Lue keskustelun säännöt.
Olen pahassa pulassa enkä tiedä, onko miehen käytös rakkautta vai puhdasta kontrollointia
12.01.2019 |
Olen pulassa koska joitakin kuukausia tapailemani mies on sanojensa mukaan minuun sokeasti rakastunut ja tuntuu haluavan suunnilleen liimata itsensä minuun kiinni. Olin itse alkuun ihastunut mutta olen viime aikoina miettinyt, olenko sittenkään rakastunut. Haluaisin edetä rennommalla otteella ja koen miehen pakottavan minut sanomaan asioita, joihin en ole vielä valmis. Näitä ovat mm. etten ikinä jätä häntä ja että rakastan. Olen sanonut, että ei näitä asioita pidä kiirehtiä vaan pitää elää päivä kerrallaan. Mies ei tätä halua kuulla ja riitaa välttääkseni olen sitten sanonut em. asioita, joiden takana en sataprosenttisesti seiso. Riidat hänen kanssaan ovat totaalisen kauheita koska mies menee silloin aivan pois tolaltaan ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo. Kuulemma minä aiheutan nämä tilanteet (=tarpeeni ottaa omaa aikaa) ja hän ei voi reaktiolleen mitään. Koska välittää minusta niin hurjasti.
Olen tosi empaattinen ja miellyttämishaluinen ihminen. Mietin jopa sitä, onko mies sittenkin vain taitava manipuloija ja yrittää rakkautensa varjolla tukahduttaa minut. Vaikuttaa samalla impulsiiviselta ja herkältä. Narsisitista hänen käytöksensä minusta kuitenkin vähintäänkin joiltakin osin on.
Haluaisin itse edetä rauhassa ja katsoa, mihin tämä johtaa. Mies ei kuitenkaan anna minulle tarvitsemaani aikaa ja tilaa. Mies haluaisi nähdä joka päivä. Minulla on vaativa työ, josta kyllä pidän mutta joka vie valtavasti aikaani sekä energiaani tällä hetkellä. Mies haluaisi minun pitkin päivää viestittelevän hänelle ja minä taas koen nämä viestittelyt ahdistavina katkoina, joiden jälkeen joudun taas kasaamaan ajatukseni tehdäkseni asiaa, joita tein ennen tekstaria. Ei niin, etten arvostaisi ajatusta miehen huomionosoituksesta.
Olen ihan poikki siitä, että mikään ei tunnu riittävän. Olen jo laiminlyönyt työtäni jotta välttäisin riidat siitä, ettei minulla ole aikaa panostaa suhteeseen mutta tunnen samalla lyöväni laimin myös itseäni. Olemme molemmat neljäkymppisiä eli kokemusta löytyy. Miehen käsitys parisuhteesta on erittäin tiivis ja itse olen lapsettomana aiemminkin lapsettomien kanssa seurustellessani tottunut siihen, että omaa aikaa voidaan viettää myös kavereita erikseen viikottain nähtäessä ja että kumppania kuunnellaan ja hänelle annetaan tarvittaessa täysi työrauha.
Näen miehessä paljon epänormaalista takertumisesta kieliviä piirteitä ja kuulemma ne johtuvat hänen aiemmissa suhteissaan esiintyneistä pettämisistä. Miehen käytös tuntuu kontrolloivalta ja minua lievästi sanottuna ärsyttää se, että hän odottaa minun raportoivan omista menoistani ja jopa välillä soittaa kuin tarkistaaksensa sen, missä olen.
Olen miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti viheltää peli poikki. Mies on toisenlainen kuin aiemmat kumppanini ja se varmasti hänessä viehättää. Olen ajatellut, etten halua toistaa aiempia virheitä ja roikkua suhteessa, jossa minä olen ollut se rakastuneempi ja tarvitsevampi osapuoli. En ole ihan varma, kohtaammeko lopulta henkisesti ja mikä osa miehen huomiosta on rakkautta ja mikä kontrollointia. Minusta rakkaus on pyyteetöntä eikä sitä pitäisi koskaan vaatia.
Ylireagoinko vai mitä? Olen ihan hukassa omine ajatuksineni ja pelkään jopa mahdollisen manipuloinnin jo vaikuttaneen ajatuksiini.
Kommentit (335)
Ihminen voi olla vaikka kuinka lapsenomainen OLEMATTA kuitenkaan samalla manipuloiva, syyllistävä, omistava, määräilevä, mitätöivä ja takertuva. Jos suhteessa ollessa oma olo on pelokas ja varovainen, syyllinen ja riittämätön, se on hälytysmerkki! Toinen käytää henkistä väkivaltaa, ja se kertoo aina sairaasta persoonasta, jota ei ehkä koskaan saadaan parannettua. Sairaudentunnotonta teeskentelijää, jonka mielestä kaikki on aina jonkun muun syytä - ei saada millään terapialla kuntoon, vain entistäkin juonikkaammaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monet pelkää sitä, että toinen suuttuu? Mitä kamalaa tapahtuu, jos toinen suuttuu? Ei tarvitse itse lähteä siihen toisen tunteeseen mukaan, vai voi suhtautua viileän analyyttisestikin. "Miksi sinua niin suututtaa siinä, kun en ehdi vastata viestiisi? Minulla on kiire töissä, en ehdi vastata vaikka se herättääkin sinussa näitä tunteita. Mitä voisit tehdä tunteillesi? Pystytkö ymmärtämään, että en ehdi vastata, vaikka haluaisinkin?"
Ymmärrän, jos ollaan epävarmoja 15-vuotiaita, mutta hei, ei kai nyt enää 40-vuotias saisi olla hissunkissun vain, koska pelkää toisen suuttuvan?!!
Näinpä. Olen tapaillut ihanaa miestä kolmen kuukauden ajan. Ei ole kertaakaan tullut edes mitään riidanpoikasta. Emme esitä toisillemme vaatimuksia, saati ala kiukuttelemaan toiselle. En voi ymmärtää, kun oikeasti edes viitsii katsella tuollaista törkeää käytöstä toiselta. Minä olisin sanonut heti ensimmäisen riidan jälkeen, että tämä oli tässä. Rakkaussuhteessa kuuluu olla lämmin, hyvä ja turvallinen olo.
Ensimmäisen riidan jälkeen olisit lempannut tyypin? Pelkäät niin paljon riitaa että ottaa eron samantien!
Tärkeää on myös osata riidella aikuisesti, ei sitäkään kannata pelätä! Sitten jos toinen ei sitä osaa niin voi miettiä heippoja.
Ilmiselvää on, ettei aloittajan mies riitele aikuisesti.
Kuten olen yrittänyt sanoa, on erotettava kaksi eri asiaa ja kahden eri ongelman ydintä: ongelma 1) jäädä/jatkaa ja ongelma 2) miettiä, miksi on ylipäänsä kyseisessä tilanteessa. Jos lähtee, koskaan tajuamatta miksi edes meni suhteeseen, ei se kummoiseksi muutu seuraavassakaan suhteessa ja pahimmillaan voi samalla menettää suhteen, mistä olisi voinut tulla hyvä alkuvaikeuksien jälkeen. Toisen käytös kun väistämättä vaikuttaa myös toiseen, kummankin kohdalla, ja kyse voi olla myös omasta käytöksestä/kommunikoinnin puutteesta/toisen torjumisesta/mistä ikinä. Vakka ja kansi. Kukaan ei voi suoralta kädeltä sanoa, että ukko mäkeen ja se siitä on paras ja ainoa tie. Alistajat kun tarvitsee alistettavia. Joskus sekin on ok. Katsokaa vaikka kuinka monta vanhempaa naista alistaa ja komentelee aviomiehiään, eikä heillä kummallakaan ole aikomustakaan alkaa minkäänlaista eroprosessia, edes mielikuvissaan, vaikka ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä tässä valtasuhteessa. Onko se sitten jotenkin terveempää ja eri asia teidän mielestä?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan 67 (eli PSTD-tapaus) vielä linjoilla? Millaisia konkreettisia rajoja asetit? Rajoititko näkemistänne ja yhteydenpitoanne? Jos rajoitit, millaisissa mittasuhteissa?
Kuuntelin itseäni tarkasti ja tein tasan niin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. Jos mies ehdotti tapaamista ja itseäni ei huvittanut, kerroin että haluan olla tänään yksin. Jos tästä seurasi vaikkapa syyllistämistä, kerroin: a) tuo mitä teet on syyllistämistä, b) syyllistäminen on huonoa kohtelua, c) minä en ansaitse enkä halua sitä että kumppanini kohtelee minua huonosti, vaan haluan rakastavan ja onnellisen parisuhteen, ja d) rakentava tapa käsitellä asiaa olisi omista tunteista puhuminen. Nämä kaikki asiat mahdollisimman neutraalisti, selkeästi, ja johdonmukaisesti joka kerta kun mies tekee jotain mikä tuntuu minusta epämiellyttävältä.
Oli aikoja, kun mies oli kasvavassa määrin painostava ja kohtuuton. Tämä tietenkin vaikutti minuun niin, että entistä harvemmin halusin olla tekemisissä. Niin myös olin. Mies havaitsi tämän ja huolestui entisestäänkin. Kerta toisensa jälkeen selitin hänelle neutraalisti, että tietenkään en tunne spontaania halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka vaatii ja painostaa minua olemaan yhdessä. Miehellä on menneisyydessään parikin parisuhdetta, jossa naisosapuoli on ollut tällainen takertuja, joten se helpottanee hänen kohdallaan asian ymmärtämistä ja oppimista. Hän on sitten muutaman kerran ehdottanut, että hän lopettaa yhteydenpidon minuun kokonaan ja olemme tekemisissä ainoastaan silloin, kun minä haluan. Tämä yleensä korjaa tilannetta niin, että jonkin ajan kuluttua haluan taas olla tekemisissä normaalisti (ei kuitenkaan varmaan koskaan niin paljon kuin mies haluaisi, koska meillä on tässä asiassa pysyvä eroavaisuus).
Pitkän tien olemme kulkeneet ja pitkä matka lienee vielä edessäpäin, mutta miehen käytös on muuttunut parissa vuodessa todella paljon parempaan suuntaan. Raskasta tämä kuitenkin on ja vaatii pitkää pinnaa. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa annan itseni mieluummin suuttua miehelle kuin venytän pinnaani loputtomiin. Alussa en kokenut suuttumista ollenkaan mahdolliseksi. Pidän sitä oikein hyvänä merkkinä, että itse pystyn suuttumaan (luotan siis nykyään jonkin verran hänen arvostelukykyynsä ja kykyynsä ottaa vastuuta) ja että mieskin pystyy yleensä ottamaan suuttumiseni hyvin vastaan.
t. 67
No, huh, huh ja huh!!! Itse en halua olla parisuhteessa kasvattaja, pelastaja tai parantaja, toisen muutoksen edistäjä. Haluan miehen, joka tukee minua. Ennen kaikkea tukee ja tuottaa iloa. Ja itse haluan olla samanlainen kumppani. Kaikissa on virheitä, mutta selvää on, että puolisoiden on oltava yhdessä vahvempia kuin erikseen, molempien, ei vain toisen.
Naiset, lakatkaa uhrautumasta! Se ei ole kenenkään etu.
Minulle olennaisinta on, että miehen vaikeat puolet kehittyvät havaittavassa määrin parempaan suuntaan. Suhteessamme on haasteiden lisäksi myös niin paljon hyvää, että olen aivan valmis sietämään jonkin aikaa tilannetta, jossa minulta tarvitaan normaalia tiukempaa panostamista rajojen pitämiseen.
Tiedän ansaitsevani hyvän parisuhteen, ja tämän miehen kanssa koen, että minulla on sellainen. Sinun määritelmäsi hyvälle suhteelle voi olla toisenlainen, ja se on täysin ok.
t. 67
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletkohan 67 (eli PSTD-tapaus) vielä linjoilla? Millaisia konkreettisia rajoja asetit? Rajoititko näkemistänne ja yhteydenpitoanne? Jos rajoitit, millaisissa mittasuhteissa?
Kuuntelin itseäni tarkasti ja tein tasan niin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. Jos mies ehdotti tapaamista ja itseäni ei huvittanut, kerroin että haluan olla tänään yksin. Jos tästä seurasi vaikkapa syyllistämistä, kerroin: a) tuo mitä teet on syyllistämistä, b) syyllistäminen on huonoa kohtelua, c) minä en ansaitse enkä halua sitä että kumppanini kohtelee minua huonosti, vaan haluan rakastavan ja onnellisen parisuhteen, ja d) rakentava tapa käsitellä asiaa olisi omista tunteista puhuminen. Nämä kaikki asiat mahdollisimman neutraalisti, selkeästi, ja johdonmukaisesti joka kerta kun mies tekee jotain mikä tuntuu minusta epämiellyttävältä.
Oli aikoja, kun mies oli kasvavassa määrin painostava ja kohtuuton. Tämä tietenkin vaikutti minuun niin, että entistä harvemmin halusin olla tekemisissä. Niin myös olin. Mies havaitsi tämän ja huolestui entisestäänkin. Kerta toisensa jälkeen selitin hänelle neutraalisti, että tietenkään en tunne spontaania halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka vaatii ja painostaa minua olemaan yhdessä. Miehellä on menneisyydessään parikin parisuhdetta, jossa naisosapuoli on ollut tällainen takertuja, joten se helpottanee hänen kohdallaan asian ymmärtämistä ja oppimista. Hän on sitten muutaman kerran ehdottanut, että hän lopettaa yhteydenpidon minuun kokonaan ja olemme tekemisissä ainoastaan silloin, kun minä haluan. Tämä yleensä korjaa tilannetta niin, että jonkin ajan kuluttua haluan taas olla tekemisissä normaalisti (ei kuitenkaan varmaan koskaan niin paljon kuin mies haluaisi, koska meillä on tässä asiassa pysyvä eroavaisuus).
Pitkän tien olemme kulkeneet ja pitkä matka lienee vielä edessäpäin, mutta miehen käytös on muuttunut parissa vuodessa todella paljon parempaan suuntaan. Raskasta tämä kuitenkin on ja vaatii pitkää pinnaa. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa annan itseni mieluummin suuttua miehelle kuin venytän pinnaani loputtomiin. Alussa en kokenut suuttumista ollenkaan mahdolliseksi. Pidän sitä oikein hyvänä merkkinä, että itse pystyn suuttumaan (luotan siis nykyään jonkin verran hänen arvostelukykyynsä ja kykyynsä ottaa vastuuta) ja että mieskin pystyy yleensä ottamaan suuttumiseni hyvin vastaan.
t. 67
No, huh, huh ja huh!!! Itse en halua olla parisuhteessa kasvattaja, pelastaja tai parantaja, toisen muutoksen edistäjä. Haluan miehen, joka tukee minua. Ennen kaikkea tukee ja tuottaa iloa. Ja itse haluan olla samanlainen kumppani. Kaikissa on virheitä, mutta selvää on, että puolisoiden on oltava yhdessä vahvempia kuin erikseen, molempien, ei vain toisen.
Naiset, lakatkaa uhrautumasta! Se ei ole kenenkään etu.
Minulle olennaisinta on, että miehen vaikeat puolet kehittyvät havaittavassa määrin parempaan suuntaan. Suhteessamme on haasteiden lisäksi myös niin paljon hyvää, että olen aivan valmis sietämään jonkin aikaa tilannetta, jossa minulta tarvitaan normaalia tiukempaa panostamista rajojen pitämiseen.
Tiedän ansaitsevani hyvän parisuhteen, ja tämän miehen kanssa koen, että minulla on sellainen. Sinun määritelmäsi hyvälle suhteelle voi olla toisenlainen, ja se on täysin ok.t. 67
Miehenä mua häiritsee että jotkut puhuvat miehistään kuin joistakin koirista jotka pitää opettaa tavoille. Kuka viitsiikään vuosikausia kouluttaa miestä mieleisekseen - palkinto odottaa sitten lopussa jos onnistuu, tai sitten ei. Näistä tulee muutenkin mieleen äiti-lapsi suhde eikä kahden aikuisen suhde. Olen nähnyt näitä tapauksia lähipiirissä, mies kärsii hiljaa. Muistan aina yhden työkaverin, jos sen vaimo soitti kun oltiin esim. oluella , kaverin ääni muuttui kuin lapsen ääneksi ja kuului vain joo-joo-joo. Vaimolta tuli sitten ohjeet, saako juoda vielä yhden vai pitääkö tulla kotiin (kaupan kautta tietysti). Mies oli yli 50 eikä kotona ollut pieniä lapsia eikä mitään. Silloin ajattelin että ei ikinä tuollaista.
Mitä muuten jos mies alkaisi kouluttaa sinua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten olen yrittänyt sanoa, on erotettava kaksi eri asiaa ja kahden eri ongelman ydintä: ongelma 1) jäädä/jatkaa ja ongelma 2) miettiä, miksi on ylipäänsä kyseisessä tilanteessa. Jos lähtee, koskaan tajuamatta miksi edes meni suhteeseen, ei se kummoiseksi muutu seuraavassakaan suhteessa ja pahimmillaan voi samalla menettää suhteen, mistä olisi voinut tulla hyvä alkuvaikeuksien jälkeen. Toisen käytös kun väistämättä vaikuttaa myös toiseen, kummankin kohdalla, ja kyse voi olla myös omasta käytöksestä/kommunikoinnin puutteesta/toisen torjumisesta/mistä ikinä. Vakka ja kansi. Kukaan ei voi suoralta kädeltä sanoa, että ukko mäkeen ja se siitä on paras ja ainoa tie. Alistajat kun tarvitsee alistettavia. Joskus sekin on ok. Katsokaa vaikka kuinka monta vanhempaa naista alistaa ja komentelee aviomiehiään, eikä heillä kummallakaan ole aikomustakaan alkaa minkäänlaista eroprosessia, edes mielikuvissaan, vaikka ovat olleet yhdessä vuosikymmeniä tässä valtasuhteessa. Onko se sitten jotenkin terveempää ja eri asia teidän mielestä?!
On totta, että joillakin ihmisillä voi eri syistä olla jokin tiedostamaton syy aina uudestaan ja uudestaan ryhtyä suhteeseen manipuloivan ihmisen kanssa. Myös se on totta, että manipuloivan ihmisen kanssa ryhdytään tai joudutaan suhteeseen, koska manipulointi, kiusaaminen ja henkinen väkivalta tulevat esiin vasta hiipien, pikkuhiljaa. Näin henkisesti tervekin ihminen voi joutua manipuloivan ihminen kanssa sellaiseen tilanteeseen, josta pois lähtemiseen tarvitaan erityisen paljon tahdonvoimaa ja toisten ihmisten apua. Jos joku ihan oikeasti tiedostaa tarvitsevansa suhdetta manipuloivan henkilön kanssa, eikä halua tehdä asialle mitään, niin mitäpä se muille kuuluu. Mutta jos huomaa olevansa tahtomattaan manipuloivan henkilön kanssa suhteessa, kannattaa se kuitenkin lopettaa ja ihan itse käydä läpi esimerkiksi omaa itsetuntoaan tai muita sellaisia asioita, jotka saattavat vaikuttaa siihen, että helposti joutuu epämiellyttäviin ihmissuhdetilanteisiin. Kannattaa myös jonkin verran opiskella, miten manipuloivat ihmiset käyttäytyvät, (esimerkiksi imartelevat ja piikittelevät vuoronperään). Ihminen ei kai koskaan ole valmis, mutta kannattaa kuitenkin itse sinkkuna vahvistaa ja selkiyttää omaa identiteettiään ja ajattelutapaansa, ennen kuin ryhtyy uudestaan suhteeseen kenenkään kanssa. Silloin voi olla helpompi huomata, onko tämä nyt tasa-arvoinen ei-hyväksikäyttävä suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vaihtoon heti! Omistamishaluinen, mustasukkainen ja manipuloija. Sanoo mitä sylki suuhun tuo kun vihastuu ja on vieläpä impulsiivinen. Sinusta tulee kynnysmatto ja miehen "orja" koska teet asioita joita et halua tehdä jotta mies ei suuttuisi--> koska muuten hän sanoo ikäviä asioita ja näin satuttaa sinua. Teillä on liian erillaiset taustat, sinä lapseton vapauteen tottunut ja mies sellainen joka liimautuu ja kontrolloi toista. Jos haluat tehdä taustatyötä niin kysyppä miehen exältä miksi he erosivat. Ota jalat allesi nopeasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten menee ap?
En osaa sanoa, miten menee. Yritin koota ajatukseni siinä onnistumatta. Olen nyt viimeisimmän riidan ollut ihan hajalla fyysisesti ja henkisesti. Yritin sanoa miehelle, että olen liian rikki jatkamaan seurustelua mutta huonolla menestyksellä. Mies oli sitä mieltä, ettei puhelimessa voi jättää. En osannut sanoa mitään tähän.
Järjellä ajatellen en voi hyvin. Samalla koen surua miehelle aiheuttamastani pettymyksestä. Tietenkin koen eron myötä menettäväni itselleni hyvin läheiseksi tulleen ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten menee ap?
En osaa sanoa, miten menee. Yritin koota ajatukseni siinä onnistumatta. Olen nyt viimeisimmän riidan ollut ihan hajalla fyysisesti ja henkisesti. Yritin sanoa miehelle, että olen liian rikki jatkamaan seurustelua mutta huonolla menestyksellä. Mies oli sitä mieltä, ettei puhelimessa voi jättää. En osannut sanoa mitään tähän.
Järjellä ajatellen en voi hyvin. Samalla koen surua miehelle aiheuttamastani pettymyksestä. Tietenkin koen eron myötä menettäväni itselleni hyvin läheiseksi tulleen ihmisen.
Kuule, olette tapailleet vasta muutaman kuukauden! Ei siinä ajassa oikeasti kovin läheiseksi voi tulla! Kommenttisi kertoo vain että miesystäväsi in manipuloinut sinut luulemaan että kyseessä on joku vuosisadan rakkaustarina, mitä erittäin suuresti epäilen. Ihmiset eroavat vuosien ja vuosikymmenten yhdessäolon jälkeen, on yhdessä rakennetut kodit, lapset, lapsenlapset ja ystäväpiirit. Sinä suret parin kuukauden riitaista ja huonoa suhdetta. Saat surra, mutta joku suhteellisuudentaju sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääset haukuttavien ex-tyttöystävien listalle. Mitä enemmän (tai kauemmin) hän kokee panostaneensa, sitä enemmän olet hänelle sitten edes selityksen velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä sinä muka olet velkaa sille hyypiölle????
Miksi sun pitäis suostua tapaamaan se tyyppi(tietenkin sinun luona), ja ummet ja lammet selittää miksi haluat erota ja keskustelun lopuksi mies toteaisi että :
-Me jatketaan yhdessä.
Sitten olisitte vielä esim. viikonlopun yhdessä ja sekstaisitte.
koko homma vaan jatkuisi ja jatkuisi ja jatkuisi ja jatkuisija........................................................................................................................ lopulta menisit sen kanssa naimisiin.
HALUATKO SÄ MENNÄ NAIMISIIN SEN KANSSA????? SIIHEN TÄMÄ TEIDÄN HOMMA ON MENOSSA!!!
Sä et tule ikinä saamaan "lupaa" erota siitä miehestä siltä mieheltä.
Ei se suostu siihen!! Ei se halua erota sinusta. Se haluaa omistaa orjansa.
Mutta sinä olet aikuinen ihminen ja voit tehdä päätöksiä myös oman fliiliksen ja oman parhaasi takia. Kuka se mies on vaatimaan sulta perusteluja erolle? Sä et halua jatkaa ja piste. Ihan turha yrittää saada esim. kämpän avainta siltä, vaihda mielummin asuntosi lukot. Toimita sille sen tavarat, vaihda numeroasi ym.
Jos sulla on tavaroita miehen luona, hae ne poliisin avustuksella. Poliisi on juuri tälläisiä juttuja varten, ja sieltä voi myös kysyä neuvoa tähän hommaan.
Omapahan on elämäsi. Älä sitten väitä, etteikö kukaan olisi varoittanut. Itse en enää tuohon halpaan menisi. Kerta riitti, todella. Tulet katumaan suhteeseen jäämistä.