Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Metatyö-vastuu olisi minusta jotenkin oikeutettavissa, jos olisi perinteinen malli, jossa vain yksi käy palkkatöissä. Mutta tämä tuntuu tosi väsyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, jos molemmat käyvät töissä ja maksavat menot puoliksi - kuten valtaosa omassa kaupunkilaisessa kuplassani. Silti metatyö-vastuu on lähes naisilla.
Meillä on esikoinen tokalla luokalla, ja vieläkin vain minä olen rekisteröitynyt wilmaan. Mies ei yksinkertaisesti halua ja suostu, on kuulemma tehokkaampaa kun yksi hoitaa wilma-viestinnän. Käytännössä kaikki tällainen meta-viestintä koulun, päiväkodin ja harrastusten kanssa on harteillani. Se on kuitenkin työtä, joka ei näy ulospäin. Mies kyllä kuskaa lapsia harrastuksiin ja vie päiväkotiin "oman osuutensa" mukaan, eli ulkopuolisilla ehkä se kuva, että asiat menee tasan. Ei mene, ei läheskään. Mutta ilmeisesti tästäkin pitäisi olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Meidän eikä miehen sukulaiset ihmettele että heitä ei muisteta kun ei olle tuollaiseen hapatukseen koskaan lähdetty. Kummilapset ovat minun, eivät minun ja miehen yhteisiä (pariskunnat kummeina on muutenkin älyvapaata) eli minä ostan lahjat omilleni ja mies muistaa omiaan. Mies soittaa juhlapäivinä onnentoivotukset isälleen ja mummolleen ja minä lähetän kortit ja soitan äidilleni ja Ainolle elossa olevalle mummilleni. Ihan itse olet saattaanut itsesi tuollaiseen suohon ja nyt odotat että mies ottaa puolet vastuusta asiasta joka ei ole mitenkään tärkeää.
Siisteyskäsitys taas vaihtelee ihmisten välillä, olen esimerkiksi huomattavasti sotkuisempi kuin hyvä ystäväni joka on mies. Minulla on itseasiassa useampikin ystävä kenen kohdalla asiat menee niin että nainen on sotkuinen ja mies valittaa siitä. Meillä ollaan miehen kanssa yhtä sotkuisia eli kummankaan elämä ei kaadu siihen että lattialla on murusia, likaiset illallisastiat siivotaan pöydästä vasta aamupalan yhteydessä ym. Jostain syystä kuitenkin se suhteen siistimpi osapuoli saa määrittää standardin ja sen mukaan toisen pitää tehdä myös puolet tästä hommasta. Kunhan ei ole oikeasti epähygieenistä niin ei ole mitään väliä vaihtaako petivaatteet vaikkapa talvella 2kk välein. Jos mieheni keksisi että auto täytyy imuroida ja pestä viikottain ja sanoisi että minun tehtäväni on hoitaa asia joka toinen kerta koska 50-50 niin sanoisin kyllä että hoitaa itse jota asia vaivaa. Jos taas on pariutunut sian kanssa joka voi maata omassa pas*assaan välittämättä asiasta niin silloin voi kiittää itseään oikein nappivalinnasta.
Selitin jo tuossa aiemmin, että mies ei ollut mikään sika kun pariuduimme, ei ollut vuosiin. Työttömyysjaksollani laiskistui ja "unohti" kuinka siivotaan. Tämä sama ilmiö näkyy usein äitiyslomalla olevien äitien puheissa ja täällä keskusteluissa. Samanlaista siisteyttä on meilläkin nyt, kuin teillä. Mutta epähygieenisyyttä en kestä. Olisin itse vielä siistimpi, mutta minusta ei ole oikein muuttaa toista sellaiseen muottiin, vaan kompromissi on järkevämpi. Ja se on normaali hygieniataso.
Kerroin myös että olen osasyyllinen tähän tilanteeseen, koska luulin että näin kuuluu toimia, sen mallin olen saanut. Nyt tiedän, että on ihan miehen oma asia muistaa sukulaisiaan. Nyt on hänen äitinsä syntymäpäivät tulossa, ja muistutan siitä tänä vuonna kerran, ja ensi vuonna saa muistaa ihan itse.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.
Että ärsyttää näin yksin elävänä naisena lukea tällaista valittamista. Olisit käynyt ostamassa tarpeeksi korkeat tikkaat ja laittanut heti sen palovaroittimen kattoon, etkä odotellut miehen laittavan. Rautakaupoista (toki joistakin muistakin kaupoista) saa ostettua monen eri korkuisia tikkaita, moneen eri tarpeeseen, joten ihan turhaa kitinää sulta nyt. Juttu olisi saanut tekijänsä, jos olisit vain viitsinyt tarttua toimeen. Aloitekyky sulla on tasoa 0, kun taas laiskuus tasoa 10.
Minä olen 166cm pitkä ja yltän laittamaan kattoon tarpeen vaatiessa ihan mitä vaan. Tuskin teillä nyt sentäs missään 4-10 metriä korkealla katto on, vaan perus n. 3 metriä.
Tulee mieleen yks mun tuttu nainen perheineen. Hän oli päättänyt, että miehen piti hankkia yhteen huoneeseen jotain tiettyä mattoa. Perheen äiti kävi jatkuvasti tässä kaupassa missä mattoa myydään, mies ei taas koskaan käynyt siellä, eikä asioinut siellä päinkään missä kauppa sijaitsee. Äiti odotti n. vuoden, että mies hankkisi mattoa, mutta ei voinut koskaan kaupassa käydessään sitä ostaa, koska oli päättänyt, että se oli miehen tehtävä. Lopulta kai äiti osti sitä, mutta ihan naurettava keissihän tuo oli kaikenkaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP ei näytä ymmärtävän mikä naisen tarkoitus maailmankaikkeudessa onkaan.
Siis jälleen kerran: naisen paikka on kotona, hoitaa siellä lapsia ja palvella miestään.
Naisen paikka ei ole edesvaastuullisuutta vaativissa työtehtävissä tai jossakin virassa jossa hän kuvittelee olevansa äijä.
Tämän todistaa historia ja kaikki kokemukset esim. viimeisten 50 vuoden ajalta; kun siitä ei nyt vaan tule mitään.Kiljua ja huutaa voi niin kuin fémakoille tyypillistä ja päälle voi tanssia vaikka tasajalka tanssin, mutta totuus on, pysyy ja säilyy.
Mihin tuollainen "totuus" on kirjoitettu? Paitsi siis sinun päähäsi :D Ärsyttääkö että naiset käyvät töissä ja elävät vapaasti täällä Suomessa? No voi voi sinua, koita kestää - tai jos et kestä niin ole hyvä ja muuta esim. johonkin muslimimaahan, suosittelen sinulle Afganistania josta löydät varmasti oman paikkasi!
No Suomi muuttuu kovaa vauhtia muslimimaaksi ja silloin myös naiset tullaan kotiuttamaan heille kuuluville paikoilleen.
Mutta tottahan tuon edellisen kirjoittajan viestissä oli, historia todistaa joka jäi kai sinulta varmaan ihan vahingossa huomaamatta.
Totuus ei aina ole kaunis, varsinkin jos itse elää utopiassa joka lyö silmille.
(Eri)
Vierailija kirjoitti:
No mutta ko pitää olla se omakotitalo ja kakarat ja koirat, kun muillakin on. Siellä sitten pyöritään stressaantuneena kun miestä ei kesäverhojen vaihto kiinnosta.
Joko luovutte tuosta keskiluokkaisesta ja keskinkertaisesta omakotitalo-muu-sonta-idyllistä ja elätte sinkkuina tai ostatte idyllin ja ylläpidätte sitä. Ei se marinalla tai keskustelemalla miksikään muutu.
HAH! :D Meillä mies halusi isomman talon, sanoin että ei tarvita monia neliöitä, ja niiden hoitoonkin menee enemmän aikaa (päädyttiin kompromissiratkaisuun). Mies taas haaveilee aina välillä koirasta, mutta kun ei tahdo tuota meidän kissaakaan (yhdessä suhteen alkuaikana hankittu) saada hoidettua, niin en ole suostunut. En vaihtele verhoja sesongin mukaan, ei todellakaan kiinnosta. Kotiin olen halunnut hankkia vain välttämättömät varusteet. Mies taas on keksinyt että pitää olla pihalla lyhtyä ja muuta, kun naapureillakin on.
Niinkuin sanoin, en kaipaa mitään steriiliä instakoti-idylliä, vaan normaalia arkea ja hygieniaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Olen samaa mieltä. Ensin naiset hössöttävät näistä asioista ihan intona, ja sitten uhrautuvat, kun ”kaikki pitää hoitaa yksin”.
Erotkaa niistä miehistänne sitten, niin näette, mitä on oikeasti yksin. Ehkä se on helpompi niin, sitten ei tarvitse jakaa mitään vaan voi yksin paistatella yh- arjen raskaudessa ja sankaruudesta.
Niin first world problems.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?
Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit.
Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää.
Minä en edes osannut ottaa tällaisia asioita nuorena huomioon, en tajunnut. Miehen siistin kodin nyt huomasin, mutta luulin että sen on jotenkin aina kestävä asia, siis siisteys. Laskut sentään maksaa ajoissa, mutta muuten yhteys sukulaisiin on veltto. Luulin että se riittää, että mies on kiltti ja rakastava. Ja että jos minä "palvelen" niin saan samaa kohtelua takaisin. Olen ollut todella naiivi. Tyttöjä ei pitäisi kasvattaa kilteiksi, vaan sellaisiksi että osaavat puolustaa omia oikeuksiaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Älkää ryhtykö kummeiksi, jos lahjojen osto on noin rankkaa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vielä vastannut, että miksi naiset suostuvat tähän? Ei se vauva-palstalla vinkuminen mitään auta. Jos mies on saamaton vätys, niin miksi teette kaiken hänen puolestaan?
Luulin vastanneeni jo. Minä oikeasti ajattelin, että se on naisen vastuu hoitaa kaikki. Nyt olen tajunnut toisin, ja yritän tehdä muutosta omassa suhtautumisessani. En hyväksy enää sitä, jos toisen ei siivoa osuuttaan. En ota yksin vastuuta parisuhteen sujumisesta. En pysty tekemään muutosta hetkessä, mutta vähitellen. Nyt kun ymmärrän nämä asiat, voin koettaa tehdä jotain. Enkä varmasti edes vielä hoksaa kaikkia niitä asenteita joita minulla on kieroutuneena. Ja tämä on monella muullakin, ja monessa muussakin asiassa koko yhteiskunnassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.
Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.
Ap
Ymmärrän lasten lahjat, mutta että aikuisia ihmisiä tarvitsee lahjoa? Me viedään miehen kanssa kummankin isovanhemmille itsepoimittuja marjoja pakkaseen, äidilleni ostetaan aina sisarusten kanssa yhteislahja ilman vävyjä ja miniöitä, mies ei osta isälleen lahjoja. Ollaan muutenkin sovittu ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja eli sisarukset ei osta lahjoja toisilleen eikä äiti meille. Naurettavaa hommaa ottaa stressiä aikuisten ihmisten lahjomisesta.
Yleensä jos järjestetään syntymäpäiväjuhlat, on tapana viedä lahja ellei nyt juhlittava ole asiaa kieltänyt. Menettekö sedän seitsemänkymppisille kahta kättä heiluttaen? Tai rippijuhliin, lakkiaisiin, häihin? Joululahjoista on helppo luopua aikuisten kesken (toki joku ne lastenkin lahjat hankkii) ja viettämättömät synttäritkin menevät vaikka onnittelusoitolla, mutta muitakin juhlia on ja kulttuurissamme on aika erikoista mennä juhliin vieraaksi ilman lahjaa (tai jos on vaikka kutsuttu syömään, on yleensä hyviin tapoihin kuuluvaa viedä vaikka viinipullon tai kukkia isäntäväelle). En tiedä voiko hyviä tapoja nyt ihan vain naisten höösäämiseksi kutsua.
Setien, enojen ja tätien sukusynttäreille hankitaan aina sisarusporukalla lahjat, miehen puolen sukujuhlissa (pl. Lähisukulaiset) ei juuri käydä koska miestä ei hirveästi kiinnosta ja asutaan ihan toisella puolella Suomea. Rippijuhliin ja lakkiaisiin annetaan kortti, rahaa ja ruusu. Häihin hankitaan joko kaveriporukalla yhteislahja, ostetaan lahjalistalta tai annetaan rahaa jos niin on toivottu ja tämäkin niin että se hoitaa kumman kavereista tai sukulaisista on kyse.
Kommentoin sitä kun muka ei lahjoja tarvitse lainkaan hankkia - no, hankkiihan teilläkin joku vaikka porukkalahja olisikin ja myös kortin, ruusun ja rahan. Olen ulkoistanut itseni miehen suvun lahjakuvioista, hän hoitaa ne itse eli meillä ei ole ongelmaa, mutta ärsyttää kun väitetään että lahjoista voi kokonaan luopua ja mennä vain tyhjin käsin kylään.
Noissa viesteissä puhuttiin anopin ja apen lahjoista ja ylipäätään joulunlaittokulttuurista, joten itse ainakin kuvittelin että puhutaan joululahjoista. Tottakai synttäreille viedään lahja tai vaikkapa häihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Itse kieltäydyin kummiudesta, koska en osaa huolehtia lahjoista. Eikä vanhempani odota multa mitään lahjoja. Jos miehillä olis tapana hoitaa lahjat ja kaikki kotityöt valittaisit, kuinka naisellakin pitää olla oikeus osallistua näihin? Miksi se on niin suuri uhka joillekin naisille, että suurimmalle osalle ihmisistä on luontevaa toimia eri tavalla kuin toisen sukupuolen edustaja?
Selvä sitten. Ilmeisesti useimmille miehille sitten vain on luontaista heittäytyä huollettaviksi. Mies luulee, että työssäkäynti riittää hänen osuudekseen. Nainen sitten työssäkäynnin lisäksi pyörittää arkea. Olkoon luontaista tai ei. Mutta pakko hoitaa tietyt asiat.
Tämä. Toisten huomioiminen vahvistaa sosiaalisia suhteita. Oli huomiointi sitten lahjaa tai jotain muuta muistamista, kaunista sanaa, silti.
Tottakai sitä on ihan sokea sille mitä toinen tekee, varsinkin näissä metatyö asioissa. Jos nainen suunnittelee milloin ostetaan kasvavalle lapselle uudet vaatteet, viikon ruuat ja muut, niin siinä kertyy paljon työtunteja jotka on melko näkymättömiä. Ne on asioita, joita ei vain voi jättää tekemättä, silloin ne muuttuu näkyviksi. Imetystä ja synnytystä mies ei voi hoitaa, mutta näin muuten molemmat pitäisi olal laskettavissa aikuisiksi vastuullisiksi ihmisiksi. Silti usein keskusteluissakin näkyy ihan eri asenteita. Esim tuo yksikin keskustelu, jossa mies oli syönyt raskaana olevan vaimon ruuan tämän nenän edestä, eikä ollut huolehtinut lapsille ruokaa. Siinä neuvottiin kuinka täytyy naisen piilotella ruokia, jotta hänelle jäisi osansa. Ja ostaa miehelle erilliset ruuat, ja muuta sellaista. Vaikka siis mies on yhtälailla vastuussa itsestään ja käytöksestään, mutta siitä yleensä vastuutetaan naista toimiin!
Ap
Minusta naisen ei pdä ottaa vastuuta pois mieheltä.
Meillä ainakin isä huomaa kyllä jos lasten vaatteet on pieniä (kuten myös sen jos ne ovat likaisia). Miehellä on myös silloin vastuu tehdä asialle jotakin en minä lähde hänen puolestaan kauppaan ostamaan lapsille vaatteita. Perinteiden rikkoutuminen toki joskus aiheuttaa ihmetystä "meillä äiti hoiti tuon" tai "sinä osaisit naisena paremmin" tms., mutta ei sen enempää.
Ei todellakaan pidä ottaa vastuuta pois mieheltä, tai ajatella että "nainen ne on ennenkin perinteisesti hoitanut". Vaan olen kuullut, että jos nainen ei ole hoitanut lapsen vaatteita, niin mies ei tasan ole niitä hoitanut. Kun on kyse lapsesta, silloin on pakko hoitaa. Niinkuin kerroin tuon vaippaesimerkin sukulaisesta. Ei vauvaa voi jättää paskavaipoissa lojumaan tuntikausiksi ja odottaa että kyllä se mies joskus hoitaa velvollisuutensa a illalla huomata että eipä hoitanut. Minulla ei ainakaan tunteet kestäisi, ja luulen että monella äidillä on näin. Ja tässä on se noidankehä; äiti ajattelee, että mies ei ole hoitanut asiaa ennenkään eikä nytkään hoida, nainen ennakoi lasten vaatteet ja hankkii ne, mies ei koskaan kohtaa ongelmaa että lapsella olisi liian pienet vaatteet.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mutta ko pitää olla se omakotitalo ja kakarat ja koirat, kun muillakin on. Siellä sitten pyöritään stressaantuneena kun miestä ei kesäverhojen vaihto kiinnosta.
Joko luovutte tuosta keskiluokkaisesta ja keskinkertaisesta omakotitalo-muu-sonta-idyllistä ja elätte sinkkuina tai ostatte idyllin ja ylläpidätte sitä. Ei se marinalla tai keskustelemalla miksikään muutu.
Kiitos loistavasta kiteytyksestä. Näinhän se menee. Omat valinnat.
Jos ei paukut riitä siihen koko helapaskaan, niin sitten vaan tyydytään vähempään.
🇺🇦🇮🇱
Olen tässä juuri huomannut, että mieheni muuttui todella kylmäksi ja vihamieliseksi ja kehitti riidan pikkuasiasta, kun aloitin yhden ison paljon työtä, keskittymistä ja henkistä panosta vaativan projektin. Mies vihoittelee jo useampaa päivää ja ikäänkuin mykkäkouluilee. Aiemmin hän on voinut vastaavassa tilanteessa jatkaa sitä vaikka kuinka monta viikkoa, jopa kuukausia.
Päätin olla välittämättä, sillä projektini on minulle tosi tärkeä ja haluan onnistua siinä. Kyllä tuo miehen kylmyys silti haittaa fokusta selvästi, se on ihan ylimääräinen hajottava tekijä tilanteessa nyt. Ihan kuin hän suunnilleen vastustaiso onnistumistani siinä, vaikka onnsanallisesti aiemmin tpivonut menestystä. Ristiriitaista.
Luulen että mies todellisuudessa vastustaa verisesti sitä, että koko olemassaoloni ei nyt pyöri hänen ympärillään, eikä hän ole huomioni keskipiste. Ehkä sen toinen nimitys on sitten tuo tunnetyö. Mies ei hyväksy, että teen nyt vähemmän tunnetyötä hönen hyväkseen ja keskityn omaan projektiini, omaksi hyväkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näiden keskusteluiden jälkeen saa olla niin tyytyväinen omaan mieheen. Meillä menee kaikki puoliksi sen mukaan mistä asioista enemmän tykätään. Kumpikin hoitaa omien sukulaistensa lahjat ja yhteydenpidot, mies useimmiten ideoi ja tekee ruuat ja imuroi, minä pesen keittiön ja vessan. Kumpikin huolehtii oman pyykkinsä ja tiskit, mies tosin käynnistää koneet. Minä hoidan ja ideoin arjen tekemiset, raha-asiat, säästöt/sijoitukset, auton ja veneen huollot ja mies kaikki lomajärjestelyt lentoineen, hotelleineen ja retkineen jne. En ikinä olisi suostunut vähempään. Miksi teette yhtään mitään miehen puolesta ja annatte asioiden tapahtua epätasa-arvoisesti?
Näin se pitäisikin mennä. Minä olin luullut ihan toisin. Nyt kun tiedän paremmin, osaan muuttaa toimintaani. Huomasin yksi päivä ihan puheessanikin nämä asenteen. Puhun meidän talosta, mutta hellasta puhuin "minun hella", niinkuin keittiö olisi naisen valtakuntaa. Nuo pienet asenteet vaikuttaa taustalla. Samoin olen huomannut työelämässäkin tätä asennetta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.
Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!
Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.
Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.
Ap
Ymmärrän lasten lahjat, mutta että aikuisia ihmisiä tarvitsee lahjoa? Me viedään miehen kanssa kummankin isovanhemmille itsepoimittuja marjoja pakkaseen, äidilleni ostetaan aina sisarusten kanssa yhteislahja ilman vävyjä ja miniöitä, mies ei osta isälleen lahjoja. Ollaan muutenkin sovittu ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja eli sisarukset ei osta lahjoja toisilleen eikä äiti meille. Naurettavaa hommaa ottaa stressiä aikuisten ihmisten lahjomisesta.
Yleensä jos järjestetään syntymäpäiväjuhlat, on tapana viedä lahja ellei nyt juhlittava ole asiaa kieltänyt. Menettekö sedän seitsemänkymppisille kahta kättä heiluttaen? Tai rippijuhliin, lakkiaisiin, häihin? Joululahjoista on helppo luopua aikuisten kesken (toki joku ne lastenkin lahjat hankkii) ja viettämättömät synttäritkin menevät vaikka onnittelusoitolla, mutta muitakin juhlia on ja kulttuurissamme on aika erikoista mennä juhliin vieraaksi ilman lahjaa (tai jos on vaikka kutsuttu syömään, on yleensä hyviin tapoihin kuuluvaa viedä vaikka viinipullon tai kukkia isäntäväelle). En tiedä voiko hyviä tapoja nyt ihan vain naisten höösäämiseksi kutsua.
Tämä. Ja kun kyse ei ole pelkästään lahjoista, vaan muustakin tunnetyöstä joka usein on naisen vastuulla. Lahjat ny on vain yksi ilmentymä siitä.
Ap
Että harmittaa kun miesten tekemättömyys käännetään niin usein naisen syyksi. Joko mahdollistat sluibailun tai vaadit liikoja.
Meillä on mm. jäänyt lasten synttärit kokonaan järjestämättä kun siirsin niistä ennakolta vastuun miehelle. Myös eräs viranomaiskokonaisuus jäi kokonaan hoitamatta, kun miehen piti ottaa siitä "koppi". Tämä oli lapseen liittyvää, ja lapsen tulevaisuuden kannalta merkityksellinen kokonaisuus. No, olen paikannut molempia jälkikäteen sen minkä olen voinut. Lopetin myös käytännössä siivoamisen, ja asuimme kuukausia järjettömän sotkun keskellä. Ei voinut kutsua kylään ketään. Tositarina. En suostu ottamaan vastuuta puolison tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Eli tällainenkin metavastuu tulisi naisena kantaa? Ei kiitos. Hän joko tekee tai ei tee, mutta kumpikaan käytösmalli ei ole seurausta minun tekemisistäni tai sanomisistani. Aikuinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.
Ap
Miten sä jaksat katsella tuollaista miestä?
Olen ihan tosissani luullut, että tällaista sen nyt vain kuuluu olla. En tiedä, onko tämä jotenkin yleisempää alempien tuloluokkien perintöä, mistä me molemmat olemme lähtöisin. Minun lapsuuden perheessäni asenne ainakin elää voimakkaana, ja sisarukset siirtävät asennettaan heidän lapsiinsa (tyttölapsilta odotetaan ainoastaan osallistumista kotitöihin, sekä oikeanlaista hillittyä käytöstä yms).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä naiset kiltisti suostuu tuollaiseen. En ymmärrä minsi, mutta eihän se tilanne täällä vinkumalla parane.
Miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa? Arki on tuskaa, mutta väkisin ollaan parisuhteessa. No jokainen voi tehdä omat valintansa.Toisenlaisia miehiä on hyvin vähän. Mies saattaa esittää alkuun tasapuolista, mutta totuus paljastuu usein myöhemmin suhteen aikana, kun nainen on saatu kiikkiin kauniilla lupauksilla.
Meilläkin miehen oma kämppä oli todella siisti. Se hurmasi minut. Ja suhteen aluksi siivosi ja laitteli ruokaa ja keskusteltiin henkeviä. Mutta se kaikki jäi, ja nyt saan melkein taistella oikeuksistani. Tiedän että olen ollut osaltani myötävaikuttamassa, kun olen luullut että näin nämä parisuhteet nyt vain toimii. Mutta kun asiasta on ollut keskustelua, niin ymmärrän toisin. Molemmat sukupuolet on aikuisia ihmisiä, ja jos on yhdessä hankittu asunto, ja yhteisymmärryksessä ollaan parisuhteessa, niin silloin molemmilla on tasaiset vastuut arjesta ja parisuhteen huollosta.
Ap
Lapsia tai ei, naisten ajatukset alkaa pyöriä kodin ympärillä. Ulkoiset asiat, kodin siisteys, sisustus jne tuntuvat tärkeämmiltä. Ottavat itse roolin jota sitten eivät haluakaan muutamien vuosien kuluttua. Ap, oletko pohtinut yhtä paljon koulutustasi ja uralla etenemistä kuin kotiasioita? Näistä metatöistä tehdään jotain elämää suurempaa jotka uuvuttavat terveet, nuoret naiset oli lapsia tai ei. Meillä nuo jaettiin, kahdesta urasta ja kahdesta lapsesta selvittiin aivan ilman kitinöitä, ilman muuta se vaati järjestelmällisyytä ja vastuun jakamista. Mutta sitähän oppii töissä. Monet miehet ovat johtavissa asemissa, parisuhteessa miehillä keskimäärin se parempi palkka ja vastuullisempi työ. Olisiko tuo metatyö naisen kompensaatiota kokea itsensä tärkeäksi? Ja koska oikeaa johtajakoulutusta ja kokemusta ei ole, tuhrataan siihen paljon aikaa ja vaivaa, palkintona passiivis-agressiivinen "alainen" (mies) ja epäonnistunut projekti? Noita "satoja" pikkuasioita joita kertyy metatyössä hoidettavaksi tai johdettavaksi ja joista miehet eivät kykene ottamaan vastuuta eikä suoriutumaan vaikka töissään vastaavat huomattavasti isommista ja vaativammista asioista, miten tämä nyt ei minusta oikein kuulosta uskottavalta? Mutta elämänsähän saa elää tavallaan, vaikka sitten joulukorteista stressaamalla.
Sepäs se onkin. Ehkä naisten urakehitys tyssääkin siihen, kun väsyvät vastuuseen kotona ja työssä. Näin oli ainakin minulla. Suurimmat riidat kotitöistä käytiin, kun olin eräässä projektissa vastuussa ja pikkupomona. Töissä oli jo haastetta, mutta että kotonakin olisi pitänyt tehdä kaikki. Tienasinkin enemmän. Tällä ei minulle ollut muuten mitään väliä kuka tienaa ja mitä, mutta se että kävimme molemmat kokoaika töissä, ja minä jouduin silti täysivastuuseen kodista (lompakkolois jankkaajille!). En jaksanut enää kotona, enkä töissäkään kunnolla, projekti meni melkolailla mönkään ja nyt on urakehitys aika tökkääntynyt (en voi syyttää miestä, mutta tuolla kaikella oli kyllä oma osuutensa etten jaksanut täysipainoisesti hoita projektia). En kaipaa mitään kompensaatioita ja haasteita, kaipaan sitä että toinenkin ottaa vastuun meidän yhteisestä arjesta! Se ei ole oikein, että nykyaikana, molemmat aikuiset käy töissä, mutta silti toinen hoitaa suurimman vastuun kodista. On hoidettava viikkosiivoukset, harvemmin siivottavat, laskut, ruokaa joka päivä useammalle aterialle (myös pizzan tilaus on suunniteltava ja toteutettava metatyöasia), on vakuutuksia ja ties mitä muuta pikkusälää jota ihmisten arkeen nyt kuuluu.
Miten nainen voi jaksaa keskittyä molempiin? Helppo kai miehillä on johtoasemissaan olla skarppina ja keskittyä urakehityksiin ja lisäkoulutuksiin, jos toinen hoitaa suurimman osan kodista!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.
Ap
Miten sä jaksat katsella tuollaista miestä?
Olen ihan tosissani luullut, että tällaista sen nyt vain kuuluu olla. En tiedä, onko tämä jotenkin yleisempää alempien tuloluokkien perintöä, mistä me molemmat olemme lähtöisin. Minun lapsuuden perheessäni asenne ainakin elää voimakkaana, ja sisarukset siirtävät asennettaan heidän lapsiinsa (tyttölapsilta odotetaan ainoastaan osallistumista kotitöihin, sekä oikeanlaista hillittyä käytöstä yms).
Ap
Oma tausta on keskiluokkainen. Ihan samaa menoa oli meilläkin. Isä oli poissaoleva ja äiti oli se perheenpää, joka hoiti kaiken. Aikuisena on ollut todella vaikea totutella siihen, että puolisoon oikeasti voi tukeutua, koska hän on halukas tekemään oma-aloitteisesti asioita.
Kommentoin sitä kun muka ei lahjoja tarvitse lainkaan hankkia - no, hankkiihan teilläkin joku vaikka porukkalahja olisikin ja myös kortin, ruusun ja rahan. Olen ulkoistanut itseni miehen suvun lahjakuvioista, hän hoitaa ne itse eli meillä ei ole ongelmaa, mutta ärsyttää kun väitetään että lahjoista voi kokonaan luopua ja mennä vain tyhjin käsin kylään.