Lapsettomat, älkää puuttuko kasvatus- ja vanhemmuuskeskusteluihin

En ymmärrä? Minulla on ihan ensikäden kokemusta lapsista ja perheestä. Olen ollut lapsi, ja minulla on ollut perhe. Ja olen kokenut huonoa ja hyvää kasvatusta. Ensikäden kokemusta minulla on mm. kuopuksen elämästä, ja siitä kuinka vanhemmat pitää kuopusta nuorempana kuin hän onkaan. Neuvoin juuri eräälle tutulle että heidän nuorimmaisensa ei ole mikään vauva ja hänen ulossulkeminen keskusteluista on yksi syy hänen turhautumiseensa (ja "vaikeaan luonteeseen" , huoh!) . Tämä neuvo oli kuulema ollut hyvä. Tietenkin se oli, koska olen kokenut saman.

Parhaat kasvatusvikit tulee somessa lapsettomalta teiniltä ja parhaat ajovikit autoiluun takapenkiltä kortittomalta anopilta.

Olen lastentarhassa töissä oleva lapseton mies enkö saa osallistua keskusteluun kasvattamisesta. Kaipaat selvästi itsekkin kasvatusta mutta lapsesi ei mielestäsi saa ilmeisesti sinun kanssa keskustella kun kun eivät omaa omia lapsia. 

Olisit ollut hankkimatta niitä lapsia jos pistää noin vihaksi aihe. Ai anteeksi eikö tätä nyt olisi sinulle saanut sanoa. 

Kasvatus on psykologiaa ja ymmärtämistä ei sääntöjä ja kieltoja vaan kieltämisen takia tai sen takia ettet juuri sinä pysty käsittelemään asioita.

Minä ainakin neuvon, sillä olenhan entinen lapsi.

Tietenkään en voi vanhemmuudesta mitään puhua, mutta kasvatus on ihan yleinen aihe, josta kaikilla on jotakin kokemusta lapsena, koululaisena, tätinä, opettajana, koulutaksin kuskina, naapurina.

Minulla on kolme lapsetonta siskoa, joilla ei mitään tajua lastenkasvatuksesta, mutta neuvoja ja puuttumista ja ohjeita ja sekaantumista riittää.

Hyvin raskasta.

Minulla ei ole lapsia. Olen lastentarhanopettaja. Pitäisikö olla hiljaa kasvatukseen liityvistä asioista?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia. Olen lastentarhanopettaja. Pitäisikö olla hiljaa kasvatukseen liityvistä asioista?

Ei todellakaan pitäisi. Teet arvokasta työtä, ja olet kasvatuksen ammattilainen.

Kirjoitin sinunlaisiasi ajatellen juuri tuohon aloitukseeni sivulauseen "...tai muuten paljon kokemusta elämästä lasten kanssa."

T. Aloittaja

Lapsettomat vastavalmistuneet ns kasvatusammattilaiset on melkein niitä kaikkein sietämättömimpiä. Tietoa on kaadettu päähän, mutta kokemus ja sisäistäminen puuttuu.

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin neuvon, sillä olenhan entinen lapsi.

Se on vain aika hyödytöntä, koska jokainen tietää asiat, joita sinä aiot neuvoa, mutta ei sitä, miten se toteutetaan. Sitä sinäkään et osaa neuvoa. Voit siis siksi pitää turpasi tukossa.

t.kristallikissa

Lapsettomalla voi olla selkeämpi nähdä, mitä on olla lapsi. Vanhempana sitä on siinä omassa vanhemmuudessaan kiinni ja näkee itsensä sen roolin kautta. Joka on tietenkin asia, jonka pitää ollakin niin. Lapseton näkee selvemmin sen, että lapsi on yksilö ja ihminen, ja hän voisi olla tuo lapsi. Vanhempaan on vaikeampi samaistua.

Jos ap on itse koiraton, niin et saa sitten puuttua siihen kun vapaana liikkuva koira hyökkää puistossa lapsesi kimppuun. Etkä kritisoida sitä, että antaa huonosti käyttäytyvän rakkinsa juosta vapaana. Jos sulla vain olisi se koira, saisit puuttua tähän muita häiritsevään käytökseen ja pelastaa lapsesi.

Jostain kumman syystä lapsettomat osaavat ajatella asioita monelta kantilta, ja itse ainakin olen saanut monet äitylit tajuamaan mitä tekevät kasvatuksessaan väärin. Kun muutaman pikkujutun korjaa, niin elämä helpottuu.

Siskoni lastenkasvatus oli vähän lepsua (lasta ei saanut komentaa ollenkaan ettei sille tule paha mieli), ja lapsi ei totellut ollenkaan. Siskoni murjotti kun lapsi perseilee minkä ehtii ja käyttäytyy muita ihmisiä kohtaan välillä jopa törkeästi (haukkui esim. isäämme niin että isällä meinasi itku tulla). Hän oli tuolloin 4 v ja jopa vanhempamme alkoivat olla väsyneitä tuohon lapseen. Siskollani oli tuolloin myös vuoden ikäinen lapsi, ja oli pakko saada tuo ensimmäinen käyttäytymään ja siskon tajuamaan että nykyinen peli ei vetele, koska muuten hänellä on kohta kaksi samanlaista hirviökakaraa. Tuon neljävuotiaan kanssa oli päiväkodissakin hankalaa, hän kiukkusi ja murjotti jatkuvasti ja mikään ei onnistunut.

Joskus keskustelin äitini kanssa tuosta, että siskolleni pitäisi saada taottua kalloon että tämä ei vetele, ja kerroin mikä minun mielestäni mättää. Sitten sanoin että "Hyvähän minun on arvostella kun ei minulla ole lapsia". Äiti tokaisi "Minulla on kolme ja minä olen aivan kauhuissani!"

Eli ei lapseton välttämättä ole täysin väärässä.

Yritin kesksutella siskoni kanssa ensin kahden tuosta, että peli ei vetele, ja vanhempamme ovat väsyneitä tuohon neljävuotiaaseen. Siskoni suuttui, huusi vastaan ja väitti että valehtelen kun sanoin että vanhempamme eivät kohta enää halua siskoani lastensa kanssa kylään. Keskustelusta ei tullut mitään vaikka olin todella asiallinen, siskoni ei kuunnellut. Kun sitten seuraavana päivänä juttelimme kolmestaan äidin kanssa, siskoni sanoi oikein vttuilevaan äänensävyyn "Milla väitti eilen että te ette muka enää halua meitä tänne kylään ;)" Ja äiti huudahti "Ei halutakaan!" Siskoni myrtsähti ja VIHDOIN kuunteli mitä sanottavaa minulla oli. Äitikin osallistui keskusteluun, mutta suurimman osan asioista kerroin ja perustelin minä.

Tuosta alkoi siskoni lastenkasvatus. Parissa viikossa lapsi oli jo aivan eri ihminen, elämä oli helpompaa, ja päiväkodistakin kysyttiin että onko kotona tapahtunut jotain kun lapsi on nykyisin niin paljon helpompi eikä kiukuttele joka asiasta.

Että ei ne lapsettomien lastenkasvatusvinkit aina niin huonoja ole ;)

Siskolla on toki mieskin, mutta miehensä ei ollut mukana tuolla vanhempiemme luona näkemässä sitä perseilyä ja kuuntelemassa törkeyksiä joita tuo lapsi laukoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin neuvon, sillä olenhan entinen lapsi.

Se on vain aika hyödytöntä, koska jokainen tietää asiat, joita sinä aiot neuvoa, mutta ei sitä, miten se toteutetaan. Sitä sinäkään et osaa neuvoa. Voit siis siksi pitää turpasi tukossa.

t.kristallikissa

Jos kuopuksena neuvon, että kuopusta ei kannata sulkea ulos keskusteluista koska ajatellaan että hän on "pieni" ja perhe alkaa ottaa kuopusta enemmän huomioon ja se toimii - niin mitä tässä nyt ei osattu neuvoa tai toteuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikkien elämäntilanteet ja lapset ja vanhemmat ovat ainutkertaisia, ei vanhemmuus anna mitään universaalia kokemusta kasvattamisesta. Toisaalta monella lapsettomalla voi olla hyvinkin paljon kokemusta monesta lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvästä aiheesta (esimerkiksi itselläni on erittäin paljon kokemusta juuri uusperheistä ja lasten asemasta niissä, vaikka itselläni ei lapsia ole). Ja kolmanneksi, kokemusasiantuntijuus ei ole aina paras asiantuntijuuden muoto - syövänkään eksperttejä eivät pääsääntöisesti ole syöpää sairastavat, vaan sitä hoitavat.

Se sympatia ja empatia on varmaan juurikin vertaisverkostoista loogisinta hakea. Muuten neuvoissa kyllä muut asiat kuin vanhemmuus määrää enemmän sitä, onko henkilöllä mitään annettavaa keskusteluun. Itsestäni pahimpia neuvojia aiheesta riippumatta ovat juuri ne, joilla vaikka konsti x on toiminut ja siten sen tietenkin täytyy välttämättä olla oikea ratkaisu kaikille.

Lapseton ei esimerkiksi koskaan voi hahmottaa sitä miltä se vastuu tuntuu eikä sitä miltä tuntuu kun on vain pakko jaksaa, vaikkei jaksaisi. Siinä on sitten aika kohtuullisen turhaa tulla laukomaan niitä ohjeitaan, jotka se vanhempikin kyllä tietää, muttei esimerkiksi yksinkertaisesti enää kykene tekemään.

t. nimimerkillä kuusi vuotta astmalapsen kanssa valvonut

kysykää teieneiltä, joilla on jotain fiksua sanottavaa eikä kapina teineiltä. Ne tietää mitä ois pitänyt tehdä toisin. Ja sitä paitsi älkää tehkö lapsia jos ette ole valmiita siihen stressiin ja kaikkeen mitä siitä sit tulee. KYLLÄ OLEN LAPSETON, mutta aijon hankkia lapsia vasta siinä elämän tilanteessa jossa olen valmis niin tekemään ja sellaisen miehen kanssa johon voin luottaa ja on olemassa vara suunnitelma jos mies lähteekin.

Me lapsettoman olemme aikoinamme olleet itse lapsia, ja sen perusteella meillä voi joskus olla kasvatuskeskusteluihin sanottavaa. Jos joku vaikka tekee kovin laajoja yleistyksiä, mitkä tempun lastenkasvatuksessa tepsivät, voimme kokemuksesta kertoa, jos ne eivät meidän kohdallamme toimineetkaan.

Ja esimerkiksi nuorison kurittomuutta päiviteltäessä mielestäni voin kertoa, kuinka ns. "omaan aikaani" eli 70-luvulla vähän päältä kymmenen ikäiset rupesivat lähiössämme imppaamaan liimoja ja liuottimia.

Vierailija kirjoitti:

Jostain kumman syystä lapsettomat osaavat ajatella asioita monelta kantilta, ja itse ainakin olen saanut monet äitylit tajuamaan mitä tekevät kasvatuksessaan väärin. Kun muutaman pikkujutun korjaa, niin elämä helpottuu.

Siskoni lastenkasvatus oli vähän lepsua (lasta ei saanut komentaa ollenkaan ettei sille tule paha mieli), ja lapsi ei totellut ollenkaan. Siskoni murjotti kun lapsi perseilee minkä ehtii ja käyttäytyy muita ihmisiä kohtaan välillä jopa törkeästi (haukkui esim. isäämme niin että isällä meinasi itku tulla). Hän oli tuolloin 4 v ja jopa vanhempamme alkoivat olla väsyneitä tuohon lapseen. Siskollani oli tuolloin myös vuoden ikäinen lapsi, ja oli pakko saada tuo ensimmäinen käyttäytymään ja siskon tajuamaan että nykyinen peli ei vetele, koska muuten hänellä on kohta kaksi samanlaista hirviökakaraa. Tuon neljävuotiaan kanssa oli päiväkodissakin hankalaa, hän kiukkusi ja murjotti jatkuvasti ja mikään ei onnistunut.

Joskus keskustelin äitini kanssa tuosta, että siskolleni pitäisi saada taottua kalloon että tämä ei vetele, ja kerroin mikä minun mielestäni mättää. Sitten sanoin että "Hyvähän minun on arvostella kun ei minulla ole lapsia". Äiti tokaisi "Minulla on kolme ja minä olen aivan kauhuissani!"

Eli ei lapseton välttämättä ole täysin väärässä.

Yritin kesksutella siskoni kanssa ensin kahden tuosta, että peli ei vetele, ja vanhempamme ovat väsyneitä tuohon neljävuotiaaseen. Siskoni suuttui, huusi vastaan ja väitti että valehtelen kun sanoin että vanhempamme eivät kohta enää halua siskoani lastensa kanssa kylään. Keskustelusta ei tullut mitään vaikka olin todella asiallinen, siskoni ei kuunnellut. Kun sitten seuraavana päivänä juttelimme kolmestaan äidin kanssa, siskoni sanoi oikein vttuilevaan äänensävyyn "Milla väitti eilen että te ette muka enää halua meitä tänne kylään ;)" Ja äiti huudahti "Ei halutakaan!" Siskoni myrtsähti ja VIHDOIN kuunteli mitä sanottavaa minulla oli. Äitikin osallistui keskusteluun, mutta suurimman osan asioista kerroin ja perustelin minä.

Tuosta alkoi siskoni lastenkasvatus. Parissa viikossa lapsi oli jo aivan eri ihminen, elämä oli helpompaa, ja päiväkodistakin kysyttiin että onko kotona tapahtunut jotain kun lapsi on nykyisin niin paljon helpompi eikä kiukuttele joka asiasta.

Että ei ne lapsettomien lastenkasvatusvinkit aina niin huonoja ole ;)

Siskolla on toki mieskin, mutta miehensä ei ollut mukana tuolla vanhempiemme luona näkemässä sitä perseilyä ja kuuntelemassa törkeyksiä joita tuo lapsi laukoi.

Eli äitisi oli munaton ihminen, kun ei uskaltanut itse asettaa lapselleen rajoja ja sanoa mitä ajattelee, vaan toimia ainoastaan raukkamaisesti sinun selkäsi takaa. Ties mitä vikoja sinussa siksi on.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Olen lastentarhassa töissä oleva lapseton mies enkö saa osallistua keskusteluun kasvattamisesta. Kaipaat selvästi itsekkin kasvatusta mutta lapsesi ei mielestäsi saa ilmeisesti sinun kanssa keskustella kun kun eivät omaa omia lapsia. 

Olisit ollut hankkimatta niitä lapsia jos pistää noin vihaksi aihe. Ai anteeksi eikö tätä nyt olisi sinulle saanut sanoa. 

Kasvatus on psykologiaa ja ymmärtämistä ei sääntöjä ja kieltoja vaan kieltämisen takia tai sen takia ettet juuri sinä pysty käsittelemään asioita.

Etkö lue itseäsi tuohon "paljon kokemusta elämästä lasten kanssa"-porukkaan kun noin loukkaannuit? Itse ajattelin heti, että ap tarkoitti tolla ilmauksella ammattikasvattajia.

Itse olen apn kanssa hieman eri mieltä, parhaat pohdinnat tai ohjeet olen saanut lapsettomilta kavereilta jotka ovat miettineet miksi jokin asia lastenkanssa tehdään juuri niinkuin tehdään, tulee itsekin pohtineeksi olisiko parempiakin tapoja sen urautuneen toiminnan sijaan.

Toisaalta myös turhanpäiväisimmät arvostelutkin tulee usein lapsettomilta.