Paniikkikohtaukset parisuhteen vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni joilla itsetuntemus ei ole päässyt kehittymään, valisevat itselleen traagisesti samaa kuviota toistavan parisuhteen, missä oireilevat lyöden päätänsä henkisesti seinään aina uudelleen.

On hyvä alku tunnustaa se oma vastuu ja vapaa-ehtoisuus parinsa valinnasta (ellei ole pakotettu pakkoavioliittoon kuten kehitysmaissa) ja omat motiivit siinä pysymisessä.

Vaatii suurta rohkeutta ja rehellisyyttä ottaa selvää mikä ja miksi ajaa itsensä yhä uudelleen suhteeseen missä voi huonosti, mutta se palkitsee. 

Toki self-made-marttyyreille valittaminen itsessään on se hyvinkin palkitseva halpa ja elämänkestävä hobby.

Ei mulla ole aiemmin koskaan ollut tällaista aiemmissa suhteissani. Kuten kirjoitin, niin suhteita on monia, mutta päättyneet erilaisista syistä. Ns. "terveistä" syistä.

Mikä on painavin syysi siihen, että elät henkisiä jännitteitä paniikkihäiriöön saakka kasaavassa parisuhteessa?

Älä kirjoita sitä tähän, me emme tee sillä tiedolla yhtään mitään.

Riittää kun tunnustat sen itsellesi. Rehellisyys itselle on aina se alku mitä toipumiseen ja keittymiseen vaaditaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, että mieluummin jäät sairaaseen suhteeseen, joka tuhoaa mielenterveytesi, kuin "myönnät epäonnistuneesi"?! Älä alistu, vaan jätä mies ja hae apua. Se ei ole millään tavalla epäonnistumista, vaan ainoa oikea ratkaisu.

Mies osaa olla niin julma ja kylmä sanoissaan, että osaksi kai myös pelkään, että hän sitten tuolla "kylillä" levittää sitä samaa uskottavaa propagandaa minusta muille ihmisille :( Plus hirveä tilanne olisi sattua esim. samaan ravintolaan, jos hän olisi siellä humalapäissään jonkun toisen naisen kanssa tms, kun tosiaan MINULLA rakkautta vielä on.

Se on ihan sivuseikka, mitä hän mahdollisesti levittelee tai törmäätkö häneen. Se on sun elämä ja tiedät itse totuuden. Sähän kärsit tosta tilanteesta nytkin. Mitähän rakastettavaa tuommoisessa tyypissä on, jota ilman et muka voi elää? No, persoonallisuushäiriöiset nyt osaavat olla hurmaavia ja rakkaus on paha tauti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, että mieluummin jäät sairaaseen suhteeseen, joka tuhoaa mielenterveytesi, kuin "myönnät epäonnistuneesi"?! Älä alistu, vaan jätä mies ja hae apua. Se ei ole millään tavalla epäonnistumista, vaan ainoa oikea ratkaisu.

Mies osaa olla niin julma ja kylmä sanoissaan, että osaksi kai myös pelkään, että hän sitten tuolla "kylillä" levittää sitä samaa uskottavaa propagandaa minusta muille ihmisille :( Plus hirveä tilanne olisi sattua esim. samaan ravintolaan, jos hän olisi siellä humalapäissään jonkun toisen naisen kanssa tms, kun tosiaan MINULLA rakkautta vielä on.

Tämä osoittaa sen, että kyseessä todellakin on narsisti. Sinuna juoksisin lujaa ja kauas.

Narsismi ei aina ole vastaus  siihen  mikäli kahden ihmisen välinen parisuhde ei toimi tai muuttuu jopa tuhoavaksi tai toisen osapuolen piirteitä amputoivaksi.

Hyvä suhde tukee luonteen vahvuuksia, huone suhde ruokkii luonteen heikkouksia.

Yksinkertaisesti , todella kärjistetysti : jos hiiri päätyy seurustelemaan leijonan kanssa, mahtaako toimia? Kumpi heistä on narsisti ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, että mieluummin jäät sairaaseen suhteeseen, joka tuhoaa mielenterveytesi, kuin "myönnät epäonnistuneesi"?! Älä alistu, vaan jätä mies ja hae apua. Se ei ole millään tavalla epäonnistumista, vaan ainoa oikea ratkaisu.

Mies osaa olla niin julma ja kylmä sanoissaan, että osaksi kai myös pelkään, että hän sitten tuolla "kylillä" levittää sitä samaa uskottavaa propagandaa minusta muille ihmisille :( Plus hirveä tilanne olisi sattua esim. samaan ravintolaan, jos hän olisi siellä humalapäissään jonkun toisen naisen kanssa tms, kun tosiaan MINULLA rakkautta vielä on.

Se on ihan sivuseikka, mitä hän mahdollisesti levittelee tai törmäätkö häneen. Se on sun elämä ja tiedät itse totuuden. Sähän kärsit tosta tilanteesta nytkin. Mitähän rakastettavaa tuommoisessa tyypissä on, jota ilman et muka voi elää? No, persoonallisuushäiriöiset nyt osaavat olla hurmaavia ja rakkaus on paha tauti.

Jotkut persoonallisuushäiriöiset taas pysyvät pascoissa parisuhteissaan missä sallivat itseään henkisesti päähänpotkittavan kun ovat liian veteliä lähteäkseen tai keittääkseen itseään järkevämpään suuntaan.

Itkeskely ja itsesääli voi olla hyvinkin palkitsevaa kun saa focusoida kaiken itseensä ja syyttää tapeentullen kätevästi kaikesta karseaa parisuhdettaan. Ei tällaiset ihmiset koskaan lähde mihinkään kun ovat tuollaisen pahanolon lähteen itselleen onnnistuneet löytämään nimeltä pasca parisuhde ja kumppani joka on se "ongelma" etten ole onnellinen. Antakaa huomioo ja kertokaa mitä sen pitäis tehdä, aivan sama kuin tuuleen huutaisitte. Nämä kuviot on niin nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Kun minä tosiaan rakastan yhä... Minä uskoin että tämä voisi olla kestävä ja pitkä suhde (pidempi kuin tämä 3,5 vuotta), mutta sitten miehen välittäminen loppui, mutta kuitenkaan hän ei "päästä minua vapaaksi". Ja koska itse vielä rakastan/välitän, niin en osaa lähteä.

Mä en oikein ymmärrä, miksi tässä pitää nyt heti vetää jotain persoonallisuushäiriöitä yms mukaan, tämähän on ihan klassinen ja inhimillinen, traaginen tarina: rakkaus on toiselta loppunut, toiselta ei. Älkää aina vetäkö mukaan jotain "häiriöitä" tai "epänormaaleja" kulmia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, että mieluummin jäät sairaaseen suhteeseen, joka tuhoaa mielenterveytesi, kuin "myönnät epäonnistuneesi"?! Älä alistu, vaan jätä mies ja hae apua. Se ei ole millään tavalla epäonnistumista, vaan ainoa oikea ratkaisu.

Mies osaa olla niin julma ja kylmä sanoissaan, että osaksi kai myös pelkään, että hän sitten tuolla "kylillä" levittää sitä samaa uskottavaa propagandaa minusta muille ihmisille :( Plus hirveä tilanne olisi sattua esim. samaan ravintolaan, jos hän olisi siellä humalapäissään jonkun toisen naisen kanssa tms, kun tosiaan MINULLA rakkautta vielä on.

Se on ihan sivuseikka, mitä hän mahdollisesti levittelee tai törmäätkö häneen. Se on sun elämä ja tiedät itse totuuden. Sähän kärsit tosta tilanteesta nytkin. Mitähän rakastettavaa tuommoisessa tyypissä on, jota ilman et muka voi elää? No, persoonallisuushäiriöiset nyt osaavat olla hurmaavia ja rakkaus on paha tauti.

Jotkut persoonallisuushäiriöiset taas pysyvät pascoissa parisuhteissaan missä sallivat itseään henkisesti päähänpotkittavan kun ovat liian veteliä lähteäkseen tai keittääkseen itseään järkevämpään suuntaan.

Itkeskely ja itsesääli voi olla hyvinkin palkitsevaa kun saa focusoida kaiken itseensä ja syyttää tapeentullen kätevästi kaikesta karseaa parisuhdettaan. Ei tällaiset ihmiset koskaan lähde mihinkään kun ovat tuollaisen pahanolon lähteen itselleen onnnistuneet löytämään nimeltä pasca parisuhde ja kumppani joka on se "ongelma" etten ole onnellinen. Antakaa huomioo ja kertokaa mitä sen pitäis tehdä, aivan sama kuin tuuleen huutaisitte. Nämä kuviot on niin nähty.

Sori, mutta minä (ap) en kyllä todellakaan sääli itseäni ja tiedän touhuni olevan typerää. Jokin  klikki nyt vaan tässä on jäljellä olevan rakkauden vuoksi, etten ole saanut lähdettyä. No, selvästi kroppa lyö liinat kiinni pikkuhiljaa ja sitten se on pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Kun minä tosiaan rakastan yhä... Minä uskoin että tämä voisi olla kestävä ja pitkä suhde (pidempi kuin tämä 3,5 vuotta), mutta sitten miehen välittäminen loppui, mutta kuitenkaan hän ei "päästä minua vapaaksi". Ja koska itse vielä rakastan/välitän, niin en osaa lähteä.

MINÄ, minä haluan, minä rakastan. Ukko ei ilmiselvästi nappaa, niin sano heipat. Vai oletko sinä oikeasto se parisuhteen narsisti joka vaatiii että ukko joka on tajunnut vaativaisuutesi  pysyy säälistä kanssasi vaikkei nappaa koska ITSE VIELÄ VÄLITÄT ( joo itsestäsi sinä välität).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Kun minä tosiaan rakastan yhä... Minä uskoin että tämä voisi olla kestävä ja pitkä suhde (pidempi kuin tämä 3,5 vuotta), mutta sitten miehen välittäminen loppui, mutta kuitenkaan hän ei "päästä minua vapaaksi". Ja koska itse vielä rakastan/välitän, niin en osaa lähteä.

No sitten sinun on vain kärsittävä ja odotteva sitä päivää kun et enää rakasta. Hyvää uutta vuotta Sinulle ja rakkaallesi.

Vierailija kirjoitti:

Pitkään mies on ollut kylmä, ilkeä, välinpitämätön, töykeä, keskittyy täysin omiin juttuihinsa ja vaatii minulta samaa ...

Saan nykyään lieviä paniikkikohtauksia aina kun olemme näkemässä. Muutamaa tuntia ennen näkemistä alkavat oireet ja ne pahenevat todella voimakkaiksi: hengitys on pinnallista, kädet tärisee, itkettää, mahaa koskee... Hän ei näe itsessään vikaa, vaan kuulemma minä olen milloin mitäkin (aina jollain tapaa väärin)."

Marttyyrin unelma-mies! Varsinainen catch! 

Tuohon vielä alkoholiongelma, peliriippuvuus ja väkivalta niin kattaus on ylenpalttisen palkitseva itsesääliin taipuvaiselle luonteelle joka ei "vaan halua taas kerran luovuttaa ja päästää irti koska vielä niin kovasti rakastaa",

Juuri tuollaista on suhde narsistin kanssa.  Ei se siitä kummene, vaikka kuinka selittelet.  Roikut ja sairastat, tai sitten repäiset itsesi irti seurauksista välittämättä.  Sen jälkeen olet vapaa parantumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Kun minä tosiaan rakastan yhä... Minä uskoin että tämä voisi olla kestävä ja pitkä suhde (pidempi kuin tämä 3,5 vuotta), mutta sitten miehen välittäminen loppui, mutta kuitenkaan hän ei "päästä minua vapaaksi". Ja koska itse vielä rakastan/välitän, niin en osaa lähteä.

MINÄ, minä haluan, minä rakastan. Ukko ei ilmiselvästi nappaa, niin sano heipat. Vai oletko sinä oikeasto se parisuhteen narsisti joka vaatiii että ukko joka on tajunnut vaativaisuutesi  pysyy säälistä kanssasi vaikkei nappaa koska ITSE VIELÄ VÄLITÄT ( joo itsestäsi sinä välität).

Sinä tässä et taida olla ihan kunnossa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Miksi valitset elää parisuhteessa missä et saa vastarakkautta?

Koska rakastan, haluan olla hänen lähellään, vaikka fyysisesti aivot sanoo muuta.

Et sinä rakasta. Sinä pelkäät olla yksin. Yritä erottaa nämä tunteet toisistaan niin ei tarvitse kokea paniikkikohtauksia.

Kyllä rakastunutkin voi kokea paniikkiikohtauksen omaisesti, mutta tämä kohtaus on kihelmöivän ihana ja odottava. Sinä kuvaat kohtauksiasi pelkona. Näissä on suuri ero. Huomaatko itse eron?

Olen ollut pitkäänkin yksin ja viihdyn yksin todella hyvin. Pelkään epäonnistumista ja kipua, joka rakkauden menettämisestä seuraa, en yksinoloa.

Kun minä tosiaan rakastan yhä... Minä uskoin että tämä voisi olla kestävä ja pitkä suhde (pidempi kuin tämä 3,5 vuotta), mutta sitten miehen välittäminen loppui, mutta kuitenkaan hän ei "päästä minua vapaaksi". Ja koska itse vielä rakastan/välitän, niin en osaa lähteä.

No sitten sinun on vain kärsittävä ja odotteva sitä päivää kun et enää rakasta. Hyvää uutta vuotta Sinulle ja rakkaallesi.

Heh, niin hirveältä kuin se kuulostaakin (minun kannaltani, miestä ei haittaa), niin näin se taitaa olla. Näköjään koska en osaa tehdä päätöstä muuten, pitää päättää että päätös se on tämä päättämättömyyskin, heh. t: ap

Ei toi rakkautta olet, läheisriippuvainen sinä olet.  Läheisriippuvainen roikkuu suhteessa vaikka se olisi kuinka sairas suhde tahansa. Mies on luuseri jolla ei ole kanttia erota, joten hän käyttäytyy huonosti, jotta saisi aiheutettua eron. Sinä taas läheisriippuvaisena pidät kynsin hampain kiinni suhteesta jolla ei ole tulevaisuutta. Kyllä sinun olisi jo tohon ikääsi pitänyt tajuta, että et voi rakastaa toisen puolesta ja suhteeseen tarvitaan kaksi. Jos jatkat suhdetta, tuhoat oman terveytesi, eroa.

Mulle puhkesi myös paniikkioireita, läheisriippuvuutta ja jopa eroahdistusta ja epävakautta, kun minä olin edelleen sitoutunut ja mies alkoi toimia itsekkäästi ja epäempaattisesti.

Ehkä olisi ollut toinenkin vaihtoehto, mutta oma tieni vei sen kautta, että kärsin niin kauan ja pahasti kunnes toisaalta sietokyky loppui ja toisaalta aloin olla terveempi ja irti miehen lumouksesta. Sitä ennen hän sai minut palaamaan, kun ehdotin eroa.

Olosi on hirveä, se paranee kyllä.

Rakasta ja kunnioita itseäsi. Sinulla näkyy olevan hirveän huono itsetunto. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ja joka rakastaa ja kunnioittaa itseään, ei hyväksy toisilta ihmisiltä huonoa käytöstä itseään kohtaan. Olet myrkyllisessä suhteesta ja sinun täytyy lopettaa se HETI, olet aikuinen nainen etkä mikään selkärangaton  teini-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei toi rakkautta olet, läheisriippuvainen sinä olet.  Läheisriippuvainen roikkuu suhteessa vaikka se olisi kuinka sairas suhde tahansa. Mies on luuseri jolla ei ole kanttia erota, joten hän käyttäytyy huonosti, jotta saisi aiheutettua eron. Sinä taas läheisriippuvaisena pidät kynsin hampain kiinni suhteesta jolla ei ole tulevaisuutta. Kyllä sinun olisi jo tohon ikääsi pitänyt tajuta, että et voi rakastaa toisen puolesta ja suhteeseen tarvitaan kaksi. Jos jatkat suhdetta, tuhoat oman terveytesi, eroa.

Ei ole tällaista ollut ikinä ennen liki 40 vuoteen. Voiko läheisriippuvuus puhjeta aikuisiällä "ilman syytä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tällä aloituksella ajat takaa? Mitä toivot kommentoijilta? Kerrot sairaasta ihmissuhteesta, mutta et halua siitä lähteä, kun saatat sitten nähdä tyypin kaupassa. Tajuatko, miten syvällä suossa jo olet? Tuohan kuulostaa kauhealta.

Hyvä kysymys, en edes tiedä. On vaan niin paha olla ja nyt taas oireet alkavat, kun pitäisi kohta hänet tavata. Päällepäin toki hymyilen, heitän läppää jne (ja yritän sillä tavoin pitää miehen tasapainoisena), mutta sisälläni tunnen, että lähtee henki kun oksettaa, pyörryttää jne.

Olen selvinnyt niiiiin monesti isosta jutusta, että jotenkin en vaan nyt saa lähdettyä, koska MINÄ vielä rakastan.

Mitä piirteitä sinä hänessä rakastat, jos suorastaan pelkäät ? Ulkonaisia ominaisuuksia ?