Lue keskustelun säännöt.
Lempihahmo tuntemattomasta sotilaasta
Tuli toi uus tuntematon just katottua ja ihan mielenkiinnosta haluisin kuulla kaikkien henkilökohtaiset lempihahmot sekä perustelut.
Itellä Vanhala sen hihittelyn takia, ja Rokka vaan nyt on niin hyvä hahmo
Kommentit (602)
Pidän Mollen Tuntematonta kaikkein parhaimpana versiona, itse asiassa yhtenä parhaimmista sotaleffoista maailmassa.
Uusi versio on kyllä näyttävä, mutta jättää hivenen kylmäksi, koska hekilhahmot on etäännytetty Rokan kustannuksella. Kaikki hehkutus on keskitetty Rokkaan ja silloin voi käydä niin, että jos ei Rokasta niin kauheasti välitä, niin ei sitten ole oikein mitään muuta, kun niitä muita ei ole esitelty kunnolla. Jos ei ole lukenut kirjaa tai katsonut aiempia elokuvia, niin veikkaan, että hyvin harva pysyisi sitäkään vähää kärryillä kuin nyt.
Mutta jotain hyvääkin löytyy, tässä niistä kaksi:
1) vihdoinkin Rahikainen on uskallettu asettaa sille paikalle, johon hän kuuluu. Jo Mollen leffassa Rahikaisen nilkkimäisyys ja siviilien jatkuva ahdistelu, varastelu ym ym tuotiin esiin, mutta henkilönä hän vielä oli puolisympaattinen. Nyt hän on juuri niin vastenmielinen kuin mitä hän kirjassakin on. Juuri se, joka miettii vain sitä, miten pääsisi toisten hädänalaisesta tilanteesta hyötymään, miten voisi käyttää toisia hyväksi, mitä minä tästä hyödyn, miten minä tästä pääsen kuin koira veräjästä, minä minä. Sitten rehvastelee, kuinka hankkii sitä ja tätä ihan kaikille, vaikka todellisuudessa Koskela ja Lehto pitävät Rahikaiselle jöötä esim. ruuan jakamisesta koko porukalle. Siviilissä varmasti rehvastelisi sotasaavutuksillaan ja isänmaallisuudellaan, vaikka todellisuudessa koti, uskonto ja isänmaa tai isämmmaa on raha. Huvittavaa oli lukea jostain kommentista, että miksi on 'sinänsä harmittomasta' Rahikaisesta tehty tuollainen nilkki. Ehkä sitten naisena ajattelee näistä hahmoista eri tavalla, sillä harmittomana en tällaista nilkkiä voi pitää, nämä ovat juuri niitä, jotka ovat siviilien riesana joka sodassa.
2) on uskallettu myös täydesti tuoda esiin Rokan ja Suentassun rakastava ystävyys. Hehän ovat naapureita, mutta siitä huolimatta rakastavat toisiaan. Eikä siinä siis ole kyse mistään seksuaalisuudesta, vaan kiintymyksestä toiseen ihmiseen. Rokka huolehtii Tassusta hellästi (ota kaatuneelta tuo peitto meille, ota vanikkaa miun repustain, mie en upseeritupaan mene, Tassu on miun petikaverein jne jne), ja Tassu huolehtii Rokasta (lähes joka kuvassa jossa Rokka joutuu johonkin konfliktiin kapiaisten kanssa, näkyy taustalla Tassun huolestunut naama, samoin hätäännys viimeisessä taistelussa, kun Rokka ei suojaudu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahikainen on oksettava, opportunistinen liero. Vaikkei tätä kysytty.
Vierailija kirjoitti:
Pidän Mollen Tuntematonta kaikkein parhaimpana versiona, itse asiassa yhtenä parhaimmista sotaleffoista maailmassa.
Uusi versio on kyllä näyttävä, mutta jättää hivenen kylmäksi, koska hekilhahmot on etäännytetty Rokan kustannuksella. Kaikki hehkutus on keskitetty Rokkaan ja silloin voi käydä niin, että jos ei Rokasta niin kauheasti välitä, niin ei sitten ole oikein mitään muuta, kun niitä muita ei ole esitelty kunnolla. Jos ei ole lukenut kirjaa tai katsonut aiempia elokuvia, niin veikkaan, että hyvin harva pysyisi sitäkään vähää kärryillä kuin nyt.
Mutta jotain hyvääkin löytyy, tässä niistä kaksi:
1) vihdoinkin Rahikainen on uskallettu asettaa sille paikalle, johon hän kuuluu. Jo Mollen leffassa Rahikaisen nilkkimäisyys ja siviilien jatkuva ahdistelu, varastelu ym ym tuotiin esiin, mutta henkilönä hän vielä oli puolisympaattinen. Nyt hän on juuri niin vastenmielinen kuin mitä hän kirjassakin on. Juuri se, joka miettii vain sitä, miten pääsisi toisten hädänalaisesta tilanteesta hyötymään, miten voisi käyttää toisia hyväksi, mitä minä tästä hyödyn, miten minä tästä pääsen kuin koira veräjästä, minä minä. Sitten rehvastelee, kuinka hankkii sitä ja tätä ihan kaikille, vaikka todellisuudessa Koskela ja Lehto pitävät Rahikaiselle jöötä esim. ruuan jakamisesta koko porukalle. Siviilissä varmasti rehvastelisi sotasaavutuksillaan ja isänmaallisuudellaan, vaikka todellisuudessa koti, uskonto ja isänmaa tai isämmmaa on raha. Huvittavaa oli lukea jostain kommentista, että miksi on 'sinänsä harmittomasta' Rahikaisesta tehty tuollainen nilkki. Ehkä sitten naisena ajattelee näistä hahmoista eri tavalla, sillä harmittomana en tällaista nilkkiä voi pitää, nämä ovat juuri niitä, jotka ovat siviilien riesana joka sodassa.
2) on uskallettu myös täydesti tuoda esiin Rokan ja Suentassun rakastava ystävyys. Hehän ovat naapureita, mutta siitä huolimatta rakastavat toisiaan. Eikä siinä siis ole kyse mistään seksuaalisuudesta, vaan kiintymyksestä toiseen ihmiseen. Rokka huolehtii Tassusta hellästi (ota kaatuneelta tuo peitto meille, ota vanikkaa miun repustain, mie en upseeritupaan mene, Tassu on miun petikaverein jne jne), ja Tassu huolehtii Rokasta (lähes joka kuvassa jossa Rokka joutuu johonkin konfliktiin kapiaisten kanssa, näkyy taustalla Tassun huolestunut naama, samoin hätäännys viimeisessä taistelussa, kun Rokka ei suojaudu).
Saman kylän poikia, koulukavereita. Lapsesta asti reipas ja rohkea Antti ottanut aran ja kenties vähän hitaanpuoleisen (kiusatun?) Tassun siipiensä suojiin, ovat kuin veljekset... Tämmöinen mielikuva minulle tulee.
Kirjassa useimmat hahmoista ovat suosikkejani. Kirja on parempi kuin yksikään elokuvista. Linna kuvaa sankarinsa moniulotteisesti, ristiriitaisina ja inhimillisinä, ja suhtautuu heihin lämmöllä ja myötätunnolla. Heistä ei vain voi olla pitämättä.
Elokuvissa suosikkejani ovat Laineella Honkajoki, Rokka, Sarastie, Lehto. Mollella Rahikainen, näyttelijäntyö ei kokonaisuutena oikein vakuuta. Louhimiehellä Kariluoto, Koskela, Hietanen, Vanhala. Rokka on todella erilainen, mutta vaikuttava. Lammio on hyvä kaikissa.
Vanhoihin verraten uutta oli kolmen osan perusteella Koskelan rauhallisuuden tietty laimeus ja Rokan muuttaminen puolipsykopaatijermusta ihan ihmiseksi. Naiskuvahan tässä uusimmassa on mitä on, mutta en ymmärrä möyryämista Vesalan rinnoista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rokka on tyypillinen Suomalainen mies, minä minä minä paras, teen kuin huvittaa. Narsistin piirteitä.
On muuten varsin rasittava hahmo. Minä-minää joka paikassa ja jokaiselle uliseva ukko, todellakin narsistin perikuva. Itsessä ei näe mitään vikaa, vaikka ehkä sekunnin sitä harkitseekin kun Vanhala siihen ainoana rohkeana vähän vihjaa. Koskelakin vain luimisteli nolosti esimerkiksi siinä aliupseeritupa-jupakassa, vaikka olisi ollut aivan aiheellista antaa Rokan kuulla parit valitut sanat täysin turhasta reuhaamisesta.
Kariluoto on söötti ja liikuttava kirkasotsaisuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhoihin verraten uutta oli kolmen osan perusteella Koskelan rauhallisuuden tietty laimeus ja Rokan muuttaminen puolipsykopaatijermusta ihan ihmiseksi. Naiskuvahan tässä uusimmassa on mitä on, mutta en ymmärrä möyryämista Vesalan rinnoista...
Louhimiehen naiskuvahan nyt on mitä on, sehän tiedetään.
Miksi suomalaista lottaa esittää aksentilla puhuva näyttelijä? Tosin eipä ne murteetkaan kaikilla hahmoilla niin nappiin olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johannes Holopaisella (Kariluoto) taitaa oikeasti olla vaikea pitää pokkansa Koskelan riehuessa kännissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalaista lottaa esittää aksentilla puhuva näyttelijä? Tosin eipä ne murteetkaan kaikilla hahmoilla niin nappiin olleet.
Se lotta on ilmeisesti Louhimiehen heila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokka on tyypillinen Suomalainen mies, minä minä minä paras, teen kuin huvittaa. Narsistin piirteitä.
On muuten varsin rasittava hahmo. Minä-minää joka paikassa ja jokaiselle uliseva ukko, todellakin narsistin perikuva. Itsessä ei näe mitään vikaa, vaikka ehkä sekunnin sitä harkitseekin kun Vanhala siihen ainoana rohkeana vähän vihjaa. Koskelakin vain luimisteli nolosti esimerkiksi siinä aliupseeritupa-jupakassa, vaikka olisi ollut aivan aiheellista antaa Rokan kuulla parit valitut sanat täysin turhasta reuhaamisesta.
Itseäkin rasitti kirjassa se Rokan törkeä itsekeskeisyys. Hänhän oli Vanhalan kysymyksestäkin ihan vilpittömästi yllättynyt, kun tämä ehdotti että mitä jos se vika olisikin sinussa kun aina tulee upseerien kanssa riitaa.
Jos Rokka olisi saanut pidettyä luonnevikansa aisoissa ja järjen mukana, olisi hän a) upseeri ja b) Marskin ritari. Nyt nämä molemmat menivät sivu suun kun piti pullistella. Mies olisi aivan varmasti saanut olla rauhassa upseeristolta, jos olisi pitänyt pienempää suuta. Harva sitä komppanian ykkösmiestä lähtee huvikseen ruotuun pistämään, mutta Rokka tilasi sen itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Johannes Holopaisella (Kariluoto) taitaa oikeasti olla vaikea pitää pokkansa Koskelan riehuessa kännissä.
Ville Vaitelias laittaa kakkosen silmään, kun na tsilaulut alkaa vtuttaa.
Hei Karjalasta heilin minä löysin, hän kohta minut sitoi lemmen köysin...
Jussi Vatanen on aina ihana, niin tässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kariluoto on söötti ja liikuttava kirkasotsaisuudessaan.
Oli leffassa ihan hyvä, tosin se henkinen kehitys ja sen kuvaaminen oli kuitenkin vähän laimeaa. Kirjassahan muutos on kokonaisvaltaisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokka on tyypillinen Suomalainen mies, minä minä minä paras, teen kuin huvittaa. Narsistin piirteitä.
On muuten varsin rasittava hahmo. Minä-minää joka paikassa ja jokaiselle uliseva ukko, todellakin narsistin perikuva. Itsessä ei näe mitään vikaa, vaikka ehkä sekunnin sitä harkitseekin kun Vanhala siihen ainoana rohkeana vähän vihjaa. Koskelakin vain luimisteli nolosti esimerkiksi siinä aliupseeritupa-jupakassa, vaikka olisi ollut aivan aiheellista antaa Rokan kuulla parit valitut sanat täysin turhasta reuhaamisesta.
Itseäkin rasitti kirjassa se Rokan törkeä itsekeskeisyys. Hänhän oli Vanhalan kysymyksestäkin ihan vilpittömästi yllättynyt, kun tämä ehdotti että mitä jos se vika olisikin sinussa kun aina tulee upseerien kanssa riitaa.
Jos Rokka olisi saanut pidettyä luonnevikansa aisoissa ja järjen mukana, olisi hän a) upseeri ja b) Marskin ritari. Nyt nämä molemmat menivät sivu suun kun piti pullistella. Mies olisi aivan varmasti saanut olla rauhassa upseeristolta, jos olisi pitänyt pienempää suuta. Harva sitä komppanian ykkösmiestä lähtee huvikseen ruotuun pistämään, mutta Rokka tilasi sen itselleen.
Käppänällähän kävi älytön munkki, kun sai sen vangin napattua 11. hetkellä. Oli meinaan tullut stoppi vastaan suunsoitossa kun vastaan olikin tullut tarpeeksi korkea herra joka ei pelännyt ottaa haastetta vastaan, toisin kuin lähiesimiehet. Ilman vankia olisi tilanne ollut aivan toinen, kun kuulusteluja olisi komentokorsulla käyty.
Mulkeron narsistiluonteen mukaisestihan Rokka ei kyenneyt minkäänlaiseen positiiviseen palautteeseen tai myönnyttelyyn kenellekään koska narsistihan ei kykene nostamaan ketään muuta samalla tasolle kuin itseään pitää ja upseerit tekivät emävirheen ruokkimalla tätä ikuista narsismia yksipuolisesti Rokkaa kehumalla ja ylistämällä ja risteillä jossittelemalla. Tällainenhan vaan lietsoo narsistia entistä isompaan uhoon. Jos Rokka olisi ollut normaalilla järjellä ja kunniantunnolla varustettu ukko, olisi hän erimielisyyksistä huolimatta mm. kehaissut Lammiota samalla tavalla, olihan tämä sangen rohkea mies itsekin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokka on tyypillinen Suomalainen mies, minä minä minä paras, teen kuin huvittaa. Narsistin piirteitä.
On muuten varsin rasittava hahmo. Minä-minää joka paikassa ja jokaiselle uliseva ukko, todellakin narsistin perikuva. Itsessä ei näe mitään vikaa, vaikka ehkä sekunnin sitä harkitseekin kun Vanhala siihen ainoana rohkeana vähän vihjaa. Koskelakin vain luimisteli nolosti esimerkiksi siinä aliupseeritupa-jupakassa, vaikka olisi ollut aivan aiheellista antaa Rokan kuulla parit valitut sanat täysin turhasta reuhaamisesta.
Itseäkin rasitti kirjassa se Rokan törkeä itsekeskeisyys. Hänhän oli Vanhalan kysymyksestäkin ihan vilpittömästi yllättynyt, kun tämä ehdotti että mitä jos se vika olisikin sinussa kun aina tulee upseerien kanssa riitaa.
Jos Rokka olisi saanut pidettyä luonnevikansa aisoissa ja järjen mukana, olisi hän a) upseeri ja b) Marskin ritari. Nyt nämä molemmat menivät sivu suun kun piti pullistella. Mies olisi aivan varmasti saanut olla rauhassa upseeristolta, jos olisi pitänyt pienempää suuta. Harva sitä komppanian ykkösmiestä lähtee huvikseen ruotuun pistämään, mutta Rokka tilasi sen itselleen.
Linnahan piti rokan esikuvana Viljam pylkkästä ja tarkka kuvaus olikin. You tubessa löytyy pylkkäksen haastattelu ja oli puheissaan kovin etevä ja kaikkitietävä. Pylkkänen teki myös itse kirjan ja aikamoinen Rambo oli kun itse sai kuvata itseään. Toki erittäin pätevä sotilas, mutta juuri korkeintaan alikersanttina. Valpas, tarkka, kylmäpäinen. Ei sillä tavalla hullunrohkea vaan kylmäpäisyytensä vuoksi pystyi ottamaan tilanteet asiallisesti ja järjestelmällisesti. Huomata nopeasti turvalliset paikat ja vihollisen asemat. Kirjassa muut miehistössä huomasivat rokan itsekehun, mutta koska rokan pätevyys hyödytti heitäkin niin konkreettisesti, ei häntä kohtaa kannettu kaunaa tai tunnettu kateutta.
Yksi lempikohtani kirjassa on kun rokka jakaa miehistä kehuja uudelle joukkueenjohtajalle : " Määtän pojassa ja vanhalassa siul on hyvät miehet ja asumaniemen nulikka ko oppii tappelemaan järjen kanssa, niin siitä tulee oikea pääperkele". Aluksi rokka piti asumaniemeä vain rehvakkaana kerskujana, mutta lyhyessä ajassa asumaniemi nousi joukkueen kantavaksi voimaksi ja rokan neuvot muuttuivat viisastelevista kunnioittaviksi ja varovaisiksi sävyltään.
Siltikin Virtasen tulkinta kolisee tyhjyyttään. Mollen versiossa oli todella tiukka Karjula.