Lue keskustelun säännöt.
Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:
12.12.2018 |
Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?
Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?
Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.
Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Kommentit (281)
Halua rakastua johonkin aiheuttaa sellaisen ponnistuksen, että siinä tulee joka kerta yliastuttu suoritus.
Mutta kun antaa elämän viedä ja kantaa, astuu se Julia, tai Romeo eteesi aivan kuin huomaamatta. Liika ponnistelu vie maun koko lystistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Joku muu siinä ratkaisee kuin pelkkä ulkonäkö. Se jokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sinulla nyt on edes jokin pieni mielikuva siitä mistä pidät ihmisissä? Joku ihastuu aina latinohin, joku muusikoihin, joku jolla on parta, joku tietokone nörttiin ja joku kauniskasvoisiin, toiset rikkaisiin ja toiset isorintaisiin, toiset herrasmiehiin. Vai eikö mikään viehätä sinua ihmisissä? Jotain sellaista mitä haet toisessa joka saa sinut viehättymään?
Jos sinua ei muissa tosiaan viehätä mikään, niin mihin sinä tosiaan silloin voisit rakastua?
Ap tulee kuokkimaan tähän: minua ainakin ovat viehättäneet tosi monenlaiset miehet. Siis jos mietin miehiä, joihin olen ihastunut, niin ulkonäössä ei ole yhdistäviä tekijöitä, ei myöskään koulutuksessa tms. Omaani osuva huumorintaju ja luonteva olo toistemme seurassa on ollut ainoa, mikä on varmuudella yhdistänyt kaikkia. Toki on kyse myös hyvin eri iässä tavatuista ihmisistä - omakin maku on teini-ikäisestä keski-ikäiseksi varmaan muuttunut johonkin suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Huomauttaisin, että tämä kirjoittaja oli yksi monista tässä ketjussa, eivät kaikki.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Vähänpä taidat rakastumisesta tietää. Rakastumista kun ei voi tahdolla määrätä. Rakastaa voi kuten veljeä tai ystävää, mutta rakastuminen on ihan eri asia.
Ei me läskit saada ikinä jos kukaan ei laske rimaa ja se jos mikä on epistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
No siinä on varmaan vähän eroa, kuinka monta kertaa niitä kokemuksia on joutunut käymään läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sulla jotain asioita on mielessä, mikä saa sinut pitämään jotain miestä viehättävänä. Ihan varmasti keksit ominaisuuksia, jotka kiinnittää positiivisesti huomiosi. Ja vastaavasti asioita, jotka ovat turn-off.
-eri
Aivan totta. Pidän itsevarmoista miehistä ja täydellinen turn-off on sellainen varovainen, ujo mies. Koulutuksella ei ole väliä, työskentelen itse maalarina. En kuitenkaan ole sellainen "äijä", vaikka rakennusalalla olenkin (koska tässä kohtaa moni tuntematon huokaisee, että siitä se johtuu, kun olet liian jätkämäinen miehille.. No sitä en ole).
Jos mies osottautuu heti alussa ns. vässykäksi niin en vain tunne vetoa sellaista kohtaan. Kaikki lähtee yhteisestä sarkastisesta huumorintajusta ja itsevarmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nirsous kommentti syntyy siitä, että toisille siihen rakastumisen ja kemian tuntumaan mahdollisuuteen vaaditaan niin kauhean paljon asioita. Toiset rakastuvat kokoajaan. He tuntevat kemiaa kaikenlaiseen. He rakastuvat työttömiin, köyhiin, tyhmin, lyhyisiin, pitkiin, rikkaisiin, suomalaisiin, ulkomaalaisiin, nuoriin ja vaikka vanhoihin. He eivät siis ole nirsoja.
Sitten on näitä jotka vaativat, että kemiaa siihen rakastumiseen, mutta sitä kemiaa ei löydy ellei toinen ole laiha, komea tai nätti naamasta, älykäs ja koulutettu ja määrätyn pituinen. No onhan tuo nirso verrattuna ensimmäiseen ihmiseen. Mutta minkä ihminen toisaalta mieltymyksilleen voi? Kaikki en nyt vaan ole kaikkiruokaisia ja se aiheuttaa sitten ongelmia, kun tarjolla ei ole niitä omia syötäväksi kelpaavia ruokia.
Hyviä pointteja. Usein ei tosin ole mitään tietoa henkilön todellisesta nirsoudesta, kun noita määritelmiä heitellään. Kuka tahansa, joka on pitkään yksin = nirso tai sitten se toinen vaihtoehto, niin huono, että ei kukaan huoli. Valitse siitä sitten omasi, muita kategorioita ei tunnu olevan missään keskustelussa tarjolla.
Hah, tämä on niin totta. Ja todella hauskaa on myös se, että pariutuneet ihmiset tuntuvat olevan asiantuntijoita minunkin ihmissuhteissani, vaikka eivät edes tunne minua.
Vierailija kirjoitti:
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Totuus on, että osa ihmisistä nillittää turhista asioista parinvalinnassa. Sitten jotkut niistä, jotka eivät nillitä turhista, ottavat nokkiinsa, vaikka asia ei koske heitä (kuten ehkä sinä juuri teit).
Elä omaa elämääsi, äläkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat sinun vaatimuksistasi kumppanin suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..
En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.
Suomessa on yleisempää, että naisella on itseään matalammin koulutettu puoliso kuin miehellä. Suomalainen akateeminen mies ottaa lähes aina akateemisen puolison, nainen voi ottaa myös alemmin koulutetun.
Minä en ole koskaan lähtenyt yksillekään treffeille ilman, että olen ollut oikeasti ihastunut. Ja erittäin hyvän puolison sain. Suosittelen nirsoutta ihan kaikille.
Olisi kamalaa ajatella olevani suhteessa, jossa olen vain jotenkin sopiva toiselle. Tuntui oikeasti hienolta, kun mieheni yli 20 avioliittovuoden jälkeen tuossa joku aika sitten sanoi, että hän luulee, että aika moni mies haluaisi minut kumppanikseen, koska olen fiksu ja sosiaalinen ihminen. Hän näkee minut edelleen tavoittelemisen arvoisena kumppanina, mikä ei olisi totta, jos näkisimme toisissamme vain jonkun joka menettelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Totuus on, että osa ihmisistä nillittää turhista asioista parinvalinnassa. Sitten jotkut niistä, jotka eivät nillitä turhista, ottavat nokkiinsa, vaikka asia ei koske heitä (kuten ehkä sinä juuri teit).
Elä omaa elämääsi, äläkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat sinun vaatimuksistasi kumppanin suhteen.
Jos itseään kiukuttavasta asiasta haluaa keskustella ja kuulla muiden kokemuksia (etenkin samaa kokeneet, kiitos), se ei tarkoita, että että ei eläisi omaa elämäänsä.
Aika vaikeaa on sitäpaitsi unohtaa asia, johon kaikilla tuntuu olevan käsitys ja se kerrotaan ihan pyytämättä. Pahimmillaan töissä. Kunnes sinkku toisin todistaa, hän on epäkelpo. Suurin osa ihmisistä ei tunnu kykenevän vääntämään aivojaan sellaiseen asentoon, jossa olisi olemassa muuta kuin tämä "totuus", joka yhteiskunnassa on: kaikki paitsi vialliset ovat suhteessa (lähes aina).
ap
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Miksi tuossa olisi mitään pöyristyttävää, onnea suhteesta. :) Se, että et tarvitse ihastumista suhteen aloittamiseen, on suuri etu. Itse vain ahdistuisin niin ei toimi. Olen vähän kateellinen, pakko myöntää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Nyt en ymmärrä, missä mielessä sinä tyydyit? Sinä ihastuit, mikä on monelle se tärkein vaatimus. Ja sinusta tämä nainen on paras kumppani sinulle. Eli sinä olit juuri niin nirso kuin pitääkin. Odotit, että oikeasti ihastuit, ja pidit kiinni sinulle tärkeistä ominaisuuksista.
Ap, veit sanat suustani. Olen täysin samaa mieltä. En ikinä alkaisi parisuhteeseen pelkästä mukavuudesta, rakastumista se vaatii. Olen ollut pitkässä parisuhteessa, joka päättyi ikävä kyllä kuolemaan. Ja en ollut todellakaan nirso, satuin vain rakastumaan.
Näin on. Mullakin on oikeus ottaa itselleni älykäs missi, mutta vielä en ole saanut. Muihin en ihastu.