Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Vaikka se niin karulta kuulostaa niin meillä minä halusin lapsia (2 kpl) joten kyllä minä ihan mieluusti kannan isomman taakan niiden hoidosta. Mies oli sitä mieltä että hän olisi tyytyväinen elämäänsä ilmankin lapsia. Taloudellinen vastuu kannetaan toki samall tavalla, mies rakastaa lapsia ja viettää niiden kanssa paljon aikaa, mutta itse hoidan vaate- ja tarvikeostokset ja suunnittelen asiat. Ennen lapsia mies halusi ison koiran, sanoin suoraan että hankkikoot mutta vastuu koirasta on sitten hänen ja niinhän se menee että mies hoitaa koiran ulkoilutuksista pääosan, hoitaa koiran ruoat ja eläinlääkärikäynnit ja sitten ne korvien puhdistukset ym. Tämä toimii meillä eikä aiheuta kummallekaan katkeruutta.

Näiden keskusteluiden jälkeen saa olla niin tyytyväinen omaan mieheen. Meillä menee kaikki puoliksi sen mukaan mistä asioista enemmän tykätään. Kumpikin hoitaa omien sukulaistensa lahjat ja yhteydenpidot, mies useimmiten ideoi ja tekee ruuat ja imuroi, minä pesen keittiön ja vessan. Kumpikin huolehtii oman pyykkinsä ja tiskit, mies tosin käynnistää koneet. Minä hoidan ja ideoin arjen tekemiset, raha-asiat, säästöt/sijoitukset, auton ja veneen huollot ja mies kaikki lomajärjestelyt lentoineen, hotelleineen ja retkineen jne. En ikinä olisi suostunut vähempään. Miksi teette yhtään mitään miehen puolesta ja annatte asioiden tapahtua epätasa-arvoisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.

Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!

Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.

Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.

Ap

Ymmärrän lasten lahjat, mutta että aikuisia ihmisiä tarvitsee lahjoa? Me viedään miehen kanssa kummankin isovanhemmille itsepoimittuja marjoja pakkaseen, äidilleni ostetaan aina sisarusten kanssa yhteislahja ilman vävyjä ja miniöitä, mies ei osta isälleen lahjoja. Ollaan muutenkin sovittu ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja eli sisarukset ei osta lahjoja toisilleen eikä äiti meille. Naurettavaa hommaa ottaa stressiä aikuisten ihmisten lahjomisesta.

Yleensä jos järjestetään syntymäpäiväjuhlat, on tapana viedä lahja ellei nyt juhlittava ole asiaa kieltänyt. Menettekö sedän seitsemänkymppisille kahta kättä heiluttaen? Tai rippijuhliin, lakkiaisiin, häihin? Joululahjoista on helppo luopua aikuisten kesken (toki joku ne lastenkin lahjat hankkii) ja viettämättömät synttäritkin menevät vaikka onnittelusoitolla, mutta muitakin juhlia on ja kulttuurissamme on aika erikoista mennä juhliin vieraaksi ilman lahjaa (tai jos on vaikka kutsuttu syömään, on yleensä hyviin tapoihin kuuluvaa viedä vaikka viinipullon tai kukkia isäntäväelle). En tiedä voiko hyviä tapoja nyt ihan vain naisten höösäämiseksi kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Yleensä siinä käy niin että naiset odottaa naisten hoitavan asian. Ei miessukulaiset syyllistä ketään vaikka eivät saisikaan lahjoja.

Meillä mies ihmetteli miksei hänen isovanhempansa ole lähettäneet tänä vuonna joulukorttia, niinkuin aikaisempina vuosina. Samalla lailla olisi tullut ihmetystä jos ei olisi saanut lahjaa sieltä. Silti tässä vastalahjan ja korttien vastuu oli minulla. Ja tässä "teen yksin joulun" keskustelussa lapset ja mies odotti joulua ja lahjoja ja ihmetteli niiden perään.

Ap

Miksi vastalahjoista vastuu on sinulla? Itse olisin varmasti kysynyt mieheltä onko hän lähettänyt korttia isovanhemmille. Ja käsenyt ehkä miestä menemään katsomaan isovanhempia jos vaikka ovat jo siinä kunnossa että joulukorttien lähettäminen on jäänyt.

En ollut aiemmin edes tajunnut tätä. Tiedän miten typerältä se kuulostaa. Nykyään siis saatan muistuttaa miestä, että hankkii lahjan, mutta siinä se. Loppu vastuu jää miehelle, voin kyllä auttaa ideoinnissa. Tänä vuonna oli ensimmäinen joulu, kun hoksasin asian, ja jätin yhden lahjan vastuun hänelle. Nyt muistutan vielä äitinsä syntymäpäivistä. Seuraava askel on se, että en muistuta, vaan saa muistaa itse.

Mutta on paljon tällaisia näennäisesti pieniä asioita, joita olen kuvitellut olevan naisen vastuulla. Äitini saattaa puhelimessa varmistaa minulta, olenko muistanut ruokkia miestäni. Siis niinkuin jotain koiraa. Tällaiset asenteet periytyy, ja niitä on paljon ja varmasti monella muullakin. Nyt keskustelujen myötä osaan kyseenalaistaa asenteitani.

Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta  sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta  sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.

Ap

Miten sä jaksat katsella tuollaista miestä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä naiset kiltisti suostuu tuollaiseen. En ymmärrä minsi, mutta eihän se tilanne täällä vinkumalla parane.

Miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa? Arki on tuskaa, mutta väkisin ollaan parisuhteessa. No jokainen voi tehdä omat valintansa.

Toisenlaisia miehiä on hyvin vähän. Mies saattaa esittää alkuun tasapuolista, mutta totuus paljastuu usein myöhemmin suhteen aikana, kun nainen on saatu kiikkiin kauniilla lupauksilla.

Meilläkin miehen oma kämppä oli todella siisti. Se hurmasi minut. Ja suhteen aluksi siivosi ja laitteli ruokaa ja keskusteltiin henkeviä. Mutta se kaikki jäi, ja nyt saan melkein taistella oikeuksistani. Tiedän että olen ollut osaltani myötävaikuttamassa, kun olen luullut että näin nämä parisuhteet nyt vain toimii. Mutta kun asiasta on ollut keskustelua, niin ymmärrän toisin. Molemmat sukupuolet on aikuisia ihmisiä, ja jos on yhdessä hankittu asunto, ja yhteisymmärryksessä ollaan parisuhteessa, niin silloin molemmilla on tasaiset vastuut arjesta ja parisuhteen huollosta.

Ap

Lapsia tai ei, naisten ajatukset alkaa pyöriä kodin ympärillä. Ulkoiset asiat, kodin siisteys, sisustus jne tuntuvat tärkeämmiltä. Ottavat itse roolin jota sitten eivät haluakaan muutamien vuosien kuluttua. Ap, oletko pohtinut yhtä paljon koulutustasi ja uralla etenemistä kuin kotiasioita? Näistä metatöistä tehdään jotain elämää suurempaa jotka uuvuttavat terveet, nuoret naiset oli lapsia tai ei. Meillä nuo jaettiin, kahdesta urasta ja kahdesta lapsesta selvittiin aivan ilman kitinöitä, ilman muuta se vaati järjestelmällisyytä ja vastuun jakamista. Mutta sitähän oppii töissä. Monet miehet ovat johtavissa asemissa, parisuhteessa miehillä keskimäärin se parempi palkka ja vastuullisempi työ. Olisiko tuo metatyö naisen kompensaatiota kokea itsensä tärkeäksi? Ja koska oikeaa johtajakoulutusta ja kokemusta ei ole, tuhrataan siihen paljon aikaa ja vaivaa, palkintona passiivis-agressiivinen "alainen" (mies) ja epäonnistunut projekti? Noita "satoja" pikkuasioita joita kertyy metatyössä hoidettavaksi tai johdettavaksi ja joista miehet eivät kykene ottamaan vastuuta eikä suoriutumaan vaikka töissään vastaavat huomattavasti isommista ja vaativammista asioista, miten tämä nyt ei minusta oikein kuulosta uskottavalta? Mutta elämänsähän saa elää tavallaan, vaikka sitten joulukorteista stressaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että naiset ottavat hoitaakseen ihan turhia velvollisuuksia. Niin minäkin aluksi. Nykyään en lähete kenellekään joulu- ja syntymäpäivämuistamisia, en laita ruokaa, en siivoa, en pese pyykkiä. Enkä myöskään keskustele mistään tai ole pahemmin edes paikalla. No, asiat sitten eivät hoidu tai hoituvat ontuen mutta eipä se minun napaani kaivele. Naiset vaan kuvittelevat, että kaikki pitää olla hallinassa.

Itse en halua tuollaista elämää. Eikä mieskään. Valittaa kyllä sotkusta, ja varsinkin silloin aikanaan kun ei siivonnut. Ei koskaan tehnyt sille mitään, vaikka neuvoin että asialle voi myös itse tehdä jotain. Ja jos en keskustele tai halaile miestä, niin tästäkin tulee heti kommenttia kuinka etäinen olen. Siis vastuut näistä lyödään minulle. Nyt osaan tietoisesti taistella tätä ajatusta vastaan, että vastuu on molemmilla.

Ap

Ap siis muistuttaa miestään esimerkiksi siitä onko tämä muistanut ostaa lahjan äidilleen. Kohtelet häntä kuin lasta tai lemmikkiä tai muuten vajaata. Miksi ihmeessä hän siis myöskään käyttäytyisi muuten kun nainen tuon mahdollistaa. Kun mies vielä enemmän heittäytyy niin ap ostaa sen lahjankin lopulta. 

Noihin vanhempainvapaisiin liittyen, joku mainitsi miten niitä voisi jakaa toisin. Millainen olisi maailma ja erotilastot, jos kummallakin olisi esim puol vuotta yhteistä vauvalomaa heti vauvan synnyttyä? Sen jälkeen puoliks tai miten vaan. Tuo on se hetki, johon kannattaa panostaa. Nyt tällainen läpsystä vaihto-meinki eliminoi sen tärkeimmän: perheen. Puhumattakaan siitä, miten äidit ajetaan himaan kun ei ole päiväkotipaikkaa tai riittävän lähellä. Puhumattakaan siitä, että muutto kaupungin sisällä tehdään mahdottomaksi.

Mut joo. Jakakaa vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.

Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!

Anoppi ehkä suuttuisi jos ei saisi lahjaa appi ei sitä edes huomaa. Kummilasten vanhemmista ei onneksi kukaan pidä lahja-automaattina mutta jos pitäisi niin suurella todennäköisyydellä se on lapsen äiti joka niin olettaa.

Yleisesti lahjat lähdään huomaavaisuuden osoituksena toista kohtaan, ja yleensä niillä on sillä mittarilla merkitystä. Niinkuin jokin linnanjuhlien asuetiketti. Eihän siihen kukaan kuole, jos Susanna Koski menee turkissomisteissa linnanjuhliin, mutta se nähdään emäntää kohtaan todella töykeänä, ja yleisesti monen halveksimana tekona. Tai muuten pukukoodia rikkoen (taiteilijat on poikkeuksia jotka vahvistaa säännön). Tästä katsoen miehillä on enemmän niitä oikeuksia olla poikkeuksia lahja- ja muistamisrintamalla.

Ap

Ymmärrän lasten lahjat, mutta että aikuisia ihmisiä tarvitsee lahjoa? Me viedään miehen kanssa kummankin isovanhemmille itsepoimittuja marjoja pakkaseen, äidilleni ostetaan aina sisarusten kanssa yhteislahja ilman vävyjä ja miniöitä, mies ei osta isälleen lahjoja. Ollaan muutenkin sovittu ettei aikuisten kesken vaihdeta lahjoja eli sisarukset ei osta lahjoja toisilleen eikä äiti meille. Naurettavaa hommaa ottaa stressiä aikuisten ihmisten lahjomisesta.

Yleensä jos järjestetään syntymäpäiväjuhlat, on tapana viedä lahja ellei nyt juhlittava ole asiaa kieltänyt. Menettekö sedän seitsemänkymppisille kahta kättä heiluttaen? Tai rippijuhliin, lakkiaisiin, häihin? Joululahjoista on helppo luopua aikuisten kesken (toki joku ne lastenkin lahjat hankkii) ja viettämättömät synttäritkin menevät vaikka onnittelusoitolla, mutta muitakin juhlia on ja kulttuurissamme on aika erikoista mennä juhliin vieraaksi ilman lahjaa (tai jos on vaikka kutsuttu syömään, on yleensä hyviin tapoihin kuuluvaa viedä vaikka viinipullon tai kukkia isäntäväelle). En tiedä voiko hyviä tapoja nyt ihan vain naisten höösäämiseksi kutsua.

Setien, enojen ja tätien sukusynttäreille hankitaan aina sisarusporukalla lahjat, miehen puolen sukujuhlissa (pl. Lähisukulaiset) ei juuri käydä koska miestä ei hirveästi kiinnosta ja asutaan ihan toisella puolella Suomea. Rippijuhliin ja lakkiaisiin annetaan kortti, rahaa ja ruusu. Häihin hankitaan joko kaveriporukalla yhteislahja, ostetaan lahjalistalta tai annetaan rahaa jos niin on toivottu ja tämäkin niin että se hoitaa kumman kavereista tai sukulaisista on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Aloitusta lukiessani tajusin, että meillä meta- ja tunnetyötä tekee mies enkä minä. Miehen siisteysstandardit ovat paljon korkeammat kuin itselläni. Esim. tänäänkin töistä tullessaan tarttuu varmasti samantien imuriin ja imuroi kissanhiekat pois lattialta (minusta sitä ei siinä enää ole, sillä putsasin jo sihvelillä).

Meillä on työnjako kotitöiden suhteen, mutta mies tekee usein minunkin osuuteni "kun se nyt meni tässä samalla näppärästi kun pääsin vauhtiin, ei hätää". Hoitaa ruokahuollon kokonaan ja pitää huolta yleisestä siisteydestä; putsaa pöytiä, siirtää kerran käytetyt vaatteet piiloon kaappeihin tai ainakin viikkaa ne nätisti makuuhuoneeseen. Muistuttelee laskuista, tulevista eräpäivistä, rahatilanteen muutoksista, mun sukulaislasten synttäreistä ja siitä, ettei lahjoja ole vielä hankittu. Tulee kanssani niitä ostamaan ja maksaa osuutensa. Illanistujaisten jälkeen kerää pullot, tölkit ja muut roskat pusseihin ennen nukkumaanmenoa. Itselleni ei tulisi moinen aamuyöllä edes mieleen.

Puhuu aktiivisesti tunteistaan silloinkin kun minä en näe keskusteluun syytä, ja huolehtii että käymme säännöllisesti treffeillä, ettei yhteiselo ole pelkkää kotona jumittamista.

Tajuan nyt olevani aikamoinen sika. Ehkä voisin tänään itse imuroida ne näkymättömät kissanhiekat ennen kuin mies tulee kotiin (mulla etäpäivä).

Olen tainnut löytää melkoisen helmen.

Sinulla on melkoinen helmi! Teillä on kuin roolit kääntynyt päälaelleen. Muista myös tehdä oma vastuusi parisuhteessa, jotta toinen ei rasitu, väsy ja katkeroidu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Yleensä siinä käy niin että naiset odottaa naisten hoitavan asian. Ei miessukulaiset syyllistä ketään vaikka eivät saisikaan lahjoja.

Meillä mies ihmetteli miksei hänen isovanhempansa ole lähettäneet tänä vuonna joulukorttia, niinkuin aikaisempina vuosina. Samalla lailla olisi tullut ihmetystä jos ei olisi saanut lahjaa sieltä. Silti tässä vastalahjan ja korttien vastuu oli minulla. Ja tässä "teen yksin joulun" keskustelussa lapset ja mies odotti joulua ja lahjoja ja ihmetteli niiden perään.

Ap

Miksi vastalahjoista vastuu on sinulla? Itse olisin varmasti kysynyt mieheltä onko hän lähettänyt korttia isovanhemmille. Ja käsenyt ehkä miestä menemään katsomaan isovanhempia jos vaikka ovat jo siinä kunnossa että joulukorttien lähettäminen on jäänyt.

En ollut aiemmin edes tajunnut tätä. Tiedän miten typerältä se kuulostaa. Nykyään siis saatan muistuttaa miestä, että hankkii lahjan, mutta siinä se. Loppu vastuu jää miehelle, voin kyllä auttaa ideoinnissa. Tänä vuonna oli ensimmäinen joulu, kun hoksasin asian, ja jätin yhden lahjan vastuun hänelle. Nyt muistutan vielä äitinsä syntymäpäivistä. Seuraava askel on se, että en muistuta, vaan saa muistaa itse.

Mutta on paljon tällaisia näennäisesti pieniä asioita, joita olen kuvitellut olevan naisen vastuulla. Äitini saattaa puhelimessa varmistaa minulta, olenko muistanut ruokkia miestäni. Siis niinkuin jotain koiraa. Tällaiset asenteet periytyy, ja niitä on paljon ja varmasti monella muullakin. Nyt keskustelujen myötä osaan kyseenalaistaa asenteitani.

Miehen mielestä näyttää yhä olevan kodin järjestys myös minun vastuulla. Olemme vasta muuttaneet. Tavarat on muutossa tyrkätty vain joihinkin kaappeihin jotta  sai pois lattioilta. Tämä siis miehen aloitteesta. Nyt mies kyselee minulta minne olen laittanut mitäkin hänen tavaaransa (en ole koskenut niihin) ja miksi olen järjestänyt eteisen kaapin niin huonosti (pikku tavarat yhdessä vain lyöty siihen). Olen yrittänyt saada hänelle läpi ajatusta, että hänkin voi järjestää kaapin mieleisekseen, mutta siinä vaiheessa mies lyö oven kiinni ja ongelman sen taakse.

Ap

Tärkeintä on osata kysenalaistaa omia asenteita ja toki myös tiedostaa mistä ne syntyy. Tai onko odotukset omiani vai jonkun toisen. Perinteet voi olla ihan hyviä jos ne toimii myös minun elämässä mutta jos ne vain aiheuttaa ahdistusta niistä kannattaa luopua.

Itse en yleensä auta miestä missää lahjojen ideoinnissa tms. jos hän ei sitä kysy. Aika harvoin kysyy. Oikeastaan useammin minä kysyn asioista miehen mielipidettä. Ratkaisusta vastuu toki on minulla vaikka mies olisi mielipiteensä siihen sanonut. Enkä minä ota vastuulleni miehen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä vaikka hän olisi minun mielipidettäni asiaan kysynyt.

Anopille ja myös miehelle itselleen olen joskus tainnut todeta että hän (mies) osaa kyllä itsekin käydä kaupassa ja huolehtia syömisistään, onneksi se ei ole minun vastuullani.

Vierailija kirjoitti:

AP ei näytä ymmärtävän mikä naisen tarkoitus maailmankaikkeudessa onkaan.

Siis jälleen kerran: naisen paikka on kotona, hoitaa siellä lapsia ja palvella miestään.

Naisen paikka ei ole edesvaastuullisuutta vaativissa työtehtävissä tai jossakin virassa jossa hän kuvittelee olevansa äijä.

Tämän todistaa historia ja kaikki kokemukset esim. viimeisten 50 vuoden ajalta; kun siitä ei nyt vaan tule mitään.

Kiljua ja huutaa voi niin kuin fémakoille tyypillistä ja päälle voi tanssia vaikka tasajalka tanssin, mutta totuus on, pysyy ja säilyy.

Mihin tuollainen "totuus" on kirjoitettu? Paitsi siis sinun päähäsi :D Ärsyttääkö että naiset käyvät töissä ja elävät vapaasti täällä Suomessa? No voi voi sinua, koita kestää - tai jos et kestä niin ole hyvä ja muuta esim. johonkin muslimimaahan, suosittelen sinulle Afganistania josta löydät varmasti oman paikkasi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.

Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.

Mietipä ihan vakavasti tilannetta, jossa mies ottaisi sinun paikkasi: päättäisi tarvitaanko palovaroitin, päättäisi mihin se laitetaan ja koska se laitetaan. Tuon varmaan hyväksyisit vaikka tekisi sinulta kysymättä. Siirrä sitten sama malli useampaan muuhun hoitamaasi asiaan: hyväksyisitkö, että mies hoitaisi joululahjat ja joulukortit omalla tyylillään (nykyään aika harvat nuorehkot ihmiset noita harrastavat)? Sanoit että hoidatte kodin sisustuspäätökset yhdessä, mieti jos roolit olisivat kuitenkin toisin (onko hänen tehtävä sanoa joo ja maksaa sinun päätöksillesi)? Entä jos hän ottaisi liidin ruokahuollosta, siivouksesta, suhteista sukulaisiin, kykenisitkö oikeasti ja aidosti antaamaan sen hänelle? Vai oletko, kuten aika monet naiset, kuitenkin sisäisesti tyytyväinen tähän 50-luvun malliin, jossa koti on "naisen valtakunta", jossa hän tekee ne päätökset - ja nykymallin mukaan kuitenkin vaatii miehen osallistumista tekemisiin 50-50 mallilla. Miesten rooli perheessä nykyään näyttää hieman kummalliselta: tuo huomattavasti enemmän rahaa talouteen, sinulle vieritetään paljon vastuita osallistumisesta kodin tehtäviin - mutta annetaan hyvin vähän päätöksentekovaltaa asioista, enemmän suoria määräyksiä. Ainakin itse en olisi kovin onnellinen tuollaisessa roolissa, olisitko sinä, ap? Ja PS Amerikkalainen malli on aika kaukana suomalaisesta, tuskin auttaa ymmärtämään ongelmiasi kotona, luepa vaikka Laura Saarikosken viimeisin kirjoitus HSn sivuilta https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html .

Voi kun mies ottaisikin nuin paljon vastuuta! Kun ongelma on siinä, että ei ota ja vastuu on yleensä naisella. Vähintäänkin sitä toiminnan organisointia odotetaan naiselta, ja se on metatyötä. Meillä mies hoiti palovaroittimet. Nyt hoksasin, että yksi ei vilku ollenkaan, ja kysyin hoitiko hän sen. Ei muistanut, ei tarkistanut. Minulla on sama homma kuin aikaisemmalla kirjoittajalla, varoitin on korkealla, ja se olisi miehen pidempänä helpompi hoitaa. Mies ei ole näkyvästi tuolla päätään sen jälkeen vaivannut, itselläni se on ollut jo pariin otteen mielessä, mutta olen odottanut toimiiko mies asian suhteen ensin. Pakko varmasti mennä muistuttelulinjalle, tai ottaa itse koppi asiasta.

Sisustus hoidetaan yhdessä, ja mies ei todellakaan sano joo ja maksa, vaan jopa kiistellään millainen sohvapöytä laitetaan ja tehdään sitten KOMPROMISSI ja maksetaankin vielä puoliksi. Näin se pitäisi mennä.

Jos sinusta tuntuu että et saa tehdä päätöksiä perheessäsi, niin ehkä siihen o jokin syy? Et ole ottanut sitä vastuuta? Itse näkisin tämän aika isona tekijänä. Meillä mies yritti tämän työttömyysjaksoni jälkeen leimautua tyhmäksi, että ei osaa käyttää pyykkikonetta yms. Miksi sitä nyt saaduista eduista luopuisi. Ja sitä metatyötä ei juuri näe, niinkuin aiemmin sanoin.

Ja siksi tästä keskustellaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kenenkään ei ole pakko pariutua ja itse olette ne ukkonne valinneet. Miksi olette tyytyneet tuollaiseen välttävään mieheen, ettekä halunneet parempaa. Ei voi tulla enää 5 vuoden jälkeen yllätyksenä, että toinen ei siivoa kovinkaan ahkerasti.

Meillä mies siivosi ja puhui. En varta vasten etsinyt itselleni miestä, joka elää läävästi, ei puhu tunteistaan ja vastuuttaa naista. Se päätyi tuohon, ja tiedän että olen ihan yhtälailla osa ongelmaa. Kyse on yhteiskunnasta ja niistä malleista joita meille annettaan. Keskustelemalla näitä asioita tuodaan valoon, ja tietoisuuden kautta niihin voi vaikuttaakin jotenkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitusta lukiessani tajusin, että meillä meta- ja tunnetyötä tekee mies enkä minä. Miehen siisteysstandardit ovat paljon korkeammat kuin itselläni. Esim. tänäänkin töistä tullessaan tarttuu varmasti samantien imuriin ja imuroi kissanhiekat pois lattialta (minusta sitä ei siinä enää ole, sillä putsasin jo sihvelillä).

Meillä on työnjako kotitöiden suhteen, mutta mies tekee usein minunkin osuuteni "kun se nyt meni tässä samalla näppärästi kun pääsin vauhtiin, ei hätää". Hoitaa ruokahuollon kokonaan ja pitää huolta yleisestä siisteydestä; putsaa pöytiä, siirtää kerran käytetyt vaatteet piiloon kaappeihin tai ainakin viikkaa ne nätisti makuuhuoneeseen. Muistuttelee laskuista, tulevista eräpäivistä, rahatilanteen muutoksista, mun sukulaislasten synttäreistä ja siitä, ettei lahjoja ole vielä hankittu. Tulee kanssani niitä ostamaan ja maksaa osuutensa. Illanistujaisten jälkeen kerää pullot, tölkit ja muut roskat pusseihin ennen nukkumaanmenoa. Itselleni ei tulisi moinen aamuyöllä edes mieleen.

Puhuu aktiivisesti tunteistaan silloinkin kun minä en näe keskusteluun syytä, ja huolehtii että käymme säännöllisesti treffeillä, ettei yhteiselo ole pelkkää kotona jumittamista.

Tajuan nyt olevani aikamoinen sika. Ehkä voisin tänään itse imuroida ne näkymättömät kissanhiekat ennen kuin mies tulee kotiin (mulla etäpäivä).

Olen tainnut löytää melkoisen helmen.

Sinulla on melkoinen helmi! Teillä on kuin roolit kääntynyt päälaelleen. Muista myös tehdä oma vastuusi parisuhteessa, jotta toinen ei rasitu, väsy ja katkeroidu.

Ap

Lupaan petrata! Ehkä tää alotus toimii herätyksenä. :)

/37

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.

Ei kyse ole välttämättä mistään siisteystasoeroista. Jotkut asiat on vain tehtävä. Esim. tällainen pieni juttu, joka vain odotti tekijäänsä ties kuinka saamarin kauan. Mä siis olin pyytänyt miestä useaan otteeseen asentamaan palovaroittimen kattoon. Lähinnä siksi, koska hän on pidempi ja se olisi siksi hänelle helpompaa. Mä odotin noin vuoden ja nyt sitten viimein kävi eräs pieni tulipalovahinko, joka meidän onneksi huomattiin ajallaan, mutta siinä sen taas näkee, että kannattaisi se varoitin asentaa. Laitoin sen nyt sitten itse jotenkin kurkotellen ihme viritelmien päällä seisoen, kun ei tuo yks voi vaan mitään saata*a tehdä täällä. Tällaisia pikku juttuja on paljon. Kaikki on aina vain mun harteilla tässä.

Mietipä ihan vakavasti tilannetta, jossa mies ottaisi sinun paikkasi: päättäisi tarvitaanko palovaroitin, päättäisi mihin se laitetaan ja koska se laitetaan. Tuon varmaan hyväksyisit vaikka tekisi sinulta kysymättä. Siirrä sitten sama malli useampaan muuhun hoitamaasi asiaan: hyväksyisitkö, että mies hoitaisi joululahjat ja joulukortit omalla tyylillään (nykyään aika harvat nuorehkot ihmiset noita harrastavat)? Sanoit että hoidatte kodin sisustuspäätökset yhdessä, mieti jos roolit olisivat kuitenkin toisin (onko hänen tehtävä sanoa joo ja maksaa sinun päätöksillesi)? Entä jos hän ottaisi liidin ruokahuollosta, siivouksesta, suhteista sukulaisiin, kykenisitkö oikeasti ja aidosti antaamaan sen hänelle? Vai oletko, kuten aika monet naiset, kuitenkin sisäisesti tyytyväinen tähän 50-luvun malliin, jossa koti on "naisen valtakunta", jossa hän tekee ne päätökset - ja nykymallin mukaan kuitenkin vaatii miehen osallistumista tekemisiin 50-50 mallilla. Miesten rooli perheessä nykyään näyttää hieman kummalliselta: tuo huomattavasti enemmän rahaa talouteen, sinulle vieritetään paljon vastuita osallistumisesta kodin tehtäviin - mutta annetaan hyvin vähän päätöksentekovaltaa asioista, enemmän suoria määräyksiä. Ainakin itse en olisi kovin onnellinen tuollaisessa roolissa, olisitko sinä, ap? Ja PS Amerikkalainen malli on aika kaukana suomalaisesta, tuskin auttaa ymmärtämään ongelmiasi kotona, luepa vaikka Laura Saarikosken viimeisin kirjoitus HSn sivuilta https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html .

Voi kun mies ottaisikin nuin paljon vastuuta! Kun ongelma on siinä, että ei ota ja vastuu on yleensä naisella. Vähintäänkin sitä toiminnan organisointia odotetaan naiselta, ja se on metatyötä. Meillä mies hoiti palovaroittimet. Nyt hoksasin, että yksi ei vilku ollenkaan, ja kysyin hoitiko hän sen. Ei muistanut, ei tarkistanut. Minulla on sama homma kuin aikaisemmalla kirjoittajalla, varoitin on korkealla, ja se olisi miehen pidempänä helpompi hoitaa. Mies ei ole näkyvästi tuolla päätään sen jälkeen vaivannut, itselläni se on ollut jo pariin otteen mielessä, mutta olen odottanut toimiiko mies asian suhteen ensin. Pakko varmasti mennä muistuttelulinjalle, tai ottaa itse koppi asiasta.

Sisustus hoidetaan yhdessä, ja mies ei todellakaan sano joo ja maksa, vaan jopa kiistellään millainen sohvapöytä laitetaan ja tehdään sitten KOMPROMISSI ja maksetaankin vielä puoliksi. Näin se pitäisi mennä.

Jos sinusta tuntuu että et saa tehdä päätöksiä perheessäsi, niin ehkä siihen o jokin syy? Et ole ottanut sitä vastuuta? Itse näkisin tämän aika isona tekijänä. Meillä mies yritti tämän työttömyysjaksoni jälkeen leimautua tyhmäksi, että ei osaa käyttää pyykkikonetta yms. Miksi sitä nyt saaduista eduista luopuisi. Ja sitä metatyötä ei juuri näe, niinkuin aiemmin sanoin.

Ja siksi tästä keskustellaan.

Ap

Eikö kannattaisi aidosti keskustella kotona palstalla valittamisen sijaan? Tämä marina ei taida auttaa, katkeroittaa vain. Tosiasia on, että kaikissa parisuhteissa muodostuu roolit, toinen tekee enemmän sitä toinen tätä. Missään ei kai ole kirjoitettu, että naisen pitää vastata kodista, pakottaako mies vai uiko nainen itse tuohon rooliin? Uiko myös siihen elätettävän rooliin jättämällä oman urakehityksensä toissijaiseksi ja keskittymällä "metatöihin" ja muihin verukkeisiin? Jos oikeasti mies hankkii enemmän, tekee pitempää päivää ja perhe/pari nauttii yhdessä tuloista miten se nainen tilanteessa kantaa kortensa kekoon? Ratkaiskaa ongelmanne tai erotkaa ja hoitakaa kaikki yksin, ei tarvitse tapella ja katkeroitua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että naiset ottavat hoitaakseen ihan turhia velvollisuuksia. Niin minäkin aluksi. Nykyään en lähete kenellekään joulu- ja syntymäpäivämuistamisia, en laita ruokaa, en siivoa, en pese pyykkiä. Enkä myöskään keskustele mistään tai ole pahemmin edes paikalla. No, asiat sitten eivät hoidu tai hoituvat ontuen mutta eipä se minun napaani kaivele. Naiset vaan kuvittelevat, että kaikki pitää olla hallinassa.

Ymh, ei meilläkään äiti oikein jaksanut huolehtia "turhista jutuista" eikä isäkään. Esimerkiksi terveelliseen ruokavalioon ei panostettu, joten välipalaksi kaivoimme kaapista aina keksejä, karkkeja yms. Teini-iän kieppeillä tämän herkkujen jatkuvan puputtamisen takia kertynyt ylipaino johti minulla 15 vuotta kestäneeseen bulimiaan ja siskollani ahmimishäiriöön, jonka takia ylipainoa on yhä sairaalloisen paljon.

Näin lapsettomana ovi viellä "perseillä" ihan miten sattuun, mutta siinä vaiheessa kun on lapsia, niin se kasvuympäristö kyllä vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja myös nämä ajattelemattomat mallit siirtyy. Jossain määrin kai koulin miestä isyyteen, jos koskaan hankitaan lapsia. Olen kyllä kaiken tämän tietoisuuden ja erilaisten keskustelujen takia päätynyt miettimään, tahdonko sittenkään lapsia. Vielä voi veisata viis monestakin asiasta, mutta lapsiperheessä asia on ihan eri.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä ap! Ja kuvio muuttuu huomattavasti hankalammaksi lasten myötä. Jos päättää lopettaa vaikka kaverilahjojen ostamisen, muiden kuin omien pyykkien pesemisen tai lasten treeneihin kuskaamisen, niin kärsijänä on lapsi. Siinä vaiheessa on paljon vaikeampi muuttaa työnjakoa ja rooleja.

Vierailija kirjoitti:

Tässä vasta oli keskustelu mammasta, joka oli aina tehnyt joulun yksin. Perhe vaati että hän tekisi taas joulun, mutta hän ei jaksanut vaan pyysi toistuvasti perhettä apuun (tässäkin kieroutunut ajatus, perhettä auttamaan äitiä joka laitetaan vetovastuuseen yhteisestä joulusta!). Kommentteihin tuli useasti, kuinka äidin nyt vaan pitäisi tehdä niin. Jos kyseessä olisi ollut mies, näitä kommentteja tuskin olisi tullut. Vaan naiselta oletetaan vastuu. Epäsiististä kodista yleensä oletetaan, että nainen ei ole siivonnut. Sama ruuanlaitoista ja leipomisista, vaikak näissä kyllä "hyväksytään" useammin vastuu myös mieheltä. Miehet ei koskaan nalkuta, tämä sanonta käytetään vain naisten toistuvista sanomisista, jonka tarkoitus on mitätöidä puheenaihe ja puhuja. Se on täsmäase jolla saa toisen hiljaiseksi, nalkuttaminen nähdään "turhana" toimena ja lapsellisena, oli asia mikä tahansa. Itse kuulin nalkuttavani, kun toistuvat kerrat olin kauniisti pyytänyt miestä siivoamaan asian, jonka hän oli luvannut. Ja tähän pieneen normaaliin viikkosiivoukseen kuuluvaan osaan olin antanut monia päiviä aikaa. Jos asetelma olisi ollut toisinpäin, myös reaktiot olisi heti erilaiset. Mies ei nalkuta, ja siivoava mies nähdään mahtavana uroona, ei aikuisena tasavertaisena puolisona, joka hoitaa vain oman osuutensa niinkuin nainen.

Ap

Tämä! Ja moni tarina kertoo, että äitiyslomalla työnjako yleensä muuttuu. Siihen asti vastuut jakava mies muuttuukin yhtäkkiä lapsen asemaan, joka välttelee töitä ja vastuuta lasten hoidosta. Tämä voi näkyä myös ihan hienovaraisina asioina, juurikin metatyön tasolla. Mies ei huolehdi koska lapsi tarvitsee uusia vaatteita, ja kärsijänä on lapsi. Tai että on säähän sopivat vaatteet. Tai eräs mamma kertoi kuinka mies ei huolehtinut lapselle eskariin oikeita varusteita. Oletan että rutiinitkin on aika tärkeitä lapsiperheissä, ja niistäkin on usein vastuussa äiti ja niihin liittyy paljon työtä. Koska syödään, mitä syödään, milloin aletaan valmistautua nukkumaan jne.

Ap

Ap, sulla on todellinen, iso ongelma.

Se olet sinä!