Miehen kommentointi ja "rakentava kritiikki" menee ihon alle

Vierailija kirjoitti:

Narsismiin en usko, ehkä enemmän siihen, että hän on tottunut olemaan neuvonantaja. Hän on ammatiltaan yliopistonlehtori ja tietyssä ohjaajan ja neuvojan roolissa jatkuvasti. Myös hänen kaksi pikkuveljeään ja äitinsä ovat  häneen usein yhteydessä kysyäkseen neuvoja milloin missäkin asiassa asunnonostosta parisuhdepulmiin. Jos opiskelija soittaa hänelle iltakymmeneltä kysyäkseen apua, saattaa hän juosta yliopistolle.

Hän on avulias ja antaa kommentteja pyytämättäkin. Tuntuu, että hän pitää itseään vastuunkantajana ja kokee, että hänen täytyy huolehtia ja hallita tilanteita ja ottaa vastuuta asioista, jotka eivät liity häneen. Jos hänen tyttöystävänsä on seurassa epäsosiaalinen, on sekin hänen vikansa eikä minun ja siksi hän yrittää korjata ongelman.

/ap

Tuollainen vastuunkantaminen on läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuus on samalla janalla narsismin kanssa, tosin siellä toisessa päässä.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ajattelevat olevansa kaikessa oikeassa ja tietävänsä toistenkin asiat muita paremmin. Tuollainen käytös on huonon itsetunnon yksi ilmentymä. Suhteen läheisiin tuollainen käytös pilaa tehokkaasti. Ihmiset alkavat lopulta vältellä, kun seurassa olo on koko ajan epämukava. Muistot ikävistä tilanteista ja tylyistä sanoista eivät silti katoa mihinkään. Lähde pois, ettet joudu kärsimään enempää.

Hyvin sanottu: muistot tylyistä sanoista eivät katoa.

Miehen reaktio kertoessasi hänen käytöksensä tuntuvan pahalta kertoo sen, ettei suhdetta kannata jatkaa. Rakastava ihminen ei halua tarkoituksella satuttaa läheisiään.

Kuulostaa ihan yhdeltä exältäni, joka myös koki oikeudekseen jatkuvasti "korjata" minua. Onneksi lähdin siitä suhteesta, ennen kuin menetin itsekunnioitukseni.

Toiset kokevat kaiken arvosteluksia ja loukkaantuvat. Näitä ihmisiä on ja vaikea tietää heidän seurassaan joka sanoi jotain mitä ei olisi pitänyt. Vaikeita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Toiset kokevat kaiken arvosteluksia ja loukkaantuvat. Näitä ihmisiä on ja vaikea tietää heidän seurassaan joka sanoi jotain mitä ei olisi pitänyt. Vaikeita ihmisiä.

Miksi ihmeessä sun mielestä toisen ulkonäön/tekemisen arvosteleminen on ok?

Vierailija kirjoitti:

Toiset kokevat kaiken arvosteluksia ja loukkaantuvat. Näitä ihmisiä on ja vaikea tietää heidän seurassaan joka sanoi jotain mitä ei olisi pitänyt. Vaikeita ihmisiä.

Vaikeita ihmisiä kun pitää arvostella kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Toiset kokevat kaiken arvosteluksia ja loukkaantuvat. Näitä ihmisiä on ja vaikea tietää heidän seurassaan joka sanoi jotain mitä ei olisi pitänyt. Vaikeita ihmisiä.

Kukaan, joka on näin herkkähipiäinen, ei ole parisuhteessa ap:n tyylisen miehen kanssa. He loukkaantuvat heti alkuun, eikä parisuhde edes pääse alkamaan. Parisuhteeseen päätyvät he, jotka katsovat, että meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Tahdon vähän valittaa parisuhteeni dynamiikasta. Mieheni kommentoi mielestäni jatkuvasti milloin mitäkin ominaisuuttani tai olemustani ylipäätään. Tiedän, että hän rakastaa minua ja tahtoo parastani, mutta koen hänen kommentointinsa väsyttävänä. Yksi toistuvista aiheista ovat käyttäytymiseni hänen ystäviensä seurassa. Olen luonteeltani varautunut ja vaikka pidänkin kovasti hänen ystävistään ja mielestäni tulen heidän kanssaan mainiosti toimeen, saatan kotona saada kommentin, etten katsonut heitä tarpeeksi silmiin tai että jossain kohtaa vaikutin poissaolevalta.

Toinen aihe, johon mies tarttuu on ruokailu ja liikunta. Saatan kotona pitkän päivän jälkeen kokata kalapuikkoja tai muuta nopeaa valmisruokaa ja juuri silloin mieheni kommentoi, että meidän ei pitäisi syödä niin paljon valmisruokia. Otan joskus kerran kuussa ravintolassa ruokajuomaksi kokiksen ja mies alkaa puhua miten myrkyllistä se on. Salilla minun pitäisi tehdä enemmän sitä ja vähemmän tätä. Joskus paita pitäisi ottaa pois housuista ja meikkiä lisätä, että olisin nätimpi hiukset tulisi kuivata föönillä eikä jättää märäksi, etten vilustu jne. jne.

Nämä kommentit saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä, mutta saavat minut varpailleen. Minulla lienee huono itsetunto ja koen itseni helposti riittämättömäksi ja huonoksi. Kommentit menevät suoraan kuoreni läpi ja tuntuvat inhottavilta piikeiltä. Mies taas tulkitsee tämän niin etten kestä kritiikkiä enkä halua kuunnella häntä. Hän turhautuu kun "mitään ei saa sanoa" ja on marttyyrimäisesti todennut ettei enää puhu aiheesta x, koska suhtautumiseni on niin huono. Kaiken päälle tunnen nyt syyllisyyttä siitäkin, etten osaa ottaa kritiikkiä vastaan.

Tahdon totta kai oppia paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi. Haluan, että voimme puhua kaikesta, mutta koen nämä "ylhäältä" tulevat kommentit holhoavina ja alentavina. Olen lähes kolmekymppinen aikuinen, kyllä minä tiedän, miten ihmisten kanssa ollaan, mikä on terveellistä ja mikä ei. Jos haluan juoda yhden kokiksen tai nukkua tukka märkänä, eikö se ole oma asiani?

"oppia paremmaksi"? Mitä hittoa?!

Mies voi itse uskoa rakastavansa, mutta oikeasti rakastava puoliso ei käyttäydy noin. Ongelma on mies, et sinä, eikä itsetuntosi.  

Kuulostaa muuten ihan exältäni. Hän nakersi pitkään itsetuntoani juuri tuollaisella turhanpäiväisellä ja ilkeällä kommentoinnilla, suuttui kun otin asian puheeksi, eikä suostunut myöntämään ongelmaa. Kun vihdoin lähdin, tuntui että sain taas hengittää vapaasti. Mies taas oli ällikällä lyöty, hänen mielestään kun suhteessamme ei ollut mitään vikaa ja "rakasti" minua.

Vierailija kirjoitti:

Narsismiin en usko, ehkä enemmän siihen, että hän on tottunut olemaan neuvonantaja. Hän on ammatiltaan yliopistonlehtori ja tietyssä ohjaajan ja neuvojan roolissa jatkuvasti. Myös hänen kaksi pikkuveljeään ja äitinsä ovat  häneen usein yhteydessä kysyäkseen neuvoja milloin missäkin asiassa asunnonostosta parisuhdepulmiin. Jos opiskelija soittaa hänelle iltakymmeneltä kysyäkseen apua, saattaa hän juosta yliopistolle.

Hän on avulias ja antaa kommentteja pyytämättäkin. Tuntuu, että hän pitää itseään vastuunkantajana ja kokee, että hänen täytyy huolehtia ja hallita tilanteita ja ottaa vastuuta asioista, jotka eivät liity häneen. Jos hänen tyttöystävänsä on seurassa epäsosiaalinen, on sekin hänen vikansa eikä minun ja siksi hän yrittää korjata ongelman.

/ap

Onkohan sulla virheellinen käsitys narsismista?

Itse olen ymmärtänyt, että siinä on oleellista nimenomaan se, että pitää itseään parempana kuin muut ja asettuu muiden yläpuolelle, halu hallita muita ja lisäksi käsitys puolisosta itsensä jatkeena. Eli hän ei näy puolisoa omana erillisenä ihmisenä vaan osana itseään. Niinpä jos joku esim pitäisi puolisoa nolona, narsisti kokee, että puoliso nolaa siten hänet, narsistin. Minusta puolisosi kuulostaa hyvinkin narsistiselta. Voisit yeststa arvostelemalla häntä vastaavalla tavalla. Narsisti kokee sen silmille hyppimisenä, sillä hän pitää itseään ylempänä ja hänellä on kaksoisstandardit, eri säännöt itselle ja muille.

Suurinta rakkautta on kuulla toiselta, että sinussa ei ole mitään vikaa, kelpaat juuri tuollaisena kuin olet.

Itse asiassa se on ainutta rakkautta, mitä on. Vaatimukset eivät ole rakkaitta, vaan rakkauden vastakohta.

Ap, älä vain sekoita toisen jatkuvaa kritiikkiä sinua kohtaan korkeaan älykkyyteen. Älykäs ihminen on empaattinen ja osaa ottaa toiset huomioon. Jätä mies. Ansaitset paremman kumppanin.

"Hän turhautuu kun "mitään ei saa sanoa" ja on marttyyrimäisesti todennut ettei enää puhu aiheesta x, koska suhtautumiseni on niin huono. Kaiken päälle tunnen nyt syyllisyyttä siitäkin, etten osaa ottaa kritiikkiä vastaan."

Ei ole terve parisuhde.

Ai että.

Olen eronnut tuollaisesta. Yhä vieläkin, vuosien jälkeen kiinni eksässäni niin että saan jatkuvasti voitonriemuista tyydytystä asioista, jotka teen "väärin".

Koska mitään en osannut oikein. Jos kävin lenkillä, niin en ottanut optimaalisia tehoja irti (ihan kuin eksä olisi mitenkään urheilullinen ollut) ja jos venyttelin, niin hän halusi kertoa, miten homma tehdään teoriassa oikein.

Joten lopetin niin lenkkeilyn kuin venyttelynkin.

Kun pääsin omaan kotiin, niin ripustin taulun. Se jäi vinoon. Ai että! Muistan, miten kävin itsekseni keskustelun, jossa moitin, että sinä se et osaa edes taulua ripustaa. Ja vastasin itselleni, että katos vaan, en osaakaan! Ja silti se taulu on siinä seinällä!

Eksähän oli sitä mieltä, etten voi erota, koska en osaa tehdä yhtään mitään. En tulisi pärjäämään. Onneksi itse tiesin, että olin viisi vuotta elänyt sinkkuna ja osannut yhtä sun toista. Olinhan minä siinä välissä tullut myös äidiksi (ai niin, ne lastenkasvatusohjeet olivatkin ihan oma lukunsa) ja hoitanut lapset miehen "huolehtiessa elatuksesta".

Tuo hänen ohjeistuksensa oli hyvin rakkaudelliseksi naamioitua. Kuten vaikka se venyttely "en halua, että rikot itseäsi". Cola-juomia hän paheksui myös, samoin mehuja. Tämä ei estänyt häntä jemmaamasta omiin piiloihinsa karkkia, jota mussutti illat pitkät.

Jos neuvoja pyydetään, on ihan kiva että niitä annetaan. Jos neuvoja ei pyydetä, niitä ei tarvitse jaella. Se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että maailma muuttuu paremmaksi jos kaikki tekee miten hän sanoo.

Juokse sisko.

Vierailija kirjoitti:

Ai että.

Olen eronnut tuollaisesta. Yhä vieläkin, vuosien jälkeen kiinni eksässäni niin että saan jatkuvasti voitonriemuista tyydytystä asioista, jotka teen "väärin".

Koska mitään en osannut oikein. Jos kävin lenkillä, niin en ottanut optimaalisia tehoja irti (ihan kuin eksä olisi mitenkään urheilullinen ollut) ja jos venyttelin, niin hän halusi kertoa, miten homma tehdään teoriassa oikein.

Joten lopetin niin lenkkeilyn kuin venyttelynkin.

Kun pääsin omaan kotiin, niin ripustin taulun. Se jäi vinoon. Ai että! Muistan, miten kävin itsekseni keskustelun, jossa moitin, että sinä se et osaa edes taulua ripustaa. Ja vastasin itselleni, että katos vaan, en osaakaan! Ja silti se taulu on siinä seinällä!

Eksähän oli sitä mieltä, etten voi erota, koska en osaa tehdä yhtään mitään. En tulisi pärjäämään. Onneksi itse tiesin, että olin viisi vuotta elänyt sinkkuna ja osannut yhtä sun toista. Olinhan minä siinä välissä tullut myös äidiksi (ai niin, ne lastenkasvatusohjeet olivatkin ihan oma lukunsa) ja hoitanut lapset miehen "huolehtiessa elatuksesta".

Tuo hänen ohjeistuksensa oli hyvin rakkaudelliseksi naamioitua. Kuten vaikka se venyttely "en halua, että rikot itseäsi". Cola-juomia hän paheksui myös, samoin mehuja. Tämä ei estänyt häntä jemmaamasta omiin piiloihinsa karkkia, jota mussutti illat pitkät.

Jos neuvoja pyydetään, on ihan kiva että niitä annetaan. Jos neuvoja ei pyydetä, niitä ei tarvitse jaella. Se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että maailma muuttuu paremmaksi jos kaikki tekee miten hän sanoo.

Juokse sisko.

Heh. Minäkin olen eronnut 10 vuotta sitten ja niin muistin taas kaikkea. Kun minä muutin pois niin vannoin itselleni, etten koskaan enää petaa sänkyä. Ja teen ensin huvin ja vasta sitten työn. Avaan viinipullon ihan piruuttani silloin, kun alan siivoamaan, en vasta jälkikäteen. Ahsoluuttisestihan ei ole mitään oikeaa ja väärää, vaikka eksä niin sanoikin.

Minunkin eksäni oli urheiluhullu. Ensin hän kritisoi, että en liiku tarpeeksi.

Kun aloin käymään kolmesti viikossa kuntosalilla, niin se ei olluthyvä, koska aerobinen kunto ei kehity.

Aloin käymään sen jälkeen kolmesti jumpassa, niin sekään ei ollut hyvä, kun siinä venytellään liikaa ja liikkumista tulee vain puoli tuntia.

Sitten aloin juoksemaan, ja alkuun juoksin alkuun yhden puhelintolpan välin ja kävelin toisen. Huono!!!

Pikkuhiljaa pystyin juoksemaan pidempään. Mutta en tarpeeksi pitkään!!!

Selityksenä oli, että haluaa minun pysyvän terveenä.

Ja auta armias, jos söin suklaalevystä yhtään enempää kuin yhden rivin. Tai jos hotkaisin rivin kerralla. Ei niin kuulu syödä, vaan suklaata pitää imeskellä vain parin palan verran!!!

Selityksenä oli, että pitää syödä terveellisesti, eikä saa lihoa. Niin, ja bmi:ni oli aina 21 tienoilla.

12

Ihan sairasta tuo miehesi kommentointi. Ei todellakaan ole normaalia. 

Mulle tulee myös mieleen, että mies on oikeasti tyytymätön koko suhteeseen, mutta ei saa asiaa sanottua. Joku ahdistaa ja on pielessä, mutta mies ei osaa käsitellä asiaa muulla tavalla kuin huomauttelemalla pikkuasioista. Oikeasti häntä ärstyttää koko suhde tai persoonasi. Ei hän rakastaisi sinua yhtään enempää, vaikka jättäisit ne kokikset juomatta tai tukan föönattua. Ei noilla asioilla ole oikeasti mitään merkitystä.

Mies voi huonosti suhteessa ja yrittää tällä tavalla kertoa siitä. Hyvin et voi sinäkään. Miksi teeskentelette kumpikin, että teillä on hyvä suhde, kun ei selvästikään ole?

Ei hel vetti, onneksi ei ole enää tuollaista suhdetta. Yhden opiskelukaverini avomies on samanlainen, puolisonsa kiltti ja tekee mitä mies tahtoo, esim kaikki kotityöt ja lapsen hoidon kun miehen työt ja treenit ja ruokailu ja lepo on tärkeämpää. Minullekin aloitti heti parannusehdotukset, "vaikka olet hoikka niin voisit kuntoilla enemmän", "tuo kello ei ole kovin tyylikäs", "ai sulla on noin vanha puhelin", "hymyilisit enemmän" jne jne loppumaton tarve muuttaa toiset ihmiset toisenlaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että.

Olen eronnut tuollaisesta. Yhä vieläkin, vuosien jälkeen kiinni eksässäni niin että saan jatkuvasti voitonriemuista tyydytystä asioista, jotka teen "väärin".

Koska mitään en osannut oikein. Jos kävin lenkillä, niin en ottanut optimaalisia tehoja irti (ihan kuin eksä olisi mitenkään urheilullinen ollut) ja jos venyttelin, niin hän halusi kertoa, miten homma tehdään teoriassa oikein.

Joten lopetin niin lenkkeilyn kuin venyttelynkin.

Kun pääsin omaan kotiin, niin ripustin taulun. Se jäi vinoon. Ai että! Muistan, miten kävin itsekseni keskustelun, jossa moitin, että sinä se et osaa edes taulua ripustaa. Ja vastasin itselleni, että katos vaan, en osaakaan! Ja silti se taulu on siinä seinällä!

Eksähän oli sitä mieltä, etten voi erota, koska en osaa tehdä yhtään mitään. En tulisi pärjäämään. Onneksi itse tiesin, että olin viisi vuotta elänyt sinkkuna ja osannut yhtä sun toista. Olinhan minä siinä välissä tullut myös äidiksi (ai niin, ne lastenkasvatusohjeet olivatkin ihan oma lukunsa) ja hoitanut lapset miehen "huolehtiessa elatuksesta".

Tuo hänen ohjeistuksensa oli hyvin rakkaudelliseksi naamioitua. Kuten vaikka se venyttely "en halua, että rikot itseäsi". Cola-juomia hän paheksui myös, samoin mehuja. Tämä ei estänyt häntä jemmaamasta omiin piiloihinsa karkkia, jota mussutti illat pitkät.

Jos neuvoja pyydetään, on ihan kiva että niitä annetaan. Jos neuvoja ei pyydetä, niitä ei tarvitse jaella. Se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että maailma muuttuu paremmaksi jos kaikki tekee miten hän sanoo.

Juokse sisko.

Heh. Minäkin olen eronnut 10 vuotta sitten ja niin muistin taas kaikkea. Kun minä muutin pois niin vannoin itselleni, etten koskaan enää petaa sänkyä. Ja teen ensin huvin ja vasta sitten työn. Avaan viinipullon ihan piruuttani silloin, kun alan siivoamaan, en vasta jälkikäteen. Ahsoluuttisestihan ei ole mitään oikeaa ja väärää, vaikka eksä niin sanoikin.

Minunkin eksäni oli urheiluhullu. Ensin hän kritisoi, että en liiku tarpeeksi.

Kun aloin käymään kolmesti viikossa kuntosalilla, niin se ei olluthyvä, koska aerobinen kunto ei kehity.

Aloin käymään sen jälkeen kolmesti jumpassa, niin sekään ei ollut hyvä, kun siinä venytellään liikaa ja liikkumista tulee vain puoli tuntia.

Sitten aloin juoksemaan, ja alkuun juoksin alkuun yhden puhelintolpan välin ja kävelin toisen. Huono!!!

Pikkuhiljaa pystyin juoksemaan pidempään. Mutta en tarpeeksi pitkään!!!

Selityksenä oli, että haluaa minun pysyvän terveenä.

Ja auta armias, jos söin suklaalevystä yhtään enempää kuin yhden rivin. Tai jos hotkaisin rivin kerralla. Ei niin kuulu syödä, vaan suklaata pitää imeskellä vain parin palan verran!!!

Selityksenä oli, että pitää syödä terveellisesti, eikä saa lihoa. Niin, ja bmi:ni oli aina 21 tienoilla.

12

Juuri tuollaista se oli!

Ja kun olin yksin, niin varsinkin eron jälkeen terapoin itseäni kuvitteellisin keskusteluin: "Avaan tämän viinipullon ihan väärin! Ja kuule kulta, meillähän on ne ihan oikeatkin viinilasit mutta just nyt juon tämän valkoviinin punaviinilasista, koska siihen mahtuu enemmän! Ja kato, oho, miten KÖMPELÖ olenkaan, kun tässä itsekseni lauleskellessa loiskutin vähän lattialle!"

Tai tein ananaksesta ja raejuustosta sekoituksen. Kun eksän tuomio oli, että niitä ei pitäisi edes syödä samana päivänä, kun ne kumoaa toistensa ravitsemuksellisen vaikutuksen.

Eihän tuo ole normaalia tuokaan. Mutta se oli vastareaktio juurikin sille, että olin halunnut miellyttää. Välttää konflikteja. Olla hänen arvoisensa.

Jossain vaiheessa se asia vaan kääntyi häntä itseään vastaan. Se, minkä piti olla rakkautta olikin hiertävä säkkikangas ihoa vasten.

Kaffepulla kirjoitti:

Ihan sairasta tuo miehesi kommentointi. Ei todellakaan ole normaalia. 

Mulle tulee myös mieleen, että mies on oikeasti tyytymätön koko suhteeseen, mutta ei saa asiaa sanottua. Joku ahdistaa ja on pielessä, mutta mies ei osaa käsitellä asiaa muulla tavalla kuin huomauttelemalla pikkuasioista. Oikeasti häntä ärstyttää koko suhde tai persoonasi. Ei hän rakastaisi sinua yhtään enempää, vaikka jättäisit ne kokikset juomatta tai tukan föönattua. Ei noilla asioilla ole oikeasti mitään merkitystä.

Mies voi huonosti suhteessa ja yrittää tällä tavalla kertoa siitä. Hyvin et voi sinäkään. Miksi teeskentelette kumpikin, että teillä on hyvä suhde, kun ei selvästikään ole?

Onko mahdollista, että tällainen ihminen - joka tietää ja osaa kaiken, jolle on vahvasti olemassa oikea ja väärä, joka katsoo oikeudekseen puuttua muiden asioihin - koskaan löytää suhdetta, jossa jokin asia ei ahdistaisi tai olisi pielessä?

Ap, toi mies ei rakasta sinua eikä halua sinulle hyvää. Mieti jos teillä olisi lapsia ja mies kasvattaa heitä noin? Kontroolointi, manipulointi ja verbaalinen väkivalta murtaa lapsen psyyken.