Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle XII

Syököhän hiiret lumen alla lojuvia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimoja on turha pelätä. Kukaan ei voi estää rakastavaisia saamasta toisiaan jos rakkaus on suurta ja aitoa. Joten lepo.

Vaimoja ei myöskään saa poistettua omasta todellisuudesta millään vauvapalstalla keuhkoamisella. On tosiasia, että jos olet ihastunut varattuun, tällä on puoliso.

Jos aiot saada varatun, sun on päihitettävä tuo puoliso, koska et siis voi häntä vaan poistaa.

Jos päihittäminen ei sulta onnistu, se ei ole vaimon vika eikä siitä kannata raivota vaimolle. Se vaan on niin.

Vielä uudestaan, oikeata suurta rakkautta ei kukaan, eikä mikään saa estettyä. Ei se vaimokaan, niin paljon kuin heitä jotkut pelkäävätkin.

Minä en suostuisi edes olemaan se vaimo jonka jonkun toisen naisen pitäisi päihittää. Olen niin mustavalkoinen tyyppi, että jos miehellä on muita ihastuksia, mä siirryn siitä kuviosta pois. Ei mun ylpeys antaisi periksi jäädä suhteeseen jossa mies rakastaa toista ja jää mun kanssa suhteeseen velvollisuudesta. Mutta niin me olemme kaikki erilaisia.

Kyllä kai pitkässä suhteessa jossain kohti voi olla ihastuksiakin. On mulla itsellänikin ollut. Mutta niiden perässä ei voi lähteä juoksemaan. Eli mulla ei kyllä ole tunteiden suhteen nollatoleranssi, itseni eikä miehen suhteen. Minkäs sitä tunteilleen mahtaa?

En usko alkuunkaan, että joku olisi suhteessa velvollisuudesta vaikka rakastaisi toista. Ei ihmiset niin toimi, eikä siihen edes pysty. Kyllä yhdessä ollaan rakkaudesta. Pikku ihastukset ei sitä välttämättä heilauttele suuntaan tai toiseen.

Minä olen velvollisuudesta ja vastuunkannosta johtuen. Jos en olisi, voi hyvinkin olla, että lapset olisivat toisen vanhempansa jo menettäneet. En rakasta, niin kuin puolisoa tulisi rakastaa.

Entä jos elämääsi tulisi suuri rakkaus, jonka tajuaisit olevan sinulle ainutlaatuinen ihminen, ja joka eniten maailmassa haluaisi yhteisen elämän kanssasi, niin etkö uskoisi että kaikki muu järjestyy ja menisi hänen kanssaan yhteen? Tätä tarkoitan.

Ihminen yleensä valitsee sen jota rakastaa, niistä jotka ovat saatavilla. Jos ketään merkityksellistä ei ole tarjolla, vähemmän merkityksellinen voi totta kai olla vaihtoehto - ja usein varmasti onkin. Kaksin kuitenkin aina kaunihimpi.

Eikö edellinen juuri kertonut että on valinnut lapsensa ja heidän hyvinvointinsa? Silloin nuo lapset menevät kyllä heittämällä yli sen uuden mahdollisen rakkaudenkin.

Sellainen tuli vastaan ja arvaat varmaan tuloksen. En kai muuten täällä pyörisi. Mahdollisuus oli, mutta tyrin sen. Annoin mennä ohi tekemättä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Syököhän hiiret lumen alla lojuvia?

Mieluummin hiiret kuin lumitöissä olevan kuormauskoneen kauha. Luulisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkevätköhän sielunkumppanit toistensa silmät sellaisina sielukkaina?

Uskon, että sielunkumppanit näkevät silmien läpi syvyyteen jossa ihminen on kauneimmillaan ja aidoimillaan. Kohtaavat tasolla tai tasoilla, jota muut eivät aisti ja tuntevat tämän vaikka esteitä ja muureja olisi välissä ja kumpikin rakentanut omansa. Tuntevat jonkinnäköistä yhteenkuuluvuutta vaikka olisivat vain pintaraapaisun nähneet toisesta. Ehkä jokin on jäänyt kesken edellisessä elämässä sielunkumppaneilla ja elämä yrittää saada sen jonkin jatkumaan tai päätökseen.

Sielunkumppanit aistivat toistensa tunteet, puhuvat samaa kieltä ilman sanojakin, kuulevat sanattomia viestejä, tuntevat omassa sydämessään, kun toisella on hätä ja tietävät milloin toinen heitä tarvitsee eniten. 

Maailma työntää heitä yhteen vaikka kuinka pyristelis vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Maailma työntää heitä yhteen vaikka kuinka pyristelis vastaan.

Näi o.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkevätköhän sielunkumppanit toistensa silmät sellaisina sielukkaina?

Uskon, että sielunkumppanit näkevät silmien läpi syvyyteen jossa ihminen on kauneimmillaan ja aidoimillaan. Kohtaavat tasolla tai tasoilla, jota muut eivät aisti ja tuntevat tämän vaikka esteitä ja muureja olisi välissä ja kumpikin rakentanut omansa. Tuntevat jonkinnäköistä yhteenkuuluvuutta vaikka olisivat vain pintaraapaisun nähneet toisesta. Ehkä jokin on jäänyt kesken edellisessä elämässä sielunkumppaneilla ja elämä yrittää saada sen jonkin jatkumaan tai päätökseen.

Sielunkumppanit aistivat toistensa tunteet, puhuvat samaa kieltä ilman sanojakin, kuulevat sanattomia viestejä, tuntevat omassa sydämessään, kun toisella on hätä ja tietävät milloin toinen heitä tarvitsee eniten. 

^ seuraus, siitä jos sielunkumppanit antavat/saavat mahdollisuuden yhteiseen elämään tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Mihin ehdotukseen?

Parempaakaan sanaa sille ei kai ole kuin sielunkumppanuus, mistä nuo lumienkelit kertovat. Jotain sellaista pysyvää ja alati taustalla väijyvää läsnäolon tunnetta vaikka oltaisiin kaukana ja kauan erossa. Sellaistakin, että vaikka maailma yrittää erottaa, niin jotenkin lopulta löydämme toisemme kuitenkin ihan omituisista paikoista. Eikä se tunnu silti yhtään omituiselta vaan ikäänkuin itsestäänselvyydeltä. Kuin yrittäisi padota jokea. Hetkeksi virta tyrehtyy, mutta veden vääjäämätön voima kaivaa uuden uoman vaikka läpi peruskallion. Se yhyttää meren ilman että kukaan sille mahtaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Parempaakaan sanaa sille ei kai ole kuin sielunkumppanuus, mistä nuo lumienkelit kertovat. Jotain sellaista pysyvää ja alati taustalla väijyvää läsnäolon tunnetta vaikka oltaisiin kaukana ja kauan erossa. Sellaistakin, että vaikka maailma yrittää erottaa, niin jotenkin lopulta löydämme toisemme kuitenkin ihan omituisista paikoista. Eikä se tunnu silti yhtään omituiselta vaan ikäänkuin itsestäänselvyydeltä. Kuin yrittäisi padota jokea. Hetkeksi virta tyrehtyy, mutta veden vääjäämätön voima kaivaa uuden uoman vaikka läpi peruskallion. Se yhyttää meren ilman että kukaan sille mahtaa mitään.

Tunteeko se toinen osapuoli samoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Mihin ehdotukseen?

Ehdotin hänelle tapaamista tai asioista puhumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempaakaan sanaa sille ei kai ole kuin sielunkumppanuus, mistä nuo lumienkelit kertovat. Jotain sellaista pysyvää ja alati taustalla väijyvää läsnäolon tunnetta vaikka oltaisiin kaukana ja kauan erossa. Sellaistakin, että vaikka maailma yrittää erottaa, niin jotenkin lopulta löydämme toisemme kuitenkin ihan omituisista paikoista. Eikä se tunnu silti yhtään omituiselta vaan ikäänkuin itsestäänselvyydeltä. Kuin yrittäisi padota jokea. Hetkeksi virta tyrehtyy, mutta veden vääjäämätön voima kaivaa uuden uoman vaikka läpi peruskallion. Se yhyttää meren ilman että kukaan sille mahtaa mitään.

Tunteeko se toinen osapuoli samoin?

Kyllä tuntee! Sielunkumppanuudesta tunnistaa heti! Olen tunnetut sitä sekä omaa että vastakkaista sukupuolta kohtaan! Silloin ei aina välttämättä tarvita edes sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempaakaan sanaa sille ei kai ole kuin sielunkumppanuus, mistä nuo lumienkelit kertovat. Jotain sellaista pysyvää ja alati taustalla väijyvää läsnäolon tunnetta vaikka oltaisiin kaukana ja kauan erossa. Sellaistakin, että vaikka maailma yrittää erottaa, niin jotenkin lopulta löydämme toisemme kuitenkin ihan omituisista paikoista. Eikä se tunnu silti yhtään omituiselta vaan ikäänkuin itsestäänselvyydeltä. Kuin yrittäisi padota jokea. Hetkeksi virta tyrehtyy, mutta veden vääjäämätön voima kaivaa uuden uoman vaikka läpi peruskallion. Se yhyttää meren ilman että kukaan sille mahtaa mitään.

Tunteeko se toinen osapuoli samoin?

Kyllä tuntee! Sielunkumppanuudesta tunnistaa heti! Olen tunnetut sitä sekä omaa että vastakkaista sukupuolta kohtaan! Silloin ei aina välttämättä tarvita edes sanoja.

Mutta siis, miksi sitten olet täällä ketjussa vai onko sun sielunkumppani ja kaivattu sitten ollenkaan sama asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempaakaan sanaa sille ei kai ole kuin sielunkumppanuus, mistä nuo lumienkelit kertovat. Jotain sellaista pysyvää ja alati taustalla väijyvää läsnäolon tunnetta vaikka oltaisiin kaukana ja kauan erossa. Sellaistakin, että vaikka maailma yrittää erottaa, niin jotenkin lopulta löydämme toisemme kuitenkin ihan omituisista paikoista. Eikä se tunnu silti yhtään omituiselta vaan ikäänkuin itsestäänselvyydeltä. Kuin yrittäisi padota jokea. Hetkeksi virta tyrehtyy, mutta veden vääjäämätön voima kaivaa uuden uoman vaikka läpi peruskallion. Se yhyttää meren ilman että kukaan sille mahtaa mitään.

Tunteeko se toinen osapuoli samoin?

Kyllä tuntee! Sielunkumppanuudesta tunnistaa heti! Olen tunnetut sitä sekä omaa että vastakkaista sukupuolta kohtaan! Silloin ei aina välttämättä tarvita edes sanoja.

Et ole tosissasi. Pitää kai sinun edes keskustella livenä yhden kerran jotta tietäisit, onko hän ns. sielunkumppanisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Mihin ehdotukseen?

Ehdotin hänelle tapaamista tai asioista puhumista.

Kuin myös, mutta olemme asiat riittäviltä osin selvittäneet, että en kyllä haikaile lisäselvitysten perään.

Toki olisi ihan positiivinen yllätys, jos hän ottaisi yhteyttä ja haluaisi asiasta vielä keskustella, Ympäripyöreäksi kun tilanne jäi mielestäni, mutta ydinasiat kuotenkin selvillä ja niihin on uskominen ellei toisin todisteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Mihin ehdotukseen?

Ehdotin hänelle tapaamista tai asioista puhumista.

Tuo onkin viisainta, kysyä heti vaan suoraan voidaanko tavata.

Itse tein sitä nuorempana yhden miehen kanssa, mutta koska livetapaamiset eivät oikeasti tuoneet mitään aitoutta ja tapaamiset olivat yhtä tyhjän kanssa (hän esitti aina kasvotusten parempaa ihmistä kuin on, ja petti lupauksensa aina jälkikäteen), lopetin koko toimintamallin.

Nykyään olen asenteella ”jos joku tulee ovelta hakemaan, niin voin harkita”.

En jaksa olla enää aloitteellinen enkä oikeastaan edes reaktiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkevätköhän sielunkumppanit toistensa silmät sellaisina sielukkaina?

Uskon, että sielunkumppanit näkevät silmien läpi syvyyteen jossa ihminen on kauneimmillaan ja aidoimillaan. Kohtaavat tasolla tai tasoilla, jota muut eivät aisti ja tuntevat tämän vaikka esteitä ja muureja olisi välissä ja kumpikin rakentanut omansa. Tuntevat jonkinnäköistä yhteenkuuluvuutta vaikka olisivat vain pintaraapaisun nähneet toisesta. Ehkä jokin on jäänyt kesken edellisessä elämässä sielunkumppaneilla ja elämä yrittää saada sen jonkin jatkumaan tai päätökseen.

Sielunkumppanit aistivat toistensa tunteet, puhuvat samaa kieltä ilman sanojakin, kuulevat sanattomia viestejä, tuntevat omassa sydämessään, kun toisella on hätä ja tietävät milloin toinen heitä tarvitsee eniten. 

Kovin kaunopuheisia ja kauniita näkemyksiä sielunkumppanuudesta <3 Noitahan on moniakin näkemyksiä mitä se sitten on, itse myöskin uskon että sielunkumppanuutta on olemassa ja varronnut että elon virrassa ajelehtisin suvantoon josta seireenin löytäisin :)

En ehkä ihan täysin jaa noita lainauksessa olevia näkemyksiä sielunkumppanuudesta koska uskon ettei siitä ole mitään yliluonnollista vaan kaksi ihmistä, toisilleen sopivat. Jos edelliset kommentoijat keskittyivät positivisiin puoliin niin kait tään täytyy sitten negatiivisiin:D Ne nimittäin lähes puuttuvat sielunkumppaneita, ei ole arvovaltataisteluita eikä mitään ihme kommervekkejä. Useasti sielunkumppanuudesta puhuttaessa unohdetaan se oleellisin, se mitä heillä ei ole mutta mikä tahtoo löytyä muiden vähemmän yhteensopivien luota.

Periaatteessahan kaikista parisuhteista pitäisi löytyä vastaavat elementit mitä sielunkumppaneilla on, esimerkiksi toisen varaukseton hyväksyntä, oli hän millainen olikaan, arvostus ja kunnioitus, luottamus jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos saisimme vielä joskus tilaisuuden, mitä silloin tapahtuisi? Mitä haluaisit? Uskallammeko lähestyä toisiamme enää?

Tapahtuisi kahden sukulaissielun kohtaaminen. Se olisi hyvin kaunista. Sinulla ei olisi ongelmaa uskaltaa. Minä taidan olla jo optioni käyttänyt, kun et tarttunut ehdotukseeni. Jos lähettäisit tosielämässä viestin, niin tilanne muuttuisi.

Mihin ehdotukseen?

Ehdotin hänelle tapaamista tai asioista puhumista.

Tuo onkin viisainta, kysyä heti vaan suoraan voidaanko tavata.

Itse tein sitä nuorempana yhden miehen kanssa, mutta koska livetapaamiset eivät oikeasti tuoneet mitään aitoutta ja tapaamiset olivat yhtä tyhjän kanssa (hän esitti aina kasvotusten parempaa ihmistä kuin on, ja petti lupauksensa aina jälkikäteen), lopetin koko toimintamallin.

Nykyään olen asenteella ”jos joku tulee ovelta hakemaan, niin voin harkita”.
En jaksa olla enää aloitteellinen enkä oikeastaan edes reaktiivinen.

Ai mehän ollaan vähä niinku sielunkumppaneita kun minullakin lipsahtanut ihan vastaavaan :D

Sielunkumppanuus ei välttämättä liity aina parisuhteeseen vaan voi olla myös äidin ja lapsen välistä, isän ja lapsen välistä, sisarusten välistä tai ystävysten välistä.