Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Aika monelle se onnellisuus ja hyvinvointi näyttää tulevan vain seksin kautta.

Sanoisin että pelkkä seksi ei riitä, mutta jos seksi puuttuu, onnellisuus ja hyvinvointi alkavat kyllä nopeasti rapautua. Kaikki eivät tarvitse seksiä ollenkaan, ja se varmaan helpottaa elämää aika lailla. Itse en seksittömässä parisuhteessa viihtyisi.

Jatkan vielä, että aseksuaalisuus tekee elämästä siinä tapauksessa, ettei kaipaa myöskään parisuhdetta. Jos kaipaa romanttisen suhteen ilman seksiä, vaihtoehdot ovat vähissä ja melkein pitää iskeä joku nainen tältä palstalta. Missään muualla en ole huomannut tervettä seksuaalisuutta kauhisteltavan samalla tavalla. Rippileiri pääsi aika lähelle tosin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Aika monelle se onnellisuus ja hyvinvointi näyttää tulevan vain seksin kautta.

Sanoisin että pelkkä seksi ei riitä, mutta jos seksi puuttuu, onnellisuus ja hyvinvointi alkavat kyllä nopeasti rapautua. Kaikki eivät tarvitse seksiä ollenkaan, ja se varmaan helpottaa elämää aika lailla. Itse en seksittömässä parisuhteessa viihtyisi.

Oletko parisuhteessa tällä hetkellä?

Kyllä. Ero sinkkuaikoihin on melkoinen juuri päivittäisen seksin ja fyysisen läheisyyden ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lähtis suhteeseen, jossa olisi ns. "pakko" harrastaa seksiä. Eli parisuhde loppuisi kun seksi loppuisi, nou nou.

En minäkään lähtisi suhteeseen, jossa on pakko harrastaa seksiä. Lähden vain suhteeseen, jossa molemmat haluavat harrastaa seksiä keskenään ja jossa seksi on molemmille hyvin tärkeä asia ja perustarve.

Täällä on silti paljon ihmisiä (kenties myös sinä) joka jättää kumppanin kun tämä ei seksiin ole kykenevä. Seksi menee kuitenkin kumppanin edelle.

P.s jos et tiedä niin haluaminen voi olla jäljellä vaikka seksiä ei olisi.

Moni asia menee minulla parisuhteen edelle: turvallisuus, terveys, hyvinvointi, itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus ja onnellisuus vain muutamia mainitakseni. Mitään näistä asioista en ole valmis luopumaan parisuhteen vuoksi.

Ei tosiaan kuulosta kauhean terveeltä jos parisuhde on oman elämän tärkein asia. Se kuulostaa enemmän läheisriippuvuudelta.

Saivartelua. Tietenkin joku fyysinen turvallisuus tms ajaa parisuhteen edelle kaikilla tervepäisillä.

Kyse olikin nyt siitä, että sanotaan että maailman täydellisinkään mies ei kelpaisi ja sellainenkin tulee jätetyksi jos tämä panee alle kerran viikossa. Käytännössä seksi ja kulli on ykkösasia, sen jälkeen katsotaan millainen mies on ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta sen enempää kantaa suuntaan tai toiseen niin siinä ei ole mitään väärää että kokee muut asiat ensisijaisesti tärkeämmiksi kuin seksin tai toisinpäin. Pää-asia että ei vaadi kumppaniaan muuttumaan mieleisekseen ja uskaltaa rohkeasti etsiä sopivaa kumppania eikä jäädä roikkumaan ensimmäiseen. Se minua häiritsee eniten haluttomuus keskusteluissa että kumppania syyllistetään ja painostetaan puolin tai toisin. Toisinaan jopa kyseenalaistamalla kumppanin "normaalius". Tuo jos mikä on kypsymätöntä ja lapsellista. Nähdään pelkkää vikaa siinä toisessa ja oikeutetaan oma ruma käytös ja typeryys sillä. Sen takia on tärkeää ymmärtää että parisuhteita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiä, eikä ole mitään sääntöjä ja normeja jota kaikkien pitää orjallisesti seurata.

Tämä. Niin paljon fiksuja poitteja yhdessä tekstissä, että oli pakko lainata ja boldata.

Millä oikeudella sairas kumppani kieltää toiselta seksin tilanteessa, jossa ei sitä itse pysty harrastamaan? Ei tulisi mieleenkään tuollaista vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Ei kaupankäyntiä tietenkään vaan rakkautta. En usko että pystyisin hylkäämään rakastamani ihmisen sairauden yllättäessä. Jos noin vaan voi jättää toisen kun elämä on vaikeeta, onko sitä rakkautta enää jäljellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lähtis suhteeseen, jossa olisi ns. "pakko" harrastaa seksiä. Eli parisuhde loppuisi kun seksi loppuisi, nou nou.

En minäkään lähtisi suhteeseen, jossa on pakko harrastaa seksiä. Lähden vain suhteeseen, jossa molemmat haluavat harrastaa seksiä keskenään ja jossa seksi on molemmille hyvin tärkeä asia ja perustarve.

Täällä on silti paljon ihmisiä (kenties myös sinä) joka jättää kumppanin kun tämä ei seksiin ole kykenevä. Seksi menee kuitenkin kumppanin edelle.

P.s jos et tiedä niin haluaminen voi olla jäljellä vaikka seksiä ei olisi.

Moni asia menee minulla parisuhteen edelle: turvallisuus, terveys, hyvinvointi, itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus ja onnellisuus vain muutamia mainitakseni. Mitään näistä asioista en ole valmis luopumaan parisuhteen vuoksi.

Ei tosiaan kuulosta kauhean terveeltä jos parisuhde on oman elämän tärkein asia. Se kuulostaa enemmän läheisriippuvuudelta.

Saivartelua. Tietenkin joku fyysinen turvallisuus tms ajaa parisuhteen edelle kaikilla tervepäisillä.

Kyse olikin nyt siitä, että sanotaan että maailman täydellisinkään mies ei kelpaisi ja sellainenkin tulee jätetyksi jos tämä panee alle kerran viikossa. Käytännössä seksi ja kulli on ykkösasia, sen jälkeen katsotaan millainen mies on ihmisenä.

Ei mies ole likikään täydellinen minulle, jos hän ihanneolosuhteissakin haluaa seksiä vain kerran viikossa. Sinulla ei selvästikään ole parisuhteen libidoeroista kokemusta, jos et ymmärrä, miten paljon kärsimystä ne voivat aiheuttaa MOLEMMILLE osapuolille.

Tämä on vähän sama asia kuin se, haluaako mies lapsia. Vasta kun on varmistettu, ettei halua, voi katsoa millainen mies on ihmisenä. Parisuhteet ovat täysin vapaaehtoista ekstraa, joten oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tärkeissä asioissa ei kenenkään kannata antaa periksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksiä pitää olla.

Omaa aikaa myös, ilman että toinen nipottaa siitä.

Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.

Mulla saa olla ystävinä miehiä.

Mä oon aina ihmetellyt mitä tämä kuuluisa oma aika on??

Aikaa joka ollaan vain oman itsen seurassa?

Aikaa joka ollaan kavereiden seurassa?

Mitä tahansa aikaa mitä ei juuri se puoliso ole jakamassa?(toisaalta miten se on omaa aikaa, jos se kuitenkin jaetaan jonkun kanssa?)

Mun mielestä tuo on höpösana sille, että sanoisi suoraan että pitää saada olla puolisosta erillään. Miksi ei voi sanoa näin? Vaan pitää naamioide se "omaksi ajaksi", ihan kuin kaikki aika mitä et ole myynyt(työpanos) ei olisi sinun aikaasi, vaanjonkun toisen. Puolison kanssa vietetty aika on sen puolison aikaa, vain, eikä sinun omaasi ollenkaan, ja tarvitset siitä hyvitykseksi jotain, että kulutit aikaasi puolisoon.

En siis mýmmärrä oman ajan tarvetta, mikäli se ei tarkoita tuota että ollaan oikeasti yksin sen oman itsen kanssa, eikä kukaan ihminen saa ollakilsaa lähempänä.

Jos on vahvasti ekstrovertti niin ei ymmärrä tietenkään sitä oman ajan tarvetta. Ehkä siitä tulee turvaton olo jos toinen ei ole koko ajan saatavilla, mutta samalla tapaa se on aika raskasta että pitää olla koko ajan skarppina toisen tarpeille. Oma aika on sitä aikaa kun keskityn itseeni ja ehkä kärjistetysti huollan suhdetta itseeni. Silloin olen myös parempi ihminen muille sen sijaan että pakottaisin muut ratkaisemaan sisäiset konfliktit. Usein ihmiset jotka eivät tätä taitoa osaa ovat aika nopeasti kumppanin kimpussa syyllistämässä tätä omista ongelmistaan. Parisuhteessa on myös loppujen lopuksi kaksi erillistä ihmistä ja sen tajuaminen antaa hengittämistilaa kummallekin sekä terveen lähtökohdan erolle jos se joskus tulee ajankohtaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Ei kaupankäyntiä tietenkään vaan rakkautta. En usko että pystyisin hylkäämään rakastamani ihmisen sairauden yllättäessä. Jos noin vaan voi jättää toisen kun elämä on vaikeeta, onko sitä rakkautta enää jäljellä?

Kuka "noin vain" on suhdetta jättämässä? Kyllä ero tuntuu aina todella pahalta. Mutta jos vastakkain ovat oma onnellisuus ja hyvinvointi ja parisuhteen jatkaminen, kyllä silloin täytyy jokaisen valita ensin mainittu. Uhrautuminen toisen puolesta ei kuulu ainakaan minun rakkauskäsitykseeni.

Vierailija kirjoitti:

Millä oikeudella sairas kumppani kieltää toiselta seksin tilanteessa, jossa ei sitä itse pysty harrastamaan? Ei tulisi mieleenkään tuollaista vaatia.

Sairasta todellakin! Kyllä sellainen pihtari on syytäkin jättää jos ei anna vaikka ei itseään haluta.

Että voimme käydä molemmat töissä ja molemmat osallistuvat aktiivisesti ja oma-aloitteisesti kotitöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Ei kaupankäyntiä tietenkään vaan rakkautta. En usko että pystyisin hylkäämään rakastamani ihmisen sairauden yllättäessä. Jos noin vaan voi jättää toisen kun elämä on vaikeeta, onko sitä rakkautta enää jäljellä?

Kuka "noin vain" on suhdetta jättämässä? Kyllä ero tuntuu aina todella pahalta. Mutta jos vastakkain ovat oma onnellisuus ja hyvinvointi ja parisuhteen jatkaminen, kyllä silloin täytyy jokaisen valita ensin mainittu. Uhrautuminen toisen puolesta ei kuulu ainakaan minun rakkauskäsitykseeni.

No aika moni täällä on kirjoittanut että omaishoitajana ei suostuisi olemaan. Kyllä mää luen sen niin, että tilanteen sattuessa lähtö tapahtuisi saman tien.

tryrytt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tryrtytry kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun nähteni/kuulteni ei katsota kauhuleffoja (saati että katsoisin itse mukana) tai muita ällöttäviä leffoja/TV-sarjoja, ei kuunnella heviä, psykeä tai musiikkia jossa on rumat tai elämää halventavat lyriikat (lähinnä räppi), eikä olohuoneeseen tule televisiota kuin kuolleen ruumiini ylitse.

Juopottelua tai edes tissuttelua en ala katselemaan, enkä jatkuvaa hiisausta tai muuta päihteilyä.

Piereskely ja röyhtäily on suotavaa tehdä omissa oloissaan, eli jos vaikka makoillaan sohvalla sylikkäin, niin siinä EI pieraista tai röyhtäistä.

Sen sijaan jos molemmat puuhastelee erillään jotain omiaan ja kuulen toisen siinä pierevän, niin se on ok eli ei tarvitse mihinkään vessaan aina juosta (kuuleehan sieltäkin ne äänet).

Ja no säännöllinen seksi olisi tietysti kiva, mutta toki siinä ”suostun” kompromisseja tekemään jos toinen on vaikka sairas.

Sinulle paras kumppani taitaa olla sellainen pahvista leikattu.

Jos on vaikeuksia olla raahaamatta telkkaria olohuoneeseen, olla kuuntelematta pahaa ja levotonta energiaa levittävää energiaa kuulteni, pieremättä tahalleen toisen läsnäollessa, käyttämättä jatkuvasti päihteitä jne., niin on todellakin vaan totaalisen vääränlainen mulle.

Kertoo paljon sinusta, jos nuo kriteerit ovat sinulle utopistiset.:D

En tiedä ketään, jolla telkkari olisi jossain muualla kuin olohuoneessa. Normaalit ihmiset katselevat sitä siellä ja katsovat myös kauhuleffoja ja "ällöttäviä" ohjelmia, mitä ne sitten sinun mielestäsi ovatkin. Toki voi olla lisätelkkareita sitten muissa huoneissa, mutta minusta taas esimerkiksi makuuhuone on jotain ihan muuta kuin telkkaria varten.

Musiikki ei ole pahaa tai hyvää, se on sinun henkilökohtaista arvottamistasi yhdistettynä taikauskoiseen ja todennäköisesti uskonnolliseen ajatteluun, en haluaisi olla sinun arviointiesi armoilla joka asiassa. Päihteistä olemme samaa mieltä.

Kaipa sinäkin olet kantesi löytänyt..

Meillä ei ole telkkaria olohuoneessa vaan ainoa TV työhuoneessa. En katso kauhuelokuvia tai mäiskettä. Eikä meilläkään kuunnella tuollaista musiikkia.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin jyrkkiä näkökantoja täällä osalla. En usko, että kukaan erityisemmin haluaisi olla esimerkiksi omaishoitaja, mutta jos joskus kävisi niin, että tuon tulevan aviomieheni kunto huononisi esim jonkun sairauden takia ja hän tarvitsisi omaishoitajaa, en todellakaan voisi kuvitella hylkääväni häntä. Sillä tavoinko kiitätte yhteisistä onnellisista vuosista? Toki jos niitä onnellisia vuosia ei ole niin sitten ymmärrän lähtemisen.

En myöskään ymmärrä tuota, että heti lähdetään jos seksiä ei ole. Asiasta pitää keskustella ja hyväksyä se, että elämässä voi tulla kausia kun toinen ei ole halukas/kykenevä seksiin. Toki silloinkin jos toinen ei halua edes puhua asiasta eikä ole valmis etsimään asiaan ratkaisua, on ymmärrettävää jossain vaiheessa lopettaa suhde.

Itselleni tärkeitä asioita ovat luottamus ja läheisyys. Henkistä ja fyysistä läheisyyttä pitää olla. Eikä sen fyysisen läheisyyden pidä/tarvitse johtaa aina seksiin. Lähden myös suhteeseen sillä oletuksella että toiseen voi luottaa ja odotan myös että toinen luottaa minuun.

Vähän outo ajatus, että parisuhde on jonkinlaista kaupankäyntiä, jossa X hyvällä vuodella ostaa Y vaikeaa vuotta. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä eikä se voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Kyllä parisuhteen pitää lisätä molempien onnellisuutta ja hyvinvointia koko ajan, jotta se on oikeudenmukainen.

Ei kaupankäyntiä tietenkään vaan rakkautta. En usko että pystyisin hylkäämään rakastamani ihmisen sairauden yllättäessä. Jos noin vaan voi jättää toisen kun elämä on vaikeeta, onko sitä rakkautta enää jäljellä?

Kuka "noin vain" on suhdetta jättämässä? Kyllä ero tuntuu aina todella pahalta. Mutta jos vastakkain ovat oma onnellisuus ja hyvinvointi ja parisuhteen jatkaminen, kyllä silloin täytyy jokaisen valita ensin mainittu. Uhrautuminen toisen puolesta ei kuulu ainakaan minun rakkauskäsitykseeni.

No aika moni täällä on kirjoittanut että omaishoitajana ei suostuisi olemaan. Kyllä mää luen sen niin, että tilanteen sattuessa lähtö tapahtuisi saman tien.

No ehkä nämä kommentoijat sitten tietävät( joko kokemuksen tai itsetuntemuksen perusteella) ettei omaishoitajana oleminen onnistuisi heiltä omaa hyvinvointia uhraamatta?

Itsekin lopettaisin suhteen yhteisymmärryksessä (huomaa, että "jättämisestä" puhuminen implikoi uhriutta ja avuttomuutta) jos toinen esimerkiksi haluaisi lapsia. Kaikille eivät kaikki elämäntilanteet sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä oikeudella sairas kumppani kieltää toiselta seksin tilanteessa, jossa ei sitä itse pysty harrastamaan? Ei tulisi mieleenkään tuollaista vaatia.

Sairasta todellakin! Kyllä sellainen pihtari on syytäkin jättää jos ei anna vaikka ei itseään haluta.

Siis kieltää seksin kolmannen osapuolen kanssa tietenkin.

Hauskuus. Tosi moni on unohtanut, että parisuhteen tarkoitus on tuoda piristystä arkeen.

Monogamiaan en välttämättä enää lähtisi.

Oma tila. On saatava olla välillä yksin hiljaisuudessa. Mieheni on kova pölöttämään mutta onneksi ymmärtää tämän :)

Jos nainen haluaisi säännöllistä seksiä niin toteaisin että nyt on kaavoihin kangistuminen mennyt liian pitkälle.

Äijän käyminen huorissa. Piereskely ravintolassa. Luoton ottaminen mun nimellä & väärennetyllä allekirjoituksella. Rahan varastaminen isältään, multa ja työnantajaltaan. Pesemättömyydestä johtuva karmea löyhkä. Tyhmyys ja ylimielisyys.