Miehen kommentointi ja "rakentava kritiikki" menee ihon alle

Tunnen ihmistyypin.

Jos tekisin murhan, niin hän kertoisi miten se olisi pitänyt tehdä oikein - ei suinkaan kertoisi että se olisi pitänyt jättää tekemättä.

Tunnen useamman tällaisen pariskunnan. Nimenomaan mies on nalkuttaja. Kaikki ovat päätyneet eroon joskus 15-20 vuoden jälkeen.

Kaikki miehet ovat olleet ns. Turvallisia huolenpitäjiä, ja ovat ”kouluttaneet” vaimoaan tutkimustulosten ja käytöstapojen nimissä. Aina on löytynyt todistusaineisto, miksi pitää toimia niin kuin pitää.

Ts. se kontrollointi ei siis ole ollut mielivaltaista. Haukkujista ja päänaukojista erotaan nopeasti, nämä liitot kestävät pidempään.

Vierailija kirjoitti:

Ap, toi mies ei rakasta sinua eikä halua sinulle hyvää. Mieti jos teillä olisi lapsia ja mies kasvattaa heitä noin? Kontroolointi, manipulointi ja verbaalinen väkivalta murtaa lapsen psyyken.

Eikä vanhemman vaikutuksesta pääse koskaan täysin eroon, toisin kuin ikävästä puolisosta usein pääsee.

Meillä mies oli alussa samanlainen, kommentoi jatkuvasti tapaani tehdä asioita. Tuntui, että antoi palautetta joka asiasta. Vähäpätöisistäkin jutuista piti aina nalkuttaa. Mies on itse ollut aina perfektionisti ja ankara itselleen. Hän on varmaan kasvanut tuollaiseen jatkuvaan kritisointiin lapsuudenkodissaan.

Nyt on kymmenen yhteistä vuotta takana, ja tuo jatkuva kritisointi jäi alkuvuosiin. Otin asian esiin joka kerta, kun hän kritisoi minua jostain epäoleellisesta ja vähäpätöisestä. Tartuin siihen sitkeästi joka kerta: "Huomasitko, että teit sen taas?" Muutaman kerran riitelimme asiasta rajustikin, ja mies puolusti aluksi sitkeästi sitä, että on sellainen kuin on. On tottunut yrittämään parhaansa, ja odottaa samaa muiltakin. Puhuin miehelle siitä, että hänen pitäisi oppia valitsemaan taistelunsa, joka asiasta on turha naputtaa. Nyt ongelmaa ei ole ollut enää vuosikausiin. Mies on oppinut hyväksymään minut virheineni, ja samalla hän on myös paljon lempeämpi itselleen kuin nuorempana.

Puhumista suosittelen. Puutu miehen käytökseen hanakasti. Kysy, miksi hän ottaa tietyn asian esille, onko se oikeasti hänelle niin tärkeä. Kerro avoimesti, että jatkuva arvostelu loukkaa sinua ja saa sinut tuntemaan olosi arvottomaksi. Itse sorruin aikoinaan monta kertaa "No enhän mä mitään muutakaan osaa" / "Sun pitää varmaan sitten jättää mut kun oon niin paska" -huutoon, mutta asiat kuitenkin kääntyivät parhain päin. Toivottavasti teilläkin.

Hyi hitto millaisia ihmisiä onkaan! Täysin luonnevikaisia. Ei kukaan terve ja normaali ihminen puhu noin omalle kumppanilleen. Kyseessä on oltava joku persoonallisuushäiriö. Voisit ap kehoittaa seuraavasta "opastuksesta" miehen hakeutumaan johonkin hoitoon ja käsittelemään omia ongelmiaan.

Tuo väite, ettet muka katsonut hänen ystäviään silmiin ja käyttäydyit heitä kohtaan jotenkin "huonosti", niin kertoo narsismista... Mies yrittää ystävilleen esittää sitä täydellistä ja upeaa ihmistä, jota kaikki ihailevat. Miehen käsipuolessa pitää olla myös ns. edustusvaimo, joka loisi kateutta myös ystäviin ja saisi lisää arvostusta "vau miten upea nainenkin sinulla on!" Kuitenkin kannattaa muistaa, että normaalit ihmiset eivät arvosta tuollaisia asioita, vaan ne asiat ovat miehen päässä ja hänen keksimässään täydellisessä elämässä.

Kiitos herättelevistä vastauksista.

Säikähdin kun tajusin, miten syyttelen itseäni koko ajan. Syyttelen itseäni siitä, että mieheni kommentit loukkaavat, koska "hyväähän hän vain tarkoittaa" ja "nehän ovat ihan pikkujuttuja". Mun on niin vaikea antaa itselleni arvoa. 

65 jatkaa: huomasinkin nyt vasta, että ap:n kumppani on jo elämänkokemusta kerryttänyt aikuinen mies. Minun mieheni oli alkuvuosina vasta poikanen, juuri lähtenyt vanhempiensa helmoista. Nuoruuden ehdottomuus ja lapsuudenkodin vaikutus vaikuttivat vielä vahvasti. Ehkä hän oli siksi "kehityskelpoinen" (hauska sanavalinta huomioiden, että itse olen häntä toisten ihmisten muuttamisenhalusta moittinut... Mutta ymmärtänette pointin). Toki toivon, että jos ap rakastaa miestään, hän saa tämän kanssa homman toimimaan. Ja ehkä vanhemmallakin iällä voi oppia uutta. Haastavampaa se taitaa olla kuin meidän tapauksessamme.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli alussa samanlainen, kommentoi jatkuvasti tapaani tehdä asioita. Tuntui, että antoi palautetta joka asiasta. Vähäpätöisistäkin jutuista piti aina nalkuttaa. Mies on itse ollut aina perfektionisti ja ankara itselleen. Hän on varmaan kasvanut tuollaiseen jatkuvaan kritisointiin lapsuudenkodissaan.

Nyt on kymmenen yhteistä vuotta takana, ja tuo jatkuva kritisointi jäi alkuvuosiin. Otin asian esiin joka kerta, kun hän kritisoi minua jostain epäoleellisesta ja vähäpätöisestä. Tartuin siihen sitkeästi joka kerta: "Huomasitko, että teit sen taas?" Muutaman kerran riitelimme asiasta rajustikin, ja mies puolusti aluksi sitkeästi sitä, että on sellainen kuin on. On tottunut yrittämään parhaansa, ja odottaa samaa muiltakin. Puhuin miehelle siitä, että hänen pitäisi oppia valitsemaan taistelunsa, joka asiasta on turha naputtaa. Nyt ongelmaa ei ole ollut enää vuosikausiin. Mies on oppinut hyväksymään minut virheineni, ja samalla hän on myös paljon lempeämpi itselleen kuin nuorempana.

Puhumista suosittelen. Puutu miehen käytökseen hanakasti. Kysy, miksi hän ottaa tietyn asian esille, onko se oikeasti hänelle niin tärkeä. Kerro avoimesti, että jatkuva arvostelu loukkaa sinua ja saa sinut tuntemaan olosi arvottomaksi. Itse sorruin aikoinaan monta kertaa "No enhän mä mitään muutakaan osaa" / "Sun pitää varmaan sitten jättää mut kun oon niin paska" -huutoon, mutta asiat kuitenkin kääntyivät parhain päin. Toivottavasti teilläkin.

Sinulla ei ollut luonnevikaista miestä, vaan tasapainoinen yksilö.

Minäkin luulin aina, että puhuminen auttaa, koska meilläkin mies oli perfektionisti. Varmaan hän oppi paljon armollisuudesta minun kanssani. Mutta ei riittävästi, sillä ei hän ikinä oppinut sietämään keskeneräisyyttä.

En minäkään eksääni luonnevikaiseksi kutsu, mutta ei tuo tasapainoisuuttakaan ollut.

12

Niin kuin täällä jo moni sanookin niin pistä nyt AP hanttiin herranjestas.

Aika nipo äijä suoraan sanottuna jos kokista ei saa juoda. Hiukset on kuitenkin parempi föönata niin kuin hiukset siitä lämpökäsittelystä tykkäisi? Miehesi on täysi pönttö jos ei ymmärrä tuollaisten kommenttien ja arvostelun olevan vain junttia.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos herättelevistä vastauksista.

Säikähdin kun tajusin, miten syyttelen itseäni koko ajan. Syyttelen itseäni siitä, että mieheni kommentit loukkaavat, koska "hyväähän hän vain tarkoittaa" ja "nehän ovat ihan pikkujuttuja". Mun on niin vaikea antaa itselleni arvoa. 

 

Hyvä sitten että teit avauksen.

Lopeta miehen tekojen selitteleminen itsellesi. Sun ei tarvitse kääntää niitä parhain päin, vaan sinulla on oikeus ihan omiin tunteisiisi. Sinulla on myös oikeus omaan persoonaasi! Jos olet alkuun vähän ujo, niin voi viedä aikaa ennen kuin osaat rentoutua semivieraiden ihmisten joukossa. Eikä rentoutumista helpota yhtään se, että joudut lukemaan kumppanisi elekieltä jotta saat hyväksynnän toiminnallesi.

Jos pystytte puhumaan asiasta rakentavasti, niin se olisi tietenkin hyvä. Mutta jos tuntuu, että siitä ei tule mitään, niin ero on vaihtoehto koska elämä on oikeasti kovin lyhyt siihen, että pitää pohtia jatkuvasti sitä millaisena kelpaa.

Miksi mä kuvittelen päässäni semmoisen miehen, jolla on ananastukka, hieman lihasta, aina joku pastellinen kauluspaita ja pikkutakki tai neule, suorat housut tai siistit farkut ja fiksut kengät. Koulutuksena kauppatieteiden maisteri.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos herättelevistä vastauksista.

Säikähdin kun tajusin, miten syyttelen itseäni koko ajan. Syyttelen itseäni siitä, että mieheni kommentit loukkaavat, koska "hyväähän hän vain tarkoittaa" ja "nehän ovat ihan pikkujuttuja". Mun on niin vaikea antaa itselleni arvoa. 

 

Miten voit kokea pikkujutuksi asioita, joilla sinua yritetään jatkuvasti nolata ja lytätä? Kuten tuokin miten sinun pitäisi käyttäytyä miesten ystävien seurassa! Mitä helv... Käyttäydyt omana itsenäsi ja jos olet vähän varautunut tai ujo, niin mitä sitten? Ihmiset on erilaisia ja normaali ihminen tiedostaa tämän! Älä ala itseäsi muuttamaan mihinkään suuntaan...

Hyviä vastauksia olet saanut, olen täysin samaa mieltä enemmistön kanssa. Miehen käytös on ihan kamalaa, hän kuulostaa jotenkin häiriintyneeltä. Lisäisin, että mun mielestä hälytyskellojen pitäisi aina soida, jos joku sanoo sinua liian herkkänahkaiseksi, tai jos jonkun käytös saa sut miettimään, oletko liian herkkänahkainen. 99% tässä on kyse siitä, että toinen käyttäytyy kusipäisesti ja lisäksi yrittää saada sut kokemaan, että olet jotenkin viallinen, kun et vaan iloisesti ota sitä vastaan.

Toinen juttu, minkä pitäisi hälyttää on tuo "mä vaan olen tällainen (että huomauttelen muille asioista)". Ok, mutta MÄ vaan olen sellainen, että en halua olla tekemisissä tällaisen huomauttelijan kanssa.

Opettele sanomaan vastaan. Jos mies moittii kalapuikkoja tai valmisruokaa, niin sano hänelle, että hän voi vapaasti tehdä omatekoista ruokaa. Voit kommentoida hänelle yhtä opettavaisesti kuin hän kommentoi sinulle, miten tärkeää on, että myös valmistaa aterioita yms. Kun jaksat naputtaa vastaan miehen kommentteihin, niin eiköhän ne lopu. Tai sitten mies lähtee lätkimään, kun huomaa, ettei sinusta ole kynnysmatoksi.

Joo kannatttaa ottaa miehen kanssa tiukasti puheeksi. Voi olla että tekee tuota ajattelematta, jos vaikka lapsuudenkodista jäänyt kyseinen malli päälle. Sitten voi olla "koulutettavissa pois" tästä. 

Tuli oma kokemus mieleen jossa eks-tapailukumppanini lähetti mulle neljän sivun pdf tiedoston missä valitti mun ominaisuuksista. Omien sanojensa mukaan "antoi rakentavaa palautetta", minun mielestäni haukkui epäasiallisesti maanrakoon ja oli naurettava. 

Eipä olla enää nähty sen jälkeen.

Oletkohan eksäni kanssa? 

Tuo teksti voisi olla omalta näppäimistöltäni neljän vuoden takaa ja mitä pikkulinnut ovat laulaneet, niin meno ei ole nykyisen tyttöystävän kanssa muuttunut mihinkään. 

Ihan kaikki tuo mitä kirjoitat oli tismalleen sitä arkea mitä elin. Olin ennen miestä iloinen, reipas ja spontaani, mutta jo muutaman kuukauden jälkeen muutuin masentuneeksi, kireäksi ja ehkä jopa alkoholisoituneeksi. Mies kritisoi koko ajan ja kaikkea. Mikään ei periaatteessa ollut hyvin, ja se johtui ihan yksipuolisesti miehestä, vaikka moni silloinen kaveri väitti että omassakin käytöksessä on vikaa. Ainoa vain, että omalla käytöksellään ei pysty muuttamaan toista eikä tuollaista ihmisolentoa vain pysty miellyttämään. Jollei ottanut hänen kritiikkiään vastaan, niin sitten hän kiukutteli siitä, että häneen suhtautui välinpitämättömästi. 

Meillä mies ei kettuillut painosta, mutta hän samalla tavalla takertui joihinkin kertajuttuihin ihan kuin ne olisivat jatkuvia. Olin kerran pankkiautomaatilla pelleillyt, etten katso tilini saldoa (palkka oli vasta tulossa ja menoja riitti), niin hän piti minulle puhuttelun miten en saa pelätä mitä tilillä on rahaa ja rahavaikeudet pitää kohdata. Minua nauratti alkuun, ennen kuin tajusin, että mies otti minut hampaisiinsa rahankäytöstäni. Jatkuu -->

ja pelkästään tuon yhden tilinkatsomatta jättämisen takia. Kyllästyin kuuntelemaan sitä alituista marinaa, mutta mitkään puolustelut eivät auttaneet. 

Aluksi jaksoin taistella mieheni käsittämättömiä ja jopa kohtuuttomiakin kommentteja vastaan, mutta lopulta se johti alituiseen sodankäyntiin. Olin vain marttyyri, en kestänyt kritiikkiä, en osannut suhtautua asioihin vastuullisesti ja mitä näitä nyt oli. Sen sijaan mikään ei saanut miestä pitämään suutaan kiinni ja mitä parempi hetki, sen varmemmin hän aukaisi taas naamansa ja sanoi jotain todella ikävää. 

Kyläreissut olivat kaikkein pahimpia. Hän nosti aina kauhean numeron, kun tulimme jostain ja kertoi kaikki rekisteröimänsä virheet joita olin tehnyt illan mittaan hänen kavereidensa tai sukunsa lähettyvillä. Jos joku oli kommentoinut hänelle käytöstäni, hän tuli oitis tietenkin kertomaan ne kommentit mehukkaasti halveksien. Tässä pitää tietää, ettei ex-mieheni ollut mitenkään suosittu kaveripiireissä, vaan se josta tehtiin avointa pilkkaa, ja itse en suostunut tuohon asetelmaan lähtemään, joten huomattuaan tämän hän lapsellisuuksissaan yritti painaa minuakin alas. 

Jatkuu -->

Eli kaikki mitä ap kirjoitat on ihan kuin ne olisi kirjoitettu samasta tyypistä. "Et katsonut silmiin, et puristanut kunnolla, kehtasit olla eri mieltä, suututit sen mielipiteelläsi.." 

Lopulta kun erosimme, niin hän ei saanut millään kerrottua perheelleen tai kavereilleen siitä, että jonotin vain uutta asuntoa mutta olen kieltäytynyt kaikesta muusta parisuhteeseen liittyvästä. Emme harrastaneet loppuajasta edes seksiä, koska sitä riemua en halunnut hänelle suoda, että hän pääsisi paukuttamaan päätään aiheesta. Hänen äitipuolensa, joka oli maailman mukavin ihminen, käveli minua vastaan kadulla ja kyseli miksi en ole käynyt heillä aikoihin muiden kanssa. Miten olisin käynyt, jos emme olleet miehen kanssa yhdessä enää edes ja kuulin samalla, että mies oli selitellyt selkäni takana miten olen kipeä, en halua tulla yms. eli toisin sanoen se pässinpää ei kehdannut kertoa että olemme eronneet vaan kaatoi koko roskan minun niskaani. Se harmitti, koska äitipuoli oli tosi mukava. 

Minulla riittäisi juttua ihan hirveästi koko tyypistä, mutta sen sijaan sanon vain ap:lle että pelasta itsesi nopeasti! Tuo tyyppi sairastuttaa pian sinutkin ja kestää ikuisuuksia ennen kuin saat itsesi takaisin kuntoon. Alan itsekin vasta nyt nousta jaloilleni tuon myllytyksen jälkeen. 

Aika moni nainen tekee tuota "neuvomista" parisuhteessa ihan huomaamattaan. Se on todella ärsyttävää. Yksi iso syy siihen miksi monen miehen into kotitöihin laskee parisuhteessa.

Jatkan siis edelleen, alan siis vasta nyt päästä takaisin jaloilleni tuon suhteen jälkeen. Kahdessa vuodessa ehtii tehdä ihan huikeaa tuhoa itse- ja omanarvontunnolle. Vaikka tuosta on jo neljä vuotta aikaa, niin ikinä en unohda sitä alituista nöyryytystä mitä tuo suhde periaatteessa oli. En enää koskaan suostu kuuntelemaan ohjeita omaan itseeni liittyen enkä ainakaan pyytämättä tulleita huomautuksia, ja moni on ihmetellyt tätä, mutta kun niitä sai kaksi vuotta kuunnella niin mitta on jokseenkin täynnä.:D 

Kesti todella kauan päästä jaloilleen, ja suhteen aikana muistan että pyörryin muutaman kerran jännitykseen kaupassa tai melkein panikoin kaupan kassajonossa. Sen lisäksi itkeskelin paljon yksinäni ja sulkeuduin kotiin neljän seinän sisälle, koska en pystynyt enää olemaan ystävieni kanssa virheiden pelossa. Mies heitti koko ajan mattoa pois jalkojen alta, joten se jäi jollain tavalla päälle.