Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Minulle on suututtu siitä, että lempivärini on musta sekä siitä, että en halua kasvattaa "oikeasti pitkiä" hiuksia (hiukseni eivät ole edes mitkään superlyhyet, vaan hieman hartiamittaa lyhyemmät). Olen joskus miettinyt, että mikä ihmisiä vaivaa, kun niin moni vetää herneet nenäänsä täysin mitättömistä asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiseni oli vihainen kun nukahdin nopeasti ja hän ei saanut unta. Olimme jo hyvät yöt toivottaneet, joten mitenkään kesken keskustelun en nukahtanut. Kyse ei myöskään ollut kuorsaamisesta. Joskus hän jopa töni minut hereille, joka oli varsin v-mäistä touhua ja aloin epäillä hänen mielenterveyttään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän on toisen osapuolen näkemys näihin? Esim. onko kuvauksellisuutta kehuttu jotenkin ikävään sävyyn? Onko menoja siirretty milloin minkäkin syyn varjolla? Ei silti, minullekin on suututtu turhasta. Ehkä tästäkin suututaan.
Tuohon narsistiystävääni palatakseni, oli kuin iilimato mussa kiinni ja mitään en olisi saanut tehdä ilman häntä. Aamut alkoi viesteillä, töihin viestiä, työpäivän jälkeen viestiä. Ja tosiaan tuo lapsellinen ymmärtämättömyys, tein fyysisesti raskasta työtä tuohon aikaan ja hän ei sitä voinut käsittää että energia riitti just ja just siihen p*rkeleen kaupassa käymiseen. Muistaakseni just tuon kauppaepisodin aikaan olin tehnyt 10 tuntisen työpäivän.
Lopulta laitoin välit poikki aivan lopullisesti, estin joka paikassa ja jestas miten helpottunut oon ollut! Oon ihminen joka tykkää paljon olla rauhassa & yksinkin, joten tuo ihmissuhde oli lievästi sanottuna stressaava.Täällä täysin sama! Käytän aikani just niinkun haluan. Jos ei kahvittelut kiinnosta työpäivän jälkeen niin en ole velvollinen kenellekään selittelemään sitä sen enempää. Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset ovat ahdistavia, tällä tarkoitan myös nimenomaan tuota ajankäyttöä.
"Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset".
Tuli mieleen, että oletko käyttänyt hyväksi noita ihmisiä? Olisiko sinun vuorosi olla antajana?
Laita välit poikki. Mutta ole rehellinen itsellesi. Vähän paistaa, että olet mielelläsi saamapuolella, muttet anna itse mitään. Onko ahdistuksesi takana siis ihmissuhde, vai omatuntosi joka vaatii sinulta vihdoin tekoja?
Alkuperäinen narsistikaveri komman lähettäjä täällä!
Miten joku aina onnistuukin kääntämään asian näin?
Kaverisuhteessa, jossa toinen vaatii 24/7 huomioo, ei ikinä anna tarpeeksi.
Jos olet niin väsynyt, että kahvittelu ei kiinnosta ja sanot sen vieläpä suoraan, niin ei! Ei, kun toinen aivan loukkaantuu kun stalkkaa jossain kaupan luona menoja. Narsistisuus ilmenee siinä, ettei kykene ymmärtämään toisen tunteita yhtään. Ei varsinkaan sitä väsymystä.Kyllä tarttis nyt uhrautua vaan ja tulla kuunteleen ”minäminäminä” -juttuja, ei kiinnosta vaikka sulla olis kuinka rankkaa töissä! -tyylillä.
Tuo nyt todellakin selvensi asiaa. Olisko aika hakea lähestymiskieltoa?
Opiskeluaikoina siitä jos satuin vaikka saamaan kiitettävän tenttiarvosanan ja mainitsemaan siitä kavereille. Suuttuja ei varsinaisesti edes ollut kaveri vaan sivustakuuntelija-puolituttu eikä edes itse opiskellut siinä vaiheessa mitään. Sai raivarin aina siitä kuin muillakin meni jokin asia hyvin. Myöhemmin vähän tasaantui tosin.
Siskoni on vähän hankala luonne ja hänelle ei välillä voi sanoa kyllää tai eitä, raivoa pukkaa. Aivan aiheettomista suuttumisista tulee mieleen kun yritin kerran tsempata häntä ja kerroin omista positiivisista tulevaisuuden suunnitemistani luodakseni häneenkin uskoa, että elämä on mahdollisuuksia täynnä. Ei taaskaan johtanut toivottuun lopputulokseen vaan huutoon "hyvä sun on puhua! Sulla on kaikki niin hyvin ja helppoa! Et voi ymmärtää!" No ei todellakaan ollut mulla asiat hyvin ja helposti enkä kaikkea, mitä yritin ymmärtää, uskaltanut edes ottaa esille. Miten päin vain elehtii niin vastaus on "AAAAAAAAAAAAAAAAARGH!" Enpä ole enää viime aikoina ollakaan vihan kohteena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin lapsi, perheemme oli todella vähävarainen. Kaikilla luokan muilla tytöillä oli sitten Eastpak-buumin aikaan sen merkkinen reppu, paitsi minulla. Olisin ymmärtänyt sorsimisen omanikäisiltäni, mutta minut otti hampaisiinsa OPETTAJAMME. Käski jäämään tunnin jälkeen juttelemaan, ja suurinpiirtein sihisi vihaisena kuinka "kiukuttelen ryhmähenkeä vastaan ja yritän olla kapinallinen kirppisreppuni kanssa" Muistan elävästi kuinka hämmentynyt tuolloin seiskaluokkalaisena olin, ja olen yhä.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, perheemme oli todella vähävarainen. Kaikilla luokan muilla tytöillä oli sitten Eastpak-buumin aikaan sen merkkinen reppu, paitsi minulla. Olisin ymmärtänyt sorsimisen omanikäisiltäni, mutta minut otti hampaisiinsa OPETTAJAMME. Käski jäämään tunnin jälkeen juttelemaan, ja suurinpiirtein sihisi vihaisena kuinka "kiukuttelen ryhmähenkeä vastaan ja yritän olla kapinallinen kirppisreppuni kanssa" Muistan elävästi kuinka hämmentynyt tuolloin seiskaluokkalaisena olin, ja olen yhä.
Kauheeta! Tuollaisen opettajat eivät oo kyl oikeassa ammatissa todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitähän riittäisi, olen tällainen ihan superkiltti ollut luonteeltani ihan pikkupenskasta joten mun yli on todella helppo kävellä- joten tunnun oikein vetävän näitä puoleeni :D
Opiskeluaikana kimppakämpässä asuessa alati bilettävät (ja aina rahapulaiset) kämppikset suuttuivat mulle kun olin vienyt kaapista tyhjät pullot. Olin kysynyt siis henkilöltä joka ne oli alunperin ostanut ja juonut että saako ne palauttaa kauppaan.
Exä oli ihan tapasuuttuja. Sai ihan oikeasti sellaisia raivokohtauksia että on suoranainen ihme ettei suoni päästä katkennut. Tällaisen raivokohtauksen aiheuttajana mm: en jaksanut hänen apunaan kantaa vanhaa n. 80kg pesukonetta alas viidennestä kerroksesta kuin muutama askel kerrallaan, katsoin häntä "väärin" tai puhuin "väärällä" äänensävyllä. "Paras" taisi olla kuitenkin kun huusi mulle useamman tunnin pää punaisena kun käännyin väärästä liittymästä liikenneympyrässä.
Siskoni suuttui kun en tehnytkään kolmatta lasta eli iltatähteä. Hänestå olisi niin ihana että iltatähtemme olisivat suunnilleen samanikäisiå. Se vaan että emme olleet koskaan mieheni kanssa haaveilleet kolmannesta enkä ollut mistään lastentekemisestå kenenkään kanssa puhunut en edes siskoni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme tuttavaporukalla ravintolassa ja kotimatkalla bussissa kännykkäni soi. Yksi iPhonen omistava tuttu alkoi sihistä että laita nyt juma*auta se antiikkipuhelin pois ihmisten näkyviltä. Minulla on siis yhä Nokian 3310, koska en tarvitse puhelinta muuta kuin soittamiseen ja tekstaamiseen + akun kesto on ihan huikea.
Odoteltiin tyttöystävän kanssa Wienissä aivan tuikitavallisessa tilanteessa kaupungin liikennevaloissa valojen vaihtumista. Emme sanoneet tai tehneet mitään, mutta joku n. 80v iäkäs rouva rupesi aivan yhtäkkiä meidät huomattuaan selittämään meille venäjäksi (?) jotain erittäin tuohtuneena. Äänensävystä ja katseesta näki, että on oikeasti vihainen. Ei siinä voinut kuin yrittää lyhyesti englanniksi kysellä mistä mahtaa olla kyse, kunnes huomattiin että nyt tulee muuten kävelykepistä iskua jos ei siirrytä.
Taisi vain olla hieman höperö rouva liikenteessä, mutta jäi meille mieleen ja varmaan ympärillä olleet ihmisetkin katsoivat tilannetta hämmästyneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
140 jatkaa kun näitä muistui mieleen tuosta kirppis maljakko tapauksesta vielä
Oma äitini on raivostunut/suuttunut verisesti/huutanut itkien minulle koska :
- Aina kun lapsena kaadoin vahingossa lasin ruokaillessa.
- Oksensin kun pakotti minut monen tunnin kylmän ruoka-annoksen edessä istumisen jälkeen syömään inhokkiruokani.
- En ole kuin hänen tuttaviensa jälkikasvu (kaunis, älykäs, ja kaveeraa hänen kanssaan enkä tee asioita kuten hänen mielestään pitäisi)
- Viimeisimpänä koska "en aio hoitaa häntä kun hän on vanhus"
Ap ei kai kukaan hullu laita kokonaisia mustapippureita keittoon. Siskonmakkarakeittoon voi laittaa kokonaisia, mutta vain koska se on perinne ja siinä käytetään maustepippuria, eikä kukaan käytä maustepippuria niin usein, että sille olisi erikseen oma rouhin. Ihan syystä mies sai raivarit kyllä tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
17-vuotiaana koristelin täytekakun. En kuitenkaan ollut tajunnut siirtää sitä ensin ns. Kunnon alustalle vaan se oli sellaisella olkisella alustalla, sai sen kyllä siitäkin. Tästä äitini sai vuosisadan kilarit. Huusi niin että Tanner raikui ja oli pitkään vihainen. Nyt olen 35-vuotias ja edelleen ihmettelen tätä juttua ja täytyy myöntää että olen tästä vähän katkera äidilleni.
Tällaiset tarinat saa miettimään minkälaiset ihmissuhteet joillain lapsi-vanhemmilla on ja miten on mahdollista edes se että vuosienkin jälkeen ei olla sovittu tai anteeksi pyydetty ja selvitetty tällaista tilannetta.
En siis tahdo pahoittaa sun mieltä erikseen, kunhan pohdin. :/
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, perheemme oli todella vähävarainen. Kaikilla luokan muilla tytöillä oli sitten Eastpak-buumin aikaan sen merkkinen reppu, paitsi minulla. Olisin ymmärtänyt sorsimisen omanikäisiltäni, mutta minut otti hampaisiinsa OPETTAJAMME. Käski jäämään tunnin jälkeen juttelemaan, ja suurinpiirtein sihisi vihaisena kuinka "kiukuttelen ryhmähenkeä vastaan ja yritän olla kapinallinen kirppisreppuni kanssa" Muistan elävästi kuinka hämmentynyt tuolloin seiskaluokkalaisena olin, ja olen yhä.
Mitä helvettiä, ihan sairasta! Nykyään tuollainen ope saisi toivottavasti potkut.
Mulle kaveri suuttuu AINA, jos joudun sanomaan nyt ei käy. Aina pitäisi sopia tapaaminen ja joka kerta hänen luona.
Ala-asteella meille tuli kotitehtäväksi nimetä tulostettuun karttaan kaikki Euroopan maat ja pääkaupungit sekä värittää se lopuksi. Minulla oli kotona hieno pöytäkartta, jossa maat olivat selkeyden vuoksi värikkäitä - siis tyyliä tämä. Päätin käyttää sitä mallina.
Kun palautimme tehtävät, opettaja suuttui ihan hirveästi. Hän raivosi minulle luokan edessä pää punaisena, kuinka olen pilannut koko tehtävän ja kartta olisi pitänyt värittää joko vihreällä tai ruskealla (voiko tylsempää olla?). Hän ei kuitenkaan ollut antanut mitään tarkkoja ohjeita värittämiseen. Kaiken lisäksi ope nimitti minua typerykseksi. Tämä siis neljännellä luokalla. Mainitsin tästä vanhemmilleni vuosia myöhemmin, ja isä totesi, että jos silloin olisin kertonut tästä, niin olisi kyllä mennyt soittoa opelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17-vuotiaana koristelin täytekakun. En kuitenkaan ollut tajunnut siirtää sitä ensin ns. Kunnon alustalle vaan se oli sellaisella olkisella alustalla, sai sen kyllä siitäkin. Tästä äitini sai vuosisadan kilarit. Huusi niin että Tanner raikui ja oli pitkään vihainen. Nyt olen 35-vuotias ja edelleen ihmettelen tätä juttua ja täytyy myöntää että olen tästä vähän katkera äidilleni.
Tällaiset tarinat saa miettimään minkälaiset ihmissuhteet joillain lapsi-vanhemmilla on ja miten on mahdollista edes se että vuosienkin jälkeen ei olla sovittu tai anteeksi pyydetty ja selvitetty tällaista tilannetta.
En siis tahdo pahoittaa sun mieltä erikseen, kunhan pohdin. :/
Mulla on isäni kanssa paljon tällaisia selvittämättömiä "riitoja". Joinakin päivinä häntä ei saanut suuttumaan mikään, toisina saattoi raivota, nimitellä ja nalkuttaa jopa tunnin yhteen soittoon vaikkapa siitä, että olin laittanut lautasen jotenkin väärin tiskikoneeseen. Ikinä hän ei pyydellyt anteeksi eikä selitellyt kilareitaan, vaan oli myöhemmin kuin ei mitään. Tekisi nyt aikuisena mieli ottaa asia hänen kanssaan puheeksi ja kertoa, kuinka ahdistavalta tuollainen lapsesta tuntui, mutta en oikein osaa.
Kaveri murjotti, kun halusin siirtää kahvittelua raskausväsymyksen takia. Natisi ja kitisi kuin pikkulapsi.
Lopulta sanoin että no ok, mutta tule sinä meille kun en tosiaan jaksa kaupunkiin lähteä. Kaveri tuli ja suuttui sitten, kun en ollut leipinut mitään ja kehtasin vielä nukahtaa sohvalle !
Yläasteella multa varastettiin naulakosta huivi. Itse tehty eli täysin tunnistettavissa, ei ole kellään just samanlaista. Kerran sit näin huivini yhden samanikäsen muijan kaulassa ja menin sanomaan, et sulla on mun huivi ja säkö sen veit naulakosta? Repäs sen äkäsenä kaulastaan, heitti mua päin ja huusi, et ”pidä sit saa**na!” Ja huuteli ja haukku vielä muutakin mulle.
No tää suuttuminen oli varmaan osaks nolostumista kiinnijäämisestä...mut huonosti hoidettu silti!