Lue keskustelun säännöt.
Miksi mies ei halua kihloihin?
12.12.2018 |
Mies sen itse tietysti vain tietää, mutta mietimpähän vain, kun ei itse ole syytäkään sanonut.
Olemme olleet 7 vuotta yhdessä ja tämä suhde on kummankin mielestä kaikin puolin toimiva. On yhteinen talolaina otettu vuosi sitten ja elämäntilanne muutenkin vakaa. Lyhykäisyydessään helppo ja rento suhde, kumpikin saa olla sitä mitä on ja tuntuu muutenkin ensimmäistä kertaa sellaiselle loppuelämän jutulle.
Mainitsin pari vuotta sitten, että haluaisin joskus kihloihin, kun en ikinä ole ollut, mutta haluan olla varma siitä, että kenen kanssa. Sormukset ostan vain yhden ja viimeisen kerran. Sanoin, että hän olisi se, jonka kanssa haluaisin mennä. Mies oli vain, että jaa ja hän ei tiedä haluaako.
Vuosi sitten kysyin, että mennäänkö kihloihin. Hän siihen nauraen, että ei. On kerran jo ollut. Kyselin sitten, että miten kihlaus tapahtui, ihan puhtaasti mielenkiinnosta. Entinen oli kuulema kysynyt vuoden seurustelun jälkeen ja oli suostunut, vaikka piti "asiaa ihan pelleilynä ja tiesin, että suhde ei kauaa kestä".
En ihan ymmärrä miehen logiikkaa. "Elämänsä naisen" kanssa ei halua kihloihin, mutta jonkun silti ihan aikuisiällä pystyi mennä, vaikka tiesi ettei se suhde kestä pitkään. En minä tähän pelkkään avoliittoon kuole, mutta kihlaus olisi mielestäni ihan luonnollinen jatkumo varsinkin kun ollaan jo n. 35-vuotiaita, ja todella haluan hänen kanssaan olla lopun elämääni. Siksi tuo tiukka ei tuntuu vähän oudolle, kun "hetken huumallekin" on suostunut.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakeen toimeen ja avioliitto ei ole enää mikään ihanne ja normi. Itse olen feministin kasvattama ja minulle on koko pienen iän hoettu, että se irrallisuus tulee säilyttää parisuhteessakin, mahdollisuus eroon tulee tehdä itselleen mahdollisemman helpoksi, jne...
On kyllä surullista, että lapsi kasvatetaan pelolla.
Kaikille lapsille ei vaan ole suotu niitä normaaliin tunne-elämään kykeneviä vanhempia. Mutta toisaalta minulla on paljon syitä olla kiitollinenkin. Ei tarvitse kirjoitella omaa epävarmuuttaan ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle tykkääkä toinen vai ei, kuin ei kosi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Ja avioliitto on ainoa merkki, että suhteeseen ollaan sitouduttu 100%:sti?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakeen toimeen ja avioliitto ei ole enää mikään ihanne ja normi. Itse olen feministin kasvattama ja minulle on koko pienen iän hoettu, että se irrallisuus tulee säilyttää parisuhteessakin, mahdollisuus eroon tulee tehdä itselleen mahdollisemman helpoksi, jne...
On kyllä surullista, että lapsi kasvatetaan pelolla.
Kaikille lapsille ei vaan ole suotu niitä normaaliin tunne-elämään kykeneviä vanhempia. Mutta toisaalta minulla on paljon syitä olla kiitollinenkin. Ei tarvitse kirjoitella omaa epävarmuuttaan ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle tykkääkä toinen vai ei, kuin ei kosi :D
Ei tarvi kirjoitella siksi, että ”ei se toinen kuitenkaan ikuisesti tykkää minusta” vai ”ei haittaa, vaikkei tykkäisikään, koska minähän voin aina erota ja uuden miehen, ja taas erota ja etsiä uuden, ja...”?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Ja avioliitto on ainoa merkki, että suhteeseen ollaan sitouduttu 100%:sti?!
No...pystyisitkö itse menemään naimisiin miehen kanssa, johon et haluaisi sitoutua loppuelämäksesi? Minä en. Ei se avioliitto ainoa merkki sitoutumisesta ole, mutta huolestuttavaa on jos ei avioon halua kumppaninsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Ja avioliitto on ainoa merkki, että suhteeseen ollaan sitouduttu 100%:sti?!
Ei tietenkään ole, unohtui näköjään lauseesta yksi sana välistä, eli "kuin odotuttaa esimerkiksi avioitumista, jota ei koskaan tule." Mielestäni on väärin antaa toisen ymmärtää, että yhteistä tulevaisuutta on esimerkiksi juuri tuon avioliiton suhteen, kun todellisuudessa jaetaan arki vaan siksi kun se on ihan ok arki, mutta silti sivusilmällä jatkuvasti katellaan oisko parempaa tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei halua kanssasi naimisiin. Usein miehillä on näin että jos haluaa niin kosii kyllä itse melko pian, jos ei niin sitten ei vaan halua. Monesti sanovat että eivät ylipäänsä halua naimisiin, mutta äärimmäisen harvoin se tarkoittaa juuri sitä, vaan yleensä on vain väärä nainen. Ja jos ei seitsemässä vuodessa ole kosinut tai ei suostu kosintaan niin jos avioliittoa toivot niin vaihda miestä, hän ei ole sinun kanssasi etenemässä mihinkään.
Tämäon nähty useasti.... sanotaan etten koskaan halua naimisiin... sitten ihminen vaihtuu ja mielipidekin vaihtuu.
Näin oman miehen kohdalla. Exän kanssa ei halunnut naimisiin. Minulle alkoi puhua vuoden seurustelun jälkeen miten elämän rakkaus hänelle oli ja hän kosi. AP sinä et ole miehen mielestä se "oikea"
Oon monesti miettinyt miesten ajatusmaailmaa tuolta saralta. Miksi siinä suhteessa pitää olla, jos ei halua siihen sitoutua 100%:sti? Onko se sitä täälläkin miesten(kin) monesti mainitsemaa "tyytymistä" parempaa odotellessa? Mielestäni suhteessa joko ollaan täysillä tai ei olla sitten ollenkaan, se olisi reilua kummallekin osapuolelle kuin odotuttaa avioitumista, jota ei koskaan tule.
Ja avioliitto on ainoa merkki, että suhteeseen ollaan sitouduttu 100%:sti?!
No...pystyisitkö itse menemään naimisiin miehen kanssa, johon et haluaisi sitoutua loppuelämäksesi? Minä en. Ei se avioliitto ainoa merkki sitoutumisesta ole, mutta huolestuttavaa on jos ei avioon halua kumppaninsa kanssa.
Ajattelen samoin.
Huolestuttavaa on se, että takaraivossa on se pieni ääni, joka ei halua naimisiin.
Se EI ole huolestuttavaa, että ei mene naimisiin, mutta takaraivo sanoo, että voisin hyvinkin mennä tämän ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lähes samankaltainen tilanne kuin aplla, erona että olemme vähän nuorempia ja yhteistä talolainaa ei ole. Myös mun mies on ollut kihloissa aikaisemmin, kuulema exän painostamana. Olemme asiasta puhuneet, että kihlaus ja sitä kautta myöhemmin naimisiinmeno on tulevaisuuden suunnitelmissa. Mies haluaa itse sitten kun aika on, mutta milloin se aika on... 8 vuotta seurustelua jo takana. Odotanko turhaan? Niin hyvä suhde, ettei nyt sen takia viitsi pistää poikki ettei kosintaa näy, mutta toisaalta miksei sitä sitten näy, kun suhde on kuitenkin hyvä?
Mun ystävälle kävi niin, että toivoi naimisiin, kihloissa kyllä olivat, mutta ei painostanut kun mies oli sanonut ettei vielä ole sopiva aika. Mies oli kuitenkin halunnut jo kaksi lasta ja yhdessä 10 vuotta (lapset nimenomaan miehen aloitteesta, vaikka lapset äidilleen näyttävät olevan rakkaampia kuin isälleen..).
Mies ilmoitti ihan puskista että tää suhde on tässä ja lähti elämään sinkkuelämää vaihtuvine naisystävineen, eikä mennyt kuin n 1,5 vuotta kun meni kihloihin ja siitä pian naimisiin.
En toisaalta ymmärrä logiikkaa, että kaikki muut voidaan jo hankkia sen "ei niin oikean" kanssa, mutta tämä kihloihin/naimisiinmeno näkyy usein olevan kynnyskysymys. Toki huvikseen niin ei pidä tehdä, mutta jos ei halua loppuelämän suhdetta, miksi tehdä lapsia? Kyllä kai sen jo sisimmässään tietää kun kerran jarruttaa seuraavan askeleen ottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on lähes samankaltainen tilanne kuin aplla, erona että olemme vähän nuorempia ja yhteistä talolainaa ei ole. Myös mun mies on ollut kihloissa aikaisemmin, kuulema exän painostamana. Olemme asiasta puhuneet, että kihlaus ja sitä kautta myöhemmin naimisiinmeno on tulevaisuuden suunnitelmissa. Mies haluaa itse sitten kun aika on, mutta milloin se aika on... 8 vuotta seurustelua jo takana. Odotanko turhaan? Niin hyvä suhde, ettei nyt sen takia viitsi pistää poikki ettei kosintaa näy, mutta toisaalta miksei sitä sitten näy, kun suhde on kuitenkin hyvä?
Mun ystävälle kävi niin, että toivoi naimisiin, kihloissa kyllä olivat, mutta ei painostanut kun mies oli sanonut ettei vielä ole sopiva aika. Mies oli kuitenkin halunnut jo kaksi lasta ja yhdessä 10 vuotta (lapset nimenomaan miehen aloitteesta, vaikka lapset äidilleen näyttävät olevan rakkaampia kuin isälleen..).
Mies ilmoitti ihan puskista että tää suhde on tässä ja lähti elämään sinkkuelämää vaihtuvine naisystävineen, eikä mennyt kuin n 1,5 vuotta kun meni kihloihin ja siitä pian naimisiin.
En toisaalta ymmärrä logiikkaa, että kaikki muut voidaan jo hankkia sen "ei niin oikean" kanssa, mutta tämä kihloihin/naimisiinmeno näkyy usein olevan kynnyskysymys. Toki huvikseen niin ei pidä tehdä, mutta jos ei halua loppuelämän suhdetta, miksi tehdä lapsia? Kyllä kai sen jo sisimmässään tietää kun kerran jarruttaa seuraavan askeleen ottamista.
Tämä! Lapsia, jotka ovat kuitenkin elämänmittainen sitoumus, tehdään pahimmillaan seurustelun alkumetreistä lähtien jopa useampia, mutta naimisiin ei mennä edes vuosikausien seurustelunkaan jälkeen, vaikka eroaminen on helppoa kuin heinänteko. Ei ymmarra.
Henkilöstä kiinni tuo taitaa olla. Oma avokki (mies) suunnitteli innoissaan hienoja häitä entisen puolisonsa kanssa. Suhde päättyi kuitenkin eroon ennen niitä.
Mun kanssa ei häitä mietitä edes vaikka ollaan jo vauvan isä ja äiti. Kyllähän se kirpasee.
Sympatiat ap:lle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki voi olla, että mies vain on hidas syttymään, kokee yhteisen lainan isompana sitoumuksena kuin avioliiton, haluaa tehdä kosinnan odottaen täydellistä hetkeä täytenä yllätyksenä tai ei ainakaan halua kosinnan tapahtuvan niin kuten edellisessä suhteessa tai sitten ei näe oikeasti kihloissa järkeä, varsinkin jos on maininnut asian olevan ihan pelleilyä. Ikävä kyllä sekin puoli on totta, että puoliso vain on väärä, niin pahalle kuin se kuulostaakin. Vaikka olen nainen, niin vannotin jo lapsesta saakka, että minähän en naimisiin mene saati kihloihin. Kahdesti kieltäydyin myös vedoten, etten vaan halua naimisiin. Mielestäni en oikeasti halunnutkaan.
Sitten tapasin nykyisen ja tiesin heti, että tässä se on, se jonka kanssa voisin kuvitella itseni maltillisiin ja pieniin kirkkohäihin. Olimme neljä vuotta yhdessä, sen jälkeen kaksi vuotta kihloissa sen aikaa, kun mies teki keikkatyötä ympäri Suomen ja sitten menimme naimisiin, kun keikkatyö muuttui paikallaan pysyväksi ja pystyi taas olemaan arjetkin kotona.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään halunnut kihloihin. Mitä kihlaus on muuta kuin sormus?
Naimisiinmenossa on muukin funktio, sen ymmärrän.Te ette ilmiselvästi halua naimisiinkaan, niin miksi mennä kihloihin? Kihlaushan on sopimus naimisiinmenosta.
Sormusta kihlaus ei vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap: ta. Ristiriitaiselta kuulostaa miehen puheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on yhteinen asuntolaina ja se sitoo teidät yhteen lujemmin kuin mitkään sormukset. Ehkä mies ajattelee näin?
Oletko tosissasi? :D
Asuntolainat, lapset, omaisuus..ne sitoo kyllä yhteen mutta aivan eri lailla kuin naimisiinmeno. Naimisiinmeno on henkinen sitoutuminen juuri siihen tiettyyn ihmiseen.
Mä olen tuo, joka ton lainakommentin alunperin laittoi ja (valitettavasti) kokemuksesta tiedän, että tämmönen "henkinen sitoutuminen" on helppo purkaa, lainojen kanssa voi olla hankalampaa. Siksi sanoin, että laina sitoo lujemmin.
Jos kihlaus on ap:lle niin tärkeä, niin olisi esittänyt asian siinä vaiheessa kun asuntolaina oli ajankohtainen. Sitä paitsi, kihloihin ei välttämättä tarvii mennä ollenkaan. Voi mennä suoraan naimisiin, kun (JOS) siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolet ei enää tarvitse toisiaan tullakeen toimeen ja avioliitto ei ole enää mikään ihanne ja normi. Itse olen feministin kasvattama ja minulle on koko pienen iän hoettu, että se irrallisuus tulee säilyttää parisuhteessakin, mahdollisuus eroon tulee tehdä itselleen mahdollisemman helpoksi, jne...
On kyllä surullista, että lapsi kasvatetaan pelolla.
Kaikille lapsille ei vaan ole suotu niitä normaaliin tunne-elämään kykeneviä vanhempia. Mutta toisaalta minulla on paljon syitä olla kiitollinenkin. Ei tarvitse kirjoitella omaa epävarmuuttaan ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle tykkääkä toinen vai ei, kuin ei kosi :D
Ei tarvi kirjoitella siksi, että ”ei se toinen kuitenkaan ikuisesti tykkää minusta” vai ”ei haittaa, vaikkei tykkäisikään, koska minähän voin aina erota ja uuden miehen, ja taas erota ja etsiä uuden, ja...”?
Olen ollut saman miehen kanssa vuodesta -94 ja olen tosiaan hänen kanssa niin kauan kun hyvältä tuntuu. Kaikki epävarmuus tuo ongelmia suhteeseen vai mitä ap?
Menkää suoraan naimisiin? Mun mies kysyi yksi kaunis ilta sängyssä, että mennäänkö naimisiin ja siitä sitten vaan ryhdyttiin esteettömyystodistuksia ja sormuksia hankkimaan ja kolmisen kuukautta myöhemmin meidät sitten vihittiin maistraatissa. Mitään kihloja meillä ei ollut ja muillekin ihmisille kerrottiin vasta jälkikäteen. Voi kuulostaa monista epäromanttiselta, mutta me ei haluttu mitään isoa hössötystä asiasta.
Meillä minä sain odottaa kihlausta siksi, että mies ajatteli kihlojen ja avioliiton välin perinteisesti lyhyeksi, eikä tahtonut vielä naimisiin silloin, kun itse olisin jo voinut kihloihin mennä (joskus neljän vuoden seurustelun paikkeilla). Taisi meilläkin olla seitsemän vuotta seurustelua, ennen kuin kihlasi ja siitä puoli vuotta ja mentiin naimisiin. Voisiko tällainen olla apn miehenkin "toimimattomuuden" taustalla ?
Olette olleet niin kauan jo yhdessä, että uutuudenviehätys ja jännitys seksissä on kadonnut ja suhde arkipäiväistynyt. Mies on alkanut ajatella, että jossain voisi olla joku kiinnostavampi ja jännempi suhde. Tämä on niin tyypillistä miehille.
Usein nuo, jotka eivät halua sitoutua pitkäaikaiseen puolisoonsa paukkaavat naimisiin toooodella lyhyen tuntemisen jälkeen jonkun muun kanssa. Kyse ei ole siitä, että puolisot olisivat oikeampia tai väärempiä, vaan että arkipäiväistyneen suhteen puolisoa luullaan vääräksi ja sitä uutuuden intohimoista puolisoa luullaan oikeammaksi. Tuntuuhan se nimittäin tietysti alussa ihan erilaiselta alkuumassa kuin elämä siinä pitkässä arkisemmassa pitkässä suhteessa oli.
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet niin kauan jo yhdessä, että uutuudenviehätys ja jännitys seksissä on kadonnut ja suhde arkipäiväistynyt. Mies on alkanut ajatella, että jossain voisi olla joku kiinnostavampi ja jännempi suhde. Tämä on niin tyypillistä miehille.
Usein nuo, jotka eivät halua sitoutua pitkäaikaiseen puolisoonsa paukkaavat naimisiin toooodella lyhyen tuntemisen jälkeen jonkun muun kanssa. Kyse ei ole siitä, että puolisot olisivat oikeampia tai väärempiä, vaan että arkipäiväistyneen suhteen puolisoa luullaan vääräksi ja sitä uutuuden intohimoista puolisoa luullaan oikeammaksi. Tuntuuhan se nimittäin tietysti alussa ihan erilaiselta alkuumassa kuin elämä siinä pitkässä arkisemmassa pitkässä suhteessa oli.
Sinun on ehkä vaikea uskoa sitä, mutta on myös suhteita joissa seksi ei väljähdy vuosikymmenienkään jälkeen. Meillä seksi on vain parantunut ja on aina ollut avointa. Jos vertaa tuohon ap:n seitsemään vuoteen, niin se ei ole oikeastaan vielä aika eikä mitään. Sanoisin, että tuo vuosimäärä alkaa vasta kertomaan sen, mihin päin suhde menee varsinkin jos jo kaikki ns saavutukset; lapset, lainat, avioliitto, on jo saavutettu. Jos se oikea kipinä jo tuossa vaiheessa puuttuu, niin turha pitkittää suhdetta, mutta jos se löytyy, kyllä vastoinkäymisistäkin selviää.
Jokainen varmasti haluaa kuitenkin luotettavan ja varman parisuhteen, joten ei arkipäiväistyminen ole mielestäni negatiivinen asia vaikkei ne toki nyt synonyymejä olekaan. Vaikka mullakin arki on aika samanlaista ja välillä toisen ottaa itsestäänselvänä, niin edelleen 20 vuoden jälkeen joka päivä on perhosia vatsassa, kun mies tulee töistä kotiin.
Aina syytetään seksiä tai lihavuutta. Ihan kuin ihminen itse ei voisi olla vastuussa tekemisistään tai sanomisistaan, vaan aina kaiken syy on puolison lihoaminen tai seksin tylsyys.
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä..
99% ihmisistä jotka eivät halua naimisiin, eivät halua naimisiin sen kyseisen ihmisen kanssa.
Seuraavan kanssa ollaan alttarilla alta aikayksikön. On varmasti olemassa tuo pieni prosenttiosuus ihmisiä, joilla on vakaumus olla menemättä naimisiin, mutta miehesi on jo ollut pari kertaa kihloissa joten hän ei heihin kuulu.
Ei koske kyllä pätkääkään vela-ihmisiä.
Jos ei tee lapsia niin miksi ihmeessä menisi naimisiin sen uudenkaan kumppanin kanssa? Mitään lisäarvoa se parisuhteen virallistaminen valtion kanssa ei siihen suhteeseen kuitenkaan tuo
Niin, miksi ihmiset on suhteissa, mitkä ei ihan oikeilta tunnu? Se on se pieni takaraivotunne. Ei sen takia välttämättä lähde eroamaan, jos arki sujuu ja on muita yhdistäviä tekijöitä kuten lainoja ja lapsia.