Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:

Vierailija kirjoitti:

Nirsous kommentti syntyy siitä, että toisille siihen rakastumisen ja kemian tuntumaan mahdollisuuteen vaaditaan niin kauhean paljon asioita. Toiset rakastuvat kokoajaan. He tuntevat kemiaa kaikenlaiseen. He rakastuvat työttömiin, köyhiin, tyhmin, lyhyisiin, pitkiin, rikkaisiin, suomalaisiin, ulkomaalaisiin, nuoriin ja vaikka vanhoihin. He eivät siis ole nirsoja.

Sitten on näitä jotka vaativat, että kemiaa siihen rakastumiseen, mutta sitä kemiaa ei löydy ellei toinen ole laiha, komea tai nätti naamasta, älykäs ja koulutettu ja määrätyn pituinen. No onhan tuo nirso verrattuna ensimmäiseen ihmiseen. Mutta minkä ihminen toisaalta mieltymyksilleen voi? Kaikki en nyt vaan ole kaikkiruokaisia ja se aiheuttaa sitten ongelmia, kun tarjolla ei ole niitä omia syötäväksi kelpaavia ruokia.

Hyviä pointteja. Usein ei tosin ole mitään tietoa henkilön todellisesta nirsoudesta, kun noita määritelmiä heitellään. Kuka tahansa, joka on pitkään yksin = nirso tai sitten se toinen vaihtoehto, niin huono, että ei kukaan huoli. Valitse siitä sitten omasi, muita kategorioita ei tunnu olevan missään keskustelussa tarjolla.

Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.

Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

Miksei akateemisille naisystävillesi kelpaa akateeminen mies vaan sille annetaan pakit jollain järjettömällä verukkeella. Sitten deittaillaan hetki varastomiestä tai bussikuskia ja valitetaan miten kouluttautuneita miehiä ei riitä kaikille ja paistatellaan omassa erinomaisuudessa

Akateemisuudessa ei varmasti ole mitään vikaa. Mutta kun se pelkkä akateemisuus ei riitä. Toisekseen ystäväni eivät ole deittailleet tietääkseni bussikuskitasoa. Bussinkuljettajakin voi tietysti olla älykäs, kuvittelisin kuitenkin monotonisen työn käyvän pidemmän päälle sietämättömän tylsäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.

Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?

No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..

En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.

Joskus voi olla kysymys siitä, että rakkaudelle ei anneta mahdollisuutta. Jos ensitapaamisella ei synny sitä jalat alta vievää kaiken muun ylittävää, sokeaksi tekevää huumaa, niin toista tapaamista ei tule.

Kaikki eivät edes usko rakkauteen ensi silmäyksellä. Mitä jos ap onkin hitaasti lämpiävää sorttia, mutta ei edes tiedä sitä itse, kun sille lämpeämiselle ei koskaan ole ollut aikaa? Jos hänen pitäisikin ensin tutustua toiseen kunnolla ja syvemmät tunteet tulevat mukaan vasta sitten. Se suuri rakkaus voi löytyä ystäväpiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?

Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?

Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.

Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.

En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.

Minä rakastuin naiseen johon luulin etten ikinä rakastuisi... Tapailtiin ja oltiin tunnettu vuosia toisemme. Alotettiin varovasti ja mitä enemmän oltiin yhdessä kahdestaa ja todella opittiin tuntemaan toisemme siis, vaikka oltiin tunnettu vuosia. En tuntenut tätä naista. Mutta kun opin tuntemaan, niin ajattelin miten en ole aikasemmin huomannut tätä ihmistä ja kuinka hieno ihminen on... Mietin myös miten tämän ex mies ei ollut enempää kiinnostunut. Miten on voinut lähteä tällaisen ihmisen luota, joka tosiaaan tekee kaiken. No en pahoillaan ole, koska tämä ihana nainen on nyt minun kanssani ja näytän hänelle, että olen oikea valinta. Ja uskallan tekojeni kautta sanoa, että hän on samaa mieltä minusta, koska hän näyttää minulle sen lähes joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kysymys siitä, että rakkaudelle ei anneta mahdollisuutta. Jos ensitapaamisella ei synny sitä jalat alta vievää kaiken muun ylittävää, sokeaksi tekevää huumaa, niin toista tapaamista ei tule.

Kaikki eivät edes usko rakkauteen ensi silmäyksellä. Mitä jos ap onkin hitaasti lämpiävää sorttia, mutta ei edes tiedä sitä itse, kun sille lämpeämiselle ei koskaan ole ollut aikaa? Jos hänen pitäisikin ensin tutustua toiseen kunnolla ja syvemmät tunteet tulevat mukaan vasta sitten. Se suuri rakkaus voi löytyä ystäväpiiristä.

Olen ihastunut ja rakastunut sekä hitaasti että lähipiirissä olevaan, pitkään tuntemaani ihmiseen. Olemme alkaneet sitten viettää aikaa romanttisemmissa merkeissä, kun olemme ihastuneet. Edelleen siis sama kuvio: ihastuminen, romanttiset tunteet ja seksuaalinen vetotoima ovat se, mikä saa suhteen etenemään, oli sitten tunnettu viikko tai viisi vuotta. 

Itselleni koulutusaste tms. asiat eivät ole merkitseviä. Eipä niitä sopivia miehiä silti ole hirveästi tullut vastaan. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nirsous kommentti syntyy siitä, että toisille siihen rakastumisen ja kemian tuntumaan mahdollisuuteen vaaditaan niin kauhean paljon asioita. Toiset rakastuvat kokoajaan. He tuntevat kemiaa kaikenlaiseen. He rakastuvat työttömiin, köyhiin, tyhmin, lyhyisiin, pitkiin, rikkaisiin, suomalaisiin, ulkomaalaisiin, nuoriin ja vaikka vanhoihin. He eivät siis ole nirsoja.

Sitten on näitä jotka vaativat, että kemiaa siihen rakastumiseen, mutta sitä kemiaa ei löydy ellei toinen ole laiha, komea tai nätti naamasta, älykäs ja koulutettu ja määrätyn pituinen. No onhan tuo nirso verrattuna ensimmäiseen ihmiseen. Mutta minkä ihminen toisaalta mieltymyksilleen voi? Kaikki en nyt vaan ole kaikkiruokaisia ja se aiheuttaa sitten ongelmia, kun tarjolla ei ole niitä omia syötäväksi kelpaavia ruokia.

Hyviä pointteja. Usein ei tosin ole mitään tietoa henkilön todellisesta nirsoudesta, kun noita määritelmiä heitellään. Kuka tahansa, joka on pitkään yksin = nirso tai sitten se toinen vaihtoehto, niin huono, että ei kukaan huoli. Valitse siitä sitten omasi, muita kategorioita ei tunnu olevan missään keskustelussa tarjolla.

Minusta taas toisaalta on. Jos ihminen asuu suuressa kaupungissa ja muut luokittelevat hänet nirsoksi, niin silloin on todennäköistä, että tätä henkilöä kyllä pidetään kaikin tavoin soveltuvana saamaan parisuhde, mutta hän itse päättää vaatimuksineen rakastumiselle toisin.

Koska henkilöt, joita pidetään taas outoina, hankalina tms. niin heille ei sanota, että he ovat nirsoja. Heistä puhutaan lähinnä näiden seläntakana, kuinka ymmärretään miksi he ovat yksin.

Jos totuus on sitten kuitenkin toinen, että toiselle kyllä kelpaisi vaikka kuka, mutta sitten deittitilanteessa ei kelpaakaan ja lähipiiri ei tätä tajua, niin herää kysymys. Mistä tuollainen johtuu? Että kyseinen ihminen käyttäytyy aivan tosin ystävien ja tuttavien seurassa kuin deittitilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kysymys siitä, että rakkaudelle ei anneta mahdollisuutta. Jos ensitapaamisella ei synny sitä jalat alta vievää kaiken muun ylittävää, sokeaksi tekevää huumaa, niin toista tapaamista ei tule.

Kaikki eivät edes usko rakkauteen ensi silmäyksellä. Mitä jos ap onkin hitaasti lämpiävää sorttia, mutta ei edes tiedä sitä itse, kun sille lämpeämiselle ei koskaan ole ollut aikaa? Jos hänen pitäisikin ensin tutustua toiseen kunnolla ja syvemmät tunteet tulevat mukaan vasta sitten. Se suuri rakkaus voi löytyä ystäväpiiristä.

Itse tiedän kyllä käytännössä heti kiinnostaako ihminen vai ei. Kaveruus voi jatkua vaikka 10 vuotta eikä se siitä ihastumiseksi muutu jos tunnetta ei ole alunperinkään tullut. Olen myös satavarma, että todella harva aikuinen ihminen odottaa ensitapaamisella jotain huumaa. Pikemminkin sitä kuollutta hevosta pieksetään treffeiltä toisille että jos nyt kuitenkin tuntuisi jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kysymys siitä, että rakkaudelle ei anneta mahdollisuutta. Jos ensitapaamisella ei synny sitä jalat alta vievää kaiken muun ylittävää, sokeaksi tekevää huumaa, niin toista tapaamista ei tule.

Kaikki eivät edes usko rakkauteen ensi silmäyksellä. Mitä jos ap onkin hitaasti lämpiävää sorttia, mutta ei edes tiedä sitä itse, kun sille lämpeämiselle ei koskaan ole ollut aikaa? Jos hänen pitäisikin ensin tutustua toiseen kunnolla ja syvemmät tunteet tulevat mukaan vasta sitten. Se suuri rakkaus voi löytyä ystäväpiiristä.

Olen ihastunut ja rakastunut sekä hitaasti että lähipiirissä olevaan, pitkään tuntemaani ihmiseen. Olemme alkaneet sitten viettää aikaa romanttisemmissa merkeissä, kun olemme ihastuneet. Edelleen siis sama kuvio: ihastuminen, romanttiset tunteet ja seksuaalinen vetotoima ovat se, mikä saa suhteen etenemään, oli sitten tunnettu viikko tai viisi vuotta. 

Itselleni koulutusaste tms. asiat eivät ole merkitseviä. Eipä niitä sopivia miehiä silti ole hirveästi tullut vastaan. 

ap

SIIS: "Olen ihastunut ja rakastunut sekä nopeasti (vasta hiljattain tavattuun) että lähipiirissä olevaan, pitkään tuntemaani ihmiseen"

Olimme siis tunteneet kauan, homma eteni sitten ihastumisen ilmetessä nopeasti. Aivan ihanteellinen tapa olisi tutustua noin. :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi olla kysymys siitä, että rakkaudelle ei anneta mahdollisuutta. Jos ensitapaamisella ei synny sitä jalat alta vievää kaiken muun ylittävää, sokeaksi tekevää huumaa, niin toista tapaamista ei tule.

Kaikki eivät edes usko rakkauteen ensi silmäyksellä. Mitä jos ap onkin hitaasti lämpiävää sorttia, mutta ei edes tiedä sitä itse, kun sille lämpeämiselle ei koskaan ole ollut aikaa? Jos hänen pitäisikin ensin tutustua toiseen kunnolla ja syvemmät tunteet tulevat mukaan vasta sitten. Se suuri rakkaus voi löytyä ystäväpiiristä.

Ei sssaaaaa, nyt se ystävä-kommentti tuli. "Sinullahan on paljon kivoja mieskavereita, se Kallehan olis tosi hyvä sinulle!". Juu, mutta kun ne kaverit ovat kuin veljiä. Kyllä siinä vuosien varrella olis huomannut, jos on tunteita kaveria kohtaan, heitä kun on kuitenkin tavannut siinä vuosien varrella ihan tarpeeksi sitä" lämpenemistä" varten.

Ja omasta puolestani voin sanoa, että en ole torpannut miesten tapaamisia ensimmäiseen kertaan. Joka ikinen kerta olen antanut useampia mahdollisuuksia ja puskenut itseäni eteenpäin, että "Kyllä tästä voi tulla jotain". Mutta kun ei ole tullut. Omassa tapauksessa kyllä se nyt vain niin menee, että jos ei kemiaa löydy alusta alkaen niin ei sitä ilmesty myöhemminkään.

Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.

Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.

Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.

Hannu Hanhi kirjoitti:

Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.

Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.

No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.

ap

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?

Kyse on juuri tästä.

Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...

No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?

Kyse on juuri tästä.

Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...

En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?

Ei tietenkään Ap! Hänellähän on normaalit tunteet, ja hän haluaa ja kykenee (kaikesta päätellen) rakastumaan ja löytämään kumppanin.

Puhun nyt siis näistä ”mikä on kun en kelpaa” -valittajista, tiedätte kyllä keitä tarkoitan.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?

Kyse on juuri tästä.

Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...

En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?

Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Hannu Hanhi kirjoitti:

Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.

Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.

No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.

ap

Sama juttu. Kuinka monet itkut onkaan itketty, kun käy yksin nukkumaan. Sitten on näitä, jotka "ihmettelevät miten toiset eivät löydä parisuhdetta".

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?

Kyse on juuri tästä.

Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...

No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?

Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen.  Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla. 

En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö. 

T. Myös n

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?

Kyse on juuri tästä.

Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.

Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...

En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?

Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.

"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?