Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Meillä on tuota ihan käytännössä muutaman kerran testattu kun olen ollut sairauden takia kyvytön osallistumaan mihinkään.
Siinä käy joka kerta niin, että koti ajautuu valtavaan kaaokseen.
Tavarat eksyvät lattioille ja ja yleensäkin avoimille vaakatasoille röykkiöiksi ja mies alkaa valittamaan että meillä on liikaa tavaraa.
Tuo kaikki näyttää hyvin selkeästi sen työn minkä teen itse ihan huomaamatta kaiken muun työn ohessa. En huomaa sitä tekemistä itsekään.
Mies on ihana ja tekee oma-alotteisesti kotitöitä. Imuroi, pesee pyykkiä, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia jne.
Kaappien mysteeri vaan ei aukene hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että naiset ottavat hoitaakseen ihan turhia velvollisuuksia. Niin minäkin aluksi. Nykyään en lähete kenellekään joulu- ja syntymäpäivämuistamisia, en laita ruokaa, en siivoa, en pese pyykkiä. Enkä myöskään keskustele mistään tai ole pahemmin edes paikalla. No, asiat sitten eivät hoidu tai hoituvat ontuen mutta eipä se minun napaani kaivele. Naiset vaan kuvittelevat, että kaikki pitää olla hallinassa.
Ymh, ei meilläkään äiti oikein jaksanut huolehtia "turhista jutuista" eikä isäkään. Esimerkiksi terveelliseen ruokavalioon ei panostettu, joten välipalaksi kaivoimme kaapista aina keksejä, karkkeja yms. Teini-iän kieppeillä tämän herkkujen jatkuvan puputtamisen takia kertynyt ylipaino johti minulla 15 vuotta kestäneeseen bulimiaan ja siskollani ahmimishäiriöön, jonka takia ylipainoa on yhä sairaalloisen paljon.
Näin lapsettomana ovi viellä "perseillä" ihan miten sattuun, mutta siinä vaiheessa kun on lapsia, niin se kasvuympäristö kyllä vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja myös nämä ajattelemattomat mallit siirtyy. Jossain määrin kai koulin miestä isyyteen, jos koskaan hankitaan lapsia. Olen kyllä kaiken tämän tietoisuuden ja erilaisten keskustelujen takia päätynyt miettimään, tahdonko sittenkään lapsia. Vielä voi veisata viis monestakin asiasta, mutta lapsiperheessä asia on ihan eri.
Ap
Jos et selviä kahden lapsettoman aikuisen huusholllin hoidosta, et tule selviämään lasten kanssa. Älä tee lapsia.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.
Mietipä ihan vakavasti tilannetta, jossa mies ottaisi sinun paikkasi: päättäisi tarvitaanko palovaroitin, päättäisi mihin se laitetaan ja koska se laitetaan. Tuon varmaan hyväksyisit vaikka tekisi sinulta kysymättä. Siirrä sitten sama malli useampaan muuhun hoitamaasi asiaan: hyväksyisitkö, että mies hoitaisi joululahjat ja joulukortit omalla tyylillään (nykyään aika harvat nuorehkot ihmiset noita harrastavat)? Sanoit että hoidatte kodin sisustuspäätökset yhdessä, mieti jos roolit olisivat kuitenkin toisin (onko hänen tehtävä sanoa joo ja maksaa sinun päätöksillesi)? Entä jos hän ottaisi liidin ruokahuollosta, siivouksesta, suhteista sukulaisiin, kykenisitkö oikeasti ja aidosti antaamaan sen hänelle? Vai oletko, kuten aika monet naiset, kuitenkin sisäisesti tyytyväinen tähän 50-luvun malliin, jossa koti on "naisen valtakunta", jossa hän tekee ne päätökset - ja nykymallin mukaan kuitenkin vaatii miehen osallistumista tekemisiin 50-50 mallilla. Miesten rooli perheessä nykyään näyttää hieman kummalliselta: tuo huomattavasti enemmän rahaa talouteen, sinulle vieritetään paljon vastuita osallistumisesta kodin tehtäviin - mutta annetaan hyvin vähän päätöksentekovaltaa asioista, enemmän suoria määräyksiä. Ainakin itse en olisi kovin onnellinen tuollaisessa roolissa, olisitko sinä, ap? Ja PS Amerikkalainen malli on aika kaukana suomalaisesta, tuskin auttaa ymmärtämään ongelmiasi kotona, luepa vaikka Laura Saarikosken viimeisin kirjoitus HSn sivuilta https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html .
Voi kun mies ottaisikin nuin paljon vastuuta! Kun ongelma on siinä, että ei ota ja vastuu on yleensä naisella. Vähintäänkin sitä toiminnan organisointia odotetaan naiselta, ja se on metatyötä. Meillä mies hoiti palovaroittimet. Nyt hoksasin, että yksi ei vilku ollenkaan, ja kysyin hoitiko hän sen. Ei muistanut, ei tarkistanut. Minulla on sama homma kuin aikaisemmalla kirjoittajalla, varoitin on korkealla, ja se olisi miehen pidempänä helpompi hoitaa. Mies ei ole näkyvästi tuolla päätään sen jälkeen vaivannut, itselläni se on ollut jo pariin otteen mielessä, mutta olen odottanut toimiiko mies asian suhteen ensin. Pakko varmasti mennä muistuttelulinjalle, tai ottaa itse koppi asiasta.
Sisustus hoidetaan yhdessä, ja mies ei todellakaan sano joo ja maksa, vaan jopa kiistellään millainen sohvapöytä laitetaan ja tehdään sitten KOMPROMISSI ja maksetaankin vielä puoliksi. Näin se pitäisi mennä.
Jos sinusta tuntuu että et saa tehdä päätöksiä perheessäsi, niin ehkä siihen o jokin syy? Et ole ottanut sitä vastuuta? Itse näkisin tämän aika isona tekijänä. Meillä mies yritti tämän työttömyysjaksoni jälkeen leimautua tyhmäksi, että ei osaa käyttää pyykkikonetta yms. Miksi sitä nyt saaduista eduista luopuisi. Ja sitä metatyötä ei juuri näe, niinkuin aiemmin sanoin.
Ja siksi tästä keskustellaan.
Ap
Eikö kannattaisi aidosti keskustella kotona palstalla valittamisen sijaan? Tämä marina ei taida auttaa, katkeroittaa vain. Tosiasia on, että kaikissa parisuhteissa muodostuu roolit, toinen tekee enemmän sitä toinen tätä. Missään ei kai ole kirjoitettu, että naisen pitää vastata kodista, pakottaako mies vai uiko nainen itse tuohon rooliin? Uiko myös siihen elätettävän rooliin jättämällä oman urakehityksensä toissijaiseksi ja keskittymällä "metatöihin" ja muihin verukkeisiin? Jos oikeasti mies hankkii enemmän, tekee pitempää päivää ja perhe/pari nauttii yhdessä tuloista miten se nainen tilanteessa kantaa kortensa kekoon? Ratkaiskaa ongelmanne tai erotkaa ja hoitakaa kaikki yksin, ei tarvitse tapella ja katkeroitua.
Tekstistäsi saa kuvan, että koska mies tienaa enemmän, niin sen takia naisen pitäisi tehdä kotona enemmän. Jossain eri keskustelussa oli minusta fiksusti ilmaistu, että ei pitäisi katsoa sitä määrää paljonko tienaa, vaan että jos molemmat käy 8h päivässä töissä, niin silloin kotonakin menisi vastuut puoliksi. Rooleja varmasti muodostuu eri tavalla, mutta se on yhä tutkittu fakta, että naiset hoitaa suurimman osan kotitöistä. Ja siksi tästä keskustellaan. En marise, nalkuta, tai mitä muita naisia halventavia ja alistavia termejä nyt onkaan, vaan haluan keskustelua jotta tätä ilmiötä voi kohdata ja siten muuttaa. Sekin on fakta, että naisen euro ei vastaa miehen euroa työmarkkinoilla. Lisäksi nuori nainen on riski työnantajalle, sehän voi vaikka pamahtaa paksuksi. Ja jos niitä lapsia jo on, niin se vasta onkin riski. Olettamus on, että useammin varmasti nainen joustaa ja jää kotiin sairaiden lasten kanssa. Näin miehen urakehitys on taputeltu ja miehen ei välttämättä tarvitse tehdä niin suuria ponnisteluja uransa eteen, mitä naisen. Nämä asiat on sellaisia, jotka on kirjoitettuna yhteiskuntaan. Ne ei ole jotain rooleja joita valitaan. Ne tulee erilaisten käytösten ja astenteiden kautta kuin salaa, jos niitä ei hoksaa. Ja siihenkään nainen ei voi vaikuttaa, jos työnantaja palkkaa ennemmin hänen sijastaan miehen, koska siinä on "pienempi riski".
Ap
Vierailija kirjoitti:
Metatyö-vastuu olisi minusta jotenkin oikeutettavissa, jos olisi perinteinen malli, jossa vain yksi käy palkkatöissä. Mutta tämä tuntuu tosi väsyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, jos molemmat käyvät töissä ja maksavat menot puoliksi - kuten valtaosa omassa kaupunkilaisessa kuplassani. Silti metatyö-vastuu on lähes naisilla.
Meillä on esikoinen tokalla luokalla, ja vieläkin vain minä olen rekisteröitynyt wilmaan. Mies ei yksinkertaisesti halua ja suostu, on kuulemma tehokkaampaa kun yksi hoitaa wilma-viestinnän. Käytännössä kaikki tällainen meta-viestintä koulun, päiväkodin ja harrastusten kanssa on harteillani. Se on kuitenkin työtä, joka ei näy ulospäin. Mies kyllä kuskaa lapsia harrastuksiin ja vie päiväkotiin "oman osuutensa" mukaan, eli ulkopuolisilla ehkä se kuva, että asiat menee tasan. Ei mene, ei läheskään. Mutta ilmeisesti tästäkin pitäisi olla kiitollinen.
Kyllä! Siinä on kaikki mahdollinen muistaminen ja viestittely, joka lopulta vie paljon aikaa. Voin vain kuvitella lapsiperhe-elämää, jos nytkin tuntuu raskaalta. Ja se ei olisi niin raskasta, mutta kun toisen patistaminen tekemään omat vastuunsa, se turhauttaa!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Meillä on tuota ihan käytännössä muutaman kerran testattu kun olen ollut sairauden takia kyvytön osallistumaan mihinkään.
Siinä käy joka kerta niin, että koti ajautuu valtavaan kaaokseen.
Tavarat eksyvät lattioille ja ja yleensäkin avoimille vaakatasoille röykkiöiksi ja mies alkaa valittamaan että meillä on liikaa tavaraa.Tuo kaikki näyttää hyvin selkeästi sen työn minkä teen itse ihan huomaamatta kaiken muun työn ohessa. En huomaa sitä tekemistä itsekään.
Mies on ihana ja tekee oma-alotteisesti kotitöitä. Imuroi, pesee pyykkiä, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia jne.
Kaappien mysteeri vaan ei aukene hänelle.
Mitä metatyötä se on jos sen tekee ajattelematta ja huomaamatta?
Usein kyse onkin siitä että ei jäädä ajattelemaan miksi toimimme kuten toimimme. Miksi siivous on jäänyt minulle? Ehkä siksi että olen tehnyt sen huomaamatta. Ehkä siksi että epäjärjestys rasittaa minua enemmän kuin puolisoa. Ehkä siksi että niin sen teki äitinikin tai naapurin Liisakin toimii samoin "niin täytyyhän minunkin". Voi tietenkin olla että puoliso myös ajattelee että se työ kuuluu naisten töihin ei hänelle. Entä sitten, meidän perheessä ei enää toimita niin ja myös mies oppii kyllä siivoamaan jos niin haluaa. Jos ei miehen kannalta aika ikävää että hän on riippuvainen minusta siinä kohtaa kun joutuu vastaamaan niistä kuitenkin tavalla tai toisella. Vai haluanko minä kenties sitä että mies on riippuvainen minusta ja minä hänestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.
Että ärsyttää näin yksin elävänä naisena lukea tällaista valittamista. Olisit käynyt ostamassa tarpeeksi korkeat tikkaat ja laittanut heti sen palovaroittimen kattoon, etkä odotellut miehen laittavan. Rautakaupoista (toki joistakin muistakin kaupoista) saa ostettua monen eri korkuisia tikkaita, moneen eri tarpeeseen, joten ihan turhaa kitinää sulta nyt. Juttu olisi saanut tekijänsä, jos olisit vain viitsinyt tarttua toimeen. Aloitekyky sulla on tasoa 0, kun taas laiskuus tasoa 10.
Minä olen 166cm pitkä ja yltän laittamaan kattoon tarpeen vaatiessa ihan mitä vaan. Tuskin teillä nyt sentäs missään 4-10 metriä korkealla katto on, vaan perus n. 3 metriä.
Tulee mieleen yks mun tuttu nainen perheineen. Hän oli päättänyt, että miehen piti hankkia yhteen huoneeseen jotain tiettyä mattoa. Perheen äiti kävi jatkuvasti tässä kaupassa missä mattoa myydään, mies ei taas koskaan käynyt siellä, eikä asioinut siellä päinkään missä kauppa sijaitsee. Äiti odotti n. vuoden, että mies hankkisi mattoa, mutta ei voinut koskaan kaupassa käydessään sitä ostaa, koska oli päättänyt, että se oli miehen tehtävä. Lopulta kai äiti osti sitä, mutta ihan naurettava keissihän tuo oli kaikenkaikkiaan.
No ehkä tässä ei nyt ollutkaan kyse miten pieni ja helposti itse hoidettavissa oleva asia on, vaan se että toinenkin tekisi joskus jotain. Olen itse huomannut, että jos aina ahkerana tarttuu toimeen, eikä oleta toisen koskaan tekevän mitään, niin niin se myös on, toinen ei tee koskaan mitään. Sen korjaaminen onkin sitten hankalampi homma yleensä, kuka nyt saavutetuista eduista luopuisi. Näennäisesti molemmat vaikuttaa pikkuhommilta jotka voisi hoitaa itse, mutta kuvitteleppa nuita vastaavia arkeen useampia. Näin kärjistetysti jos ajattelee, niin siinä onkin naisella paljon odottelua, että koska se mies hoitaa lupaamansa asian. Monta asiaa, jotka nainen sitten näppäränä itse hoitaa, mies myhäilee kun taas pääsi helpolla. Tällainen kuva siitä ainakin tulee. Ihan naurettavaahan tuo on, mutta sekin on jokin yleinen "miesten jippo". Siis jokin tyhmän ja laiskan leikkiminen, joka toistuu monissa keskusteluissa ja olen tällaisia tapahtumia myös itse todennut. Mies ei jaksa nostaa persaustaan penkistään jotta vaihtaisi vauvan vaipat, vaan tietää väsytystaktiikan toimivan että vaimo vaihtaa. Mies ei enää "osaa" käyttää pyykkikonetta, joten vaimon "pitää" hoitaa homma. Poikkeuksiakin siis on, mutta nämä asiat toistuu niin monet kerrat, monessa eri yhteydessä että se on jo ihan oma ilmiönsä. Silloin ei auta kuin kova kovaa vastaan. Periaatteessa sinkkunahan olisi helpompaa, kuin "taistella" miehen kanssa oikeuksistaan ja että toinen hoitaa arkea myös panoksellaan.
Ap
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Olen samaa mieltä. Ensin naiset hössöttävät näistä asioista ihan intona, ja sitten uhrautuvat, kun ”kaikki pitää hoitaa yksin”.
Erotkaa niistä miehistänne sitten, niin näette, mitä on oikeasti yksin. Ehkä se on helpompi niin, sitten ei tarvitse jakaa mitään vaan voi yksin paistatella yh- arjen raskaudessa ja sankaruudesta.
Niin first world problems.
Moni yh palstalla on kertonut, kuinka paljon helpompaa on olla yh, kuin tekemättömän puolison kanssa joka ärsyttää ja on kuin yksi lapsista, huollettava.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh. Jo kahdeksan sivua kynnysmattojen vinkumista tilanteestaan. Toki voitte jaktaa toisen passaamista tai sitten miettiä, että haluatteko olla vielä tuossa parisuhteessa. Mutta onhan se nyt paljon arvokkaampaa jatkaa hampaat irvessä ja vinkua miehen laiskuudesta täällä.
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä juuri huomannut, että mieheni muuttui todella kylmäksi ja vihamieliseksi ja kehitti riidan pikkuasiasta, kun aloitin yhden ison paljon työtä, keskittymistä ja henkistä panosta vaativan projektin. Mies vihoittelee jo useampaa päivää ja ikäänkuin mykkäkouluilee. Aiemmin hän on voinut vastaavassa tilanteessa jatkaa sitä vaikka kuinka monta viikkoa, jopa kuukausia.
Päätin olla välittämättä, sillä projektini on minulle tosi tärkeä ja haluan onnistua siinä. Kyllä tuo miehen kylmyys silti haittaa fokusta selvästi, se on ihan ylimääräinen hajottava tekijä tilanteessa nyt. Ihan kuin hän suunnilleen vastustaiso onnistumistani siinä, vaikka onnsanallisesti aiemmin tpivonut menestystä. Ristiriitaista.
Luulen että mies todellisuudessa vastustaa verisesti sitä, että koko olemassaoloni ei nyt pyöri hänen ympärillään, eikä hän ole huomioni keskipiste. Ehkä sen toinen nimitys on sitten tuo tunnetyö. Mies ei hyväksy, että teen nyt vähemmän tunnetyötä hönen hyväkseen ja keskityn omaan projektiini, omaksi hyväkseni.
Tätä samaa on myös minulla, ja olen sen nyt vasta kunnolla tajunnut! Nuorempana vain lakkasin tekemästä. Huomasin että monet harrastukset jäi, ja kun yritin elvyttää niitä, niin miehen reaktio oli aina tuollainen samanlainen. Tajuan näin jälkikäteen, että tiedostamattani siirsin näitä harrastuksiani aina siihen, kun mies ei ollut paikalla, eikä minun tarvinnut "huomioida" häntä. Nykyään osaan sanoittaakin tätä asiaa, silloin aikanaan se oli vain outo tunne että jotain on väärin, mutta että minun tehtävänäni on vain mukautua. Nyt osaan siis sanoittaa miehelle tämän, ja ehkä asiaan sitteen tulisi jotain muutosta, kuka tietää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mulle sanotaan, että jostain asiasta huomauttaminen on nalkuttamista, niin se on merkki siitä, että puhettani ei oteta vakavasti ja on aika nostaa kierroksia sille tasolle, että tulen taatusti kuulluksi. En siis kerta kaikkiaan hyväksy itseni mitätöintiä.
AP on selkeästi joku kruunua havitteleva marttyyri. Vinkuu ja valittaa, mutta ilmeisesti miehellä on sen verran hyvä palkka ettei halua erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyykin ottaa puheeksi vaimon kanssa hänen saamattomuutensa näissä metahommissa. Ei ole tehnyt mitään lasten harrastusten eteen, vaan minä olen hoitanut kaikki ilmoittautumiset, maksut jne. Lomamatkat päätän ja maksan minä. Kouluasioista tietää jotain, mutta minä hoidan olen hoitanut kaikki valinnaisten ilmoittautumiset yms. Minä kuskaan lapset hammaslääkäriin. Joulukorttikuvan ottaminen, korttien tilaus ja lähettäminen on minun vastuulla. Jne.
No toisaalta eipä nuo nyt kovinkaan haastavia asioita ole, joten ei aiheuta stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Että harmittaa kun miesten tekemättömyys käännetään niin usein naisen syyksi. Joko mahdollistat sluibailun tai vaadit liikoja.
Meillä on mm. jäänyt lasten synttärit kokonaan järjestämättä kun siirsin niistä ennakolta vastuun miehelle. Myös eräs viranomaiskokonaisuus jäi kokonaan hoitamatta, kun miehen piti ottaa siitä "koppi". Tämä oli lapseen liittyvää, ja lapsen tulevaisuuden kannalta merkityksellinen kokonaisuus. No, olen paikannut molempia jälkikäteen sen minkä olen voinut. Lopetin myös käytännössä siivoamisen, ja asuimme kuukausia järjettömän sotkun keskellä. Ei voinut kutsua kylään ketään. Tositarina. En suostu ottamaan vastuuta puolison tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Eli tällainenkin metavastuu tulisi naisena kantaa? Ei kiitos. Hän joko tekee tai ei tee, mutta kumpikaan käytösmalli ei ole seurausta minun tekemisistäni tai sanomisistani. Aikuinen ihminen.
Tämä! Ja kun on vallalla tällainen ajatus, niin ei miehiin silloin kohdistu yhteiskunnasta niin suuria paineita mitä naisiin, jotta he tekisivät asialle jotain. Niinkuin siivous, oletetaan että nainen on vastuussa, joten paineet on naisella suuremmat. Lasten kasvatuksessa sama asia, ja varsinkin turvallisuus asioissa. Jos on mies laittanut lapsen liian vähissä vaatteissa ulos, niin siitä tulee valitus naiselle. Kun näitä sovinistisia asenteita on yhä piilossa yhteiskunnan asenteissa, ne vaikuttaa perheiden toimivuuteen ja toimintaan. Vastuu miehestä ja sen toiminnasta siirretään ikään kuin naiselle, niinkuin jonkun huollettavan. Kotitöitä tehnyt mies on kuin sankari, mutta nainen on vain nainen, tekemättä jättäminen kyllä huomataan ja tuomitaan. Ja edelleenkin, poikkeuksiakin on näistä kuvioista, mutta itse näen tämän silti enemmän vallalla olevana tyylinä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.
Ap
Miten sä jaksat katsella tuollaista miestä?
Olen ihan tosissani luullut, että tällaista sen nyt vain kuuluu olla. En tiedä, onko tämä jotenkin yleisempää alempien tuloluokkien perintöä, mistä me molemmat olemme lähtöisin. Minun lapsuuden perheessäni asenne ainakin elää voimakkaana, ja sisarukset siirtävät asennettaan heidän lapsiinsa (tyttölapsilta odotetaan ainoastaan osallistumista kotitöihin, sekä oikeanlaista hillittyä käytöstä yms).
Ap
Oma tausta on keskiluokkainen. Ihan samaa menoa oli meilläkin. Isä oli poissaoleva ja äiti oli se perheenpää, joka hoiti kaiken. Aikuisena on ollut todella vaikea totutella siihen, että puolisoon oikeasti voi tukeutua, koska hän on halukas tekemään oma-aloitteisesti asioita.
Hyvä että löysit luotettavan puolison! Tämä ongelma näkyy siis useammissa tuloluokissa. Olen ajatellut, että ehkä se näkyy alemmissa luokissa jotenkin vahvemmin, ainakin omien kokemuksieni perusteella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lasten kasvatuksessa sama asia, ja varsinkin turvallisuus asioissa. Jos on mies laittanut lapsen liian vähissä vaatteissa ulos, niin siitä tulee valitus naiselle.
Tämä juuri.
Itse olen naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa kaikki sujuu puoliksi, eikä kumpikaan halua lapsia.
Mutta naurattaa aina tuo naisten haukkuminen miten hysteerisiä pikkulehmiä naiset, jaksaa huolehtia turvallisuudestakin, miehet ei rentoina välitä tuollaisesta hapatuksesta, niih!
Meillä lapsena isä piti kerran lasten huolehtimispäivää, sellainen rento isukkipäivä, ei mikään hysteerinen naisidiootti......siskoni melkein hukkui tuona päivänä, se rento isukki ei edes syöksynyt pelastamaan sitä, kun oli niin rento, eikä mikään kimittävä, hysteerinen turvallisuushuolehtija.
Kuinka moni lapsi olisi edes elossa ilman niitä kammottavia olentoja nimeltään naiset, jotka huolehtii jopa turvallisuudesta, hygieniasta jne? Miettikää sitä, kun taas jaksatte valittaa miten kauheita naiset on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.
Ap
Miten sä jaksat katsella tuollaista miestä?
Olen ihan tosissani luullut, että tällaista sen nyt vain kuuluu olla. En tiedä, onko tämä jotenkin yleisempää alempien tuloluokkien perintöä, mistä me molemmat olemme lähtöisin. Minun lapsuuden perheessäni asenne ainakin elää voimakkaana, ja sisarukset siirtävät asennettaan heidän lapsiinsa (tyttölapsilta odotetaan ainoastaan osallistumista kotitöihin, sekä oikeanlaista hillittyä käytöstä yms).
Ap
Oma tausta on keskiluokkainen. Ihan samaa menoa oli meilläkin. Isä oli poissaoleva ja äiti oli se perheenpää, joka hoiti kaiken. Aikuisena on ollut todella vaikea totutella siihen, että puolisoon oikeasti voi tukeutua, koska hän on halukas tekemään oma-aloitteisesti asioita.
Hyvä että löysit luotettavan puolison! Tämä ongelma näkyy siis useammissa tuloluokissa. Olen ajatellut, että ehkä se näkyy alemmissa luokissa jotenkin vahvemmin, ainakin omien kokemuksieni perusteella.
Ap
En usko. Exäni isä oli professorina yliopistolla. Fiksuna miehenä hän keksi miten vältellä kotitöitä: polttamalla ruoat pohjat ja valittamalla etteivät tällaiset hommat häneltä vain suju. Äidin kävi sääliksi perheen nälkäisiä lapsia ja hän hoiti siksi ruoanlaiton itse täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä naiset kiltisti suostuu tuollaiseen. En ymmärrä minsi, mutta eihän se tilanne täällä vinkumalla parane.
Miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa? Arki on tuskaa, mutta väkisin ollaan parisuhteessa. No jokainen voi tehdä omat valintansa.Toisenlaisia miehiä on hyvin vähän. Mies saattaa esittää alkuun tasapuolista, mutta totuus paljastuu usein myöhemmin suhteen aikana, kun nainen on saatu kiikkiin kauniilla lupauksilla.
Meilläkin miehen oma kämppä oli todella siisti. Se hurmasi minut. Ja suhteen aluksi siivosi ja laitteli ruokaa ja keskusteltiin henkeviä. Mutta se kaikki jäi, ja nyt saan melkein taistella oikeuksistani. Tiedän että olen ollut osaltani myötävaikuttamassa, kun olen luullut että näin nämä parisuhteet nyt vain toimii. Mutta kun asiasta on ollut keskustelua, niin ymmärrän toisin. Molemmat sukupuolet on aikuisia ihmisiä, ja jos on yhdessä hankittu asunto, ja yhteisymmärryksessä ollaan parisuhteessa, niin silloin molemmilla on tasaiset vastuut arjesta ja parisuhteen huollosta.
Ap
Lapsia tai ei, naisten ajatukset alkaa pyöriä kodin ympärillä. Ulkoiset asiat, kodin siisteys, sisustus jne tuntuvat tärkeämmiltä. Ottavat itse roolin jota sitten eivät haluakaan muutamien vuosien kuluttua. Ap, oletko pohtinut yhtä paljon koulutustasi ja uralla etenemistä kuin kotiasioita? Näistä metatöistä tehdään jotain elämää suurempaa jotka uuvuttavat terveet, nuoret naiset oli lapsia tai ei. Meillä nuo jaettiin, kahdesta urasta ja kahdesta lapsesta selvittiin aivan ilman kitinöitä, ilman muuta se vaati järjestelmällisyytä ja vastuun jakamista. Mutta sitähän oppii töissä. Monet miehet ovat johtavissa asemissa, parisuhteessa miehillä keskimäärin se parempi palkka ja vastuullisempi työ. Olisiko tuo metatyö naisen kompensaatiota kokea itsensä tärkeäksi? Ja koska oikeaa johtajakoulutusta ja kokemusta ei ole, tuhrataan siihen paljon aikaa ja vaivaa, palkintona passiivis-agressiivinen "alainen" (mies) ja epäonnistunut projekti? Noita "satoja" pikkuasioita joita kertyy metatyössä hoidettavaksi tai johdettavaksi ja joista miehet eivät kykene ottamaan vastuuta eikä suoriutumaan vaikka töissään vastaavat huomattavasti isommista ja vaativammista asioista, miten tämä nyt ei minusta oikein kuulosta uskottavalta? Mutta elämänsähän saa elää tavallaan, vaikka sitten joulukorteista stressaamalla.
Sepäs se onkin. Ehkä naisten urakehitys tyssääkin siihen, kun väsyvät vastuuseen kotona ja työssä. Näin oli ainakin minulla. Suurimmat riidat kotitöistä käytiin, kun olin eräässä projektissa vastuussa ja pikkupomona. Töissä oli jo haastetta, mutta että kotonakin olisi pitänyt tehdä kaikki. Tienasinkin enemmän. Tällä ei minulle ollut muuten mitään väliä kuka tienaa ja mitä, mutta se että kävimme molemmat kokoaika töissä, ja minä jouduin silti täysivastuuseen kodista (lompakkolois jankkaajille!). En jaksanut enää kotona, enkä töissäkään kunnolla, projekti meni melkolailla mönkään ja nyt on urakehitys aika tökkääntynyt (en voi syyttää miestä, mutta tuolla kaikella oli kyllä oma osuutensa etten jaksanut täysipainoisesti hoita projektia). En kaipaa mitään kompensaatioita ja haasteita, kaipaan sitä että toinenkin ottaa vastuun meidän yhteisestä arjesta! Se ei ole oikein, että nykyaikana, molemmat aikuiset käy töissä, mutta silti toinen hoitaa suurimman vastuun kodista. On hoidettava viikkosiivoukset, harvemmin siivottavat, laskut, ruokaa joka päivä useammalle aterialle (myös pizzan tilaus on suunniteltava ja toteutettava metatyöasia), on vakuutuksia ja ties mitä muuta pikkusälää jota ihmisten arkeen nyt kuuluu.
Miten nainen voi jaksaa keskittyä molempiin? Helppo kai miehillä on johtoasemissaan olla skarppina ja keskittyä urakehityksiin ja lisäkoulutuksiin, jos toinen hoitaa suurimman osan kodista!
Ap
Miten nainen voi jaksaa keskittyä molempiin? Niin, että keskittyy olennaiseen, priorisoi, ja antaa muidenkin kantaa vastuunsa ilman "metatyö" uhriutumista. Jos ei erota olennaista ja lillukanvarsia varmasti uupuu eikä asiat luista, ei projektit töissä eikä asiat kotona. Jos lapseton nainen epäonnistuu työn paineissa ja syyttää tästä miehen liian pientä kontribuutiota kannattaa katsoa peiliin ennen kuin uhriutuu.
Meillä on ollut mahdollista edistää kahta uraa jotka molemmat etenivät, nyt molemmat ylimmässä tulodesiilissä. Samalla kasvatimme kaksi lasta. Tukiverkot olivat harvat, useamman vuoden mies oli matkatöissä ja silti kaikki saatiin onnistumaan. Priorisointi ja luovuus auttoivat. Monet työtehtävät pystyi tekemään kotona lasten sairastaessa. Vuorotteluvapaa oli apuna kouluunlähdöissä ja vauva-aikoina, noiden aikanakin kykeni tekemään uran eteen opiskeluja ja valmisteluja ja silti huolehtimaan lapsista. Työuraan liittyvät ulkomaan komennukset olivat koko perheen yhteisiä seikkailuja joihin liitettiin paljon vapaa-aikaa ja reissuja eksoottisiin paikkoihin. Nyt lapset aikuisia, opiskelemassa itselleen hyviä ammatteja eivätkä näytä kärsineen vaikka vanhemmat jakoivatkin vastuuta vanhemmuudesta - eikä kotona totisesti aina ollut siistiä.
Töissä olen oppinut, että epäkohtiin keskittyminen on hyödyllistä vain jos niihin esitetään ratkaisumallia, pelkkä marina on hyödytöntä. Ja myös, että kaikkia muutosesityksiä kannattaa pohtia eri puolilta. Ap on havainnut tekevänsä mielestään liikaa meta- ja tunnetöitä, hänen mielestään miehensä ei osallistu niihin tarpeeksi. Ratkaisuna Ap aikoo omien sanojensa mukaan "kouluttaa" miestä paremmaksi. Mietipä kuinka toteuttaisit tuon töissä ja kuinka teet sen miehesi kanssa kotona. Töissä asia pitäisi valmistella hyvin, esittää positiivisessa valossa ja keskustella alaisten kanssa pitkään jotta saisi halutun muutoksen aikaan. Kotona kuinka? Keskitytään omaan tunteeseen, ne mielipiteet tiuskitaan, valitetaan eikä aidosti kuunnella miten mies tilanteen näkee. Ja onko oikeasti tässäkään kyse pelkästä metatyöstä, toisen laiskuudesta ja mukavuudenhalusta vai ihan jostain muusta? Ainakin Maaret Kallio (HS blogi) kirjoitti ettei metatyöt ym. ole se todellinen syy suomalaisiin eroihin: "PINTAILMIÖISTÄ huolimatta merkittävin eron syy on parisuhteen tunnetasolla koettu yksinäisyys. Se syntyy toistuvista kokemuksista siitä, ettei toinen kuule, näe ja tunne minua hädässä, hyvässä, riidassa ja sovussa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
En ota vastaan kummin velvoitteita, en osta sukulaisille mitään lahjoja ja synttäreille nappaan Alkosta viinipullon. Elämästä saa tosi helppoa tai tosi vaikeaa ihan omien halujensa mukaan.
t. eri (mies)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Meillä on tuota ihan käytännössä muutaman kerran testattu kun olen ollut sairauden takia kyvytön osallistumaan mihinkään.
Siinä käy joka kerta niin, että koti ajautuu valtavaan kaaokseen.
Tavarat eksyvät lattioille ja ja yleensäkin avoimille vaakatasoille röykkiöiksi ja mies alkaa valittamaan että meillä on liikaa tavaraa.Tuo kaikki näyttää hyvin selkeästi sen työn minkä teen itse ihan huomaamatta kaiken muun työn ohessa. En huomaa sitä tekemistä itsekään.
Mies on ihana ja tekee oma-alotteisesti kotitöitä. Imuroi, pesee pyykkiä, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia jne.
Kaappien mysteeri vaan ei aukene hänelle.
Sama kaappiongelma myös meillä. Mies ei jotenkin tajua, että yhtälailla järjestys on hänen vastuullaan. Minun aloitteesta on saatettu yhdessä sopia joillekkin esineille säilytyspaikkaa. Mutta aina yleensä käy niin, että mies ei muista sitä. Kyselee minulta, että minne MINÄ ne asiat järjestin, vaikka siis yritin että yhdessä tämä asia päätetään. Pitäisi jotenkin nimikoida laatikoita, että mies niitä hoksaisi paremmin, mutta tämäkin idea ja organisointi taas tulisi minulta ja taas minä olen miehen silmissä se, joka hallitsee kaapit ja laatikot ja piilottelee ja siirtelee tavaroita. On joskus sanonut jotakuinkin näin kun turhautumistaan ei löytänyt jotain omaa kampettaan. :D
Ja meillä ei edes ole niin paljoa tavaraa, tai isoa taloa.
Ap
Sanoin että tämä on ensimmäinen vuosi kun teen näin. Siksi muistutan miestä, kun välitän hänestä. Tiedän, että hän ei itsekseen näin hetkessä muista/tajua, että hänen hommansa on hankkia se lahja, ja kannattaa tehdä se hyvissä ajoin eikä viimeisenä päivänä ruuhkassa. Sanoin, että tiedostan olevani mahdollistaja, ja nyt opettelen siitä pois. Lahjaa en todellakaan osta, saa mies itse selitellä, jos ei ensi vuonna ole sukulaisiaan muistanut, tai sitten pajautan minä tämän pahoitellen sukulaisille (tajuavat olla syyttämättä minua, kun kuitenkin niin tekisivät).
Tällaisia neuvoja annetaan monessakin "mies"-keskustelussa. Että naisen pitää valmistella asiaa jotenkin miehen puolesta, miestä verrataan johonkin vajaaälyiseen, lapsentasoiseen, lemmikkiin, johonkin kuitenkin, joka ei ole tasa-arvoisesti naisen kanssa verrattavissa. Myös monissa siivous-keskusteluissa tämä sama asenne on tullut ilmi, kuinka miehelle täytyy tehdä siivouslukkareita niinkuin lapselle, tai palkita toiminnastaan kuin koiraa. Tämä on se asenne jota täytyy muuttaa.
Ap