Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi se, että haluaa rakastua kumppaniinsa => nirsoa, laske rimaa? Kysymys:
12.12.2018 |
Teille kaikille nirson huutelijoille esittäisin kysymyksen: oletteko ottaneet jonkun suurinpiirtein miellyttävän henkilön ettekä odottaneet mitään ihastumisen tunnetta suhteen alussa?
Ja toinen kysymys: onko se ihanteenne parisuhteen muodostamisesta?
Pitkässä suhteessa olleena olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat edellytys parisuhteeseen ryhtymiselle. Eivät miehen tulot, pituus tai status, kuten täällä usein kuvitellaan vaan se, että meillä klikkaa ihmisinä ja romanttisesti ja haluamme toisiamme fyysisesti. Ystävyys, jolle pitkän suhteeni myös rakensin, ei olisi syntynyt ilman noita muita. En ole niin parisuhteen kipeä, että haluaisin tai edes kykenisin ottamaan vain jonkun suurinpiirtein kivan - ahdistaa ajatuskin.
Ulkopuoliset sitten keksivät näitä nirsouksia ja muita syitä selittääkseen, miksi olen itsekseni. Joo, se vika on vain ja ainoastaan minussa, että 40+ -ikäisenä ei ole opintoja ja muuta elämää, jota koko ikäluokka viettäisi, kuten parikymmppisenä. Ihan puhdas sattumakin vaikuttaa paljon, mikä aina näissä unohdetaan.
En ole yleensä näin kärkevä, mutta nyt paloi hermo. Toivoisin jokaiselle nirson huutelijalle omaa kokemusta siitä, miten monet asiat OIKEASTI vaikuttavat parin löytymiseen.
Kommentit (281)
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Minä olen aina ihmetellyt, miten vaikeaa monille parisuhteen muodostuminen näyttää olevan. Minun on aina ollut helppoa löytää mieleiseni nainen. Nykyinen vaimo on paljon enemmän kuin olin ikinä kuvitellut löytäväni.
Enkä minä kehoita ketään ottamaan sellaista joka ei miellytä. Kunhan ihmettelen, miten jotkut eivät millään tahdo löytää ketään. Ei ainakaan sellaista, että tunne olisi molemmin puolinen.
No sepä se. Olisin mielelläni sinun asemassasi.
ap
Sama juttu. Kuinka monet itkut onkaan itketty, kun käy yksin nukkumaan. Sitten on näitä, jotka "ihmettelevät miten toiset eivät löydä parisuhdetta".
Moni ei joko käy missään tai ei halua olla itse aloitteelinen. Ei minuakaan kukaan ole kotoa tullut hakemaan vaan pitää olla aktiivinen. Netissä, baarissa, töissä, harrastuksissa ja missä ikinä liikkuukaan. Onnea pitää auttaa, mutta sehän ei kohtalouskoisille käy.
Tässä ketjussa ollaankin jo menty siihen samaan, mitä olen saanut kuulla naamatusten. Keksitään vaikka väkisin erilaisia vikoja sinkusta.
Mitä sitten, kun sellaista vika-vikaa ei ole?
Niinpä. Ja usein unohtuu myös se, että harva sinkku oikeasti on epätoivoinen. Monelle yksinolo on täysin ok. Sitten jos joku vie jalat alta, parisuhteeseen ryhdytään. Mutta jos ei, niin yksinkin on bueno.
Miksi ihmeessä pitäisi mennä pakkosuhteeseen ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne mitään? Miksi kaikki kuvittelevat, että sinkussa on pakko olla joku vika, kun ”kukaan ei kelpaa?”
Miksi pitäisi kelvata?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä elää ihmisen kanssa, josta ei pidä.
Jokaisella on oikeus ottaa sellainen josta tykkää, suomessa ainakin.Näin on. Mullakin on oikeus ottaa itselleni älykäs missi, mutta vielä en ole saanut. Muihin en ihastu.
Enpä usko, että edellinen kirjoittaja tarkotti että on mitään tarkkoja speksejä sille kenestä tykkää. Ymmärrät itsekkin, että ihminen pitää toisista ihmisistä enemmän kuin toisista ja välttämättä sillä ei ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä. Toisten kanssa vaan välittömästi synkkaa ajatukset ja puheet. Toki saat odottaa älykästä missiä ihan niin kauan kuin haluat, ei siihen muilla ole mitään nokankoputtamista. -eri
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
No minä en ole saanut pakkeja enkä ole tullut jätetyksi. Nuorena olin niin ujo ja arka etten edes yrittänyt seurustella. Päinvastoin välttelin kaikkia tilanteita joissa olisi edes kaukaisesti ollut tutustumiseen mahdollisuus. Sitten tutustuin mieheeni ja jotenkin hän pääsi mun estojen ohi, ihastuttiin, rakastuttiin jne. Jotenkin minun on tosi vaikea käsittää näitä kumppanin puutteessa riutuvia. Itse elin omaa elämääni yksin täysin tyytyväisenä, eikä se mielestäni ollut yhtään sen huonompaa kuin tämä perhe-elämä ,mitä nyt elän. Hyvät ja huonot puolet kummassakin on.
Jos ei kaipaa esim. fyysistä läheisyyttä ja arjen kumppanuutta, seksistä puhumattakaan, niin sinkkuna tuskin on kovin vaikeaa. Itsekään en koe tätä mitenkään kamalaksi, vaikka noita kaipaankin.
Ketjun aihe oli se, että sinkun ns. pitäisi aika monen mielestä ottaa vain joku, tai on liian nirso/muuten jotenkin viallinen. Se siinä ärsyttääkin, että tyytyväisenä sinkkuelämää elävästä leivotaan aika usein joko ylinirso ja elämästä vieraantunut tai hylkiö, näin kärjistäen.
Ap
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!
Olen itse ottanut pahasti siipeeni kolmen kuukauden tiiviissä suhteessa. Kyllä siinä ajassa jo ehtii aika paljon nähdäkin.
En ole mikään ensittreffeillä avoliittoon -tyyppi, mutta tunteiden syntyminen on kyllä ihan normaalia, sekä voimakkaan ihastumisen että pettymyksen tunteiden, kun kyse on kuukausista. Muutamien treffien jälkeen sitten vain hetken harmittaa, jos homma loppuu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!
No koeta nyt päättää. Ensin sanot, ettei sydän voi särkyä, mutta sitten sanot, että tietenkin on tunteita. En tiedä, mitä sinä tarkoitat tässä tunteilla, mutta kyllä minuun sattuu, jos henkilö, jota kohtaan minulla on tunteita, antaa minulle pakit. Ei järki niitä tunteita poista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..
En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.
Tietenkään koulutustason tai ammatin perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä ihmisestä ja pelkästään niiden perusteella raakata ketään pois, mutta on se kuitenkin paljon epätodennäköisempää löytää kumppani, jonka kiinnostuksen kohteet, maailmankuva ja älykkyys vastaavat omiasi, jos koulutustaso on aivan eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap tuntuu siltä, että tällaisesta asiasta on av:lla mahdotonta odottaa asiallista keskustelua. Täällä pyörii lauma turhautuneita, joutilaita miehiä naisenpuutteessa ja heidän ajatusmaailmansa on jo lähtökohtaisesti vääristynyt.
Olen kanssasi samassa tilanteessa ja ajattelen täysin samoin. Minulla on onneksi (tai valitettavasti) suuri joukko sinkkuystäviä, jotka kaikki painivat saman ongelman kanssa: haluttaisiin ihastua, rakastua ja sitoutua mutta kun vapaita, kiinnostavia miehiä ei yksinkertaisesti tule vastaan. Kaikki ystäväni ovat korkeasti koulutettuja, lapsettomia, hoikkia, liikunnallisia sekä perusterveitä ihmisiä. Vastaavia, ns. "hyviä" miehiä ei ole enää vapaana ikäluokassa +35 v. Bussinkuljettajia, irakilaisia pitsanpaistajia, remonttimiehiä yms. löytyy kyllä pilvin pimein vapaana mutta mitä yhteistä lopulta on esimerkiksi niukin naukin peruskoulusta selviytyneellä lähihoitajalla ja yrityskauppoihin erikoistuneella lakimiehellä lopulta on?
No jos se lähihoitaja on hyvännäköinen ja mukava, niin voihan ne kemiat kohdata. Lisäksi voi olla hyvinkin yhteen sopivat vehkeet, jos ymmärrät mitä tarkoitan..
En minäkään ymmärrä miksei muka lakinaiselle ja lähihoitajamiehelle voisi syntyä suhdetta? Tiedän paljonkin pareja eri koulutusasteilta. On kuitenkin ihan normaalia, että korkeasti koulutettu mies on parisuhteessa vaikka juuri sen lähihoitajan kanssa niin miten tämä muka ei voi toimia toisin päin? Miksi naiselle kelpaa vain korkeasti koulutettu mies? Tuossa kohtaa voi kutsua nirsoksi, jos ei vaivaudu edes tutustumaan toisenlaiseen ihmiseen koulutuksen takia.
Tietenkään koulutustason tai ammatin perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä ihmisestä ja pelkästään niiden perusteella raakata ketään pois, mutta on se kuitenkin paljon epätodennäköisempää löytää kumppani, jonka kiinnostuksen kohteet, maailmankuva ja älykkyys vastaavat omiasi, jos koulutustaso on aivan eri.
Minulla on työkavereina paljon lähihoitajamiehiä (psykiatrinen sairaala), ja hyvin monella on akateeminen tai muuten korkeammin koulutettu vaimo. Enkä yhtään ihmettele, koska suurin osa heistä on älykkäitä, sosiaalisia, empaattisia ja kaikin puolin mukavia ihmisiä jotka vielä kaiken lisäksi ovat äärettömän hyviä keskustelemaan, koska tekevät sitä työkseen. Välillä käy kateeksi, kun vertaan heitä omaan hieman sosiaalisesti kömpelöön insinöörimieheeni. :D (Ja ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään, niin tietenkin rakastan miestäni enkä ole vaihtamassa kehenkään toiseen.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin se nainen, joka ketjutapaili lukemattomia miehiä ennen ikävuotta 24. Oli ihanaa kun oli aina jotain menossa ja ihastui 2-3kk välein aina uuteen mieheen. Ajattelin, että joku niistä vielä kolahtaa. Tinderöin, tapasin miehiä baarijonossa tai kirjastolla. Tuttavamiehet yritti vuorollaan. Tapailin tulevia lääkäreitä, biologeja, muusikoita - you name it. Ei muuten kolahtanut ja vuodet vierivät, yhteensä 5 sinkkuvuotta. Lopulta olin jo toivoton ja kaipasin kamalasti omaa kultaa. Sain kuulla olevani nirso, ja sitoutumiskammoinen, aina tosin vain miesten suusta kuultuna.
Miehen piti olla seuraavia asioita:
-fiksu ja sympaattinen
-seuraa maailmanmenoa ja kykenee keskustelemaan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ilmiöistä älykkäällä ja oivaltavalla tavalla - KYKENEE ANALYSOIMAAN ASIOITA (tätä niin harvoilla..)
-korkeakoulutettu (ihan sama millä alalla, jos em. toteutuu)
-hauska ja positiivinen, saa minut nauramaan
-ei mikään introvertti vaan tulee toimeen perheeni ja kavereideni kanssa + uusien ihmisten kanssa
-tismalleen samanlaiset arvot kuin minulla (ei kompromisseja näissä, koska omani ovat aika kiveenhakatut)
-uskollinen ja luotettava
-minun silmääni komea ja pitkä (Pituus ei välttämättömyys, mutta ehdottomasti bonus, jos minua pidempi. Komeus meinaa viehättävyyttä sekä olemuksessa että kasvonpiirteissä ml. kasvojen symmetrisyys. Kooltaan ehdottomasti minua isompi)
-ns. suoraselkäinen ja rehellinen (eritoten älyllinen rehellisyys itselleen, jotta mahdollista keskustella)
-tulee toimeen huonojen puolieni kanssa (ei provosoi minua konfliktitilanteessa)
-mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
-kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
-ei mikään tossukka, joka ei uskalla laittaa vastaan, jos on eri mieltä kanssani (toisaalta kykenee kompromisseihin)
Tuon listani perusteella kyllä ymmärsin olevani nirso, mutta minkäs mahdat, kun muunlainen ei viehätä. Ajattelin, että jään sitten yksikseni, koska mitään kompromissimiestä en halua, alkaisi vaan ahdistaa.
Lopulta täydellisen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttavamieheeni, joka oli aina ollut off the table, varattu kun oli ollut. Ainoa mies, johon olin koskaan tulenpalavasti ihastunut, mutta jota en voinut saada. Oltiin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja kaikki rakkaus roihahti. Saman miehen kanssa nyt 4 onnellista vuotta yhdessä ja edelleen olen hänestä niin hirveän kiitollinen. Täyttää listan kaikki kohdat ja paljon enemmänkin. Mutta se täytyy sanoa, että jos en häneen olisi törmännyt oikeassa vaiheessa, olisi voinut jäädä sinkkuvaihe ainiaaksi päälle.
Valitettavasti kyse on hyvin pitkälti tuurista - satutko tapaamaan sen juuri sinun piirteisiisi ja ominaisuuksiisi sopivan ihmisen juuri molemmille oikeassa elämänvaiheessa. Ylipäätään se, että asteleeko hän koskaan juuri sinua vastaan, vaikka tuolla olisikin...
Puit sanoiksi juuri sen, mitä moni meistä todennäköisesti epäilikin. Hirveä lista vaatimuksia, ja muunlaiset eivät vaan viehätä. En yhtään ihmettele, jos ei löydy kuin todella harvalle.
Minusta tuo on kyllä ihan perusvaatimus, ei mitään erityistä. Olen toinen, ja pitkässä avioliitossa, mutta minkä noista muka oikeasti voisi jättää pois? En minä ainakaan mitään.
Nämä esimerkiksi. Miksi nämä ovat ehdottomia edellytyksiä?
- korkeakoulutettu
- komea, kasvojen symmetrisyys
- mieleltään vakaa, ei suurta henkistä taakkaa (itsellä tarpeeksi)
- kohtelee kuin kukkaa kämmenellä ja mielellään jumaloi minua
Tulee mieleen joku prinsessa, jota pitää palvoa, eikä itsellä saa olla mitään heikkouksia. Pitää hauskuuttaa ja viihdyttää meidän prinsessa ja samalla olla älykäs, koulutettu, komea miehekäs mies.
Onhan noita, mutta jos joku vinkuu, ettei itse löydä sellaista, niin kasvakoon vähän tai mariskoon yksin vaikka loppuelämänsä.
No sepä siinä onkin, että tarvitaan oikeasti tuuria, että löytää sen itselleen oikeanlaisen. Olen tuon listan kirjoittaa ja ymmärrän, että vaikuttaa prinsessamaiselta. Mutta kun minä rakastan sitä tunnetta, että mies on hullaantunut minuun. Haluan, että hän ymmärtää minun ainutlaatuisuuteni ja arvostaa hyviä puoliani. Totta kai minä samaten arvostan hänen. Ehkä tuolla "jumaloimisella" haen sitä, etten ole yksi tusinasta hänelle, jolloin hän myös on totisen sitoutunut minuun. Kaikki haluaa olla jollekin erityisiä.
Mitä tulee komeuteen niin näin se vaan on, että pitää miellyttää oikealla tavalla omaa silmää. Esim. viehättävä naama mutta muutoin pienikokoinen mies ei miellytä. Jaa miksi on tärkeää? Koska haluan harrastaa suhteessa seksiä ja seksiä ei yleensä harrasteta, jos ei ole mitään mistä kiihottua. Sama kai se on lähtökohtaisesti tavoitella sitä itselleen mahdollisimman sopivaa kuin ei-sopivaa?
Tästäkin viestistä kuultaa se juttu, että aika moni palstalainen eläisi onnellisempana - ja löytäisi paremmin itselleen sopivan vakaan parisuhteen jos käyttäisi niiden listojen ja kriteerien miettimisen sijaan enemmän aikaa oman pään terveyteen. Puoliso ei ole mikään terapeutti tai egoa tukeva avustaja, se onnellisuus lähteen oman pään sisältä ja tasapainoinen, itsensä kanssa sinut oleva ihminen vetää ihmisiä puoleensa ja löytää puolison oli ulkonäkö millainen vaan. Surettaa miten ulkokohtaisesti puolison valintaa pohditaan, ulkonäkö se tärkein kriteeri ja koulutus on miehen titteleillä kehuskelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!Olen itse ottanut pahasti siipeeni kolmen kuukauden tiiviissä suhteessa. Kyllä siinä ajassa jo ehtii aika paljon nähdäkin.
En ole mikään ensittreffeillä avoliittoon -tyyppi, mutta tunteiden syntyminen on kyllä ihan normaalia, sekä voimakkaan ihastumisen että pettymyksen tunteiden, kun kyse on kuukausista. Muutamien treffien jälkeen sitten vain hetken harmittaa, jos homma loppuu.
Ap
Millaiset seurusteluhistoriat teillä keskustelijoilla on? Onko kolme kuukautta pisin suhde Aplla? Ehkä ne käsitykset parisuhteesta ja vaatimukset sille on epärealistisia tuollaisessa tapauksessa, mitä se rakkaus itselle on jos pisin suhde on noin
lyhyt? Itse mietin parisuhdetta 30 v avioliiton ja 8 v uuden suhteen pohjalta, aikaperspektiivi voi tuoda sen, että puhumme toistemme ohi tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!No koeta nyt päättää. Ensin sanot, ettei sydän voi särkyä, mutta sitten sanot, että tietenkin on tunteita. En tiedä, mitä sinä tarkoitat tässä tunteilla, mutta kyllä minuun sattuu, jos henkilö, jota kohtaan minulla on tunteita, antaa minulle pakit. Ei järki niitä tunteita poista.
Ehkä tässä on kyse kyvystä sietää pettymyksiä. Moni ei anna tunteilleen tilaa, koska alitajuisesti pelätään pettymistä ja torjutuksi tulemista. Sydän on pidettävä auki, ja antaa rakastumisen tunteiden tulla. Mutta on myös samalla ymmärrettävä se, että jokainen on omista tunteistaan vastuussa. Pettyminen kuuluu elämään, eikä kaikkea haluamaansa saa kukaan.
Järki ja tunne eivät ole toistensa vastakohta, vaan tukevat toinen toisiaan. Menetykset pitää osata surra pois, eikä takertua katkeruuteen.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Hannu Hanhi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut eivät vain pysty rakastumaan/rakastamaan. Eli vika on itsessä?
Kyse on juuri tästä.
Luullaan, että ei itse kelpaa muille, vaikka oikeasti kyse on siitä, että ei osaa luoda tunnesiteitä toisiin. Usein tässä on mukana massiiviset itsetunto-ongelmat ja tunne riittämättömyydestä, jota kuitenkaan ei tunnisteta, vaan projisoidaan se yhteiskuntaan tai vastakkaiseen sukupuoleen.
Saman sukuinen ilmiö kuin yksinäisyydestä valittajilla. Heillehän muut ihmiset ovat aina vaan ilkeitä, kateellisia ja kiusaajia...
No kyllä siinä vain väistämättä tulee mieleen, ettei itse kelpaa kun kerta toisensa jälkeen sydän särjetään juuri sillä hetkellä kun uskaltaa avautua tunteistaan. Miten ihmeessä minä kelpaisinkin, jos toinen antaa minulle pakit? Voitko kuvitella, että meitä pakkeja saaneitakin naisia on eikä se epävarmuus ihan tyhjästä tule?
Vaatii kyllä rautaista itsetuntoa, että kestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Olen itsekin tullut jätetyksi useamman kerran peräkkäin. Vaikka en koe hävinneeni mitään suurta (ei se suhde olisi toiminut, jos kerran toinen jo alkuvaiheessa muutaman kuukauden jälkeen laittoi välit poikki) niin kyllä vaatii todella paljon, että uskaltaa laittaa itsensä alttiiksi uudelleen. Väkisinkin ne pelot moninkertaistuvat sitten seuraavalla kerralla.
En usko, että moni tällaista kokemusta "vaille" jäänyt voi tajuta, miten tuollainen kokemus syö.
T. Myös n
Mahtaako sellaista ihmistä ollakaan, joka ei pakkeja olisi saanut tai tullut jätetyksi? Minä en ainakaan tunne ensimmäistäkään.
Samaa mieltä. Jos parin kuukauden tapailusta menee sydän säpäleiksi, kyllä siinä on menty liian tunteella mukaan liian nopeasti. Toinen on ehkä ahdistunut siitä, ja siksi juttu päättyy.
Minulle kävi nuorempana monta kertaa niin. Tunteet laukkasivat liian kovaa ja etenin liian nopeasti.
Lukekaa kirja Mars ja Venus treffeillä, se auttoi minua ymmärtämään sitä, mitä tein väärin.
No hohhoijaa. Sinä siis tapailet miehiä kuukausitolkulla ilman minkäänlaisia tunteita. Okei. Minä en jaksaisi.
Sanoinko näin? En sanonut.
Tunteita pitää olla, muuten ei tapailua kannata jatkaa. Mutta liian takki auki ei kannata olla muutamien treffien perusteella. Järjen käyttö sallittu!No koeta nyt päättää. Ensin sanot, ettei sydän voi särkyä, mutta sitten sanot, että tietenkin on tunteita. En tiedä, mitä sinä tarkoitat tässä tunteilla, mutta kyllä minuun sattuu, jos henkilö, jota kohtaan minulla on tunteita, antaa minulle pakit. Ei järki niitä tunteita poista.
Ehkä tässä on kyse kyvystä sietää pettymyksiä. Moni ei anna tunteilleen tilaa, koska alitajuisesti pelätään pettymistä ja torjutuksi tulemista. Sydän on pidettävä auki, ja antaa rakastumisen tunteiden tulla. Mutta on myös samalla ymmärrettävä se, että jokainen on omista tunteistaan vastuussa. Pettyminen kuuluu elämään, eikä kaikkea haluamaansa saa kukaan.
Järki ja tunne eivät ole toistensa vastakohta, vaan tukevat toinen toisiaan. Menetykset pitää osata surra pois, eikä takertua katkeruuteen.
Tottakai on kyse kyvystä sietää pettymyksiä. Jos niitä pettymyksiä tulee paljon, kyllä ne koetaan tietysti kerta kerran jälkeen raskaammin. Tai sitten toinen vaihtoehto on turruttaa ne tunteet, etteivät ne pettymykset tunnu.
Hassua että sinä toisaalta ihmettelet, ettei uskalleta tuntea, mutta toisaalta ihmettelet, kun jonkun mielestä pettymys tuntuu pahalta eikä järki napsautakaan sitä noin vain pois päältä.
En näe , että otsikon asettamaa väitettä on esitetty. Itse keksitty väite. Onkin hyvä tapa psyykata itseään. Keksiä toisten esittämä väite ja suuttua siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse naisena olen muuttunut nirsoksi sen jälkeen, kun pietin rimaa alhaalla ja senmukaisia miehiä sitten tulikin. Sellaiset miehet, joille minä olin se "viimeinen" avain parisuhteeseen. Tossukka miehiä, jotka olettivat minun tekevän ne likaisimmat ja inhottavat hommat. Minun olisi pitänyt aina ottaa vastuu niistä ikävimmistä asioista, miellyttää miehiä ja tehdä heille mukavia juttuja. Nämä eivät tehneet minuneteen mitään, mikä heitä ei kiinostanut. Vain mansikat päältä ottavia tyyppejä. Jos joku mies kuuli että olen tehnyt menneessä elämässäni tälle asian x, niin olettivat että minun kuuluu tehdä hälle tai hänen pitää saada tehdä minulle ihan samoja asioita. Kyllästyin myös juorukello miehiin, jotka eivät osaa pitää toisten asioita omanaan, vaan on pakko päästä nolaamaan toisia joka pitäjälle sekä toisten ihmisten tallomista alemmaksi, mitä en myöskään hyväksy.
Aloin miettimään sen jälkeen, että eikö tosiaan miehet osaa tai välitä ajatella omaa nenäänsä pidemmäälle vaikka jokakerta olen rimaa nostanut ja silti löytyy jostain aina tuonkaltaisia miehiä. Nyt on niin tapissa, ettei vahingossakaan tuonkaltaisia miehiä tule. Vaadin mieheltä minun kunnioitusta, aitoa välittämistä, rakastamista, en vain sanoja vaan myös toimintaa, kuuntelemista ja intojen jakamista. Jos ei löydy niin voi,voi. Otan tietoisen riskin että saatan joutua elämään loppuelämäni yksin.
Vierailija kirjoitti:
En näe , että otsikon asettamaa väitettä on esitetty. Itse keksitty väite. Onkin hyvä tapa psyykata itseään. Keksiä toisten esittämä väite ja suuttua siitä.
No voit lukea yhden naisten haukkumisketjun täällä, joka on otsikoitu miksi naiset ovat niin nirsoja.. ja tulla sitten puhumaan uudelleen. Noita ketjuja on täällä vähi.tään kolme kertaa viikossa. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En näe , että otsikon asettamaa väitettä on esitetty. Itse keksitty väite. Onkin hyvä tapa psyykata itseään. Keksiä toisten esittämä väite ja suuttua siitä.
No voit lukea yhden naisten haukkumisketjun täällä, joka on otsikoitu miksi naiset ovat niin nirsoja.. ja tulla sitten puhumaan uudelleen. Noita ketjuja on täällä vähi.tään kolme kertaa viikossa. -eri
Kyllä ovat nirsoja ja suosivat samankaltaista miehen arkkityyppiä, pitkä, rumma ja komea mutta otsikon väite ei silti pidä paikkaansa. Sana olkiukko on menettänyt merkityksen, mutta sellainen tämä nyt on.
Minusta tämän homman ydin on siinä että kumpi oli ensin; muna vai kana?
Eli onko se rakastuminen ensin ja rationalisointi sen jälkeen vai päinvastoin?
Toki joku mitattava statusjuttu yksinään ei varmaan ole riittävä, vaan voidaan tarvita myös oikeaa tuoksua tai mitä milloinkin, mutta selvä korrelaatio statuksen ja rakastumisen välillä kuitenkin on.
Jos on oikeasti sellainen ihminen, jonka tunteissa ei ole monimutkaisia skaaloja hyvästä erittäin hyvään ja päinvastoin, vaan pelkästään on/off, niin kai silloin voidaan puhua kemioista ja rakastumisesta.
Jos taas noita skaaloja tunnistaa itsessään, niin kai sitten voidaan puhua nirsoudestakin. Siis tiedostaa, että tästä ihmisestä tulee tosi hyviä tuntemuksia, sillä on asiat kunnossa jne. mutta jäänpä silti odottamaan parempaa ja kerron ihmisille jotain kaunista rakkauspuhetta peittääkseni pinnallisuuteni ja ylikorkeat kriteerit suhteessa omiin avuihin.
On kauniimpaa puhua rakastumisesta ja kemioista kuin jostain muusta, vaikka olisi oikeasti aika laskelmoiva noissa asioissa.
Totta kai pitäisi ihastua ja rakastua ja haluta sitä henkilöä jonka kanssa menee yhteen. Mutta mietittekö koskaan miksi teillä tulee sellaisia henkilöitä niin harvoin vastaan, jotka aiheuttavat noita tunteita? Minusta mielenkiintoisia miehiä tulee vastaan jatkuvasti, olen vain jo varattu, joten en sitten sen enempää ala testaamaan. En usko että tuossa on teillä parittomilla kyse siitä että sopivia kohteita ei olisi, vaan jostain muusta. Jostain omasta tunnelukosta ehkä? Tai ette ylipäätään ole kovin seksuaalisia tai seurallisia?
Entä miten voi olla nirso, jos ei ole yhtäkään miestä tarjolla, joille voisi nyrpistellä nenäänsä?
Alue: Aihe vapaa
Itse olen pitänyt vain yhtä miestä niin viehättävänä, että olen ihastunut ja rakastunut. Enkä pysty sanomaan miksi. Molempien tuntema vetovoima ensisilmäyksellä? Feromonit? Mies oli täysin erityyppinen kuin kukaan jonka olen aiemmin tuntenut.