Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap siis muistuttaa miestään esimerkiksi siitä onko tämä muistanut ostaa lahjan äidilleen. Kohtelet häntä kuin lasta tai lemmikkiä tai muuten vajaata. Miksi ihmeessä hän siis myöskään käyttäytyisi muuten kun nainen tuon mahdollistaa. Kun mies vielä enemmän heittäytyy niin ap ostaa sen lahjankin lopulta. 

Sanoin että tämä on ensimmäinen vuosi kun teen näin. Siksi muistutan miestä, kun välitän hänestä. Tiedän, että hän ei itsekseen näin hetkessä muista/tajua, että hänen hommansa on hankkia se lahja, ja kannattaa tehdä se hyvissä ajoin eikä viimeisenä päivänä ruuhkassa. Sanoin, että tiedostan olevani mahdollistaja, ja nyt opettelen siitä pois. Lahjaa en todellakaan osta, saa mies itse selitellä, jos ei ensi vuonna ole sukulaisiaan muistanut, tai sitten pajautan minä tämän pahoitellen sukulaisille (tajuavat olla syyttämättä minua, kun kuitenkin niin tekisivät).

Tällaisia neuvoja annetaan monessakin "mies"-keskustelussa. Että naisen pitää valmistella asiaa jotenkin miehen puolesta, miestä verrataan johonkin vajaaälyiseen, lapsentasoiseen, lemmikkiin, johonkin kuitenkin, joka ei ole tasa-arvoisesti naisen kanssa verrattavissa. Myös monissa siivous-keskusteluissa tämä sama asenne on tullut ilmi, kuinka miehelle täytyy tehdä siivouslukkareita niinkuin lapselle, tai palkita toiminnastaan kuin koiraa. Tämä on se asenne jota täytyy muuttaa.

Ap

Älä lankea selittämiseen ja neuvomiseen. Siitä on vaikea päästä eroon ja se on aivan sairaan ärsyttävää.

Äitini on niitä naisia jotka ovat aina huolehtineet kaikesta. Koska on ollut pakko.

Ja se huolehtiminen ja muistuttelu vaan jatkuu ja jatkuu vaikka nuorin lapsistaan on jo 45 v ja mieskin on kuollut 20 vuotta sitten.

Pakko vaan on saada huolehtia, vaikka väkisellä.

Kun miehen perään ei voi katsoa niin kiusaa sitten aikuisia, keski-ikäisiä lapsiaan. Tunkee nenänsä joka paikkaan ja neuvoo ja muistuttelee. Aivan kaikesta, jopa lasten puolisoiden sukulaisten merkkipäivistä. Soittelee harva se päivä milloin milläkin asialla. Lähetitkö lahjan anopille, oletko muistanut maksaa laskut, sinne portaiden alle kertyy pölyä sieltä pitää imuroida...

Se on niin raivostuttavaa että meinaa pää räjähtää.

Mutta äiti vaan kuittaa kaiken sillä, että hän välittää ja huolehtii, kun eihän me välttämättä huomata tai tajuta maksaa niitä laskuja tai imuroida portaiden alta. Mikään sanominen ei auta. Saatana 😠

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.

Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.

Että ärsyttää näin yksin elävänä naisena lukea tällaista valittamista. Olisit käynyt ostamassa tarpeeksi korkeat tikkaat ja laittanut heti sen palovaroittimen kattoon, etkä odotellut miehen laittavan. Rautakaupoista (toki joistakin muistakin kaupoista) saa ostettua monen eri korkuisia tikkaita, moneen eri tarpeeseen, joten ihan turhaa kitinää sulta nyt. Juttu olisi saanut tekijänsä, jos olisit vain viitsinyt tarttua toimeen. Aloitekyky sulla on tasoa 0, kun taas laiskuus tasoa 10.

Minä olen 166cm pitkä ja yltän laittamaan kattoon tarpeen vaatiessa ihan mitä vaan. Tuskin teillä nyt sentäs missään 4-10 metriä korkealla katto on, vaan perus n. 3 metriä. 

Tulee mieleen yks mun tuttu nainen perheineen. Hän oli päättänyt, että miehen  piti hankkia yhteen huoneeseen jotain tiettyä mattoa. Perheen äiti kävi jatkuvasti tässä kaupassa missä mattoa myydään, mies ei taas koskaan käynyt siellä, eikä asioinut siellä päinkään missä kauppa sijaitsee. Äiti odotti n. vuoden, että mies hankkisi mattoa, mutta ei voinut koskaan kaupassa käydessään sitä ostaa, koska oli päättänyt, että se oli miehen tehtävä. Lopulta kai äiti osti sitä, mutta ihan naurettava keissihän tuo oli kaikenkaikkiaan.

No ehkä tässä ei nyt ollutkaan kyse miten pieni ja helposti itse hoidettavissa oleva asia on, vaan se että toinenkin tekisi joskus jotain. Olen itse huomannut, että jos aina ahkerana tarttuu toimeen, eikä oleta toisen koskaan tekevän mitään, niin niin se myös on, toinen ei tee koskaan mitään. Sen korjaaminen onkin sitten hankalampi homma yleensä, kuka nyt saavutetuista eduista luopuisi. Näennäisesti molemmat vaikuttaa pikkuhommilta jotka voisi hoitaa itse, mutta kuvitteleppa nuita vastaavia arkeen useampia. Näin kärjistetysti jos ajattelee, niin siinä onkin naisella paljon odottelua, että koska se mies hoitaa lupaamansa asian. Monta asiaa, jotka nainen sitten näppäränä itse hoitaa, mies myhäilee kun taas pääsi helpolla. Tällainen kuva siitä ainakin tulee. Ihan naurettavaahan tuo on, mutta sekin on jokin yleinen "miesten jippo". Siis jokin tyhmän ja laiskan leikkiminen, joka toistuu monissa keskusteluissa ja olen tällaisia tapahtumia myös itse todennut. Mies ei jaksa nostaa persaustaan penkistään jotta vaihtaisi vauvan vaipat, vaan tietää väsytystaktiikan toimivan että vaimo vaihtaa. Mies ei enää "osaa" käyttää pyykkikonetta, joten vaimon "pitää" hoitaa homma. Poikkeuksiakin siis on, mutta nämä asiat toistuu niin monet kerrat, monessa eri yhteydessä että se on jo ihan oma ilmiönsä. Silloin ei auta kuin kova kovaa vastaan. Periaatteessa sinkkunahan olisi helpompaa, kuin "taistella" miehen kanssa oikeuksistaan ja että toinen hoitaa arkea myös panoksellaan.

Ap

No just näin tätä tarkoitinkin. Vai aloitekyky 10 ja laiskuustaso 0? No juupa juu, peruskotitöiden lisäksi kontolle tosiaan jää kokonaan lastenhoito+tuollaiset pikkutehtävät. Oliko tosiaan liikaa vaadittu, että herra tosiaan olisi edes sen yhden jutun tehnyt, kun lupasi ja häneltä olisi käynyt se paljon helpommin. Itse olen 156cm, niin kyllä se vaan on hankala ylettyä perustuolin päältä kurkottelemaan katolle. Piti laittaa yksi laatikko siihen vielä. Miksi hemmetissä pitäisi hankkia kalliit tikkaat, jotka olisi pitänyt rahdata julkisilla lastenvaunujen kanssa kotiin vain palovaroittimen asentamista varten, kun toinen voisi ihan kuule helposti tuolin päältä ruuvata sen yhden ruuvin ja vääntää se varoitin paikalleen? Miksi kaikesta pitäisi aina vaan selviytyä itse yksin ja toinen vaan makaa sohvalla älyluurinsa kanssa?

Aika uskomatonta, että kahdella aikuisella voi olla kotitöitä riitelyksi asti. Siivoamisen voi hoitaa niin, että laitetaan ajastimeen 15 minuuttia ja se aika molemmat siivoavat nopeasti. Näin tulee työt tasattua hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.

Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!

En ota vastaan kummin velvoitteita, en osta sukulaisille mitään lahjoja ja synttäreille nappaan Alkosta viinipullon. Elämästä saa tosi helppoa tai tosi vaikeaa ihan omien halujensa mukaan.

t. eri (mies)

Miksi miinukset? Perustella, jos olette eri mieltä.

Meillä kumpikaan ei lähettele mitään joulukortteja tai-lahjoja.

Hyvin on mennyt näin. Kukaan ei ole tullut valittamaan siitä.

Samoin emme välitä jouluhässäkästä.

Ostimme yhden rosollilaatikon ja sillipurkin (vesta).

Ja kahvin kanssa muutaman joulutortun. Muuten ruoka oli sitä  tavallista kasvista.

Muuten, mistä tuo "tunnetyö" termi on ilmaantunut? Merkillinen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kasvatuksessa sama asia, ja varsinkin turvallisuus asioissa. Jos on mies laittanut lapsen liian vähissä vaatteissa ulos, niin siitä tulee valitus naiselle.

...

Kuinka moni lapsi olisi edes elossa ilman niitä kammottavia olentoja nimeltään naiset, jotka huolehtii jopa turvallisuudesta, hygieniasta jne? Miettikää sitä, kun taas jaksatte valittaa miten kauheita naiset on.

Tässä sinulle mitalli. 

Naiset osaavat tehdä yksinkertaisista asioista helkutin vaikeita ja sitten taputtelevat toisiaan selkään hienoista suorituksista. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini saattaa puhelimessa varmistaa minulta, olenko muistanut ruokkia miestäni. Siis niinkuin jotain koiraa.

Tälle oli pakko nauraa, mutta voisin hyvin kuvitella oman äitini sanovan jotain samanlaista. Hän kun ruokkii isäni ja veljeni, ja ainakin isä voisi hyvinkin riutua aliravittuna lopun ikäänsä, jos näin ei tapahtuisi. Ruokakaupassa isäni ei ole käynyt koskaan itse, vaan on muuttanut suoraan äidin ruokapöydästä vaimon ruokapöytään. Aika tyypillistä varmasti 40-luvulla syntyneillä miehillä.

Sanoisin varmaan tuossa tilanteessa, ettei mieheni ole mikään ruokittava lemmikkieläin, vaan osaa itse ruokkia itsensä, jos vatsa alkaa kurnia.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että naiset ottavat hoitaakseen ihan turhia velvollisuuksia. Niin minäkin aluksi. Nykyään en lähete kenellekään joulu- ja syntymäpäivämuistamisia, en laita ruokaa, en siivoa, en pese pyykkiä. Enkä myöskään keskustele mistään tai ole pahemmin edes paikalla. No, asiat sitten eivät hoidu tai hoituvat ontuen mutta eipä se minun napaani kaivele. Naiset vaan kuvittelevat, että kaikki pitää olla hallinassa.

Ymh, ei meilläkään äiti oikein jaksanut huolehtia "turhista jutuista" eikä isäkään. Esimerkiksi terveelliseen ruokavalioon ei panostettu, joten välipalaksi kaivoimme kaapista aina keksejä, karkkeja yms. Teini-iän kieppeillä tämän herkkujen jatkuvan puputtamisen takia kertynyt ylipaino johti minulla 15 vuotta kestäneeseen bulimiaan ja siskollani ahmimishäiriöön, jonka takia ylipainoa on yhä sairaalloisen paljon.

Näin lapsettomana ovi viellä "perseillä" ihan miten sattuun, mutta siinä vaiheessa kun on lapsia, niin se kasvuympäristö kyllä vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja myös nämä ajattelemattomat mallit siirtyy. Jossain määrin kai koulin miestä isyyteen, jos koskaan hankitaan lapsia. Olen kyllä kaiken tämän tietoisuuden ja erilaisten keskustelujen takia päätynyt miettimään, tahdonko sittenkään lapsia. Vielä voi veisata viis monestakin asiasta, mutta lapsiperheessä asia on ihan eri.

Ap

Jos et selviä kahden lapsettoman aikuisen huusholllin hoidosta, et tule selviämään lasten kanssa. Älä tee lapsia.

Luin jostain neuvon, ettei kannata hankkia lapsia, kuin vain jos jaksaisi yksin hoitaa niitä. Koska eihän sitä koskaan tiedä. Puoliso voi vaikka sairastua tai lapsi voi olla erityislapsi tms. Sitä neuvoa olen nyt noudattanut. Itse huushollin hoito ei ole se rankka asia, vaan asenteet. Se että sinut ja sinun tekemä työ otetaan itsestäänselvänä. Näissä keskusteluissa aina kulkee se "tiskikoneen napin painaja"-mies, joka vertaa kuinka helppoa on laittaa vain tiskikone päälle nappia painamalla. Kun se ei ole se pelkkä nappi, ja pelkkä tiskikone, vaan siihen kuuluu useampiakin työvaiheita ja jos yksi hoitaa aina ne vaiheet, niin se alkaa ottaa pidemmän päälle aivoon. Se ei ole se huushollin hoito, vaan omista oikeuksista kiinni pitäminen, että toinenkin hoitaa osuutensa. Jos et ole koskaan kokenut, niin ole onnellinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.

Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!

En ota vastaan kummin velvoitteita, en osta sukulaisille mitään lahjoja ja synttäreille nappaan Alkosta viinipullon. Elämästä saa tosi helppoa tai tosi vaikeaa ihan omien halujensa mukaan.

t. eri (mies)

Miksi miinukset? Perustella, jos olette eri mieltä.

Joulurituaalit on standardisoitu, joten et saa ymmärrystä.

Meillä vietettiin samanlainen joulu, kuin sinäkin.

Oikeastaan joulu ei eronnut mitenkään muusta. Itsekin olin töissä koko "juhlan". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Meillä on tuota ihan käytännössä muutaman kerran testattu kun olen ollut sairauden takia kyvytön osallistumaan mihinkään.

Siinä käy joka kerta niin, että koti ajautuu valtavaan kaaokseen.

Tavarat eksyvät lattioille ja ja yleensäkin avoimille vaakatasoille röykkiöiksi ja mies alkaa valittamaan että meillä on liikaa tavaraa.

Tuo kaikki näyttää hyvin selkeästi sen työn minkä teen itse ihan huomaamatta kaiken muun työn ohessa. En huomaa sitä tekemistä itsekään.

Mies on ihana ja tekee oma-alotteisesti kotitöitä. Imuroi, pesee pyykkiä, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia jne.

Kaappien mysteeri vaan ei aukene hänelle.

Sama kaappiongelma myös meillä. Mies ei jotenkin tajua, että yhtälailla järjestys on hänen vastuullaan. Minun aloitteesta on saatettu yhdessä sopia joillekkin esineille säilytyspaikkaa. Mutta aina yleensä käy niin, että mies ei muista sitä. Kyselee minulta, että minne MINÄ ne asiat järjestin, vaikka siis yritin että yhdessä tämä asia päätetään. Pitäisi jotenkin nimikoida laatikoita, että mies niitä hoksaisi paremmin, mutta tämäkin idea ja organisointi taas tulisi minulta ja taas minä olen miehen silmissä se, joka hallitsee kaapit ja laatikot ja piilottelee ja siirtelee tavaroita. On joskus sanonut jotakuinkin näin kun turhautumistaan ei löytänyt jotain omaa kampettaan. :D

Ja meillä ei edes ole niin paljoa tavaraa, tai isoa taloa.

Ap

Onhan se hirveän kiva että etsit miehen puolesta tavaroita. Minäkin tykkään kun mies osallistuu tavaroitteni etsimiseen. Ei siihen oikeasti kukasn pakota. Välillä vastataan että en tiedä, yhtä hyvin löydät sen itsekkin tai etsiä sen pitää minunkin.

Lakatkaa neuvomasta tavaroiden paikkoja. Muutamien etsintäharjoitusten jälkeen oppii tyhmempikin mies. Toiston kautta saattaa tavarat vahingossa eksyä takaisin paikoilleen jopa miesten toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Heh. Jo kahdeksan sivua kynnysmattojen vinkumista tilanteestaan. Toki voitte jaktaa toisen passaamista tai sitten miettiä, että haluatteko olla vielä tuossa parisuhteessa. Mutta onhan se nyt paljon arvokkaampaa jatkaa hampaat irvessä ja vinkua miehen laiskuudesta täällä. 

Ai jaa. Minulle on huokailtu, että on minulla ihana puoliso, kun tekee ruokaa ja siivoaa. Hyvä ettei mitallia annettu ja useamman eri ihmisen toimesta. Siis ollaan melko normaali pariskunta. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että yhä yhteiskunnassa on nämä sovinistiset arvot vallalla. Ne kuuluu muuttaa. Ne on näennäisesti pieniä asioita, mutta kertautuessaan suuria ja elämään vaikuttavia. Niinkuin työelämässä nuo naisen eurot ja ylipäätään palkkaamiset jos pamahtaa paksuksi. Ja kotona ne on nämä meta- ja tunnetyöt.

Nämä antamani esimerkit on pieniä asioita arjessa. Voi olla, että siellä ruudun takana on joku, joka joskus parin vuoden päästä hoksaa jotain samanlaista. Minäkin elin mielestäni tasa-arvoisessa suhteessa erittäin pitkään. Kunnes hoksasin että ei ole tasa-arvoista tai naisen asia olla vastuussa kaikesta siivouksesta, sukulaisten muistamisista ja kodin järjestyksestä ja ties mistä. Ja ehkä myöhemmin silmäni aukeavat jollekkin muulle.

Vasta silmääni pisti pahasti, kuinka anoppi aina kattoi ruokapöydän. Appi ei tehnyt asian eteen elettäkään. Se koko kuvio on tähän asti sujunut niin kuin hyvin esitetty sulava teatteri, niin etten ole koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos mulle sanotaan, että jostain asiasta huomauttaminen on nalkuttamista, niin se on merkki siitä, että puhettani ei oteta vakavasti ja on aika nostaa kierroksia sille tasolle, että tulen taatusti kuulluksi. En siis kerta kaikkiaan hyväksy itseni mitätöintiä.

Olen nyt myös oppinut tämän. Aiemmin ajattelin, että se oli jotenkin validi kommentti. Että vedän liikaa pulttia jostain pikkuasiasta ja minulla ei ole oikeutta. Sittemmin opin, että jos toinen ei hoida osuuttaan siivouksesta, niin siitä sanominen ei ole nalkutusta, se on oikeutettua! Ja siis nimenomaan vielä kauniisti sanominen monta kertaa; tämän opettelin kun ajattelin että "nalkutus" on jotenkin kiinni äänensävystä ja sanavalinnoista.

Ap

Ihanaa yleistystä taas aloittajalta.

Ja jos aloittajan urakehitys vaarantuu pitsan tilaamisesta niin hohhoijaa. 

Vierailija kirjoitti:

AP on selkeästi joku kruunua havitteleva marttyyri. Vinkuu ja valittaa, mutta ilmeisesti miehellä on sen verran hyvä palkka ettei halua erota? 

Nyt vasta ensimmäinen lompakkolois-kommentoija! Sanoin tuossa aiemmin, että tienasin paremmin kuin mies. Nyt tienataan saman verran. Mutat sillä ei ole minulle yhtään mitään väliä! Näillä jankkaajilla sille näyttää olevan kovastikin väliä. Olen naimisissa miehen kanssa, en hänen lompakon. Jos raha kiinnostaisi, olisin vetänyt urani johonkin rahakkaampaan suuntaan, enkä mennyt parisuhteeseen laisinkaan ja asunut askeettisesti säästäen sitä rahaa. Mitä järkeä.

Nyt ei ole kyse miehestäni, vaan yleisistä asenteista ja siitä että nämä ilmiöt ei ole vielä niin näkyviä, kuin niiden kuuluisi olla. Se että kuulin niistä, muutti minulla elämän suuntaa. Muuten varmaan asuisin jossain ylisuuressa omakotitalossa, ja olisin miehen toiveesta vääntänyt jo useamman mukulan ja lenkittäisin miehen haluamaa koiraa illat ja hinkkaisin sitä valtavaa kotia. Nyt tiedän ne sudenkuopat joihin voin joutua ja pystyn näkemään ja puolustamaan oikeuksiani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa yleistystä taas aloittajalta.

Ja jos aloittajan urakehitys vaarantuu pitsan tilaamisesta niin hohhoijaa. 

Eiku ruuan pitää olla ravitsevaa. Aloittajan tarkoittamaa, eikä miehen haluamaa.

Vierailija kirjoitti:

Täytyykin ottaa puheeksi vaimon kanssa hänen saamattomuutensa näissä metahommissa. Ei ole tehnyt mitään lasten harrastusten eteen, vaan minä olen hoitanut kaikki ilmoittautumiset, maksut jne. Lomamatkat päätän ja maksan minä. Kouluasioista tietää jotain, mutta minä hoidan olen hoitanut kaikki valinnaisten ilmoittautumiset yms. Minä kuskaan lapset hammaslääkäriin. Joulukorttikuvan ottaminen, korttien tilaus ja lähettäminen on minun vastuulla. Jne. 

No toisaalta eipä nuo nyt kovinkaan haastavia asioita ole, joten ei aiheuta stressiä.

Parempi puhua kuin katkeroitua. Nyt on helppo, jos ajatus on vielä tuo että ei stressaa. Siinä vaiheessa kun pinna kiristyy, niin sitä järkevää keskustelua on hankalampi saada aikaiseksi. Tilanne voi myös kumuloitua niin, että vähitellen teet aina vain enemmän ja enemmän, vastuu hiljakseen kasvaa. Niinkuin se sanonta sammakosta kattilassa, ei se huomannut että sitä vähitellen keitettiin elävältä.

Lapsienkin kannalta on hyvä opettaa tasa-arvoista suhdetta, että joku ei vain ole vapaamatkustajana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miehen mielestä minun pitäisi vapaapäivänä laittaa tiskit hänen puolestaan. Ei hänkään laita.

Keksin miljoona parempaa tekemistä joten en tosiaan laita. Ehkä synttäreillä jos nätisti pyytää. Se tai poskeen, saa valita.

Meilläkin jostain syystä minun vapaapäiväni arkena ovat siivous- ja pyykkipäiviä, mies oikein kyselee kun tulee töistä että mitäs olet täällä tehnyt tänään.. hänellä on vapaata viikonloppuisin jolloin hän lepää ja harrastaa, minä olen silloin töissä.

Vierailija kirjoitti:

 Nyt tiedän ne sudenkuopat joihin voin joutua ja pystyn näkemään ja puolustamaan oikeuksiani.

Ap

Nuo pitää juurikin tiedostaa ja välttää sitä kautta, pitää myös tiedostaa, että juuri kukaan EI arvosta sitä kotityön tekijää, oli se sitten mies tai nainen, niin se ensisijainen kotitöiden tekijä on aina halveksittu, perheessä ja yhteiskunnassa yleensäkin.

Tarkoitan siis sitä, että yleensä se onneton huijattu kotityön tekijä luulee jossakin syvässä sisimmässään, että joku jossakin arvostaa sitä. Siihen vielä tyssääntynyt ura ja palkkakehitys, joka antaa sille toiselle taloudellisen vallan, seurauksena jatkuva halveksunta ja toisen vallan alla oleminen.

Keskimääräinen länsimainen nainen käyttää vuosistaan palkattomaan lapsityöhön noin 18 vuotta, ja miehen, sekä omien vanhempien hoitamiseen keskimäärin 17 vuotta, se on yhteensä 35 vuotta palkatonta työtä.

Miksi pitää väkisin asua yhdessä? Kahden itsenäisen ihmisen parisuhde toimii aina paremmin kuin tuollainen kompromissien ja kiukuttelun täyteinen kahden elämän yhdistäminen yhdeksi. Ihan turhaa jokin kotitöistä riitely. Kumpikin hoitakoon kotinsa kuten parhaaksi näkee.