Lue keskustelun säännöt.
Millaista elämä oli 80-luvulla?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.
Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.
Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.
No jos oli unohtanut vetää kellot, piti ne saada oikeaan aikaan.
Paljon oli avaimella/nupilla vedettäviä kelloja käytössä.
Tai vaikka keittiökellosta paristo loppunut.
Aikamerkki piti kytätä radiosta yai soittaa Neiti Aikaan.
Neiti aikaan soitettiin joskus kun haluttiin tarkistaa kodin kellot. Kun tarkkaa aikaa ei nähnyt netistä tai oikein mistään, kellot olivat vähitellen mikä minkäkin verran edellä tai jäljessä. Tämä aiheutti joskus inttämistä, että kenen kello on oikeassa ajassa.
Joskus nukuin aamulla pommiin kun herätyskello oli yön aikana seisahtunut. Paniikissa piti soittaa neiti aikaan että tiesi mitä kello oli.
Eikö sulla/teillä ollut seinäkelloa? Pelkkä herätyskello vain?
:D ihme äimistelyä, oli ihan normaalia soittaa Neiti aikaan. Yhtä normaalia kuin tänä päivänä tarkistaa aika kännykästä tai läppäristä. Tosin Neiti aika oli maksullinen palvelu, kalliinpuoleisena pidettiin.
En muista oliko opiskelukämpässäni (17 m2) seinäkelloa. Rannekelloa en käyttänyt.
Mutta etkö pysty kuvittelemaan tilannetta, että heräät täydessä paniikissa, kuumaa kuolaa poskella, kamalassa pissahädässä ja ulkona on ihmeen valoisaa siihen nähden että piti herätä seitsemältä. Herätyskello näyttää puoli yhtä. Paniikissa mietit miksei kello ole soinut, samalla kun ryntäilet ympäriinsä. Seinäkello näyttää puoli yhtätoista. Yhtäkkiä et tiedä mitä kello on, kumpi niistä on pysähtynyt. Nopeasti lankapuhelin kouraan ja soitto Neiti ajalle, niin tilanne selkiytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukiota 1980-luvun puolivälissä. Olin meidän luokan ainoa tyttö, joka otti vapaaehtoisena aineena ATK:n. Pari luokkakaveria sanoi, etteivät he koskaan tule tarvitsemaan ATK:ta, sillä aikovat lähteä opiskelemaan kieliä...
Käytin tietokonetta ensimmäistä kertaa kesätyössäni 1988. Kun aloitin opiskelut yliopistolla 1989, niin ilmoitustaululla näkyi vielä lappuja, joissa pyydettiin tai tarjottiin graduntekijöille puhtaaksi kirjoitusta - kirjoituskoneella tietenkin! Tietokoneita oli silloin yleisesti opiskelijoiden yhteiskäytössä tietokoneluokissa, joihin piti varata vuoro. Mitään käyttäjätunnuksia ei edes tarvinnut, vaan laitoit vain oman korpun koneen sisälle ja tietokone alkoi ruksuttaa!
Olen käynyt lukion samaan aikaan, ja minä myös olin vakuuttunut, etten tule koskaan käyttämään tietokoneita. ATK:n valitsivat vain myös pitkän matikan valinneet pojat. Ja heidän joukossaan oli nykyäänkin tietokonealalla vaikuttava maankuulu henkilö!
Vierailija kirjoitti:
Koulussa saatiin joka vuosi ihan kaikki uutena ja runsaasti - tietty kirjat, vihot yms. mutta myös värikynät, maalit yms. vaikka niitä el välttämättä edes käytetty kuin pari kertaa koko vuoden aikana. Kaiholla muistelen tuota omaa kouluaikaa kun katselen koululaiseni vanhentunutta tietoa sisältäviä, vuosikausia kiertäneitä repaleisia oppikirjoja ja tilalleni kielten työkirjoja omaan piikkiin että tunnilla ehtisi tehdä muutakin kuin kopioda tehtäviä kirjasta vihkoon (niihin ei saa tehdä merkintöjä koska jopa työkeikat kierrätetään vuodesta toiseen).
Kyllä meillä oli myös osa kirjoista kierrätettyjä monta vuotta, minä olin peruskoulussa 1981- Ainakin ala-asteella, yläasteella vähemmän. Mutta ei mitään saatu liikaa esim. mitään maaleja ei missään nimessä saanut omaksi, ja värikynät oli koko ala-asteen ajan käytössä, ei niitä uusia saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työtä riitti ,pääsin töihin heti kun keskikoulu loppui enkä tarvinnut ammatillista koulutusta,työpaikalla opetettiin tehtävät .Jos jäi työttömäksi ei työttömyys kestänyt vuosikausia vaan pian löytyi uusi työpaikka.Elettiin kulutusjuhlaa,vaikka näin jälkeenpäin tuntuu liioittelulta se sana kun nykyaikaan vertaa.Ruoka oli paljon kalliimpaa suhteessa palkkoihin kuin nykyään,ei tällaista mässäilyä ollut kuin nyt mutta ei kuitenkaan mitään puutetta ollut.
Ei 80-luvulla ollut mitään keskikoulua. Kuinka helvetin vanha sä olet? Eläkeläinen ainakin, minä aloitin peruskoulun 1981 ja mun äiti oli viimeisiä ennen peruskoulua koulua käyneitä.
Äitisi taisi saada sinut hyvin nuorena? Peruskouluun siirryttiin koko maassa viimeistään vuonna -77, noin. Itse olen siirtynyt oppikoulun toiselta luokalta peruskoulun seitsemännelle. Juuri tuona vuonna.
Äiti on syntynyt -54 ja minä -74. Eli sinä et käynyt mitään keskikoulua 80-luvulla, vaan kävit jo 70-luvun lopussa peruskoulua.
Milloin peruskoulu tuli Helsinkiin? Sehän alkoi ensin Lapissa ja siirtyi asteittain etelämmäksi. Minä menin ekalle v. 1976 Pohjois-Karjalassa.[/quote
Siis ekalle ja se oli peruskoulu.
Vierailija kirjoitti:
Neiti Ajalta sai tilata puhelinherätyksen,jos tilasi 5.30 silloin soi puhelin klo 5.30 ja kun vastasi sieltä kuului ´´huomenta,kello on 5.30´´álkuun puhelimessa oli oikea ihminen,mutta en muista milloin se vaihtui koneelliseksi
* * * * *
Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.
Muistatte väärin.
Neiti Ajan numerosta ei voinut tilata herätystä eikä tehdä eikä valita mitään muutakaan kuin sen ajan kuuntelemisen. Herätyksellä oli oma puhelin(palvelu)numeronsa. Ikäväkseni en enää muista, mitkä ne numerot olivat.
Lähinnä kai Neiti Ajan tiedotusta kaivattiin silloin, kun haluttiin saada sekunnilleen tarkka aika omaan kelloon. Joidenkin mielestä Neiti Aika oli täsmälleen oikeassa ajassa, kun taas radiolähetys saattoi - ja saattaa vielä nykyäänkin - tulla n. viiden sekunnin viiveellä reaaliajasta.
Tuo Neiti Aika oli sinänsä minun mielestäni hiukan eriskummallinen nimi, koska kyseinen ääni ei ollut mitenkään erityisen nuoren impyen korkea, kuulas ja "puhtoisen viaton" ääni, vaan pikemminkin hyvinkin aikuisen tai jo keski-ikäisen rouvan aavistuksen tummahko tai matalahko ns. tupakkaääni. Ja tämä ei tietenkään tarkoita minun sanomanani mitään negatiivista: päinvastoin, sellainen ns. tupakkaääninen rauhallinen naisen puhe - kuten Neiti Ajalla - on hyvin seksikästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienet irtokarkit maksoivat kiskalla 10 penniä / kappale ja isommat 20 penniä. Jotkut saattoivat maksaa enemmänkin. Irtokarkkeja oli isoissa laareissa ja sitten sanottiin myyjälle, esim. että markalla nallekarkkeja, markalla turkinpippureita jne. Myyjä sitten keräsi niitä pussiin oikean määrän. Yhdessä paikassa oli miesmyyjä, jolla oli huono laskupää. Kun aina välillä kysyi, että "paljollakos siinä nyt on" niin myyjä meni laskuissa sekaisin, ja saattoi saada ylimääräisiä karkkeja ilmaiseksi.
Kavereiden kanssa ajeltiin pyörillä, istuttiin puistoissa, talvella luisteltiin ja laskettiin pulkkamäkeä. Joskus 3-4. luokkalaisenakin vielä saatettiin leikkiä barbeilla ja nukeilla.
Musiikkia kuunneltiin kaseteilta ja lp-levyiltä. Välillä leikittiin diskoa kaverin kellarihuoneessa. Laitettiin valot pois ja tanssittiin pimeässä.
Seppälästä tuli paperinen kuvasto, jossa oli hienoja vaatteita. Kuvastoja tuli myös mm. Anttilasta ja Yves Rocherilta (tämä saattaa mennä myös 90-luvun puolelle). Tilaukset kirjoitettiin kaavakkeeseen, joka sitten postitettiin.
Oli vain pöytäpuhelimet. Joidenkin kotona oli useampi puhelin, jolloin toisen puhelua saattoi salakuunnella, kun nosti ihan hiljaa luurin toisessa huoneessa.
Busseissa oli pahviset matkaliput. Lippu laitettiin koneeseen, joka nappasi palan bussikortista pois, kunnes matkat oli käytetty.
Jossain vaiheessa tulivat VHS-videonauhurit, joilla saattoi nauhoittaa ohjelmia telkkarista. Fanitin Ruotsin Euroviisu voittajaa Carola Häggkvistiä, ja katsoin hänestä kertovan tv-ohjelman VHS-kasetilta varmaan 1000 kertaa. Mulla oli myös useita Carolan kasetteja, joita kuuntelin varmaan rasittavuuteen asti. Carolalla oli fan club, jonne lähetin fanikirjeen. Sain postitse Carolan kuvan ja nimmarin. Se oli niin suuri aarre!!! (Harmittaa, että en ole säästänyt sitä).
Telkkarista tuli Dallas ja Dynastia. Äiti ei ensin antanut mun katsoa niitä, kun tulivat niin myöhään, mutta lopulta sain alkaa katsomaan niitä.
Ja Diana! Muistan kun telkkarista tuli Dianan ja Charlesin häät. Ajattelin, että Diana on varmaan maailman onnellisin ihminen, kun pääsee prinsessaksi. Säästin kaikki Dianaa koskevat lehtijutut ja keräsin niitä ruutuvihkoon. Fanitin myös Ruotsin kuninkaallisia.
Jossain vaiheessa kaikilla oli permanentti. Myös kotona tehtiin permanentteja ja ne onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Vetyperoksidin haju oli hirveä.
Ulkomaan matkailu oli harvinaista ainakin 80-luvun alkupuolella. Minä matkustin ensimmäisen kerran ulkomaille Ranskaan lukiolaisena, olisko ollut -85, vaikka vanhempani olivat keskiluokkaisia (insinööri+terveydenhoitaja). Matkailtiin etupäässä kotimaassa.
Ei olisi voinut kuvitellakaan, että tulevaisuudessa on muotia tahallaan vältellä lentämistä ympäristösyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väritelkkarit toki jo oli. Videonauhurit olivat kova sana ja korvalappustereot, etenkin Walkmanit. Sky-tv lähetti kaapelikanavalaisille musiikkivideoita ennen MTV:n näkymistä. Pankista haettiin perjantaisin rahat seuraavan viikon tarpeisiin. Sitten tuli pankkikortti, jota kaikki eivät halunneet ottaa käyttöön. Paikallisjunissa oli tupakkavaunut, työpaikoilla tupakoitiin kaikessa rauhassa työpöydän äärellä. Suurimmalla osalla oli ihan perus lankapuhelimet ja joillakin niissä puhelinvastaajat. Kellonajat tarkistettiin soittamalla neiti aikaan. Töitä oli tarjolla ilman koulutustakin ja ihmisten elintaso nousi kovaa vauhtia. Maailmansotaa pelättiin kun Reagan valittiin pressaksi, mutta loppu vuosikymmenellä oli kova usko todellakin parempaan tulevaisuuteen. Discoissa juotiin lonkeroa tai nelosolutta. Kotibileissä pöytäviinaa tuoremehulla tai minttulikööriä (yäk).
Millaisessa tilanteessa? Miksi sitä aikaa ei katsottu vaan kellosta? Tai jos kyseessä oli kellon ajalleen siirtäminen, niin vaikka odotettu radiosta tai televisiosta uutislähetystä, että sai tarkan ajan siitä?
Ja mitä se neiti aika tarkalleen sanoi? "Päivää, nyt on joulukuun 21. päivä 1988 ja kello on viisi yli viisi?"
Joskus piti saada selville oikea kellonaika hyvinkin nopeasti, ei ehtinyt uutisia odottelemaan. Piti ehtiä tapaamiseen, junaan tai bussiin. Omasta kellosta saattoi patteri olla loppu tai sitten kellon "vetäminen" oli päässyt unohtumaan. Neiti aika ei tervehtinyt, ei kertonut päivämäärää, luetteli vain kellon aikoja "kaksitoista, kaksikymmentä neljä". Oli tarpeellinen, mutta harvoinhan sinne soiteltiin.
Vau, kuulostaa niin joltain... en edes tiedä miltä. Vanhanaikaiselta scifiltä varmaan. :D Mutta silti ihmetyttää että eikö tosiaan kelloja ollut esillä (niin kotona kuin julkisillakin paikoilla), jos kerta tuollaista palvelua tarvitsi? Kuulostaa omaan korvaan jokseenkin samalta kuin tänä päivänä soittaisin johonkin palveluun kysyäkseni että millainen on paikkakuntani sää tänään. Kertokaa jotain konkreettisia esimerkkejä (vaikka keksittyjäkin, mutta aikanaan täysin mahdollisia), missä ei ollut kelloa saatavilla mutta puhelin oli ja kellonaika piti saada tietää? Oliko rannekello juppien juttu vai oliko niitä ihan yleisesti ihmisillä? Sain itse omani vuonna 1990 kun täytin viisi vuotta.
Kaverin kanssa usein tilattiin lankapuhelimeen herätys neiti ajalta. Ei ollut torkku mahdollisuutta, herätyskelloissa oli viisarit, ainakin lapsilla. En omistanut rannekelloa, usein ihmiset kyseli tuntemattomilta paljonko kello on.
No jos oli unohtanut vetää kellot, piti ne saada oikeaan aikaan.
Paljon oli avaimella/nupilla vedettäviä kelloja käytössä.
Tai vaikka keittiökellosta paristo loppunut.
Aikamerkki piti kytätä radiosta yai soittaa Neiti Aikaan.
Neiti aikaan soitettiin joskus kun haluttiin tarkistaa kodin kellot. Kun tarkkaa aikaa ei nähnyt netistä tai oikein mistään, kellot olivat vähitellen mikä minkäkin verran edellä tai jäljessä. Tämä aiheutti joskus inttämistä, että kenen kello on oikeassa ajassa.
Joskus nukuin aamulla pommiin kun herätyskello oli yön aikana seisahtunut. Paniikissa piti soittaa neiti aikaan että tiesi mitä kello oli.
Eikö sulla/teillä ollut seinäkelloa? Pelkkä herätyskello vain?
:D ihme äimistelyä, oli ihan normaalia soittaa Neiti aikaan. Yhtä normaalia kuin tänä päivänä tarkistaa aika kännykästä tai läppäristä. Tosin Neiti aika oli maksullinen palvelu, kalliinpuoleisena pidettiin.
En muista oliko opiskelukämpässäni (17 m2) seinäkelloa. Rannekelloa en käyttänyt.
Mutta etkö pysty kuvittelemaan tilannetta, että heräät täydessä paniikissa, kuumaa kuolaa poskella, kamalassa pissahädässä ja ulkona on ihmeen valoisaa siihen nähden että piti herätä seitsemältä. Herätyskello näyttää puoli yhtä. Paniikissa mietit miksei kello ole soinut, samalla kun ryntäilet ympäriinsä. Seinäkello näyttää puoli yhtätoista. Yhtäkkiä et tiedä mitä kello on, kumpi niistä on pysähtynyt. Nopeasti lankapuhelin kouraan ja soitto Neiti ajalle, niin tilanne selkiytyy.
No äimistyttää kun on mulle vieras asia, kun en kenenkään kuullut tai tiennyt soittaneen Neiti aikaan. Ja kun en muista noita aikoja. Kiitos vastauksesta. :)
Mahtavaa aikaa se oli. Kaduilla oli siistiä - ei juuri lähi-idän ja Afrikan ihmisiä näkynyt. "Kännykan" (siis tiiliskiven) kun laittoi baaritiskille, niin naiset pörräsi ympärillä. Kaduilla näkyi paljon Ladoja. Jos piti löytää tietoa jostain, niin se tieto haettiin kirjastosta., MikroBitti lehdestä kirjoitettiin käsin ohjelmia Vic-20 tai Commodore 64:aan - tai Spectrumiin. Tietokonepelien musiikki oli parempaa kuin nykyään. Telkasta katteltiin Dallasia ja Dynastiaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasarilla kaikki oli laihoja ja luonnollisia. Elämä oli yhtä bilettä ja hauskaa. Silloin matkustettiin kesäisin interrailaten ja jäätiin sinne missä näytti hyvältä junan ikkunasta tai muuten vaan oli fiilis jäädä. Euroopan maat oli kaikki enemmän omanlaisiaan, ei ollut niin paljon ketjuliikkeitä. Välillä interraililla erottiin kaverista ja sovittiin, että nähdään Pariisissa viikon päästä tietyssä paikassa ja siellä nähtiin, elämä oli vapaata, kun sua ei koko ajan saatu kiinni eikä kameroita ollut joka paikassa....
Melkoinen takapajula tämä suomi oli vielä 80-luvullakin. Melkein joka paikkaan matkailussa tarvittiin passi ja/tai viisumikin. Neuvostoliittoa ihailtiin vaikka jokseenkin jokainen näki ettei rajan takana ollut sitä mitä luvattiin. Samalla näitä pystyynkuolleennäköisiä neuvostojohtajia tunnuttiin mm. ylessä kohtelevan kuin oman maan johtajia.
Ravintoloita oli vähemmän ja niiden aukioloja ja muita yksityiskohtia kontrolloitiin vielä enemmän kuin nykyään. Huumeet oli todella harvojen "huvia" eikä niitä koitettu jokapaikassa selittää normaalina viihdekäyttönä.
Tiettyinä pyhäpäivinä helsinkikin oli täysin kuoll*t kaupunki kun juuri mikään ei ollut auki. Kauppojen aukiolo oli vasta laajenemassa eli kaikki meni kiinni lauantaina joskus 14-18 ja sen jälkeen aukesi maanantaina.
Lyhyesti: ei kiitos enää tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa aikaa se oli. Kaduilla oli siistiä - ei juuri lähi-idän ja Afrikan ihmisiä näkynyt. "Kännykan" (siis tiiliskiven) kun laittoi baaritiskille, niin naiset pörräsi ympärillä. Kaduilla näkyi paljon Ladoja. Jos piti löytää tietoa jostain, niin se tieto haettiin kirjastosta., MikroBitti lehdestä kirjoitettiin käsin ohjelmia Vic-20 tai Commodore 64:aan - tai Spectrumiin. Tietokonepelien musiikki oli parempaa kuin nykyään. Telkasta katteltiin Dallasia ja Dynastiaa,
Hohhoijaa, vic-20 oli 80-luvun alussa ja kännykät muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta pikemminkin 90-luvun ilmiö. Muutenkin se ettet malttanut olla möläyttämättä ra*istista soopaa sekaan kertoo kommentistasi sen mitä pitää tietää.
Sitäpaitsi nykypeleissä on todella hyvää musiikkia, osittain samoilta säveltäjiltä jotka jo silloin 80-luvulla sävelsivät piipityksiään.
Vierailija kirjoitti:
Koska kaikilla piti olla pallokiharat, 17-vuotiaatkin näyttivät vanhemmilta kuin tämän päivän nelikymppiset. Kaikki rihkamakorut sisälsi nikkeliä, joten tulehtuneet korvalehdet kuului asiaan. Ravintolaan mentiin kunnon pohjilla ja taskumatti käsilaukkuun piilotettuna.
Kaikilla aikuisilla naisilla oli kamala kukkakaalipermanentti.
Ainalin maalla.
Ehkä pitkät hiukset minusta siksi niin viehättävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, millaista elämä oli 80-luvulla? T.nuori
Erittäin hyvää ja turvallista. Tietokone pelejä tai kännyköitä ei ollut mutta hyvin pärjäsi ilman.elämä oli huomattvasti sosiaalisempaa kuin nykyään ja viikonloppuisin oli kaupunki täynnä elämää ja rundia kierrettiin. Kapakoihin oli kymmenien metrien jonot.
Haikailen tuota aikaa kaikinpuolin.
olipas ja olipas.
Tanskassa NMT-toiminta käynnistettiin vuoden 1982 tammikuussa ja Suomessa maaliskuussa.
Suomessa C64:ää myytiin noin 3000 markan hintaan keväällä 1984.
Arvaappa kenellä oli kännykkä joka oli tiilikiven kokoinen ja maksoi 1/4 vuoden palkasta..käytännössä ei ollut.
Ei sitä voinut kännykäksi sanoa. Se oli 8 kg painava luurillinen lankapuhelin, jota voi käyttää autossa. Sille piti asennuttaa telakka ja ulkoantenni ja puhelut maksoivat maltaita. Mobira Cityman tuli myöhemmin ja oli naurettava mötikkä.
Sosiaalisia oltiin sen verran että löydettiin panokaveri diskosta, koulusta tai töistä. Musiikki ja klubit olivat upeita, tukat pöyheitä ja ihmiset hoikkia. Olkatoppaukset tekevät useimmista hyvännäköisen. Hiuksiin, hygieniaan ja ulkonäköön satsattiin enemmän kuin nyt, myös miehet. Seksi kiinnosti kaikkia enemmän toisen ihmisen kuin oman käden kanssa.
Maailma tuntui paremmalta tuolloin koska kuluttaja-internetiä ei ollut joten jokainen kahjo saavipää ei päässyt suoltamaan salaliittoteorioitaan tai muuta roskaa kaikkien näkyviin.
Hajanaisia havaintoja 80-luvulta
- Kylmästä sodasta puhuttiin paljon. Itse kävin lukioilaisena rauhanmarsseilla, vaikka "Rock. rauha, rakkaus, siinä vasta pakkaus!" -huudot tuntuivatkin vähän naiveilta. Nicaraguan tilanteesta ym. puhuttiin.
- Ilmastomuutoksesta puhuttiin nimellä kasvihuoneilmiö, itse olin siitä jos silloin erittäin huolestunut. Happosateista puhuttin enemmn kuin nyt. Itselläni oli karhea juuttikassi, jossa luki "Jäähyväiset muovikasseille".
- TV-ohjelmista ovat jääneet mieleen Velipuolikuu, Tabu, Dallas, Dynastia, Dempsey & Makepiece, Muppet Show, Kenny Everett -show, Hittimittari, Mutapainin ystävät
- 80-luvun alussa rockia tuli radiosta erittäin vähän. Keikoilla käytiin paljon jo teininä, Suomi-rockin nykyisiä klassikoita katsomassa (Siekkarit, 22-pistepirkko, Nights of Iguana ym.)
- Ranskanleipä oli kaakaon kanssa herkkua ja Akkari tuli keskiviikkoisin. Ranskista ei taida olla enää kapoissa?
- talvet olivat kylmiä ja kauniita, koulussa hiihdettin ja luisteltiin paljon
- koulussa oli myös raittiuskilpakirjoituksia
- jossain vaiheessa tukat ja luomivärit olivat aika villejä, samoin olpatoppaukset ja vyötärölle kurotut värikkäät housut, neonvärit... Jossain vaiheessa kirpparivaatteita käytettiin myös paljon, esim. miesten vanhoja isoja talvitakkeja.
- Musiikkia nauhoitettiin mankalla radiosta kasetille. LP-leyvjä tilattiin luettelomaisesta paperikatalogista postumyynnin kautta.
- Tavaraa oli vähemmän ja yksittäisellä vaatteella/esineellä enemmän arvostusta, ei ollut nykyisenkaltaista kertakäyttökulttuuria. Ei ollut myöskään take away -ruokia ja niihin liittyviä roskia. Kävin eka kertaa pizzeriassa 80-luvulla, olipa se hyvää!
- Oli tavallaan aidompaa ja turvallisempaa, toisaalta jotenkin rajoittuneempaa. Valinnanvaraa kaikessa oli vähemmän, missä on hyvät ja huonot puolensa. Ihmiset olivat 80-luvulla jotenkin reippaita ja yhteen hiileen puhaltavia, ei haettu vastakkainasettelua eri ihmisryhmien välill nykyiseen tapaan (eikä sille ollut nykuisenkaltaisia väyliäkään, siis nettiä.) Toisaalta aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna 80-luvulla oli huikean paljon enemmän kaikkea ja nousukausi antoi oman leimansa suuntaan ja toiseen. Tasa-arvosta puhuttiin, mutta tekemistä vielä riitti, etenkin asenteissa.
- karkeista muistan Hubba Buban, Banskut ja Manskut, irtokarkit, kolmiomaiset nekut ym. Kaikki karkki- ja sipsipussit olivat paljon pienempiä ja herkkuja nautiittiin harvemmin.
- tätä riittäisi, mutta lopetan nyt tähän
Hyvää joulua kaikkien vuosikymmenien nuorille! :)
Muistan saaneeni kovimmat uutiset tietooni mustakeltaisista lööpeistä kioskin ikkunasta: "John Lennon ammuttu", "UKK eroaa", "Grace koomassa" jne ja sitten oli pakko ostaa se lehti.
Viroon ei ollut mitään intoa matkustaa, heikäläiset katselivat Suomen televisiota ja ihmettelivät K-kaupan Väiskin lihatiskin antimia tv-mainoksissa kun oma todellisuus oli melkoista niukkuutta neuvostovallan alla.
TV:ssä oli brutaalia väkivaltaa vähemmän.
Anwar Sadatin murhasta tuli sitten uutisissa sensuroimaton pätkä, se järkytti.
Muuten, rauhanmarsseissa vastuttettiin jenkkien & liittolaisten väkivaltaa ja aseita.
Neuvostoliitto aseineen oli rauhan asialla.
Vasemmistosissejä noissa piireissä ihailtiin.
He kun tappoivat vain rauhan vastustajia.
80-luvun lopussa se oli jo ainakin 20, tavallisen duunarin pakotettiin ottamaan talon rakentamista varten myös jotain ulkomaanlainoja jotka oli kalliita.