Miksi lääkärit ei nykyään halua hoitaa yhtään mitään? Kysyn ihan tosissani, ihan normaalina ihmisenä jolla ei ole aikaisemmin ollut mitään lääkäreitä vastaan
Mun on nyt pitänyt 3 kertaa 5 vuoden sisällä etsiä lääkäriä, joka haluaa tutkia vaivaani, kun ensimmäinen ei ole suostunut. Joka kerta on löytynyt hoitoa vaativa ongelma. Sen löytäminen on vaatinut muuta, kuin perusverenkuvan tai muita perustutkimuksia.
Lääkärit tuntuu jo ovella olevan asennoituneen, että turhasta valitat. Kiukkusia vastauksia, tyhmää nokittelua "no jos nyt noin huolissasi olet huoh ja puuh voi että, no kai se sitten pitää tämmöinenkin tutkia.." ja hoidon torppaamista.
Miksi? Mikä siellä on hätänä? Onko teillä joku työssä muuttunut, rahan määrä, potilaiden määrä? Tuntuu ihan kamalalta käydä nykyään lääkärissä, ei ennen näin ollut.
Kommentit (388)
Vierailija kirjoitti:
Sukulaismies on haudassa. Lähetettiin terveenä kotiin ja muutaman päivän päästä vaimonsa kutsui ambulanssin, ei ehtinyt sairaalaan saakka. Vakava hengenvienyt sydänoire oli vain närästystä, jota ei tarvitse tutkia, työikäisellä "terveellä" miehellä.
Ikävää, mutta näissähän ei välttämättä ole hoitovirhe kyseessä. Ja oikeastaan todella harvoin on. Oire voi olla vähäinen hoitoon hakeuduttaessa, ettei siitä voi mitenkään ennustaa hengenvaaraa. Tuossakin oli muutama päivä välissä! Todennäköisesti potilaalle on sanottu, että täytyy hakeutua hoitoon uudelleen oireiden pahentuessa.
Toki ihmiset haluavat näissä tapauksissa syytellä ja saada pään pölkylle, mikä on sinänsä ihan inhimillistä. Onneksi joillakn toimii terve järki siinä inhimillisten tunteiden rinnalla
Eikä lopu edes tuohon että saa lähetteen jatkotutkimuksiin. Vaikka jatkotutkimuksia tehtäisi ja niissä löytyisi hoidettavissa oleva sairaus, niin usein hoito kuitenkin evätään tai lopetetaan hetken päästä jollain verukkeella. Esim. itselläni sekä kilpirauhasen vajaatoiminta että korkea verenpaine eivät kumpikaan ansaitse mitään lääkehoitoa tai seurantaa, vaikka ne on kummatkin todettu useaan otteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näillä, jotka rutkuttavat koko ajan, etteivät lääkärit tutki/halua tutkia, on itsellä jotain pielessä. Olen aina mennyt asiasta lääkäriin ja saanut asianmukaisen hoidon, en mene tietäjänä kauppalistan kanssa shoppailemaan omalla puutteellisella tietämyksellä (+google siihen päälle vielä) ja sanelemaan vaatimuksia, vaan luottamaan ammattitaitoon, joskaan en siihenkään luota sinisilmäisesti, JOS on aihetta epäillä sitä.
Ymmärrän myös resurssit, jotka sääntelevät toimintaa: ensimmäisestä päänsärystä ei voi lähettää kaikkia kalliisiin tutkimuksiin ja pitää oiretta lähtökohtaisesti aivokasvaimen indikaattorina. Joillakin se toki on sitä, mutta ei läheskään kaikilla, joten noin ei voida edetä.
Sama asiallinen kohtelu on ollut samoin toimivilla läheisillä ja tuttavilla. Valittajat ja omaa napaa tuijottavat ovat yleensä näitä uhreja sitten. Mutta niin ovat samaiset henkilöt yleensä uhreja muuallakin asioidessaan.
Tekee mieli sylkeä päällesi ! Pikkusiskoni kuoli parikymppisenä, kun lääkäreiden mielestä siskon oireita ei tarvinnut sen kummemmin tutkia. Kahdesti kävi terveyskeskuksessa kunnes lopulta ambulanssilla päivystykseen ja siellä diagnoosi, liian myöhään ;(
Tätä juuri tarkotin, juuri tällaisia epävakaita ihmisiä, jotka eivät osaa edes keskustella rakentavasti tai ajatella rationaalisesti, vaan käyttäydytään kuin elukat.
Jos kyseessä on hoitovirhe, siitä on varmaan erikseen tehty selvitys. Hoitovirheet ovat virheitä ja asia erikseen. Usein on kuitenkin kyse siitä, että on tutkittu täysin asianmukaisesti sen hetkisten tietojen mukaan ja silti potilas kuolee. Ikävää, että tällaista tapahtuu, mutta täytyy joku järki pitää mukana.
Perustartutatauteihin, jotka ovat jokavuotinen riesa, voi myös kuolla, mutta jokainen varmaan tajuaa, ettei kaikkia flunssa-/influenssa-/noropotilaita voida ottaa osastolle tarkkailuun.
Kysehän ei voi olla resurssipulasta eikä alimiehityksestä, kun tällaiseen moneen kertaan tutkimatta jättämiseen ja työssä käyvien turhaan juoksuttamiseen ja sairaana pitämiseen on varaa. Sulaa kikyt moneen kertaan tällaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näillä, jotka rutkuttavat koko ajan, etteivät lääkärit tutki/halua tutkia, on itsellä jotain pielessä. Olen aina mennyt asiasta lääkäriin ja saanut asianmukaisen hoidon, en mene tietäjänä kauppalistan kanssa shoppailemaan omalla puutteellisella tietämyksellä (+google siihen päälle vielä) ja sanelemaan vaatimuksia, vaan luottamaan ammattitaitoon, joskaan en siihenkään luota sinisilmäisesti, JOS on aihetta epäillä sitä.
Ymmärrän myös resurssit, jotka sääntelevät toimintaa: ensimmäisestä päänsärystä ei voi lähettää kaikkia kalliisiin tutkimuksiin ja pitää oiretta lähtökohtaisesti aivokasvaimen indikaattorina. Joillakin se toki on sitä, mutta ei läheskään kaikilla, joten noin ei voida edetä.
Sama asiallinen kohtelu on ollut samoin toimivilla läheisillä ja tuttavilla. Valittajat ja omaa napaa tuijottavat ovat yleensä näitä uhreja sitten. Mutta niin ovat samaiset henkilöt yleensä uhreja muuallakin asioidessaan.
Tekee mieli sylkeä päällesi ! Pikkusiskoni kuoli parikymppisenä, kun lääkäreiden mielestä siskon oireita ei tarvinnut sen kummemmin tutkia. Kahdesti kävi terveyskeskuksessa kunnes lopulta ambulanssilla päivystykseen ja siellä diagnoosi, liian myöhään ;(
Tätä juuri tarkotin, juuri tällaisia epävakaita ihmisiä, jotka eivät osaa edes keskustella rakentavasti tai ajatella rationaalisesti, vaan käyttäydytään kuin elukat.
Jos kyseessä on hoitovirhe, siitä on varmaan erikseen tehty selvitys. Hoitovirheet ovat virheitä ja asia erikseen. Usein on kuitenkin kyse siitä, että on tutkittu täysin asianmukaisesti sen hetkisten tietojen mukaan ja silti potilas kuolee. Ikävää, että tällaista tapahtuu, mutta täytyy joku järki pitää mukana.
Sinuako ei suututtaisi? En ole eläin vaan vihainen ja katkera ihminen ,jolta on viety rakas pois liian aikaisin. Ja ei, hoitovirhettä ei myönnetty vaan katsottiin lääkärien toimineen oikein kuin hoitivat siskon aivoverenvuotoa ensi migreeninä, sitten jännitysniskana !

Onko sulla luetun ymmärtämisessä jotain vikaa? Olen toiminut ihan samoin kuin sinä ja lopputulos ei ole ollut tuo. Ja niin on aika moni muukin jo tässäkin ketjussa. Mitä muiden pitäisi sanoa että uskoisit heitä?
- Ystäväni isä kuoli kylppäriin pari tuntia sen jälkeen, kun oli passitettu "närästyksensä" kanssa kotiin . Viisikymppinen mies vasta.
- Toisen ystävän vyöruusua hoidettiin kortisonilla pesuaine-ihottumana, pahat arvet ja hermokivut loppuelämän kaverina
- Ja minun keuhkoveritulppani oli kuulemma paniikkikohtaus
Tähän päälle ne lääkärit, jotka eivät edes osaa suomea kunnolla niin kyllä on luotto terveydenhuoltoon mennyt !
Vierailija kirjoitti:
Minusta on omituista kuinka vaikeaa on saada lähete jatkotutkimuksiin. Olen kolme kertaa taistellut (korrektisti) terveyskeskuksen päivystysajoilla noin puolen vuoden rupeaman lähetteen eteen. Sitten kun sen olen saanut, olen kuullut sairaalan poliklinikalla kunniani kun en tullut aiemmin (!) Onko vika totaalisessa anmattitaidottomuudessa, kollektiivisessa sadismissa vaiko ylhäältä tulleessa ohjeistuksessa karsia lähes kaikki lähetteet vaikka oma ammattitaito ei riitä edes diagnosointiin?
Tuttua. Tähän voisi joku tk-lääkäri tulla vastaamaan. Itse olen näissä tilanteissa tehnyt lähettävään terveyskekukseen huomautuksen jokaisesta minut ohittaneesta puoskarista - liitteenä sairaalan erikoislääkärin diagnoosi ja epikriisi sairaudesta.
Ei voi ymmärtää.
Potilaan pitäisi osata vaatia hoitoa ja tutkimuksia, mutta siinä saa vaikean ihmisen leima otsaan ja jopa entistä kylmempää kohtelua. Pitäisi valita onko kiltti hiiri, joka ryömii kotiin kuolemaan vai leijona, joka saa hoitoa ja selviää mutta tietoihin jää polttomerkkinä että on hankala ja agressiivinen.
Mulla on sellaisia rytmihäiriöitä välillä, että silmissä sumenee. TSH jotain 7, mutta vajaatoiminta kuulemma "rajalla", eikä lääkitystä tarvita. Tätä seurattu vuosia. Olen 15v ja valtavan huonossa kunnossa ja näytän ikävistäni kymmeniä vuosia vanhemmalta, kun naama on turvonnut tunnistamattomaksi ja hiukset kuivaa hamppua kaljuine kohtineen. Rytmihäiriöt ei kuulemma ole syy käydä lääkärissä ja eräs hoitaja vain totesi, että kilpirauhasestahan ne johtuvat, mutta lääkitystä ei kuulemma tarvita hoitajien tai kenenkään lääkärin mielestä.
Suomessa terveydenhuollon ammattilaisten koulut on kyllä huipputasoa. Niin lääkäreiden 6 vuoden koulu kuin sairaanhoitajien 3,5 vuoden koulu. Molemmissa harjoitellaan paljon käytännön taitoja ja käytännön taidot ja harjoittelut on suoritettava ja läpäistävä että koulusta pääsee läpi. Tätä samaa ei vaadita monella muulla alalla, vaan keskitytään vaan siihen papereiden pyörittämiseen ja kirjaimien tuijottamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä näillä, jotka rutkuttavat koko ajan, etteivät lääkärit tutki/halua tutkia, on itsellä jotain pielessä. Olen aina mennyt asiasta lääkäriin ja saanut asianmukaisen hoidon, en mene tietäjänä kauppalistan kanssa shoppailemaan omalla puutteellisella tietämyksellä (+google siihen päälle vielä) ja sanelemaan vaatimuksia, vaan luottamaan ammattitaitoon, joskaan en siihenkään luota sinisilmäisesti, JOS on aihetta epäillä sitä.
Ymmärrän myös resurssit, jotka sääntelevät toimintaa: ensimmäisestä päänsärystä ei voi lähettää kaikkia kalliisiin tutkimuksiin ja pitää oiretta lähtökohtaisesti aivokasvaimen indikaattorina. Joillakin se toki on sitä, mutta ei läheskään kaikilla, joten noin ei voida edetä.
Sama asiallinen kohtelu on ollut samoin toimivilla läheisillä ja tuttavilla. Valittajat ja omaa napaa tuijottavat ovat yleensä näitä uhreja sitten. Mutta niin ovat samaiset henkilöt yleensä uhreja muuallakin asioidessaan.
Tekee mieli sylkeä päällesi ! Pikkusiskoni kuoli parikymppisenä, kun lääkäreiden mielestä siskon oireita ei tarvinnut sen kummemmin tutkia. Kahdesti kävi terveyskeskuksessa kunnes lopulta ambulanssilla päivystykseen ja siellä diagnoosi, liian myöhään ;(
Tätä juuri tarkotin, juuri tällaisia epävakaita ihmisiä, jotka eivät osaa edes keskustella rakentavasti tai ajatella rationaalisesti, vaan käyttäydytään kuin elukat.
Jos kyseessä on hoitovirhe, siitä on varmaan erikseen tehty selvitys. Hoitovirheet ovat virheitä ja asia erikseen. Usein on kuitenkin kyse siitä, että on tutkittu täysin asianmukaisesti sen hetkisten tietojen mukaan ja silti potilas kuolee. Ikävää, että tällaista tapahtuu, mutta täytyy joku järki pitää mukana.
Sinuako ei suututtaisi? En ole eläin vaan vihainen ja katkera ihminen ,jolta on viety rakas pois liian aikaisin. Ja ei, hoitovirhettä ei myönnetty vaan katsottiin lääkärien toimineen oikein kuin hoitivat siskon aivoverenvuotoa ensi migreeninä, sitten jännitysniskana !
En minäkään myöntäsi, jos ei ole myönnettävää. Oletko edes ottanut huomioon sitä mahdollisuutta, että virhettä ei objektiivisesti tarkasteltuna todella tehty?? Kai ymmärrät, että hoitovirheen tutkiminen on muusta kiinni kuin lääkärin myöntämisestä/kiistämisestä?
Minullakin on ollut aivoverenvuotohäiriö ja tiedän kyllä mitä silloin tapahtuu. Voitko kertoa tarkemmin siskosi oireet ja miten edettiin?
Olen ollut vihainen ja turhautunut itsekin. Osaan silti olla sylkemättä ihmisten päälle tai uhkailematta niin alhaisella toiminnalla.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreitä ja sairaanhoitajia on molempia ihan liian vähän. Lääkäreitä koulutetaan aivan liian vähän ja lääkäripula on kokoajan. Sairaanhoitajilla taas ongelma on se, että valmistuneista tyyliin joka 4. Tai joka 5. Lähtee muihin töihin eikä jää sairaanhoitajaksi ja heistä on toki kamala pula myös kokoajan ja silti kauhea alimiehitys joka paikassa.
Kaikki terveydenhuollon ihmiset on vaan liian väsyneitä. En ymmärrä miten Suomessa voidaan karsia tällaisella alalla! Leikkauksetkin pyörii sairaanhoitajien ylitöiden ansiosta? Siis mitä? Ihan sairasta oikeesti.
Tottakai tommonen näkyy potilaille ihan suoraan hoidossa. Todellisuudessa syyllisiä on aivan jotkut muut kuin ne lääkärit ja hoitajat.
Lääkäreitä ja hoitajia kyllä löytyy mutta kun työpaikkoja ei ole. Samoin vanhustenhoidon laaduttomuus johtuu siitä että työpaikkoja ei ole tai on mutta ei saa palkata. Sitten vielä lisätään tähän se että pakotetaan ottamaan influenssapiikit jne niin se sitten alkaa karsia työhalukkaita.
Niin tuttu tilanne.Kävin kunnallisella puolella lääkärillä,joka kiukutteli ja vähätteli tilannetta,sitten varasin yksityiselle ajan ja se sama lääkäri oli siellä ystävällisenä ja tutki oireet,laittoi jatkotutkimuksiin. Kyllähän se raha on motiivina,yksityisellä puolella ei voi kiukutella voi tulla hyvinkin pian työpaikan vaihto.Läähtiessäni sanoin vastaanotossa lääkärin käytöksestä toisessa vastaanottopaikassa,lupasivat puhuttaa häntä.sain lääkäriltä puhelun jossa pyysi anteeksi.Harva soittelee perään tunnustaen tekeneensä väärin,onneksi empaattisia lääkäreitä vielä olemassa.
menin lekurii ja kerroin että jalka puutuu lekuri sanoi että pitää ollla reiteen asti puutuneena 8 kk ennekuin aletaan tutkimaan
menin kk kuluttua lekuriin ja se sanoi että olisi voitu tutkia jos vaan toinen jalka olisi puutunut mutta kun molemmat jalat puutuu niin ei voida tutkia
tämä naisalääkärin lausumana

Mitä tekemistä sillä naiseudella on asian kans?
Hoidon saamiseen julkiselta puolelta vaikuttaa se, viittaavatko oireet tai potilaan olemus itse aiheutettuun sairauteen. Esim. ylipaino on aina itse aiheutettu, joten siitä aiheutuvat sairaudet pitää vaan itse kärsiä (diabetes, sydän- ja verisuonitaudit).

😁
Tuon kun kerrot asiakkaalle niin olet oikeudessa.