Sananvapaus ei tarkoita oikeutta ilmaista mielipidettään
Miksi ihmiset eivät tajua tätä? Sananvapaus tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi ennalta estää sanan leviämistä (ennakkosensuuri). Näin on laissa määritelty. Sitten kun sana on julkaistu, siitä koituu seurauksia. Nämä eivät kuitenkaan liity sananvapauteen millään tavalla. Näin lukee laissa.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esim. Trump.
Olen huomannut että eri alustoilla Trumpia saa solvata ihan mielensä mukaan. Tämä johtuu siitä että myös
alustan valvojat on samaa mieltä ja siksi sallivat sen. Trumpin solvaaminen on ihan muotijuttu.
Sellainen ihminen joka sallii itselleen esim. juuri Trumpin kohdostuvan vihan , ei todellisuudessa ole ras*stia kummempi. Hän ei tokikaan tätä myönnä.
Miksei Trumpia saa kritisoida, kun hän selkeästi tekee asioita, joista häntä pitää kritisoida? Käsittääkseni se ei ole vihapuhetta jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta.
Trumpia saa arvostella kunhan siinä on samat säännöt kuin muussakin arvostelussa, mm. ettei esim. vedetä siihen lapsia mukaan (turha toive kun onhan se ilmasto-Gretakin olemassa) Tainnut Putous ohjelmassa olla lapsetkin pilkkaamassa Trumpia.
Luuleeko joku että lasta voi opettaa vihaamaan valikoidusti? Että vihaisivat vaan niitä joihin isi ja äiti antaa luvan?
Kyllä lastenkin on hyvä tietää Trumpin politiikan vaarallisuus.

Voi tietysti estää.
Esim. tämä vauva-palsta voi estää mitä mielipiteitä tahansa.
Hyvä, että estävät.
Olet vain loukkaantunut koska olet uskonut median blaa...blaa...blaa... kirjoituksiin ja pääsi ei kestä käsitellä sitä tietoa.
Ei vaan käsitän, että tiettyjä asioita ei tule sallia. Näistä yksi on vihanlietsonta.
Pitää tunte historia ennen kuin voi sanoa mitään. Jostain vihan lietsonta organoimisesta tämäkin tulee. Paska on paskaa.
Viha on vihaa. Ei muuksi muutu, vaikka historian tuntisi kuinka hyvin tahansa.
Tarkoitat siis sitä, mitä vervasemmisto tekee eritavoin ajattelevia kohtaan, määrittelemällä kakille mikä on oikein mikä väärin ja se heidän mielestään väärinoleva tulee kieltää koska se on vihauhetta ja rasismia.
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kaikkien pitäisi saada sanoa mitä tahansa vapaassa demokraattisessa valtiossa.
Sellainen ei ole vapaa maa, jossa ei saa sanoa mitä tahansa.
Kaikki lait ja rajoitukset asian suhteen ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Näin ei saisi olla.
Miettikään vaikka Hitl*rin Saksaa. Siellä oli taatusti kielletty sanomasta mitään negatiivista julkisesti esim ju"talaisten v*inoamisesta.
Hitl*r oli kuitenkin vaaleilla valittu johtaja.
Kaikki mielipiteen ilmaisun estäminen on huono asia.
Onhan niitä haitallisia mielipiteitä paljonkin. Demokratia ja vapaa Saksa valitsi johtajansa, mikä oli siis haitallisen mielipiteen lopputulos. Meidän täytyy ottaa opiksi ja estää natsismin agenda nykypäivänä.
Niinpä, mutta meillä on juurikin vihervasemmisto joka määrittelee sen mitä saa puhua ja mitä ajatella sekä mitä kenenkin on luvallista tehdä.
Millä tavoin nämä vihernatzit eroavat Adolf Hitleristä?
Vastaanpa itse itselleni; eivät millään tavoin, vaan he ovat juuri Adolfin jälkeläisiä tänäpäivänä ja perverseintä tässä on se, että he itse eivät tätä ymmärrä.
Kehtaan väittää, että nationalismi on lähempänä sitä fasismia kuin mikään vihervasemmisto.
Kehdata voit, mutta todellisuus on juurikin päinvastoin mitä väität.

Ai sinä kehtaat syödä kuninkaallisimman kamelin oksettavimpaa paskaa kuin hän (kameli) tekee oksettavimisimmasta ajatuksesta ulostaa sitä ihmiselle?
Kunhan totesin mutta blaa...blaa...blaa...
Kehittää viellä kaktuksella ja cacao papujen kanssa hyvän suodatusjärjestelmän sinun kuninkaallisen ajatuksen johdosta.
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Miksi ihmiset eivät tajua tätä? Sananvapaus tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi ennalta estää sanan leviämistä (ennakkosensuuri). Näin on laissa määritelty. Sitten kun sana on julkaistu, siitä koituu seurauksia. Nämä eivät kuitenkaan liity sananvapauteen millään tavalla. Näin lukee laissa.
Voi tietysti estää.
Esim. tämä vauva-palsta voi estää mitä mielipiteitä tahansa.
Hyvä, että estävät.
Olet vain loukkaantunut koska olet uskonut median blaa...blaa...blaa... kirjoituksiin ja pääsi ei kestä käsitellä sitä tietoa.
Ei vaan käsitän, että tiettyjä asioita ei tule sallia. Näistä yksi on vihanlietsonta.
Pitää tunte historia ennen kuin voi sanoa mitään. Jostain vihan lietsonta organoimisesta tämäkin tulee. Paska on paskaa.
Viha on vihaa. Ei muuksi muutu, vaikka historian tuntisi kuinka hyvin tahansa.
Tarkoitat siis sitä, mitä vervasemmisto tekee eritavoin ajattelevia kohtaan, määrittelemällä kakille mikä on oikein mikä väärin ja se heidän mielestään väärinoleva tulee kieltää koska se on vihauhetta ja rasismia.
Ei. Kaikilla on oikeus olla eri mieltä poliittisesti, mutta maltillisuuden rajoja ei saa ylittää, jotta vältetään kansan kiihottamista. Vihreät suvaitsevat muita ajattelevat oikein hyvin.
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esim. Trump.
Olen huomannut että eri alustoilla Trumpia saa solvata ihan mielensä mukaan. Tämä johtuu siitä että myös
alustan valvojat on samaa mieltä ja siksi sallivat sen. Trumpin solvaaminen on ihan muotijuttu.
Sellainen ihminen joka sallii itselleen esim. juuri Trumpin kohdostuvan vihan , ei todellisuudessa ole ras*stia kummempi. Hän ei tokikaan tätä myönnä.
Miksei Trumpia saa kritisoida, kun hän selkeästi tekee asioita, joista häntä pitää kritisoida? Käsittääkseni se ei ole vihapuhetta jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta.
Trumpia saa arvostella kunhan siinä on samat säännöt kuin muussakin arvostelussa, mm. ettei esim. vedetä siihen lapsia mukaan (turha toive kun onhan se ilmasto-Gretakin olemassa) Tainnut Putous ohjelmassa olla lapsetkin pilkkaamassa Trumpia.
Luuleeko joku että lasta voi opettaa vihaamaan valikoidusti? Että vihaisivat vaan niitä joihin isi ja äiti antaa luvan?
Kyllä lastenkin on hyvä tietää Trumpin politiikan vaarallisuus.
Onko Oululaisten lasten hyvä tietää Yanarin poliitiikan vaarallisuus?
Rajat kiinni kirjoitti:

En ole mirjami mutta heitän meiramia ja kaalia nyt rutkasti kehään.

Ei Vihreät kannata rikoksia. Sen sijaan Trumpin retoriikka on vähintäänkin kyseenalaista.

Millä tavoin se on vaarallista?
USA on lähtenyt liitoon Trumpin ansiosta niin työttömyyden hoidossa, taloudessa kuten hänen aikaansaamiensa muutosten johdosta politiikassa ja Usalle epäedullisten sopimusten korjailussa jotka taas olivat kommunistisen *****presidentin aikaansaannoksia.
Eiköhän kommenttisi kerro sinusta kaiken oleellisen.
Kuten kunniakkaan roomalaisen työntekijän kautta historian. Mirjami edustaa sen sijaan meiramin ja kaalin syöttöä kamelien hengille jotta konkreettinen paska ei kukostaisi ja marijuanaa voitaisiin laittaa pérseeséén!
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni. Jos en saa niin se on sananvapauden rajoittamista. Näin sen itse käsitän välittämättä mitä jossain homeisessa kirjassa sanotaan.
Oikeus mielipiteeseen on, mutta sananvapauden nojalla et vapaudu mielipiteesi esittämisestä mahdollisesti koituvista seurauksista. Sinua voidaan pitää vaikkapa vaan puhtaasti tyhmänä. Jotkut mielipiteet näet ovat puhtaasti tyhmiä tai ne perustuvat väärään tietoon tai logiikkaan. Saatat myös loukata jotakuta, ja sinua aletaan vieroksua ja menetät ystäviä. Tai saatat jopa tulla tehneeksi rikollisen teon, josta sinulle voi koitua laillisia seurauksia.
Mielipiteen sanomisesta seuraa aina vastuu.
Kannattaa oikeasti miettiä mitä sieltä suusta päästää ulos.

Suomen lakikirja määrittää Suomen näkemyksen asiaan. Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista mielipide kenenkään ennakolta estämättä. Se mitä tapahtuu ilmaisun jälkeen ei kuulu siihen sananvapauden piiriin.
Niin, lakikirja, ei oma järki. Jos lakikirja määritelisi, että vauvojen paneskelu on hyvä juttu niin olisitko samaa mieltä.
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Miksi ihmiset eivät tajua tätä? Sananvapaus tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi ennalta estää sanan leviämistä (ennakkosensuuri). Näin on laissa määritelty. Sitten kun sana on julkaistu, siitä koituu seurauksia. Nämä eivät kuitenkaan liity sananvapauteen millään tavalla. Näin lukee laissa.
Voi tietysti estää.
Esim. tämä vauva-palsta voi estää mitä mielipiteitä tahansa.
Hyvä, että estävät.
Olet vain loukkaantunut koska olet uskonut median blaa...blaa...blaa... kirjoituksiin ja pääsi ei kestä käsitellä sitä tietoa.
Ei vaan käsitän, että tiettyjä asioita ei tule sallia. Näistä yksi on vihanlietsonta.
Kuten myös pelon-ja paniikkimielialan lietsominen. Tosiasioiden vääristely omean agendan tukemiseksi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana on oikeassa. Sananvapaus ei ole rajoittamatonta, ja se on vain hyvä asia.
Jos mitä tahansa saisi sanoa ilman seuraamuksia, voisi kenet tahansa tuhota vaikkapa leimaamalla hänet huumerikolliseksi tai prostituoiduksi netissä. Olisiko kiva? Mieti omalle kohdallesi. Tai vaiiapa salakuvata kotiasi ja julkaista videon. Tai kiihdyttää vaikkapa muut suomalaiset syrjimään ja hakkaamaan savolaisia.
Nämä sananvapauden väärinkäytökset on ollut pakkokin kieltää laissa. Siksi yksityisyyden suoja, kunnialoukkauksia koskevat pykälät ja rikoslain 11. luvun pykälät 10 ja 10a kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (ns. vihapuhe) on pantu lakeihin.
Ne suojaavat meitä kaikkia, myös sinua. Ja hyvä niin.
Toimittaja
Vihapuhelaki ei suojaa tavallisia ryhmiä, vaan ainoastaan estää rasis*isen vihapuheen.
Kyllä suojaa. Esimerkiksi homoseksuaaleja tai naisia vastaan et saa kiihottaa porukkaa väkivaltaan.
Jokainen voi tarkistaa asian itse Finlexistä. Kopioin tähän lainkohdan määritelmän, tämä on siis pykälä 10, 10a koskee törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan.
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen"
Toimittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni. Jos en saa niin se on sananvapauden rajoittamista. Näin sen itse käsitän välittämättä mitä jossain homeisessa kirjassa sanotaan.
Oikeus mielipiteeseen on, mutta sananvapauden nojalla et vapaudu mielipiteesi esittämisestä mahdollisesti koituvista seurauksista. Sinua voidaan pitää vaikkapa vaan puhtaasti tyhmänä. Jotkut mielipiteet näet ovat puhtaasti tyhmiä tai ne perustuvat väärään tietoon tai logiikkaan. Saatat myös loukata jotakuta, ja sinua aletaan vieroksua ja menetät ystäviä. Tai saatat jopa tulla tehneeksi rikollisen teon, josta sinulle voi koitua laillisia seurauksia.
Mielipiteen sanomisesta seuraa aina vastuu.
Kannattaa oikeasti miettiä mitä sieltä suusta päästää ulos.
Saarnaa jollekulle muulle itsestäänselvyyksiä ketä ne kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni. Jos en saa niin se on sananvapauden rajoittamista. Näin sen itse käsitän välittämättä mitä jossain homeisessa kirjassa sanotaan.
Suomen lakikirja määrittää Suomen näkemyksen asiaan. Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista mielipide kenenkään ennakolta estämättä. Se mitä tapahtuu ilmaisun jälkeen ei kuulu siihen sananvapauden piiriin.
Niin, lakikirja, ei oma järki. Jos lakikirja määritelisi, että vauvojen paneskelu on hyvä juttu niin olisitko samaa mieltä.
En tietenkään, mutta uskon suomalaisiin arvoihin, jotka kiteytetään laissa ja ovat pitkien aikojen säätelyn tulosta. Tietenkin jostain pykälästä voi olla eri mieltäkin, mutta tämä sananvapauden pykälä on hyvä.
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esim. Trump.
Olen huomannut että eri alustoilla Trumpia saa solvata ihan mielensä mukaan. Tämä johtuu siitä että myös
alustan valvojat on samaa mieltä ja siksi sallivat sen. Trumpin solvaaminen on ihan muotijuttu.
Sellainen ihminen joka sallii itselleen esim. juuri Trumpin kohdostuvan vihan , ei todellisuudessa ole ras*stia kummempi. Hän ei tokikaan tätä myönnä.
Miksei Trumpia saa kritisoida, kun hän selkeästi tekee asioita, joista häntä pitää kritisoida? Käsittääkseni se ei ole vihapuhetta jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta.
Trumpia saa arvostella kunhan siinä on samat säännöt kuin muussakin arvostelussa, mm. ettei esim. vedetä siihen lapsia mukaan (turha toive kun onhan se ilmasto-Gretakin olemassa) Tainnut Putous ohjelmassa olla lapsetkin pilkkaamassa Trumpia.
Luuleeko joku että lasta voi opettaa vihaamaan valikoidusti? Että vihaisivat vaan niitä joihin isi ja äiti antaa luvan?
Kyllä lastenkin on hyvä tietää Trumpin politiikan vaarallisuus.
Millä tavoin se on vaarallista?
USA on lähtenyt liitoon Trumpin ansiosta niin työttömyyden hoidossa, taloudessa kuten hänen aikaansaamiensa muutosten johdosta politiikassa ja Usalle epäedullisten sopimusten korjailussa jotka taas olivat kommunistisen *****presidentin aikaansaannoksia.
Eiköhän kommenttisi kerro sinusta kaiken oleellisen.
Minun oleellisuuteniko tekee Trumpista vaarallisen, vai loppuiko sinulta kuitenkin argumentit ja lähdit siksi hyökkäämään henkilöön?
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Miksi ihmiset eivät tajua tätä? Sananvapaus tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi ennalta estää sanan leviämistä (ennakkosensuuri). Näin on laissa määritelty. Sitten kun sana on julkaistu, siitä koituu seurauksia. Nämä eivät kuitenkaan liity sananvapauteen millään tavalla. Näin lukee laissa.
Voi tietysti estää.
Esim. tämä vauva-palsta voi estää mitä mielipiteitä tahansa.
Hyvä, että estävät.
Olet vain loukkaantunut koska olet uskonut median blaa...blaa...blaa... kirjoituksiin ja pääsi ei kestä käsitellä sitä tietoa.
Ei vaan käsitän, että tiettyjä asioita ei tule sallia. Näistä yksi on vihanlietsonta.
Kuten myös pelon-ja paniikkimielialan lietsominen. Tosiasioiden vääristely omean agendan tukemiseksi jne.
Niin, tuo on oikeistolle varsin normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esim. Trump.
Olen huomannut että eri alustoilla Trumpia saa solvata ihan mielensä mukaan. Tämä johtuu siitä että myös
alustan valvojat on samaa mieltä ja siksi sallivat sen. Trumpin solvaaminen on ihan muotijuttu.
Sellainen ihminen joka sallii itselleen esim. juuri Trumpin kohdostuvan vihan , ei todellisuudessa ole ras*stia kummempi. Hän ei tokikaan tätä myönnä.
Miksei Trumpia saa kritisoida, kun hän selkeästi tekee asioita, joista häntä pitää kritisoida? Käsittääkseni se ei ole vihapuhetta jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta.
Trumpia saa arvostella kunhan siinä on samat säännöt kuin muussakin arvostelussa, mm. ettei esim. vedetä siihen lapsia mukaan (turha toive kun onhan se ilmasto-Gretakin olemassa) Tainnut Putous ohjelmassa olla lapsetkin pilkkaamassa Trumpia.
Luuleeko joku että lasta voi opettaa vihaamaan valikoidusti? Että vihaisivat vaan niitä joihin isi ja äiti antaa luvan?
Kyllä lastenkin on hyvä tietää Trumpin politiikan vaarallisuus.
Millä tavoin se on vaarallista?
USA on lähtenyt liitoon Trumpin ansiosta niin työttömyyden hoidossa, taloudessa kuten hänen aikaansaamiensa muutosten johdosta politiikassa ja Usalle epäedullisten sopimusten korjailussa jotka taas olivat kommunistisen *****presidentin aikaansaannoksia.
Eiköhän kommenttisi kerro sinusta kaiken oleellisen.
Minun oleellisuuteniko tekee Trumpista vaarallisen, vai loppuiko sinulta kuitenkin argumentit ja lähdit siksi hyökkäämään henkilöön?
Olet rasistinen kommentissasi. En halua keskustella rasistin kanssa.
Mirjana kirjoitti:
Rajat kiinni kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mirjana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esim. Trump.
Olen huomannut että eri alustoilla Trumpia saa solvata ihan mielensä mukaan. Tämä johtuu siitä että myös
alustan valvojat on samaa mieltä ja siksi sallivat sen. Trumpin solvaaminen on ihan muotijuttu.
Sellainen ihminen joka sallii itselleen esim. juuri Trumpin kohdostuvan vihan , ei todellisuudessa ole ras*stia kummempi. Hän ei tokikaan tätä myönnä.
Miksei Trumpia saa kritisoida, kun hän selkeästi tekee asioita, joista häntä pitää kritisoida? Käsittääkseni se ei ole vihapuhetta jakaa ajatuksia aiheen tiimoilta.
Trumpia saa arvostella kunhan siinä on samat säännöt kuin muussakin arvostelussa, mm. ettei esim. vedetä siihen lapsia mukaan (turha toive kun onhan se ilmasto-Gretakin olemassa) Tainnut Putous ohjelmassa olla lapsetkin pilkkaamassa Trumpia.
Luuleeko joku että lasta voi opettaa vihaamaan valikoidusti? Että vihaisivat vaan niitä joihin isi ja äiti antaa luvan?
Kyllä lastenkin on hyvä tietää Trumpin politiikan vaarallisuus.
Onko Oululaisten lasten hyvä tietää Yanarin poliitiikan vaarallisuus?
Ei Vihreät kannata rikoksia. Sen sijaan Trumpin retoriikka on vähintäänkin kyseenalaista.
Eivät kannata joo, mutta mitä nyt niitä tehtailevat niin se onaina sormien läpi katseltavaa, aivan kuin ãmmät. Esim. pennanen, niinistö, hautala ym. niin rehelliset ja älykkäät ihanat vihreät.