Psykiatrisessa sairaanhoidossa näkee miten huono asenne ihmisillä on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspuolella on tosiaan suurehko kuolleisuus monessakin sairaudessa. Ongelma on siinä, että potilaat eivät suostu hoitamaan sairauttaan. Kuolemanriskistä huolimatta ei hyväksytä mitään ikävältä tuntuvia hoitoja, lääkkeiltä ei hyväksytä vähäisiäkään haittavaikutuksia, paitsi jos niistä samalla saa suuren välittömän mielihyvän kokemuksen, jolloin millään haittavaikutuksilla ei ole väliä jne.

On ihan uskomatonta, miten samat lääkkeet juuri mielenterveyspotilaille aiheuttavat niin kestämättömät sivuvaikutukset ja somaattisesti sairaille vain vähäisiä. Beta-salpaajia syö puoli Suomea, mutta ahdistukseen käytettynä sivuvaikutukset ovat sietämättömät, puhumattakaan epilepsialääkkeistä jne. Ja tosiaan, joku myöntää olevansa hengenvaarallisesti sairas, mutta lääkettä ei voi edes harkita, koska joku kummin kaima tai keskustelupalstalla joku oli lihonut muutaman kilon tai libido kärsinyt. Nimenomaan asennevammasta siinä on kysymys. Jos on sairas, silloin se sairaus pitää hyväksyä ja hyväksyä sekin, että sen hoitamiseswsa pitää nähdä vaivaa ja siinä voi olla ikäviäkin puolia.

Ongelma psyykelääkkeissä on se, että niiden apu voi olla hyvin vähäistä, ja potilas itsekin tietää, että tarvitsee esim pitkäkestoista psykoterapiaa eikä lääkitystä, jonka on ihan itse kokeilemalla todennut tehottomaksi, ja lisäksi muuttunut normaalipainoisesta merkittävästi ylipainoiseksi esidiabeetikoksi.

Paitsi ettei terapialla voi hoitaa mielisairautta, eikä edes p-häiriötä, jolle p-häiriöinen itse ymmärrä olevansa p-häiriöinen. Terapialla voidaan antaa työkaluja selviämiseen tilanteista, valaa uskoa paremmasta huomisesta jne, mutta kukaan, joka on oikeassa terapiassa käynyt, ei voi väittää ettei mitään tarvitse itse tehdä. Avaimet terapiassa on AINA potilaalla itsellään. Terapia voi auttaa ymmärtämään ja näkemään ne omat ajatusvirheet, ja väärät luulot, ja huonot ajatuspolut, mutta ihmisen pitää itse kyetä lopettamaan haitallinen toiminta.Sitten pitää muistaa että kaikilla "ei ole koskaan tarpeeksi turvallinen olo" itsensä auttamiseen, joten hän jää sitten vellomaan kunnes ottaa avun vastaan itse, tai elää lopun elämäänsä avutta, koska ei ota sitä vastaan syyst x,y ja z.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspuolella on tosiaan suurehko kuolleisuus monessakin sairaudessa. Ongelma on siinä, että potilaat eivät suostu hoitamaan sairauttaan. Kuolemanriskistä huolimatta ei hyväksytä mitään ikävältä tuntuvia hoitoja, lääkkeiltä ei hyväksytä vähäisiäkään haittavaikutuksia, paitsi jos niistä samalla saa suuren välittömän mielihyvän kokemuksen, jolloin millään haittavaikutuksilla ei ole väliä jne.

On ihan uskomatonta, miten samat lääkkeet juuri mielenterveyspotilaille aiheuttavat niin kestämättömät sivuvaikutukset ja somaattisesti sairaille vain vähäisiä. Beta-salpaajia syö puoli Suomea, mutta ahdistukseen käytettynä sivuvaikutukset ovat sietämättömät, puhumattakaan epilepsialääkkeistä jne. Ja tosiaan, joku myöntää olevansa hengenvaarallisesti sairas, mutta lääkettä ei voi edes harkita, koska joku kummin kaima tai keskustelupalstalla joku oli lihonut muutaman kilon tai libido kärsinyt. Nimenomaan asennevammasta siinä on kysymys. Jos on sairas, silloin se sairaus pitää hyväksyä ja hyväksyä sekin, että sen hoitamiseswsa pitää nähdä vaivaa ja siinä voi olla ikäviäkin puolia.

Ongelma psyykelääkkeissä on se, että niiden apu voi olla hyvin vähäistä, ja potilas itsekin tietää, että tarvitsee esim pitkäkestoista psykoterapiaa eikä lääkitystä, jonka on ihan itse kokeilemalla todennut tehottomaksi, ja lisäksi muuttunut normaalipainoisesta merkittävästi ylipainoiseksi esidiabeetikoksi.

A. Terapia ei sovi monille

B. Yleensä nämä potilaat käyttää lääkkeitä todella lyhytkestoisesti, kokeilevat kerran ja ”niin kauheita haittoja” etteivät enää suostu. Siinä ei edes liho. Monia psykiatrisia lääkkeitä pitää käyttää pidempään, jotta vaste nähdään. Ja kyllä niillä on tehoa, kaikki ei tietty kaikkia auta mutta se vaatisi just sitä sinnikkyytä. Ja nämä haittojen kokijat ei kumma kyllä saa haittoja alkoholista, diapamista, kannabiksesta, amfetamiinista yms vaikka niissä haitat on suurempia. Eli asenne taas on se ongelma.

(Toki on potilaita jotka hyötyy enemmän terapiasta kuin lääkkeistä mutta he ovat eri lajia kuin tämän keskustelun. Monesti näkee myös että terapia on mennyt 3 vuotta ja tilanne on yhä sama kuin alussa).

Sinä tarvitsisit sitä terapiaa. Koska tekstistäsi päätellen sinulla ei todellakaan ole kaikki kunnossa.

Joo-o. Kyllä hoitavan tahon asenteellisuus vaikuttaa tietenkin paljon siihen millaista hoidosta tulee. Terapeuttini esimerkiksi hokee toistuvasti, että olen epäonnistuja. En ole aiemmin ajatellut olevani. Kyllähän tuo aika pahalta tuntuu. En pidä siitä, että minulle yritetään terapian yhteydessä tyrkyttää tuollaista identiteettiä sen perusteella, ettei terapeutti ilmeisesti oikein arvosta työttömiä. Sori vain, meitä tässä lama-Suomessa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka voi ”parantaa” asennevamman?

Sosiaalisen turvaverkon poistaminen.

Jos et tee töitä, näännyt nälkään.

Aika nopeasti loppuisi turhat haihattelut ja kuvitelmat siitä että lapamato olisi ansainnut elinikäisen elatuksen pelkästään siksi että on olemassa.

Noup. Yllättyisit siitä, kuinka suuri joukko ihmisiä tekisi tuossa vaiheessa vain itsemurhan. Suisidaalisuus ja täysi elämänhaluttomuus ovat juurikin vaikeimpia kompastuskiviä psykiatriassa. Siellä yritetään pitää ihmisiä elossa, ei hankkia heille ylläpitoa. Potilaat kuolisivat _mielellään_ - tämä on se pointti.

Miksi niitä pidetään pakolla elossa sitten??

En tiedä, se on osa hyvinvointiyhteiskuntaa? Roikotetaanhan vanhuksiakin osastoilla vuosi tolkulla koneissa hengissä.

Olisiko myös sitä, että se elämänhaluttomuus ja suisidaalisuus ovat _sairauksia_ - niitä tupataan hoitaa? Kuten syöpääkin. Minun puolestani voidaan kuolla kaikki vaikka tänään, mutta ei tämä yhteiskunta niin toimi.

Eri asioita. Mielen sairauksiin voi vaikuttaa omaa asennetta muuttamalla, ruumiin sairauksiin ei.

Kyllä minä vähän veikkaan että kunnon paranoidiseen skitsofreniaan tai vaikea-asteiseen, lähes katstoniseen masennukseen ei asenne auta. Mutta voit sinä noin uskoa, ei se keneltäkään pois ole.

Juuri se asenne voi auttaa tai estää avun. Pelkällä asenteella ei parannuta, mutta mielensairauksista paranee yhtä huonosti kuin esimerkiksi syövästäkin, jos asenne on sellainen, että hoitoa ei oteta vastaan. Syöpähoidoista ja lääkkeistä kieltäytyviä vain on vähän (se asenne) ja  psykiatrisella puolella näyttöön perustuvusta hoidosta kieltäytyviä on paljon (se asenne.)

Itse olen somaattisen puolen hoitaja ja kyllä minuakin turhauttaisi, jos meidän vaikeasti sairaiden potilaiden asenne olisi samanlainen kuin psykiatrisella puolella on yleistä. Meidän omat kuitenkin kiltisti syövät lääkkeensä ja osallistuvat muihin hoitoihin, vaikka sivuvaikutukset ovat aivan toista luokkaa kuin psykiatriassa, jossa monet eivät hoitoihin suostu, kun seksihalut menee, lihoo tai ei tunnu luovalta. Meidän omat kiltisti opettelevat elämään avanteiden kanssa tai ilman jalkaa ja syövät lääkkeitä, jotka oikeasti myrkyttävät heitä, koska silloin on edes joku toivo paranemisesta. Ja siinä se asenne näkyy.

Miten sinun kaltaisesi voi edes hoitajaksi päästä?

Tajuatko että ne ihmiset on sairaita?

Tajatko sinä itse sitä, että ei ole mitään järkeä hoitaa jalan katkeamista psyk puolella, tai psyk asioita vaikkapa hammaslääkärissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja kirjoitti:

Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.

Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.

Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.

Tällaisten syyllistävien kirjoitusten takia psyykkisesti oireilevat ihmiset eivät uskalla hakea apua ja ongelmat pahenevat. Häpeä, ap!

Kyllä tämä ihan totta on. Ja oikea ongelma. Ja jos on aikuinen ihminen kyseessä (ei psykoottinen) eikä ole valmis elämässään ottamaan mistään itse vastuuta, lääkkeistä kelpaa korkeintaan bentsot ja stimulantit, käynteihin ei sitouduta, mihinkään osastohoitoihin tai pöiväsairaaloihoin ei suostuta, kuntoutus ei kiinnosta mutta saikkua pitäis saada jne niin ei siinä voi mitään tehdä kukaan muu. Nämä ihmiset valittavat vielä kun kukaan ei auta vaikka kaikki yritetään ja joskus pitäisi itse auttaa itseään. Ihmeempiä poppaskonsteja ei ole käytössä, vain syöty lääke auttaa ja terapia ei toimi kaikilla vaikka sitä jatkettaisiin vuosikausia. Työkykyisyys ja toimintakyky eivät pidemmän päälle korjaannu pelaamalla tietokoneella aamuyöhön, nukkumalla joka päivä iltapäivään saakka ja juomalla kaljaa. Kukaan ammattilainen ei voi olla paapoja ja kenenkään äiti. Kaikki eivät toivu.

Tervetuloa tutustumaan terveydenhuoltoon!

Ja mieleenterveyspotilaista iso osa haluaa apua ja ottaa sitä vastaan ja on ainakin pääosin yhteistyökykyinen ja vastuuta itsestään kantava. Näiden kanssa onkin eri tilanne.

Tämä! Olen työssäni polilla kohdannut niin paljon tätä "asenneongelmaa", ettei tosikaan. Vastaanotolla saatetaan jopa kertoa, kuinka taas on tehty sitä sun tätä, kykeneviä ollaan kyllä käymään kavereiden kanssa ties missä bileissä, tai jopa hankkimaan uusia lemmikejä tai lapsia, sossun piinaamiseen loputtomilla turhilla hakemuksilla ja oikaisupyynnöillä päätöksen pilkkuvirheen vuoksi, mutta kun lääkäri sanoo, ettei sairaslomaa jatketa, ollaankin niin sairaita ettei päästä ulos asunnosta ja jatkuvassa itsemurhariskissä.

Kummasti monet kykenevät kaikkiin mukavaksi kokemiinsa asioihin, kuten pelaamiseen tai ostamaan osamaksulla kodinsisustusesineitä, mutta osastohoitoon, päiväsairaalaan, työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen tai ammatilliseen kuntoutukseen meneminen on kauhistus.

Usein voi olla taustalla myös paska parisuhde ja aggressiivinen puoliso tai muita elämänongelmia, joista ei kuitenkaan suostuta luopumaan. Parhaimmillaan vuokrarahatkin käytetään systemaattisesti kaikkeen muuhun kuin vuokraan, ja sitten ahdistaa kun asunnottomuus uhkaa.

Näissä tapauksissa on aika vaikea auttaa ihmistä, joka ei halua tai suostu auttamaan itseään tai edes näkemään elämässään kaavoja, joita toistaa ja jotka vain haittaavat mielekkään elämän elämistä.

Ja nyt en puhu psykoosisairaista tai muista, jotka sairauden tilansa vuoksi eivät yksinkertaisesti ymmärrä toimintaansa. Näitä on vaan hämmästyttävän paljon. Useimmilla joku persoonallisuushäiriö, jota eivät itse suostu tunnustamaan tai näkemään.

Polin sossu

Persoonallisuushäiriöt ovat toisinaan hankalia. Kyllä mä väitän, että yhteiskunnassa on tapahtunut iso muutos, mikä on heijastunut myös perheisiin ja lasten hyvinvointiin. Esim. perherakenteet ovat monimuotoisia ja vaihtuvia, mikä voi synnyttää epävarmuutta. On todella ongelmaisia perheitä ja sitten "normaaleja" perheitä, joissa vanhemmuus ei ole onnistunut toivostusti. Niistä lähtee sitten vastuuttomia ja kypsymättömiä aikuisia, joilla ei ole eväitä selvitä itsenäisenä aikuisena.

Itse nuorisopuolella työskentelevänä en näe vanhemmilla mahdollisuutta "onnistua vanhemmuudessa toivotusti", mikäli lapsella on herkkyyttä mt-ongelmille. Nykyään kun ei pysty mitenkään eristäytymään pahaa oloa aiheuttavasta materiaalista, joka on netissä. Todella iso ongelma nuorten keskuudessa on some. Kun kaikki peilataan areenalla, jossa tärkeimpiä asioita on seuraajat, noh, jokainen voi yrittää samaistua. Jos sinä et ole somessa, et ole olemassa. Tämä eritoten tyttöjen ongelma(joita on hoidossa enemmän kuin poikia), pojilla on enemmän pelaaminen ongelmana, mutta pelaaminen on myös nykyään some, alusta on vain eri.

Minulla olisi paljon muutakin sanottavaa aiheesta nuoriso, ja mt-ongelmat, mutta taidan nyt jättää väliin. Ihan siksi, että foorumi on väärä, koska keskusteijat eivät ole samalla tasolla toistensa kanssa, vaan täällä vallitsee juuri tämä myrkyllinen someympäristö. Me isot aikuiset osaamme laittaa netin kiinni, kun haluamme olla ilman sitä, nuoriso ei siihen välttämättä pysty,  sillä heille se on sama kuin meille olisi laittaa irl kiinni.

Täällä on näitä trolleja paljon. Muutama trolli haukkuu mielenterveyspotilaita toinen toistaan naurettavimmilla argumenteilla.

Vierailija kirjoitti:

Joo-o. Kyllä hoitavan tahon asenteellisuus vaikuttaa tietenkin paljon siihen millaista hoidosta tulee. Terapeuttini esimerkiksi hokee toistuvasti, että olen epäonnistuja. En ole aiemmin ajatellut olevani. Kyllähän tuo aika pahalta tuntuu. En pidä siitä, että minulle yritetään terapian yhteydessä tyrkyttää tuollaista identiteettiä sen perusteella, ettei terapeutti ilmeisesti oikein arvosta työttömiä. Sori vain, meitä tässä lama-Suomessa riittää.

Vaihda terapeuttia ja tee siitä valitus

Joo-o. Kyllä hoitavan tahon asenteellisuus vaikuttaa tietenkin paljon siihen millaista hoidosta tulee. Terapeuttini esimerkiksi hokee toistuvasti, että olen epäonnistuja. En ole aiemmin ajatellut olevani. Kyllähän tuo aika pahalta tuntuu. En pidä siitä, että minulle yritetään terapian yhteydessä tyrkyttää tuollaista identiteettiä sen perusteella, ettei terapeutti ilmeisesti oikein arvosta työttömiä. Sori vain, meitä tässä lama-Suomessa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka voi ”parantaa” asennevamman?

Sosiaalisen turvaverkon poistaminen.

Jos et tee töitä, näännyt nälkään.

Aika nopeasti loppuisi turhat haihattelut ja kuvitelmat siitä että lapamato olisi ansainnut elinikäisen elatuksen pelkästään siksi että on olemassa.

Noup. Yllättyisit siitä, kuinka suuri joukko ihmisiä tekisi tuossa vaiheessa vain itsemurhan. Suisidaalisuus ja täysi elämänhaluttomuus ovat juurikin vaikeimpia kompastuskiviä psykiatriassa. Siellä yritetään pitää ihmisiä elossa, ei hankkia heille ylläpitoa. Potilaat kuolisivat _mielellään_ - tämä on se pointti.

Miksi niitä pidetään pakolla elossa sitten??

En tiedä, se on osa hyvinvointiyhteiskuntaa? Roikotetaanhan vanhuksiakin osastoilla vuosi tolkulla koneissa hengissä.

Olisiko myös sitä, että se elämänhaluttomuus ja suisidaalisuus ovat _sairauksia_ - niitä tupataan hoitaa? Kuten syöpääkin. Minun puolestani voidaan kuolla kaikki vaikka tänään, mutta ei tämä yhteiskunta niin toimi.

Eri asioita. Mielen sairauksiin voi vaikuttaa omaa asennetta muuttamalla, ruumiin sairauksiin ei.

Kyllä minä vähän veikkaan että kunnon paranoidiseen skitsofreniaan tai vaikea-asteiseen, lähes katstoniseen masennukseen ei asenne auta. Mutta voit sinä noin uskoa, ei se keneltäkään pois ole.

Juuri se asenne voi auttaa tai estää avun. Pelkällä asenteella ei parannuta, mutta mielensairauksista paranee yhtä huonosti kuin esimerkiksi syövästäkin, jos asenne on sellainen, että hoitoa ei oteta vastaan. Syöpähoidoista ja lääkkeistä kieltäytyviä vain on vähän (se asenne) ja  psykiatrisella puolella näyttöön perustuvusta hoidosta kieltäytyviä on paljon (se asenne.)

Itse olen somaattisen puolen hoitaja ja kyllä minuakin turhauttaisi, jos meidän vaikeasti sairaiden potilaiden asenne olisi samanlainen kuin psykiatrisella puolella on yleistä. Meidän omat kuitenkin kiltisti syövät lääkkeensä ja osallistuvat muihin hoitoihin, vaikka sivuvaikutukset ovat aivan toista luokkaa kuin psykiatriassa, jossa monet eivät hoitoihin suostu, kun seksihalut menee, lihoo tai ei tunnu luovalta. Meidän omat kiltisti opettelevat elämään avanteiden kanssa tai ilman jalkaa ja syövät lääkkeitä, jotka oikeasti myrkyttävät heitä, koska silloin on edes joku toivo paranemisesta. Ja siinä se asenne näkyy.

Miten sinun kaltaisesi voi edes hoitajaksi päästä?

Tajuatko että ne ihmiset on sairaita?

Tajatko sinä itse sitä, että ei ole mitään järkeä hoitaa jalan katkeamista psyk puolella, tai psyk asioita vaikkapa hammaslääkärissä.

Edes hammashoitajaksi ei pitäisi päästä jos ei tuota enempää ole korvien välissä järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitaja kirjoitti:

Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.

Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.

Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.

Oletko nyt ihan varma että olet täysin oikeassa. Asiakkaan ongelmien vähättely voi johtaa itsemurhaan.

Potilas ei ole asiakas.

Ajattelepa jos olisikin. Asiakas vaatisi hoitoa joka toimii, ei alentamista potilaaksi joka ei tiedä mitään, eikä vaadi mitään.

Ajattelenpa. Asiakas voisi vaatia toimivaa hoitoa: eutanasiaa, esimerkiksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspuolella on tosiaan suurehko kuolleisuus monessakin sairaudessa. Ongelma on siinä, että potilaat eivät suostu hoitamaan sairauttaan. Kuolemanriskistä huolimatta ei hyväksytä mitään ikävältä tuntuvia hoitoja, lääkkeiltä ei hyväksytä vähäisiäkään haittavaikutuksia, paitsi jos niistä samalla saa suuren välittömän mielihyvän kokemuksen, jolloin millään haittavaikutuksilla ei ole väliä jne.

On ihan uskomatonta, miten samat lääkkeet juuri mielenterveyspotilaille aiheuttavat niin kestämättömät sivuvaikutukset ja somaattisesti sairaille vain vähäisiä. Beta-salpaajia syö puoli Suomea, mutta ahdistukseen käytettynä sivuvaikutukset ovat sietämättömät, puhumattakaan epilepsialääkkeistä jne. Ja tosiaan, joku myöntää olevansa hengenvaarallisesti sairas, mutta lääkettä ei voi edes harkita, koska joku kummin kaima tai keskustelupalstalla joku oli lihonut muutaman kilon tai libido kärsinyt. Nimenomaan asennevammasta siinä on kysymys. Jos on sairas, silloin se sairaus pitää hyväksyä ja hyväksyä sekin, että sen hoitamiseswsa pitää nähdä vaivaa ja siinä voi olla ikäviäkin puolia.

Ongelma psyykelääkkeissä on se, että niiden apu voi olla hyvin vähäistä, ja potilas itsekin tietää, että tarvitsee esim pitkäkestoista psykoterapiaa eikä lääkitystä, jonka on ihan itse kokeilemalla todennut tehottomaksi, ja lisäksi muuttunut normaalipainoisesta merkittävästi ylipainoiseksi esidiabeetikoksi.

A. Terapia ei sovi monille

B. Yleensä nämä potilaat käyttää lääkkeitä todella lyhytkestoisesti, kokeilevat kerran ja ”niin kauheita haittoja” etteivät enää suostu. Siinä ei edes liho. Monia psykiatrisia lääkkeitä pitää käyttää pidempään, jotta vaste nähdään. Ja kyllä niillä on tehoa, kaikki ei tietty kaikkia auta mutta se vaatisi just sitä sinnikkyytä. Ja nämä haittojen kokijat ei kumma kyllä saa haittoja alkoholista, diapamista, kannabiksesta, amfetamiinista yms vaikka niissä haitat on suurempia. Eli asenne taas on se ongelma.

(Toki on potilaita jotka hyötyy enemmän terapiasta kuin lääkkeistä mutta he ovat eri lajia kuin tämän keskustelun. Monesti näkee myös että terapia on mennyt 3 vuotta ja tilanne on yhä sama kuin alussa).

Sinä tarvitsisit sitä terapiaa. Koska tekstistäsi päätellen sinulla ei todellakaan ole kaikki kunnossa.

Asia selvä, hienosti päättelit. Vaan kyllä tuo totta on. Terapia ei auta kaikkia jotka siinä käy eikä sovi kaikille todellakaan (tässähän oikein painotin että monille sopii myös lääkehoitoa paremmin joten ihmettelen mistä noin ärsyynnyit). Lääkehoitoon ei sitouduta minimaalisten haittojen pelossa ellei lääkkeistä saa välittömiä kiksejä (esim. bentsot), kummasti niistä lääkkeistä ei sitten haittoja muka saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyspuolella on tosiaan suurehko kuolleisuus monessakin sairaudessa. Ongelma on siinä, että potilaat eivät suostu hoitamaan sairauttaan. Kuolemanriskistä huolimatta ei hyväksytä mitään ikävältä tuntuvia hoitoja, lääkkeiltä ei hyväksytä vähäisiäkään haittavaikutuksia, paitsi jos niistä samalla saa suuren välittömän mielihyvän kokemuksen, jolloin millään haittavaikutuksilla ei ole väliä jne.

On ihan uskomatonta, miten samat lääkkeet juuri mielenterveyspotilaille aiheuttavat niin kestämättömät sivuvaikutukset ja somaattisesti sairaille vain vähäisiä. Beta-salpaajia syö puoli Suomea, mutta ahdistukseen käytettynä sivuvaikutukset ovat sietämättömät, puhumattakaan epilepsialääkkeistä jne. Ja tosiaan, joku myöntää olevansa hengenvaarallisesti sairas, mutta lääkettä ei voi edes harkita, koska joku kummin kaima tai keskustelupalstalla joku oli lihonut muutaman kilon tai libido kärsinyt. Nimenomaan asennevammasta siinä on kysymys. Jos on sairas, silloin se sairaus pitää hyväksyä ja hyväksyä sekin, että sen hoitamiseswsa pitää nähdä vaivaa ja siinä voi olla ikäviäkin puolia.

Ongelma psyykelääkkeissä on se, että niiden apu voi olla hyvin vähäistä, ja potilas itsekin tietää, että tarvitsee esim pitkäkestoista psykoterapiaa eikä lääkitystä, jonka on ihan itse kokeilemalla todennut tehottomaksi, ja lisäksi muuttunut normaalipainoisesta merkittävästi ylipainoiseksi esidiabeetikoksi.

A. Terapia ei sovi monille

B. Yleensä nämä potilaat käyttää lääkkeitä todella lyhytkestoisesti, kokeilevat kerran ja ”niin kauheita haittoja” etteivät enää suostu. Siinä ei edes liho. Monia psykiatrisia lääkkeitä pitää käyttää pidempään, jotta vaste nähdään. Ja kyllä niillä on tehoa, kaikki ei tietty kaikkia auta mutta se vaatisi just sitä sinnikkyytä. Ja nämä haittojen kokijat ei kumma kyllä saa haittoja alkoholista, diapamista, kannabiksesta, amfetamiinista yms vaikka niissä haitat on suurempia. Eli asenne taas on se ongelma.

(Toki on potilaita jotka hyötyy enemmän terapiasta kuin lääkkeistä mutta he ovat eri lajia kuin tämän keskustelun. Monesti näkee myös että terapia on mennyt 3 vuotta ja tilanne on yhä sama kuin alussa).

Sinä tarvitsisit sitä terapiaa. Koska tekstistäsi päätellen sinulla ei todellakaan ole kaikki kunnossa.

Asia selvä, hienosti päättelit. Vaan kyllä tuo totta on. Terapia ei auta kaikkia jotka siinä käy eikä sovi kaikille todellakaan (tässähän oikein painotin että monille sopii myös lääkehoitoa paremmin joten ihmettelen mistä noin ärsyynnyit). Lääkehoitoon ei sitouduta minimaalisten haittojen pelossa ellei lääkkeistä saa välittömiä kiksejä (esim. bentsot), kummasti niistä lääkkeistä ei sitten haittoja muka saada.

Lopeta jo toi trollailu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen psykologiaa ja aina säännöllisesti keskusteluun kaveriporukassamme tulee se, että miksi psykologia on yliopistossamme yhteiskuntatieteiden alla eikä samassa nipussa esimerkiksi lääketieteen kanssa. Vastauksen näkee aika hyvin aloittajan viestistä: yhteiskunta ja ympäristö sairastuttavat. Sairauden määritelmä elää ja vaihtelee jopa eri kulttuureissa. 

Aloittaja, asennevika on sinulla.

Ja sinun yliopisto on missä?

Tampereella.

Ainakin inhottavalla eli kiittämättömällä ja omaehtoisella persoonallisuushäiriöisellä on se persoonallisuus.

Toisin kuin skitsoporkkanoilla joilla silmät pyörii ja kuola valuu. Ihanan hoitomyönteisiä vai mitä? Helppoa kuin heinän teko. Tai karkin vieminen lapsen suusta.

Tiede, uskonto ja kirkkovene.

Ja ne keisarin olemattomat vaatteet.

Heh heh.

Joku täällä väitti, ettei yksikään mielenterveysalan ammattilainen käyttäisi sellaista kieltä kuin aloituksessa. Aloittaja ei ole tainnut tavata esim. yhtä Turussa toimivaa psykoterapeuttia, joka nykyisin rääkkää ihmisiä Poliklinikka Toivolassa... Julkisuuskuva on pikkaisen toista kuin todellisuus.

Koulutus sekoittaa noiden pään niin ettei ne osaa enää yhtään arvostaa potilaan omia ajatuksia ja kokemuksia koko elämänsä varrelta. Tullaan vaan huutelemaan miten vääristyneesti ajattelet. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ensin pitäisi ymmärtää mitä sille ihmiselle on tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Koulutus sekoittaa noiden pään niin ettei ne osaa enää yhtään arvostaa potilaan omia ajatuksia ja kokemuksia koko elämänsä varrelta. Tullaan vaan huutelemaan miten vääristyneesti ajattelet. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ensin pitäisi ymmärtää mitä sille ihmiselle on tapahtunut.

Traumaa hoidetaan traumaterapialla, ei bentsoilla ja puolestatekemällä. 

Vierailija kirjoitti:

Koulutus sekoittaa noiden pään niin ettei ne osaa enää yhtään arvostaa potilaan omia ajatuksia ja kokemuksia koko elämänsä varrelta. Tullaan vaan huutelemaan miten vääristyneesti ajattelet. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ensin pitäisi ymmärtää mitä sille ihmiselle on tapahtunut.

Psykiatrisen hoidon tarpeessa olevat ihmiset ajattelevat vääristyneesti, eikä sitä poista ymmärrys siitä mitä heille on tapahtunut. Kun tätäkin ketjua lukee, niin ei enää ihmettele miten vaikeahoitoista on mt-porukka. Yhteenveto:

Itse ei voida tehdä' oman tilan paranemiseksi mitään, koska syyllinen on muualla

Osataan kouluja käymättä tehdä diagnoosi itsestä, eikä se koskaan ole se mitä lääkäri diagnosoi

Ei arvosteta hoitajia, lääkäreitä, ei mitään niitä tahoja jotka yrittävät ja haluavat auttaa

Joko halutaan pillereitä tai ei haluta pillereitä, mutta ei missään nimessä niin miten ammattilainen sanoo

Terapiaan pitäisi päästä vuosiksi, mutta terapeutin pitää parantaa, ei ymmärretä että itse pitää tehdä suurin työ

Ei sitouduta mihinkään hoitoon, mutta valitetaan ettei hoideta.

Kiistellään parhaasta hoitomuodosta, vaikka itse ollaan sairaita ja oma ajattelu ja mieli on se ongelma

Tiedetään itse miten pitää hoitaa, mutta silti ei parannuta sillä omalla hoidolla

Ollaan mieleltään sairaita, mutta silti pidetään sitä omaa mieltä aivan pätevänä

Miettikääpä heti sama litania syöpäsairaan tai jalkansa murtaneen osalta!!

Nostan hattua teille jotka viitsitte olla näiden hoidossa mukana, ja yritätte kaikin keinoin auttaa näitä, itse en todellakaan jaksaisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulutus sekoittaa noiden pään niin ettei ne osaa enää yhtään arvostaa potilaan omia ajatuksia ja kokemuksia koko elämänsä varrelta. Tullaan vaan huutelemaan miten vääristyneesti ajattelet. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ensin pitäisi ymmärtää mitä sille ihmiselle on tapahtunut.

Psykiatrisen hoidon tarpeessa olevat ihmiset ajattelevat vääristyneesti, eikä sitä poista ymmärrys siitä mitä heille on tapahtunut. Kun tätäkin ketjua lukee, niin ei enää ihmettele miten vaikeahoitoista on mt-porukka. Yhteenveto:

Itse ei voida tehdä' oman tilan paranemiseksi mitään, koska syyllinen on muualla

Osataan kouluja käymättä tehdä diagnoosi itsestä, eikä se koskaan ole se mitä lääkäri diagnosoi

Ei arvosteta hoitajia, lääkäreitä, ei mitään niitä tahoja jotka yrittävät ja haluavat auttaa

Joko halutaan pillereitä tai ei haluta pillereitä, mutta ei missään nimessä niin miten ammattilainen sanoo

Terapiaan pitäisi päästä vuosiksi, mutta terapeutin pitää parantaa, ei ymmärretä että itse pitää tehdä suurin työ

Ei sitouduta mihinkään hoitoon, mutta valitetaan ettei hoideta.

Kiistellään parhaasta hoitomuodosta, vaikka itse ollaan sairaita ja oma ajattelu ja mieli on se ongelma

Tiedetään itse miten pitää hoitaa, mutta silti ei parannuta sillä omalla hoidolla

Ollaan mieleltään sairaita, mutta silti pidetään sitä omaa mieltä aivan pätevänä

Miettikääpä heti sama litania syöpäsairaan tai jalkansa murtaneen osalta!!

Nostan hattua teille jotka viitsitte olla näiden hoidossa mukana, ja yritätte kaikin keinoin auttaa näitä, itse en todellakaan jaksaisi!

Ja onneksi et ”jaksa” - (oikeasti et edes kelpaisi), pötkylä.

Laki mielenterveyspotilaan oikeuksista.

Piste.

😎

Miksi haluatte itsellenne mielisairausdiagnooseja? Mitä hyötyä arvelette niiden keräämisestä itsellenne olevan?