Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Erään kerran istuin bussissa kaverini kanssa ja normaalisti juttelin hänelle. Sitten astui bussiin nainen joka kuunteli puhelinta mahd lujaa, youtubesta jotain. Istuttuaan penkkiin nainen nousi ylös ja tuli meitä kohden ja alkoi huutamaan ja raivoamaan minulle miten häiritsen kanssa matkustajia ja olen häiriöksi. Onneksi istuin ikkunan puolella sillä nainen rupesi myös sylkemään minua kohti ja nyrkit ojossa raivosi ja huusi. Bussikuski pysäytti ja yritti saada naista ulos mutta ei saanut ja jatkoi silti matkaa. Onneksi jäi sitten pois. Tais olla muija iha aineissa, ku oli niin sekaisin

Muistan kun nuorena hyvin arkana ja ujona tyttönä olin kesätyössä siivoamassa päiväkodissa joka oli melkein tyhjä. Yksinäni siellä siivoskelin pääasiassa ja pyyhin jotain ovenpieltä, peiliä tms. Yllättäen ovi aukesi, en ollut kuullut huoneesta mitään liikettä, naurahdin ja sanoin naiselle että "hui kun säikähdin" kun tämä avasi oven. Nainen tiuskaisi vihaisesti ja halveksivasti "et sinä täällä yksin ole!". No en ollut kuvitellutkaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä kahvila-konditoriassa, ja tässä muutama päivä sitten eräs keski-ikäinen mies oli katselemassa leivoksia ja ilmoitti ottavansa niitä mukaan. Kun kysyin, että monta kappaletta saisi olla, että osaisin ne hänelle pakata oikean kokoiseen rasiaan, niin mies suuttui ja sanoi ilmeisesti vaimolleen, että mitähän v-ttua se tuolle myyjälle kuuluu kuinka monta minä näitä otan mukaan..? Niin, no tietenkin voin ne viisi leivosta sulloa rasiaan mihin mahtuu yksi leivos, tallon vaan niitä ensin vähän likaisilla kengilläni tiiviimpään muotoon.

Nauroin mielikuvalle, tuosta saisi hyvän sketsin :D

Sketsistähän se oli lainattukin, elämä lyhyt, Rytkönen pitkä.

"Mitä se kuskille kuuluu mihin olen menossa."  "On vaan tullut semmonen paha tapa" taksikuski vastasi.

Olin eräässä työpaikassa nuorempana harjoittelijana. Ihmettelin kun tuntui jo heti alusta että eräs vakituinen työntekijä otti minut silmätikuksi ja kohteli minua tosi ala-arvoisesti. Jätti olennaisia tietoja kertomatta minulle että nolaisin itseni ryhmäsähköposteissa kun en tiennyt asioita. Sekin johtuu vain siitä että minulle ei tarkoituksella kerrottu tuoreimpia tietoja.

Viimeisenä työpäivänä kävimme palautekeskustelua kollegojen ja esimiehen kanssa harjoittelustani. Rohkaistuin kysymään tältä henkilöltä että tuntui että jo heti alkuun meillä lähti koko työsuhde väärille raiteille, että miksiköhän. Hän kertoi että olin heti ensimmäisinä työpäivinä kysynyt häneltä: "Mitäs teit eilen?". Hän koki tämän siten että mitä minulle kuuluu hänen päiväohjelmansa. Hän siis oli puhunut silloin lastensa harrastuksista ja kyselin täysin aidosti kiinnostuneena että miten hänen lastensa turnaukset olivat menneet. Olin itse harrastanut nuorempana samaa lajia.

Tämä henkilö siis suuttui minulle verisesti kun kyselin hänen kuulumisia. Onneksi kyseessä oli vain määräaikainen työsuhde ja pääsin tuolta negatiivisesta työympäristöstä pois.

Ex-seurustelukumppani katseli haikein silmin jonnekin kaukaisuuteen, ja huokasi syvään. Kysyin "mitä huono huokaa", niinkuin äidilläni oli aina tapana. Mies sai maailmanlopun raivarit.

Eräs mies suuttui siitä kun istuin sohvan reunalle takki päällä. Oltiin tultu juuri ulkoa ja sisätilat lämmittämättä. Takki oli niin lyhyt ettei edes ylettänyt sohvaan, mutta voi saat**a mikä meteli mun käytöstavoista. Huusi mulle niin kauan että lähdin pois, tunnelma oli niin kamala ettei siitä oltais palauduttu ihan heti. Sohvalla ei kuulema istuta samoilla vaatteilla ku millä ollaan ulkona. Ihme että farkut sain pitää jalassa, ku kävihän neki ulkona.

Yliopistossa samalla vuosikurssilla kanssani ollut mies suuttui verisesti siitä, etten halunnut viettää hänen kanssaan aikaa vapaa-ajalla ja ystävystyä. Olimme jutelleet yliopistolla sen verran, että tiesin täysin varmasti ettei meistä ikinä voisi tulla ystäviä; hän oli kaikin puolin epämiellyttävä, kiinnostunut väkivallasta ja puhui naisista esineellistävästi. Saattaa kyllä olla jonkinlainen persoonallisuushäiriökin taustalla, niin oudosti hän minua kohtaan käyttäytyi.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, perheemme oli todella vähävarainen. Kaikilla luokan muilla tytöillä oli sitten Eastpak-buumin aikaan sen merkkinen reppu, paitsi minulla. Olisin ymmärtänyt sorsimisen omanikäisiltäni, mutta minut otti hampaisiinsa OPETTAJAMME. Käski jäämään tunnin jälkeen juttelemaan, ja suurinpiirtein sihisi vihaisena kuinka "kiukuttelen ryhmähenkeä vastaan ja yritän olla kapinallinen kirppisreppuni kanssa" Muistan elävästi kuinka hämmentynyt tuolloin seiskaluokkalaisena olin, ja olen yhä.

Juurikin näin. Minulla vastaava kokemus just seiskaluokalta, kun olin ensimmäisillä köksäntunneilla (= kotitalous). Opettaja, vanhempi hienostunut lady, oli antanut tehtäväksi leikata sanomalehdestä reseptejä tai kodinhoitoon liittyviä juttuja. Meidän varsin köyhään perheeseen ei tullut mitään lehtiä, joten jäin norkumaan luokan ulkopuolelle ja kysyin, kun muut olivat menneet, voisinko leikata kuvia tai tekstejä vaikka mainoksista kun meille ei mitään lehtiä tule. Silloiselle teini-itselleni ei tullut mieleen, että varmaan olisin taloyhtiön lehtilaatikosta saattanut löytää saksittavia lehtiä.

Mutta siis opettajan reaktio! Apua! Hän huusi minulle autiolla käytävällä, että niin köyhää perhettä ei olekaan etteikö jotain lehtiä tilaisi - tai sitten vanhempasi ovat todella sivistymättömiä ja teidän ongelmanne taitaakin olla henkinen köyhyys. Läksyistä ei tälläisillä tekosyillä pysty lintsaamaan, siitä hän pitäisi huolen.

Minulle ei juuri koskaan siihen mennessä olleet aikuiset huutaneet syyttä suotta, ja menin täysin lukkoon. Lähdin kotiin, itkin koko matkan ja illalla kerroin tapahtuneesta vanhemmille. Äiti lähti seuraavana päivänä koululle selvittämään asiaa aamulla, ja kaiken huippu oli se, että tämä opettaja ei ollut suostunut tulemaan opettajainhuoneesta keskustelemaan asiasta. 90-luvulla ei ollut Wilmoja, watsappeja tai muitakaan yhteydenpitoväyliä, joten asia jäi auki, ja olin ko.opettajan nälvimä silmätikku koko sen syyslukukauden. Edelleen ihmettelen miten on mahdollista että ammatti-ihminen (muodollisesi pätevä?!?) voi reagoida lapsen kysymykseen niin jäätävästi.

Kaverini suuttui minulle, joskus kun totesin Leppävaaran keskustasta (siitä vanhasta alueesta), ettei tämä oikeastaan ole arkkitehtuurillisesti sen kummempi kuin Kontulakaan. Hän itse ei asunut kummallakaan alueella, joten en tiedä mistä hän niin hermostui.

Olin kesätöissä pienessä kunnassa, paikassa, jossa kävi ikäihmisiä vapaaehtoistyössä.

Keskustelin kahvitauolla erään mukavan vapaaehtoisen papparaisen kanssa, ja olin juuri kaivamassa repusta Hesaria, jota en ollut ehtinyt lukemaan. Tarjosin sitä tämän herrasmiehen luettavaksi. Reaktio: kauhea suuttumus - "Minähän en lue helsinkiläisten lehtiä!!"

Kaverini suuttui, kun hänen tultuaan meille tarjosin palasta pizzasta enkä antanut hänen leikata sitä keittiösaksilla!

Vierailija kirjoitti:

Mulle on useinkin suututtu mun allergioiden takia. Esim miehen äiti suuttui, kun en ottanut tekemäänsä savukalaa, oikein mökötti koko ruoan ajan ja otti itse sellaisia teelusikallisia ruokalajeja 🙈😂 monta muutakin kertaa hän tehnyt kauhean numeron siitä, ” kun ei käy” tämä ja tuo.

Ajattelee siis, että allergiat on itse keksittyjä ja vain tapa nirsoilla ja kiusata häntä.

Tuo asenne johtuu siitä, että moni tekee itse allergiadiagnoosinsa ja kehittää niistä itselleen identiteetin.

Huonompi homma niille, jotka ovat oikeasti anafylaktisia.

Aikuisen ei pidä vältellä ruoka-aineita, ellei lääkäri ole käskenyt niin tekemään.

Kaverini suuttui minulle, kun ei päässyt "meille" töihin. Olin rivityöläinen yli 200 hengen firmassa, ei ehkä ihan hirveästi ole minulla sanottavaa siihen kuka taloon palkataan ja ketä ei. On entinen kaveri jo, en kaipaa noin tuulella käyviä ihmisiä elämääni.

Siskon kanssa viikon lomamatkalla. Olin niin väsynyt pitkistä työpäivistä ja niistä johtuvasta univajauksesta, että jäin mielelläni iltaisin hotelliin nukkumaan hänen lastensa kanssa, koska en kertakaikkiaan olisi jaksanut valvoa, ja hän pääsi joka ilta miehensä kanssa ulos. Nukuttuani viikon aloin virkoontua ja viimeisenä iltana alkoi tuntua siltä, että voisinhan minäkin nyt yhtenä iltana käydä katselemassa meininkiä, kun on sinne asti matkustettu.

Sisareni sai tästä hirmu raivarin ja huusi ja haukkui miten minä olen niin itsekäs, enkä ikinä osaa ajatella ketään muita kuin itseäni, ja miten minä olen vapaa menemään milloin vaan, mutta hän ei koskaan muulloin pääse.

Itseäni jäi vähän mietityttämään.

-Hän ei ole koskaan päässyt käymään mihinkään, mutta jotenkin oli kuitenkin hihapieleen tarttunut mies ja perhettäkin tullut. Itse olin aina töissä, en voinut koskaan sopia illaksi mitään kenenkään kanssa en päässyt enkä jaksanut liikkua ihmisten ilmoilla. Niinkuin nytkin oli käynyt: vei viikon ennenkuin olin toipunut niin paljon, että olisin pystynyt olemaan illan hereillä.

-Olin vahtinut viikon ajan joka ilta hänen lapsiaan odottamatta mitään korvausta, paitsi tämä yhden illan vapaa omasta lomastani, mikä oli hänelle liikaa, mutta minä siis olin se, joka on itsekäs eikä osaa koskaan ajatella ketään muita kuin itseäni (entä ne kammottavat 24 tunnin työrupeamat, enkö edes silloin hetkeäkään ajatellut ketään muuta, kun väsymys yöllä hyötyi päälle, mutta oli pakko jatkaa, koska ihmisillä oli tarve saada palvelunsa?). Sen sijaan hän mielestään oli hyväsydäminen ja jalomielinen ihminen, minun täydellinen vastakohtana, koska hänen silmissään olen ala-arvoinen ihminen. Eikä hän tähän päivään mennessäkään ole tajunnut, miten minun silmissäni voikin näyttää siltä, että hänen ajatuksissaan tai tilanteen tulkinnassa olisi ollut jotakin hiukan vinoa.

Minusta outoa, että joku joka on juuri saanut toiselta tuollaisenaan palvelun, voi ihan tosissaan huutaen haukkua palveluksen tehneen itsekkääksi ihmiseksi, joka ei ikinä ajattele muita kuin itseään.

En tiedä miten olisi käynyt, jos osat olisivat olleet päinvastoin. Ehkä hänkin olisi jäänyt vahtimaan minun lapsiani, jotta minä pääsen. Ehkä hän ei olisi halunnut edes sitä yhtä vapaailta. Ehkä minäkin todellisuudessa olisin haukkunut hänet itsekkääksi ja korostanut, miten muita ajattelevainen itse olen, vaikka nyt kuvittelenkin, että vastaavassa tilanteessa olisin itse kiittänyt siitä, että sain niin moneksi illaksi ilmaisen lasten ahdin ja sanonut lopuksi, että lomahan tämän on tarkoitus olla sinullekin, kun et töistäsi taida kovinkaan usein päästä ja kyetä.

Itse kuitenkin olet urasi luonut ja työsi valinnut, edellinen postaaja... muuten olen samaa mieltä

Vierailija kirjoitti:

Kaverini suuttui minulle, joskus kun totesin Leppävaaran keskustasta (siitä vanhasta alueesta), ettei tämä oikeastaan ole arkkitehtuurillisesti sen kummempi kuin Kontulakaan. Hän itse ei asunut kummallakaan alueella, joten en tiedä mistä hän niin hermostui.

Ehkä hän suuttui, kun et sanonut "arkkitehtonisesti".

Vierailija kirjoitti:

Puhuin ystäväni kanssa koulussa gorilloista ja apinoista ja koulumme siivooja alkoi huutamaan meille että tietää kyllä tasan tarkkaan että puhumme hänen tyttärestään joka oli myös meidän kanssa samalla luokalla. Olimme todella hämmentyneitä koska emme puhuneet hänen tytöstään vaan ihan gorilloista ja apinoista..

Tulipa tästä mieleen. 90-luvulla olin psykiatrisella osastolla ja innostuimme muiden lasten kanssa pandoista. Omahoitajani tuli huutamaan, että kyllä hän tietää pandan olevan vain salanimi hoitajille, ja pandainnostuksemme oli vain joku salajuoni hoitajien haukkumiseksi. Tuli kyllä pohdittua kummat ovat enemmän sekaisin, potilaat vai hoitajat...

Vierailija kirjoitti:

Lainasin ystävälleni (tai ainakin pidin häntä ystävänä) 300 euroa, kun hän menetti työnsä ja jäi jälkeen laskuissa. Lupasi maksaa takaisin 50 euroa/kk heti, kun saa töitä.

Oli mulle ihan OK. N. puolen vuoden jälkeen hän sai töitä ja olin juhlimassa sitä hänen kanssaan. En sanonut mitään velasta, pidettiin vaan hauska ilta.

Kului pari vuotta ja itselläni oli tiukkaa. Hän tiesi se, ja pahoitteli. Joten muistutin häntä velasta. Aloin saamaan haistatteluviestejä ja käskyn tehdä rikosilmoitus.

Mitään papereita meillä ei tietenkään asiasta ole. Hän on blokannut minut somessa eikä vastaa viesteihin. Vuoden jälkeen lopetin edes yrittämästä saada rahoja takaisin.

Kumpi meistä tässä nyt on väärässä?

Opetus: ÄLÄ koskaan lainaa ihomiselle, joka ei olekaan ystävä.

Opetus on: älä koskaan lainaa ihmiselle, joka ei ole niin hyvä ystävä, että olisit valmis lahjoittamaan sen rahan. ILMAN katkeruutta.

Oltiin miehen kanssa vuokrattu mökki Kuusamosta ihanan järven rannalta. Ajomatka oli pitkä, mutta perillä puitteet olivat upeat.

Ruokatarpeita purkaessani mieheni pyysi saada sinistä lenkkiä, jota olin luvannut ostaa. Annoin kassista punaisen lenkin, (koska kaupassa ei sitä sinistä ollut).

Ja hän sai käsittämättömän itkupotkuraivarin ?!!? Aivan tajuton huuto 😨

Säikähdin aivan kamalasti ja loukkaannuin sydänjuuria myöten.

Jätin hommat siihen ja lähdin koiran kanssa metsään katselemaan löytyykö hilloja.

Asiasta ei puhuttu enää, mutta meni jotenkin se maku siitä reissusta. 😢

Olin avomieheni kanssa kavereiden häissä, joissa oli karaoke. Avomies on kova laulaamaan karaokea, mä itse en tykkää kovin paljon, mutta menin kyl mukaan. Meillä oli siis tosi hauskaa koko päivän ja muutenkin suhteessa kaikki hyvin.

Häät oli kotimaassani, eli suurin osa lauluista oli paikallisessa kielessä, englannin kielinen tarjonta oli aika suppea. Löytyi kuitenkin Robbie Williamsin biisit. Edesmennyt äitini myös rakasti Williamsin eli mulle sellainen tärkeä juttu. Biisi oli Sexed Up. En muistanut siinä hetkessä, kun valittiin se, kuinka noi sanat menee.

Kun näyttöön ilmestyi se osa, jossa lauletaan: ”Why don’t we break up, there’s nothing left to say...”, avomieheni hymy hyyttyi, lähti lavalta pois ja koko loppuyön riideltiin siitä, että näköjään yritän sanoa sille jotain ja valitsin sen laulun juuri näiden sanojen takia.

Ollaan siis edelleen yhdessä, mutta tuolloin olin aivan sanaton.