Missä olosuhteissa jättäisit sairaan kumppanin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista fyysistä sairautta ei olekaan. Henkisen puolen sairaudet on sitten toinen juttu.

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

Tämän toiveen olen minäkin kirjoittanut omakantaan.

T: Sairaanhoitaja

Jätin sellaisissa olosuhteissa, että itse olin lataamossa. Ei ollut vaihtoehtoja ja mulla on kuitenkin myös lapset hoidettavana.

Mitä sairaus tai terveys asiaan liittyy? Kyllähän tuo päätös tehdään muista syistä kuin diagnoosin takia?

En jättäisi, mutta naiset jättää mitä pienimmästä syystä. Vain miehen rakkaus kestää tuollaiset vastoinkäymiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samoissa olosuhteissa kuin terveenkin. Ei parisuhde ole mitään hyväntekeväisyyttä. Tuntuisi hullulta odotella mahdollista tervehtymistä ennen eroamista.

No periaatteessa näin, mutta jos esim. mielialavaihtelut johtuvat lääkityksestä, niitä saattaa kestää paremmin.

Aika usein ero tulee juuri pitkäaikaissairaan pervehtymisen jälkeen. Joko siitä syystä, että sairas pääsee vihdoinkin elämään tai sitten hoivaajana toiminut ei jotenkin istu uuteen rooliinsa tasavertaisena kumppanina.

Ei ilkeyttä kestä yhtään sen paremmin sairaalta.

Sairasta ei kehtaa tai voi jättää, siksi kun se tervehtyy, on vihdoin lupa jättää ihminen jolle olet vain hoitsu.

Jättäisin raitistuneen alkoholistin.

Olen nuori ja haluan suhteen jossa voi nauttia elämästä normaalisti:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista fyysistä sairautta ei olekaan. Henkisen puolen sairaudet on sitten toinen juttu.

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

Eikö olisi aika...ottaa selville missä tapahtuu eniten selfiekuolemia.

Pikavipillä sinne..ja sillä selfie

Vierailija kirjoitti:

Jättäisin raitistuneen alkoholistin.

Olen nuori ja haluan suhteen jossa voi nauttia elämästä normaalisti:)

Kaikki ehdottomuus on pahasta.

Kuka käy festareilla ja tapahtumissa ilman muutamaa herkku olutta?

Entäs kotibileet sitten?

You go girl!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista fyysistä sairautta ei olekaan. Henkisen puolen sairaudet on sitten toinen juttu.

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

juurikin näin

Jättäisin alkoholismin tai päihteidenkäytön tai muun holtittomuuden (esim. luonnetta ja käytöstä vakavasti muuttanut aivovamma tai muistisairaus, joka tekee väkivaltaiseksi tai ilkeäksi) takia. Ja todennäköisesti silloin, jos hän makaisi koomassa sairaalassa. Eihän koomapotilas minua tarvitse.

No jos sairaus on vaikka alkoholismi tai muu riippuvuus. Tai joku psykiatrinen/neurologinen sairaus, joka muuttaa niin paljon persoonallisuutta, että hänen sairautensa uhkaa muiden perheenjäsenten terveyttä (henkistä tai fyysistä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista fyysistä sairautta ei olekaan. Henkisen puolen sairaudet on sitten toinen juttu.

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

juurikin näin

Jättäisin alkoholismin tai päihteidenkäytön tai muun holtittomuuden (esim. luonnetta ja käytöstä vakavasti muuttanut aivovamma tai muistisairaus, joka tekee väkivaltaiseksi tai ilkeäksi) takia. Ja todennäköisesti silloin, jos hän makaisi koomassa sairaalassa. Eihän koomapotilas minua tarvitse.

mutta tarviiko ..jos silmät liikkuu?

Fyysisen vamman tai sairauden vuoksi en.

Mutta jos esim. saisi pahoja harhoja, jotka haittaisivat yhteiseloa eikä suostuisi lääkitykseen tms. apuun, niin sellaista en varmaan kestäisi.

lisää viinaa silmät liikkuu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista fyysistä sairautta ei olekaan. Henkisen puolen sairaudet on sitten toinen juttu.

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

juurikin näin

Jättäisin alkoholismin tai päihteidenkäytön tai muun holtittomuuden (esim. luonnetta ja käytöstä vakavasti muuttanut aivovamma tai muistisairaus, joka tekee väkivaltaiseksi tai ilkeäksi) takia. Ja todennäköisesti silloin, jos hän makaisi koomassa sairaalassa. Eihän koomapotilas minua tarvitse.

mutta tarviiko ..jos silmät liikkuu?

Ei tarvitse

Sairastan sairautta, jossa fyysiset kyvyt rappeutuvat. Lopulta vain silmäni liikkuvat. Aivoni toimivat kuitenkin kuten ennenkin.

Puolisoni saa elää omaa elämäänsä. Hän ei ole sairas.

Kun tilanteeni tästä pahenee, olen sopinut poikieni kanssa, että he eivät tule katsomaan liikuntakyvytöntä äitiä, joka vuodepotilaana paskoo ja kusee alleen hoitolaitoksessa

Vaikea kysymys kun ei ole ajankohtainen tai omaa kokemusta. Mutta varmaankin siinä kohtaa, jos myös oma terveys alkaa sen takia huomattavasti heikentyä (tarkoitan ihan tosi vakavasti tyyliin hengenlähtö lähellä tms) eikä itse vaan jaksa. Ensin yrittäisin varamaan sitten palkata jonkun ammatti-ihmsen esim. henkilökohtaiseksi avustajaksi tai hoitajaksi miehelle (ja itselleni jos olisn myös sairastunut miehen hoitamiseen tms.). Luultavasti myös silloin lähtisin jos mies alkaisi väkivaltaiseksi tai persoona muuttuisi jotenkin pelottavaksi siten, että en enää uskaltaisi olla hänen kanssaan ja rakkauttakaan ei enää siksi olisi. Ehkä vaikuttaisi myös meidän ikä siihen, että jos oltaisiin 60+ niin tuskin jättäisin miestä vaikka sairastuisi kuinka vakavasti! Vanhanahan sairastuu jokatapauksessa ja silloin tietysti on tärkeetä pysyä toisen tukena ja turvana, tottakai toki nuorempanakin. Ero vaan on siinä sitten se, että itsellä olsi kuitenki elämä vielä edessä ja toinen jos alkaa vaikka sairauden takia väkivaltaiseksi tai ei hae apua tai kieltää sairauden (esim alkoholismi tai huumeriippuvuus) niin voi olla että lähtisin. Mutta lähtökohtaisesti jos vaan rakkautta yhä on niin tottakai toisen vierellä pysyisin ja häntä tukisin kaikin keinoin. Velvollisuudesta on tylsää jäädä suhteeseen kuin suhteeseen.

Jos kumppani tulisi ilkeäksi. Jos sairaus sitoisi minut kotiin. Veisin hänet hoitolaitokseen, en yrittäisi käännellä ja nostella kotona. En osaisi pistää piikkejäkään enkä vaihtaa avannepusseja.

Olen vielä nuori, vasta 50, käyn töissä vielä 15 v, lapseni on vasta teini, haluan vielä hoitaa hänen lapsiaan, matkustella, liikkua, nähdä ystäviä, haluan seksielämän.

Eroaisin kyllä, valitettavasti jos hän jäisi petipotilaaksi nyt.

Vierailija kirjoitti:

Jättäisin raitistuneen alkoholistin.

Olen nuori ja haluan suhteen jossa voi nauttia elämästä normaalisti:)

Olen jättänyt kumppanini kun hänen päihdeongelmansa (rauhoittavia lääkkeitä, alkoholia) oli siinä pisteessä ettemme kumpikaan nukkuneet öisin, kaikki aikani meni hänen sotkujensa selvittämiseen ja salailuun ja ennen niin ihanasta, rehellisestä ja kiltistä miehestä tuli epäluotettava ja arvaamaton, aivan toinen ihminen.

Nykyisin hän pyrkii kovasti parempaan ja on motivoitunut hoitoonsa. Olemme molemmat sitä mieltä, että jos hän raitistuu ja saa oikeanlaista apua mielenterveysongelmiinsa, meillä on vielä mahdollisuus. En tiedä tuleeko sitä päivää, mutta odotan.

On ollut vaikea hyväksyä omaa ratkaisuani, sillä ajattelin olevani ihminen, joka ei hylkää missään olosuhteissa. Välillä mietin olisiko tätä eroprosessia tarvinnut todella käydä läpi, olisiko ollut jokin muu keino? Toisaalta jos tämä herätti hänet, se on ollut kaiken vaivan ja itkun arvoista. Aika näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kysymys kun ei ole ajankohtainen tai omaa kokemusta. Mutta varmaankin siinä kohtaa, jos myös oma terveys alkaa sen takia huomattavasti heikentyä (tarkoitan ihan tosi vakavasti tyyliin hengenlähtö lähellä tms) eikä itse vaan jaksa. Ensin yrittäisin varamaan sitten palkata jonkun ammatti-ihmsen esim. henkilökohtaiseksi avustajaksi tai hoitajaksi miehelle (ja itselleni jos olisn myös sairastunut miehen hoitamiseen tms.). Luultavasti myös silloin lähtisin jos mies alkaisi väkivaltaiseksi tai persoona muuttuisi jotenkin pelottavaksi siten, että en enää uskaltaisi olla hänen kanssaan ja rakkauttakaan ei enää siksi olisi. Ehkä vaikuttaisi myös meidän ikä siihen, että jos oltaisiin 60+ niin tuskin jättäisin miestä vaikka sairastuisi kuinka vakavasti! Vanhanahan sairastuu jokatapauksessa ja silloin tietysti on tärkeetä pysyä toisen tukena ja turvana, tottakai toki nuorempanakin. Ero vaan on siinä sitten se, että itsellä olsi kuitenki elämä vielä edessä ja toinen jos alkaa vaikka sairauden takia väkivaltaiseksi tai ei hae apua tai kieltää sairauden (esim alkoholismi tai huumeriippuvuus) niin voi olla että lähtisin. Mutta lähtökohtaisesti jos vaan rakkautta yhä on niin tottakai toisen vierellä pysyisin ja häntä tukisin kaikin keinoin. Velvollisuudesta on tylsää jäädä suhteeseen kuin suhteeseen.

Äläs nyt..luulen että häivyt suhteesta yli 60 vuotiaanakin kuin pieru saharaan..jos puolison kunto heikkenee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jättäisin raitistuneen alkoholistin.

Olen nuori ja haluan suhteen jossa voi nauttia elämästä normaalisti:)

Olen jättänyt kumppanini kun hänen päihdeongelmansa (rauhoittavia lääkkeitä, alkoholia) oli siinä pisteessä ettemme kumpikaan nukkuneet öisin, kaikki aikani meni hänen sotkujensa selvittämiseen ja salailuun ja ennen niin ihanasta, rehellisestä ja kiltistä miehestä tuli epäluotettava ja arvaamaton, aivan toinen ihminen.

Nykyisin hän pyrkii kovasti parempaan ja on motivoitunut hoitoonsa. Olemme molemmat sitä mieltä, että jos hän raitistuu ja saa oikeanlaista apua mielenterveysongelmiinsa, meillä on vielä mahdollisuus. En tiedä tuleeko sitä päivää, mutta odotan.

On ollut vaikea hyväksyä omaa ratkaisuani, sillä ajattelin olevani ihminen, joka ei hylkää missään olosuhteissa. Välillä mietin olisiko tätä eroprosessia tarvinnut todella käydä läpi, olisiko ollut jokin muu keino? Toisaalta jos tämä herätti hänet, se on ollut kaiken vaivan ja itkun arvoista. Aika näyttää.

Aha..sit vaan odottamaan joulun ihmettä:)

Ja kaverit vielä tietää MT- potilaasi mokat..heh

Vierailija kirjoitti:

Fyysisen vamman tai sairauden vuoksi en.

Mutta jos esim. saisi pahoja harhoja, jotka haittaisivat yhteiseloa eikä suostuisi lääkitykseen tms. apuun, niin sellaista en varmaan kestäisi.

noh noh..pari vuotta ja lapsesi abdullah ja yazmin saa ville vauvan seurakseen

Ei siihen harhoja tarvita:)

en tiennytkään että ihmisten eron syy on pahoja harhoja näkevä puoliso,

luulin että se syy on että tekee mieli panna työkaveria