Lue keskustelun säännöt.
Olen pahassa pulassa enkä tiedä, onko miehen käytös rakkautta vai puhdasta kontrollointia
12.01.2019 |
Olen pulassa koska joitakin kuukausia tapailemani mies on sanojensa mukaan minuun sokeasti rakastunut ja tuntuu haluavan suunnilleen liimata itsensä minuun kiinni. Olin itse alkuun ihastunut mutta olen viime aikoina miettinyt, olenko sittenkään rakastunut. Haluaisin edetä rennommalla otteella ja koen miehen pakottavan minut sanomaan asioita, joihin en ole vielä valmis. Näitä ovat mm. etten ikinä jätä häntä ja että rakastan. Olen sanonut, että ei näitä asioita pidä kiirehtiä vaan pitää elää päivä kerrallaan. Mies ei tätä halua kuulla ja riitaa välttääkseni olen sitten sanonut em. asioita, joiden takana en sataprosenttisesti seiso. Riidat hänen kanssaan ovat totaalisen kauheita koska mies menee silloin aivan pois tolaltaan ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo. Kuulemma minä aiheutan nämä tilanteet (=tarpeeni ottaa omaa aikaa) ja hän ei voi reaktiolleen mitään. Koska välittää minusta niin hurjasti.
Olen tosi empaattinen ja miellyttämishaluinen ihminen. Mietin jopa sitä, onko mies sittenkin vain taitava manipuloija ja yrittää rakkautensa varjolla tukahduttaa minut. Vaikuttaa samalla impulsiiviselta ja herkältä. Narsisitista hänen käytöksensä minusta kuitenkin vähintäänkin joiltakin osin on.
Haluaisin itse edetä rauhassa ja katsoa, mihin tämä johtaa. Mies ei kuitenkaan anna minulle tarvitsemaani aikaa ja tilaa. Mies haluaisi nähdä joka päivä. Minulla on vaativa työ, josta kyllä pidän mutta joka vie valtavasti aikaani sekä energiaani tällä hetkellä. Mies haluaisi minun pitkin päivää viestittelevän hänelle ja minä taas koen nämä viestittelyt ahdistavina katkoina, joiden jälkeen joudun taas kasaamaan ajatukseni tehdäkseni asiaa, joita tein ennen tekstaria. Ei niin, etten arvostaisi ajatusta miehen huomionosoituksesta.
Olen ihan poikki siitä, että mikään ei tunnu riittävän. Olen jo laiminlyönyt työtäni jotta välttäisin riidat siitä, ettei minulla ole aikaa panostaa suhteeseen mutta tunnen samalla lyöväni laimin myös itseäni. Olemme molemmat neljäkymppisiä eli kokemusta löytyy. Miehen käsitys parisuhteesta on erittäin tiivis ja itse olen lapsettomana aiemminkin lapsettomien kanssa seurustellessani tottunut siihen, että omaa aikaa voidaan viettää myös kavereita erikseen viikottain nähtäessä ja että kumppania kuunnellaan ja hänelle annetaan tarvittaessa täysi työrauha.
Näen miehessä paljon epänormaalista takertumisesta kieliviä piirteitä ja kuulemma ne johtuvat hänen aiemmissa suhteissaan esiintyneistä pettämisistä. Miehen käytös tuntuu kontrolloivalta ja minua lievästi sanottuna ärsyttää se, että hän odottaa minun raportoivan omista menoistani ja jopa välillä soittaa kuin tarkistaaksensa sen, missä olen.
Olen miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti viheltää peli poikki. Mies on toisenlainen kuin aiemmat kumppanini ja se varmasti hänessä viehättää. Olen ajatellut, etten halua toistaa aiempia virheitä ja roikkua suhteessa, jossa minä olen ollut se rakastuneempi ja tarvitsevampi osapuoli. En ole ihan varma, kohtaammeko lopulta henkisesti ja mikä osa miehen huomiosta on rakkautta ja mikä kontrollointia. Minusta rakkaus on pyyteetöntä eikä sitä pitäisi koskaan vaatia.
Ylireagoinko vai mitä? Olen ihan hukassa omine ajatuksineni ja pelkään jopa mahdollisen manipuloinnin jo vaikuttaneen ajatuksiini.
Kommentit (335)
Älä nyt hyvä ihminen vastaile hänen älyttömiin tekstareihinsa! Jos pahoittaa siitä mielensä niin mitä sitten?
Sanot jämäkästi että työpäiväsi aikana et voi vastailla. Kasvata nyt selkärankaa ja kerro kuinka sinua
ahdistaa moinen määräily. Hän on aikuinen mies ja sinulla ei ole minkäänlaista velvoitetta pitää hänet
tyytyväisenä! Älä vain muuta yhteen asumaan, sittenpä oletkin nalkissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies pahoittaa mielensä tuon kaltaisista asioista, niin miten sitten kun on kyseessä todelliset asiat?
Et voi koskaan suhtautua mieheen aikuisena ja elää miehen kanssa aikuismaista ja luottavaista elämää.
Parisuhde on kahden aikuisen ja aikuismaisesti ja tasavertaisesti käyttäytyvän ihmisen suhde. Jos vielä mies on kovalla kiireellä hankkimassa tuohon lapsia?
Miten olet ajatellut miehen pystyvän lapsenhoitoon ja -kasvatukseen? Kun koko ajan HÄN on se lapsi jota pitää huomioida ja kenen tunteita pitää ajatella. Ettei vaan pahoittaisi mieltään tai suuttuisitko.
Minkälaisen esimerkin isänä ja parisuhteesta yleensäkään hän lapsilleen antaisi?
Ja vielä miten sinä itse siinä kuviossa jaksaisit ja mistä sinä itse saisit tukea ja voimaa?
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Pakko myöntää, etten voi kuin syyttää itseäni koska jo niin alussa huomasin kaikenlaista vähän kummallista enkä silti uskonut intuitiooni.
Jatkan täällä kommentoimista oikeastaan siksi, että on tosi helpottavaa huomata se, etten ole yksin. Narsistiksi en ole missään vaiheessa miestä syyttänyt mutta narsistisia piirteitä kyllä löytyy.
Mitä pidempään olen miestä näkemättä, sitä voimakkaammin minua ahdistaa. Aiempien tapailuideni kanssa olen aina pystynyt paljon helpommin kertomaan sen, että jokin mättää. Ja ollaan silti jääty kavereiksi. Tässä mättää niin moni asia, etten osaa päättää, mistä aloittaisin.
Tuosta tiiviistä kommunikoinnista vielä suhteen alkuvaiheessa. Tietenkin minusta olisi kivaa, jos töissä ei tarvitsisi käydä ja jos voisi työpäivien sijaan harrastaa ja nähdä kavereita. Tällöin olisikin varmasti luontevaa nähdä ihastuksensa kohdetta paljon tiheämmin. Suurimmalla osalla päivätyö nielee kuitenkin ison osan hereilläoloajasta. Jossakin välissä pitää siivota, pestä pyykkiä ja hoitaa paperiasioita.
Jos työ olisikin leppoisaa, rauhallisessa tahdissa tehtävää (onko sellaisia töitä enää? Ehkä jonkin hiljaisen business parikin aulavahtimestari?), varmasti energiaa olisi enemmän iltaisin ja työpäivän puitteissa tapahtuva sometus olisikin ehkä vain piristävää.
Miehen viestit kesken työpäivän ovat lisäksi usein aihepiiriltään kummallisia. Tuntuu, että hän haluaa varmistaa minun olevan tavoitettavissa ja se on ehkä kaikkein raivostuttavinta. Tyyliä ”naapuri kokkaa taas häiritsevän kovaäänisesti, mitäköhän se oikein tekee?” Jättäisin vastaamatta mutta ennakoidessani mielensäpahoitusta, vastaan. Tänään viestejä on tullut n. 30 kpl. Klo on nyt 14:00. Jos tämä on jonkun mielestä normaalia yhteydenpitoa, käsityksemme normaalista ovat erilaiset.
Saatan muuten jossakin vaiheessa yrittää poistaa ketjun. Pelkään oikeasti, että mies tämän jostakin kumman syystä löytää.
Tuollatavalla sairas persoona osaa olla ihana, hurmaava, huomaavainen ja kaikkea. Ainakin alussa, ja silloin, kun se häntä hyödyttää. Itse kun pyristelin omastani eroon, minua auttoi, kun pidin mielessäni nämä faktat:
- Ei hän oikeasti ole samanhenkinen kuin minä, ei hän oikeasti ole mikään sielunkumppani tms. Hän vain pystyy kameleonttimaisesti mukautumaan melkein millaiseen rooliin tahansa, jos tahtoo, jos kokee saavansa sillä jotakin mitä tarvitsee. Ja jos meillä alunperin onkin ollut jokunen yhteinen mielenkiinnonkohde, samankaltaiset maailmankatsomukset tms. - mitä siitä, ei se ollenkaan niin harvinaista, sellaisia ihmisiä tulee vastaan jatkossakin. Ei hän oikeasti ole niin samaa mieltä asioista kanssani kuin on antanut ymmärtää. Hän teeskentelee, manipuloi, eli valehtelee.
- Ei hän minua rakasta. Hän rakastaa omaa kuvaansa minussa. Olen hänelle vain peili josta hän voi ihailla kuvaansa, olen hänelle vain hyödyke. Hän näkee minussa vain jotakin, mitä ajattelee voivansa muovata ja ohjailla juuri haluamaansa suuntaan, riippumatta siitä, mitä se aiheuttaa minulle. Hän rakastaa vain omaa ajatustaan siitä, miten paljon rakkautta, palvontaa, ihailua ja tottelevaisuutta uskoo minulta saavansa. Tilallani voisi olla ihan kuka tahansa toinen yhtä mukava ja huomaavainen ihminen. Kärsivällinen ja suvaitsevainen ihminen. Ei hän minua rakasta.
—-> Lähde suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yhdellä prosentilla on arvioitu olevan narsistinen persoonallisuushäiriö niin jos se onkin varsin harvinainen niin ei tavaton. Helposti sitä kohtaa tai ohittaa 100 ihmistä päivässä ja näin ollen aivan varmasti keskimääräisesti joku niistäkin on narsisti.
Toki, mutta kun sillä ei ole väliä täyttääkö ap:n mies NPD:n kriteerit vai ei. Hänen käytöksensä on kontrolloivaa ja pelottavaa ja ihan sen perusteella ap:n kannattaa lähteä. Liian usein suhteen toinen osapuoli yrittää ymmärtää hankalaa puolisoa ja siihen juuri liittyy tuo motiivien ja mahdollisten diagnoosien pohtiminen. Mutta ei tuollaisessa suhteessa pitäisi kenenkään elää, oli toisella diagnoosi tai ei.
Juuri näin.
Eihän kukaan meistä pysty varmasti toteamaan varsinkaan ilman koulutusta onko tämä mies narsisti, vaikka viitteitä siitä olisikin.
Luin koko ketjun (kaikki 19 sivua!) ja olet saanut hyviä neuvoja.
Mikä sinua VIELÄ mietityttää tässä tilanteessa?
Itsekin näet, että hänen käytöksensä ei ole normaalia. (lainatakseni Dr. Philiä...joo tiedän... "Mikä on normaalia ja mikä ei? Normaalia on kaikki se toiminta, mikä ei haittaa elämää. Jos jokin asia alkaa haitata arjen elämistä ja sujuvuutta, se ei ole enää normaalia").
Eiköhän tuolla sinun kumppaniehdokkaasi kohdalla aleta olla jo siinä tilanteessa, että sekä hänen että sinun kohdallasi normaali elämä häiriintyy.
Ajattelet selvästi siltikin koko ajan sitä, mitä HÄN ajattelee, miten HÄN ei nyt pahoittaisi mieltään, miten HÄNTÄ pitää säästää (esim. se, että poistaisit ketjun, jotta HÄN ei sitä löydä).
Mitä sitten jos löytää? Eihän tästä voi tunnistaa ketään etkä ole täällä häntä dissannut, olet tuonut esille OMIA ajatuksiasi itsestäsi, tilanteestasi sekä pohtinut mitä tekisit.
Jospa yrittäisit lakata miettimästä HÄNEN hyvinvointiaan ja keskittyisit miettimään mitä sinun pitää tehdä, jotta sinä voisit paremmin.
Mieti nyt mitä haluat tehdä: lukea näitä ohjeita ja alkaa asetella rajoja (toivoen, että jokin muuttuisi, ehkä, hiljalleen) vai katkaista suhteen ja alkaa rakentaa omaa hyvinvointiasi ja minäkuvaasi rauhassa?
Koska näinhän tilanne ei voi jatkua eikä ole reilua kummallekaan teistä, että mitään selkeää ratkaisua tai suuntaa ei oteta pikaisesti.
Hienoa, että tunnistat omat ongelmasi kiltteyden suhteen, mutta se ei vielä riitä - sinun täytyy kyetä toimimaan omaksi hyväksesi. Ja mitä pikimmin, sitä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu silltä että ap on taitava trolli joka vain vedättää ja vedättää tänne kirjoittelevia tuskastumiseen asti ja nauraa paskaisesti päälle.
Paskaa siis palvelet ja vapaaehtoisesti ????
Silloin olet ansainnutkin sen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy itseltäsi, olisitko onnellinen kuvaamaasi avioliittoon, kun muutosta ei ole odotettavissa? Miehen käytös nimittäin pysyy samanlaisena loppuelämän ajan ja vain pahenee. Noin hullut eivät parane, eivätkä muutu. Se on vain toiveajattelua.
Minulla oli täysin samanlainen kokemus.
Rakastuin lujaa, mies oli huumaava, kontrollointi tuli pikkuhiljaa kuvioon ja lisääntyi, sairaalloista mustasukkaisuutta (koska hän petti kuten myöhemmin paljastui).
Lopulta suhde päättyi koska hän jätti minut. Minusta oli tullut murentunut kamala ihmisraunio.
Onneksi hän teki sen. Nyt olen onnellinen ja takaisin oma itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas. Pakko myöntää, etten voi kuin syyttää itseäni koska jo niin alussa huomasin kaikenlaista vähän kummallista enkä silti uskonut intuitiooni.
Jatkan täällä kommentoimista oikeastaan siksi, että on tosi helpottavaa huomata se, etten ole yksin. Narsistiksi en ole missään vaiheessa miestä syyttänyt mutta narsistisia piirteitä kyllä löytyy.
Mitä pidempään olen miestä näkemättä, sitä voimakkaammin minua ahdistaa. Aiempien tapailuideni kanssa olen aina pystynyt paljon helpommin kertomaan sen, että jokin mättää. Ja ollaan silti jääty kavereiksi. Tässä mättää niin moni asia, etten osaa päättää, mistä aloittaisin.
Tuosta tiiviistä kommunikoinnista vielä suhteen alkuvaiheessa. Tietenkin minusta olisi kivaa, jos töissä ei tarvitsisi käydä ja jos voisi työpäivien sijaan harrastaa ja nähdä kavereita. Tällöin olisikin varmasti luontevaa nähdä ihastuksensa kohdetta paljon tiheämmin. Suurimmalla osalla päivätyö nielee kuitenkin ison osan hereilläoloajasta. Jossakin välissä pitää siivota, pestä pyykkiä ja hoitaa paperiasioita.
Jos työ olisikin leppoisaa, rauhallisessa tahdissa tehtävää (onko sellaisia töitä enää? Ehkä jonkin hiljaisen business parikin aulavahtimestari?), varmasti energiaa olisi enemmän iltaisin ja työpäivän puitteissa tapahtuva sometus olisikin ehkä vain piristävää.
Miehen viestit kesken työpäivän ovat lisäksi usein aihepiiriltään kummallisia. Tuntuu, että hän haluaa varmistaa minun olevan tavoitettavissa ja se on ehkä kaikkein raivostuttavinta. Tyyliä ”naapuri kokkaa taas häiritsevän kovaäänisesti, mitäköhän se oikein tekee?” Jättäisin vastaamatta mutta ennakoidessani mielensäpahoitusta, vastaan. Tänään viestejä on tullut n. 30 kpl. Klo on nyt 14:00. Jos tämä on jonkun mielestä normaalia yhteydenpitoa, käsityksemme normaalista ovat erilaiset.
Saatan muuten jossakin vaiheessa yrittää poistaa ketjun. Pelkään oikeasti, että mies tämän jostakin kumman syystä löytää.
Tuollatavalla sairas persoona osaa olla ihana, hurmaava, huomaavainen ja kaikkea. Ainakin alussa, ja silloin, kun se häntä hyödyttää. Itse kun pyristelin omastani eroon, minua auttoi, kun pidin mielessäni nämä faktat:
1)- Ei hän oikeasti ole samanhenkinen kuin minä, ei hän oikeasti ole mikään sielunkumppani tms. Hän vain pystyy kameleonttimaisesti mukautumaan melkein millaiseen rooliin tahansa, jos tahtoo, jos kokee saavansa sillä jotakin mitä tarvitsee. Ja jos meillä alunperin onkin ollut jokunen yhteinen mielenkiinnonkohde, samankaltaiset maailmankatsomukset tms. - mitä siitä, ei se ollenkaan niin harvinaista, sellaisia ihmisiä tulee vastaan jatkossakin. 2) Ei hän oikeasti ole niin samaa mieltä asioista kanssani kuin on antanut ymmärtää. Hän teeskentelee, manipuloi, eli valehtelee.
- Ei hän minua rakasta. Hän rakastaa omaa kuvaansa minussa. Olen hänelle vain peili josta hän voi ihailla kuvaansa, olen hänelle vain hyödyke. Hän näkee minussa vain jotakin, mitä ajattelee voivansa muovata ja ohjailla juuri haluamaansa suuntaan, riippumatta siitä, mitä se aiheuttaa minulle. Hän rakastaa vain omaa ajatustaan siitä, miten paljon rakkautta, palvontaa, ihailua ja tottelevaisuutta uskoo minulta saavansa. Tilallani voisi olla ihan kuka tahansa toinen yhtä mukava ja huomaavainen ihminen. Kärsivällinen ja suvaitsevainen ihminen. Ei hän minua rakasta.
—-> Lähde suhteesta.
1) Juuri näin. Oma rakkaus loppui kun tajusin, että mies feikkasi samankaltaisuudet. Ei hän oikeasti ollut savuton, kuten minä, hän valehteli koska kerroin että sauhuttelu on turn off. Pikkuhiljaa otti röökin taas käyttöön ja nuuskat, lopulta oli ihan niksoissa.
2) Minun ex esitti alussa kykenevänsä puhumaan kaikesta, esitti olevansa avoin maailmankatsomukseltaan, puhuttiin kristinuskosta ja ateismista, siis kaikki oli pöydällä ja hän suhtautui hurmaavan avoimesti asioihin, kuten minä, kritisoimatta mitään. Suhteen lopussa hän unohti alun haihattelunsa ja valheensa, ja ilmoitti olevansa ateisti.
Alussa mä lähettelin hänelle tutkimuslinkkejä jne. joista hän kertoi olevansa hurjan kiinnostunut, että aivan ihanaa kun on näin fiksu muija hänellä. Sitten jossain vaiheessa tuli tylyjä viestejä: luuletsä että mulla on v***u aikaa availla kaikenmaailman tyhjänpäiväsiä linkkejä?? Ei vois vähempää kiinnostaa. Ei hän ollutkaan kiinnostunut samoista kuin minä, esitti alussa vaan.
3) Sain hänen exästään kuvan, että oli hyvin samanlainen kuin minä. Kiltti, empaattinen ja hyväuskoinen. Tiedän, mitä olen, mutta miehen mukaan minä olin sairas/narsisti/itsekäs. Tallensin jo alkuvaiheessa keskustelumme ja pidin päiväkirjaa, ONNEKSI, koska ne toimivat järjen äänenä.
Luin vastikään suhteemme alun kirjoituksia, herrajumala miten sokea olen ollut sille "love bombingille". Mies tyyliin ekana ilta kehuu mua maasta taivaisiin ja kertoo mun juttujen olevan kuin paras kirja, jota hän ahmii. Minä olen vastannut, että enhä mä ole sanonu vielä mitään, niin eikun jatkaa...
Tässä suhteessa olin tosin vaan vuoden, mutta oli aivan kamala, hyväksikäyttävä ja kuormittava suhde. Aloin aikaisessa vaiheessa tuntea sympatiaa miehen exää kohtaan ja todellakin ymmärsin, miksi nainen oli blokannut tän jätkän.
Ei siitä pääse eroon kun blokkaamalla, koska hän osasi kaikki temput, joilla saada mut takaisin. Lopulta sain kokea sen kuuluisan narskun ghostaamisen, kun mies jälleen kerran pääsi luikertelemaan takaisin: yhtäkkiä lakkasi vastaamasta viesteihin, kun vastasi, oli tyly. Ei kuulemma halunnut erota, oli vaan muuta tekemistä. Ja kaikki tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun olimme yhdessä sopineet, että annamme toisillemme vielä mahdollisuuden, otin hänet takaisin sillä ehdolla, että hän yrittää myös. Ja lopputulos oli haamutus.
Eli näin toimii narsisti: vetää puoleensa ja puskee pois. Kun tarpeeksi kauan olet kynnysmatto, menettää hän viimeisenkin arvostuksensa ja rankaisee puhumattomuudella ja ghostaamalla. Se on valtaa, kaikki on valtaa.
Juokse ja lujaa, ap! Tuo mies ei ole normaali, hänen käytöksensä ei ole millään tavalla normaalia. Luultavasti kyseessä läheisriippuvainen, mustasukkainen manipuloija, saattaa olla jopa vaarallinen. Ihan oikeasti, ajattele nyt itseäsi äläkä sitä miten mies pärjää ilman sinua - et ole hänen äitinsä etkä millään tavalla vastuussa hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksistanne, saaneet minua kalibroimaan ajatuksiani "normaaleiksi". Lisää saa tietenkin kertoa. Olen miettinyt jopa jollekin miehen tuttavalle soittamista kysyäkseni heiltä mielipidettä, en vain tiedä onko se hyvä idea.
Pidän itseäni kohtuullisena ihmistuntijana ja alusta saakka on jokin pieni varoituskello tuntunut kilkattavan. Olen tosi nirso ja haluan kumppaniltani (yleisellä tasolla) monen mielestä liikaa. Tässä miehessä on paljon sellaista, josta pidän (herkkyys, reaktiivisuus, luovuus jne.) mutta vastapuolena 27:n poiminnat omasta kirjoituksestani tiedostan hyvin itsekin. Lista on raju ja tajuan sen itsekin.
Minusta kuulostaa todella huolestuttavalta tuo, että olet laiminlyönyt töitäsi, jotta pystyt vastaamaan miehen viesteihin pitkin päivää. Kun yt:t ja työttömyys ovat arkipäivää, menetät vielä työpaikkasi tuolla menolla. Mitä sitten teet, jos joudut työttömäksi laiminlyötyäsi töitäsi? Kuka palkkaa tuollaisen työntekijän kun työnantajilla on valinnanvaraa?
No siihen mies juuri pyrkiikin. Tämä on selvä tapaus. Sitten kun kerrot saaneesi potkut, lyttää. Kun kerrot että se on viestimisen takia, sanoo että olet itse vastuussa. Eihän hän voi tietää, voiko vastata. Olisit jättänyt vastaamatta, jos et ehdi.
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen kyllä ihmetyttää toikin, että nykyään heti tosi pienestä leimataan narsistiksi. Suurimmalla osalla on joitain narsistisia piirteitä jotka tulevat joissain tilanteissa ilmi. Se ei silti tee heistä varsinaista narsistia. Tuon ap:n kertoman perusteella on oikeasti aivan mahdoton kertoa onko kyseessä oikea narsisti (tuskin, sen verran harvinaista se on) vai ihminen, jolla tietyssä tilanteessa tulee esiin narsistisia piirteitä (mikä on hyvin yleistä) mutta joka ei kuitenkaan missään nimessä täytä narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerejä.
Mies on epäilemättä läheisriippuvainen takertuja, mutta en minäkään näe hänessä pesunkestävää narskua. Pikemminkin isoksi ja tarvitsevaksi vauvaksi taantuneen ja toistaiseksi käsittelemättä jääneissä suhdetraumoissaan kieriskelevän ihmisen. Terapiaa tuo tarvitsee eikä seurustelusuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin hullua pilata oma elämä ja terveys vain sen takia, kunhan vaan saa parisuhteen.
Totta. Mikään mies - ei mikään - ei ole sen arvoinen, että hänen takiaan kannattaa pilata elämänsä ja mielenterveytensä. Ota nyt onkeesi ap ja JUOKSE!
Miksi niin monet pelkää sitä, että toinen suuttuu? Mitä kamalaa tapahtuu, jos toinen suuttuu? Ei tarvitse itse lähteä siihen toisen tunteeseen mukaan, vai voi suhtautua viileän analyyttisestikin. "Miksi sinua niin suututtaa siinä, kun en ehdi vastata viestiisi? Minulla on kiire töissä, en ehdi vastata vaikka se herättääkin sinussa näitä tunteita. Mitä voisit tehdä tunteillesi? Pystytkö ymmärtämään, että en ehdi vastata, vaikka haluaisinkin?"
Ymmärrän, jos ollaan epävarmoja 15-vuotiaita, mutta hei, ei kai nyt enää 40-vuotias saisi olla hissunkissun vain, koska pelkää toisen suuttuvan?!!
Ap, tietääkö mies missä asut ja missä käyt töissä?
a) te jaatte salaisuuksianne nyt keskustelupalstan ylläpidolle, joka aloitti tämän feikkikeskustelun spinoffina, koska aiheesta puhuttiin jossain muussa ketjussa offtopikkina, älkää olko noin * tyhmiä
b) ja jos, siis JOS, ap on ihan oikea henkilö tämän kyseisen ongelmansa kanssa ja on niin tauno, että kyselee elämänohjeita jossain vaavalassa, mitä vikaa te löydätte tässä kuviossa: Kun kerran ap on omienkin sanojensa mukaan "pahassa pulassa", niin kyllä hän silloin tietää olevansa pahassa pulassa. Mitä hän täältä sitä enää varmistelee, kun kerran tietää sen jo. Joten: palaa kohtaan a.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu silltä että ap on taitava trolli joka vain vedättää ja vedättää tänne kirjoittelevia tuskastumiseen asti ja nauraa paskaisesti päälle.
En usko, että on trolli. Sen verran aidosti hämmentyneeltä ap kuulostaa kirjoittaessaan tilanteesta, ja niin käsinkosketeltavan tuttua hänen kokemuksensa kuvaus on henkisesti väkivaltaisessa suhteissa eläneille, että aloitus on saanut kaikki nämä 20 sivua vastauksia. Useimmat vastaajista ovat henkisesti väkivaltaisesta suhteesta eronneilta. Trolli ei ikinä saisi tällaista samaistumispintaa heräämään toisissa.
Mutta sillä ei ole väliä, vaikka kyseessä olisikin trolli. Sillä jos olisikin, tämä ketju viisaine ja jämäkkine neuvoineen lähteä pois ja turvata itsensä on joka tapauksessa saattanut pelastaa muita vastaavassa tilanteessa eläviä ja saattaa tulla myös tulevaisuudessa pelastamaan, mikäli sitä ei poisteta. Olen todella kiitollinen ap:n aloituksesta, jotta tämä keskustelu ylipäätään avattiin ja kaikki tällaista kokeneet ja kokemuksestaan viisastuneet pääsivät ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monet pelkää sitä, että toinen suuttuu? Mitä kamalaa tapahtuu, jos toinen suuttuu? Ei tarvitse itse lähteä siihen toisen tunteeseen mukaan, vai voi suhtautua viileän analyyttisestikin. "Miksi sinua niin suututtaa siinä, kun en ehdi vastata viestiisi? Minulla on kiire töissä, en ehdi vastata vaikka se herättääkin sinussa näitä tunteita. Mitä voisit tehdä tunteillesi? Pystytkö ymmärtämään, että en ehdi vastata, vaikka haluaisinkin?"
Ymmärrän, jos ollaan epävarmoja 15-vuotiaita, mutta hei, ei kai nyt enää 40-vuotias saisi olla hissunkissun vain, koska pelkää toisen suuttuvan?!!
Näinpä. Olen tapaillut ihanaa miestä kolmen kuukauden ajan. Ei ole kertaakaan tullut edes mitään riidanpoikasta. Emme esitä toisillemme vaatimuksia, saati ala kiukuttelemaan toiselle. En voi ymmärtää, kun oikeasti edes viitsii katsella tuollaista törkeää käytöstä toiselta. Minä olisin sanonut heti ensimmäisen riidan jälkeen, että tämä oli tässä. Rakkaussuhteessa kuuluu olla lämmin, hyvä ja turvallinen olo.
Tuo aloittajan viimeisin esimerkki miehen lähettämästä tekstiviestistä (naapuri kokkaa äänekkäästi) kertoo kyllä sen, että sinä olet miehen ainoa elämänsisältö. Kun hän ei ole kanssasi, hän istuu ja ihmettelee kuunnellen ääniä seinän takaa, ja miettii sinua ja raportoi sinulle. Ja kun on toisen ihmisen ainoa elämänsisältö, kyse on tämän kumppanin pakkomielteestä. Hän tuskin miettii mitään muuta kuin sinua ja suhdettanne, ja mitähän sinä mahdat ajatella hänestä, mitähän sinä mahdat ajatella muista, onkohan joku tai jokin uhka suhteellenne jne. Tuollaisessa rajoittuneessa ajatuskehässä syntyy äkkiä melko sairaita ajatuksia ja suuria tunteita, jotka eivät ole enää tästä maailmasta.