Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Kävin 80-luvulla parikymppisenä opiskelijana muutamilla treffeillä erään samanikäisen nuorukaisen kanssa. Minua ei lopulta kiinnostanut, mutta hän alkoi kulkea perässäni ja maleksia asuntolani alaovella. Hän puhui minusta tyttöystävänään ja oli erityisen selvää, että hän halusi sänkyyni. Oli sanottava aika topakasti, että suhdetta ei syntyisi. Muutaman päivän kuluttua hän oli alaovella odottamassa naama punaisena. Hänen morsiamensa oli kuulemma yrittänyt itsemurhaa, ja se oli minun syyni. En pystynyt kysymään rähinän läpi sitä, millä logiikalla minä olin syyllinen, kun en kerran edes tiennyt koko ihmisen olemassaolosta.

Tästä muistui mieleen. Tapasin pari kertaa yhden nuorukaisen, mutta jutusta ei tullut mitään isompaa, kun en halunnut. Baarissa nähtiin sattumalta uudelleen ja sain raivarit päälleni, kun oli kuulema jättänyt pitkäaikaisen puolisonsa mun takia. Mulla ei ollut aavistustakaan, että tyyppi oli ollu varattu. Huhheijakkaa.

Yläasteella mulla oli kaveri, joka suuttui milloin mistäkin vaikka hän itse oli useammin se, joka toimi typerästi. Kerran kävi niin, että olimme sopineet näkevämme yhtenä lauantaina. Tätä oli suunniteltu pitkään, mutta sitten hän perjantaina ilmoitti, että näkeekin yhtä toista kaveria, koska "se tarvii mua just nyt". Loukkaannuin, mutta pyysin sitten yhtä toista kaveria, ja meillä oli oikein hauska lauantai.

Tuo kaveri A sitten soitteli kuitenkin jossain vaiheessa iltapäivää, ja ilmoitti, että sen toisen kaverin pitikin jo lähteä, ja nähtäisiinkö nyt. Vastasin, että olin jo sopinut muuta kun hän kerran perui tapaamisemme. Hän sanoi "jaaha", ja löi luurin korvaan. Perästä seurasi liuta caps lockilla kirjoitettuja viestejä, joissa hän haukkui minua petturiksi, takinkääntäjäksi sekä kaikilla naisille suunnatuilla haukkumanimillä. Tällaista tapahtui jatkuvasti, ja jossain kohtaa pistin välit poikki. 

Kyseinen kaveri oli kotona hemmoteltu, ja tottunut aina saamaan vanhemmiltaan kaiken haluamansa. Varoituksena palstan vanhemmille, että tuollaisia niistä kullannupuista sitten saattaa vähän isompina tulla, joten kannattaa miettiä kasvatusmetodit tarkkaan.

Asiakaspalveluammatissa opin että hymy pitää olla aina päällä, ja se oli ihan luonnollinen työilme. Asiakkaalla oli huono päivä, ja kiisi myrskynmerkkinä minulle tilittämään pysäköinnin hankaluudesta, siitä että talvella on lunta, jne. ja sitten katsoi minua hetken ja tiuskaisi "ja pitääkö sinunkin siinä vielä virnuilla".

Ei ole hyvä kaikille koskaan.

sori sori kirjoitti:

Oltiin jotain 30+ ja mun piti pitää synttärikemut, mutta satuinkin sairastumaan aivan kaameaan kuume- ja räkätautiin ja olin siis sänkypotilas. No kaveri soitti ja kun kerroin ettei nyt tule kemuista mitään, hän rupesi kirjaimellisesti huutamaan ja raivoamaan ettei hänen nyt todellakaan tarvitse sitten tulla katsomaan asuntoani (olin hiljakkoin muuttanut) ja viettämään mitään synttäreitä. Olisi voinut luulla, että ihan tahallani sairastuin juuri silloin.

En kyllä muista oikeastaan kenenkään toisen sillä lailla huutaneet puhelimessa, ei ainakaan asiasta, jolle en mitään voinut. Olin niin sairas että yritin vain lopettaa puhelun, en edes muista mitä oikein yritin sanoa, että hän lopettaisi huutamisen. Olin ihan häkeltynyt.

Hän oli vielä sen tyylinen, että otti aina pienet lapsensa mukaan joka paikkaan. Kuinka hirveästi hän sitten olisikaan suuttunut, jos räkätauti olisi tarttunut lapsiin?

Minulla kuule käynyt melkein sama juttu, paitsi että olimme lapsettomia ja sanoin väsyneenä että  tulkoot niihin bileisiin ( tuparit/nimpparit) mutta ollaan sitten kahdestaan, kun olin jo ehtinyt ilmoittaa muille bileiden peruuntumisesta!  Tein sitten uunissa jotain valmispasteijoita, joiden päälle aivastelin ja ostin ystävälleni pari kaljaa, mitään boolia en alkuperäisen suunnitelman mukaan alkanut tehdä. Ystäväni tuli tälläytyneenä ja nurisi kun olin olovaatteissa ja niistin koko ajan . Katsottiin leffaa, jonka puolessa välissä loikkasi ylös ja tiuskaisi että hän lähtee ainakin baariin ! Ja muutamaa päivää myöhemmin soitti sitten raivon vallassa että hänellä' on treffit ja NUHA, tartutin häneen NUHAN. Muistutin kylmästi että itseppä oli luokseni ängennyt,  jolloin katkaisi puhelun ja kaveruuden.

Siksi että en juo alkoholia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän on toisen osapuolen näkemys näihin? Esim. onko kuvauksellisuutta kehuttu jotenkin ikävään sävyyn? Onko menoja siirretty milloin minkäkin syyn varjolla? Ei silti, minullekin on suututtu turhasta. Ehkä tästäkin suututaan.

Tuohon narsistiystävääni palatakseni, oli kuin iilimato mussa kiinni ja mitään en olisi saanut tehdä ilman häntä. Aamut alkoi viesteillä, töihin viestiä, työpäivän jälkeen viestiä. Ja tosiaan tuo lapsellinen ymmärtämättömyys, tein fyysisesti raskasta työtä tuohon aikaan ja hän ei sitä voinut käsittää että energia riitti just ja just siihen p*rkeleen kaupassa käymiseen. Muistaakseni just tuon kauppaepisodin aikaan olin tehnyt 10 tuntisen työpäivän.

Lopulta laitoin välit poikki aivan lopullisesti, estin joka paikassa ja jestas miten helpottunut oon ollut! Oon ihminen joka tykkää paljon olla rauhassa & yksinkin, joten tuo ihmissuhde oli lievästi sanottuna stressaava.

Täällä täysin sama! Käytän aikani just niinkun haluan. Jos ei kahvittelut kiinnosta työpäivän jälkeen niin en ole velvollinen kenellekään selittelemään sitä sen enempää. Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset ovat ahdistavia, tällä tarkoitan myös nimenomaan tuota ajankäyttöä. 

"Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset".

Tuli mieleen, että oletko käyttänyt hyväksi noita ihmisiä? Olisiko sinun vuorosi olla antajana?

Laita välit poikki. Mutta ole rehellinen itsellesi. Vähän paistaa, että olet mielelläsi saamapuolella, muttet anna itse mitään. Onko ahdistuksesi takana siis ihmissuhde, vai omatuntosi joka vaatii sinulta vihdoin tekoja?

Alkuperäinen narsistikaveri komman lähettäjä täällä!

Miten joku aina onnistuukin kääntämään asian näin?

Kaverisuhteessa, jossa toinen vaatii 24/7 huomioo, ei ikinä anna tarpeeksi.

Jos olet niin väsynyt, että kahvittelu ei kiinnosta ja sanot sen vieläpä suoraan, niin ei! Ei, kun toinen aivan loukkaantuu kun stalkkaa jossain kaupan luona menoja. Narsistisuus ilmenee siinä, ettei kykene ymmärtämään toisen tunteita yhtään. Ei varsinkaan sitä väsymystä.

Kyllä tarttis nyt uhrautua vaan ja tulla kuunteleen ”minäminäminä” -juttuja, ei kiinnosta vaikka sulla olis kuinka rankkaa töissä! -tyylillä.

Tuo nyt todellakin selvensi asiaa. Olisko aika hakea lähestymiskieltoa?

Ei tarvinnut, hänestä pääsin eroon yksinkertaisesti estämällä puhelinnumeron, estämällä kaikkialla somessa, jne. Yhteisiä kavereita ei ole, joten kohtaamisiakaan ei ole tullut eteen, ONNEKSI!

Tästä yli vuosi aikaa jo.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei kai kukaan hullu laita kokonaisia mustapippureita keittoon. Siskonmakkarakeittoon voi laittaa kokonaisia, mutta vain koska se on perinne ja siinä käytetään maustepippuria, eikä kukaan käytä maustepippuria niin usein, että sille olisi erikseen oma rouhin. Ihan syystä mies sai raivarit kyllä tässä.

Siis mitä ihmettä. Kauhea potti alapeukkua tästä. Siis kyllähän se kokonainen pippuri lusikassa on ihan oikea ongelma. Ei niitä kukaan halua syödä. Ne pitää joko siivota pois keitosta tai lusikoiminen menee todella vaikeaksi, kun joka lusikallisella joutuu väistelemään pippureita. Tilanne vaan vaikeutuu mitä lähemmäs kulhon pohjaa pääsee.

Kehuin kerran erään todella lyhytkarvaisen koiran takkia sen omistajalle, omistaja aloitti kamalan mäkätyksen kuinka takki on pakollinen koska koira ei muuten tarkene. Mikäs siinä, mutta kehuin sitä takkia ihan tosissani  enkä kettuillakseni että koiralla on takki, minusta se oli kivan näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei kai kukaan hullu laita kokonaisia mustapippureita keittoon. Siskonmakkarakeittoon voi laittaa kokonaisia, mutta vain koska se on perinne ja siinä käytetään maustepippuria, eikä kukaan käytä maustepippuria niin usein, että sille olisi erikseen oma rouhin. Ihan syystä mies sai raivarit kyllä tässä.

Siis mitä ihmettä. Kauhea potti alapeukkua tästä. Siis kyllähän se kokonainen pippuri lusikassa on ihan oikea ongelma. Ei niitä kukaan halua syödä. Ne pitää joko siivota pois keitosta tai lusikoiminen menee todella vaikeaksi, kun joka lusikallisella joutuu väistelemään pippureita. Tilanne vaan vaikeutuu mitä lähemmäs kulhon pohjaa pääsee.

Vähän ohis, mutta mä tykkään kokonaisista pippureista keitoissa.

Yksi mies pyysi mun numeroa koulussa. Olin aika hämilläni ja annoin sen, tuli vähän puun takaa koko juttu enkä kehdannut kaikkien kuullen antaa miehelle pakkeja siinä koska seurustelin. Miehen laitettua illalla viestiä vastasin ystävällisesti pahoitellen että olen varattu mutta kiitos jne. Olisi varmaan heti pitänyt kieltäytyä mutta no, yllättävässä tilanteessa vähän jäädyin ja toisaalta ajattelin pelastaa miehen kasvot samalla. Seuraavan kerran kun nähtiin tämä mies käyttäytyi kuin olisin ollut ilmaa vaikka tervehdin häntä, mökötti ja osoitti että ei todellakaan ole kiinnostunut enää. Ajattelin että okei, ihan sama, ja jatkoin kurssiin keskittymistä enkä enää tervehtinyt tyyppiä. Kurssin vikalla tunnilla mies kuitenkin yhtäkkiä tönäisi mua olkapäähän ja sanoi "hei älä nyt viitsi olla tollanen". Olin niin hämmentynyt etten saanut sanotuksi mitään. Käänsi asian jotenkin mielessään niin että minä olin se mököttäjä? Joku aika tästä eteenpäin näin että oli löytänyt naisen ja pusuttelivat kovasti luennolla edessäni seuraavalla penkkirivillä. Halusin vain unohtaa koko oudon tapahtumasarjan ja keskittyä taas luentoon.

Olin porukalla ulkona iltaa viettämässä, kun kaverin kaveri alkoi voivotella liikakilojaan sanoen minulle sitten "Sä näytät siltä, että oot hyvässä kunnossa ja hoikka! Ku sä katot vaikka leffaa, ni syöks jotain sillon, tai mitä herkkuja tykkäät syödä sillon?"  Vastasin, että lempileffaeväitä on pähkinät, viinirypäleet, porkkanat ja salmiakki, niin tää nainen alkaa mulle loukkaantuneen näkösenä pauhaamaan, ettei toi ollu mikään vastaus, ei noi oo mitään herkkuja.

Kaverini suuttui minulle kun hommasin hänelle rahaa ruokaan myymällä tupakka kartonkin jota hän itse ei olisi saanut myytyä.

Kun olin nuorempi, minulla oli kaveri jonka kanssa usein kävimme baanalla, juttelimme miehistä jne. Sellaista tyttöjen juttua. En ollut koskaan mikään kauhea bilehile, mutta tuon tyypin kanssa oli kiva viettää aikaa ja alkoholikin kuului kuvioon varsin usein.

Sitten tapasin nykyisen mieheni ja luonnollisesti vietimme vähemmän aikaa yhdessä, kun olin juuri aloittanut suhteen. Juttelin edelleen tästä miehestä kyseiselle kaverille ja juorusimme kuten tuohon aikaan oli tavallista.

Miehen myötä alkoi kiinnostaa opiskelukin ja minusta tuli vastuullisempi. En enää jaksanut käydä ryyppäämässä joka viikonloppu, ja selitin tämän myös kaverilleni. Kyseessä ei ollut mikään että hän olisi jäänyt yksin, sillä hän oli melko suosittu ja hänellä oli kolme kertaa enemmän kavereita kuin minulla. Välimme viilenivät, koska tuolla kaverilla ei ollut enää juuri kamalasti annettavaa muuta kuin se ryyppäys ja miessekoilujensa selostus.

Kaveri sitten keksi että uusi poikaystäväni ei päästä minua enää ulos ja on väkivaltainen. Levitteli tätä totuutena yhteisille tutuillemme, vaikka kyse oli siitä etten enää kokenut meillä olevan kauheasti mitään yhteistä. Hän ei koskaan ollut tavannut miestäni eikä meillä todella ollut mitään ongelmia suhteessamme. Moni tuttu alkoi tämän jälkeen katsoa minua oudosti ja luuli varmaan oikeasti, että seurustelen jonkun sekopään kanssa. Halusin vain enemmän vastuuta, aikaa uralle ja oikeille asioille.

Olemme yhdessä näin 15 vuoden jälkeen vieläkin, eli ihan turhan takia en ryyppykaveria jättänyt.

Olin nuorena harjoittelemassa toimistotyötä työpaikassa ja tein tietysti virheen, niinkuin kaikki joskus. Perehdyttäjänäni oli iäkäs vanhapiika ja kyllä antoi kuulua asiasta kaikkien kuullen osastolla. Joku ystävällinen työntekijä vähän toppuutteli mutta eukko lisäsi vaan bensaa valkeeseen ja haukkui kaikki mitä osasi. Asian olisi voinut hoitaa fiksumminkin, vahingostahan oli kyse eikä tahallisesta. Tämä sama eukko ei edes tervehtinyt kädestä koskaan kun tulin harjoitteluun. Suorastaan pelkäsin sitä naista ja aamuisin olikin pala kurkussa hiipiessäni toimistoon. Kaikenlaisia hirmuja ennen olikin töissä.

Lapsena sitä sai kyllä osakseen suuttumusta milloin mistäkin. Tavallaan omilta vanhemmiltani ymmärrän, kun itselläni on jo kouluikäiset. Uhmakausina vuorovaikutus voi huonontua ja tavallaan vanhemmallakin voi jäädä lapselliset reaktiot päälle.. Toki omien vanhempien kanssa selvitettiin aina nuo jälkikäteen ja näin olen omien kanssani toiminut myös. Mutta en ole koskaan tajunnut miksi esim. isovanhemmat, kummin kaimat ja naapurit raivoavat lapsille. Esimerkiksi yksi muisto on kun kaaduin pihan parkkipaikalla liukkaalla kelillä ja naapuri tuli minulle huutamaan kuinka pitäisi varovaisemmin siinä kävellä. Mummoni oli myös ammattiloukkaantuja. Kysyi esim. kumman tekemät pullat on parempia, hänen vai äidin ja suuttui kun sanoin että äidin... no mitäs kysyi. Tavallaan tuokin naurattaa, mutta kyllä tällaiseen kilttiin tyttöön noilla oli iso vaikutus ja en voisi itse nykypäivänä todellakaan kuvitella noin puhuvani lapsille.

Aamulla taisi huomenta Suomessa olla se supernanny, joka peräänkuulutti "koko kylä kasvattaa" meininkiä takaisin. Juu hieno ajatus, mutta esim. 80-90-luvulla nämä huutajat, suuttujat ja loukkaantujat oli ihan arkipäivää lastenkasvatuksessa. En todellakaan halua että omille lapsille joku talonmies käy ärjymässä hippaleikistä "yhteiskasvatuksen" nimissä tai heidän mummo kokee oikeudekseen itkeskellä kuinka lapset nyt loukkasivat kun eivät halunneet juoda mehua.

Työkaveri nappasi kerran kysymättä huulirasvani työpöydältäni ja laittoi sitä itselleen. Sanoin, että voi ottaa sen rasvan mukaansa kun en enää itse sitä käytä. Suuttui, koska käsitti mun pitävän häntä likaisena tms. En vain halua jakaa huulirasvaani tai vesipulloani _kenenkään_ kanssa, ei ymmärtänyt. Heitti huulirasvan roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut varmaan muistavatkin tämän konvehti-casen lapsuudestani, mutta laitetaan nyt tännekin.

Eli, olin ekaluokkalaisena eräässä tapahtumassa ja sain äidiltä tehtäväksi jakaa konvehteja ihmisille. Olin tästä hommasta todella ylpeä, siksi muistan tapahtumat niin tarkasti.

Äiti sanoi, että kun muut konvehdit on korista jaettu, saan syödä itse palkaksi sen viimeisen. Suklaa oli meille lapsena harvinaista herkkua (saatiin joskus jouluna ja syntymäpäivillä) ja toki odotin innoissani oman konvehtini vuoroa.

Konvehdit menivät ja lopulta korissa oli jäljellä kaksi. Näin ystäväni tulevan tapahtumaan ja annoin hänelle toisen konvehdin, sen palkinnoksi luvatun söin itse.

Silloin eräs täti naapurustosta tuli paikalle ja sanoi "Annapas tyttö minullekin suklaata" Sanoin että ne loppuivat. Täti sanoi, että valehtelen ja että oli nähnyt kuinka minä ja kaverini "ahdamme suklaata napaamme" Ei auttanut selittely ja itkuhan siinä pääsi kun syytettiin aiheetta. Täti sanoi "Sinä olet sellainen ahne tyttö, paina se mieleesi"

Olin sitten 15 vuotta tapahtuneen jälkeen käymässä kotipaikkakunnalla ja päätin piipahtaa kirkon myyjäisissä. Tämä sama täti oli siellä myymässä käsitöitään. Kävin vaihtamassa kuulumiset ja kysyin paljonko yhdet villasukat maksavat. Täti katsoi minua sellainen

https://cdn-img.xojane.com/sites/default/files/styles/article_inline/pub...

ilme naamallaan ja sanoi "kaksikymppiä, mutta sinulle satasen" Naurahdin kun luulin sen olevan (huono) vitsi. Täti ei nauranut. Sanoi "Kyllä minä muistan kun silloin ahneuksissasi ahmit kaikki suklaat, kuule tyttö, ahneudesta rangaistaan"

Hän oli siis minulle n.15 vuotta katkera yhdestä konvehdista :D

Taisi tädillä viirata päässä ja pahasti. Asuu varmaan aika rutsaisella paikkakunnalla?

Eräs pummi tuli minun ollessa kävelylenkillä kyselemään, että saako hän kysyä jotain. (Tiesin heti, että hän on pummaamassa minulta rahaa.) Kun sanoin että ei saa ja jatkoin matkaa pysähtymättä, hän alkoi haastaa riitaa ja kävikin kimppuuni. En ehtinyt juosta karkuun vaan hän sai minut kiinni ja hakkasi.

Kun mun paras likkakaverini kuoli aivosyöpään, niin hänen äitinsä suuttui minulle, kun jäin eloon enkä kuollut Leenan puolesta.

Sen jälkeen vihasi minua niin ettei silmissään sietänyt.

Ja vaikka mulla oli myös kauhea ikävä tätä Leenaa ja olin tosi järkyttynyt. Kuolema tuli aivan yllättäen. Luulimme, että kärsi migreenistä. Vasta ruumiinavaus paljasti kuolinsyyn.

Vierailija kirjoitti:

Tapailin aikanani yhtä tyyppiä. Meillä oli mukavaa ja tykättiin toisistamme, mut sit vikalla treffillä mentiin mun asunnolle (oltiin edellisillä treffeillä oltu hänen asunnollaan) niin tää tyyppi suuttui siitä kun mun astiat ei ollut arabian / iittalan ym astioita ja siitä kun mulla ei ollut isoa telkkaria. Muistan kun hän lähti ovet paukkuen, samalla säksättäen että oon 'köyhä' kun ei oo ees muumimukeihin varaa. Kyllä varaa oli/on, mutta en halua tuhlata rahojani sellaiseen.

Kiva satu -_-