Lue keskustelun säännöt.
Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:
12.12.2018 |
Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?
Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?
Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.
Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
Esim. minulla ei ole kyse siitä, että ihastuisin vain niihin, joita en voi saada. Tosiaan aika monen tekijän summa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Vierailija kirjoitti:
Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.
Peukutin kyllä kommenttiasi, mutta toisaalta moni ajautuu tähän samaan tilanteeseen, vaikka suhteen alussa olisikin ollut intohimoa, halua ja rakkautta. Se tekee tästä niin arpapeliä. Ne alun tunteet ei takaa mitään pitkällä tähtäimellä, mutta jos niitä ei alun alkaenkaan ole, niin suhdetta harvoin muodostuu.
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yksi nirsoksi haukuttu. Viimeisin tapailu alkoi niin, että mies oli kiinnostunut ja lähestyi. En aluksi ollut kovinkaan innostunut, mutta mies oli sinnikäs. Lopulta ihastuin enemmän kuin vuosikausiin. Tapailtiin kuukauden päivät ja tuntui, että molemmat olivat palaneen ihastuneita. Mies halusi viettää vapaa-ajat yhdessä ja kohteli kuin kuningatarta. Ajattelin, että tässä se vihdoin on, kaikkien pettymysten jälkeen. Sitten, kun tuli puhe seurustelusta niin puh, mies hiljeni täysin. Ei hän halunnutkaan "mitään vakavaa", vaikka siltä se oli tuntunut. Myönsi, että oli ihastunut alussa, mutta seurustelupuheiden jälkeen menetti kiinnostuksen.
Ja yllätys! Eipä aikaakaan kun mies seurustelikin jo toisen naisen kanssa ja nykyään asuvat yhdessä.
Mutta hei, vikahan oli minun. Miksi ihastuin väärään mieheen, olisihan minun pitänyt tää kaikki aavistaa.
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.
Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.
No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.
ap
Sama juttu. Kuinka monet itkut onkaan itketty, kun käy yksin nukkumaan. Sitten on näitä, jotka "ihmettelevät miten toiset eivät löydä parisuhdetta".
Moni ei joko käy missään tai ei halua olla itse aloitteelinen. Ei minuakaan kukaan ole kotoa tullut hakemaan vaan pitää olla aktiivinen. Netissä, baarissa, töissä, harrastuksissa ja missä ikinä liikkuukaan. Onnea pitää auttaa, mutta sehän ei kohtalouskoisille käy.
Tässä ketjussa ollaankin jo menty siihen samaan, mitä olen saanut kuulla naamatusten. Keksitään vaikka väkisin erilaisia vikoja sinkusta.
Mitä sitten, kun sellaista vika-vikaa ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.
Peukutin kyllä kommenttiasi, mutta toisaalta moni ajautuu tähän samaan tilanteeseen, vaikka suhteen alussa olisikin ollut intohimoa, halua ja rakkautta. Se tekee tästä niin arpapeliä. Ne alun tunteet ei takaa mitään pitkällä tähtäimellä, mutta jos niitä ei alun alkaenkaan ole, niin suhdetta harvoin muodostuu.
Olen ainakin itse pitkässä suhteessa ollessani kokenut sekä intohimon lakastumisen että uuden heräämisen. Toki se intohimo, halu ja rakkaus voi loppua kokonaankin jossain suhteessa, en sitä sano.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sulla jotain asioita on mielessä, mikä saa sinut pitämään jotain miestä viehättävänä. Ihan varmasti keksit ominaisuuksia, jotka kiinnittää positiivisesti huomiosi. Ja vastaavasti asioita, jotka ovat turn-off.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.
Peukutin kyllä kommenttiasi, mutta toisaalta moni ajautuu tähän samaan tilanteeseen, vaikka suhteen alussa olisikin ollut intohimoa, halua ja rakkautta. Se tekee tästä niin arpapeliä. Ne alun tunteet ei takaa mitään pitkällä tähtäimellä, mutta jos niitä ei alun alkaenkaan ole, niin suhdetta harvoin muodostuu.
Olen ainakin itse pitkässä suhteessa ollessani kokenut sekä intohimon lakastumisen että uuden heräämisen. Toki se intohimo, halu ja rakkaus voi loppua kokonaankin jossain suhteessa, en sitä sano.
tämä oli siis ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä elää ihmisen kanssa, josta ei pidä.
Jokaisella on oikeus ottaa sellainen josta tykkää, suomessa ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.
Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.
No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.
ap
Sama juttu. Kuinka monet itkut onkaan itketty, kun käy yksin nukkumaan. Sitten on näitä, jotka "ihmettelevät miten toiset eivät löydä parisuhdetta".
Moni ei joko käy missään tai ei halua olla itse aloitteelinen. Ei minuakaan kukaan ole kotoa tullut hakemaan vaan pitää olla aktiivinen. Netissä, baarissa, töissä, harrastuksissa ja missä ikinä liikkuukaan. Onnea pitää auttaa, mutta sehän ei kohtalouskoisille käy.
Tässä ketjussa ollaankin jo menty siihen samaan, mitä olen saanut kuulla naamatusten. Keksitään vaikka väkisin erilaisia vikoja sinkusta.
Mitä sitten, kun sellaista vika-vikaa ei ole?
Mitä se sinun mielestäsi on? Huonoa onnea? Kohtalo? Jotain muuta? Ja sanon edelleenkin, että pakko ei ole kenenkään kanssa seurustella, jos ei huvita. Sinkkuus on ihan hyvä vaitoehto monille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.
Peukutin kyllä kommenttiasi, mutta toisaalta moni ajautuu tähän samaan tilanteeseen, vaikka suhteen alussa olisikin ollut intohimoa, halua ja rakkautta. Se tekee tästä niin arpapeliä. Ne alun tunteet ei takaa mitään pitkällä tähtäimellä, mutta jos niitä ei alun alkaenkaan ole, niin suhdetta harvoin muodostuu.
Olen ainakin itse pitkässä suhteessa ollessani kokenut sekä intohimon lakastumisen että uuden heräämisen. Toki se intohimo, halu ja rakkaus voi loppua kokonaankin jossain suhteessa, en sitä sano.
Niin ja sitten halu ja rakkaus vaatii sitä kuuluisaa tahtoa. On ihan päivänselvää, että pitkä suhde ja arki toisen kanssa muuttaa tunteita. Pitää tahtoa ja tehdä asioita sen suhteen ylläpitämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sinulla nyt on edes jokin pieni mielikuva siitä mistä pidät ihmisissä? Joku ihastuu aina latinohin, joku muusikoihin, joku jolla on parta, joku tietokone nörttiin ja joku kauniskasvoisiin, toiset rikkaisiin ja toiset isorintaisiin, toiset herrasmiehiin. Vai eikö mikään viehätä sinua ihmisissä? Jotain sellaista mitä haet toisessa joka saa sinut viehättymään?
Jos sinua ei muissa tosiaan viehätä mikään, niin mihin sinä tosiaan silloin voisit rakastua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
Miksei akateemisille naisystävillesi kelpaa akateeminen mies vaan sille annetaan pakit jollain järjettömällä verukkeella. Sitten deittaillaan hetki varastomiestä tai bussikuskia ja valitetaan miten kouluttautuneita miehiä ei riitä kaikille ja paistatellaan omassa erinomaisuudessa
Akateemisuudessa ei varmasti ole mitään vikaa. Mutta kun se pelkkä akateemisuus ei riitä. Toisekseen ystäväni eivät ole deittailleet tietääkseni bussikuskitasoa. Bussinkuljettajakin voi tietysti olla älykäs, kuvittelisin kuitenkin monotonisen työn käyvän pidemmän päälle sietämättömän tylsäksi.
Kuvittelisin että miehesi ei varmasti laita hoitamaan tylsiä bussikuskin hommia puolestaan, joten ei se sinulle tylsäksi kävisi, voi olla tylsän sijaan villiäkin menoa bussikuskeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sinulla nyt on edes jokin pieni mielikuva siitä mistä pidät ihmisissä? Joku ihastuu aina latinohin, joku muusikoihin, joku jolla on parta, joku tietokone nörttiin ja joku kauniskasvoisiin, toiset rikkaisiin ja toiset isorintaisiin, toiset herrasmiehiin. Vai eikö mikään viehätä sinua ihmisissä? Jotain sellaista mitä haet toisessa joka saa sinut viehättymään?
Jos sinua ei muissa tosiaan viehätä mikään, niin mihin sinä tosiaan silloin voisit rakastua?
Virkatodistus sitä viehättää
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.
Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.
No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.
ap
Sama juttu. Kuinka monet itkut onkaan itketty, kun käy yksin nukkumaan. Sitten on näitä, jotka "ihmettelevät miten toiset eivät löydä parisuhdetta".
Moni ei joko käy missään tai ei halua olla itse aloitteelinen. Ei minuakaan kukaan ole kotoa tullut hakemaan vaan pitää olla aktiivinen. Netissä, baarissa, töissä, harrastuksissa ja missä ikinä liikkuukaan. Onnea pitää auttaa, mutta sehän ei kohtalouskoisille käy.
Tässä ketjussa ollaankin jo menty siihen samaan, mitä olen saanut kuulla naamatusten. Keksitään vaikka väkisin erilaisia vikoja sinkusta.
Mitä sitten, kun sellaista vika-vikaa ei ole?
Mitä se sinun mielestäsi on? Huonoa onnea? Kohtalo? Jotain muuta? Ja sanon edelleenkin, että pakko ei ole kenenkään kanssa seurustella, jos ei huvita. Sinkkuus on ihan hyvä vaitoehto monille.
Sattumaa pitkälti, kun ei ole mitään muita syitä (esim. passiivisuus, kovat odotukset tms. kuten olen ketjussakin kertonut). Ja olen ehdottomasti ennemmin sinkkuna kuin ns. väkisin suhteessa, vaikka suhde kelpaisi.
ap
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Moni ei joko käy missään tai ei halua olla itse aloitteelinen. Ei minuakaan kukaan ole kotoa tullut hakemaan vaan pitää olla aktiivinen. Netissä, baarissa, töissä, harrastuksissa ja missä ikinä liikkuukaan. Onnea pitää auttaa, mutta sehän ei kohtalouskoisille käy.