Lue keskustelun säännöt.
Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:
12.12.2018 |
Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?
Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?
Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.
Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
.Oudot jutut. Ei minulla ainakaan olemitään IHANNETTA. Ihastua kapealla sektorilla....häh?
Miehet, joihin olen ihastunut ovat kovin eri näköisiä ja eri tyyppisiä. Minun mielestäni ihania ja hyvännäköisiä, sinun silmissäsi ehkä tylsän näköisiä perunoita. N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
.Oudot jutut. Ei minulla ainakaan olemitään IHANNETTA. Ihastua kapealla sektorilla....häh?
Miehet, joihin olen ihastunut ovat kovin eri näköisiä ja eri tyyppisiä. Minun mielestäni ihania ja hyvännäköisiä, sinun silmissäsi ehkä tylsän näköisiä perunoita. N
Ja voinet analysoida, mikä heistä teki ihania. Mitkä asiat ovat ne jutut sinulle, että ihastut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.
No, minun mieheni on väitellyt, ja kyllä minulle koulutus on itsellenikin sen verran iso osa identiteettiä, että se on tärkeää. Tänään olin mieheni kanssa yliopiston alumneille järjestämässä tiedeaiheisessa tilaisuudessa, ja minusta se on ihan hyvä osa parisuhdetta. Ymmärrän, että jollekin toiselle se voi olla vaikka kalaretki.
Puolison pitää minusta olla aina omissa silmissä kaunis/komea. En voisi kuvitella suhdetta ihmiseen, jota en pitäisi komeana.
Mielen vakaus on minusta miehekästä. Esim pikkulapsivaihe on ihan riittävän rankkaa terveellekin päälle. Halusin miehen, johon voi oikeasti luottaa. Aina ja kaikessa.
Rakastuminen on myös perusedellytys. Molempiin suuntiin. Ei minusta vähempään pidä tyytyä. Ja 25 v avioliittoa on takana. Ehkä ei olisi näin hyvin mennyt, jos en olisi ottanut oikeasti hyvää puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä "otin" mukavan miehen, josta pidin...ei intohimoa, halua, ei rakkautta...kyllä kaduttaa ne vuodet mitä siinä meni hukkaan. Molemmilta.
Peukutin kyllä kommenttiasi, mutta toisaalta moni ajautuu tähän samaan tilanteeseen, vaikka suhteen alussa olisikin ollut intohimoa, halua ja rakkautta. Se tekee tästä niin arpapeliä. Ne alun tunteet ei takaa mitään pitkällä tähtäimellä, mutta jos niitä ei alun alkaenkaan ole, niin suhdetta harvoin muodostuu.
Olen ainakin itse pitkässä suhteessa ollessani kokenut sekä intohimon lakastumisen että uuden heräämisen. Toki se intohimo, halu ja rakkaus voi loppua kokonaankin jossain suhteessa, en sitä sano.
Monessa suhteessa ne loppuvat, ennen pitkään. Toisaalta monessa suhteessa sinnitellään yhdessä pitkään, kun muistellaan alkuaikoja ja toivotaan niiden tunteiden palautuvan. Mutta monen kohdalla ei näin käy. Paljon enemmän tiedän tarinoita, joissa tunteet ovat lakanneet kuin niitä, joissa on päästy vuosien jälkeen uuteen molemminpuoleiseen rakastumisen tunteeseen. En silti sano, että ilman tunteita pitäisi ryhtyä mihinkään, mutta moni päätyy silti samaan tilanteeseen, vaikka tunteita, rakkautta ja intohimoa olisi ollut vaikka kuinka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten monta kertaa olenkaan kuullut olevani nirso, kun en ihastu helposti. Olen saattanut tapailla jotain miestä, mutta en vain ole tuntenut vetoa tätä kohtaan ja johan kaverit ovat supisemassa, että "Siinäkin olisi ollut taas hyvä mies, miksi et kelpuuta ketään?". Siis miksi ihmeessä "kelpuuttaisin" sellaisen, jota kohtaan en tunne mitään? Ja miksi käyttäisin aikaa siihen, että jos niitä tunteita tulisikin vaikka vuoden päästä? Tai sitten ei.
Olen ollut palavasti ihastunut niihin "vääriin" miehiin, jotka eivät ole halunneet edetä kanssani tapailua pidemmälle. Ilmeisesti heille sitten ei ole tullut niitä tunteita mitä minulle. Sitten kaverit supisevat taas "Miksi ihastut aina noihin vääriin miehiin, kun tarjolla olisi parempiakin?". En sitten tiedä millä lailla parempia, ai siksi, että haluaisivat kanssani parisuhteen ja nämä eivät? Minkä minä sille voin kehen ihastun ja kehen en? Ei ne "väärät" miehet kuitenkaan mitään jännämiehiä ole olleet, vaan ihan tavallisia, jotka vain eivät ole ihastuneet minuun. Sama, kuin itselläni yleensä miesten suhteen. En kuitenkaan halua tyytyä johonkin vain siksi, että muut olisivat tyytyväisiä.
Mitä noissa miehissä olisi pitänyt olla lisää, että sinä olisit rakastunut heihin tai tuntenut jotain heitän kohtaan? Kavereistasi nuo olivat kelpo miehiä, mutta sinusta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi jotain, että olisit tuntenut edes jotain heitä kohtaan.
Voisi melkein sanoa, ettei sinulla ole miehelle parisuhteeseen pääsemiseen kuin yksi vaatimus. Että rakastut heihin. Mutta taas rakastumiseen kymmeniä eri vaatimuksia.
Mitähän vaatimuksia ajattelet minulla olevan rakastumisen suhteen? Minä kum en keksi yhtäkään. Joko se tunne tulee tai sitten ei. Ei siihen mitään syytä tarvitse olla, vaikka niin moni parisuhteita helposti löytävä kuvittelee.
Kai sinulla nyt on edes jokin pieni mielikuva siitä mistä pidät ihmisissä? Joku ihastuu aina latinohin, joku muusikoihin, joku jolla on parta, joku tietokone nörttiin ja joku kauniskasvoisiin, toiset rikkaisiin ja toiset isorintaisiin, toiset herrasmiehiin. Vai eikö mikään viehätä sinua ihmisissä? Jotain sellaista mitä haet toisessa joka saa sinut viehättymään?
Jos sinua ei muissa tosiaan viehätä mikään, niin mihin sinä tosiaan silloin voisit rakastua?
No ei päde ainakaan minuun.
Kiinnostuksen voi herättää katse, hymy, ele. Miksi ihastun johonkuhun, ei voi tietää.
Äly ja huumorintaju on ehdottomat, mikään ulkoinen ei.
Onko joku oikeasti niin yksinkertaisesti rakennettu että hei, tuossapa RIKAS tai muusikko, jolla on parta, nyt ihastuin?
Ei herranen aika. N50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Nyt en ymmärrä, missä mielessä sinä tyydyit? Sinä ihastuit, mikä on monelle se tärkein vaatimus. Ja sinusta tämä nainen on paras kumppani sinulle. Eli sinä olit juuri niin nirso kuin pitääkin. Odotit, että oikeasti ihastuit, ja pidit kiinni sinulle tärkeistä ominaisuuksista.
No ei nyt ihan noinkaan. Näkemättä ja tutustumatta livenä jo etukäteen päätin etten oikeastaan vaadi mitään ominaisuuksia. No kyllä mulla ne muutamat inhimilliset oli, mitkä erottaa naisen miehestä, ja narkomaanin normaalista, sairaalloinen ylipaino ja kasvolävistykset olisi ollut liian iso vuori kiivettäväksi. En mä aluksi ihastunut, mutta päätin että nyt katsotaan voiko tästä tulla mitään. Ja onnistuihan se, meni suorastaan täysin nappiin. Upea nainen kerrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
No siinä on varmaan vähän eroa, kuinka monta kertaa niitä kokemuksia on joutunut käymään läpi.
Tokihan minä miehenä sen tiedän. Naisten aloitteellisuus ja torjutuksi tuleminen on valovuoden miesten kokemuksia perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.
No, minun mieheni on väitellyt, ja kyllä minulle koulutus on itsellenikin sen verran iso osa identiteettiä, että se on tärkeää. Tänään olin mieheni kanssa yliopiston alumneille järjestämässä tiedeaiheisessa tilaisuudessa, ja minusta se on ihan hyvä osa parisuhdetta. Ymmärrän, että jollekin toiselle se voi olla vaikka kalaretki.
Puolison pitää minusta olla aina omissa silmissä kaunis/komea. En voisi kuvitella suhdetta ihmiseen, jota en pitäisi komeana.
Mielen vakaus on minusta miehekästä. Esim pikkulapsivaihe on ihan riittävän rankkaa terveellekin päälle. Halusin miehen, johon voi oikeasti luottaa. Aina ja kaikessa.
Rakastuminen on myös perusedellytys. Molempiin suuntiin. Ei minusta vähempään pidä tyytyä. Ja 25 v avioliittoa on takana. Ehkä ei olisi näin hyvin mennyt, jos en olisi ottanut oikeasti hyvää puolisoa.
Joo sinä löysit oman miehesi, mutta mieti tuota listaa.
Jos olisit sinkku, ja aina kun kohtaat miehen, niin et pysty ihastumaan, koska tuo mies ei ole korkeakoulutettu, tuo mies ei osaa naurattaa minua, tuolla miehellä ei ole ehjä menneisyys, tuon miehen kasvot ei ole symmetriset, tuo mies ei tunnu jumaloivan minua, tuo mies ei kestä kiukuttelujani, tuo mies kiukuttelee, tuo mies ei ole riittävän sosiaalinen.
Todennäköisesti löytäisit kaikista jonkun vian. Sitten jos löytyisi se täydellinen, niin yhyy se mies ei halua enää tapailla minua. Ja etsiminen jatkuisi ja jatkuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Nyt en ymmärrä, missä mielessä sinä tyydyit? Sinä ihastuit, mikä on monelle se tärkein vaatimus. Ja sinusta tämä nainen on paras kumppani sinulle. Eli sinä olit juuri niin nirso kuin pitääkin. Odotit, että oikeasti ihastuit, ja pidit kiinni sinulle tärkeistä ominaisuuksista.
No ei nyt ihan noinkaan. Näkemättä ja tutustumatta livenä jo etukäteen päätin etten oikeastaan vaadi mitään ominaisuuksia. No kyllä mulla ne muutamat inhimilliset oli, mitkä erottaa naisen miehestä, ja narkomaanin normaalista, sairaalloinen ylipaino ja kasvolävistykset olisi ollut liian iso vuori kiivettäväksi. En mä aluksi ihastunut, mutta päätin että nyt katsotaan voiko tästä tulla mitään. Ja onnistuihan se, meni suorastaan täysin nappiin. Upea nainen kerrassaan.
Eli puhut vain ulkonäöstä. Normaalisti ihminen ihastuu johonkin muuhun kuin ulkonäköön pelkästään. Siihen persoonaan, joka näkyy jo niissä keskusteluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
.Oudot jutut. Ei minulla ainakaan olemitään IHANNETTA. Ihastua kapealla sektorilla....häh?
Miehet, joihin olen ihastunut ovat kovin eri näköisiä ja eri tyyppisiä. Minun mielestäni ihania ja hyvännäköisiä, sinun silmissäsi ehkä tylsän näköisiä perunoita. NJa voinet analysoida, mikä heistä teki ihania. Mitkä asiat ovat ne jutut sinulle, että ihastut?
En pysty kyllä. Mietitäänpä kolmea mieleentulevaa, voivat muuten olla viimeisimmät ihastukset:
1. Muusikko. Melko lyhyt. Mahaa on. Erittäin köyhä. Älykäs, kiltti, huumorintajuinen.
2. Duunari. Harmaat hiukset. Ylipainoa mutta myös lihasta. Pitkä. Älykäs, huumorintajuinen. Varakas.
3. Virkamies. Parta. Ihminen jolla on sydän. Ok kroppa. Minua pidempi mutten ole kiinnittänyt huomiota kuinka pitkä on. Ei tietoa onko köyhä vai rikas, ei ole väliä.
Kaikissa näissä on ollut jotain, joka osuu silmääni: lämmin katse, ihana hymy tms.
Huomaan, että luonne on minulle tärkeä, mutta oikeasti hyvin eri näköiset ja oloiset miehiä kaikki. Minun silmääni ihania ja hyvännäköisiä. Kaksi heistä on ihmetellyt suuresti, yhdellekään ei ollut kukaan koskaan sanonut, että hän on hyvännäköinen, toinen ei uskonut että tarkoitan sitä.
Hmm. Kipinä --> tutustuminen, ja jos älykäs ja huumorintajuinen ---> ihastun ---> hän näyttää silmissäni hyvältä. Näin se mulla menee.
En voisi alkaa parisuhteeseen ilman kipinää ja ihastumista. N
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.
No sepä siinä onkin, että tarvitaan oikeasti tuuria, että löytää sen itselleen oikeanlaisen. Olen tuon listan kirjoittaa ja ymmärrän, että vaikuttaa prinsessamaiselta. Mutta kun minä rakastan sitä tunnetta, että mies on hullaantunut minuun. Haluan, että hän ymmärtää minun ainutlaatuisuuteni ja arvostaa hyviä puoliani. Totta kai minä samaten arvostan hänen. Ehkä tuolla "jumaloimisella" haen sitä, etten ole yksi tusinasta hänelle, jolloin hän myös on totisen sitoutunut minuun. Kaikki haluaa olla jollekin erityisiä.
Mitä tulee komeuteen niin näin se vaan on, että pitää miellyttää oikealla tavalla omaa silmää. Esim. viehättävä naama mutta muutoin pienikokoinen mies ei miellytä. Jaa miksi on tärkeää? Koska haluan harrastaa suhteessa seksiä ja seksiä ei yleensä harrasteta, jos ei ole mitään mistä kiihottua. Sama kai se on lähtökohtaisesti tavoitella sitä itselleen mahdollisimman sopivaa kuin ei-sopivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.
No, minun mieheni on väitellyt, ja kyllä minulle koulutus on itsellenikin sen verran iso osa identiteettiä, että se on tärkeää. Tänään olin mieheni kanssa yliopiston alumneille järjestämässä tiedeaiheisessa tilaisuudessa, ja minusta se on ihan hyvä osa parisuhdetta. Ymmärrän, että jollekin toiselle se voi olla vaikka kalaretki.
Puolison pitää minusta olla aina omissa silmissä kaunis/komea. En voisi kuvitella suhdetta ihmiseen, jota en pitäisi komeana.
Mielen vakaus on minusta miehekästä. Esim pikkulapsivaihe on ihan riittävän rankkaa terveellekin päälle. Halusin miehen, johon voi oikeasti luottaa. Aina ja kaikessa.
Rakastuminen on myös perusedellytys. Molempiin suuntiin. Ei minusta vähempään pidä tyytyä. Ja 25 v avioliittoa on takana. Ehkä ei olisi näin hyvin mennyt, jos en olisi ottanut oikeasti hyvää puolisoa.
Joo sinä löysit oman miehesi, mutta mieti tuota listaa.
Jos olisit sinkku, ja aina kun kohtaat miehen, niin et pysty ihastumaan, koska tuo mies ei ole korkeakoulutettu, tuo mies ei osaa naurattaa minua, tuolla miehellä ei ole ehjä menneisyys, tuon miehen kasvot ei ole symmetriset, tuo mies ei tunnu jumaloivan minua, tuo mies ei kestä kiukuttelujani, tuo mies kiukuttelee, tuo mies ei ole riittävän sosiaalinen.
Todennäköisesti löytäisit kaikista jonkun vian. Sitten jos löytyisi se täydellinen, niin yhyy se mies ei halua enää tapailla minua. Ja etsiminen jatkuisi ja jatkuisi.
No kyllä minun tuttavapiirissäni lähes kaikki täyttävät nuo kaikki. En pidä niitä kovin kummina vaatimuksina. Paitsi tietysti tuo minuun ihastuminen, mutta se nyt on mikä on.
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
No minä en ole saanut pakkeja enkä ole tullut jätetyksi. Nuorena olin niin ujo ja arka etten edes yrittänyt seurustella. Päinvastoin välttelin kaikkia tilanteita joissa olisi edes kaukaisesti ollut tutustumiseen mahdollisuus. Sitten tutustuin mieheeni ja jotenkin hän pääsi mun estojen ohi, ihastuttiin, rakastuttiin jne. Jotenkin minun on tosi vaikea käsittää näitä kumppanin puutteessa riutuvia. Itse elin omaa elämääni yksin täysin tyytyväisenä, eikä se mielestäni ollut yhtään sen huonompaa kuin tämä perhe-elämä ,mitä nyt elän. Hyvät ja huonot puolet kummassakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa silmät kiinni, nyt tulee jotain aivan pöyristyttävää. Olen siis mies, ja aloitin nettideittaileen noin parin vuoden sinkkuilun jälkeen, kun erosin pitkästä parisuhteesta. Tai no, parisuhdetta ei ollut enää moneen vuoteen ennen eroa.
Anyway, kävi hyvä pöhinä netissä ja treffasin ensimmäisen naisen. Into piukeena siis treffeille kun esitiedot oli ihan hyvät. No vastassa oli jotain ihan muuta, kuin mitä odottaa saattoi. Eipä mitään, uutta matoa koukkuun ja toisille treffeille. Tämäkin nainen vaikutti speksien mukaan olevan vallan mainio. Jälleen vesiperä. Kohteliaasti vedin treffit loppuun ja sanoin kiitos, ei kiitos.
Kolmansia treffejä aloin virittelemään, mutta nyt juteltiin useampi viikko ennen tapaamista, jotain varmistelua se varmaan oli. Katsoppas, treffit meni hyvin mutta joku juttu edelleen ei vaan natsannut.
Neljäs nettideitti, viestiteltiin/soiteltiin varmaan kuukausi ennen kuin tavattiin. Nyt olin päättänyt että tämän minä haluan, ja aivan sama minkälainen (oikea ulkoinen habitus) leidi sieltä vastaan tulee. Päätin että minusta tämä ei enää ole kiinni. Hyvin meni treffit. Nainen oli näöltään tavallinen, vähän hassu, sekä oli elämän tuomaa patinaa kurveissa ja kaikenlaista muuta mitä tähän (44v) ikään nyt saattaa kaikille tulla.
Alettiiin tapaileen ja nyt sitten vuosi ollaan seurusteltu. Aivan loistava, fiksu tyyppi, ja seksi paranee joka kerralta. On mukavat lapset, eikä ole naisen tarvinnut minun lompakkoa kysellä, on siis hyvä työ ja varsin varakas (en ole minäkään tyhjätasku). Olen todella tyytyväinen että tyydyin, koska sain varmasti parhaan. Tunnen että hänen kanssaan menen päätyyn saakka.
Nyt en ymmärrä, missä mielessä sinä tyydyit? Sinä ihastuit, mikä on monelle se tärkein vaatimus. Ja sinusta tämä nainen on paras kumppani sinulle. Eli sinä olit juuri niin nirso kuin pitääkin. Odotit, että oikeasti ihastuit, ja pidit kiinni sinulle tärkeistä ominaisuuksista.
No ei nyt ihan noinkaan. Näkemättä ja tutustumatta livenä jo etukäteen päätin etten oikeastaan vaadi mitään ominaisuuksia. No kyllä mulla ne muutamat inhimilliset oli, mitkä erottaa naisen miehestä, ja narkomaanin normaalista, sairaalloinen ylipaino ja kasvolävistykset olisi ollut liian iso vuori kiivettäväksi. En mä aluksi ihastunut, mutta päätin että nyt katsotaan voiko tästä tulla mitään. Ja onnistuihan se, meni suorastaan täysin nappiin. Upea nainen kerrassaan.
Eli puhut vain ulkonäöstä. Normaalisti ihminen ihastuu johonkin muuhun kuin ulkonäköön pelkästään. Siihen persoonaan, joka näkyy jo niissä keskusteluissa.
Jos numero #4 kohdalla kaikki muut kelpasi paitsi miehen näköinen, sairaalloisen ylipainoinen naamalävistetty narkkari, niin sekö teki minusta pinnallisen? Minusta määritelmä rajaa ulkonäköseikoilla hyvin margnaalisen määrän naisista pois, vai oletko erimieltä? Päätin että katson mikä hän on naisiaan, ja juurikin sieltä korvien välistä. Täällä näkyy kaiken luetun textin voi ymmärtää väärin.
Nyt täytyy lähteä töihin. Jatkakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
Mutta kun kyse ei ole mistään ihanteista! Et selvästikään tajunnut ketjun pointtia.
Tässä siis puhuttiin siitä, että mitä tehdä, jos tunteita ei vain herää. Vaikka toinen olisi kuinka ihanne!
🇺🇦🇮🇱
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Pikkuisen eri asia saada pakit satunnaisesti ja erilaisissa tilanteissa kuin monta kertaa peräkkäin täsmälleen samalla kaavalla.
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...En ihan seuraa. Kuka on kykenemätön luomaan tunnesiteitä? Se, joka ottaa vain jonkun vai ap, joka odottaa ihastumista?
Jos oletetaan, että ehdokkaita kuitenkin on, ja halua parisuhteeseen on, niin kyllä se on vaan peiliin itse kunkin katsottava, jos ei ketään löydy. Se, että ei tunne ihastuvansa, muuta kuin niihin joita ei voi saada, on kyllä yhtälailla kummallista kuin se, että kuka tahansa kelpaa.
"Se, että ei tunne ihastuvansa muuta kuin niihin, joita ei voi saada"? Sinäkö ajattelet, että jokainen voi valita kehen ihastuu? Ja kun on tapailua on jatkunut jo hyvän aikaa ja vaikuttaa vakavalta, mutta mies ei vaan ihastu ja laittaa jutun poikki niin se on oma vika? Mistä sen voi etukäteen tietää ihastuuko mies? Juuri sinunlaisesi ihmiset polkevat meitä vielä alemmas. Miksi edes yrittää kenenkään kanssa, kun vika kerran on aina meidän?
Ei voi valita. Toki voi ihastua niin kapealla sektorilla, että on käytännössä mahdotonta löytää molemminpuolista tunnetta.
Monilla on varmasti kokemuksia yksipuolisesta ihastumisesta, ja niillehän ei mitään mahda. Jos ei nyt sanotaanko 30-40-vuotiaana ole vieläkään löytynyt sitä molemminpuolista, niin olisko siinä omassa ihanteessa sitten tarkistamisen varaa.
Mutta kun kyse ei ole mistään ihanteista! Et selvästikään tajunnut ketjun pointtia.
Tässä siis puhuttiin siitä, että mitä tehdä, jos tunteita ei vain herää. Vaikka toinen olisi kuinka ihanne!
Sanoisin, että melko paljon tuossa on merkitystä myös sillä, millaisille ihmisille antaa mahdollisuuden. Jos jo heti kättelyssä tyrmää ihmisen, jolla on vääränlainen koulutus tai liian lyhyt tai vääränmalliset kasvot, tottakai niitä tilaisuuksia tulee vähemmän. Juu, fyysinen vetovoima on tärkeää, mutta sekin voi syntyä myöhemmin. Itse olen pariinkin kertaan lähtenyt treffeille mitäänsanomattoman näköisten miesten kanssa, mutta niin vain aloin nähdä nämä miehet erilaisessa valossa, kun tutustuin heihin.
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.