Lue keskustelun säännöt.
Psykiatrisessa sairaanhoidossa näkee miten huono asenne ihmisillä on
Sairaanhoitaja
19.12.2018 |
Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.
Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.
Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.
Kommentit (459)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kerro niistä feikkaavista multipersoonista? Onko ihan tunkua siellä Pårvååssa näistä.
Jos aikoo trollata, pitää tietää jotain asiasta😂😂😂
Se on kuuls vähän semmoinen homma, että en ala julkisesti tuon enempää asiasta avautumaan. Se olisi myös täysin turhaa, sillä sinulla ei riitä kapasiteetti, tieto, ymmärrys, eikä elämänkokemus asian ymmärtämiseen, vaikka sen miten päin sinulle selittäisi.
Minäkin kuulisin asiasta oikein mielelläni lisää. Minulla itselläni on jonkinasteinen dissosiaatiohäiriö ja on vaikea kuvitella miten ja miksi joku haluaisi tätä esittää, kun olisi monia, paljon helpompia keinoja. Kerro siis miten he käytännössä yrittävät tätä esittää.
No varmasti kuulisit, mutta koitahan kysellä nimettömänä vaikka jollain toisella palstalla? Ja ps. älä kerro niitä helpompia ja parempia keinoja!
Tää ketju teki minusta kyllä surullisen. Tällaisia asenteitako hoitajilla oikeasti on. Dissosiaatiosta jonkun verran tietävänä olen aidosti kiinnostunut, että miten ihmiset edes yrittävät esittää tätä. Eikö silloin ole jo kyse ehkä ihan oikeasti persoonallisuushäiriöstä. En siis käsitä, että mitä tällä haettaisiin takaa. Jokainen varmasti tajuaa sen, että tällä ei mitään saikkua saa. Siihen voi esittää vaikka masennusta.
Nyt olet asian ytimessä. Kyse on persoonallisuushäiriöstä, joka ei parane sillä että me olemme olevinamme samaa mieltä potilaan kanssa siitä että hänellä on disso...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai että tälläinen joululahjaketju tällä kertaa. Onneksi Suomi on täynnä empatiaa ja rakkautta näin joulun alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrisen sairaanhoidon asiakkaana kenties näkee, miten huono asennne psykiatrisilla sairaanhoitajilla on. Heidän työnsä on terapeuttina toimimista. Kaiken terapian ensimmäinen edellytys on se, että terapeutti samaistuu potilaansa tilanteeseen. Kuuluu ihan koulutuksen perusteisiin. Jos hän ei tähän kykene, hän ei ole pätevä kyseiseen työhön.
No ei todellakaan ole meidän työmme terapeuttina toimimista! Terapeutit toimii terapeutteina, me tehdään ihan muita hommia kuin terapoidaan. Mistä näitä aivan umpihulluja käsityksiä tulee, että sh:t ja lähärit on terapeutteja, tai että terapeutti antaa diagnoosin? Meidän ei todellakaan tarvitse, emmekä edes saa millään tavoin "samaistua" potilaisiin, sehän olisi aivan päinvastoin. Me olemme niitä terveitä siellä sairaiden seassa, emme me voi ruveta myötäilemään kenenkään sairakusia! (Vaikka joidenkin kymmeniä vuosia sairastaneiden kanssa pääsee monesti helpommalla kun niin tekee)
Tää sun asenne on niin surullinen, niin surullinen. Huomaa kyllä kuinka ajattelet olevasi sairaiden yläpuolella "terveenä" Asiakas pitäisi kohdata aina ensisijaisesti ihmisenä, ei sairaana. Itse asiassa, minä en sanonut, että terapeutit tekevät diagnooseja. Minä sanoin, että miten hoitajat pystyvät diagnosoimaan ketään, kun sitä ei vuosia opiskelleet terapeutitkaan pysty tekemään.
Paitsi että meillä mielisairaalassa ei ole asiakkaita, vaan potilaita :D Ja totta hitossa me ollaan terveinä sairaiden joukossa! Mitä siitä nyt tulisi jos me alkaisimme olemaan siellä sairaina, tai esittämään sairaita?
Voi kuule, hoitajat pystyvät aika paljon enempään, mitä sinä kuvittelet. Ei sitä hommaa psykologin koulutuksella tehdä.
Käyhän vaikka ihan wikipediasta lukemassa että mikä se psykologi oikeastaan on. Taidat tarkoittaa terapeuttia, mutta puhut psykologista koko ajan.
Ihan yleisesti ottaen mä olen sitä mieltä, että meistä kaikista saataisiin revittyä joku diagnoosi. Yleisesti ottaen myös nykypäivänä puhutaan asiakkaista terveydenhuollon puolella. En sitten tiedä miksi juuri teille on tärkeää saada puhua potilaista. Onko se joku valtakysymys, tarve alentaa... Sinä varmaan tiedät paremmin. On myös ihan tutkittua, että aika moni mielenterveysongelmista kärsivä lähtee itse hoitoalalle, lääkärit edustavat ammattikuntaa, joka tekee paljon itsareita jne. Mä luulen, että ymmärtäisit mitä hain takaa, jos siihen kykenisit. Siihen että ihminen kohdataan ihmisenä, ei hulluna. Mä en myöskään maininnut psykologia missään vaiheessa. Terapeutilla tarkoitin psykoterapeuttia ja varmasti alan ammattilaisena tiedät, että heillä on pitkä koulutus alalle. Missään nimessä on turha soimata heitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitaja kirjoitti:
Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.
Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.
Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.
Oletko nyt ihan varma että olet täysin oikeassa. Asiakkaan ongelmien vähättely voi johtaa itsemurhaan.
Potilas ei ole asiakas.
Ajattelepa jos olisikin. Asiakas vaatisi hoitoa joka toimii, ei alentamista potilaaksi joka ei tiedä mitään, eikä vaadi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.
Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.
Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.
Siitähän persoonallisuushäiriössä on kyse. On omaksuttu joku haitallinen selviytymiskeino, ja siitä ei osata tai ymmärretä päästää irti. Kyse on siis tosiaankin ihmisen oman ajattelun muuttamsiesta. Ei hoitohenkilökunta voi mennä menneisyyteen poistamaan alsista lapsuutta, tai lopettaa potilaan epätervettä parisuhdetta. Persoonallisuushäiriöinen myös yleensä aina syyttä muita tilanteestaan, eikä voi tehdä itse mitään, sillä hän ei pysty. Ihan ensimmäinen asia mikä pitää ymmärtää on se, että kukaan muu kuin hän ei pysty sitä muuttamaan, eli hän on itse ainoa avain omaan itseensä, ei ulkopuoliset.
Itseään voi muuttaa sitten kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi muutokselle. Tästä voi päätellä että monet eivät tunne tilannettaan tarpeeksi tasapainoiseksi tai oloaan voimaantuneeksi. Jos sinua kohtaa hyökkää tiikeri ja kädessäsi on kirves, mutta vieressäsi on ase, joka pitäisi ensin koota palasista ennenkuin se on käyttövalmis niin kumpaa käyttäisit? Juuri sen hetkisen uhkan edessä on helpointa käyttää sitä puolustus tapaa johon on tottunut kuin alkaa kehittelemään täysin uuttaa mallia. Ja jos pers.häiriöinen syyttää muita tilanteestaan niin pohjimmiltaanhan hän on oikeassa. Kohde tosin saattaa olla väärä. Ongelma taitaa olla myös ihmiset, jotka ottavat henkilökohtaisesti mielenterveysongelmaisen käytöksen, koska eivät yllättäen osaa erottaa tämän persoonaa ja oireita vaikka vaativat sitä samaa sairaalta itseltään.
Niin, eli juuri niin kuin sanoinkin.
Niin kauan persoonallisuushäiriö pitää otteessaan, ennen kuin henkilö ITSE tajuaa asian, ja sen että ainoastaan hän voi sen avun ottaa vastaan. Sinä voit syytellä muita maailman tappiin asti, ja olla mielestäsi oikeassa, mutta tämä on juuri se syy miksi sinunlaisiasi on niin vaikea auttaa. Hirveästi on kaikkea diipadaapaa, ja muiden syyllistämistä, vaikka se ei ole koskaan johtanut kenenkään tervehtymiseen tai toipumiseen. Toipuminen lähtete omasta halusta ja siitä että tekee itse, ei muiden syyllistämisestä. Ei, vaikka hokisit tuota muiden syyllisyyttä elämäsi loppuun asti. Voit joko syytellä muita, tai parantua. Valinta on sinun. Ja hoidan mielelläni persoonallisuushäiriöisiä SEN JÄLKEEN kun he ovat valinneet paranemisen ja topiumisen ja lakanneet syyttelemästä. Ei me tarvita toipumiseen syyllisiä, me tarvitaan se persoonallisuushäiriöisen oma halu.
Oh dear. Kunnon rajatilan ”omahoitajana” tottuu hyvin nopeasti siihen, että sinne katolle kiivetään ihan joka kuukausi, ja sieltä sitten pirautetaan että ”taidan kuolla”. Minä en usko persoonallisuushäiriöisen mahdollisuuteen tehdä ”omaa valintaa”. Se on pahimmillaan aivan yhtä rankka sairaus kuin bipo - pahempikin kun lääkitys ei toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kerro niistä feikkaavista multipersoonista? Onko ihan tunkua siellä Pårvååssa näistä.
Jos aikoo trollata, pitää tietää jotain asiasta😂😂😂
Se on kuuls vähän semmoinen homma, että en ala julkisesti tuon enempää asiasta avautumaan. Se olisi myös täysin turhaa, sillä sinulla ei riitä kapasiteetti, tieto, ymmärrys, eikä elämänkokemus asian ymmärtämiseen, vaikka sen miten päin sinulle selittäisi.
Minäkin kuulisin asiasta oikein mielelläni lisää. Minulla itselläni on jonkinasteinen dissosiaatiohäiriö ja on vaikea kuvitella miten ja miksi joku haluaisi tätä esittää, kun olisi monia, paljon helpompia keinoja. Kerro siis miten he käytännössä yrittävät tätä esittää.
No varmasti kuulisit, mutta koitahan kysellä nimettömänä vaikka jollain toisella palstalla? Ja ps. älä kerro niitä helpompia ja parempia keinoja!
Tää ketju teki minusta kyllä surullisen. Tällaisia asenteitako hoitajilla oikeasti on. Dissosiaatiosta jonkun verran tietävänä olen aidosti kiinnostunut, että miten ihmiset edes yrittävät esittää tätä. Eikö silloin ole jo kyse ehkä ihan oikeasti persoonallisuushäiriöstä. En siis käsitä, että mitä tällä haettaisiin takaa. Jokainen varmasti tajuaa sen, että tällä ei mitään saikkua saa. Siihen voi esittää vaikka masennusta.
Nyt olet asian ytimessä. Kyse on persoonallisuushäiriöstä, joka ei parane sillä että me olemme olevinamme samaa mieltä potilaan kanssa siitä että hänellä on disso...
Aivan. Sinähän väitit, että dissosiaatio on nykyajan muotijuttu. Olisit voinut jo heti sanoa, että terveet eivät tätä yritäkään tätä esittää. Lähtökohtaisesti se kuulostikin omituiselta, että joku haluaa esittää tätä. Toki jos todellinen ongelma on vakavampi niin halun esittää "lievempää" ymmärtää. Mutta kiinnostaa kyllä, että miten esimerkiksi poissaolokohtauksia yritetään esittää. Kiinnostaa siis aidosti mitä esittäminen on käytännössä.
Hoito on silloin hyvää kun potilas paranee. Miten on, onko hoitonne hyvää? Ja parantunut ei tarvitse lääkkeitä.
Psykiatriassa syytetään aina potilasta, hoitovirheitä ei ole olemassa. Näin kehittynyttä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitaja kirjoitti:
Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.
Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.
Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.
Oletko nyt ihan varma että olet täysin oikeassa. Asiakkaan ongelmien vähättely voi johtaa itsemurhaan.
Potilas ei ole asiakas.
Ajattelepa jos olisikin. Asiakas vaatisi hoitoa joka toimii, ei alentamista potilaaksi joka ei tiedä mitään, eikä vaadi mitään.
Ja kun lukee vaikka psykiatristen osastojen kuvauksia niin potilashoidon lisäksi puhutaan siitä, että hoitoon osallistuu asiakas. Jotenkin käsittämätöntä miten suuri merkitys tuolla sanalla on tälle "mielisairaalan" hoitajalle. Minusta se kertoo vain ja ainoastaan asenteesta.
Eli siis kun jostain asiasta tai sairaudesta aletaan tietää enemmän, on kyse muotijutusta eikä esim siitä, että ko häiriötä ei vain aiemmin ole tutkittu tarpeeksi? Kun hiv löydettiin, eikä kyse ollutkaan "homojen syövästä", kuten luultiin, niin sekin oli vain muotijuttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun aloittaja on narsisti, joka itse valittaa omasta työstään aivan turhaan. Sinun toimenkuvaasi kuuluu se että pystyt kohtaamaan myös ne ihmiset jotka eivät ole oikeasti sairaita, mutta kuitenkin tulevat vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun aloittaja on narsisti, joka itse valittaa omasta työstään aivan turhaan. Sinun toimenkuvaasi kuuluu se että pystyt kohtaamaan myös ne ihmiset jotka eivät ole oikeasti sairaita, mutta kuitenkin tulevat vastaanotolle.
Miten määritellään oikeasti sairas? Joku pitää kulissit kunnossa lähes koko elämänsä ja sitten tekee kertaheitolla lopun itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP-aiheeseen palatakseni sanon, että oltuani pari vuosikymmentä sitten kaksi kuukautta suljetulla osastolla, oli erittäin väärin, että minun piti alkaa lankapuhelimella (Oma kännykkäni oli takavarikoitu säilöön otettaessa.) selvitellä asioita, alkaa tuosta vaan ja ihan yht´äkkiä hankkia sitä ja tätä, varata aikaa sinne sun tänne, vaikka OLIN TÄYSIN PASKANA!!!!
Onneksi sain lopulta avun, kun itse pakotettuna ja hoitohenkilökunnan vuoksi paniikissa soitin useaan kertaan.
Ja onneksi minulla oli ystäviä, jotka auttoivat, kun potkaistiin ulos, vaikkei kaikki ollut vielä valmista, koska VALMISTA SEN TÄYTYY OLLA, JOS MIELISAIRAALASTA IHMINEN PISTETÄÄN PELLOLLE KUIN KARJAN HUONOIN LEHMÄ TAI MIKÄ LIENEE.
Ei se mitään auta, että aletaan pakotta ihmistä siihen, mihin ei ole valmis.
J-lauta, jos tietäisivät nekin "ammattilaiset", mitä hel-vet-ti-ä elämäni oli kolme vuotta eteen päin.
Kaikille ei mielenterveystyö sovi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.
Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.
Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.
Siitähän persoonallisuushäiriössä on kyse. On omaksuttu joku haitallinen selviytymiskeino, ja siitä ei osata tai ymmärretä päästää irti. Kyse on siis tosiaankin ihmisen oman ajattelun muuttamsiesta. Ei hoitohenkilökunta voi mennä menneisyyteen poistamaan alsista lapsuutta, tai lopettaa potilaan epätervettä parisuhdetta. Persoonallisuushäiriöinen myös yleensä aina syyttä muita tilanteestaan, eikä voi tehdä itse mitään, sillä hän ei pysty. Ihan ensimmäinen asia mikä pitää ymmärtää on se, että kukaan muu kuin hän ei pysty sitä muuttamaan, eli hän on itse ainoa avain omaan itseensä, ei ulkopuoliset.
Itseään voi muuttaa sitten kun tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi muutokselle. Tästä voi päätellä että monet eivät tunne tilannettaan tarpeeksi tasapainoiseksi tai oloaan voimaantuneeksi. Jos sinua kohtaa hyökkää tiikeri ja kädessäsi on kirves, mutta vieressäsi on ase, joka pitäisi ensin koota palasista ennenkuin se on käyttövalmis niin kumpaa käyttäisit? Juuri sen hetkisen uhkan edessä on helpointa käyttää sitä puolustus tapaa johon on tottunut kuin alkaa kehittelemään täysin uuttaa mallia. Ja jos pers.häiriöinen syyttää muita tilanteestaan niin pohjimmiltaanhan hän on oikeassa. Kohde tosin saattaa olla väärä. Ongelma taitaa olla myös ihmiset, jotka ottavat henkilökohtaisesti mielenterveysongelmaisen käytöksen, koska eivät yllättäen osaa erottaa tämän persoonaa ja oireita vaikka vaativat sitä samaa sairaalta itseltään.
Niin, eli juuri niin kuin sanoinkin.
Niin kauan persoonallisuushäiriö pitää otteessaan, ennen kuin henkilö ITSE tajuaa asian, ja sen että ainoastaan hän voi sen avun ottaa vastaan. Sinä voit syytellä muita maailman tappiin asti, ja olla mielestäsi oikeassa, mutta tämä on juuri se syy miksi sinunlaisiasi on niin vaikea auttaa. Hirveästi on kaikkea diipadaapaa, ja muiden syyllistämistä, vaikka se ei ole koskaan johtanut kenenkään tervehtymiseen tai toipumiseen. Toipuminen lähtete omasta halusta ja siitä että tekee itse, ei muiden syyllistämisestä. Ei, vaikka hokisit tuota muiden syyllisyyttä elämäsi loppuun asti. Voit joko syytellä muita, tai parantua. Valinta on sinun. Ja hoidan mielelläni persoonallisuushäiriöisiä SEN JÄLKEEN kun he ovat valinneet paranemisen ja topiumisen ja lakanneet syyttelemästä. Ei me tarvita toipumiseen syyllisiä, me tarvitaan se persoonallisuushäiriöisen oma halu.
Persoonallisuushäiriöistä en juurikaan tiedä, oletan että siitä ei pystykään kokonaan parantumaan. Olen eri mieltä tuosta syyttämisestä. Mulle oli äärimmäisen tärkeää saada syyttää mun vanhempia ja muita, jotka eivät puuttuneet tilanteeseen. Sain olla vihainen ja katkera ja löytää syitä omalla huonolle ololle. Se oli osa minun toipumista. Mutta ei siihen pitäisi jäädä. Jatkaa eteenpäin sitten kun on sen osan käsitellyt. Toivon mukaan. Terapiassa nimen omaan on tärkeää se, että kaikki tunteet ja ajatukset tulevat kuulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.
Onhan ne, niihin ei vaan ole mitään lääkettä eikä esim osastohoito auta. Pitkäkestoinen psykoterapia saattaa auttaa mutta sekin riippuu vähän siitä mikä pershärö on.
Kaikki pershäröisethän eivät kärsi mitenkään häiriöstään.Juuri näin. Moni ei edes halua mitään persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska heidän tilansa ja elämäntilanteensa johtuu vanhemmista/koulusta/yhteiskunnasta/muiden vaatimuksista/työpaikasta/parisuhteesta jne. Heillä siis ei ole persoonallisuushäiriöntuntoa. Sen sijaan he voivat olla vakaasti sitä mieltä että heillä on joku muu sairaus tai tila, jota pitäisi hoitaa. Ja kun tätä heidän itse diagnosoimaansa sairautta ei lähdetä hoitamaan, niin lääkärit ja hoitajat ovat ammattitaidottomia natzihirviöitä jotka eivät auta. Normi-ihmisellä, joka ei ole töissä kys. paikassa ei oikeasti ole kovinkaan laajaa käsitystä siitä millaista kaikkea potilasta siellä tulee vastaan. Nämä henkilöt sitten haukkuvat koko psykiatrisen hoidon. Tätä samaa haukkumista ympäri somea ei kuule esim. skitsofreenikoilta juurikaan.
Just näin! Esim. ovat diagnosoineet itsellään ADHD:n (tämä tavallinen esimerkki, toki oikeita lapsuudessa alkaneita ADHD:ita on paljon ja joskus se saattaa olla samaankin aikaan persoonallisuushäiriön kanssa) ja metyylifenidaattia pitäis saada. Muut hoidot/lääkkeet ei kelpaa ja kaikki jotka esim ehdottaa muuta on kamalia, ja valitusta satelee. Tai että pitäisi päästä vaivasta x terapiaan vaikka minkäänlaista itsereflektiokykyä tai keskustelukykyä ei ole.
Toki persoonallisuushäiriön kehittyminen on terveen mielen reaktio sietämättömiin olosuhteisiin, mutta hiton vaikea on hoitaa jos potilas ei ole missään yhteistyössä. Kyllä niissäkin hoito voi onnistua eri terapioilla jos onnistutaan tasaamaan tilannetta ja luomaan luottamus, ikäkin saattaa rauhoittaa. Mutta vaatisi pitkää sitoutumista ja usein pers.häiriöinen ei siihen pysty, vaan hoitosuhteet katkeaa, ihminen muuttaa paikkakuntaa ongelmia paetessaan eikä sitoudu. Näin esimerkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun aloittaja on narsisti, joka itse valittaa omasta työstään aivan turhaan. Sinun toimenkuvaasi kuuluu se että pystyt kohtaamaan myös ne ihmiset jotka eivät ole oikeasti sairaita, mutta kuitenkin tulevat vastaanotolle.
Voi kiesus, trolli kertoo tarinan itsestään. Huono provo, jonka korjaamiseen käytetään pahinta mitä tietää:oma diagnoosi.
Ihan arvaus vaan!
Asiat muuttuvat. Sairakset tempaistaan ylös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka voi ”parantaa” asennevamman?
Sosiaalisen turvaverkon poistaminen.
Jos et tee töitä, näännyt nälkään.
Aika nopeasti loppuisi turhat haihattelut ja kuvitelmat siitä että lapamato olisi ansainnut elinikäisen elatuksen pelkästään siksi että on olemassa.
Sellaistahan se elämä oli ennen. 1800- luvulla ja 1700-luvulla esimerkiksi. Jostain syystä ihmiset eivät silloinkaan olleet tyytyväisiä, vaan halusivat parannuksia elämään.
Ei ollut 1700-luvulla eläkelakia eikä lakisääteistä terveydenhoitoa. Eikä monta muutakaan asiaa, joita nyt on. Ei lapsilisää eikä äitiyspäivärahaa.
Olen aina ihmetellyt, miksi kukaan kaipaisi takaisin noita kovia aikoja.
Heitetään sitten saman tien lääkkeetkin mäkeen. Annetaan porukoiden kuolla diabetekseen, sydänsairauksiin, tulehduksiin, kulkutauteihi ja synnyttäisiin. Kova peli vaan kaikille. Ei tarvitse ihmetellä, kuka maksaa eläkkeet, jos eläkkeitä ei ole. Moni sitä paitsi kuolisikin paljon nuorempana kuin nykyään.
Sitä ihmettelen, miksi kukaan haluaisi tuollaista muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Asiat muuttuvat. Sairakset tempaistaan ylös.
Tulihan se sieltä Ap=trolli. Vähän enemmän kuin persoonallisuushäiriö ja silti ei osastolle pääse!
Feel u
Nuorempana harkitsin useita vuosia uskallanko hakea apua sosiaaliseen ahdistukseen. Vihdoinkin kun uskalsin vastassa piti olla alan ammattilainen. Just joo sanon minä. Alussa kerroin mikä mua vaivaa, mutta eipä tätä kiinnostanut. Alkoi vaan selittää _kuinka huono asenne mulla on_ ja kuinka pitäisi olla reippaampi ja kypsempi blablabla.... mikä ei siis todellakaan pitänyt paikkaansa. Olisin tarvinut apua todella paljon. Sen sijaan tuon käynnin jälkeen itkin kirjaimellisesti kaksi viikkoa putkeen ja ongelma paheni vakavaksi.
Vittu että suututtaa. Minkä takia jotkun hakee mielenterveystöihin jos noin paljon kyrsii? Olisiko alanvaihto mitään?
Niin, eli juuri niin kuin sanoinkin.
Niin kauan persoonallisuushäiriö pitää otteessaan, ennen kuin henkilö ITSE tajuaa asian, ja sen että ainoastaan hän voi sen avun ottaa vastaan. Sinä voit syytellä muita maailman tappiin asti, ja olla mielestäsi oikeassa, mutta tämä on juuri se syy miksi sinunlaisiasi on niin vaikea auttaa. Hirveästi on kaikkea diipadaapaa, ja muiden syyllistämistä, vaikka se ei ole koskaan johtanut kenenkään tervehtymiseen tai toipumiseen. Toipuminen lähtete omasta halusta ja siitä että tekee itse, ei muiden syyllistämisestä. Ei, vaikka hokisit tuota muiden syyllisyyttä elämäsi loppuun asti. Voit joko syytellä muita, tai parantua. Valinta on sinun. Ja hoidan mielelläni persoonallisuushäiriöisiä SEN JÄLKEEN kun he ovat valinneet paranemisen ja topiumisen ja lakanneet syyttelemästä. Ei me tarvita toipumiseen syyllisiä, me tarvitaan se persoonallisuushäiriöisen oma halu.