Miehen kommentointi ja "rakentava kritiikki" menee ihon alle

Vierailija kirjoitti:

Narsismiin en usko, ehkä enemmän siihen, että hän on tottunut olemaan neuvonantaja. Hän on ammatiltaan yliopistonlehtori ja tietyssä ohjaajan ja neuvojan roolissa jatkuvasti. Myös hänen kaksi pikkuveljeään ja äitinsä ovat  häneen usein yhteydessä kysyäkseen neuvoja milloin missäkin asiassa asunnonostosta parisuhdepulmiin. Jos opiskelija soittaa hänelle iltakymmeneltä kysyäkseen apua, saattaa hän juosta yliopistolle.

Hän on avulias ja antaa kommentteja pyytämättäkin. Tuntuu, että hän pitää itseään vastuunkantajana ja kokee, että hänen täytyy huolehtia ja hallita tilanteita ja ottaa vastuuta asioista, jotka eivät liity häneen. Jos hänen tyttöystävänsä on seurassa epäsosiaalinen, on sekin hänen vikansa eikä minun ja siksi hän yrittää korjata ongelman.

/ap

Toisin sanoen mies ei osaa pitää rajojaan muiden keskellä ja purkaa sitä sinuun? Mikään noista mitä kerrot ei todellakaan oikeuta tuohon käytökseen. - yksi aiempi kommentoija 

Ap ala kiinnittää huomiota myös siihen (jos nyt aiot jatkaa vielä suhdetta), että tuleeko mieheltä kritiikkiä usein erityisesti jonkin sellaisen tapahtuman jälkeen, jossa hän on kokenut tulleensa loukatuksi. Esim jos et ole hänen mielestään käytyänyt jossain tilanteessa tarpeeksi kunnioittavaa äänensävyä hänelle puhuessasi, niin iskeekö hän takaisin esim kritisoimalla jotain sinussa muka ystävällisesti esim seuraavan parin vuorokauden aikana. Syy-seuraussuhdetta on aluksi vaikea nähdä, mutta jos sellaisen oppii huomaamaan, niin silmät aukeavat ja tajuat, että se on kaikki tahallista ja pahantahoista. Kerran yllättäen huomautin miehelleni, että tajusin, että hän teki niin yhdessä tilanteessa, ja hän hihitti tyytyväisenä kuin olisi ollut hauskakin jekku.

En lukenut kaikkia kaikkia kommentteja, mutta mielestäni miehesi on aika oppia hyväksymään se, että hän ei voi toista ihmistä muuttaa. Sinä itse määrittelet kuka sinä olet, mitä teet tai mitä suuhusi laitat. Mies voi keskittyä tekemään itsestään jonkinlaista elämänsä ihanneihmistä. Jokainen voi vaikuttaa omaan toimintaansa ja siten ehkä myös jonkun toisen, mutta toisen jatkuva kritisoiminen ei ole toimiva keino.

Mielestäni itsensä kehittäminen on täysin suotavaa, mutta motivaatio siihen pitää lähteä itsestä, jotta voi onnistua. Harva onnistuu vaikkapa painonhallintaa tukevassa elåmäntapamuutoksessa, jos toinen sanoo, että olet lihava ja sinun pitäisi laihduttaa.

Tee asioita niin kuin itse haluat ja elä elämääsi niin, että viihdyt siinä ja olet onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan siis edelleen, alan siis vasta nyt päästä takaisin jaloilleni tuon suhteen jälkeen. Kahdessa vuodessa ehtii tehdä ihan huikeaa tuhoa itse- ja omanarvontunnolle. Vaikka tuosta on jo neljä vuotta aikaa, niin ikinä en unohda sitä alituista nöyryytystä mitä tuo suhde periaatteessa oli. En enää koskaan suostu kuuntelemaan ohjeita omaan itseeni liittyen enkä ainakaan pyytämättä tulleita huomautuksia, ja moni on ihmetellyt tätä, mutta kun niitä sai kaksi vuotta kuunnella niin mitta on jokseenkin täynnä.:D 

Kesti todella kauan päästä jaloilleen, ja suhteen aikana muistan että pyörryin muutaman kerran jännitykseen kaupassa tai melkein panikoin kaupan kassajonossa. Sen lisäksi itkeskelin paljon yksinäni ja sulkeuduin kotiin neljän seinän sisälle, koska en pystynyt enää olemaan ystävieni kanssa virheiden pelossa. Mies heitti koko ajan mattoa pois jalkojen alta, joten se jäi jollain tavalla päälle.  

Olen se, jolla oli vastaavasti käyttäytyvä isä. Minäkin olen nykyään koko ajan puolustuskannalla, jos tulee kritiikkiä. Pelkään alitajuisesti, että minulta yritetään taas ottaa luulot pois. Vaikea luottaa siihen, että muut ihmiset olisivat minua kohtaan ystävällisiä tai hyväntahtoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan siis edelleen, alan siis vasta nyt päästä takaisin jaloilleni tuon suhteen jälkeen. Kahdessa vuodessa ehtii tehdä ihan huikeaa tuhoa itse- ja omanarvontunnolle. Vaikka tuosta on jo neljä vuotta aikaa, niin ikinä en unohda sitä alituista nöyryytystä mitä tuo suhde periaatteessa oli. En enää koskaan suostu kuuntelemaan ohjeita omaan itseeni liittyen enkä ainakaan pyytämättä tulleita huomautuksia, ja moni on ihmetellyt tätä, mutta kun niitä sai kaksi vuotta kuunnella niin mitta on jokseenkin täynnä.:D 

Kesti todella kauan päästä jaloilleen, ja suhteen aikana muistan että pyörryin muutaman kerran jännitykseen kaupassa tai melkein panikoin kaupan kassajonossa. Sen lisäksi itkeskelin paljon yksinäni ja sulkeuduin kotiin neljän seinän sisälle, koska en pystynyt enää olemaan ystävieni kanssa virheiden pelossa. Mies heitti koko ajan mattoa pois jalkojen alta, joten se jäi jollain tavalla päälle.  

Olen se, jolla oli vastaavasti käyttäytyvä isä. Minäkin olen nykyään koko ajan puolustuskannalla, jos tulee kritiikkiä. Pelkään alitajuisesti, että minulta yritetään taas ottaa luulot pois. Vaikea luottaa siihen, että muut ihmiset olisivat minua kohtaan ystävällisiä tai hyväntahtoisia.

Mulle jäi tismalleen sama fiilis tuosta alituisesta kritisoinnista. Aina löytyi jotain valitettavaa, ja tämä vaikuttaa edelleen jollain asteella. En voi uskoa että joku on aidosti kiva ihminen, vaan taustalla on aina pyrkimys aiheuttaa närää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan siis edelleen, alan siis vasta nyt päästä takaisin jaloilleni tuon suhteen jälkeen. Kahdessa vuodessa ehtii tehdä ihan huikeaa tuhoa itse- ja omanarvontunnolle. Vaikka tuosta on jo neljä vuotta aikaa, niin ikinä en unohda sitä alituista nöyryytystä mitä tuo suhde periaatteessa oli. En enää koskaan suostu kuuntelemaan ohjeita omaan itseeni liittyen enkä ainakaan pyytämättä tulleita huomautuksia, ja moni on ihmetellyt tätä, mutta kun niitä sai kaksi vuotta kuunnella niin mitta on jokseenkin täynnä.:D 

Kesti todella kauan päästä jaloilleen, ja suhteen aikana muistan että pyörryin muutaman kerran jännitykseen kaupassa tai melkein panikoin kaupan kassajonossa. Sen lisäksi itkeskelin paljon yksinäni ja sulkeuduin kotiin neljän seinän sisälle, koska en pystynyt enää olemaan ystävieni kanssa virheiden pelossa. Mies heitti koko ajan mattoa pois jalkojen alta, joten se jäi jollain tavalla päälle.  

Olen se, jolla oli vastaavasti käyttäytyvä isä. Minäkin olen nykyään koko ajan puolustuskannalla, jos tulee kritiikkiä. Pelkään alitajuisesti, että minulta yritetään taas ottaa luulot pois. Vaikea luottaa siihen, että muut ihmiset olisivat minua kohtaan ystävällisiä tai hyväntahtoisia.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan siitä, että jos ap ja miehensä meinaavat joskus hankkia lapsia, niin on suuri riski, että mies käyttäytyy tasan samalla tapaa lapsiaan kohtaan.

Oma isäni on jäänyt minulle huomattavasti äitiäni etäisemmäksi juurikin siitä syystä, että hän tuntui lähinnä vain kritisoivan minua ja tekemiäni valintoja kaiken aikaa, etenkin teinivuosina. Vaikka olen jo aikuinen ja elänyt itsenäisesti monta vuotta, yritän edelleen välttää sellaisia puheenaiheita isäni kanssa, josta hän saisi syyn ladata täyslaidallisen elämänohjeita minulle ja selittää, mitä kaikkea olen toistaiseksi tehnyt väärin. En koskaan kysy häneltä neuvoa mihinkään ennen kuin vasta vihoviimeisenä oljenkortena.

Mulle tuli mieleen tuosta ystävien kanssa käyttäytymisestä sellainen juttu, että eräs ex-mieheni etsi aina kaikenlaisia vikoja minusta ja käytöksestäni, jos oltiin oltu sellaisessa paikassa vierailulla, josta minusta pidettiin, minun mielipiteitäni kuunneltiin ja arvostettiin! Mies koki selvästi jäävänsä jalkoihin omien ystäviensä ja sukulaistensa "suosiossa", joten pakko purkaa se kateus tuollaisena valheellisena syyttelyllä ja hakemalla haettiin vikoja.

Esimerkiksi miehen sisko oli sellainen ihminen, jonka kanssa olin täysin samalla aaltopituudella ja paljon keskusteltiin asioista hyvinkin syvällisesti. Mies taas luonnollisesti oli jotenkin täysin eri mieltä ja saattoi kesken keskustelun heittää jotain "Ei tuo "Minna" (minä) oikeasti noin ajattele, että esittää vaan" tai "Mistä sä Minna nyt yhtäkkiä tuollaisia asioita keksit, kun et ikinä ole sellaista puhunut"... Alkuun siskonsa oli ihmeissään tottakai, mutta tunsi kyllä veljensä eikä edes kuunnellut noita minun lyttäämisiä.

Isäni oli lapsuudessa aina todella kärttyisä ja helposti hermostuva. Kotona piti hiippailla hiljaa ja olla itkemättä, vaikka harmitti, jotta isä ei häiriintyisi ja ärähtäisi.

Pelkään nykyäänkin konflikteja, en uskalla sanoa, mikä minua ärsyttää tai mitä toivoisin. Mielessä on isän sanat, jotka olivat lähes aina "no älä nyt! tai "no ei tästä nyt minnekään puistoon mennä!" Hän päätti aina mikä oikeuttaa harmiin (ei mikään) ja mikä on turhaa ja mitä ei ainakaan tehdä. Minun mielipiteelläni tai halullani ei ollut näissä tilanteissa mitään arvoa, olin aina vain kiukutteleva lapsi.

Parisuhteessa en edes tuo toiveitani julki, koska mitä väliä niillä on.

/ap

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli lapsuudessa aina todella kärttyisä ja helposti hermostuva. Kotona piti hiippailla hiljaa ja olla itkemättä, vaikka harmitti, jotta isä ei häiriintyisi ja ärähtäisi.

Pelkään nykyäänkin konflikteja, en uskalla sanoa, mikä minua ärsyttää tai mitä toivoisin. Mielessä on isän sanat, jotka olivat lähes aina "no älä nyt! tai "no ei tästä nyt minnekään puistoon mennä!" Hän päätti aina mikä oikeuttaa harmiin (ei mikään) ja mikä on turhaa ja mitä ei ainakaan tehdä. Minun mielipiteelläni tai halullani ei ollut näissä tilanteissa mitään arvoa, olin aina vain kiukutteleva lapsi.

Parisuhteessa en edes tuo toiveitani julki, koska mitä väliä niillä on.

/ap

Vaikuttaa siltä, ap, että olet jotenkin alitajuisesti hankkinut itsellesi toisen "isän" mieheksi.

Onko miehesi sellainen kumppani, jota todella haluat ja tarvitset? Neuvoisitko ketään sinulle tärkeää ihmistä hankkiutumaan tai pysymään vastaavassa suhteessa? Jos saisitte tyttären, niin olisitko iloinen, jos hän päätyisi yhteen sellaisen ihmisen kanssa kuin mitä miehesi on?

Vai olisiko mahdollista, että ansaitsisit sellaisen ihmisen joka rakastaa ja hyväksyy sinut omana itsenäsi?

Olette uskomattomia kynnysmattoja, jos mun mies kritisoisi mten en katsonut jotakin tarpeeksi silmiin, nauraisin pitkän paskaisen Naurun.

Vierailija kirjoitti:

Tahdon vähän valittaa parisuhteeni dynamiikasta. Mieheni kommentoi mielestäni jatkuvasti milloin mitäkin ominaisuuttani tai olemustani ylipäätään. Tiedän, että hän rakastaa minua ja tahtoo parastani, mutta koen hänen kommentointinsa väsyttävänä. Yksi toistuvista aiheista ovat käyttäytymiseni hänen ystäviensä seurassa. Olen luonteeltani varautunut ja vaikka pidänkin kovasti hänen ystävistään ja mielestäni tulen heidän kanssaan mainiosti toimeen, saatan kotona saada kommentin, etten katsonut heitä tarpeeksi silmiin tai että jossain kohtaa vaikutin poissaolevalta.

Toinen aihe, johon mies tarttuu on ruokailu ja liikunta. Saatan kotona pitkän päivän jälkeen kokata kalapuikkoja tai muuta nopeaa valmisruokaa ja juuri silloin mieheni kommentoi, että meidän ei pitäisi syödä niin paljon valmisruokia. Otan joskus kerran kuussa ravintolassa ruokajuomaksi kokiksen ja mies alkaa puhua miten myrkyllistä se on. Salilla minun pitäisi tehdä enemmän sitä ja vähemmän tätä. Joskus paita pitäisi ottaa pois housuista ja meikkiä lisätä, että olisin nätimpi hiukset tulisi kuivata föönillä eikä jättää märäksi, etten vilustu jne. jne.

Nämä kommentit saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta saavat minut varpailleen. Minulla lienee huono itsetunto ja koen itseni helposti riittämättömäksi ja huonoksi. Kommentit menevät suoraan kuoreni läpi ja tuntuvat inhottavilta piikeiltä. Mies taas tulkitsee tämän niin etten kestä kritiikkiä enkä halua kuunnella häntä. Hän turhautuu kun "mitään ei saa sanoa" ja on marttyyrimäisesti todennut ettei enää puhu aiheesta x, koska suhtautumiseni on niin huono. Kaiken päälle tunnen nyt syyllisyyttä siitäkin, etten osaa ottaa kritiikkiä vastaan.

Tahdon totta kai oppia paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi. Haluan, että voimme puhua kaikesta, mutta koen nämä "ylhäältä" tulevat kommentit holhoavina ja alentavina. Olen lähes kolmekymppinen aikuinen, kyllä minä tiedän, miten ihmisten kanssa ollaan, mikä on terveellistä ja mikä ei. Jos haluan juoda yhden kokiksen tai nukkua tukka märkänä, eikö se ole oma asiani?

"Tahdon totta kai oppia paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi"

Et todellakaan tahdo. Sen sijaan se sun "miehesi" voisi harkita tuota. :D

T: Mies

Yritin muistella mitä negatiivista tai arvostelevaa mieheni olisi minulle tässä 9 vuoden aikana sanonut. En keksinyt MITÄÄN, en yhtään mitään. Aihetta olisi kyllä varmasti useasti ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Olette uskomattomia kynnysmattoja, jos mun mies kritisoisi mten en katsonut jotakin tarpeeksi silmiin, nauraisin pitkän paskaisen Naurun.

Minä käskisin muuttaa takaisin mamman alkkareita hengittelemään Pohjanmaalle.

Mun mies oli alkuunsa tuollainen. Tyylini oli maalaismainen, hiukseni ohuet, olin liian hiljainen, myöskin suututtavasti tein kalapuikkoja, vanhemmissani oli vikaa... Itse olin kamala nössö ja saatoin esim.heittää pois vaatteen jota hän oli arvostellut. Sitten sisuunnuin ja kysyin haluaako hän analyysin omasta tyylistään tai seurustelutaidoistaan tai sukulaisistaan tai pakastepizzoistaan niin tietää miltä se tuntuu.

Hän lopetti sen arvostelun aivan kokonaan ja on antanut minulle tilaa jo 15 vuotta kestäneessä avioliitossa. Osaa myös nykyään kehua minua. Oli kokematon ja töksö poikanen joka ehkä ääneen mietti haluaako ujon maalaistytön sittenkään.Parisuhteen alku voi olla symbioottinen. Lisäksi hänellä oli perhekulttuuri sellainen että sukujuhlien jälkeen anoppi haukkui kaikkien asut ja seurustelutaidot.

Puhu miehelle, sano että haluat tilaa olla oma itsesi ja sinulla on siihen sama oikeus kuin hänelläkin.

Miksi kukaan katselee tuollaista käytöstä? Jatkuvasti saa ihmetellä mitä kaikkea paskaa naiset miehiltä sietää kun "sehän kuitenkin rakastaa mua..." ja "on muuten niin hyvä mies...".

Kuulostaa vähän siltä että mies haluaisi olla ihan toisenlaisen naisen kanssa tai sitten sillä on jotain päänsisäisiä ongelmia ja sen takia haluaa vaan arvostella ja haukkua jatkuvasti jotain. Sulla on todellakin huono itsetunto ja huononee vaan tuollaisen paskapään kanssa.

Sairasta kontrollointia ja miehellä tuossa on huono itseluottamus kun noin tekee. Ei varmaankaan ole koulutettu yksilö.

Vierailija kirjoitti:

Sairasta kontrollointia ja miehellä tuossa on huono itseluottamus kun noin tekee. Ei varmaankaan ole koulutettu yksilö.

Kyllä hyvin korkeasti koulutetut ihmiset päsmäröivät myös tuolla tavoin. Tämä ei liity mitenkään ihmisen koulutustasoon.

Vierailija kirjoitti:

Sairasta kontrollointia ja miehellä tuossa on huono itseluottamus kun noin tekee. Ei varmaankaan ole koulutettu yksilö.

Mieheni on tosiaan tohtori...

Vierailija kirjoitti:

Jos opiskelija soittaa hänelle iltakymmeneltä kysyäkseen apua, saattaa hän juosta yliopistolle.

/ap

Niin just. Taitaa olla suhde.

Sama trolli maalittaa miehiä. Miesvihaa saa täällä kylvää.