Millaista elämä oli 80-luvulla?

Taloususkonto tosiaan taottiin täälläkin ihmisten päähän täysillä viimeistään noilla paikkeilla. Sitä kautta on enenevästi ihmiset uskoneet takuuvarmasti joka naputukset jota talouden kannalta perustellaan, ja sitten ihmetellään, että miksi nuoriso on niin täysin vieroittunutta ja päläpälä.... Tietokonepelejä tosin oli jo tuolloinkin, että en tiedä miten se on vaikuttanut, että aktiviteettiä on tullut koko ajan enemmän. Ehkä senkin vuoksi ei enää uudet sukupolvet uskalla miettiä asioita itse vaan kaikki mikä lehdistä tai netistä luetaan tarttuu musta-valkoisesti päähän, ja jää sinne just semmoisena ...

Vierailija kirjoitti:

Kasarimimmi kirjoitti:

- 1980-luvulla TV:stä katsottiin Dallasta ja Dynastiaa. Lapset katsoivat TV:stä Smurffeja.

- Dingo oli suosionsa huipulla

- Piti opetella basic-ohjelmointikielen alkeet, jotta pystyi pelaamaan tietokonepelejä

- kotona oli yksi lankapuhelin

- radiosta nauhoitettiin c-kasetille musiikkia

- vhs-videot tulivat markkinoille

- leipäkoneella tehtiin itseleivottua leipää

- olkatoppaukset, hiihtohousut ja haaremihihaiset paidat olivat muodissa

- kukaan tuntemani nuori ei ollut masentunut

- fuksianpunaista luomiväriä ja sähkönsinistä ripsiväriä käytettiin. Kajalia käytettiin silmässä runsaasti.

- käytiin kirjastossa ja luettiin kirjoja

- kesällä leikittiin ulkona kirkonrottaa, 10 tikkua laudalla ja piilosta

- koulussa katsottiin hiihtokilpailuja, kun Marja-Liisa Kirvesniemi (Hämäläinen) hiihti

- juppikulttuuri voimistui 80-l. lopussa

- ei ollut polkupyöräkypäriä ja laskettelukypäriä

Nyt kun miettii niin uskomatonta, mutta totta.

Masennuksesta ei puhuttu. Kyllä sitä silloinkin oli.

ihan perseestä ainakin suomessa , en ollut vielä älynnyt lähteä kälppimään muihin maihin, vttaa näin jälkikäteen jka jalkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terrorismia oli Euroopassa paljon enemmän kuin nyt! Erityisesti Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Britanniassa ja silloisessa Länsi-Saksassa.

Tästä en ole kuullutkaan (toki synnyinkin vasta 80-luvun puolivälissä)! Ei siitä varmaan terrorismina puhuttu vielä silloin? Mitä tai millaisia nuo teot olivat?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/grafiikka-todistaa-terrorismi-oli-1…

Vierailija kirjoitti:

Sininen ripsiväri ja kajal. Ihan vaaleeta huulipunaa, sitten pullo jonkun kaverin isosiskon hakemaa omppuviiniä ja diskoon liftattiin. Hienoa aikaa, naapurissa ja kavereilla voi käydä piipahtamassa ilman ilmoitusta etukäteen. Naapurin mummo leipoi joka lauantai.

Ja luomiväri...minä jopa kokeilin sinistä meikkiä vaikka olin ruskeasilmäinen...Joo, se oli virhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.

Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.

Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terrorismia oli Euroopassa paljon enemmän kuin nyt! Erityisesti Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Britanniassa ja silloisessa Länsi-Saksassa.

Tästä en ole kuullutkaan (toki synnyinkin vasta 80-luvun puolivälissä)! Ei siitä varmaan terrorismina puhuttu vielä silloin? Mitä tai millaisia nuo teot olivat?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/grafiikka-todistaa-terrorismi-oli-1…

PLO, IRA, ETA ja Punainen Armeijakunta

twkivät attentaattwjaan, mutta ei juuri koskettanut Suomea.

Lukuunottamatta keissiä, kun PLO ilmoitti myrkyttäneensä Jaffa- appelsiineja elohopealla.

Myrkky-aplareita ei löytynyt, mutta kaatopaikalle kaikki kuskattiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.

Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.

Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.

No jos oli unohtanut vetää kellot, piti ne saada oikeaan aikaan.

Paljon oli avaimella/nupilla vedettäviä kelloja käytössä.

Tai vaikka keittiökellosta paristo loppunut.

Aikamerkki piti kytätä radiosta yai soittaa Neiti Aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terrorismia oli Euroopassa paljon enemmän kuin nyt! Erityisesti Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Britanniassa ja silloisessa Länsi-Saksassa.

Tästä en ole kuullutkaan (toki synnyinkin vasta 80-luvun puolivälissä)! Ei siitä varmaan terrorismina puhuttu vielä silloin? Mitä tai millaisia nuo teot olivat?

Terrorismi ei kohdistunut samalla tavalla täysin sivullisiin, vaan enemmän poliitikkoihin ym. Ei hyökätty viattomien perheenäitien kimppuun

Vain osittain totta. Pommi- iskut ei hirveästi uhrejaan valikoineet 80-luvullakaan, tai matkustajalentokoneen räjäytys.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.

Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.

Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.

No jos oli unohtanut vetää kellot, piti ne saada oikeaan aikaan.

Paljon oli avaimella/nupilla vedettäviä kelloja käytössä.

Tai vaikka keittiökellosta paristo loppunut.

Aikamerkki piti kytätä radiosta yai soittaa Neiti Aikaan.

Neiti aikaan soitettiin joskus kun haluttiin tarkistaa kodin kellot. Kun tarkkaa aikaa ei nähnyt netistä tai oikein mistään, kellot olivat vähitellen mikä minkäkin verran edellä tai jäljessä. Tämä aiheutti joskus inttämistä, että kenen kello on oikeassa ajassa.

Joskus nukuin aamulla pommiin kun herätyskello oli yön aikana seisahtunut. Paniikissa piti soittaa neiti aikaan että tiesi mitä kello oli.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.

Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.

Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.

No jos oli unohtanut vetää kellot, piti ne saada oikeaan aikaan.

Paljon oli avaimella/nupilla vedettäviä kelloja käytössä.

Tai vaikka keittiökellosta paristo loppunut.

Aikamerkki piti kytätä radiosta yai soittaa Neiti Aikaan.

Neiti aikaan soitettiin joskus kun haluttiin tarkistaa kodin kellot. Kun tarkkaa aikaa ei nähnyt netistä tai oikein mistään, kellot olivat vähitellen mikä minkäkin verran edellä tai jäljessä. Tämä aiheutti joskus inttämistä, että kenen kello on oikeassa ajassa.

Joskus nukuin aamulla pommiin kun herätyskello oli yön aikana seisahtunut. Paniikissa piti soittaa neiti aikaan että tiesi mitä kello oli.

Vielä jatkan tuosta kellon asettamisesta: radion aikamerkki oli kolme lyhyttä ja yksi pitkä piippaus, ja kello oli tasan tismalleen pitkän piippauksen alkuhetkellä.

Kännyköistä kun tuossa alussa jankattiin niin ne olivat ihan tavallisia bisnespiireissä, tosin kokoluokka oli hieman erilainen. Talkman-NMT oli sellainen muutaman kilon painoinen "kännykkä", jossa luuri oli kiinnitetty akkuun ja sitten vaan kahvasta kiinni ja about työkalupakin kokoinen "kännykkä" mukaan :D Sen jälkeen tuli sitten puolivälissä -80-lukua oikea kännykkä, Cityman, joka oli melkein kilon painoinen ja hintakin puolet vähemmän kuin Talkmanissa. Mitään tekstareitahan niillä ei voinut lähettää, vain soittaa ja vastata puheluihin.

Sitten oli tietenkin kiinteästi autoon asennettavia matkapuhelimia, joissa kädessä pidettävä luuri oli samanlainen kuin lankapuhelimessa, siis pitkällä johdolla kiinni itse laitteessa, jossa oli numeronäppäimet ja näitä ei siis voinut ottaa mukaan. Autossa piti olla erillinen antenni, jotta puhelin kuului ja olikin helppo päätellä varsinkin ns. paremmista autoista, että tuossa autossa on matkapuhelin kun antenneja oli kaksi. Ja ihan vapaasti sai puhua luuriin ajaessa.

Ei noita siihen aikaan tietenkään joka teinillä ollut eikä joka toisella aikuisellakaan, puhelimen hinta oli kuitenkin käyttöauton verran, nykyeuroiksi muutettuna 5 000e luokkaa tuossa Talkmanissa, mutta tosiaan yrittäjillä ja myyntihenkilöillä tavallinen kapine. Jo puheluhinnat rajoittivat käyttäjäkuntaa, minuuttihinta oli siinä euron luokkaa nykyrahaksi muutettuna, joten ei työpuheluissakaan jaariteltu, puhumattakaan että olisi ajankuluksi kavereille soiteltu.

Puhelinluettelokin oli olemassa matkapuhelinnumeroista, se oli sentin paksuinen, koska matkapuhelinliittymiä oli kuitenkin jo parisataa tuhatta. Suurin osa tietenkin yritysten liittymiä, mutta ei se matkapuhelin nyt mikään "ei ollut kasarina"-juttu ollut. Tietyissä ammattikunnissa se oli ihan perustyöväline, samoin kuin tietokonekin - IBM pc DOS-käyttiksellä, windowsista tai hiirestä oltu kuultukaan.

Ja -90-luvulla alkoi tulla myyntiin jo pienehköjä kännyköitä, hinnat laskivat niin luureilla kuin puheluillakin ja kännyköistä alkoi tulla kansanhuvia. -90-luvun puolivälissä sai melko pientä kännykkää jo n. 400e nykyrahaksi muutettuna ja GSM-verkon myötä päästiin tekstailemaankin.

-80-luku oli siinä mielessä ns. menestyjien vuosikymmen, että silloin sai töitä kun vain halusi ja etenemään pääsi kun teki hommansa hyvin. Jos ei pitänyt työpaikastaan, senkun irtisanoutui ja käytännössä viikossa oli saanut uuden työpaikan. Työttömyys ei todellakaan ollut ongelma vaan se, mihin monista mielenkiintoisista työpaikoista ja tehtävistä meni hommiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Kellosta oli paristo lopussa tai se oli unohtunut vetää ja siksi pysähtynyt. Tai kello edisti/jätätti ja oli tarpeen tietää tarkka aika.

Neiti Aikahan oli nauhoite. Nykyään Neiti Aika toimii netissä.

Miehet oli miehekkäitä, naiset naisellisia, hiusmuoti kamala, kaikki naiset käyttivät korkkareita, jakkujen olkatoppaukset oli metrin leveitä, käytiin paljon salilla ja vielä enemmän solariumissa.

Niin ja lihavia ihmisiä oli todella vähän, varsinkin nuorisossa.

Vierailija kirjoitti:

3 vuotiaan riemua kun sai jouluna paketista stigan :) lunta kun tuli ni heti pitiä päästä laskee mäkeä :) 

Tästäpä tulikin muistoja mieleen. Olin itse saanut Stigan täysmuovisen rattikelkan ja en hahmottanut sen häpeällisyyttä kunnes tokaluokalla paikallisessa koulussa  oli rattikelkka-/pulkkapäivä ja sain kuulla ikätovereiltani varsin selkein sanoin että vähävaraisen yh-äitini ostama rattikelkka oli säälittävä, ruma ja kaikin puolin pXXka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen.  Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).

Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?

Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"

Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.

Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.

Ehkä kellot olivat kalliita?

Muistan kun mulle luvattiin rannekello sitten kun opin kellonajat ja vaari tuli maalta käymään meillä, "kuulusteli" kellonajat että ymmärrän mitä näyttää.

Sitten lähdettiin kellokauppaan, muistan loppu ikäni kun käsikädessä käveltiin kellokauppaan ja takaisin oli kesä ja lämmintä, vaari oli iso vaalea sodan käynyt hyvin rauhallinen ja kohtelias mies, aina sellainen herrasmiehen lierihattu päässä.

Vuotta en muista, luulisin sen olevan -80 - -81m

Siitä saakka mulla on aina ollut kello ranteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terrorismia oli Euroopassa paljon enemmän kuin nyt! Erityisesti Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Britanniassa ja silloisessa Länsi-Saksassa.

Tästä en ole kuullutkaan (toki synnyinkin vasta 80-luvun puolivälissä)! Ei siitä varmaan terrorismina puhuttu vielä silloin? Mitä tai millaisia nuo teot olivat?

Puhuttiin toki. Samanlaisia pommiattentaatteja kuin nykyään jossain Lähi-ja Kaukoidässä. Saksassa opiskelijat radikalisoituivat 60-70-luvuilla ja muodostivat Punaisen Prikaatin. Pohjois-Irlanti oli oikea ruutitynnyri 80-luvulla, kauempana oli Tamilitiikereitä jne.

Saksan radikaaliopiskelijoitten vasemmistoextremistiliike oli RAF (Die Rote Armee Fraktion), alkuperäisinä johtajinaan Andreas Baader ja Ulrike Meinhof (En tiedä kuuluuko tuon Andreasin sukunimi kirjoittaa kahdella vai yhdellä a:lla; saksaksi siinä ei voi olla kahta a:ta, mutta ehkä hän olikin hollantilaista sukua? Molempia kirjoitustapoja näkyy suunnilleen yhtä paljon.).

Punaiset Prikaatit (monikossa) oli Italian vasemmistoterroristiliike 1970-luvun lopulla. Itse olen syntynyt 1970-luvun alkupuolella, eli en ole elänyt RAF:n alkuaikojen ja Baader-Meinhof -parivaljakon aktiiviaikaa, joskin heidän "työnsä" jatkajat tekivät attentaatteja vielä 1970-luvun lopullakin. Niitäkään en kuitenkaan muista, ne jäivät jotenkin vähemmälle huomiolle lapsuudessani, mutta sensijaan muistan hyvin, kun Italian Punaiset Prikaatit (Le Brigate Rosse) sieppasivat pääministeri Aldo Moron ja monen viikon vankina pitämisen jälkeen murhasivat hänet keväällä 1978. Terroristit itse ilmoittivat Italian poliisille murhasta ja mistä Moron ruumis löytyy: kadunvarteen pysäköidyn Renault 4:n (ns. "Tippa-Renault") tavaratilasta.

Tästä Moron sieppauksesta, parin kuukauden vankeudesta, Punaisten Prikaatien vaatimuksista hallitukselle, neuvottelujen päätymisestä umpikujaan sekä vihdoin Moron murhasta puhuttiin paljon ja tapahtumaketjua seurattiin intensiivisesti Suomessakin.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ollut vapaaehtoisesti kalju.

Totta, silloin miehet oli sillai vähän homoja enkelikiharoineen.

Viikkorahalla käytiin kioskista ostamassa 10pennin ja 20pennin irtokarkkeja.

Äidit ja isät olivat huolettomampia lastensa suhteen ja lapset saivat aika vapaasti leikkiä keskenään. Ikkunasta huudeltiin sitten syömään.

Joskus me lapset päästiin maauimalaan koko päiväksi ja sulkemisaikaan haettiin pois. Annettiin eväät mukaan ja vähän lihis-ja karkkirahaa.

Juopot istuivat metsässä ja myös heidän lapsensa pyörivät siellä jaloissa.

Harrastettiin urheilua ja ulkona vietettiin paljon aikaa.

Läheteltiin kirjeitä kirjekaveteille. Kotimaan matkailua oli myös suosiossa ja joskus saatettiin käydä kirjekaveria moikkaamassa kesälomareissulla. Oma lapsuudenystäväni saattoi olla mukana parikin viikkoa reissulla.

Ja ah vieläkin rakastan tuota 80-luvun musiikkia discosta punkiin. Oli hienoa olla lapsi kultaisella 80-luvuulla.

Eki-Herra 46 vuotta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terrorismia oli Euroopassa paljon enemmän kuin nyt! Erityisesti Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Britanniassa ja silloisessa Länsi-Saksassa.

Tästä en ole kuullutkaan (toki synnyinkin vasta 80-luvun puolivälissä)! Ei siitä varmaan terrorismina puhuttu vielä silloin? Mitä tai millaisia nuo teot olivat?

Puhuttiin toki. Samanlaisia pommiattentaatteja kuin nykyään jossain Lähi-ja Kaukoidässä. Saksassa opiskelijat radikalisoituivat 60-70-luvuilla ja muodostivat Punaisen Prikaatin. Pohjois-Irlanti oli oikea ruutitynnyri 80-luvulla, kauempana oli Tamilitiikereitä jne.

Saksan radikaaliopiskelijoitten vasemmistoextremistiliike oli RAF (Die Rote Armee Fraktion), alkuperäisinä johtajinaan Andreas Baader ja Ulrike Meinhof (En tiedä kuuluuko tuon Andreasin sukunimi kirjoittaa kahdella vai yhdellä a:lla; saksaksi siinä ei voi olla kahta a:ta, mutta ehkä hän olikin hollantilaista sukua? Molempia kirjoitustapoja näkyy suunnilleen yhtä paljon.).

Punaiset Prikaatit (monikossa) oli Italian vasemmistoterroristiliike 1970-luvun lopulla. Itse olen syntynyt 1970-luvun alkupuolella, eli en ole elänyt RAF:n alkuaikojen ja Baader-Meinhof -parivaljakon aktiiviaikaa, joskin heidän "työnsä" jatkajat tekivät attentaatteja vielä 1970-luvun lopullakin. Niitäkään en kuitenkaan muista, ne jäivät jotenkin vähemmälle huomiolle lapsuudessani, mutta sensijaan muistan hyvin, kun Italian Punaiset Prikaatit (Le Brigate Rosse) sieppasivat pääministeri Aldo Moron ja monen viikon vankina pitämisen jälkeen murhasivat hänet keväällä 1978. Terroristit itse ilmoittivat Italian poliisille murhasta ja mistä Moron ruumis löytyy: kadunvarteen pysäköidyn Renault 4:n (ns. "Tippa-Renault") tavaratilasta.

Tästä Moron sieppauksesta, parin kuukauden vankeudesta, Punaisten Prikaatien vaatimuksista hallitukselle, neuvottelujen päätymisestä umpikujaan sekä vihdoin Moron murhasta puhuttiin paljon ja tapahtumaketjua seurattiin intensiivisesti Suomessakin.

Lisäksi Italiassa mellastivat mafiaperheet. Britanniassa IRA ja UVF, Ranskassa FLNC ja Espanjassa ETA.