Paniikkikohtaukset parisuhteen vuoksi

Myrkillinen, epäterve suhde ja silti roikut siinä = läheisriippuvainen. Sinun kehosi kertoo paniikkikohtauksilla, että ei halua olla tossa tilanteessa, kuuntele ja usko siis itseäsi.  Muista, että hän on aikuinen mies,  ei mikään lapsi jota tarvitsisi rakastaa vaikka mikä olisi. Kun ukko kohtelee kun paskaa, niin pellolle vaan paskiainen. Maailmassa on n. 3,5 miljardia miestä, ei lopu miehet kesken vaikka yhdestä eroatkin. Eikös sun seurusteluhistoriakin jo sen kerro?

Mietin asiaa yön yli ja tulin siihen tulokseen, etten USKALLA lähteä. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut tällaista, vaan erot ovat sujuneet siististi. Nyt mies on liki vuoden sättinyt, haukkunut, vähätellyt ja saanut suuttumiskohtauksia ja tehnyt minusta sitä kautta henkilön, joka pelkää häntä. Ja jos nyt sanoisin, että haluan erota, niin siitä hän vasta suuttuisikin, enkä enää saisi häntä lepytettyä, kuten suhteessa ollessa saan ennemmin tai myöhemmin.

Niin, sori vaan että olen näin tyhmä, mutta fakta on, että mä pelkään. - ap

Osaan tuohon samaistuu, kuitenkin tilanteeni eroaa sillä, että ex poikaystäväni käytti huumeita ja oli epävakaa käytökseltään...

Milloin mistäkin mua syytettiin, sätittiin, haukuttiin ja etsi musta vikoja... Puhuin exän kanssa vakavasti että nyt loppuu huumeiden käyttö koska sen käytös pelotti mua... Olin nuori ja tyhmä jäin tähän parisuhteeseen silti, vaikka mun piti lähteä...

Exäni meni korvaushoitoon ja vannoi että lupaa ei ota huumeita, no oli ilman pari viikkoo kunnes huomasin exäni käytöksessä samaa kuin olisi vetäsyt huumeita... Silmät pyöreinä väitti ei ole mitään ottanut, sitkun ärähdin ni exä myönsi ja sanoi "pelkäsin sun reakointia" ihan hyvä että pelkäsi nimittäin suutuin vielä enemmän... Jankutin monta kertaa erosta ja exä vannoi kivet sekä kuut lopettavansa, mutta lopulta sitten päätin että lähden koko helvetin parisuhteesta... Ja siitä parisuhteesta on jättänyt jäljen... Olen vieläkin katkera itselleni miksi en lähtenyt heti, kun tiesin miehen käyttävän huumeita... Olin nuori ja sinisilmäinen hölmö että luulin exä muuttuisi mut paskan vitut...

Joten... Lähde itsekin jo ajoissa... Sua kaduttaa myöhemmin ja paljon...

Vierailija kirjoitti:

Mietin asiaa yön yli ja tulin siihen tulokseen, etten USKALLA lähteä. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut tällaista, vaan erot ovat sujuneet siististi. Nyt mies on liki vuoden sättinyt, haukkunut, vähätellyt ja saanut suuttumiskohtauksia ja tehnyt minusta sitä kautta henkilön, joka pelkää häntä. Ja jos nyt sanoisin, että haluan erota, niin siitä hän vasta suuttuisikin, enkä enää saisi häntä lepytettyä, kuten suhteessa ollessa saan ennemmin tai myöhemmin.

Niin, sori vaan että olen näin tyhmä, mutta fakta on, että mä pelkään. - ap

Eihän sinun tarvitse saada häntä enää lepytettyä, jatkatte vaan eri suuntiin. Ei tuo mies anna sinulle mitään hyvää. Ainakaan enää.

Kun minulle puhkesi paniikki ja läheisriippuvuus, kaikki energiani kohdistui mieheen. Minulla oli pakonomainen tarve saada suhde korjattua entiselleen ja se meni vain pahemmaksi. Se vaati älyllisen ymmärryksen ja työtä, että aloin ajatella itseäni ja omaa hyvinvointiani ja pääsin eroon pakkomielteestä.

Hitsi. Tajusin tämän ketjun myötä, että saan paniikkikohtauksia ainoastaan miehen ollessa kotona. Kun hän oli töissä toisella paikkakunnalla ei tullut paniikkikohtauksia.

Vierailija kirjoitti:

Hitsi. Tajusin tämän ketjun myötä, että saan paniikkikohtauksia ainoastaan miehen ollessa kotona. Kun hän oli töissä toisella paikkakunnalla ei tullut paniikkikohtauksia.

Todella ikävä kuulla :( Mulla kans kesti kauan tajuta, että nää johtuu suhteesta, hain pitkään syytä muualta.

Miksi olla huonossa suhteessa? Mun yksi kaveri on raiskattu poikaystävän toimesta eikö silti eroa. Kaikki kunnioitus mennyt.

N22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin asiaa yön yli ja tulin siihen tulokseen, etten USKALLA lähteä. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut tällaista, vaan erot ovat sujuneet siististi. Nyt mies on liki vuoden sättinyt, haukkunut, vähätellyt ja saanut suuttumiskohtauksia ja tehnyt minusta sitä kautta henkilön, joka pelkää häntä. Ja jos nyt sanoisin, että haluan erota, niin siitä hän vasta suuttuisikin, enkä enää saisi häntä lepytettyä, kuten suhteessa ollessa saan ennemmin tai myöhemmin.

Niin, sori vaan että olen näin tyhmä, mutta fakta on, että mä pelkään. - ap

Eihän sinun tarvitse saada häntä enää lepytettyä, jatkatte vaan eri suuntiin. Ei tuo mies anna sinulle mitään hyvää. Ainakaan enää.

Kun minulle puhkesi paniikki ja läheisriippuvuus, kaikki energiani kohdistui mieheen. Minulla oli pakonomainen tarve saada suhde korjattua entiselleen ja se meni vain pahemmaksi. Se vaati älyllisen ymmärryksen ja työtä, että aloin ajatella itseäni ja omaa hyvinvointiani ja pääsin eroon pakkomielteestä.

Osaatko sanoa, mistä tuo pakonomainen tarve sulla johtui? Onko sulla antaa mitään muita käytännön vinkkejä mulle? :/ - ap

Ihmetyttää alapeukkujen määrä, teettekö itse aina kaiken oikein ja täydellisesti ja ennakoiden? Joo, niin miehenikin olettaa minun tekevän.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

"fyysisesti aivot sanoo".

Ei ristus.

Ap googlaappa narsismi ja narsistien uhrit. netissä on varmasti apua saatavilla!

sitten annan neuvon jota en juuri koskaan anna: lopeta suhde! rakastuit narsistiin ja niin on käynyt monille muillekin mutta takaan että sairastut vain itse lisää jos jatkat suhdetta! lisäksi elämäsi menee hukkaan huonossa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin asiaa yön yli ja tulin siihen tulokseen, etten USKALLA lähteä. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut tällaista, vaan erot ovat sujuneet siististi. Nyt mies on liki vuoden sättinyt, haukkunut, vähätellyt ja saanut suuttumiskohtauksia ja tehnyt minusta sitä kautta henkilön, joka pelkää häntä. Ja jos nyt sanoisin, että haluan erota, niin siitä hän vasta suuttuisikin, enkä enää saisi häntä lepytettyä, kuten suhteessa ollessa saan ennemmin tai myöhemmin.

Niin, sori vaan että olen näin tyhmä, mutta fakta on, että mä pelkään. - ap

Eihän sinun tarvitse saada häntä enää lepytettyä, jatkatte vaan eri suuntiin. Ei tuo mies anna sinulle mitään hyvää. Ainakaan enää.

Kun minulle puhkesi paniikki ja läheisriippuvuus, kaikki energiani kohdistui mieheen. Minulla oli pakonomainen tarve saada suhde korjattua entiselleen ja se meni vain pahemmaksi. Se vaati älyllisen ymmärryksen ja työtä, että aloin ajatella itseäni ja omaa hyvinvointiani ja pääsin eroon pakkomielteestä.

Osaatko sanoa, mistä tuo pakonomainen tarve sulla johtui? Onko sulla antaa mitään muita käytännön vinkkejä mulle? :/ - ap

Minulla se johtui siitä, että olin idealisoinut suhteen. Pidin häntä elämäni merkityksellisimpänä ihmisenä ja olin edelleen itse rakastunut ja sitoutunut. En vaan voinut käsittää, mihin asiat alkoivat mennä ja lisäksi miehen sanat eivät enää vastanneet tekoja. Olin ihan hädissäni ja mietin vain häntä ja meidän suhdetta, en lainkaan itseäni ja sitä mikä minulle on oikeasti hyväksi ja kuka pitää minusta huolen, kun sekä mies että minä keskitymme molemmat häneen.

Se meni siihen, etten osannut nauttia muusta elämästä, koska meidän suhde ei ollut kunnossa. Normaalisti olisin nauttinut muustakin, mutta silloin en nähnyt mitään muuta.

Ehkä niitä pettymyksiä tuli niin paljon, että viimein aloin luovuttaa. Ja aloin muistaa, että elämässä on muutakin ja että tärkeää on suojella itseään.

Vierailija kirjoitti:

Paniikkikohtauksen yleensä aukaisee syvä turvattomuuden tunne.

Silloin pysähdytään ja mietitään rauhassa, rehellisesti ja perusteellisen huolellisesti sitä, mitkä tekijät siinä omassa elämässä aiheuttaa voimakasta turvattomuutta joka ahdistuksen kasaantuessa aiheuttaa paniikkikohtauksen.

Useasti auttaa olosuhteiden muuttaminen (mitä se yksilöllisesti kenenkin arjessa sitten tarkoittaa), silloin ihminen alkaa voida paremmin eikä lääkitystä tarvitse, koska hän ei enääaltista itseään esim syvälle mielipahalle, stressille, ylisuoriutumiselle, asioiden patoutumiselle, jne, jne...

Ei  kukaan ihminen kestä määräänsä enempää ilman että se ei näkyisi tai tuntuisi kehossa tai mielessä jollain tavoin. Ihminen on itsensä paras kamu. Kun huolehdimme itsestämme , voimme hyvin ja elämän maistuessa luomme samalla elinpiiriimme eläessämme hyvää, oikeaa  ja rakentavaa.

Viisas osaa päästää irti ajoissa. Monia auttaa alkuun keskusteleminen vaikka terveyskeskuksesta varatun ajan puitteissa mielenterveyshoitajan kanssa. He ovat teitä varten. Ei sitä tarvitse mainostaa tai kertoa kellekään, kunhan tekee sen itsensä vuoksi, oman jaksamisen.

Anteeksi, mutta asia ei ole ihan näin yksioikoinen. Paniikkikohtauksille on tyypillistä, että ne nimenomaan eivät puhkea silloin, kun stressi ja kuormitus ja turvattomuuden tunne, olipa sille syytä tai ei, ovat suurimmillaan, tai jos "aiheuttaja (esim juurikin joku henkilö) on läsnä". Minusta tässä ylläolevassa kommentissa kyllä väärällä tavalla vastuutetaan paniikkikohtauksiin sairastunut, että esim altistaisi itse itsensä mielipahalle ja että hänen pitäisi vaan alkaa huolehtia itsestään.

Ensisijaisesti paniikkikohtaus kertoo sairastuneesta itsestään eikä siitä, että hänen senhetkisessä ympäristössään tai ihmissuhteissaan olisi jotain vialla. Laukaiseva tekijä voi olla hyvinkin mitätön vihje, jota sairastunut ei itsekään osaa nimetä . Syyn miettiminen ei välttämättä auta ollenkaan niistä parantumisessa.

Paniikkihäiriö puhkeaa tyypillisesti silloin, kun ihmisellä on elämässään haastavia muutoksia. Monesti sairastuneet ovat nuoria opiskelijoita, joista iso osa on kärsinyt lapsena koulupelosta. Opiskeluaika muistuttaa menneestä ja on samalla voimakas itsenäistymishaaste. Vastaavia muutoksia elämässä ovat esimerkiksi tärkeän ihmissuhteen päättymisen uhka, lapsen syntymä ja uuteen työpaikkaan siirtyminen.

Ainakin tuon mukaan suhdeongelma voi hyvinkin laukaista paniikkihäiriön. Lisäksi on erotettava, onko kyse paniikkihäiriöstä, jolloin kohtauksia tulee vähän holtittomasti vai tiettyihin tilanteisiin (miehen läsnäolo ja tietty vuorovaikutus) liittyvistä paniikkikohtauksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku sun kaveri kertoisi sulle saman, mitä vastaisit? Miksi ihmeessä olet ihmisen kanssa jota pelkäät ja joka saa sun olon noin kauheaksi? Epäonnistut suhteessa jos jäät, minun mielestäni. Se että lähdet, on vahvuutta. Kaikki me tehdään virheitä, älä tee sellaisia joista ei ole paluuta.

Olen kohta nelikymppinen ja monta suhdetta takana. Ne ovat kaikki päättyneet erilaisista syistä eli en todellakaan syytä niistä kaikista itseäni tms, mutta noin yleisesti en vaan haluaisi TAAS yhtä epäonnistunutta suhdetta historiankirjoihini ja ennenkaikkea en halua, että törmään sitten mieheen tosiaan eron jälkeen jossain, se olisi liian kivuliasta. On jotenkin helpompaa jäädä, kun a) epäonnistua ja b) kohdata miestä eron jälkeen jossain. Naurettavaa, tiedän.

Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut paniikkihäiriötä tai näin voimakasta ahdistusta suhteessa, joten kesti pitkään tajuta, että oireet johtuvat suhteesta. Ajattelin niiden pitkään johtuvan jostain muusta, etenkin kun mies tosiaan on taitava kääntämään kaiken minun päälle (vaikken kyllä usko järjellä ajateltuna hänen sanojaan).

Ja siis kivuliasta tuo miehen kohtaaminen eron jälkeen olisi, koska minä rakastan häntä, hän on vain selvästi alkanut kokea toisin. On todella vaikea lähteä, kun itse ei ole muuttunut tai omat tunteet eivät ole muuttuneet, mutta samalla tiedostaa ja huomaa, että toisen käytös ei enää ole oikein.

Mä epäilen vahvasti, että sulla on myös mielenterveydellisiä ongelmia.

Miksi ees kysyt, kun vastaus on selkeä mutta mitään et ota vastaan?

Ap muistuttaa ikävän paljon itsestäni ja menneestä suhteestani. Lähdin kun tuntui siltä että jos en lähde niin kuolema erottaa, eli joko saan sydärin tai oman käden kautta.

Ajatella. Monta monituista vuotta käytin suhteeseen joka oli ihan yhtä paska lähes aina, mutta kun sydän vain sanoi että tämä mies on jotain mistä en voi luopua. Elimistölle ja aivoille iskostunutta shittiä. Sitten kun lopulta erosin, mies ei halunnut millään muuttaa pois ja sen seurauksena jotkut katsovat edelleen minua pahasti kun löysin ”nopeasti” uuden. Tämä hirveä akka jätti noin hienon miehen uuden vuoksi. Mutta se on eri juttu, kertoopa vain siitä miten paljon voimia voi vaatia pysyä kannassaan varsinkaan jos ei pysty edes tärkeimpään päätökseen.