Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämä oli 80-luvulla?
Kommentit (451)
80-luvulla soitettiin rumpuja ja sähkökitaroita, käytiin keikoilla ja ostettiin paljon vinyylilevyjä. CD-soittimen ostin vasta vuonna 1987.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Crokcett's theme kuvastaa hyvin 80-luvun tunnelmaa.
Assburger kirjoitti:
Pikkukylillä ei ollut levykauppoja, saattoi elää musiikin suhteen aika umpiossa.
80-luvun kallistuessa loppua kohti oli levysoitin, mutta ei montaa levyä.
Paikallisen marketin levylaarista Finnhitsien ja Jaakkoteppojen seasta löytyi Black Sabbath- kokoelma ja meinan paskoa housuun kun laitoin sen pyörimään.Diggasinhan jo Kiss:iä ja Iron Maidenia, mutta tämä oli pelottavaa!
Asun edelleen samalla paikkakunnalla kuin 1980-luvulla, eikä täällä ikinä ole mitään levykauppoja ollut. Tilasin levyjä vuodesta 1981 lähtien Soundi-lehden levykauppailmoitusten kautta esim. sellaisista liikkeistä kuin Epe's, Original Records, Diskeri, JB-levy, Evergreen ja mitä niitä nyt olikaan. Ei se ainakaan minulle koskaan ole ollut vaikeaa hankkia levyjä. Olen ostanut elämäni aikana ainoastaan 2 levyä ihan "livetilanteessa": Ensimmäisen kerran luokkaretkellä Turussa keväällä 1982 (Ramones: Pleasant Dreams) ja toisen kerran Lama-yhtyeen esikoisalbumin kotipaikkakuntani ruokakaupan levyhyllystä kesällä 1982. Nykyään minulla on vinyylilevyjä lähes 6000 ja CD-levyjä aika vaatimattomasti "vain" noin 800. Osa levyistä on sellaisia, että niistä nykyään keräilymarkkinoilla maksetaan useita satoja euroja.
Kerron tämän siksi, että ei se vaikuta niin paljon missä päin Suomea 1980-luvulla on asunut, kun levyjä sai silloin kätevästi postimyynnin kautta tilattua.
Kasarimimmi kirjoitti:
- 1980-luvulla TV:stä katsottiin Dallasta ja Dynastiaa. Lapset katsoivat TV:stä Smurffeja.
- Dingo oli suosionsa huipulla
- Piti opetella basic-ohjelmointikielen alkeet, jotta pystyi pelaamaan tietokonepelejä
- kotona oli yksi lankapuhelin
- radiosta nauhoitettiin c-kasetille musiikkia
- vhs-videot tulivat markkinoille
- leipäkoneella tehtiin itseleivottua leipää
- olkatoppaukset, hiihtohousut ja haaremihihaiset paidat olivat muodissa
- kukaan tuntemani nuori ei ollut masentunut
- fuksianpunaista luomiväriä ja sähkönsinistä ripsiväriä käytettiin. Kajalia käytettiin silmässä runsaasti.
- käytiin kirjastossa ja luettiin kirjoja
- kesällä leikittiin ulkona kirkonrottaa, 10 tikkua laudalla ja piilosta
- koulussa katsottiin hiihtokilpailuja, kun Marja-Liisa Kirvesniemi (Hämäläinen) hiihti
- juppikulttuuri voimistui 80-l. lopussa
- ei ollut polkupyöräkypäriä ja laskettelukypäriä
Nyt kun miettii niin uskomatonta, mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisissa bändeissä oli hyviä: Eput ja Hassisen Kone esim. Ulkomainen musa oli hirveetä koneschaibaa. Hiustyyli ja vaatteet oli kauheita. (Tavallisiakin vaatteita löytyi.)
What? Kasarihan oli ulkomaisen musiikin kulta aikaa. Mistä ihmeestä sä olet jotain koneschaibaa löytänyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Pikkukylillä ei ollut levykauppoja, saattoi elää musiikin suhteen aika umpiossa.
80-luvun kallistuessa loppua kohti oli levysoitin, mutta ei montaa levyä.
Paikallisen marketin levylaarista Finnhitsien ja Jaakkoteppojen seasta löytyi Black Sabbath- kokoelma ja meinan paskoa housuun kun laitoin sen pyörimään.Diggasinhan jo Kiss:iä ja Iron Maidenia, mutta tämä oli pelottavaa!
Asun edelleen samalla paikkakunnalla kuin 1980-luvulla, eikä täällä ikinä ole mitään levykauppoja ollut. Tilasin levyjä vuodesta 1981 lähtien Soundi-lehden levykauppailmoitusten kautta esim. sellaisista liikkeistä kuin Epe's, Original Records, Diskeri, JB-levy, Evergreen ja mitä niitä nyt olikaan. Ei se ainakaan minulle koskaan ole ollut vaikeaa hankkia levyjä. Olen ostanut elämäni aikana ainoastaan 2 levyä ihan "livetilanteessa": Ensimmäisen kerran luokkaretkellä Turussa keväällä 1982 (Ramones: Pleasant Dreams) ja toisen kerran Lama-yhtyeen esikoisalbumin kotipaikkakuntani ruokakaupan levyhyllystä kesällä 1982. Nykyään minulla on vinyylilevyjä lähes 6000 ja CD-levyjä aika vaatimattomasti "vain" noin 800. Osa levyistä on sellaisia, että niistä nykyään keräilymarkkinoilla maksetaan useita satoja euroja.
Kerron tämän siksi, että ei se vaikuta niin paljon missä päin Suomea 1980-luvulla on asunut, kun levyjä sai silloin kätevästi postimyynnin kautta tilattua.
1980-luvulla Anttilan levyosastot olivat hyvin varustettuja useimmissa kaupungeissa noiden varsinaisten erikoisliikkeiden rinnalla, ja Anttilan osuus koko levymyynnistä taisi olla parhaimmillaan jotain 25 % luokkaa. Kun Anttila lopetti vinyylilevyjen myynnin 1990-luvun alussa, aloin savolaisena harrastaa noita postimyyntifirmoja kuten oululaista Diskeriä ja turkulaista Kane Recordsia. Minulta löytyy mm. Oasiksen 4 ensimmäistä albumia tupla-LP:nä, silloin 1990-luvulla CD:t julkaistaan varsin usein tuplavinyyleinä.
Hankin ensimmäisen CD-soittimeni vasta 1999 mihin asti keräsin ja kuuntelin vain LP-levyjä. Viime vuosina olen hankkinut pääasiassa CD-levyjä mm. niissä tapauksissa kun joku vanha vinyylialbumi on uudelleen julkaistu digitaalisesti remasteroitune 2 CD:n versiona bonusmateriaalin kera. Hankin edelleen kaiken musiikin fyysisinä tallenteina ja albumikokonaisuuksina. Harrastan myös sellaista teemakuuntelua, että käyn jonkun tietyn bändin tai laulajan tuotannon läpi kuuntelemalla 1-2 CD:n päivätahtia tavallisesti kronologisessa julkaisujärjestyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Farkkuja kavennettiin sisäsaumoista. ja monesti ne vedettiin pesun jälkeen kosteina jalkoihin. Sininen luomiväri oli suosittu, ja sitä levitettiin reippaasti. Olisko meikkeinä ollut Gover-Girl ja Anytime(muitakin toki). Ripsiväri oli Filmstar, ja siihen "kakkuun" vaan sylkästiin ja pieni peili oli rasiassa, ja ripset harjattiin tönköksi. Ja niitä ihania roll on huulikiiltoja. Ja taisi olla niitä teinari-vihkoja. Noh aika kultaa muistoja, mutta jotenkin kaikki oli "paremmin". Joo ja pipo laitettiin pakkasella, mut nurkan takana survottiin se koululaukkuun. Huh muistan vieläkin yhden laukuistani, sellainen ruma nahkapalaviritys. Ei niitä reppuja silloin tainnut kauheesti olla. Ja vaatteita ei osteltu siihen tahtiin kuin nykyään, ehkä ne sitten oli kestävämpiä, tyyliin yhet farkut vuodessa. Ja koulu ja kotivaatteet oli erikseen. Ja muistan sellaisen hiustenhoitotuotteen kuin melody, ja se oli kyllä parasta. Kuten tokalon-värivoide ja sitä sai myös perusvoiteena. Ja silloin takataskussa oli muotia pitää pitkävartista kampaa. :)
Tää on 70-luvun lopulta, ei kasaria
Jaahas. Palstapoliisi iski. Mulle tuo on 80-lukua. Ehken kulkenut sitten muotivirrassa. Revi siitä :)
Vierailija kirjoitti:
sillon pillutkin oli karvaisia
Tuohon voisi lisätä, että ranskalaisilla naisilla oli kainalokarvat ja italialaisilla viikset. Sittemmin partahöyläteollisuus keksi laajentaa asiakaspohjaansa ja alkoi markkinoimaan tuotteitaan myös naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli normaalia ja hyväksyttyä. Kaikilla oli samanlaiset Seppälästä tai Halpa-Hallista ostetut vaatteet. Erilainen ei saanut olla.
Juuri näin! 80-90 -lukujen taitteessa koulussamme (iso koulu Pk-seudulla) oli yksi ainoa tummaihoinen oppilas, häntä kiusattiin. Silmälaseja oli todella harvalla lapsella ja ne olivat helvetin rumia, niistäkin kiusattiin. Ylipainoisia lapsia oli pari ja totta kai heitä kiusattiin. (Nykylasten ylipaino kyllä kauhistuttaa, mutta se on vanhempien vika eikä oikeuta kiusaamista) Ylipäänsä mikä tahansa massasta poikkeaminen oli syy kiusaamiseen. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen ja osa harrasti kiusaamista lähenteleviä "opetusmenetelmiä", mm. tyhmiksi haukkumista ja lasten virheille nauramista.
Ei minua ole koskaan kiusattu silmälasien takia jotka sain jo 13-vuotiaana. Tosin ennen silmälasien linssit olivat nykyistä paksumpia eikä samalla tavalla keveitä ja ohuiksi hioittuja kuin nykyisin. Olin varsin hyvä sekä lukuaineissa että urheilussa, en mikään teinikomedioiden kömpelö nörtti. Minun kouluaikana ei puhuttu mistään koulukiusaamisesta eikä mistään ADHD:sta tai määritelmistä. Ongelmatapauksia varten oli olemassa tarkkailuluokat ja apukoulut. Lukioaikana kaikki luokkakaverini olivat taatusti kantasuomalaisia, ja useimmilla oli vielä nen-päätteinen sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.
Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuivat suomalaiset.
Ihanaa aikaa.
Kun virastoon ym. soitti, puhelimeen vastasi ihminen eikä automaatti. Asiasi hoitui heti.
Perjantaina mietit tarttetko rahaa viikonloppuna ja minkä verran. Menit nostamaan sitä pankista klo 16.15 mennessä.Joo, ja pankeissa olikin aina perjantaisin hirveät jonot. Ja jos et ehtinyt pankkiin ennen sulkemista (16.15-16.30), tulikin aika kuiva viikonloppu. Tosin yhdessä kesätyöpaikassa maksettiin tilipussi vielä käteen kaksi kertaa kuukaudessa vuonna -85. Muistaakseni jotain pari tuhatta markkaa.
Tämänkin takia oli vähän ikäänkuin pakko olla naapureidenkin kanssa hyvissä väleissä. Koskaan ei tiennyt, josko joutuu viikonloppuna lainaamaan naapurilta rahaa tai ruokatarvikkeita, kaupat kun oli vain lauantaisin muistaakseni kello 14.00 auki. 80-luku oli muutenkin kaikin puolin sosiaalisempaa aikaa kuin nykyaika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli normaalia ja hyväksyttyä. Kaikilla oli samanlaiset Seppälästä tai Halpa-Hallista ostetut vaatteet. Erilainen ei saanut olla.
Juuri näin! 80-90 -lukujen taitteessa koulussamme (iso koulu Pk-seudulla) oli yksi ainoa tummaihoinen oppilas, häntä kiusattiin. Silmälaseja oli todella harvalla lapsella ja ne olivat helvetin rumia, niistäkin kiusattiin. Ylipainoisia lapsia oli pari ja totta kai heitä kiusattiin. (Nykylasten ylipaino kyllä kauhistuttaa, mutta se on vanhempien vika eikä oikeuta kiusaamista) Ylipäänsä mikä tahansa massasta poikkeaminen oli syy kiusaamiseen. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen ja osa harrasti kiusaamista lähenteleviä "opetusmenetelmiä", mm. tyhmiksi haukkumista ja lasten virheille nauramista.
Ei minua ole koskaan kiusattu silmälasien takia jotka sain jo 13-vuotiaana. Tosin ennen silmälasien linssit olivat nykyistä paksumpia eikä samalla tavalla keveitä ja ohuiksi hioittuja kuin nykyisin. Olin varsin hyvä sekä lukuaineissa että urheilussa, en mikään teinikomedioiden kömpelö nörtti. Minun kouluaikana ei puhuttu mistään koulukiusaamisesta eikä mistään ADHD:sta tai määritelmistä. Ongelmatapauksia varten oli olemassa tarkkailuluokat ja apukoulut. Lukioaikana kaikki luokkakaverini olivat taatusti kantasuomalaisia, ja useimmilla oli vielä nen-päätteinen sukunimi.
Tarkkailuluokkajärjestelmä toimi paljon paremmin, kun ne häiriköt poistettiin tavallisesta koulusta. Nykyään häirikköjä ymmärretään liikaa ja he saavat jatkaa koulurauhan terrorisointia. Varsinkin amerikassa lapsista vielä tehdään huumeriippuvaisia keksityn sairauden (adhd) varjolla.
Olin nuori aikuinen. En olisi uskonut, että nykyään kaipaan niitä aikoja. Töitä oli helppo saada. Opiskelukin sujui. Elämässä oli toivoa, vanhemmat terveitä, minä myös. Kaikki ystävät olivat vielä hengissä.
Tietysti ongelmiakin oli, mutta oikeasti aika kultaa muistot.
Puhelimena oli lankapuhelin, jolla ei voinut tehdä juuri muuta kuin soittaa. Kaupungilta jos piti soittaa, piti löytää puhelinkoppi ja soittorahaa. Kopissa yleensä haisi pahalta ja siellä oli puhelinluettelo, josta oli revitty irti sivuja. Yleensä etenkin karttasivut oli viety.
Ydinsotaa pelättiin, tai ainakin jotkut pelkäsivät. Näin toisinaan painajaisia ydinsäteilystä, kun olin katsonut dokumentin atomipommista.
Kirjoja luettiin enemmän. Peliriippuvaisia ei ollut siinä määrin kuin nyt.
Neiti Ajalta sai tilata puhelinherätyksen,jos tilasi 5.30 silloin soi puhelin klo 5.30 ja kun vastasi sieltä kuului ´´huomenta,kello on 5.30´´álkuun puhelimessa oli oikea ihminen,mutta en muista milloin se vaihtui koneelliseksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, millaista elämä oli 80-luvulla? T.nuori
Erittäin hyvää ja turvallista. Tietokone pelejä tai kännyköitä ei ollut mutta hyvin pärjäsi ilman.elämä oli huomattvasti sosiaalisempaa kuin nykyään ja viikonloppuisin oli kaupunki täynnä elämää ja rundia kierrettiin. Kapakoihin oli kymmenien metrien jonot.
Haikailen tuota aikaa kaikinpuolin.
olipas ja olipas.
Tanskassa NMT-toiminta käynnistettiin vuoden 1982 tammikuussa ja Suomessa maaliskuussa.
Suomessa C64:ää myytiin noin 3000 markan hintaan keväällä 1984.
Arvaappa kenellä oli kännykkä joka oli tiilikiven kokoinen ja maksoi 1/4 vuoden palkasta..käytännössä ei ollut.
82 nmt kännykkä oli ison salkun kokoinen. Gorba sai tiiliskiven handuunsa vasta 80-luvun lopulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusaaminen oli normaalia ja hyväksyttyä. Kaikilla oli samanlaiset Seppälästä tai Halpa-Hallista ostetut vaatteet. Erilainen ei saanut olla.
Juuri näin! 80-90 -lukujen taitteessa koulussamme (iso koulu Pk-seudulla) oli yksi ainoa tummaihoinen oppilas, häntä kiusattiin. Silmälaseja oli todella harvalla lapsella ja ne olivat helvetin rumia, niistäkin kiusattiin. Ylipainoisia lapsia oli pari ja totta kai heitä kiusattiin. (Nykylasten ylipaino kyllä kauhistuttaa, mutta se on vanhempien vika eikä oikeuta kiusaamista) Ylipäänsä mikä tahansa massasta poikkeaminen oli syy kiusaamiseen. Opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen ja osa harrasti kiusaamista lähenteleviä "opetusmenetelmiä", mm. tyhmiksi haukkumista ja lasten virheille nauramista.
Ei minua ole koskaan kiusattu silmälasien takia jotka sain jo 13-vuotiaana. Tosin ennen silmälasien linssit olivat nykyistä paksumpia eikä samalla tavalla keveitä ja ohuiksi hioittuja kuin nykyisin. Olin varsin hyvä sekä lukuaineissa että urheilussa, en mikään teinikomedioiden kömpelö nörtti. Minun kouluaikana ei puhuttu mistään koulukiusaamisesta eikä mistään ADHD:sta tai määritelmistä. Ongelmatapauksia varten oli olemassa tarkkailuluokat ja apukoulut. Lukioaikana kaikki luokkakaverini olivat taatusti kantasuomalaisia, ja useimmilla oli vielä nen-päätteinen sukunimi.
Eivät lasit nyt niin harvinaisia olleet mielestäni. Sain omani 7-vuotiaana 60-luvulla eikä minuakaan kiusattu niiden takia koskaan.
Ihana ketju! Erona nykyiseen että ihmiset seurusteli enemmän f to f, ei tuijoteltu ruutuja koko valveillaoloaikaa. Jokaisella tytöllä oli pieni puhelinmuistio missä tärkeät puhelinnumerot. Poika/tyttöystävät löydettiin harrastusten kautta tai baarista, ei ollut tindereita. Elämä oli jotenkin viattomampaa, oli ihan käsittämätön ajatus että Suomessa olisi terro*****ia.