Lue keskustelun säännöt.
Kukaan ei innostu kihlauksestamme/ tulevasta naimisiin menosta
26.12.2018 |
Olen menossa naimisiin kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Sovimme asiasta yhdessä mieheni kanssa.
Olen todella innoissani tulevista häistä ja ennen kaikkea naimisiin menemisestä! Menemme naimisiin maistraatissa vanhempien ja sisarusten läsnäollessa ja sitten menemme jonnekin syömään hyvin. Illalla ehkä pienet juhlat kavereille.
Kukaan lähipiirissäni ei kuitenkaan tullut olevan kovin ilahtunut/innoissaan tulevasta naimisiin menosta siksi, että emme pidä hääjuhlaa. Kysyin äidiltänikin, että onko jo kertonut kihlauksestamme ja tulevasta naimisiin menosta sukulaisille ja hän vain vastasi: "Miksi olisin kertonut? Eihän se heitä kosketa kun ette pidä juhlia."
Ei kai ne juhlat ole se pääasia vaan se, että menemme naimisiin? Ymmärrän kyllä että asia ei sinänsä heitä kosketa mutta kai se on itsessään niin iloinen asia, että sen haluaisi jakaa? Varsinkin kun äitini kertoo aina kaiken eteenpäin.
Tänään yritin anopilleni kertoa tulevista sormuksistani ja hän ei sanonut mitään. Tuli vain kiusallinen hiljaisuus.
Olenko lapsellinen kun olen harmissani siitä, ettei lähipiirimme ole naimisiin menostamme innoissaan? Haluaisin vähän edes päästä hehkuttamaan/puhumaan asiasta ja näyttämään iloani asiasta, mutta se tuntuu turhalta kun vastaanotto on tämä.
Mieheni sanoi aikoinaan, että hänen mielestään "perinteisissä" häissä huomio keskittyy kaikkeen muuhun kuin itse asiaan eli naimisiin menemiseen. Silloin ajattelin, että höpö höpö juttuja, mutta kieltämättä läheisteni reaktioita katsellessani olo on juurikin tuo. Kun hääjuhlaa ei ole, on naimisiin meneminen yhtä tyhjän kanssa.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun laitoimme sormukset sormiimme, niin miehen puolen suku kun huomasi niin olivat että iik, ihanaa! Miksi ette ole kertoneet kihlauksesta!? No se oli semminen kahdenkeskinen "juhla" meille, eli ostimme vain sormukset, ja kävimme kahvilla päälle kahdestaan. Emme siis menneet kihloihin, vaan ostimme vain sormukset. Minun puoleltani kukaan ei sanonut mitään, eikä ole vieläkään sanonut, vaikka sormukset ovat olleet 1.5v sormissamme jo :D Ovat olleet kuin eivät huomaisikaan. Aika lapsellista.
Naimisiinmenoa olemme tässä miettineet jonkin verran käytännön syistä, ja tietysti rakkaudesta, mutta emme halua viettää hääjuhlaa kuin miehen lähisuvun, sekä niiden ystävien kanssa jotka ovat onnitelleet meitä, ja olleet muutenkin iloisia. Näitä ei ole montaa :p Kaverilleni kun näytin innoissani sormusta, niin li vain ihan hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta!
Eli luultavasti me menemme myös ns. kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ja pidämme vain pienen juhlan, koodinimellä "kesäinen illanvietto", ettei niille tule paha mieli, keitä ei kutsuta. Tai he eivät voi jättää tulematta jonkun läpinäkyvän tekosyyn varjolla, ja vetää huomiota itseensä ja siihen miten vähän heitä meidän ilomme kiinnostaa. En kaipaa sitä itselleni tärkeään juhlaan.
En tiedä miksi ovat tällaisia, kateudesta ei pitäisi olla kiinni, kun itsekin ovat kaikki naimisissa tai avoliitossa tahoillaan.Onko tullut mieleesi, että kaikki eivät oikeasti tuijottele ihmisten sormia. Toisekseen, kaikki eivät ihan automaattisesti oleta että sormus vasemmassa nimettömässä tarkoittaisi mitään muuta kuin sormusta vasemmassa nimettömässä, varsinkin jos asianomaiset eivät itse kerro olevansa kihloissa. Kihlaus kun nyt yleensä tarkoittaa avioliittosopimuksen julkistamista, ei suinkaan sitä että ihmiset arvailevat koristeiden perusteella onko pariskunta aikeissa solmia avioliiton vaiko eikö.
Lukemansa kannattaisi yrittää sisäistää. Emme ole kihloissa, meillä on vain sormukset, joten emme voi ilmoittaa kenellekään olevamme kihloissa.
Ehkä sinun vanhempasi, tai muu suku ei huomaa sormusta sormessa, mutta minun vanhempani ja suku huomaavat. Joten hieman on typerä tuo sinun arvailusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun laitoimme sormukset sormiimme, niin miehen puolen suku kun huomasi niin olivat että iik, ihanaa! Miksi ette ole kertoneet kihlauksesta!? No se oli semminen kahdenkeskinen "juhla" meille, eli ostimme vain sormukset, ja kävimme kahvilla päälle kahdestaan. Emme siis menneet kihloihin, vaan ostimme vain sormukset. Minun puoleltani kukaan ei sanonut mitään, eikä ole vieläkään sanonut, vaikka sormukset ovat olleet 1.5v sormissamme jo :D Ovat olleet kuin eivät huomaisikaan. Aika lapsellista.
Naimisiinmenoa olemme tässä miettineet jonkin verran käytännön syistä, ja tietysti rakkaudesta, mutta emme halua viettää hääjuhlaa kuin miehen lähisuvun, sekä niiden ystävien kanssa jotka ovat onnitelleet meitä, ja olleet muutenkin iloisia. Näitä ei ole montaa :p Kaverilleni kun näytin innoissani sormusta, niin li vain ihan hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta!
Eli luultavasti me menemme myös ns. kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ja pidämme vain pienen juhlan, koodinimellä "kesäinen illanvietto", ettei niille tule paha mieli, keitä ei kutsuta. Tai he eivät voi jättää tulematta jonkun läpinäkyvän tekosyyn varjolla, ja vetää huomiota itseensä ja siihen miten vähän heitä meidän ilomme kiinnostaa. En kaipaa sitä itselleni tärkeään juhlaan.
En tiedä miksi ovat tällaisia, kateudesta ei pitäisi olla kiinni, kun itsekin ovat kaikki naimisissa tai avoliitossa tahoillaan.
Kuule, ehkäpä tuossa oli kyse ihan vaan teidän omasta käytöksestänne. Miksi ihmeessä ette voineet kertoa uutista?! On toiselle osapuolelle todella kiusallisia nuo "annetaan huomata ja katsotaan miten reagoi" -ihmiskokeet ja pidän kyllä yhtenä muotona kerjätä huomiotakin. Sit loukkaannutaan suurieleisesti, jos muut eivät kommentoi mitään. Itse ei tietenkään voi kertoa. Two-way-street, people.
Mun yks kaveri teki tätä raskautensa kanssa ja oli kyllä todella kiusallista kun hän on aika iso muutenkin. Ja tuli olo, että eikö hän itse halua puhua asiasta, jos ei itse mainitse mitään? Siksi onnittelin vasta syntyneen lapsen johdosta.
Mikä uutinen olisi pitänyt kertoa? Se että meillä on uudet sormukset? Kyllä sen huomaa ihan muutenkin. Jos leikkaan pitkän paksun tukkani kaljuksi, niin pitääkö minun erikseen kertoa kaikile siitä, että katso, leikkasin hiukseni kokonaan pois! Vaikka sen huomaa kyllä muutoinkin.
Ulkonäköäni ja vaatteitani kyllä kommentoidaan, mutta sormusta ei kommentoitu mitenkään. Se on eri asia jos sitä ei huomaa, mutta että 1.5v ja kukaan ei muka huomaa, vaikka kahvipöydässä on saatettu huomata ja ihastella tänä aikana useammatkin sormukset, että ai, oletko mennyt naimisiin?!
Tässä nyt vain ei millään haluta nähdä tätä asiaa, vaan halutaan vain vängätä ;) Kyllä, teidät on nyt huomioitu ;)
Jos nyt kuulisin, että joku lasteni 25 serkusta menee naimisiin ensi kesänä maistraatissa, että miten asiasta pitäisi innostua? Mitä innostumisen aihetta tuossa on? Eihän asia kosketa minua mitenkään. Onnittelut sitten kun ovat menneet naimisiin, mutta etukäteen innostuminen, puoli vuotta etukäteen syystä että? Kihlaukset eivät nykyään oikeastaan merkitse nekään ulkopuolisille mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun laitoimme sormukset sormiimme, niin miehen puolen suku kun huomasi niin olivat että iik, ihanaa! Miksi ette ole kertoneet kihlauksesta!? No se oli semminen kahdenkeskinen "juhla" meille, eli ostimme vain sormukset, ja kävimme kahvilla päälle kahdestaan. Emme siis menneet kihloihin, vaan ostimme vain sormukset. Minun puoleltani kukaan ei sanonut mitään, eikä ole vieläkään sanonut, vaikka sormukset ovat olleet 1.5v sormissamme jo :D Ovat olleet kuin eivät huomaisikaan. Aika lapsellista.
Naimisiinmenoa olemme tässä miettineet jonkin verran käytännön syistä, ja tietysti rakkaudesta, mutta emme halua viettää hääjuhlaa kuin miehen lähisuvun, sekä niiden ystävien kanssa jotka ovat onnitelleet meitä, ja olleet muutenkin iloisia. Näitä ei ole montaa :p Kaverilleni kun näytin innoissani sormusta, niin li vain ihan hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta!
Eli luultavasti me menemme myös ns. kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ja pidämme vain pienen juhlan, koodinimellä "kesäinen illanvietto", ettei niille tule paha mieli, keitä ei kutsuta. Tai he eivät voi jättää tulematta jonkun läpinäkyvän tekosyyn varjolla, ja vetää huomiota itseensä ja siihen miten vähän heitä meidän ilomme kiinnostaa. En kaipaa sitä itselleni tärkeään juhlaan.
En tiedä miksi ovat tällaisia, kateudesta ei pitäisi olla kiinni, kun itsekin ovat kaikki naimisissa tai avoliitossa tahoillaan.
Tämän ketjun sekavin kirjoitus. Ostitte siis sormukset, mutta ette menneet kihloihin. Kuitenkin olette vihaisia niille, jotka eivät ole teitä sormuksista onnitelleet? WTF? Olisitteko yhtä vihaisia, jos olisitte ostaneet kummallekin samanlaiset rannekorut ja ihmiset eivät olisi onnitelleet niistä?
Mun mielestä tuossa ei ollut mitään sekavaa. Kirjoittaja on ostanut miehensä kanssa sormukset. Sormusten osto ei tarkoita kihlautumista, vaan kihlautuminen on se aika mikä on kosinnan/naimisiinmenopäätöksen, ja itse naimisiin menon välissä.
Miehen suku on huomioinut asian, kirjoittajan suku ei. Ja ilmeisesti kirjoittajan vanhemmat ovat kyllä huomanneet, mutta ovat olleet kuin eivät huomaisikaan.
Oma veikkaukseni on, että saattavat olla loukkaantuneita, ja kuvitella että kihlajaiset on pidetty, mutta heitä ei ole kutsuttu ollenkaan, ja siksi ovat kuin eivät huomaisikaan. Puhuvat todennäköisesti kuitenkin selän takana asiasta kiukuissaan.
Vanhat ihmiset kyseessä? He ovat monesti tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun laitoimme sormukset sormiimme, niin miehen puolen suku kun huomasi niin olivat että iik, ihanaa! Miksi ette ole kertoneet kihlauksesta!? No se oli semminen kahdenkeskinen "juhla" meille, eli ostimme vain sormukset, ja kävimme kahvilla päälle kahdestaan. Emme siis menneet kihloihin, vaan ostimme vain sormukset. Minun puoleltani kukaan ei sanonut mitään, eikä ole vieläkään sanonut, vaikka sormukset ovat olleet 1.5v sormissamme jo :D Ovat olleet kuin eivät huomaisikaan. Aika lapsellista.
Naimisiinmenoa olemme tässä miettineet jonkin verran käytännön syistä, ja tietysti rakkaudesta, mutta emme halua viettää hääjuhlaa kuin miehen lähisuvun, sekä niiden ystävien kanssa jotka ovat onnitelleet meitä, ja olleet muutenkin iloisia. Näitä ei ole montaa :p Kaverilleni kun näytin innoissani sormusta, niin li vain ihan hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta!
Eli luultavasti me menemme myös ns. kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ja pidämme vain pienen juhlan, koodinimellä "kesäinen illanvietto", ettei niille tule paha mieli, keitä ei kutsuta. Tai he eivät voi jättää tulematta jonkun läpinäkyvän tekosyyn varjolla, ja vetää huomiota itseensä ja siihen miten vähän heitä meidän ilomme kiinnostaa. En kaipaa sitä itselleni tärkeään juhlaan.
En tiedä miksi ovat tällaisia, kateudesta ei pitäisi olla kiinni, kun itsekin ovat kaikki naimisissa tai avoliitossa tahoillaan.Onko tullut mieleesi, että kaikki eivät oikeasti tuijottele ihmisten sormia. Toisekseen, kaikki eivät ihan automaattisesti oleta että sormus vasemmassa nimettömässä tarkoittaisi mitään muuta kuin sormusta vasemmassa nimettömässä, varsinkin jos asianomaiset eivät itse kerro olevansa kihloissa. Kihlaus kun nyt yleensä tarkoittaa avioliittosopimuksen julkistamista, ei suinkaan sitä että ihmiset arvailevat koristeiden perusteella onko pariskunta aikeissa solmia avioliiton vaiko eikö.
Lukemansa kannattaisi yrittää sisäistää. Emme ole kihloissa, meillä on vain sormukset, joten emme voi ilmoittaa kenellekään olevamme kihloissa.
Ehkä sinun vanhempasi, tai muu suku ei huomaa sormusta sormessa, mutta minun vanhempani ja suku huomaavat. Joten hieman on typerä tuo sinun arvailusi.
Kieltämättä on aika vaikea sisäistää, niin kryptistä tämä on. Jos teillä olisi nilkkarenkaat, pitäisikö se noteerata jotenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Roolini lapsuudenperheessäni on sellainen, että minut on valittu (varmaan jo syntymästäni lähtien) sellaiseksi, jolla menee aina kaikista huonoiten. Tätä on myös yritetty varmistaa kohtelemalla minua epätasa-arvoisesti sisaruksiin nähden. Muut ovat saaneet harrastaa, minä en, muut ovat saaneet uusia vaatteita, minä en, muille on ostettu ajokortit, ja autot ja taattu lainat, minulle ei. Siitä huolimatta minun pitäisi aina kuitenkin olla se joka auttaa kaikkia. Asia on ollut minulle fine jo pitemmän aikaa, eikä määritä enää mitenkään. Kun kerroin että menen naimisiin, ja näytin sormeani vanhemmilleni ja sisaruksilleni kaffipöydässä, niin kukaan ei onnitellut. En ihmetellyt tätä enää yhtään. Isäni soitti kyllä sitten myöhemmin kertoakseen että on hyvillään siitä että olen miehen löytänyt, ettei heidän tarvitse nyt enää avustaa minua jatkuvasti rahallisesti.
En ole koskaan saanut heiltä mitään, joten taisi isälläni mennä lapset keskenään sekaisin :p
"Olenko lapsellinen kun olen harmissani siitä, ettei lähipiirimme ole naimisiin menostamme innoissaan?"
- Et ole lapsellinen. Varmasti olisi moni muukin. Itse näen kuitenkin avioliiton sinun ja miehesi välisenä, teidän välisenä liittona, johon ei ole muilla nokan koputtamista. En myöskään nää että itse olisin hirveän kiinnostunut perus-onnitteluiden lisäksi kenenkään tuttavan avioliitosta, vaan omani lähinnä kiinnostaa - joten stressaat turhaan. Unohda sukulaisesi ja ajattele teitä kahta, teitähän varten te naimisiin menette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Häät ovat kahdenkeskinen juttu, ihan sama kiinnostaako se muita. Se on teidän päivänne. Nauttikaa keskenänne juhlasta ja sitten kun matka koittaa niin Lentobotista lennot ja nautitte lisää.
Ymmärrän sinua ap! Varmasti harmittaa :( Ja tosiaan.. ethän muuta toivoisi kuin onnitteluja.. joita kuka tahansa varmasti sisimmässään odottaa. Tosi tympeää :( Onnittelut teille naimisiin menosta <3 :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle sanottiin, että "ethän sä ole edes kihloissa, kun ei ole sormusta" kun ilmoitimme kihlat ja tulevat häät. Latisti olon kivasti. Mulla ei ole myöskään aviosormusta, mutta ihan naimisissa olen nimeä myöten. Älä anna muiden latistaa sun oloa. Hehkuta itseksesi ja miehen kanssa. Niin mekin teimme ja nyt 15 vuotis hääpäivä kohta onnellisesti käsillä. Sormuksia meillä ei ole edelleenkään. Hääjuhlat oli pienet, mukana vain todistajat. Ei viitsitty isompia pitää, sen verran korpesi molempia suvun sormusäimitykset ja pikkuhää ajatukset. 10 vuotis hääpäivää juhlittiin sitten lasten kanssa isommin. Kivaa oli.
Kurko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja vielä sen verran:
Kukaan ei ole onnitellut meitä kihloista. Sanoin tästäkin äidilleni ja hän totesi, että emmehän ole vielä naimisissa niin ei voi onnitella. No kai nyt kihloista kuitenkin voi? :DVai onko tässäkin se, että koska minulla ei ole kihlasormusta sormessa (teetän molemmat sormukset ja laitan vasta itse päivänä sormeen) ei sekään ns. realisoidu lähipiirille?
AP
Kihloihin meneminen on aika vanhanaikaista ja oikeastaan nykyisin myös turhaa. Onnittelevat sitten, kun olette menneet naimisin.
Naimisiin ei nykyisinkään pääse menemättä ensin kihloihin.
Höpö höpö. Menin naimisiin ilman mitään kihloja. Kihlat on jotain pissisteinijuttuja.
Kihlaus määritellään Suomen laissa tilanteeksi, jossa pariskunta ”sopii menevänsä avioliittoon keskenään”. Kihlauksella ei kuitenkaan ole nykyään juridisia seuraamuksia.
Niin, eli sinäkin menit ensin kihloihin. Kuten joka ikinen aviopari on tehnyt ennen avioitumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos muutamista onnitteluista :).
Lähipiirimme ei siis ole onnitellut meitä ollenkaan. Ihan "onneksi olkoon" olisi riittänyt. Naimisiin meneminen on itselle iso ja merkittävä asia vaikka olemme seurustelleet jo pitkään.
En ymmärrä niitä kommentteja, jossa sanotaan, että pitkän seurustelun jälkeen on turha mennä naimisiin. Miksi olisi?
Sen tajuan, että polvillaan kosiminen ja kermakakkuhäät ovat ehkä kornit silloin, mutta jokainen tyylillään.Ja harmi, jos tällainen aloitus on kertaalleen jo ollut. En nimittäin ole sama kirjoittaja enkä provo. Mutta alkuperäiseen kysymykseen vastaus on että ilmeisesti ylireagoin jos aloitusta kerran provoksi luullaan :D.
AP
Kyllä on monilla suppea maailmankatsomus. Ei toisen elämää voi verrata omaan ja meillä kaikilla asiat tapahtuu eri aikaan ja eri tavalla. Älä välitä elämänpoliiseista ;) Minusta olette tehneet viisaan valinnan ja kasvaneet yhdessä riittävästi todetaksenne, että haluatte sitoutua toisiinne. Se on mielestäni kunnioitettavaa. Ja olisitte ehdottomasti ansainneet lähipiirin onnittelut ja ilon puolestanne. Uskon, että ovat iloisia ja sinä myös herkillä. Anna onnen näkyä äläkä pidättele sitä muiden takia :)
Ilmoita somessa kuvan ja kauniin tekstinpätkän kanssa, niin eiköhän onnitteluja satele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen menossa naimisiin kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Sovimme asiasta yhdessä mieheni kanssa.
Olen todella innoissani tulevista häistä ja ennen kaikkea naimisiin menemisestä! Menemme naimisiin maistraatissa vanhempien ja sisarusten läsnäollessa ja sitten menemme jonnekin syömään hyvin. Illalla ehkä pienet juhlat kavereille.
Kukaan lähipiirissäni ei kuitenkaan tullut olevan kovin ilahtunut/innoissaan tulevasta naimisiin menosta siksi, että emme pidä hääjuhlaa. Kysyin äidiltänikin, että onko jo kertonut kihlauksestamme ja tulevasta naimisiin menosta sukulaisille ja hän vain vastasi: "Miksi olisin kertonut? Eihän se heitä kosketa kun ette pidä juhlia."
Ei kai ne juhlat ole se pääasia vaan se, että menemme naimisiin? Ymmärrän kyllä että asia ei sinänsä heitä kosketa mutta kai se on itsessään niin iloinen asia, että sen haluaisi jakaa? Varsinkin kun äitini kertoo aina kaiken eteenpäin.
Tänään yritin anopilleni kertoa tulevista sormuksistani ja hän ei sanonut mitään. Tuli vain kiusallinen hiljaisuus.
Olenko lapsellinen kun olen harmissani siitä, ettei lähipiirimme ole naimisiin menostamme innoissaan? Haluaisin vähän edes päästä hehkuttamaan/puhumaan asiasta ja näyttämään iloani asiasta, mutta se tuntuu turhalta kun vastaanotto on tämä.
Mieheni sanoi aikoinaan, että hänen mielestään "perinteisissä" häissä huomio keskittyy kaikkeen muuhun kuin itse asiaan eli naimisiin menemiseen. Silloin ajattelin, että höpö höpö juttuja, mutta kieltämättä läheisteni reaktioita katsellessani olo on juurikin tuo. Kun hääjuhlaa ei ole, on naimisiin meneminen yhtä tyhjän kanssa.
Ai oikein miehen kanssa yhdessä sovitte :)
Vaikutat hieman naiivilta. Naimisiin menonne ei tosiaankaan kosketa muita kuin niitä, jotka on kutsuttu. Muille se on "aha". Mitä onnittelun syytä siinä on, jos kahdeksan vuotta yhdessä ollut pari hakee maistraatista paperin?
Tuntuu paremmalta kun lähipiirissä menee "vanha" pari naimisiin. Nuo pikayskityt häät ja lapset on jo joillain pareilla historiaa siinä vaiheessa, kun muutama on vasta avioon astunut. Olen huomannut että järki ei näissä asioissa aina päätä ihan pakota; joku misukka kokee saavuttaneensa enemmän häät + lapsi + ero -limbossa 4 vuoden aikana kuin se onnellinen avopari. Eihän se perustu muuhun kuin ulkokultaisuuteen, mutta miten sille voi itse niin sokea olla?
Voi oikeasti olla, että lähipiirissä ei naimisiinmenoa pidetä oikein hyvänä ideana.
Omassa tuttavapiirissä on pari tapausta, jossa parin naimisiinmeno oli sellainen "onneksi olkoon...varmaan"-tapaus.
Toisessa tapauksessa mies oli täysi hulttio ja onnenonkija ja jokainen ulkopuolinen näki, että tuosta ei hyvää seuraa, (eikä seurannut) eikä kukaan ollut aidosti iloinen häistä.
Toisessa tapauksessa kummatkin avioparista olivat niin itsekeskeisiä dramakuningattaria, että ei vaan kiinnostanut ja sitäpaitsi avioliitto oli naiselle kolmas.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on urpoja sukulaisia.
Ja ennen kaikkea lapsellisia ja keskenkasvuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun laitoimme sormukset sormiimme, niin miehen puolen suku kun huomasi niin olivat että iik, ihanaa! Miksi ette ole kertoneet kihlauksesta!? No se oli semminen kahdenkeskinen "juhla" meille, eli ostimme vain sormukset, ja kävimme kahvilla päälle kahdestaan. Emme siis menneet kihloihin, vaan ostimme vain sormukset. Minun puoleltani kukaan ei sanonut mitään, eikä ole vieläkään sanonut, vaikka sormukset ovat olleet 1.5v sormissamme jo :D Ovat olleet kuin eivät huomaisikaan. Aika lapsellista.
Naimisiinmenoa olemme tässä miettineet jonkin verran käytännön syistä, ja tietysti rakkaudesta, mutta emme halua viettää hääjuhlaa kuin miehen lähisuvun, sekä niiden ystävien kanssa jotka ovat onnitelleet meitä, ja olleet muutenkin iloisia. Näitä ei ole montaa :p Kaverilleni kun näytin innoissani sormusta, niin li vain ihan hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta!
Eli luultavasti me menemme myös ns. kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ja pidämme vain pienen juhlan, koodinimellä "kesäinen illanvietto", ettei niille tule paha mieli, keitä ei kutsuta. Tai he eivät voi jättää tulematta jonkun läpinäkyvän tekosyyn varjolla, ja vetää huomiota itseensä ja siihen miten vähän heitä meidän ilomme kiinnostaa. En kaipaa sitä itselleni tärkeään juhlaan.
En tiedä miksi ovat tällaisia, kateudesta ei pitäisi olla kiinni, kun itsekin ovat kaikki naimisissa tai avoliitossa tahoillaan.Onko tullut mieleesi, että kaikki eivät oikeasti tuijottele ihmisten sormia. Toisekseen, kaikki eivät ihan automaattisesti oleta että sormus vasemmassa nimettömässä tarkoittaisi mitään muuta kuin sormusta vasemmassa nimettömässä, varsinkin jos asianomaiset eivät itse kerro olevansa kihloissa. Kihlaus kun nyt yleensä tarkoittaa avioliittosopimuksen julkistamista, ei suinkaan sitä että ihmiset arvailevat koristeiden perusteella onko pariskunta aikeissa solmia avioliiton vaiko eikö.
Lukemansa kannattaisi yrittää sisäistää. Emme ole kihloissa, meillä on vain sormukset, joten emme voi ilmoittaa kenellekään olevamme kihloissa.
Ehkä sinun vanhempasi, tai muu suku ei huomaa sormusta sormessa, mutta minun vanhempani ja suku huomaavat. Joten hieman on typerä tuo sinun arvailusi.
No mistä ihmeestä teitä olisi ptänyt onnitella ylipäätään?¿?!¡ Jos ette edes ole kihloissakaan?? Voisko pariskunta tästä enää huomionkipeämmäksi muuttuakaan...
Milloin ihmisistä on tullut niin huonotapaisia, ettei voi läheisiään onnitella kunnolla? Ja tällaista käytöstä puolustellaan ja pidetään normaalina. Uskomatonta.
Sellainen olo jotenkin, että tossa on nyt jotain muuta taustalla kuin pers...llen mennyt uutisvastaanotto. Mitä teidän historiassanne on sellaista, miksi läheiset pyörittelevät silmiään? Oletteko kovinkin riitaisia?
Muistan itseni kohdalla, kun 18-vuotiaana julkistin kihlaukseni. Monien vastaanotto oli juurikin tuo, mutta ihmekös: se oli katastrofi alusta alkaen, ja läheiset näkivät sen helpommin kuin itse läheltä.