Lue keskustelun säännöt.
Olen pahassa pulassa enkä tiedä, onko miehen käytös rakkautta vai puhdasta kontrollointia
12.01.2019 |
Olen pulassa koska joitakin kuukausia tapailemani mies on sanojensa mukaan minuun sokeasti rakastunut ja tuntuu haluavan suunnilleen liimata itsensä minuun kiinni. Olin itse alkuun ihastunut mutta olen viime aikoina miettinyt, olenko sittenkään rakastunut. Haluaisin edetä rennommalla otteella ja koen miehen pakottavan minut sanomaan asioita, joihin en ole vielä valmis. Näitä ovat mm. etten ikinä jätä häntä ja että rakastan. Olen sanonut, että ei näitä asioita pidä kiirehtiä vaan pitää elää päivä kerrallaan. Mies ei tätä halua kuulla ja riitaa välttääkseni olen sitten sanonut em. asioita, joiden takana en sataprosenttisesti seiso. Riidat hänen kanssaan ovat totaalisen kauheita koska mies menee silloin aivan pois tolaltaan ja sanoo, mitä sylki suuhun tuo. Kuulemma minä aiheutan nämä tilanteet (=tarpeeni ottaa omaa aikaa) ja hän ei voi reaktiolleen mitään. Koska välittää minusta niin hurjasti.
Olen tosi empaattinen ja miellyttämishaluinen ihminen. Mietin jopa sitä, onko mies sittenkin vain taitava manipuloija ja yrittää rakkautensa varjolla tukahduttaa minut. Vaikuttaa samalla impulsiiviselta ja herkältä. Narsisitista hänen käytöksensä minusta kuitenkin vähintäänkin joiltakin osin on.
Haluaisin itse edetä rauhassa ja katsoa, mihin tämä johtaa. Mies ei kuitenkaan anna minulle tarvitsemaani aikaa ja tilaa. Mies haluaisi nähdä joka päivä. Minulla on vaativa työ, josta kyllä pidän mutta joka vie valtavasti aikaani sekä energiaani tällä hetkellä. Mies haluaisi minun pitkin päivää viestittelevän hänelle ja minä taas koen nämä viestittelyt ahdistavina katkoina, joiden jälkeen joudun taas kasaamaan ajatukseni tehdäkseni asiaa, joita tein ennen tekstaria. Ei niin, etten arvostaisi ajatusta miehen huomionosoituksesta.
Olen ihan poikki siitä, että mikään ei tunnu riittävän. Olen jo laiminlyönyt työtäni jotta välttäisin riidat siitä, ettei minulla ole aikaa panostaa suhteeseen mutta tunnen samalla lyöväni laimin myös itseäni. Olemme molemmat neljäkymppisiä eli kokemusta löytyy. Miehen käsitys parisuhteesta on erittäin tiivis ja itse olen lapsettomana aiemminkin lapsettomien kanssa seurustellessani tottunut siihen, että omaa aikaa voidaan viettää myös kavereita erikseen viikottain nähtäessä ja että kumppania kuunnellaan ja hänelle annetaan tarvittaessa täysi työrauha.
Näen miehessä paljon epänormaalista takertumisesta kieliviä piirteitä ja kuulemma ne johtuvat hänen aiemmissa suhteissaan esiintyneistä pettämisistä. Miehen käytös tuntuu kontrolloivalta ja minua lievästi sanottuna ärsyttää se, että hän odottaa minun raportoivan omista menoistani ja jopa välillä soittaa kuin tarkistaaksensa sen, missä olen.
Olen miettinyt, pitäisikö minun yksinkertaisesti viheltää peli poikki. Mies on toisenlainen kuin aiemmat kumppanini ja se varmasti hänessä viehättää. Olen ajatellut, etten halua toistaa aiempia virheitä ja roikkua suhteessa, jossa minä olen ollut se rakastuneempi ja tarvitsevampi osapuoli. En ole ihan varma, kohtaammeko lopulta henkisesti ja mikä osa miehen huomiosta on rakkautta ja mikä kontrollointia. Minusta rakkaus on pyyteetöntä eikä sitä pitäisi koskaan vaatia.
Ylireagoinko vai mitä? Olen ihan hukassa omine ajatuksineni ja pelkään jopa mahdollisen manipuloinnin jo vaikuttaneen ajatuksiini.
Kommentit (335)
Kokemuksesta voin sanoa, että juokse ja lujaa! Itse olen seurustellut täsmälleen samanlaisen kaistapään kanssa ja voin kertoa, ettei asiat tuosta ainakaan parane. Omalla kohdalla miehen kontrollointi sai lopulta jo niin naurettavia piirteitä, että on vieläkin vaikea uskoa, että suostuin kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti olet jo tajunnut ja lopettanut terapeutin leikkimisen - sinulla ei ole siihen koulutusta. Lähde! Tuo kuvio on niin sairas ja jälkikäteen liian tuttu. Tuon tyypin ihmiset ovat niin taitavia, että käytös pahenee vähä vähältä ja hyvät ajat (joiden kesto lyhenee koko ajan) tuntuvat olevan niin ihania, että ne korvaavat kaiken pahan siinä välillä. Jälkikäteen se hyväkin huononee koko ajan, mutta nujerrettu mieli kokee pienenkin huomion aivan taivaallisena hetkenä kaiken sen kauheuden jälkeen mitä on kokenut. Voin myös sanoa, että tuo mies on niin älykäs, ettei koskaan tule lyömään sinua - se on se ”kevyin” väkivallan muoto, sillä siitä jää jälki. Siksi nämä persoonallisuushäiriöiset käyttää kaikkia muita väkivallan muotoja, joista voit lukea lisää vaikka THL:n sivuilta. Mutta esim. ajankäyttösi hallinta (huomioi puhelut) on yksi väkivallan muoto. Tarinastasi on luettavissa ihan suoraan mustasukkaisuus ja se ei parane koskaan, kun jo lähtötilanne on tuo. Mies siirtää oman syyllisyytensä sinuun ja olet hyvällä tiellä hänen haluaamansa alistamisen suuntaan, kun vastailet jo hänen tahtomallaan tavalla ja selittelet sanomisiasi jälkikäteen toiseksi, jotta hän ei suuttuisi. Hauskaa on myöskin nuo lajityypilliset sanat joita tämä ihmistyyppi käyttää ”mä ymmärrän miltä susta tuntuu” - anteeksi, että nauran. Kuulostaako tuo sinusta jotenkin erityiseltä?
Haluatko elää elämää, jossa vähitellen ilmeitäsikin hallitaan ja analysoidaan? Tyyliin, olet kasvot peruslukemilla keskittyneenä lukemiseen, mutta koska miehellä sattuu olemaan se hetki, tulee hän raivoamaan ja luennoimaan viereesi miten ylimielinen ja ivallinen ilme kasvoillasi on koko ajan? Tai miten kaikki mielipiteesi asiasta kuin asiasta lytätään täysin kommentilla ”ei sulla ole oikeutta ajatella noin”. Sitten siirrytään jo ajatustenluvun puolelle; sen hetken iskiessä kerrotaan hiljaisesti huutaen miten mies näkee kyllä mitä sä ajattelet. Korostan, hän ei välttämättä milloinkaan oikeasti huutamalla huuda, näet siitäkin jäisi kiinni seinänaapureille. Ääni on vain painokkaan voimakas, samalla kun silmät mustuvat ja taloon tuntuu laskeutuvan musta kivi. Itse asiassa Harry Potterin ankeuttajat lienevät saaneet esikuvansa tämmöisestä ihmislajista.
Miksi saarnaan? Siksi, että minut yritti nujertaa vähintään toisen polven persoonallisuushäiriöinen supersupliikki manipuloinnin mestari. Tarina niiiiiin sama. Vaikea lapsuus - josta ei saa puhua - ja kaikki naiset ovat pettäneet hänet. Kestin melkein 20 vuotta luullen, että palkinto sinnikkyydestäni on sitten siellä jossain tulevaisuudessa. Pääsin lopulta karkuun ja olen niin helpottunut, kun ei tarvitse enää pelätä mustaa mieltä. Selvitystyöni miehen todellisesta taustasta paljasti mm. hänen olleen lukemattomissa naissuhteissaan ennen minua tapapettäjä (kuten myös koko liittomme ajan), kotoa löytyneet paperit paljasti lääkärin vahvan bipo-epäilyn, mutta mies kieltäytyi jatkotutkimuksista, pelivelkaisuus nuoruudesta ruveten ym ym ym. Sinä et tuota miestä voi korjata. Jos et jo kaikista näistä kommenteista ole tajunnut missä mennään, niin joudun sanomaan suoraan; olet epäkypsä, liian heikolla itsetunnolla varustettu ihminen, kun luulet, että arvosi nousee rakastamalla toista ihmistä. Niin minä luulin. Opettelen nyt yli nelikymppisenä vihdoinkin tuntemaan ja rakastamaan itseäni. Enkä pelkää!
Kannustaisin jäämään parisuhteeseen ja parantamaan miehen. Ap:n kuvailema mies tarvitsee selvästi hyvän naisen tukea, olisitko juuri ap tämä nainen, joka ei hylkää ensimmäisen vastoinkäymisen vuoksi? Toukassa odottelee kaunis perhonen!
Ja mikä tärkeintä, jatka raportointia suhteen uusista käänteistä.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä on normaalia, että vastarakastuneena haluaa olla toiseen päivittäin yhteydessä? Moni muuttaa ensimmäisen vuoden sisällä yhteenkin, jotta saisi olla paljon toisen kanssa yhdessä. Ongelmahan tuo on vain silloin, jos parisuhteessa molemmilla on yhteydenpidon tavasta hyvin erilaiset ajatukset. Silloin kumpikaan ei ole suhteeseen tyytyväinen.
Kyllä minusta on normaalia olla vastarakastuneena päivittäin yhteyksissä, mutta se ei mene enää normaalin piikkiin että ensin riidellään siitä että joka aamu pitää tulla huomenta-viesti ja sitten kun mies on saanut kontrolloitua naisen tekemään tämän, aletaan riidellä siitä ettei päivittäisessä huomenta-viestissä ole hellittelysanaa. Ahdistaa jo kirjoittaa tuollaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa, jonka mielestä on normaalia, että vastarakastuneena haluaa olla toiseen päivittäin yhteydessä? Moni muuttaa ensimmäisen vuoden sisällä yhteenkin, jotta saisi olla paljon toisen kanssa yhdessä. Ongelmahan tuo on vain silloin, jos parisuhteessa molemmilla on yhteydenpidon tavasta hyvin erilaiset ajatukset. Silloin kumpikaan ei ole suhteeseen tyytyväinen.
Kyllä minusta on normaalia olla vastarakastuneena päivittäin yhteyksissä, mutta se ei mene enää normaalin piikkiin että ensin riidellään siitä että joka aamu pitää tulla huomenta-viesti ja sitten kun mies on saanut kontrolloitua naisen tekemään tämän, aletaan riidellä siitä ettei päivittäisessä huomenta-viestissä ole hellittelysanaa. Ahdistaa jo kirjoittaa tuollaisesta.
Minua ex-mies vaati kirjoittamaan hänelle aamulla rakkaustekstarin/kirjeen, jonka hän saa sitten lukea töihin päästyään. Myös työpäivän aikana olisi pitänyt keskittyä enemmän hänen viihdyttämiseensä kuin itse työntekoon. Kyllä me nykyisenkin miehen kanssa viestitellään pitkin päivää, mutta siihen ei liity mitään ahdistavia vaatimuksia, kuten tuohon toiseen suhteeseen. Kumpikin meistä ymmärtää, että aina ei ehdi kuulumisia kirjoitella. Tuo ex sen sijaan oli hirveä narsisti ja kontrollifriikki, ei se yhteydenpito ollut aina vapaaehtoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksistanne, saaneet minua kalibroimaan ajatuksiani "normaaleiksi". Lisää saa tietenkin kertoa. Olen miettinyt jopa jollekin miehen tuttavalle soittamista kysyäkseni heiltä mielipidettä, en vain tiedä onko se hyvä idea.
Pidän itseäni kohtuullisena ihmistuntijana ja alusta saakka on jokin pieni varoituskello tuntunut kilkattavan. Olen tosi nirso ja haluan kumppaniltani (yleisellä tasolla) monen mielestä liikaa. Tässä miehessä on paljon sellaista, josta pidän (herkkyys, reaktiivisuus, luovuus jne.) mutta vastapuolena 27:n poiminnat omasta kirjoituksestani tiedostan hyvin itsekin. Lista on raju ja tajuan sen itsekin.
Minusta kuulostaa todella huolestuttavalta tuo, että olet laiminlyönyt töitäsi, jotta pystyt vastaamaan miehen viesteihin pitkin päivää. Kun yt:t ja työttömyys ovat arkipäivää, menetät vielä työpaikkasi tuolla menolla. Mitä sitten teet, jos joudut työttömäksi laiminlyötyäsi töitäsi? Kuka palkkaa tuollaisen työntekijän kun työnantajilla on valinnanvaraa?
Kuulostaa kovasti epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Niiden kanssa ei kukaan järkevä ihminen voi olla tekemisissä ja selviytyä selvin järjin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen kyllä ihmetyttää toikin, että nykyään heti tosi pienestä leimataan narsistiksi. Suurimmalla osalla on joitain narsistisia piirteitä jotka tulevat joissain tilanteissa ilmi. Se ei silti tee heistä varsinaista narsistia. Tuon ap:n kertoman perusteella on oikeasti aivan mahdoton kertoa onko kyseessä oikea narsisti (tuskin, sen verran harvinaista se on) vai ihminen, jolla tietyssä tilanteessa tulee esiin narsistisia piirteitä (mikä on hyvin yleistä) mutta joka ei kuitenkaan missään nimessä täytä narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerejä.
Tällä palstalla ollaan diagnosoimassa narsistiksi jos jonkinlaista tapausta, koska ilmeisesti se on ainoa syy miksi kukaan käyttäytyisi epämiellyttävästi. APn tapauksessa kuvaillaan melko tekstikirjaesimerkkinä epävakaata persoonallisuushäiriötä (takertuvaisuus, räjähtely pikkuasioista, jatkuva validaation ja huomion kaipaaminen, viha/rakkaus-tunteet vaihtelevat sekunneissa) joka on narsismia merkittävästi yleisempää mutta vähemmän yleisessä tietoudessa olevaa. Etenkin tuo uhriutuminen ja vaatimus siitä että viesteihin pitää vastata heti kuulostaa todella tutulta.
AP:lle tiedoksi tällaisessa suhteessa eläneenä - et voi "hoivata" toista osapuolta normaaliksi. Et niin mitenkään. Sitä on aivan turha toivoa. Se on ammattilaisterapeutin tehtävä, ja jos miestä ei hoitoon saa niin on sinun osaksesi jää lähteä suhteesta oman hyvinvointisi vuoksi. Tuo "mies on aidosti pahoillaan ja masentunut ja sydäntäni vääntää" on tuttu tuntemus, mutta haluatko olla tuossa tilanteessa vielä vuosienkin päästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkasen kyllä ihmetyttää toikin, että nykyään heti tosi pienestä leimataan narsistiksi. Suurimmalla osalla on joitain narsistisia piirteitä jotka tulevat joissain tilanteissa ilmi. Se ei silti tee heistä varsinaista narsistia. Tuon ap:n kertoman perusteella on oikeasti aivan mahdoton kertoa onko kyseessä oikea narsisti (tuskin, sen verran harvinaista se on) vai ihminen, jolla tietyssä tilanteessa tulee esiin narsistisia piirteitä (mikä on hyvin yleistä) mutta joka ei kuitenkaan missään nimessä täytä narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerejä.
Tällä palstalla ollaan diagnosoimassa narsistiksi jos jonkinlaista tapausta, koska ilmeisesti se on ainoa syy miksi kukaan käyttäytyisi epämiellyttävästi. APn tapauksessa kuvaillaan melko tekstikirjaesimerkkinä epävakaata persoonallisuushäiriötä (takertuvaisuus, räjähtely pikkuasioista, jatkuva validaation ja huomion kaipaaminen, viha/rakkaus-tunteet vaihtelevat sekunneissa) joka on narsismia merkittävästi yleisempää mutta vähemmän yleisessä tietoudessa olevaa. Etenkin tuo uhriutuminen ja vaatimus siitä että viesteihin pitää vastata heti kuulostaa todella tutulta.
AP:lle tiedoksi tällaisessa suhteessa eläneenä - et voi "hoivata" toista osapuolta normaaliksi. Et niin mitenkään. Sitä on aivan turha toivoa. Se on ammattilaisterapeutin tehtävä, ja jos miestä ei hoitoon saa niin on sinun osaksesi jää lähteä suhteesta oman hyvinvointisi vuoksi. Tuo "mies on aidosti pahoillaan ja masentunut ja sydäntäni vääntää" on tuttu tuntemus, mutta haluatko olla tuossa tilanteessa vielä vuosienkin päästä?
Varmaankin, narsistinen persoonallisuushäiriöhän on todella harvinainen. Mutta minusta ei ole olennaista, mikä miehen käytöksen motiivi on, ja ap:n ei pitäisi pyrkiä analysoimaan miestä. Miehen käytös on olennaista ja kertoo mitä on luvassa jatkossakin. Ap, lähde suhteesta (turvallisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos yhdellä prosentilla on arvioitu olevan narsistinen persoonallisuushäiriö niin jos se onkin varsin harvinainen niin ei tavaton. Helposti sitä kohtaa tai ohittaa 100 ihmistä päivässä ja näin ollen aivan varmasti keskimääräisesti joku niistäkin on narsisti.
Jäimmekö me nyt taas jumiin narsismiin. Ei ihmisen tarvitse olla narsisti ollakseen epätasainoinen ja elääkseen päänsä sisällä niin erilaisessa galaksissa, että kenenkään ei ole terveellistä lähteä minkäänlaiseen ihmissuhteeseen hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse epäilen, että ikä "yli 40v" on jo syy osalle miehen käyttäytymistä. En usko, että hän on narsisti vaan toimii tietoisesti/panikoi peläten naisen hylkäävän hänet ja sen takia käytöskin voi olla hieman erikoista.
Mitä rakkautta se sellainen on, että panikoidaan toisen hylkäävän? Rakkaudessa ei ole pelkoa <3 Jos oikeasti rakastaa, niin on valmis päästämään toisen menemäänkin, mikäli se rakas niin haluaa. Tai näin se menisi, jos olisimme vähemmän omien traumojemme vankeja. Mutta, kukin on vastuussa omien peikkojensa työstämisessä, toisen kahlitseminen ei ole oikea ratkaisu omiin pelkotiloihin.
Minä olen rakastanut ja antanut miehen käydä ryyppäämässä mm.pikkujouluissa. Joka kerta tilaisuus tehnyt varkaan.
Pointti oli se, että päästää kokonaan menemään, ei jatka enää yhdessoloa.
Vierailija kirjoitti:
Jos yhdellä prosentilla on arvioitu olevan narsistinen persoonallisuushäiriö niin jos se onkin varsin harvinainen niin ei tavaton. Helposti sitä kohtaa tai ohittaa 100 ihmistä päivässä ja näin ollen aivan varmasti keskimääräisesti joku niistäkin on narsisti.
Toki, mutta kun sillä ei ole väliä täyttääkö ap:n mies NPD:n kriteerit vai ei. Hänen käytöksensä on kontrolloivaa ja pelottavaa ja ihan sen perusteella ap:n kannattaa lähteä. Liian usein suhteen toinen osapuoli yrittää ymmärtää hankalaa puolisoa ja siihen juuri liittyy tuo motiivien ja mahdollisten diagnoosien pohtiminen. Mutta ei tuollaisessa suhteessa pitäisi kenenkään elää, oli toisella diagnoosi tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älähänvielä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älähänvielä kirjoitti:
Kovasti te eroon yllyttävät ja miestä haukkuvat kuvittelette oman kokemuksenne olevan jotain aivan eritystä ja vain teidän itsenne tietävän "miten asia on". Useimmat naisista joutuu alistajan kanssa kimppaan joko töissä, parisuhteessa tai muuten jo ennen täysi-ikäisyyttä. En ole mikään märkäkorva sen asian suhteen ja takuulla tiedän mitä on olla elävänä helvetissä. Ja siitä nimenomaisesta syystä, minä tiedän myös sen, että on olemassa korkeampi voima, joka ei ole teidän määriteltävissänne, ettekä ilman sitä ole mitään. Älkää unohtako tätä kun muille neuvojanne täällä "asiantuntijoina" ja "saman kokeneena" jakelette.
Minä en ikinä antaisi pois sitä, mitä olen oppinut. Siitä myös tiedän, että mies, millainen tahansa, voi muuttua, kokonaan. Mutta mikään ihminen tai terapia ei sitä voi tehdä, sen voi tehdä vain Jumala. Kysykää apunne siis oikealta taholta. Tämä paikka ei tule pitkälle riittämään.
Ja edelleen, minä en ole missään vaiheessa sanonut, että ap:n tulisi jatkaa tätä suhdetta, kuten en ole sanonut sitäkään, että se tulisi lopettaa. Hän halusi muidenkin näkökulmia, joten sen annoin.
Totta, että vain Jumala voi auttaa ja parantaa ja antaa todellisen muutoksen! Hankalaa tietenkin, jos esim. tätä kyseistä miestä tai edes naista ei kiinnosta pätkääkään.. Silloin parannus on paaaaljon epätodennäköisempää, ja silloinkin vaatii vahvat terapiat tm.
Ei Jumalalle mikään ole outoa tai vaikeaa. Pyydä niin saat. Hän tekee sen ja iloitsee siitä.
Tietenkään Jumalalle ei ole mikään outoa tai vaikeaa. Mutta pointti oli se, että jos ihminen ei usko, hän tuskin pyytää, ja harvoin saa jos ei edes pyydä.
Vierailija kirjoitti:
Älähänvielä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älähänvielä kirjoitti:
Kovasti te eroon yllyttävät ja miestä haukkuvat kuvittelette oman kokemuksenne olevan jotain aivan eritystä ja vain teidän itsenne tietävän "miten asia on". Useimmat naisista joutuu alistajan kanssa kimppaan joko töissä, parisuhteessa tai muuten jo ennen täysi-ikäisyyttä. En ole mikään märkäkorva sen asian suhteen ja takuulla tiedän mitä on olla elävänä helvetissä. Ja siitä nimenomaisesta syystä, minä tiedän myös sen, että on olemassa korkeampi voima, joka ei ole teidän määriteltävissänne, ettekä ilman sitä ole mitään. Älkää unohtako tätä kun muille neuvojanne täällä "asiantuntijoina" ja "saman kokeneena" jakelette.
Minä en ikinä antaisi pois sitä, mitä olen oppinut. Siitä myös tiedän, että mies, millainen tahansa, voi muuttua, kokonaan. Mutta mikään ihminen tai terapia ei sitä voi tehdä, sen voi tehdä vain Jumala. Kysykää apunne siis oikealta taholta. Tämä paikka ei tule pitkälle riittämään.
Ja edelleen, minä en ole missään vaiheessa sanonut, että ap:n tulisi jatkaa tätä suhdetta, kuten en ole sanonut sitäkään, että se tulisi lopettaa. Hän halusi muidenkin näkökulmia, joten sen annoin.
Totta, että vain Jumala voi auttaa ja parantaa ja antaa todellisen muutoksen! Hankalaa tietenkin, jos esim. tätä kyseistä miestä tai edes naista ei kiinnosta pätkääkään.. Silloin parannus on paaaaljon epätodennäköisempää, ja silloinkin vaatii vahvat terapiat tm.
Ei Jumalalle mikään ole outoa tai vaikeaa. Pyydä niin saat. Hän tekee sen ja iloitsee siitä.
Ja aina ei edes pyytäminen auta. Olen uskova ja olin naimisissa uskovan kanssa, jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö. 14 vuotta olin hänen kanssaan ja yhdessä rukoilimme Jumalan parantavaa voimaa asioihin. Ei tullut. Uskon edelleen Jumalaan ja siihen,e ttä Hän on kaikkivaltias ja hänelle on kaikki mahdollista -mutta aina se vastaus vaan ei ole sitä mitä me toivomme. Vastaus voi olla myös "ei". En jäänyt enää hukkaamaan itseäni siihen suhteeseen.
Jos mies on noin 40-vuotias ja suhteenne kestänyt vain joitakin kuukausia ei aloittaja ole vastuussa miehen pärjäämisestä.
Ilmeisesti ette edes asu yhdessä, mies asuu omillaan. Ei siis menetä asuntoa tms.
Kysyn samaa, mitä muut, miten mies on pärjännyt ennen tapaamistanne? Muutama kuukausi tapailua ei sitä jo opittua pärjäämistä poista tai muuta.
Eri asia jos edes olisitte olleet monia vuosia yhdessä. Ja silloinkaan ei aina voi toista auttaa, vaikka kuinka haluaisi.
Ap täällä taas. Pakko myöntää, etten voi kuin syyttää itseäni koska jo niin alussa huomasin kaikenlaista vähän kummallista enkä silti uskonut intuitiooni.
Jatkan täällä kommentoimista oikeastaan siksi, että on tosi helpottavaa huomata se, etten ole yksin. Narsistiksi en ole missään vaiheessa miestä syyttänyt mutta narsistisia piirteitä kyllä löytyy.
Mitä pidempään olen miestä näkemättä, sitä voimakkaammin minua ahdistaa. Aiempien tapailuideni kanssa olen aina pystynyt paljon helpommin kertomaan sen, että jokin mättää. Ja ollaan silti jääty kavereiksi. Tässä mättää niin moni asia, etten osaa päättää, mistä aloittaisin.
Tuosta tiiviistä kommunikoinnista vielä suhteen alkuvaiheessa. Tietenkin minusta olisi kivaa, jos töissä ei tarvitsisi käydä ja jos voisi työpäivien sijaan harrastaa ja nähdä kavereita. Tällöin olisikin varmasti luontevaa nähdä ihastuksensa kohdetta paljon tiheämmin. Suurimmalla osalla päivätyö nielee kuitenkin ison osan hereilläoloajasta. Jossakin välissä pitää siivota, pestä pyykkiä ja hoitaa paperiasioita.
Jos työ olisikin leppoisaa, rauhallisessa tahdissa tehtävää (onko sellaisia töitä enää? Ehkä jonkin hiljaisen business parikin aulavahtimestari?), varmasti energiaa olisi enemmän iltaisin ja työpäivän puitteissa tapahtuva sometus olisikin ehkä vain piristävää.
Miehen viestit kesken työpäivän ovat lisäksi usein aihepiiriltään kummallisia. Tuntuu, että hän haluaa varmistaa minun olevan tavoitettavissa ja se on ehkä kaikkein raivostuttavinta. Tyyliä ”naapuri kokkaa taas häiritsevän kovaäänisesti, mitäköhän se oikein tekee?” Jättäisin vastaamatta mutta ennakoidessani mielensäpahoitusta, vastaan. Tänään viestejä on tullut n. 30 kpl. Klo on nyt 14:00. Jos tämä on jonkun mielestä normaalia yhteydenpitoa, käsityksemme normaalista ovat erilaiset.
Saatan muuten jossakin vaiheessa yrittää poistaa ketjun. Pelkään oikeasti, että mies tämän jostakin kumman syystä löytää.
En nyt sano muuta kuin että mies on outo. Pelottavan outo.
Ei nyt yksistään se, että aikuinen ihminen lähettää työpäivän aikana yli 30 tikusta asiaa-viestiä joihin pitäisi sen työssäolijan jotain vastata.
Myös jos viestien sisältö tuonkaltaista, niin ohhoh.
Auttaisiko mitään jos selkeästi, rauhallisesti ja jämäkästi sanoisit, että työpäivänä et ehdi katsoa koko ajan puhelinta etkä varsinkaan vastata.
Ainoastaan jos on joku todella tärkeä asia.
Ja sen tärkeyden saat sinä päättää vastaatko vai et.
Jos mies silti suuttuu, niin sanot, että tästä asiasta on keskusteltu. Mielipiteesi ei muutu. Työsi ei saa kärsiä häirinnästä.
Mitä mies itse tekee, jos ehtii viestitellä ja seurata naapurien kolinoita jatkuvasti? Vai onko kotona kaiket päivät?
Näin naisena ja parisuhteissa eläneenä, nyt sinkkuna, sanon, että miehessä täytyy olla jotain todella ihmeellistä hyvää, että tuota jaksat!
Vierailija kirjoitti:
Jos yhdellä prosentilla on arvioitu olevan narsistinen persoonallisuushäiriö niin jos se onkin varsin harvinainen niin ei tavaton. Helposti sitä kohtaa tai ohittaa 100 ihmistä päivässä ja näin ollen aivan varmasti keskimääräisesti joku niistäkin on narsisti.
Tuo yksi prosentti perustuu vanhaan tutkimukseen. Kaikki uusi tutkimus viittaa siihen, että kyseessä on epidemiankaltainen, sukupolvellinen sairaus, joka riivaa ihmisiä.
Ja tulevaisuudessa olemme entistä enemmän kusessa, kun nykyiset ilmapallovanhemmat kasvattavat lisää minäminä-ihmisiä. On todella naivia, ja tietämätöntä, väittää narsismia enää vain "yhden prosentin" sairaudeksi.
Tässä esimerkiksi haastatellaan narsismin tutkijaa:
Kannattaisko katsoa peiliin? Sä haluat miehiä, jotka eivät ole halukkaita sitoutumaan kanssasi. Ja nyt, kun mies olisi ilmeisesti valmis parisuhteeseen, niin keksit jotain syitä, miksi sun kannattaisi sitten kuitenkin jättää se. Oot jo nelikymppinen, joten kannattaisko vaan jättäytyä sivuun kaikista deittikuvioista. Et sä enää tee miehellä mitään, tuhlaat vaan niiden aikaa.