisemmiksi. Ja kun lapsesta asti itse jo tietää millaisia merkkejä pitää toisen käytöksessä varoa niin ei aikuisenakaan niin helposti lankea samaan ansaan.
Kaikkia ei tietenkään voi auttaa mutta jos edes osa osaisi väistää sudenkuopat niin paljon itkua vältettäisiin.
Ap, luepa kirja Sata tapaa tappaa sielu. Sen jälkeen tiedät mitä tehdä.
Ap, täällä eräänlainen kohtalotoverisi!
En osaa arvioida oliko oma mieheni alussa ihan noin vaikea kuin sinun, mutta samantapaisia häiritseviä piirteitä hänestä paljastui jo lyhyen tuntemisen jälkeen. Kyseessä ei ole hänen tapauksessaan narsistinen persoonallisuushäiriö, vaikka käytös vaikuttaakin välillä muodollisesti siihen viittaavalta, vaan mies kärsii PTSD:n kompleksisesta muodosta (hänellä on poikkeuksellisen vaikea tausta).
Olen koko suhteen ajan pitänyt huolellisesti kiinni omista rajoistani, antanut suoraa palautetta (neutraaliin sävyyn, jos suinkin mahdollista) siitä mitkä miehen jutut menevät liian pitkälle, ja parista asiasta olen sanonut jopa, että jos tällaista vielä ilmenee uudelleen, niin lopetan suhteen välittömästi. Mies tietää, että myös tarkoitan sitä mitä sanon.
Kun ongelmia oli esiintynyt jonkin aikaa, mies tajusi itse tarvitsevansa terapiaa (itse olen käynyt terapiassa aikaisemmin, tajuttuani että en osaa vetää rajoja oikein, ja olen puhunut miehelle avoimesti siitä miten paljon terapia hyödytti minua - en kuitenkaan ole koskaan pyytänyt häntä menemään terapiaan, koska on tärkeää että henkilö tekee sen päätöksen itse). Terapian myötä pahin käyttäytyminen on lieventynyt ja nyt parin vuoden yhdessäolon jälkeen olemme jo aika hyvässä tilanteessa.
Raskainta tässä on ollut se, että mies tuntuu tosiaan tarvitsevan loputtomasti huomiota ja kuuntelua. Minullekin kävi alussa niin, että laiminlöin työtäni voidakseni olla läsnä miehelle. Lopulta totesin, ettei näin voi jatkua, ja opettelin asennoitumaan miehen itsesäälikohtauksiin (jmv.) välinpitämättömämmin ja priorisoimaan asioita tasapainoisemmin. Olen tehnyt rauhan itseni kanssa sen suhteen, että jos miehelle ei riitä se määrä huomiota minkä minä voin antaa, minulle on ok että hän lähtee suhteesta. Sellainen suhde, jonka vuoksi minä menettäisin työni, ei missään tapauksessa ole se mitä minä haluan elämältä. Mies on selvästi itsensä kanssa vaikeuksissa välillä, mutta kertoo toisaalta ymmärtävänsä että ratkaisuni on aivan oikea. Ilman terapeutin apua suhtemme tuskin olisi kestänyt, ja nytkin on välillä tosi vaikeaa.
Olen tietoisesti päättänyt jäädä tähän suhteeseen (ainakin niin kauan kuin miehen käytös ei mene sellaiseksi, että vahingoitun liikaa) juuri siksi, että suhteen hyvät puolet ovat poikkeuksellisen hyviä. Jos pystyn käsittelemään vaikeampia hetkiä niin, että säilyn niistä huolimatta eheänä, katson että suhde on vaivannäön arvoinen. En voi kuitenkaan suositella samaa kaikille muille varauksetta, ja esim. lapsia en missään tapauksessa tekisi tällaiseen suhteeseen (olen vela, joten asiasta ei kohdallani tule ongelmaa).
Muista, että sinä olet hyvä, välittävä, empaattinen ja järkevä ihminen. Miehelläsi ei ole oikeutta painostaa sinua antamaan enemmän kuin mihin itse pystyt ja mitä haluat antaa. Älä anna miehen syyllistää sinua ja tuhota itsetuntoasi. Jos vähänkin tuntuu siltä, että et ole varma miten voisit tuossa onnistua, lopeta suhde. Mies selviytyy elämästään kyllä ilmankin sinua, kuten on selviytynyt tähänkin asti (ja siinä marginaalisessa tapauksessa että ei selviytyisikään, sekään ei olisi sinun vikasi, koska sinä et ole miehesi holhooja).